Väinö Hupli

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Huplilaiset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

 

Väinö Hupli
Väinö Hupli 1920-luvun vaihteessa.
Väinö Hupli 1920-luvun vaihteessa.
Suomen kauppa- ja teollisuusministeri
Tannerin hallitus
13.12.1926–17.12.1927
Kansanedustaja
1.4.1919–4.9.1922
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Uusimaa
Henkilötiedot
Syntynyt8. kesäkuuta 1886
Viipurin mlk
Kuollut27. elokuuta 1934 (48 vuotta)
Mariánské Lázně
Ammatti toimittaja, apulaiskaupunginjohtaja

Väinö Aleksander Hupli (8. kesäkuuta 1886 Viipurin mlk – 27. elokuuta 1934 Mariánské Lázně) oli suomalainen poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana 1919–1922 ja kauppa- ja teollisuusministerinä 1926–1927.[1] Hupli tuli tunnetuksi 1920-luvun jälkipuoliskolla, jolloin hän kävi sosialidemokraattien sisäistä valtakamppailua Väinö Tanneria vastaan ja johti puolueen ”huplilaisiksi” kutsuttua oppositiota. Hupli oli myös merkittävä vaikuttaja edistysmielisessä osuustoimintaliikkeessä ja toimi Helsingin apulaiskaupunginjohtajana 1925–1934.[2]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toimittajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viipurin maalaiskunnan Pällissä syntyneen Väinö Huplin vanhemmat olivat Saimaan kanavan sulunvartija Johan Hupli (1884-1915) ja Heinolasta kotoisin ollut Rosa Prylig (1852-1921).[2] Hänen isänsä oli alun perin seppä ja myös sosialidemokraattisen puolueen jäsen.[3] Viisi luokkaa Viipurin suomalaista reaalilyseota käynyt Hupli lopetti koulunsa 1904, jonka jälkeen hän työskenteli pari vuotta kauppa-apulaisena. Liityttyään sosialidemokraatteihin Hupli työskenteli Työmiehen toimittajana Helsingissä 1906–1908, Kansan Äänen päätoimittajana Lappeenrannassa 1908–1909, Sorretun Voiman toimittajana Jyväskylässä 1909–1911, Raivaajan päätoimittajana Lahdessa 1911, Työmiehen toimittajana 1911–1916 ja Osuusliike Elannon sihteerinä 1915–1916.[2][4] Vuonna 1909 Hupli sai kuuden kuukauden vankeustuomion majesteettirikoksesta, kun Kansan Äänen uutisotsikon katsottiin loukanneen keisarin kunniaa.[5][6] Hän kärsi rangaistuksensa Helsingin lääninvankilassa.[7]

Osuustoimintaliikkeessä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osuustoimintaliikkeen jakaannuttua Huplista tuli vuonna 1916 perustetun Kulutusosuuskuntien Keskusliiton sihteeri sekä liiton julkaiseman Kuluttajain lehden päätoimittaja.[2] Hupli pysytteli erossa sisällissodasta ja oli syksyllä 1918 elvyttämässä sodan lamauttamaa SDP:n toimintaa. Marraskuun alussa pidetyssä sosialidemokraattisen työväen kokouksessa Hupli valittiin puoluesihteeriksi, mutta hän luopui tehtävästään heti joulukuun ylimääräisessä puoluekokouksessa.[8] Vuonna 1919 Hupli valittiin eduskuntaan ja Helsingin kaupunginvaltuustoon.[2] Kansanedustajana hän ajoi erityisesti punavankien armahduslakia.[9] Heinäkuussa 1919 Hupli tuomittiin sakkoihin, kun hän oli Mäntymäen kentällä pitämässään vappupuheessa maininnut sisällissodan aikaiset laittomat teloitukset.[10] Syksyllä 1921 Hupli nimitettiin KK:n toimitusjohtajaksi, minkä jälkeen hän jätti kaupunginvaltuuston ja vuotta myöhemmin eduskunnan keskittyessään leipätyöhönsä. Huplin aikana KK kasvoi voimakkaasti ja hänestä tuli koko suomalaisen osuustoimintaliikkeen merkittävimpiä vaikuttajia. Vuosikymmenen puolivälin lähestyessä Huplin ja KK:n hallintoneuvoston puheenjohtajan Väinö Tannerin välille alkoi syntymään erimielisyyksiä. Hupli halusi edelleen kasvattaa liiketoimintaa rajusti, ja esitti kalliita uudistuksia, jotka Tanner torppasi edustajakokouksessa. Riitojen kärjistyessä Hupli erosi toimitusjohtajan paikalta ja siirtyi vuoden 1925 alussa Helsingin kaupungin rahatoimenjohtajaksi.[9]

Oppositiojohtajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

KK:n jätettyään Hupli lähti syrjäyttämään Väinö Tanneria SDP:n johdosta. Maltillisena tunnettu Hupli oli edustanut Tannerin oikeistososialidemokraattista linjaa, mutta nyt hän siirtyi vasemmalle saadakseen kannatusta ”keskustana” tunnetusta oppositiosta, joka oli vaikuttanut puolueessa jo vuosikymmenen vaihteesta lähtien. Sen vahvin tukialue oli Viipurissa, jossa ilmestyneen Kansan Työn päätoimittajan J. F. Aallon ohella näkyvimpiä hahmoja olivat Mikko Ampuja, Johan Helo, Rieti Itkonen ja Reinhold Svento.[11] "Keskustan" ideologia perustui austromarxismiin, mutta huplilaisten linjassa se alkoi korostumaan vasta hallitustaipaleen jälkeen.[12][13]

Hupli aloitti hyökkäyksensä keväällä 1925 esittämällä puolueneuvoston kokouksessa kärkevää kritiikkiä SDP:n tilaa kohtaan ja tarjoamalla omat parannusehdotuksensa.[14] Helmikuussa 1926 pidetyn puoluekokouksen alla Hupli julkaisi Suomen Sosialidemokraatissa artikkelin, jossa hän piti vahingollisena, että puolueen ja osuustoimintaliikkeen johdossa ovat samat henkilöt.[15] Puoluekokouksessa oppositio asetti Tannerin vastaehdokkaiksi taktisesti omien edustajiensa sijaan työväenliikkeen veteraanit Matti Paasivuoren ja K. H. Wiikin. Tannerin voittaessa niukasti puheenjohtajavaalin Paasivuoresta tuli varapuheenjohtaja ja Wiikistä puoluesihteeri.[16] Puoluetoimikunnasta äänestettäessä huplilaiset saivat yllättäen selvän voiton ja myös muille johtopaikoille valittiin lähes pelkästään heidän edustajiaaan. Tappion seurauksena Tanner kieltäytyi puheenjohtajuudesta, jolloin hänen tilalleen nousi Paasivuori ja varapuheenjohtaksi Itkonen.[17] Vielä samana keväänä oppositio sai lopullisesti vallan Paasivuoren siirryttyä Suomen Ammattijärjestön puheenjohtajaksi, minkä jälkeen Itkosesta tuli puolueen väliaikainen puheenjohtaja ja Huplista varapuheenjohtaja. Huplin asemaa vahvistettiin perustamalla järjestösihteerin virka, johon nimitettiin hänen tinkimättömänä kannattajanaan tunnettu KK:n rakennusosaston johtaja Emil Sallila.[18]

Puoluen johtopaikkojen päädyttyä huplilaisten käsiin eduskuntaryhmän enemmistö säilyi edelleen tannerilaisilla. Joulukuussa 1926 eduskuntaryhmän puheenjohtajana toimineesta Tannerista tuli uusi pääministeri. Yhtenäisyyden takaamiseksi hän halusi mukaan myös opposition edustajia, vaikka osa huplilaisista vastustikin puolueen lähtemistä hallitukseen.[19] Sosiaali- ja terveysministeriksi nimitetyn Huplin lisäksi Tannerin vähemmistöhallitukseen nousivat Helo, Itkonen ja Mauno Pekkala.[20] Hallituksen pahin sisäinen kriisi syntyi toukokuussa 1927, kun presidentin sijaisena toiminut Tanner vastaanotti sotaväen lippujuhlaparaatin, johon kuului myös suojeluskuntalaisten osasto. Paraati herätti työväestössä närkästystä, koska se järjestettiin sisällissodan valkoisten voitonpäivänä. Huplilaisten äänenkannattajana toiminut Kansan Työ julisti Tannerin koko työväenliikkeen petturiksi. Hupli itse piti paraatin vastaanottoa puoluetta hajoittavana ja vaati, että Tanner noudattaisi asiassa puoluetoimikunnan kantaa.[21]

Hallituskauden päätyttyä tannerilaiset käynnistivät oman vastaiskunsa. Kesällä 1928 Hupli joutui myrskyn silmään vastaanotettuaan olympialaisista palaavia porvariurheilijoita apulaiskaupunginjohtajan ominaisuudessa ja hieman myöhemmin häntä syytettiin taloudellisista väärinkäytöksistä.[22] Vuoden 1930 puoluekokouksessa huplilaiset menittivät puheenjohtajajuuden ja saivat puoluetoimikuntaan ainoastaan yhden edustajan. Hupli puolestaan vetäytyi johtotehtävistä kieltäytymällä yllättäen lähtemästä puoluetoimikuntaan.[23] Syynä olivat ilmeisesti terveydelliset syyt sekä äärioikeiston nousu, jonka vuoksi hän halusi omalta osaltaan edistää puoluesopua.[12] Kokouksen päätteeksi Hupli piti sovinnollisen puheenvuoron, joka käytännössä merkitsi huplilaisuuden loppua Lapuan liikkeen muodostaman uhan tiivistäessä puolueen rivit. Puoluekokouksen jälkeen Hupli jätti päivänpolitiikan ja keskittyi työhönsä apulaiskaupunginjohtajana.[24]

Sydänvaivoista pitkään kärsinyt Hupli hoiti kesälomiensa aikana terveyttään Mariánské Lázněn kylpyläkaupungissa Tshekkoslovakiassa, jossa hän kuoli sydänkohtaukseen elokuussa 1934.[4][25] Hänen ruumiinsa tuhkattiin Tshekkoslovakiassa ja uurna kätkettiin Hietaniemen hautausmaalle.[26]

Muuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hupli suomensi Anatole Francen ja Curt Geyerin teoksia, jonka lisäksi hän kirjoitti näytelmiä ja runoja. Huplin postuumi runokokoelma Kivikkotie julkaistiin vuonna 1938.[27]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väinö Huplin puoliso oli Elin Josefina (Elli) Väänänen (1887-1936), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1912. Pariskunta oli lapseton.[2]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • France, Anatole: Europan yhdysvallat, eli, Kapitalismista sosialismiin. Suomentanut Väinö Hupli. Helsinki: Työväen Sanomalehti, 1907.
  • Työmiehen tyttäret. Suomentanut Väinö Hupli. Helsinki: Työväen Sanomalehti, 1907.
  • Herrat kapakassa : pieni pila erään pikkukaupungin seurahuoneelta. (Nimellä Aleksi Ivanheimo) Lappeenranta: tekijä, 1908.
  • France, Anatole: Pingviinien historia. Suomentanut Väinö Hupli. Lahti: Raivaaja, 1911.
  • Gebhard, Hedvig; Tanner, Väinö; Hupli, Väinö (toim.): Elanto kymmenen vuotta 1905–1915 : osuusliike Elannon r.l. juhlajulkaisu. Helsinki: Elanto, 1915.
  • Geyer, Curt: Joukot ja johtajat. Suomentanut Väinö Hupli. Helsinki: Kansanvalta, 1928.
  • Kivikkotie : runoja ja mietelmiä. Jyväskylä: Gummerus, 1938.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kannisto, Niko: Valtapeliä ja vasemmistolaisuutta : huplilaisuus Suomen Sosialidemokraattisessa Puolueessa 1925–1930. (Pro gradu -tutkielma) Tampere: Tampereen yliopisto, 2005. Teoksen verkkoversio (PDF).

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Väinö Hupli Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 13.4.2007.
  2. ↑ a b c d e f Uola, Mikko: Hupli, Väinö (1886–1934) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen artikkeli). 4.5.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 26.1.2024.
  3. ↑ Kuollut puoluetoveri. Työ, 17.03.1915, nro 63, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.1.2024.
  4. ↑ a b Drätseldirektör Väinö Hupli död. Hufvudstadsbladet, 31.8.1934, nro 233, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.1.2024. (ruotsiksi)
  5. ↑ Kansan Äänen majestettirikosjuttu. Kansan Ääni, 26.10.1909, nro 121, s. 3–4. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.1.2024.
  6. ↑ Viimeiset tiedot : Kansan Äänen majesteettirikosjutussa. Työmies, 20.11.1909, nro 269, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.1.2024.
  7. ↑ Toveri Väinö Hupli. Työmies, 14.7.1910, nro 158, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.1.2024.
  8. ↑ Hölttä, Outi: Suomen puolueiden organisaatiot 1918–39, s. 131. (Turun yliopiston poliittisen historian laitoksen julkaisuja C: 17) Turku: Turun yliopisto, 1982. ISBN 951-64218-8-1
  9. ↑ a b Kannisto 2005, s. 25–33.
  10. ↑ Syytteet vappupuheitten johdosta. Suomen Sosialidemokraatti, 5.7.1919, nro 149, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.1.2024.
  11. ↑ Kannisto 2005, s. 38–40.
  12. ↑ a b Kannisto 2005, s. 4–7.
  13. ↑ Kannisto 2005, s. 91–93.
  14. ↑ Kannisto 2005, s. 40–45.
  15. ↑ Kannisto 2005, s. 45–49.
  16. ↑ Kannisto 2005, s. 49–53.
  17. ↑ Kannisto 2005, s. 53–56.
  18. ↑ Kannisto 2005, s. 56–62.
  19. ↑ Kannisto 2005, s. 64–69.
  20. ↑ Kannisto 2005, s. 70–71.
  21. ↑ Kannisto 2005, s. 74–87.
  22. ↑ Kannisto 2005, s. 96–100.
  23. ↑ Kannisto 2005, s. 110–111.
  24. ↑ Kannisto 2005, s. 111–114.
  25. ↑ Väinö Hupli kuollut. Kansan Lehti, 28.8.1934, nro 198, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.1.2024.
  26. ↑ Toveri Huplin viimeinen matka. Suomen Sosialidemokraatti, 11.9.1934, nro 245, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.1.2024.
  27. ↑ Kannisto 2005, s. 37.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta: Väinö Hupli
  • Sivula, Sinikka; Soikkanen, Hannu (toim.): ”Väinö Hupli, osuustoimintamies ja opposition johtaja”, Tiennäyttäjät III : Suomen työväenliikkeen merkkimiehiä Ursinista Tanneriin. Helsinki: Tammi, 1968.
Edeltäjä:
Tyko Reinikka 		Suomen kauppa- ja teollisuusministeri
1926−1927 		Seuraaja:
Pekka Heikkinen
Edeltäjä:
Matti Turkia 		Sosialidemokraattisen puolueen puoluesihteeri
1918 		Seuraaja:
Taavi Tainio
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Väinö_Hupli&oldid=22491595”