Tämä on hyvä artikkeli.

Sveitsi

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Schweiz)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä artikkeli käsittelee valtiota. Muita Sveitsi-sanan merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.
Sveitsin valaliitto
Schweizerische Eidgenossenschaft (saksaksi)
Confédération suisse (ranskaksi)
Confederazione svizzera (italiaksi)
Confederaziun svizra (retoromaaniksi)
Sveitsin lippu Sveitsin vaakuna
lippu vaakuna

Valtiomuoto liittovaltio
Liittoneuvosto Viola Amherd (liittopresidentti vuonna 2024)
Karin Keller-Sutter (varaliittopresidentti vuonna 2024)
Guy Parmelin
Ignazio Cassis
Albert Rösti
Élisabeth Baume-Schneider
Beat Jans
Pääkaupunki Ei virallista pääkaupunkia (de jure)
Bern (134 591 as.) (de facto)[1]
46°57′N, 7°27′E
Muita kaupunkeja Zürich (420 217 as.)
Geneve (203 951 as.)
Basel (173 232 as.)[1]
Pinta-ala
– yhteensä 41 290 km² [2] (sijalla 135)
– josta sisävesiä 4,3 % [3]
Väkiluku (2019) 8 606 033 (vakinaiset asukkaat) [1] (sijalla 92)
– väestötiheys 208 as. / km² [1][2]
– väestönkasvu 0,7 % [4] (2019)
Viralliset kielet saksa
ranska
italia
(retoromaani[5])
Valuutta Sveitsin frangi (Sfr) (CHF)
BKT (2021)
– yhteensä 813 mrd. USD [6]  (sijalla 20)
– per asukas 93 720 USD
HDI (2019) 0,955 [7] (sijalla 2)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 0,7 % [8]
– teollisuus 25,8 % [8]
– palvelut 73,5 % [8]
Aikavyöhyke UTC+1
– kesäaika UTC+2
Itsenäisyys
Ewiger Bund:
Tunnustettu:
Valtioliitto:
1. elokuuta 1291
24. lokakuuta 1648
1848
Lyhenne CH
– ajoneuvot: CH
– lentokoneet: HB
Kansainvälinen
suuntanumero		 +41
Tunnuslause Epävirallinen:
Unus pro omnibus, omnes pro uno (suom. Yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta)
Valaliiton perustuslain alkulause:
Im Namen Gottes des Allmächtigen! (suom. Kaikkivaltiaan Jumalan nimeen!)[9]
Kansallislaulu ”Schweizerpsalm”

Sveitsi (saks. Schweiz, ransk. Suisse, ital. Svizzera, retorom. Svizra), virallisesti Sveitsin valaliitto (lat. Confoederatio Helvetica, lyhenne CH), on valtio Keski-Euroopassa.

Sveitsi on liittovaltio, joka koostuu 26 kantonista. Sen naapurimaat ovat pohjoisessa Saksa, etelässä Italia, idässä Itävalta ja Liechtenstein sekä lännessä Ranska. Sveitsillä ei virallisesti ole pääkaupunkia, mutta Bern, joka on maan viidenneksi suurin kaupunki, toimii de facto pääkaupunkina.[10] Suurin kaupunki väkiluvultaan on Zürich, jossa asuu noin 400 000 ihmistä.

Sveitsi on sisämaavaltio, joka jakautuu maantieteellisesti kolmeen alueeseen: Alppeihin, Sveitsin Mittellandiin ja Juravuoristoon. Sveitsin pinta-ala on 41 290 neliökilometriä. Sveitsissä on 8,6 miljoonaa asukasta. Väestö on pääosin keskittynyt Mittellandin alueelle, jossa myös suurimmat kaupungit sijaitsevat. Niihin kuuluu kaksi maailmankaupunkia, Zürich ja Geneve.

Sveitsin valaliitolla on pitkä historia puolueettomana valtiona. Se ei ole osallistunut sotiin vuoden 1815 jälkeen ja liittyi Yhdistyneisiin kansakuntiin vasta vuonna 2002. Sveitsissä sijaitsee paljon kansainvälisiä järjestöjä, kuten YK:n toiseksi suurin toimipiste, Kansainvälinen järjestelypankki, Punainen risti, Maailman kauppajärjestö, Kansainvälinen työjärjestö ja urheilujärjestöjä, kuten Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA, Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF ja Kansainvälinen olympiakomitea. Euroopan tasolla maa oli yksi Euroopan vapaakauppajärjestön perustajista ja kuuluu Schengen-alueeseen, vaikka se ei olekaan liittynyt Euroopan unioniin.

Sveitsi on yksi maailman vauraimmista maista. Sen bruttokansantuote asukasta kohden on niin ikään maailman huippua, noin 96 000 dollaria vuonna 2022. Keskimääräinen vauraus henkeä kohden on Sveitsissä selvästi maailman suurin (587 000 dollaria vuonna 2014).[11] Maailman talousfoorumi on valinnut Sveitsin useasti maailman kilpailukykyisimmäksi maaksi, viimeksi vuonna 2014.[12]

Sveitsi jakautuu kolmeen kieli- ja kulttuurialueeseen: saksankieliseen, ranskankieliseen ja italiankieliseen. Näiden lisäksi muutamassa alppilaaksossa puhutaan retoromaanin kieltä. Siten Sveitsin väestö, toisin kuin useimpien muiden Euroopan maiden väestö, ei muodosta etnisesti tai kielellisesti yhtenäistä kansakuntaa. Yhteinen identiteetti perustuukin yhteiseen historiaan, yhteisiin arvoihin ja Alppeihin liittyvään symboliikkaan.

Maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Sveitsin maantiede

Fyysinen maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sveitsin topografinen kartta. Juravuoret sijaitsevat maan luoteisrajalla, Alpit kohoavat etelässä ja kattavat yli puolet Sveitsin pinta-alasta. Mittelland jää niiden väliin.
Alppitähti eli Edelweiss.

Sveitsin pinta-ala on 41 290 neliökilometriä.[2] Maa voidaan jakaa maantieteellisesti kolmeen osaan: Juravuoristoon, Mittellandiin ja Alppeihin.

Metsien ja niittyjen peittämät Juravuoret laskeutuvat luoteesta jyrkästi Sveitsin Mittellandiin, joka ulottuu noin 50 kilometriä leveänä vyöhykkeenä Geneve­njärvestä Boden­järveen. Kaikki suuret kaupungit ja pääosa väestöstä keskittyvät tälle alueelle. Keskimaa on noin 400–900 metriä korkeaa, mutta siitä kohoaa muutamia korkeita huippuja. Järvistä ovat suurimpia Genevenjärvi, Bodenjärvi ja Neuchâtelinjärvi.[13]

Sveitsin maisemaa hallitsevat Alpit, jotka kulkevat maan läpi. Sveitsi kattaa noin 20 prosenttia Alpeista, jotka taas käsittävät noin 60 prosenttia maan pinta-alasta. Sveitsissä sijaitsee noin 100 vuorenhuippua, jotka ovat lähes tai yli 4 000 metriä korkeita merenpinnan tasoon nähden. Korkein kohta on Dufourspitze, 4 634 metriä, joka sijaitsee Lounais-Sveitsin Valais’n Alpeilla, Italian rajalla. Muutkin Sveitsin korkeimmat huiput sijaitsevat lähinnä Rhônen laakson eteläpuolisilla Valais’n Alpeilla. Näiden pohjoispuolella ovat Bernin Alpit, joiden huipuista osa niin ikään saavuttaa yli 4 000 metrin korkeuden.[14]

Monet Euroopan suuret joet saavat alkunsa Sveitsin Alpeilta. Rhônen alkujäätikkö on Valais’ssa. Reinin ja Tonavan sivujoen Innin alkujoet ovat Graubündenissä. Pojoen sivujoki Ticino laskee Maggiorejärven kautta etelään. Sveitsin alueen pisimmät joet ovat Rein, 375,5 kilometriä, Aare, 288,2 kilometriä ja Rhône, 266,3 kilometriä.[15]

Ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Sveitsin ilmasto

Ilmastonsa puolesta Sveitsi voidaan jakaa neljään vyöhykkeeseen: Alppien eteläpuoleen, Alppeihin, Mittellandiin ja Juravuoristoon. Alppien eteläpuolisessa osassa vallitsee välimerenilmasto. Kesällä sää muistuttaa muuten Italiaa, mutta sateet ovat yleisempiä ja voivat olla rankkojakin. Talvella pitkät pakkasjaksot ovat harvinaisia. Alppien alueella korkeuseroista johtuvat lämpötilojen ja sademäärien vaihtelut ovat suuria. Talvisin laaksoissa on usein sumuista, mutta ylhäällä rinteillä aurinkoista. Kesällä pilvet voivat ympäröidä vuorenhuiput, kun taas laaksoissa on aurinkoista. Paikalliset laaksotuulet ovat voimakkaita. Alpeilta puhaltaa usein keväisin lämmin ja kuiva föhntuuli. Mittellandissa on talvisin kylmää, usein sumuista ja varsin lumista. Kesällä on lämmintä mutta melko sateista. Juravuoret ovat korkeudeltaan vain puolet Alpeista, mutta niiden rinteet ovat jyrkkiä. Siellä sataa paljon enemmän kuin keskitasangolla. Lumi pysyy vuorilla pitkään, ja laaksoissa on talvella joskus erittäin kylmää purevien laskutuulten takia.[16]

Luonto ja luonnonsuojelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juravuorilla ja Mittellandissa kasvaa lehtimetsiä 600–1 000 metrin korkeudelle ja Alpeilla 1 400 metrin korkeudelle. Niiden yläpuolella on havumetsiä 1 500–2 400 metrin korkeudelle. Ylinnä on alppiniittyjä. Pysyvän lumen raja on noin 3 000 metrissä.

Sveitsissä on noin 1 600 eri tavalla suojeltua luontokohdetta. Laajoja suojelualueita on kaikkiaan 18, ja niiden yhteispinta-ala on 6 109 neliökilometriä eli noin 15 prosenttia maan pinta-alasta. Suojelualueet on määritelty kolmeen luokkaan.[17] Kansallispuistoja on yksi, Sveitsin kansallispuisto Engadinissa; alueellisia luonnonpuistoja on 10 ja luontokokemuspuistoja yksi. Ennen puistoksi nimeämistä alueet ovat puistoehdokkaita. Näitä alueita on kuusi (tammikuu 2012).[18]

Näkymä Berninan Alpeille ja Morteratschin jäätikölle Graubündenin kantonissa, Pontresinan eteläpuolella.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Sveitsin historia
Vuoden 1291 valaliiton perustanut liittokirja.
Lunnernin taistelu vuoden 1847 sisällissodassa.

Varhaiset vaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhimmat ihmisasutuksen merkit Sveitsissä ovat 150 000 vuoden takaa, ja vanhin sieltä löytynyt piikivinen työkalu on arvioitu sadantuhannen vuoden ikäiseksi. Tunnetuin esihistoriallinen löytöpaikka on Cotencherin luola, jonne neandertalinihmiset jättivät kivisiä työkaluja 60 000 vuotta sitten. Vanhimmat jäänteet maataloudesta on ajoitettu 5300-luvulle eaa. Kupari otettiin käyttöön noin 3800 eaa., pronssi 1 500 vuotta myöhemmin, ja rautakausi alkoi Sveitsissä noin 800 eaa.[19]

Roomalaiset kutsuivat nykyistä Sveitsin aluetta nimellä Helvetia. Siellä asui kaksi kelttiheimoa, helvetialaiset ja raetialaiset. Roomalaiset valloittivat alueen gallialaissodissa 58 eaa. ja hallitsivat sitä 400-luvulle asti. Rooman vallan luhistuttua alueen itäosan valtasivat alemannit, länsiosan burgundit.[20]

Keskiaikainen valtioliitto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1291 kolme metsäseutua, Uri, Schwyz ja Unterwalden solmivat valaliiton ja yhdistivät voimansa taistelussa Habsburg-sukua vastaan. Valaliiton perustamispäivänä pidetään perinteisesti 1. elokuuta 1291, jota vietetään Sveitsin kansallispäivänä.[21] Morgartenin taistelussa vuonna 1315 liittolaiset löivät Habsburgien joukot, jotka olivat tulleet puolustamaan Einsiedelnin luostaria, jonka Schwyzin maanviljelijät olivat vallanneet.[22]

Liitto sinällään oli yksi lukuisista tuonaikaista kaupunkien ja muiden alueiden muodostamista liitoista, eikä sen tavoitteena ollut itsenäisyys, vaan turvata alueen asema epävakaana aikana Saksan kuninkaan Rudolf I Habsburgilaisen kuoltua. Ajatus yhtenäisestä Sveitsistä alkoi syntyä huomattavasti myöhemmin. Laajempaan tietoisuuteen tarina valaliiton perustamisesta Vierwaldstättersee-järven rannalla sijaitsevalla Rütlin niityllä vannotulla juhlallisella valalla (rütlischwur) levisi vasta Friedrich Schillerin näytelmän ”Wilhelm Tell” (1804) myötä.[23]

1300-luvulla liitto alkoi laajentua, kun Luzern liittyi siihen 1322. Zürich seurasi vuonna 1351, Zug vuonna 1352 ja Bern vuonna 1353. Glarus otettiin mukaan vähäisemmin oikeuksin vuonna 1352. Kyse oli siis kaupunkien ja laaksojen muodostamasta liitosta, eikä se ollut yhtenäinen vaan muodostunut joukosta erillisiä liittosopimuksia yksittäisten osallisten välillä.[24]

Myöhäiskeskiajalla liittolaiset joutuivat uusiin konflikteihin Habsburgien kanssa: itävaltalaiset voitettiin Sempachin taistelussa vuonna 1386.[21] Lisäksi valaliiton sisällä käytiin Vanha Zürichinsota vuosina 1449–1450 ja 1474–1478 valaliittolaiset osallistuivat burgundilaissotiin. Svaabilais­sodan (1499) myötä valaliittolaiset (’Yläsaksan liitto’) saavuttivat Baselin rauhassa käytännössä itsenäisen aseman keisarikunnasta. Reformaation aikana liitto rakoili osan kantoneista liityttyä Ulrich Zwinglin ja Jean Calvinin johtamaan reformaatioon osan pysyttyä katolilaisina. Uskonriita johti sisällissotaan, ja vuoden 1531 rauhassa päädyttiin kompromissiin: Zürich, Bern, Basel, Schaffhausen ja osia Graubündenistä reformoitiin; Luzern, Zug, Solothurn ja Fribourg pysyivät katolisina.[25]

Kolmikymmenvuotisen sodan päättäneen Westfalenin rauhan yhteydessä vuonna 1648 muut eurooppalaiset valtiot tunnustivat Sveitsin suvereniteetin ja itsenäisyyden keisarikunnasta. Ranskan vallankumouksen sotien yhteydessä Sveitsi jäi Ranskan ja Itävallan armeijoiden väliin ja joutui valloitetuksi. Siitä tehtiin Helvetian tasavalta vuonna 1798. Tämä Ranskan vasallivaltio lakkautettiin muodollisesti vuonna 1803.[26] Wienin kongressi (1815) palautti Napoleonin häviön jälkeen Sveitsin itsenäisyyden. Tällöin Valais’n, Neuchâtelin ja Geneven kantonit liittyivät Sveitsiin ja määrittivät sille maan nykyiset rajat. Wienin kongressissa myös Euroopan suurvallat tunnustivat maan puolueettomuuden.[21]

Liittovaltio tiivistyy

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1847 sisällissota puhkesi jälleen katolisten ja protestanttisten kantonien välillä (Sonderbundskrieg). Se kesti kuitenkin vain kuukauden ja kuolonuhrien määrä jäi alle sataan. Sveitsi välttyi mullistuksilta ”Euroopan hulluna vuonna” 1848, mutta sääti kuitenkin perustuslain, joka otti käyttöön kansan­äänestykset tärkeimmistä laeista, siirsi puolustuksen, kaupan ja lakiasiat liittovaltiolle ja jätti muut asiat kantonien omaan päätäntävaltaan. Vuonna 1874 perustuslaki uudistettiin täysin,[21] minkä jälkeen se pysyi pienin muutoksin voimassa vuoteen 1999 saakka.[27]

1900-luvulta nykyaikaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sveitsi on tunnettu puolueettomuudestaan eikä se osallistunut kumpaankaan maailmansotaan. Ensimmäisen maailmansodan aikana se organisoi Punaisen Ristin toimintaa. Vuonna 1920 maa liittyi Kansainliittoon. YK:n jäsenyyttä harkittiin toisen maailmansodan aikana ja vuonna 1986, mutta vasta vuoden 2002 täpärän kansanäänestyksen jälkeen Sveitsi liittyi YK:hon.[28] Sitä ennen Sveitsi oli liittynyt EFTAan vuonna 1959 ja Euroopan neuvostoon 1963, ja vuonna 1972 se solmi vapaakauppasopimuksen EEC:n kanssa.[20]

Sveitsin talouskasvu alkoi 1900-luvun alussa. Tekstiileitä valmistettiin aluksi lähinnä kotiteollisuuden keinoin.[29] Toisen maailmansodan jälkeen talous kasvoi voimakkaasti. 1970-luvulle asti tärkein sektori oli teollisuus, etenkin kellojen ja koneen osien valmistus. Maahan tuli vierastyöläisiä etenkin Italiasta. 1970-luvulla palvelusektori ohitti teollisuuden merkityksen.[30]

Politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Parlamentin kokoontumispaikka Bundeshaus Sveitsin pääkaupungissa Bernissä.

Poliittinen järjestelmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sveitsin hallintojärjestelmä on ainutlaatuinen maailmassa. Sveitsillä ei ole varsinaista valtionpäämiestä, vaan toimeenpanovaltaa käyttää seitsenjäseninen liittoneuvosto, jonka puheenjohtajaksi, liittopresidentiksi, valitaan yksi jäsenistä yksivuotiselle kaudelle.[31]

Kaksikamarinen parlamentti eli liittokokous hallitsee yhdessä kansanäänestyksissä äänestävien sveitsiläisten kanssa. Liittokokouksella on oikeus lainsäädäntöön, mutta suuri osa laeista käy läpi hyväksymisprosessin kansan­äänestyksessä. Kansallisneuvoston eli alahuoneen 200 jäsentä valitaan pääosin suhteellisella vaalilla. Poikkeuksen muodostavat kuusi vähäväkistä kantonia, joista valitaan vain yksi edustaja enemmistövaaliperiaatteella. Ylähuoneen 46 jäsentä – yksi entisistä puolikantoneista ja kaksi muista kantoneista – valitaan suoralla enemmistövaalilla. Toimikausi on molemmissa kamareissa neljä vuotta.[32][33][34]

Sveitsin naiset saivat äänioikeuden liittovaltion vaaleissa vuonna 1971, yhtenä viimeisimmistä valtioista Euroopassa. Vielä vuoden 1959 kansanäänestyksessä äänioikeus tyrmättiin 67 prosentin äänestäneistä vastustettua lainmuutosta. Kantonitasolla naisten äänioikeus ulottui koko Sveitsin kattavaksi vuonna 1990, jolloin Appenzell Innerrhodenin naiset saivat äänioikeuden liittovaltion tuomioistuimen tulkittua paikallisen lainsäädännön perustuslain vastaiseksi.[35]

Suora demokratia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Landsgemeinde on vanha suoran demokratian muoto. Sitä harjoitetaan vielä kahdessa kantonissa.[36]

Sveitsin kansalaiset elävät kolmen toimivallan eli kunnan, kantonin ja valaliiton lainsäädännön vaikutuksessa. Jo valaliiton perustuslaissa vuonna 1848 määriteltiin suoran demokratian järjestelmä (jota kutsutaan joskus vain puolittain suoraksi tai edustukselliseksi suoraksi demokratiaksi, koska sitä täydentävät tavallisemmat parlamentaarisen demokratian instituutiot). Suoran demokratian välineet (kansalaisoikeudet, Volksrechte, droits civiques) ovat valaliiton tasolla oikeus tehdä perustuslakialoite ja oikeus kansanäänestykseen (referendum). Molemmilla voidaan kumota parlamentin tekemiä päätöksiä.[37][38] Vastaavat menetelmät ovat käytössä myös kantonien ja kuntien tasolla.

Vaatimalla lain valaliiton laajuiseen kansanäänestykseen ryhmä kansalaisia voi kyseenalaistaa parlamentin jo hyväksymän lain, jos se saa kerättyä lakia vastaan vähintään 50 000 allekirjoitusta 100 päivän aikana.[37] Tällöin sovitaan maanlaajuinen äänestyspäivä, jolloin äänioikeutetut päättävät lain lopullisesta hyväksymisestä määräenemmistöllä. Äänestys voidaan toteuttaa myös kahdeksan kantonin yhteisestä vaatimuksesta.

Samoin perustuslakialoite sallii kansalaisten äänestää valaliiton tasolla lisäyksestä perustuslakiin, jos he saavat kerättyä 18 kuukauden sisällä 100 000 äänioikeutetun allekirjoitukset lisäyksen puolesta.[37] Parlamentti voi tehdä ehdotetulle lisäykselle vastaehdotuksen, jolloin äänestäjien täytyy vaalipäivänä merkitä äänestyslippuun sekä ehdotuksen että vastaehdotuksen kohdalle, kannattavatko he niitä ja lisäksi merkitä, kumpaa ehdotusta he kannattavat, jos molemmat hyväksytään. Perustuslain lisäykset täytyy hyväksyä kaksinkertaisella enemmistöllä (valaliiton laajuinen kansanäänestys ja enemmistö eri kantonien äänestystuloksista).[39]

Kantonien ja kuntien tasolla voidaan vastaavalla tavalla äänestää muutoksista lakeihin ja lisäksi myös muun muassa taloudellisista päätöksistä, kuten muutoksista verotukseen tai suurista julkisista rakennusprojekteista. Äänestykseen vaadittavien allekirjoitusten määrä vaihtelee paikallisesti.[40]

Ulkosuhteet ja kansainväliset instituutiot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käänteisestä Sveitsin lipusta tuli Punaisen Ristin symboli. Liikkeen perusti Henri Dunant Genevessä vuonna 1864.[41]

Sveitsi on pitkään välttänyt joutumasta liittoihin, jotka voisivat vaatia suoria sotilaallisia, poliittisia tai taloudellisia toimia. Maa on ollut käytännössä puolueeton vuodesta 1515. Muut eurooppalaiset suurvallat tunnustivat sen puolueettomuuden jo Napoleonin sotien jälkeen vuonna 1815.[42] Sveitsistä tuli Yhdistyneiden kansakuntien jäsen vasta 10. syyskuuta 2002. Maaliskuussa 2002 järjestetyssä kansanäänestyksessä 54 prosenttia kansalaisista oli äänestänyt liittymisen puolesta.[43] Sveitsillä on diplomaattisuhteet lähes kaikkien valtioiden kanssa, ja historiallisesti maa onkin toiminut usein välittäjänä kansainvälisissä kiistoissa.[44] Maa ei kuulu Euroopan unioniin; sveitsiläiset ovat hylänneet liittouman jäsenyyden aiheeseen liittyvissä kansanäänestyksissä. Sveitsi on kuitenkin tehnyt EU:n kanssa useita alakohtaisia kahdenvälisiä sopimuksia.[45]

Helmikuussa 2022 Sveitsi luopui puolueettomuudestaan ja asetti pakotteita Venäjälle. Näihin sisältyi kaupan rajoitteita, venäläisten varojen jäädytystä ja pankkisektorin pakotteita, sekä maahantulon rajoituksia ja ilmatilan sulkeminen.[46] Sveitsin pankeissa jäädytettiin 7,5 miljardia frangia varoja.[47] Pakotteet asetettiin Yhdysvaltain ja EU:n painostuksesta ja oman kansalaismielipiteen vuoksi.[48] Useat ulkomaalaiset asiakkaat ovat huolestuneet kehityksestä ja siirtäneet varmuuden vuoksi varojaan Hongkongiin, Singaporeen ja Dubaihin.[49][50]

Epätavallisen suuri määrä kansainvälisiä järjestöjä on perustanut tukikohtansa Sveitsiin, osittain maan puolueettomuuden vuoksi. Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälinen liike on syntynyt Genevessä,[41] ja vaikka Sveitsi on yksi Yhdistyneiden kansakuntien uusimmista jäsenvaltioista, Geneven Kansojen palatsi on järjestön toiseksi merkittävin toimipaikka New Yorkin päämajan jälkeen.[51] Se toimi alun perin Kansainliiton päämajana.[52] Euroopan-päämajan lisäksi Sveitsissä on monia muitakin YK:n järjestöjä, kuten Maailman terveysjärjestö (WHO)[53] ja Kansainvälinen televiestintäliitto (ITU)[54] – yhteensä Genevessä toimii noin 200 kansainvälistä järjestöä.[44] Kaupungissa sijaitsevat Euroopan yleisradiounionin päämaja[55] ja Maailman talousfoorumi, joka tunnetaan parhaiten vuosittaisesta Davosissa järjestettävästä konferenssista, jossa poliitikot ja talousjohtajat keskustelevat maailman ongelmista.[56]

Eri puolella Sveitsiä toimii lisäksi useita urheilujärjestöjä. FIBA-koripalloliiton pääpaikka on Genevessä, UEFA:n (Union of European Football Associations) päämaja Nyonissa, FIFAn (Fédération Internationale de Football Association) ja IIHF:n (International Ice Hockey Federation) päämajat Zürichissä, Union Cycliste Internationale sijaitsee Aiglessa, Kansainvälinen olympiakomitea toimii Lausannessa ja niin edelleen.[57]

Armeija ja asevelvollisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sveitsin asevoimat muodostuvat maavoimista ja ilmavoimista (Schweizer Luftwaffe).[58] Vuodesta 2005 Sveitsin asevoimat on tukenut EU:n rauhanturvaajien EUFOR-missiota Bosnia-Herzegovinassa Cougar-helikoptereillaan.[59] Syyskuussa 2014 järjestetyssä kansanäänestyksessä yli 73 prosenttia äänestäjistä kannatti asevelvollisuuden säilyttämistä.[60]

Kantonit järjestävät kutsunnat, ja kirjalliset ohjeet palveluksesta armeijassa, väestönsuojelussa tai siviilipalveluksessa lähetetään kaikille 16-vuotiaille, myös naisille. Täytettyään 18 vuotta miehet ja vapaaehtoiset naiset osallistuvat yhden päivän kestävään tiedotustilaisuuteen, jossa kerrotaan eri vaihtoehdoista suorittaa asevelvollisuus. Palvelus suoritetaan joko aseellisena maa- tai ilmavoimissa, siviilipalveluksena tai väestönsuojelussa. Ne, jotka eivät suorita mitään edellä mainituista, maksavat kolmen prosentin suuruista lisäveroa 30-vuotiaaksi asti, pois lukien vakavasti vammaiset.[60]

Sveitsiläisistä miehistä noin 60 prosenttia suorittaa varusmiespalveluksen. Sveitsissä on panostettu paljon väestönsuojeluun. Väestönsuojatilat ovat korkealuokkaisia, ja noin 17 prosenttia asevelvollisista koulutetaan väestönsuojelutehtäviin.[60]

Sveitsin armeijalla on ainutlaatuinen käytäntö aseiden suhteen. Maan armeija perustuu järjestelmään, jossa reserviläiset säilyttävät henkilökohtaista asettaan kotona myös varusmiespalveluksen jälkeen kertausharjoitusten välisenä aikana.[61] Itse varusmieskoulutus muodostuu yhdestä 90 päivän peruskoulutusjaksosta ja sen jälkeen noin kolmen viikon kertausjaksoista kahden vuoden välein 42 ikävuoteen asti. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että suurella osalla alle 42-vuotiaista miehistä on kotonaan rynnäkkökivääri.[62] Vuodesta 2007 ammuksia ei kuitenkaan enää säilytetä kotona joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.[63] Maassa ei ole valtakunnallista aserekisteriä, mutta arvioidaan, että kodeissa on 2–3 miljoonaa ampuma-asetta.[64]

Aluejako

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Sveitsin kantonit
Sveitsin kantonit

Sveitsin valaliitto koostuu 26 kantonista.[37] Kantonit koostuvat yhteensä 2 212 kunnasta,[65] ja lisäksi kantoneihin kuuluu 43 vesialuetta ja yksi maa-alue, jotka eivät kuulu mihinkään kuntaan (1. tammikuuta 2019)[66]. 18 kantonissa on myös hallinnollinen välitaso, jonka nimi vaihtelee kantonista toiseen. Saksankielisissä kantoneissa hallintoalueen nimi on yleisimmin Bezirk (myös Amtsbezirk, Wahlkreis tai Landesteil), ranskankielisissä district (myös retoromaaniksi Graubündenissä) ja italiankielisissä distretto. Hallintoalueita on kaikkiaan 148 (1.1.2013).[67]

Kantoni Pääkaupunki Kantoni Pääkaupunki
Aargau Aarau *Nidwalden Stans
*Appenzell Ausserrhoden Herisau *Obwalden Sarnen
*Appenzell Innerrhoden Appenzell Sankt Gallen Sankt Gallen
*Basel-Landschaft Liestal Schaffhausen Schaffhausen
*Basel-Stadt Basel Schwyz Schwyz
Bern Bern Solothurn Solothurn
Fribourg Fribourg Thurgau Frauenfeld
Geneve Geneve Ticino Bellinzona
Glarus Glarus Uri Altdorf
Graubünden Chur Valais Sion
Jura Delémont Vaud Lausanne
Luzern Luzern Zug Zug
Neuchâtel Neuchâtel Zürich Zürich

*Näillä entisillä puolikantoneilla on liittokokouksessa vain yksi edustaja kahden sijaan.

Kantonien asema on määritelty Sveitsin perustuslaissa, ja ne ovat muiden valtioiden osiin verrattuna hyvin itsenäisiä. Kaikki kantonit ovat valaliiton perustuslain mukaan tasaveroisia. Jokaisella kantonilla on oma perustuslakinsa, oma parlamenttinsa, hallintonsa ja oikeusistuimensa. Yksittäiset kantonit eroavat toisistaan kuitenkin paljon esimerkiksi pinta-alan ja asukasluvun suhteen.[36] Pienimmässä kantonissa (Appenzell Innerrhoden) on vain noin 16 000 asukasta, suurimmassa (Zürich) noin 1,5 miljoonaa. Pinta-alaltaan pienin kantoni (Basel-Stadt) on vain 37 neliökilometrin suuruinen, laajin (Graubünden) yli 7 000 neliökilometriä.[68] Sveitsin sisällä sijaitsee kaksi enklaavia: Saksalle kuuluva Büsingen ja Italialle kuuluva Campione d’Italia.[69]

Talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Sveitsin talous
Kuulennoilla käytetty Omega Speedmaster; Omega on merkittävä sveitsiläinen kellomerkki. Kellot ovat edelleen tunnettu vientituote.
Juna Brienzjärven rannalla. Rautateillä on merkittävä osa Sveitsin liikenteessä.

Sveitsi on yksi Euroopan vauraimmista maista. Euroopan talousyhteisön jäsenyys hylättiin kansanäänestyksessä joulukuussa 1992,[28] mutta Sveitsi on avannut kauppaansa bilateraalisilla sopimuksilla. Maailman talousfoorumi (WEF) on useasti arvioinut Sveitsin maailman kilpailukykyisimmäksi valtioksi, muun muassa syksyllä 2011. Arvio perustuu sekä julkisiin tunnuslukuihin että yritysjohtajien haastatteluihin.[70] WEF on myös nimennyt maan maailmantalouden vakaimmaksi valtioksi.

Sveitsin talous perustuu koulutettuun ja erikoistuneeseen työvoimaan. Suurin sektori on palvelusektori (vuonna 2003 noin 72 prosenttia). Teollisuuden tuotteista tunnetaan ulkomailla perinteisesti parhaiten kellot, linkkuveitset, suklaa, viinit ja juustot. Maataloudesta elantonsa hankkii vain noin viisi prosenttia väestöstä, vaikka yli puolet pinta-alasta on maatalouteen sopivaa. Sveitsi on pitkään ollut sijoittajien suosiossa tiukan pankkisalaisuuden ja valuuttansa vakauden ansiosta. Veronkierto ei monissa tapauksissa anna Sveitsissä oikeutta rikkoa pankkisalaisuutta, mikä on tuonut sveitsiläisiin pankkeihin myös rahanpesua ja varallisuuden piilottamista.[71] Vuonna 2004 sovittiin kuitenkin, että EU-kansalaisten varoja sveitsiläisissä pankeissa voidaan verottaa.[28]

Sveitsin merkittävimmät luonnonvarat ovat vesivoima, suola, puu ja maataloustuotteet. Sveitsin vuotuinen viennin arvo on noin 200 miljardia frangia. Merkittävimmät vientituotteet ovat lääkkeet ja vitamiinit, teollisuuden koneet ja laitteet, kellot, hienomekaniikka sekä sähkö- ja elektroniikkalaitteet. Erityisesti lääketeollisuus on kasvattanut osuuttaan: sen osuus viennin arvosta nousi 10 vuodessa (vuosina 2000–2010) 17 prosentista 30 prosenttiin, ja vuonna 2010 sen arvo oli 61 miljardia frangia. Samana vuonna kelloteollisuuden viennin arvo oli 16 miljardia frangia.[72]

Energia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sveitsin energiankulutus on yli 900 petajoulea vuodessa.selvennä Yli puolet energiasta on peräisin fossiilisista polttoaineista. Vuonna 2010 käytetystä energiasta 54 prosenttia tuotettiin öljyllä, 12,7 prosenttia maakaasulla ja 0,7 prosenttia kivihiilellä.[73]

Sähkö tuotetaan Sveitsissä suurimmaksi osaksi vesivoimalla (55 prosenttia) ja ydinvoimalla (40 prosenttia). Konventionaaliset fossiilisia poltto­aineita tai uusiutuvia energian­lähteitä käyttävät lämpövoimalat tuottavat noin viisi prosenttia kokonaistuotannosta.[74] Vuonna 2010 Sveitsi kulutti 66,8 miljardia kilowattituntia sähköä ja tuotti 66,3 miljardia kilowattituntia. Kotitaloudet, teollisuus ja palvelut kuluttavat kukin noin kolmanneksen sähköstä.[73] Vuonna 2003 sveitsiläiset hylkäsivät kaksi ydinvoiman vastaista lakiehdotusta: Moratorium Plus, joka olisi jatkanut uusien ydinvoimaloiden rakennuskieltoa,[75] ja Strom ohne Atom, joka olisi johtanut ydinvoimaloiden alasajoon.[76] Toukokuussa 2011, Fukushiman onnettomuuden jälkimainingeissa, Sveitsi ilmoitti ensimmäisenä Euroopan maana luopuvansa ydinvoimasta.[28]

Liikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Sveitsin rautatieliikenne

Sveitsissä on Euroopan tihein,[41] yli 5 000 kilometrin pituinen[77] rautatieverkko, joka kuljettaa noin 450 miljoonaa matkustajaa vuosittain.[78] Vuonna 2007 sveitsiläiset matkustivat rautateitse keskimäärin 2 103 kilometrin matkan, mikä tekee heistä maailman innokkaimpia rautatiematkustajia (ennen japanilaisia).[79] Merkittävin rautatieliikennöijä on valtiollinen rautatieyhtiö SBB-CFF-FFS. Maassa on lisäksi useita kymmeniä kapearaiteisia rautateitä ja yksityisiä rautatieyhtiöitä.[80] Esimerkiksi Graubündenin kantonissa toimii Rhätische Bahn -rautatieyhtiö, jonka verkostoon kuuluu myös kaksi Unescon maailmanperintöluetteloon otettua rautatielinjaa.[81] AlpTransit-hankkeeseen liittyy useiden pitkien tunnelien rakentaminen Alppien läpi rautatieyhteyksien nopeuttamiseksi. Näistä pisin on Gotthardin pohjatunneli.[82]

Sveitsin maantieverkon pituus vuonna 2013 on yhteensä 71 528 kilometriä. Teistä 1 812 kilometriä on valtateitä (saks. Nationalstrassen), joista 1 419 kilometriä oli moottoritietä (saks. Autobahn).[83] Moottoriteiden käytöstä veloitetaan maksu: auton tuulilasiin kiinnitetään tarra (vignette), joka on voimassa kalenterivuosittain (14 kuukautta joulukuun alusta tammikuun loppuun).[84]

Sveitsin merkittävin lentoliikenteen solmukohta on Zürichin lentoasema. Vuonna 2016 lentoasemaa käytti lähes 28 miljoonaa matkustajaa. Kansainvälisiä lentokenttiä on Zürichin lisäksi Genevessä ja Baselissa.[85] Merkittävin Sveitsissä toimiva lentoyhtiö on saksalaisen Lufthansan omistama Swiss, joka seurasi konkurssiin mennyttä kansallista Swissairia.[86]

Tiede ja teknologia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sveitsi on ollut jo kauan keskeinen kansainvälisen tutkimuksen maa. Se investoi 2,6 prosenttia bruttokansantuotteestaan tutkimukseen. Viime vuosina keskeisiä tutkimusaloja ovat olleet nanoteknologia, avaruustutkimus ja ilmastotutkimus. Monet Sveitsissä syntyneet ja asuneet tutkijat ovat saaneet Nobeleita. Vuoden 1975 jälkeen fysiikan Nobelin ovat saaneet vuonna 1986 Heinrich Rohrer ja vuonna 1987 Alexander Müller, kun taas kemian Nobelilla palkittiin vuonna 1991 Richard Ernst ja vuonna 2002 Kurt Wüthrich.[87]

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN toimii Geneven liepeillä Sveitsin ja Ranskan rajalla.[88]

Väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kielet ja etniset ryhmät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sveitsin kansalliskielten puhuma-alueet.
  saksa
  ranska
  italia
  retoromaani
Zürich on Sveitsin suurin kaupunki.
Sveitsin länsipäässä sijaitseva Geneve on maan toiseksi suurin kaupunki.
Glarusin reformoitu kirkko.

Sveitsissä on 8,6 miljoonaa vakinaista asukasta,[1] ja maa onkin suhteellisen tiheään asuttu. Sveitsi sijaitsee kolmen eurooppalaisen suurvallan kupeessa. Ne ovat kaikki vaikuttaneet maan kulttuuriin ja kielitilanteeseen.

Sveitsin perustuslain mukaan maassa on neljä kansalliskieltä: saksa, ranska, italia ja retoromaani[89]. Liittovaltion viralliset kielet ovat saksa, ranska ja italia, sillä täydennyksellä, että retoromaaninkielisellä on oikeus hoitaa virallisia asioitaan äidinkielellään. Kantonit määräävät viralliset kielensä itse.[5]

Saksaa (62,2 prosenttia väestöstä) puhutaan lähinnä maan pohjois-, itä- ja keskiosissa, ranskaa (22,9 prosenttia) lännessä, italiaa (8,0 prosenttia) etelässä ja retoromaania (0,5 prosenttia) kaakossa Graubündenin kantonissa. Myös englanti on laajassa käytössä; sitä ilmoitti käyttävänsä 5,8 prosenttia vakituisista asukkaista vuonna 2018. Muiden kielten käyttäjiä on 18,6 prosenttia[90] Saksa on ainoa virallinen kieli 18 kantonissa, ranska neljässä kantonissa (Geneve, Jura, Neuchâtel, Vaud) ja italia yhdessä (Ticino). Sekä ranska että saksa ovat virallisia kieliä kolmessa kantonissa (Bern, Fribourg, Valais). Graubündenissä on kolme virallista kieltä: saksa, retoromaani ja italia.[91] Retoromaania puhuu vain pieni vähemmistö, ja vuoteen 1996 saakka hallinnossa käytettiin vain saksaa, ranskaa ja italiaa. Kansallisella tasolla sillä ei ole juuri näkyvyyttä. Kielellä on viisi murretta, mutta virallisesti käytetään vain yhtä keinotekoisesti luotua kirjakieltä (Rumantsch Grischun).[92]

Sveitsissä puhuttu saksa kuuluu alemannimurteisiin ja sitä kutsutaan sveitsinsaksaksi (usein ”Mundart”). Se jakautuu edelleen useisiin pienempiin murteisiin, joiden puhujat kuitenkin yleensä ymmärtävät toisiaan. Tiedotusvälineissä ja kirjallisuudessa käytetty saksan kirjakieli, Schweizer Hochdeutsch, eroaa suuresti puhutusta kielestä ja sitä opetetaan kouluissa. Tämä saksan muoto eroaa lisäksi jonkin verran Saksassa käytetystä kirjakielestä. Samoin maan ranskankielisessä osassa on aiemmin puhuttu lukuisia murteita (patois), joista suurin osa on kuitenkin jo kuollut. Nämä murteet eivät ole ranskan vaan arpitaanin (franco-provençal) murteita. Sveitsissä käytetty ranska ei juuri eroa standardista ranskasta.[93]

Sveitsin kielitilanne on ollut keskustelunaiheena jo pitkään. Vaikka sveitsiläisillä on periaatteessa helppo pääsy muille kielialueille television ja radion kautta, muunkielisiä ohjelmia ei välttämättä juuri katsota, ja esimerkiksi kirjakaupoissa oman kielialueen ulkopuolella julkaistuja kirjoja ei ole yhtä hyvin saatavilla. Virallisissa tilaisuuksissa monet puhuvat omaa kieltään ja olettavat, että muut ymmärtävät sitä. Aina kielirajat eivät noudata maantieteellisiä rajoja; maan saksan- ja ranskankielisten alueiden välistä jakolinjaa kutsutaan vitsikkäästi nimellä ”Röstigraben” suositun ruokalajin mukaan. Jo vuonna 1850 satiirinen lehti Postheiri yhdisti kolme virallista kieltä uudeksi sveitsin kieleksi pilaillakseen parlamentin kustannuksella:[94][95]

»Ordre du giorno: esparnissi dans les ausgabi fédérali. Un rednero ergreift la parole. Viele membri andiano dans le vorzimmero pour rauchare un cigarro; les autres lesano les zeitungen.»

Sveitsin vakinaisesta väestöstä ulkomaalaisia on noin 2,2 miljoonaa ulkomaalaista eli noin neljännes (31.12.2019). Osuus on suurin Geneven kantonissa (40 %) ja Basel-Stadtin kantonissa (37 %), pienin Appenzell Innerrhodenissa (11 %) ja Urissa (13 %).[96] Kaikista Sveitsin asukkaista, sekä vakinaisesti että tilapäisesti asuvista (yhteensä 8,4 miljoonaa vuonna 2015), ulkomaalaisten osuus oli runsas 25 prosenttia eli noin 2,1 miljoonaa. Italialaiset (noin 320 000) ovat ulkomaalaisten suurin ryhmä, heidän jälkeensä tulevat saksalaiset (noin 310 000), portugalilaiset (noin 270 000), ranskalaiset (130 000) ja kosovolaiset (110 000). Suomalaisia, ilman Sveitsin kansalaisuutta, asui maassa vuoden 2015 lopulla 4 022 henkilöä.[97][98]

2000-luvulla sveitsiläiset ja ulkomaiset instituutiot ovat ilmaisseet huolensa erityisesti Sveitsin politiikassa lisääntyneestä ksenofobiasta. Tästä huolimatta ulkomaalaisten suuri osuus Sveitsin väestöstä ja maahanmuuttajien suhteellisen ongelmaton sopeutuminen maan oloihin ovat osoituksia maan avoimuudesta.[99]

Kaupungit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sveitsissä on tiheä kaupunkien verkko, jossa ydinkaupungit ja niitä ympäröivät pienemmät kaupungit täydentävät toisiaan muodostaen asutuskeskittymiä, agglomeraatioita. Sveitsiläisistä 73 prosenttia asui vuonna 2012 kaupunkimaisella alueella: kaupunkikeskuksissa ja niiden ympärysalueilla. Tilastollisesti määritellyissä kaupungeissa, vähintään 10 000 asukkaan kunnissa, asui 49 prosenttia asukkaista vuonna 2012.[100] Väestönkasvu on kaupungeissa pienempiä kuntia suurempaa: vuosina 2005–2015 vähintään 10 000 asukkaan kaupunkien väestö kasvoi vuosittain keskimäärin 1,1 %, alle 10 000 asukkaan kuntien vastaavasti 0,6 %.[101]

Sveitsi on muuttunut maatalousvaltaisesta maasta kaupungistuneeksi maaksi 70 vuodessa. Vuoden 1935 jälkeen kaupunkimainen rakentaminen on vaatinut lähes yhtä paljon maa-alaa kuin edellisen 2 000 vuoden aikana. Kaupunkirakenteen hajoaminen vaikuttaa pohjoisen tasankoalueen lisäksi myös Juran alueella ja Alppien reunoilla.[102]

Tasankoalue Sveitsin Mittelland on hyvin tiheästi asutettu – väestötiheys on noin 450 henkeä neliökilometriä kohden – ja ihmisen kädenjälki on näkyvissä kaikkialla. Tämä maa-alue on käytetty tehokkaasti hyväksi.[103] Metropolialueiden eli Zürichin, Geneven–Lausannen, Baselin ja Bernin painoarvo on kasvanut, ja niiden merkitys on kansainvälisesti suurempi kuin niiden asukasluvusta voisi päätellä.[104] Zürich ja Geneve ovat lisäksi menestyneet erittäin hyvin elämänlaatua mittaavissa tutkimuksissa.[105]

Sveitsin väekkäimmät kaupungit ovat:[106]

Sijoitus Nimi Kantoni Väkiluku 1)
(31.12.2018)
1. Zürich Zürich 422 315
2. Geneve Geneve 204 168
3. Basel Basel-Stadt 175 423
4. Lausanne Vaud 141 786
5. Bern Bern 134 983
6. Winterthur Zürich 112 477
7. Luzern Luzern 82 449
8. St. Gallen Sankt Gallen 76 497
9. Lugano Ticino 64 037
10. Biel/Bienne Bern 55 491

1) vakinaiset ja tilapäiset asukkaat yhteensä

Katso myös: Luettelo Sveitsin kaupungeista
Katso myös: Luettelo Sveitsin keskiaikaisista kaupungeista

Uskonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vakaumusrakenne Sveitsissä[107]
2000 2010 2020 2021
Katolilaiset 42,3 % 38,6 % 33,8 % 32,9 %
Uskontokuntiin kuulumattomat 11,4 % 20,1 % 30,9 % 32,3 %
Reformoidut 33,9 % 28,0 % 21,8 % 21,1 %
Muut kristityt 4,3 % 5,5 % 5,6 % 5,6 %
Muslimit 3,6 % 4,5 % 5,4 % 5,7 %
Juutalaiset 0,2 % 0,2 % 0,2 % 0,2 %
Muut 0,7 % 1,1 % 1,2 % 1,3 %
Ei tiedossa 3,6 % 2,0 % 1,0 % 0,9 %

Sveitsissä ei ole virallista valtionuskontoa, ja perustuslaki takaa uskonnonvapauden. Uskonnolliset asiat ovat kuitenkin kantonien vastuulla, ja suurin osa kantoneista Geneven ja Neuchâtelin kantoneita lukuun ottamatta tukee jotakin kristittyä kirkkokuntaa, katolista tai protestanttista. Näitä kirkkoja ja joissakin kantoneissa vanhakatolista kirkkoa ja juutalaisia seurakuntia tuetaan keräämällä kirkollisveroa seurakuntien jäseniltä ja joissakin tapauksissa myös yrityksiltä.[108] Vuoden 2021 väestölaskennassa katolisia oli 32,9 prosenttia, reformoituja 21,1 prosenttia ja muita kristittyjä oli 5,6 prosenttia väestöstä. Muslimeja oli 5,7 prosenttia, juutalaisia 0,2 prosenttia ja muita uskontoja kannatti 1,3 prosenttia väestöstä. Uskontokuntiin kuulumattomia oli 32,3 prosenttia väestöstä. Viime vuosina kristittyjen osuus on ollut selvässä laskussa ja uskontokuntiin kuulumattomien osuus on ollut selvässä kasvussa.[107] Vuoden 2010 Eurobarometri-tutkimuksen mukaan 44 prosenttia sveitsiläisistä uskoi jumalaan, 39 prosenttia jonkinlaiseen henkeen tai elämänvoimaan, 11 prosenttia ei uskonut minkäänlaiseen yliluonnolliseen voimaan ja kuusi prosenttia ei osannut vastata.[109]

Koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sveitsissä koulutukseen liittyvä päätöksenteko on kantonien tasolla, liittovaltiolla ei ole opetusministeriä, ja alueellisia eroja on paljon. Kouluvuoden ja koulu-uran pituus on kuitenkin päätetty liittovaltion tasolla.[110] Koulutus muodostuu neljästä asteesta: esikoulu, alakoulu, kaksivaiheinen yläkoulu, korkea-aste ja aikuisopiskelu. Ala- ja yläkoulu ovat pakollisia, ja esikoulu on useissa kantoneissa pakollinen. Yksityiskouluja on, mutta suurin osa lapsista käy julkista koulua.[111] Noin 16-vuotiaana oppivelvollisuus päättyy, ja nuoret voivat valita ammatillisen tai korkeakouluun tähtäävän opetuksen väliltä. Tämä vaihe kestää 3–4 vuotta, ja suurin osa nuorista (vuonna 2001–2002 90 % ikäluokasta) hankkii toisen asteen koulutuksen.[112] Perinteisesti alakoulussa luetaan äidinkielen lisäksi toista kotimaista kieltä. Vuonna 2000 Zürichin kantoni alkoi opettaa alakoululaisille englantia. Jotkut saksankieliset kantonit seurasivat mallia.[113]

Sveitsissä on kaksi liittovaltion ylläpitämää teknillistä yliopistoa, EPFL Lausannessa ja ETH Zürich. Yliopistoja on 10, lisäksi on ammattikorkeakouluja ja opettajankoulutuslaitoksia sekä neljä muuta yliopistotason oppilaitosta.[114]

Kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sveitsiläinen alppitorvensoittaja.
Dadaismi sai alkunsa Sveitsistä.

Erityispiirteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sveitsin alueellinen kielellinen jakautuminen tekee vaikeaksi puhua yhtenäisestä sveitsiläisestä kulttuurista. Sveitsin kulttuurista traditiota leimaavat yhteydet italian-, ranskan- ja saksankielisiin naapurimaihin.[115] Myös monet ulkomaalaiset kirjailijat ja taiteilijat – kuten Voltaire, James Joyce ja Charles Chaplin – ovat asuneet tai asettuneet maahan. Muuttoliike voimistui erityisesti kansallissosialismin ja fasismin aikakaudella pakolaiskirjailijoiden muuttaessa Sveitsiin; heistä kuuluisin Saksasta tullut on epäilemättä Thomas Mann.[116] Vastapainoksi moni sveitsiläinen taiteilija – kuten Le Corbusier, Paul Klee ja Jean-Luc Godard – on jättänyt maansa viedäkseen nimensä ulkomaille. Kuvataiteilijoista kuuluisimpia ovat Klee ja Alberto Giacometti.[117] Tunnetuimpiin sveitsiläissyntyisiin arkkitehteihin lukeutuvat vuorostaan Le Corbusierin lisäksi Mario Botta ja Herzog & de Meuron.[118]

Vuorilla on pitkään ollut merkittävä vaikutus sveitsiläiseen kulttuuriin. Jo keskiajalla ne toimivat esteinä, jotka sallivat pienten yhteisöjen vastustaa ulkopuolisia valloitusyrityksiä, mutta toisaalta ulkoisten uhkien ympäröimien yhteisöjen piti liittoutua toistensa kanssa suojellakseen itseään. Sveitsiläisiä onkin välillä syytetty ”käpertymisestä kerälle”; esimerkiksi sveitsiläinen kirjailija Charles-Ferdinand Ramuz (1878–1947) piti maansa asukkaita toisaalta ”hyväkäytöksisinä, varovaisina ja tunnollisina” mutta toisaalta ”pikkumaisina”.[119] Sveitsillä ja sveitsiläisillä on kuitenkin ollut merkittävä vaikutus eurooppalaiseen kulttuuriin, ja Euroopalle yhteiset kulttuuriaallot aina karolingisesta renessanssista ja romaanisesta arkkitehtuurista humanismiin ja reformaatioon ovat kukoistaneet maassa.[116] Laajaa kulttuurista merkitystä on ollut muun muassa Zürichissä vuonna 1916 syntyneellä dadaismilla.[120]

Alpeilla ja niihin liittyvällä symboliikalla on muutoinkin ollut suuri merkitys Sveitsin kulttuurille ja kansalliselle identiteetille;[119][121] nykyäänkin monilla vuoristoalueilla on vallalla talvisin eloisa hiihtokeskus- ja kesäisin vuorostaan patikointikulttuuri. Monilla alueilla on säilynyt perinteinen maanviljelys- ja paimenkulttuuri, ja kaupunkien ulkopuolella on lukemattomia pientiloja. Sveitsiläistä kansantaidetta pidetään yllä erilaisissa järjestöissä ympäri maata. Sen tärkeimpiä muotoja ovat musiikki, tanssi, runous, puukaiverrukset ja kirjonta. Perinteisen sveitsiläisen musiikin symboleiksi ovat nousseet alppitorvi ja jodlaus, yhdessä haitarin kanssa.[122][123]

Unescon maailmanperintöluettelossa on Sveitsistä 12 kohdetta: yhdeksän kulttuurikohdetta ja kolme luontokohdetta.[124]

Kirjallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska Sveitsin valaliitto oli perustamisestaan vuonna 1291 aina 1700-luvun loppuun saakka lähes kokonaisuudessaan saksankielistä aluetta, varhaisin sveitsiläinen kirjallisuus oli saksankielistä. Toisaalta ranskan vaikutus kasvoi Bernissä ja muualla jo 1700-luvun aikana, kun kieltä alettiin pitää muodikkaana. Varsinaista yhtenäistä sveitsiläistä kirjallisuutta ei ole, sillä maa koostuu useista kielialueista.[125] Sveitsinsaksalaisen kirjallisuuden klassikoihin lukeutuvat Jeremias Gotthelf (1797–1854) ja Gottfried Keller (1819–1890). Myöhemmin 1900-luvulla vaikuttaneita kirjailijoita olivat Robert Walser (1878–1956), Max Frisch (1911–1991) ja Friedrich Dürrenmatt (1921–1990).[126]

Merkittäviä Sveitsissä vaikuttaneita ranskankielisiä kirjailijoita olivat 1700-luvulla ja 1800-luvun vaihteessa Jean-Jacques Rousseau (1712–1778) ja Germaine de Staël (1766–1817). Rousseau syntyi Genevessä, joka ei tosin tuolloin kuulunut Sveitsiin. 1900-luvulla kirjoittivat Charles-Ferdinand Ramuz (1878–1947), jonka romaanit kuvaavat ankarissa mutta kauniissa olosuhteissa asuvien talonpoikien ja vuoristolaisten elämää, ja Blaise Cendrars (s. Frédéric Sauser, 1887–1961).[127] Kuuluisin sveitsiläinen kirjallinen luomus lienee kuitenkin Heidi, tarina isoisänsä kanssa Alpeilla elävästä orpotytöstä. Se oli yksi kaikkien aikojen suosituimmista lastenkirjoista ja sen kirjoittaja Johanna Spyri (1827–1901) laati myös muita samanaiheisia teoksia.[126]

Ruokakulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Sveitsiläinen keittiö
Fondue-ateria.
Zermatt Matterhornvuoren juurella on suosittu talviurheilukohde.

Sveitsillä ei ole suurta synnynnäistä ruokaperinnettä. Sen sijaan sveitsiläiset ateriat lainaavat parhaimmistoa ranskalaisesta, italialaisesta ja saksalaisesta keittiöstä. Sveitsiläiset juustot, kuten appenzeller, emmental, gruyère ja sbrinzjuusto ovat tunnettuja maailmalla. Eri juustoista valmistetaan yhdessä valkoviinin kanssa fondueta, joka tarjoillaan kulhossa ja syödään leipäkuutioiden kera. Tyypillinen sveitsiläinen juustoruoka on myös raclette, joka sulatetaan sille omistetussa pannussa ja syödään muun muassa keitetyn perunan kera. Röstit – rapeat, rasvassa paistetut, paloitellut perunat – kuuluvat sveitsinsaksalaisten kansallisruokiin.[128] Tuore kala, erityisesti ahven ja kirjolohi, on myös suosittua. Sveitsin suklaa on maailmankuulua. Mysli on lähtöisin Sveitsistä.[129]

Sveitsissä tuotetaan myös runsaasti viiniä. Merkittävimpiä viinialueita ovat lounaiset Valais’n ja Vaudin kantonit. Viljellyin punaviinirypälelajike on Pinot Noir (paikallisesti saksaksi Blauburgunder). Valkoviineistä eniten viljellään Gutedel-lajiketta, jota Sveitsissä kutsutaan nimellä Chasselas ja paikallisesti Valais’ssa nimellä Fendant.[130] Vuonna 2004 tapahtuneen laillistamisen jälkeen maassa on jälleen alettu valmistaa myös neuchâtelilaiset juuret omaavaa absinttia. Juoma oli alun perin kielletty kansanäänestyksessä vuonna 1908.[131] Kielto oli kirjattu vuodesta 1910 lähtien jopa liittovaltion perustuslakiin.[132]

Museot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sveitsissä on noin 1 100 museota. Niissä kävi vuonna 2013 yhteensä 21 miljoonaa vierasta. Suosituimmat museot ovat Luzernissa sijaitseva Sveitsin liikennemuseo (saks. Verkehrshaus der Schweiz), jossa oli 519 000 kävijää vuonna 2013, Caillerin suklaamuseo (ransk. Maison Cailler) Broc’ssa (386 000 kävijää) sekä Chillonin linna Montreux’n lähellä (349 000 kävijää). Muita merkittäviä museoita ovat muun muassa Sveitsin kansallismuseo, Baselin taidemuseo sekä Winterthurissa sijaitseva tiedekeskus Swiss Science Center Technorama.[133]

Tiedotusvälineet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sveitsin perustuslaki takaa lehdistön- ja ilmaisunvapauden. Maan kansallinen uutistoimisto on ollut vuonna 1894 perustettu Schweizerische Depeschenagentur (SDA). Se tuottaa tietoja median käyttöön kolmella kielellä, saksaksi, ranskaksi ja italiaksi. SDA:n tuottamaa sisältöä ovat käyttäneet lähes kaikki Sveitsin tiedotusvälineet ja useat ulkomaiset tiedotusvälineet.[134] Taloudellisten ongelmien paineesta SDA yhdistyi vuoden 2018 alussa kuvayhtiö-Keystonen kanssa, jolloin syntyi uusi sveitsiläis-itävaltalainen uutis- ja kuvatoimisto Keystone-SDA[135].

Historiallisesti Sveitsissä on ollut maan kokoon nähden suurin määrä sanomalehtiä maailmassa, ja lähes kaikissa tärkeimmissä kaupungeissa ilmestyy ainakin paikallislehti. Vaikutusvaltaisimmat sanomalehdet ovat saksankieliset Tages-Anzeiger ja Neue Zürcher Zeitung sekä ranskankielinen Le Temps. Kulttuurin monimuotoisuuden ja lukuisten alueellisten identiteettien ansiosta lehtiä on paljon, mutta monet niistä ovat pieniä. Maan kielitilanteen vuoksi Sveitsissä on saatavilla suuri määrä ulkomaisia sanomalehtiä.[136]

Sveitsin yleisradio SRG SSR on vastuussa televisio- ja radio-ohjelmien tuotannosta maan kaikilla kielillä. Sillä on studioita kaikilla kielialueilla: radio-ohjelmia tuotetaan kymmenessä eri studiossa ja televisio-ohjelmia Genevessä, Zürichissä ja Luganossa. Laajan kaapeliverkon ansioista sveitsiläiset voivat katsoa useita ulkomaisia televisiokanavia, ja keskimääräisessä kodissa näkyykin yli 20 kanavaa.[136] Vuonna 2017 noin 94 prosenttia sveitsiläisistä käytti Internetiä.[137] Sveitsin valaliiton latinankielinen virallinen nimi on Confoederatio Helvetica, josta johdettua lyhennettä CH käytetään esimerkiksi valtion maatunnuksena Internetissä.[138]

Urheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hiihto, laskettelu, lumilautailu ja vuorikiipeily ovat Sveitsissä suosittuja, ja maan luonto sopiikin niiden harrastamiseen hyvin.[139] Talviurheilulajeihin kuuluu myös rattikelkkailu, joka aloitettiin St. Moritzissa 1800-luvun lopulla.[140] Ensimmäiset alppihiihdon maailmanmestaruuskilpailut pidettiin Sveitsin Mürrenissä vuonna 1931,[141] ja St. Moritz vuorostaan toimi kahteen otteeseen talviolympialaisten pitopaikkana vuosina 1928 ja 1948.[142] Menestyneitä sveitsiläisiä alppihiihtäjiä ovat esimerkiksi Pirmin Zurbriggen (neljä maailmancupin voittoa 1984–1990) ja Didier Cuche (neljä syöksycupin voittoa 2007–2011).[143] Maastohiihtäjä Dario Cologna on myös menestynyt urheilija.[144]

Kaikkein suosituin urheilulaji on kuitenkin jalkapallo.[139] Maan pääsarjassa Super Leaguessa pelaa kymmenen joukkuetta, ja Sveitsin jalkapallomaajoukkue on pelannut kymmenen kertaa maailmanmestaruuskilpailujen lopputurnauksessa (viimeksi 2014). Elokuussa 2017 se oli FIFA:n rankingissa sijalla 4.[145] Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut 2008 pelattiin Sveitsissä ja Itävallassa[146]. Myös jääkiekko on suosittua; Sveitsin korkein liigataso on nimeltään National League A. Viimeksi maa toimi jääkiekon maailmanmestaruuskilpailujen isäntänä vuonna 2009[147].

Jääkiekko on yksi maan suosituimmista joukkueurheilulajeista, joka kilpailee jalkapallon kanssa katsojamäärissä sekä TV-katsojissa.[148][149] NHL:ssä on pelannut ja pelaa yhä muutamia hyviä sveitsiläisiä jääkiekkoilijoita.[150][151] Sveitsin jääkiekkomaajoukkue pelaa korkeimmalla tasolla MM-kilpailuissa. Sveitsi on voittanut useamman kerran hopeaa sekä pronssia MM-kilpailuista.[152] Sveitsi on tällä hetkellä IIHF rankingissa eli jääkiekon maailmanrankingissa viidentenä.[153] Tunnettuja sveitsiläisiä jääkiekkoilijoita ovat muiden muassa Jonas Hiller, Roman Josi ja Timo Meier.

Lentopallo lienee naisten keskuudessa suosituin joukkueurheilulaji – koripallo on vuorostaan suosittua erityisesti ranskankielisellä alueella, käsipallo saksankielisellä. Salibandyssä (Unihockey) naisten maajoukkue voitti maailmanmestaruuden vuonna 2005. Sveitsistä on tullut myös menestyneitä tennispelaajia, kuten Roger Federer, Stanislas Wawrinka ja Martina Hingis.[139]

Perinteisiin sveitsiläisiin urheilulajeihin kuuluu sveitsiläinen paini eli Schwingen. Sitä harrastetaan erityisesti maaseudulla. Vastaavanlainen perinteinen laji on Hornussen, jossa kiekko lyödään mailalla ilmaan.[139]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e Ständige Wohnbevölkerung nach Alter, Kanton, Bezirk und Gemeinde, 2010-2019 (Excel) 27.8.2020. Neuchâtel: Bundesamt für Statistik (BFS). Viitattu 30.8.2020. (saksaksi)
  2. ↑ a b c Arealstatistik Standard – Gemeinden nach 4 Hauptbereichen (Excel) 2014. Neuchâtel: Bundesamt für Statistik. Viitattu 16.7.2015. (saksaksi)
  3. ↑ Bodennutzung und Bodenbedeckung – Daten 2009. Neuchâtel: Bundesamt für Statistik. Viitattu 16.7.2015. (saksaksi)
  4. ↑ Entwicklung der Bevölkerung der Schweiz im Jahr 2019: Definitive Ergebnisse Das Bevölkerungswachstum ist 2019 stabil bei 0,7% geblieben (Sveitsin tilastokeskuksen tiedote 27.8.2020) Bundesamt für Statistik (BFS). Viitattu 30.8.2019. (saksaksi)
  5. ↑ a b Perustuslaki, Art. 70 Sprachen
  6. ↑ World Economic Outlook Database (Kansainvälisen valuuttarahaston tietokanta) huhtikuu 2022. Washington DC: Kansainvälinen valuuttarahasto. Viitattu 20.4.2022. (englanniksi)
  7. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  8. ↑ a b c Produktionskonto nach Wirtschaftssektoren 1995–2016 (Excel) Neuchâtel: Bundesamt für Statistik. Viitattu 2.12.2017. (saksaksi)
  9. ↑ Bundesverfassung der Schweizerischen Eidgenossenschaft (Sveitsin valaliiton perustuslaki vuodelta 1999) admin.ch. 18.4.1999. Arkistoitu 25.9.2016. Viitattu 2.12.2017. (saksaksi), (ranskaksi), (italiaksi), (retoromaaniksi), (englanniksi)
  10. ↑ (Translated from French by Thomas Stephens): Why is Bern the capital of Switzerland? SWI swissinfo.ch. Viitattu 20.11.2020. (englanniksi)
  11. ↑ Global Wealth Databook 2014 Credit Suisse Group AG. Viitattu 16.7.2015. (englanniksi)
  12. ↑ The Global Competitiveness Report 2014–2015 World Economic Forum. Viitattu 16.7.2015. (englanniksi)
  13. ↑ 5. Lakes Geography of Switzerland. TRAMsoft GmbH. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
  14. ↑ 3. Mountains Geography of Switzerland. TRAMsoft GmbH. Viitattu 12.03.2011. (englanniksi)
  15. ↑ Hydrologische Grundlagen und Daten, Informationssysteme und Methoden, Gewässernetz (PDF) Flüsse der Schweiz mit einer Gesamtlänge über 30 km. 16.11.2006. Bundesamt für Wasser und Geologie, Abt. Wasserwirtschaft; Bundesamt für Umwelt, Wald und Landschaft, Abt. Gewässerschutz. Viitattu 11.9.2011. (saksaksi)
  16. ↑ Switzerland BBC Weather. BBC. Arkistoitu 1.4.2012. Viitattu 31.3.2012. (englanniksi)
  17. ↑ Three categories of parks Netzwerk Schweizer Pärke. Arkistoitu 30.8.2012. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  18. ↑ Parks and park projects Netzwerk Schweizer Pärke. Arkistoitu 1.9.2012. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  19. ↑ Prehistoric Times Swissworld.org. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  20. ↑ a b Otavan iso Fokus, 7. osa (Sv–Öö), s. 4109–4112, art. ”Sveitsi”. Otava, 1974. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
  21. ↑ a b c d Background Note: Switzerland (arkistoitu) 2012. U.S. Department of State. Viitattu 21.12.2014. (englanniksi)
  22. ↑ Die Habsburger, Herrscherliste Burgenseite. Arkistoitu 10.5.2012. Viitattu 31.3.2012. (saksaksi)
  23. ↑ Der Datumsstreit: 1291 oder 1307? Die Alte Eidgenossenschaft 1291–1515 ; Schweizer Geschichte. Viitattu 31.3.2012. (saksaksi)
  24. ↑ Eidgenossenschaft Das Historische Lexikon. Viitattu 31.3.2012. (saksaksi)
  25. ↑ Schaff, Philip: The civil war between the Roman catholic and Reformed cantons History of the Christian church. 1910, 1998. Charles Scribner’s Sons and The Electronic Bible Society. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
  26. ↑ Fankhauser, Andreas: Helvetische Republik Historische Lexikon der Schweiz. Viitattu 17.8.2017. (saksaksi, ranskaksi)
  27. ↑ Constitutional Background Switzerland Index. Viitattu 31.3.2012. (englanniksi)
  28. ↑ a b c d Timeline: Switzerland BBC News. BBC. Viitattu 17.8.2017. (englanniksi)
  29. ↑ Switzerland before World War I Swissworld.org. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  30. ↑ The economy after World War II Swissworld.org. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  31. ↑ Bundesrat (Liittoneuvoston esittely ulkoministeriön verkkosivuilla) 18.1.2019. Eidgenössisches Departement für auswärtige Angelegenheiten, EDA. Viitattu 3.10.2019. (saksaksi) + muita kieliä
  32. ↑ The people decide Swissinfo. 2007. Arkistoitu 30.8.2011. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
  33. ↑ Bundesversammlung (Liittokokouksen esittely ulkoministeriön verkkosivuilla) 27.11.2017. Eidgenössisches Departement für auswärtige Angelegenheiten, EDA. Viitattu 3.10.2019. (saksaksi) + muita kieliä
  34. ↑ Wahlen 2019, Wahlwörterbuch (Vaaliterminologiaa: hakusanat Bundesversamlung, Majorzwahl, Propolzwahl, Ständeratswahl) 2019. Schweizerische Eidgenössischenschaft. Arkistoitu 5.8.2020. Viitattu 3.10.2019. (saksaksi) + muita kieliä
  35. ↑ Switzerland’s Long Way to Women’s Right to Vote History of Switzerland. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
  36. ↑ a b Cantons Ch.ch. Arkistoitu 20.2.2010. Viitattu 4.4.2012. (englanniksi)
  37. ↑ a b c d Politics Federal Department of Foreign Affairs. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
  38. ↑ How direct democracy makes Switzerland a better place The Telegraph. 18.5.2007. Viitattu 31.3.2012. (englanniksi)
  39. ↑ Dessemontet, François & Ansay, Tuğrul: Introduction to Swiss law, s. 19. Kluwer Law International, 2004. ISBN 9789041122605 Teoksen verkkoversio.
  40. ↑ Direkte Demokratie in der Schweiz – Länderbericht 2008/2009 (PDF) Universität Bern. Viitattu 28.12.2014. (saksaksi)
  41. ↑ a b c Switzerland Foreign & Commonwealth Office. Viitattu 17.4.2011. (englanniksi)
  42. ↑ Neutrality and isolationism Swissworld.org. Viitattu 31.3.2012. (englanniksi)
  43. ↑ Rusanen, Markku: Mitä Missä Milloin 2004, s. 14. Kustannusosakeyhtiö Otava, 2003. ISBN 951-1-18590-X
  44. ↑ a b Role as mediator Swissworld.org. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  45. ↑ Switzerland and international organisations Swissworld.org. Viitattu 31.3.2012. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  46. ↑ Switzerland adopts EU sanctions against Russia www.admin.ch. Viitattu 27.3.2023.
  47. ↑ Reuters: Swiss have frozen $8 billion in assets under Russia sanctions Reuters. 7.4.2022. Viitattu 27.3.2023. (englanniksi)
  48. ↑ swissinfo.ch: Swiss banks count cost of Russia sanctions SWI swissinfo.ch. Viitattu 27.3.2023. (englanniksi)
  49. ↑ Swiss banks say rich Chinese clients worried about sanction prospects Financial Times. 8.3.2023. Viitattu 27.3.2023.
  50. ↑ Anonym: The world's richest are moving their money from the United States and Switzerland to Hong Kong? The truth is → www.tellerreport.com. Viitattu 27.3.2023. (englanniksi)
  51. ↑ About UNOG United Nations Office at Geneva (UNOG). Viitattu 31.3.2012. (englanniksi)
  52. ↑ The Palais des Nations United Nations Office at Geneva (UNOG). Viitattu 31.3.2012. (englanniksi)
  53. ↑ WHO – its people and offices World Health Organization. Viitattu 31.3.2012. (englanniksi)
  54. ↑ About ITU ITU (International Telecommunication Union). Arkistoitu 15.7.2009. Viitattu 31.3.2012. (englanniksi)
  55. ↑ About the EBU EBU. Arkistoitu 18.6.2012. Viitattu 31.3.2012. (englanniksi)
  56. ↑ World Economic Forum Annual Meeting 2011 Maailman talousfoorumi. Viitattu 31.3.2012. (englanniksi)
  57. ↑ Sports directory If-sportsguide.ch. Arkistoitu 3.5.2010. Viitattu 31.3.2012. (englanniksi)
  58. ↑ Switzerland The World Factbook. CIA. Arkistoitu 15.5.2020. Viitattu 17.8.2017. (englanniksi)
  59. ↑ Swiss Air Force’s Air Component Command (ACC) Federal Administration. Arkistoitu 21.3.2012. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
  60. ↑ a b c Juha Mäkinen: Asevelvollisuus- ja maanpuolustusjärjestelmät maailmalla Kylkirauta 1/2015. 13.3.2015. Arkistoitu 29.3.2016. Viitattu 23.9.2017.
  61. ↑ En Suisse, les armes de service pourront être conservées à la maison RFI. 13.2.2011. Viitattu 17.8.2017. (ranskaksi)
  62. ↑ Swiss Army and the Swiss Elite Switzerland is Yours. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
  63. ↑ Soldiers can keep guns at home but not ammo Swissinfo. 27.9.2007. Arkistoitu 2.10.2012. Viitattu 27.11.2013. (englanniksi)
  64. ↑ Swiss gun culture comes under fire BBC News. 12.2.2011. BBC. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
  65. ↑ Gemeindestand – Resultat (Tilastokeskuksen kuntatietokanta) agvchapp.bfs.admin.ch. Viitattu 22.12.2018. (saksaksi)
  66. ↑ Gemeindestand – Resultat (Inklusive gemeindefreie Gebiete und kant. Seeanteile ) (Tilastokeskuksen kuntatietokanta) agvchapp.bfs.admin.ch. Viitattu 22.12.2018. (saksaksi)
  67. ↑ Die Bezirke Statistik Schweiz. Viitattu 1.5.2013. (saksaksi)
  68. ↑ Institutionelle Gliederungen der Schweiz: Die Gemeinden Statistik Schweitz. Viitattu 16.7.2015. (saksaksi)
  69. ↑ Enclaves of the world Enclaves.webs.com. Arkistoitu 18.9.2009. Viitattu 31.3.2012. (englanniksi)
  70. ↑ The Global Competitiveness Report 2011–2012 Maailman talousfoorumi. Viitattu 17.8.2017. (englanniksi)
  71. ↑ Crackdown on The Swiss Laundry Time. 24.4.1989. Arkistoitu 19.10.2011. Viitattu 17.8.2017. (englanniksi)
  72. ↑ Eidgenössische Zollverwaltung: Aussenhandel Detaillierte Daten (Excel) Ausfuhr wichtiger Waren. 2011. Neuchâtel: Bundesamt für Statistik. Viitattu 10.9.2011. (saksaksi)
  73. ↑ a b Gesamtenergiestatistik (PDF) (Schweizerische Gesamtenergiestatistik 2010) 1.8.2011. Bern: Bundesamt für Energie. Viitattu 25.7.2011. (saksaksi)
  74. ↑ Electricity supply (Liittovaltion viranomaisten sivusto) bfe.admin.ch. Viitattu 4.4.2012. (englanniksi)
  75. ↑ Vote No. 502 – Übersicht admin.ch. 18.5.2003. Viitattu 8.3.2011. (saksaksi)
  76. ↑ Vote No. 501 – Übersicht admin.ch. 18.5.2003. Viitattu 8.3.2011. (saksaksi)
  77. ↑ Wägli, Hans G.: Bahnprofil Schweiz. Le rail suisse en profil. CH+. (Teoksen Schienennetz Schweiz, Réseau ferré suisse erillinen liite) Zürich: AS Verlag & Buchkonzept AG, 2010. ISBN 978-3-909111-74-9 (saksaksi, ranskaksi)
  78. ↑ Der öffentliche Verkehr (inkl. Schienengüterverkehr) (Excel) (Öffentlicher Verkehr (inkl. Schienengüterverkehr), Zeitreihen 1990, 1995, 2000–2010) Heinäkuu 2011. Neuchâtel: Bundesamt für Statistik, Mobilität und Verkehr. Viitattu 25.7.2011. (saksaksi)
  79. ↑ Schienenverkehr Bundesverwaltung – Bundesamt für Verkehr. Viitattu 1.4.2012. (saksaksi)
  80. ↑ Overview map narrow gauge railways Rail-Info Switzerland. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
  81. ↑ Rhaetian Railway in the Albula / Bernina Landscapes UNESCO. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
  82. ↑ Swiss create world's longest tunnel BBC News. 15.10.2011. BBC. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
  83. ↑ Verkehrsinfrastruktur und Fahrzeuge – Infrastruktur und Streckenlänge Statistik Schweiz. Viitattu 16.7.2015. (saksaksi)
  84. ↑ Roads and traffic in Switzerland Ch.ch. Arkistoitu 13.11.2011. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
  85. ↑ Passagiere im Luftverkehr – Linien- und Charterverkehr (Lokal- und Transferpassagiere) (Excel) (Sveitsin lentomatkustajatilasto 1950–2017) 16.11.2017. Bundesamt für Statistik. Viitattu 17.2.2018. (saksaksi)
  86. ↑ Facts and figures, Brief portrait of SWISS (Lentoyhtiön perustietoja) swiss.com. Viitattu 17.2.2018.
  87. ↑ Science in Switzerland (myös tähän linkatut alasivut) Swissworld.org. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
  88. ↑ About CERN. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
  89. ↑ Perustuslaki, Art. 4 Landessprachen.
  90. ↑ Languages and religions Federal Statistical Office. Viitattu 18.4.2020. (englanniksi)
  91. ↑ Sprachen in der Schweiz, Zahlen und Fakten 2020. Schweiz Tourismus. Viitattu 18.4.2020. (saksaksi)
  92. ↑ Slater, Julia: Switzerland’s fourth language under pressure Swissinfo. 5.8.2013. SRG SSR. Viitattu 18.4.2020. (englanniksi)
  93. ↑ Languages and dialects 27.11.2017. Federal Department of Foreign Affairs FDFA. Viitattu 18.4.2020. (englanniksi)
  94. ↑ Linguistic division Swissworld.org. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  95. ↑ Internal communication Swissworld.org. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  96. ↑ Ständige Wohnbevölkerung nach Staatsangehörigkeitskategorie, Geschlecht und Gemeinde, Provisorische Jahresergebnisse, 2019 (Excel) 9.4.2020. Neuchâtel: Bundesamt für Statistik. Viitattu 2.5.2020. (saksaksi)
  97. ↑ Ständige und nichtständige Wohnbevölkerung nach Kanton, Geschlecht, Anwesenheitsbewilligung, Altersklasse und Staatsangehörigkeit (tietokantahaku) Neuchâtel: Bundesamt für Statistik. Arkistoitu 11.4.2016. Viitattu 20.11.2016. (saksaksi)
  98. ↑ Bestand und Entwicklung der Bevölkerung der Schweiz: Definitive Ergebnisse 2015 (Sveitsin tilastokeskuksen tiedote 26.8.2016) Neuchâtel: Bundesamt für Statistik. Viitattu 20.11.2016. (saksaksi)
  99. ↑ Definitive report on racism in Switzerland by UN expert 29.3.2007. Humanrights.ch. Arkistoitu 18.8.2017. Viitattu 17.8.2017. (englanniksi)
  100. ↑ Neue statistische Agglomerations- und Stadtdefinition 2012 – 5,9 Millionen Menschen leben in Agglomerationen (Sveitsin tilastokeskuksen tiedote 18.12.2014) Bundesamt für Statistik. Viitattu 17.2.2018. (saksaksi)
  101. ↑ Statistik der Schweizer Städte 2017 (PDF) (Sveitsin tilastokeskuksen tilastokirja kaupungeista, s. 13) 10.4.2017. Bundesamt für Statistik. Viitattu 17.2.2018. (saksaksi)
  102. ↑ Swiss countryside succumbs to urban sprawl Swissinfo. 8.10.2008. Viitattu 17.8.2017. (englanniksi)
  103. ↑ Swiss plateau (Arkistoitu – Internet Archive) Swissworld.org. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  104. ↑ Städte und Agglomerationen unter der Lupe (Arkistoitu – Internet Archive) (Liittovaltion viranomaisten sivusto) (saksaksi) [vanhentunut linkki]
  105. ↑ Mercer’s 2011 Quality of Living ranking highlights – Global Mercer. Viitattu 18.4.2012. (englanniksi)
  106. ↑ Ständige und nichtständige Wohnbevölkerung nach institutionellen Gliederungen, Staatsangehörigkeit (Kategorie), Geschlecht und Alter (Haku väestötietokannasta, tilanne 31.12.2018, vakinaiset + tilapäiset asukkaat) pxweb.bfs.admin.ch. Viitattu 30.8.2019. (saksaksi), (ranskaksi), (italiaksi), (englanniksi)
  107. ↑ a b Religions Swiss Federal Statistical Office. Viitattu 26.12.2023. (englanniksi)
  108. ↑ International Religious Freedom Report 2004 – Switzerland U.S. Department of State. Viitattu 31.3.2012. (englanniksi)
  109. ↑ Special Eurobarometer, biotechnology (PDF) (s. 204) Lokakuu 2010. Euroopan komissio. Viitattu 17.8.2017. (englanniksi)
  110. ↑ The Swiss education system Swissworld.org. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  111. ↑ Compulsory schooling: overview swissworld.com
  112. ↑ Post-compulsory: overview Swissworld.org. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  113. ↑ Subjects Swissworld.org. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  114. ↑ University Switzerland SWITCH. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
  115. ↑ What is Swissness? Swissworld.org. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  116. ↑ a b Switzerland Culture Travel Document System. Viitattu 18.4.2012. (englanniksi)
  117. ↑ Painting and sculpture Swissworld.org. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
  118. ↑ Contemporary Swiss architects Swissworld.org. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
  119. ↑ a b Mountains and hedgehogs Swissworld.org. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
  120. ↑ What is Dadaism. Artintipicture.com. Arkistoitu 13.4.20212. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
  121. ↑ Zimmer, Oliver: In Search of Natural Identity: Alpine Landscape and the Reconstruction of the Swiss Nation (Abstrakti verkossa) Comparative Studies in Society and History. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
  122. ↑ Folk music Swissworld.org. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  123. ↑ Culture of Switzerland Europe-Cities. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
  124. ↑ Properties inscribed on the World Heritage List UNESCO World Heritage Centre. Viitattu 25.3.2017. (englanniksi)
  125. ↑ 1911 Encyclopædia Britannica/Switzerland/Literature Wikisource. Viitattu 17.8.2017. (englanniksi)
  126. ↑ a b German speaking authors Swissworld.org. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  127. ↑ French-speaking authors Swissworld.org. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  128. ↑ Specialities of Switzerland’s Cuisine All About Switzerland. Arkistoitu 22.3.2016. Viitattu 17.8.2017. (englanniksi)
  129. ↑ Muesli – Swiss oats and fruit breakfast whats4Eats. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
  130. ↑ Würzner, Michaël: Flächen und Sorten (Excel) (je-d-07.03.01.04.01) Statistisches Lexikon der Schweiz. 13.9.2010. Neuchâtel: Bundesamt für Statistik. Viitattu 3.12.2010. (saksaksi)
  131. ↑ A short history (Arkistoitu – Internet Archive) Absintherie. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  132. ↑ Absinthe Absinthe.de. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
  133. ↑ Kulturstatistiken – Taschenstatistik Kultur in der Schweiz heinäkuu 2016. Bundesamt für Kultur. Arkistoitu 26.12.2016. Viitattu 26.12.2016. (saksaksi)
  134. ↑ Meier, Peter: Schweizerische Depeschenagentur (SDA) (Sveitsin historiallisen tietosanakirjan artikkeli) Historisches Lexikon der Schweiz (HLS). 27.10.2011. Bern: Stiftung HLS. Viitattu 7.11.2018. (saksaksi), (ranskaksi), (italiaksi)
  135. ↑ Rafael von Matt: Fusion von Keystone und sda – Zwischen Hammer und Amboss (SRF:n fuusiouutinen 8.5.2018) srf.ch. Viitattu 7.11.2018. (saksaksi)
  136. ↑ a b Switzerland Press, Media, TV, Radio, Newspapers Press Reference. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
  137. ↑ Individuals using the Internet (% of population) (Maailmanpankin tilasto) The World Bank Group. Viitattu 7.11.2018. (englanniksi)
  138. ↑ CH: Confoederatio Helvetica swissworld.org.
  139. ↑ a b c d Popular Sports in Switzerland All About Switzerland. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
  140. ↑ A brief history of bobsleigh FIBT. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  141. ↑ FIS World Ski Championships FIS. Arkistoitu 14.2.2005. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
  142. ↑ Olympic Games Olympic.org. Kansainvälinen olympiakomitea. Viitattu 1.4.2012.
  143. ↑ Miesten maailmancup MTV3.fi. Viitattu 1.4.2012. [vanhentunut linkki]
  144. ↑ Dario Cologna – hiihtotähti norjalaisten varjoista Yle Urheilu. 4.3.2012. Viitattu 2.1.2013.
  145. ↑ Switzerland FIFA. Arkistoitu 4.11.2014. Viitattu 17.8.2017. (englanniksi)
  146. ↑ Jalkapallon EM 2008Yle Urheilu. (Arkistoitu – Internet Archive)
  147. ↑ IIHF World Championships 2009 official website IIHF. Viitattu 4.4.2012. (englanniksi)
  148. ↑ Patricia Levy, Richard Lord, Debbie Nevins: Switzerland: Third Edition. Cavendish Square Publishing, LLC, 15.7.2015. ISBN 978-1-5026-0344-9 Teoksen verkkoversio (viitattu 7.9.2022). (englanti)
  149. ↑ Attendance 2016-2017 webarchive.iihf.com. Viitattu 7.9.2022.
  150. ↑ Swiss NHL Players ‑ All-Time Stats QuantHockey. Viitattu 7.9.2022. (englanniksi)
  151. ↑ swisshockeynews.ch: 13 Swiss players to start the season in the NHL swisshockeynews.ch. Arkistoitu 7.9.2022. Viitattu 7.9.2022. (englanti)
  152. ↑ IIHF - Home IIHF International Ice Hockey Federation. Viitattu 7.9.2022. (englanniksi)
  153. ↑ IIHF - World Ranking IIHF International Ice Hockey Federation. Viitattu 7.8.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sveitsi&oldid=22743385”