Vasalli
Vasalli oli keskiajan Euroopassa läänityksen haltija, joka oli voimakkaamman lääninherran alainen. Nimitys on peräisin latinankielisestä sanasta vassallus, jonka taustalla lienee kelttiläisistä kielistä omaksuttu sana gwas, palvelija.[1]
Vasallijärjestelmä oli lähtöisin karolingien hallitsemasta frankkien valtakunnasta, jossa kuningas antoi ylimyksille maa-alueen, beneficiumin, vastineeksi siitä, että nämä ryhtyivät ratsusotilaaksi tai varustivat sellaisen.[2]
Vasallius perustui lääninherran ja vasallin väliseen luottamukseen ja molemminpuoliseen hyötyyn. Lääninherra antoi vasallilleen maa-alueen eli läänityksen, ja vasalli puolestaan vannoi uskollisuutta herralleen. Lääninherra suojeli vasalliaan muita lääninherroja vastaan, ja vasalli maksoi vastineena veroja herralleen. Vasallin velvollisuuksiin kuului myös luovuttaa miehiä lääninherran sotajoukkoihin. Aluksi vasallin oikeudet läänitykseensä olivat rajallisia, mutta ajan myötä ne kasvoivat ja läänityksistä tuli perinnöllisiä.[3] Vasallit saivat myös oikeuden jakaa läänityksensä pienempiin osiin omille vasalleilleen. Vasallijärjestelmä oli feodalismin ja aatelin perusta.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Annukka Aikio ja Rauni Vornanen: Uusi sivistyssanakirja. Kustannusosakeyhtiö Otava 1993. ISBN 951-1-11365-8.
- Tuomas Heikkilä & Samu Niskanen: Euroopan synty. Edita 2004. ISBN 951-37-4182-6.
- Otavan iso tietosanakirja, osa 9. Kustannusosakeyhtiö Otava 1965.