Barack Obama

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Obama)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Obama” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan täsmennyssivulla.
Barack Obama
Barack Obaman virallinen muotokuva vuodelta 2012.
Barack Obaman virallinen muotokuva vuodelta 2012.
Yhdysvaltain 44. presidentti
20. tammikuuta 2009 – 20. tammikuuta 2017
Varapresidentti Joe Biden
Edeltäjä George W. Bush
Seuraaja Donald Trump
Illinois’n senaattori
3. tammikuuta 2005 – 16. marraskuuta 2008
Edeltäjä Peter Fitzgerald
Seuraaja Roland Burris
Illinois’n senaatin jäsen 13. vaalipiiristä
8. tammikuuta 1997 – 4. marraskuuta 2004
Edeltäjä Alice Palmer
Seuraaja Kwame Raoul
Henkilötiedot
Syntynyt4. elokuuta 1961 (ikä 63)
Honolulu, Havaiji, Yhdysvallat
Ammatti asianajaja, professori, kirjailija
Puoliso Michelle Obama (vih. 1992)
Tiedot
Puolue demokraatit
Koulutus Juris Doctor
Tutkinnot Harvardin yliopisto
Columbian yliopisto
Occidental College
Uskonto protestantti
Kunnianosoitukset Nobelin rauhanpalkinto Nobelin rauhanpalkinto (2009)
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
barackobama.com

Barack Hussein Obama II (laus. [oʊˈbɑːmə]; s. 4. elokuuta 1961 Honolulu, Havaiji, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen demokraattipoliitikko, joka toimi Yhdysvaltain 44. presidenttinä kahden kauden ajan vuosina 2009–2017. Vuonna 2009 Obamalle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto työstään ydinaseriisunnan ja maailmanrauhan puolesta.

Osa artikkelisarjaa
Sosiaaliliberalismi
Käsitteet
Filosofit
Poliitikot
Organisaatiot
Katso myös

Vuosina 2005–2008 Obama oli Yhdysvaltain kongressin nuorempi senaattori Illinois’n osavaltiosta. Koulutukseltaan hän on juristi. Obama on kirjoittanut kolme kirjaa.[1] Yhdysvaltain demokraattiseen puolueeseen kuuluva Obama oli vuoden 2008 presidentinvaaleissa Yhdysvaltojen ensimmäinen musta pääpuolueen presidenttiehdokas ja ensimmäinen musta presidentti.[2] Obamasta tuli Yhdysvaltain presidentti hänen voitettuaan republikaaniehdokas John McCainin vuoden 2008 presidentinvaaleissa. Hän on myös ensimmäinen Manner-Yhdysvaltojen ulkopuolella syntynyt presidentti. Vuoden 2012 vaaleissa hän voitti republikaanipuolueen Mitt Romneyn ja sai vuoden 2008 vaalien tapaan yli puolet äänistä sekä selvän enemmistön valitsijamiehistä.

Obaman hallintokautena Yhdysvallat päätti nimellisesti ”terrorisminvastaisen sodan” mutta Yhdysvaltain joukkoja jäi vielä Afganistaniin. Obama veti Yhdysvallat Irakista vuonna 2011 ja tuki kapinallisia Syyriassa, mutta konfliktit alueella jatkuivat. Obama tuki Libyan sisällissodan kapinallisia ja kaatoi Muammar Gaddafin hallinnon Libyassa. Yhdysvaltain joukot tappoivat Osama bin Ladenin Pakistanissa vuonna 2011. Presidentinvaalikampanjansa aikana Obama lupasi sulkea Guantanamo Bayn vankileirin, mutta lupausta ei toteutettu. Obaman Yhdysvallat asetti pakotteita Venäjälle Venäjän miehitettyä Krimin. Obaman hallintokaudella normalisoitiin Yhdysvaltain ja Kuuban suhteet sekä solmittiin Pariisin ilmastosopimus ja Iranin ydinsopimus. Sisäpolitiikassa Obama sai läpi Obamacare-terveydenhuoltouudistuksen. Sandy Hookin koulusurmien jälkeen hän aloitti aseenkantolakien kiristämisen.

Lapsuus ja nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Barack Obama syntyi Honolulussa Havaijilla vuonna 1961. Hänen vanhempansa olivat kenialainen Barack Hussein Obama vanhempi ja yhdysvaltalainen, kansasilaissyntyinen Ann Dunham. Vanhemmat tapasivat opiskellessaan Havaijin yliopistossa.[3]

Obaman ollessa kolmevuotias hänen vanhempansa erosivat ja hänen isänsä palasi Keniaan. Obaman äiti avioitui myöhemmin indonesialaisen Lolo Soetoron kanssa, ja Barackin ollessa kuusivuotias perhe muutti Jakartaan. Neljä vuotta myöhemmin Obama muutti takaisin Havaijille äidinpuoleisten isovanhempiensa luokse. Hänen isänsä oli myöhemmin Keniassa talousministerinä.[4] Hän kuoli auto-onnettomuudessa Obaman ollessa 21-vuotias.[5] Obaman äiti kuoli syöpään muutama kuukausi sen jälkeen, kun Obama julkaisi muistelmateoksensa Unelmia isältäni vuonna 1995.[6]

Muistelmissaan Obama kuvailee, millaista oli kasvaa äidin valkoihoisessa ja keskiluokkaisessa perheessä. Hänen tietonsa kenialaisesta isästä olivat peräisin tarinoista ja valokuvista. ”Sitä, että isäni ei näyttänyt yhtään siltä, mitä oli ympärilläni, että hän oli musta kuin piki ja äitini valkoinen kuin maito, en koskaan ymmärtänyt.”[7] Kirja kuvaa kuinka hän nuorena taisteli monikulttuurisen taustansa kanssa. Obama kirjoittaa käyttäneensä teinivuosinaan alkoholia, marihuanaa ja kokaiinia ”unohtaakseen kysymykset siitä, kuka hän on”.[8]

High schoolin jälkeen Obama opiskeli kaksi vuotta Kaliforniassa Occidental Collegessa, mistä hän siirtyi Columbian yliopistoon kuuluvaan Columbia Collegeen. Hän opiskeli valtio-oppia erityisalanaan kansainväliset suhteet.[9] Obama valmistui vuonna 1983, minkä jälkeen hän työskenteli vuoden Business International Corporationin palveluksessa ennen muuttoa Chicagoon. Chicagossa hän työskenteli paikalliselle kansalaisjärjestölle, joka auttoi sikäläisiä kirkkoja järjestämään työharjoittelupaikkoja köyhien asuinalueiden asukkaille.lähde?

Myöhemmin Obama opiskeli Harvardin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa (Harvard Law School). Hän toimi Harvardissa opiskellessaan Harvard Law Review -lehden johdossa ja oli arvostetun lehden ensimmäinen mustaihoinen johtaja.[4] Erään Obaman luokkatoverin mukaan opiskelijoilla oli lähes jokaisesta asiasta kiistoja vasemmiston ja oikeiston kesken, ja Obama voitti johtajaäänestyksen siksi, että konservatiivit uskoivat hänen kuuntelevan myös heidän ehdotuksiaan.[10] Obama valmistui Harvardista Juris Doctor -tutkinnolla vuonna 1991.[11]

Obama palasi Chicagoon ja työskenteli muun muassa ihmisoikeusasioihin erikoistuneessa asianajotoimistossa Miner, Barnhill & Galand ja opetti vuodesta 1993 aina valtakunnan tason politiikkaan siirtymiseensä asti valtiosääntöoikeutta Chicagon yliopistossa.lähde?

Osavaltiotason politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Obama puhumassa Presidential Health Forumissa Las Vegasissa Nevadassa maaliskuussa 2007.

Vuonna 1996 Obama valittiin Illinois’n osavaltion senaattiin 13. vaalipiiristä. Vaalipiiri käsittää Chicagon eteläpuolella sijaitsevan Hyde Parkin. Obama nimettiin senaatin sosiaali- ja terveydenhoitolautakunnan puheenjohtajaksi vuonna 2003[12] demokraattien saatua senaattiin jälleen edustajaenemmistön. Lakialoitteidensa lisäksi Obama auttoi Illinois’n palkkatulojen verotuskäytännön vahvistamisessa. Uusi verotuskäytäntö tarjoaa etuja alemman tuloluokan perheille. Hän oli myös säätämässä lakia, joka tarjoaa apua asukkaille, joilla ei ole varaa terveysvakuutukseen. Obama myös avusti budjetoinnissa, joka lisäsi AIDSin vastaisen työn rahoitusta.[13]

Vuonna 2000 Obama pyrki demokraattien ehdokkaaksi Yhdysvaltain edustajainhuoneen vaaleihin Illinois’n 1. vaalipiiristä, mutta hävisi esivaalit istuvalle edustajalle Bobby Rushille: Rush sai äänistä 61 prosenttia, Obama 30 prosenttia.[14] Rush, entinen musta pantteri ja yhteiskunta-aktivisti, kertoi pitävänsä Obaman kokemusta ensimmäisestä vaalipiiristä liian vähäisenä.[15]

Tappionsa jälkeen Obama jatkoi osavaltiotason poliitikkona. Hän oli vahvistamassa lakia, joka vaatii poliisia videokuvaamaan kuulustelut, joiden perusteella langetetaan kuolemantuomio.[16] Hän myös tuki lakia, joka velvoitti vakuutusyhtiöt kattamaan säännölliset mammografiat.[17] Hänet valittiin tehtäväänsä uudestaan vuonna 2002 ilman vastaehdokkaita.[18]

The Washington Post käsitteli helmikuussa 2007 Obaman uraa Illinois’n senaatissa. Artikkelissa kerrottiin hänen kyvystään työskennellä tehokkaasti sekä demokraattien että republikaanien kanssa. Hän on lehden mukaan onnistunut luomaan puolueiden välisiä liittoja.[19] Lyhyen senaatinvaalikampanjansa aikana Obama sai taakseen Illinois’n poliisiyhdistyksen, jonka johtajat kiittivät hänen ”pitkäaikaista tukeaan aseiden kontrolloinnin puolesta ja halukkuutta saada aikaan kompromisseja”. Obama sai kehuja, vaikka ajoi myös lakialoitteita, joita poliisien eturyhmä oli vastustanut.[20]

Senaattorin ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Obama oli mukana tervehtimässä presidentti George W. Bushia lain S.2590 allekirjoitustilaisuudessa. Laki takaa liittovaltion rahoituksen vastuullisuuden ja julkisuuden.

Obama pyrki Yhdysvaltain senaattiin Illinois’n osavaltiosta vuonna 2004 republikaanien Peter Fitzgeraldin jättäessä paikkansa senaattorina. Obama voitti maaliskuussa 2004 pidetyt demokraattien esivaalit saaden 52,77 prosenttia annetuista äänistä. Kilpailijoista Dan Hynes sai 23,77 prosenttia ja Blair Hull 10,82 prosenttia äänistä. Muiden ehdokkaiden kannatus jäi alle kymmenen prosentin. Hullin suosio laski, kun häntä syytettiin perheväkivallasta.[21] Obaman ehdokkuutta vauhdittivat mainokset, joissa esiintyivät Chicagon entinen pormestari Harold Washington ja entinen senaattori Paul Simon, jonka tytär oli myös tukemassa kampanjaa. Lisäksi sanomalehdet Chicago Tribune ja Chicago Sun-Times kuuluivat Obaman tukijoihin.[22][23]

Republikaanien ehdokkaaksi vaaleihin valittiin alun perin Jack Ryan, joka kuitenkin vetäytyi ehdokkuudesta 25. kesäkuuta 2004 yksityisasioistaan nousseen kohun vuoksi.[24] Elokuussa republikaanien uudeksi ehdokkaaksi valittiin Alan Keyes. Hän asui Marylandissa, mutta muutti ehdokkuuden myötä Illinoisiin.[25] Obaman ja Keyesin välillä käydyissä kolmessa televisioidussa vaaliväittelyssä nousivat esille muun muassa heidän eriävät kantansa kantasolututkimukseen, aborttiin ja veronalennuksiin. Obama sai 2. marraskuuta pidetyissä senaatin vaaleissa 70 prosenttia ja Keyes 27 prosenttia äänistä.[26]

Obama aloitti Yhdysvaltain senaatin jäsenenä 4. tammikuuta 2005 ollen viides mustaihoinen senaattori Yhdysvaltain historiassa.[27] Obama kuului seuraaviin senaatin lautakuntiin: ulkopolitiikka (Foreign Relations), terveys, koulutus ja työllisyys (Health, Education, Labor and Pensions), kansallinen turvallisuus ja hallinnolliset asiat (Homeland Security and Governmental Affairs) ja veteraaniasiat (Veterans’ Affairs).[28][29]

Obama palkkasi Tom Daschlen entisen henkilöstöpäällikön samaan tehtävään ja talousanalyytikko Karen Kornbluhin poliittiseksi neuvonantajakseen. Kornbluh oli valtion entisen kassanhoitajan Robert Rubinin henkilöstöpäällikkö.[30] Heinäkuussa 2005 Pulitzer-palkittu ihmisoikeusaktivisti Samantha Power liittyi Obaman leiriin.[31]

Neljä kuukautta Obaman senaattorina aloittamisen jälkeen Time-lehti nimesi hänet yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmista ihmisistä ja kutsui häntä yhdeksi Yhdysvaltain ihailluimmista poliitikoista.[32] Obama oli listalla myös vuonna 2007.[33] Lokakuussa 2005 julkaistussa artikkelissa englantilainen New Statesman listasi Obaman yhdeksi kymmenestä ihmisestä, jotka voivat muuttaa maailmaa.[34]

Puhe demokraattien puoluekokouksessa vuonna 2004

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Senaattorinvaalikampanjansa puolivälissä Obama kirjoitti ja piti puheen demokraattien Bostonissa, Massachusettsissa pidetyssä puoluekokouksessa heinäkuussa 2004.[9] Puheessaan Obama toi esiin amerikkalaisen unelman teeman. Kerrottuaan äidinpuoleisen isoisänsä kokemuksista toisessa maailmansodassa ja presidentti Franklin D. Rooseveltin New Deal -ohjelman tuomista helpotuksista tämän tilanteeseen Obama sanoi, etteivät ihmiset odota valtion ratkaisevan kaikkia heidän ongelmiaan. Obaman mukaan he kuitenkin haluavat, että kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet parempaan.[35]

Irakin sotaan liittyen Obama sanoi, että sotilaita vaaraan asetettaessa on myös velvollisuuksia. Obaman mielestä ”emme voi piilotella numeroita ja salata totuutta siitä, miksi he taistelevat”. Obama myös painotti, että sotaan ei tulisi lähteä ilman riittävää määrää sotilaita, joilla voi turvata rauhan ja ansaita maailman kunnioituksen. Hän otti esimerkiksi korpraali Seamus Ahernin Illinois’sta. Obama kysyi: ”Palvelemmeko me Seamusta niin hyvin kuin hän palvelee meitä?”[35]

Puheensa lopuksi Obama puhui kansakunnan yhtenäisyydestä. Hänen mukaansa eräät haluavat jakaa Yhdysvallat punaisiin ja sinisiin osavaltioihin: punaiset republikaaneille, siniset demokraateille. Obama kuitenkin pitää amerikkalaisia yhtenä kansakuntana, joka vannoo saman valan lipulle ja puolustaa maataan. ”Ei ole liberaalia Amerikkaa ja konservatiivista Amerikkaa – on Amerikan Yhdysvallat. Ei ole valkoista Amerikkaa ja mustaa Amerikkaa ja latino-Amerikkaa ja aasialaista Amerikkaa; on Amerikan Yhdysvallat.”[35]

Obaman puhe oli hänen ensiesiintymisensä useimmille amerikkalaisille. Sen innostunut vastaanotto ja laaja näkyvyys viestimissä tekivät hänet tunnetuksi yhdessä yössä.[36][37]

Yhdysvaltain presidentinvaalit 2008

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Yhdysvaltain presidentinvaalit 2008
Barack ja Michelle Obama Springfieldissä 10. helmikuuta 2007.

Obama ilmoitti muodollisesti 10. helmikuuta 2007 Springfieldissä asettuvansa presidenttiehdokkaaksi:[38]

»Sain täällä Springfieldissä, jossa pohjoinen, etelä, itä ja länsi kohtaavat, muistutuksen amerikkalaisten sisimmässä olevasta inhimillisyydestä. Täällä aloin uskoa, että tämän inhimillisyyden avulla me voimme rakentaa toiveikkaamman Amerikan. Ja siksi, täällä vanhan osavaltiotalon parlamenttitalon varjossa, jossa Lincoln kerran kutsui kahtiajakautunutta kansankotia palaamaan yhteen, ja jossa yhteiset toiveet ja haaveet yhä elävät, minä seison teidän edessänne ilmoittaakseni ehdokkuudestani Yhdysvaltain presidentin virkaan.»

Ehdokkuuden ilmoittamista edelsi kuukausien spekulaatio Obaman lähdöstä presidenttikisaan. Lokakuussa 2006 Obama sanoi pohtivansa mahdollisuutta lähteä presidenttikisaan. Lausunto poikkesi aiemmista kommenteista, joissa hän kertoi aikomuksensa olevan palvella senaattorina vuonna 2010 päättyvän kautensa loppuun.[39]

Obama valitsi varapresidenttiehdokkaakseen Delawaren senaattori Joe Bidenin. Valintaan vaikuttivat Bidenin työläistausta ja ulkopoliittinen kokemus. Hän virallisesti vastaanotti demokraattien ehdokkuuden demokraattisen puolueen puoluekokouksessa 28. elokuuta 2008.[40]

Esivaalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Barack Obama vastailemassa yleisön kysymyksiin New Hampshiressa esivaalien aikaan.

Iowan osavaltion esivaalit oli ensimmäinen esivaali, johon ehdokkaat osallistuivat, ja perinteisesti erittäin seurattu tapahtuma tiedotusvälineissä. 3. tammikuuta 2008 käydyissä esivaaleissa voittajaksi demokraateista nousi Barack Obama, joka sai 38 prosenttia delegaattien äänistä. Obaman perässä tulivat John Edwards 30 prosentilla ja Hillary Clinton 29 prosentilla.[41]

New Hampshiren esivaaleissa 8. tammikuuta 2008 demokraattien Hillary Clinton nousi yllättäen Obaman ohitse ja sai 39 prosenttia äänistä. Perässä tullut Obama sai 37 prosenttia. Nevadan esivaaleissa 19. tammikuuta 2008 demokraattien Hillary Clinton voitti Obaman saatuaan 51 prosenttia äänistä. Obama sai 45 prosenttia, mutta voittamiensa alueiden ansiosta hän sai yhden valitsijamiehen enemmän kuin Clinton.lähde?

Etelä-Carolinan esivaaleissa 26. tammikuuta 2008 Obama sai murskavoiton Clintonista ja sai 55 prosenttia äänistä. Clinton sai 27 prosenttia. Obama sai mustien äänistä yli 80 prosenttia, mutta hän sai myös valkoisten äänistä noin 25 prosenttia.[42] Obama sai yli puolet äänistä kaikkien ikäryhmien paitsi yli 65-vuotiaiden keskuudessa.[43]

Koska lähes kaikki puoluekokousedustajat ovat sitoutuneet äänestämään omaa ehdokastaan, saadaan lopullisten presidenttiehdokkaiden nimet normaalisti tietoon jo paljon ennen puoluekokouksia. Ennen ensimmäisiä esivaaleja ehdokkuuksien odotettiin ratkeavan supertiistaina 5. helmikuuta, jolloin 24 eri osavaltiota, mukaan lukien suuret New York ja Kalifornia, järjestivät esivaalinsa.[44]

Supertiistain jälkeenkin Clinton ja Obama olivat niin tasaväkisiä, että ratkaisu siirtyi myöhemmäksi.[45] Obama voitti 13 osavaltiota: Alabama, Alaska, Colorado, Connecticut, Delaware, Georgia, Idaho, Illinois, Kansas, Minnesota, Missouri, Pohjois-Dakota ja Utah. Obama voitti myös supertiistain valitsijamiehissä äänin 847–843.lähde?

Barack Obama otti 21. helmikuuta jo yhdennentoista peräkkäisen voittonsa Hillary Clintonista sitten supertiistain, kun ulkomailla asuvat demokraatit antoivat hänelle enemmistön esivaaleissaan. Sitä ennen Obama oli voittanut Louisianan, Nebraskan, Washingtonin, Yhdysvaltain Neitsytsaaret, Mainen, pääkaupunki Washingtonin, Marylandin, Virginian, Wisconsinin ja synnyinosavaltionsa Havaijin.lähde?

4. maaliskuuta Obama hävisi Clintonille Texasissa, Ohiossa ja Rhode Islandilla mutta voitti Texasin vaalikokoukset ja Vermontin. Obama sai Texasin esivaaleista yhteensä enemmän valitsijamiehiä kuin Clinton. 8. maaliskuuta Obama voitti jälleen Wyomingin osavaltion 19 prosentin enemmistöllä. 11. maaliskuuta Obama voitti Mississippin esivaalit.lähde?

Obama hävisi 22. huhtikuuta Clintonille Pennsylvanian prosentein 55–45 ja voitti 6. toukokuuta Pohjois-Carolinan selvällä 14 prosentin enemmistöllä, mutta hävisi taas Indianan niukasti Clintonille prosentein 51–49. Clinton voitti 13. toukokuuta Länsi-Virginian esivaalit prosentein 67–26, ja 20. toukokuuta Obama hävisi Clintonille Kentuckyssa prosentein 65–30 mutta voitti Oregonissa prosentein 59–41.lähde?

Clinton voitti 1. kesäkuuta Puerto Ricon esivaalit ja 3. kesäkuuta Etelä-Dakotassa. Obama voitti Montanassa, ja vaalien tulokset takasivat Obamalle yhdessä supervalitsijamiesten kanssa riittävän määrän valitsijamiehiä, jotta hän saattoi julistautua esivaalien voittajaksi ja puolueen ehdokkaaksi presidentinvaaleihin.lähde?

Likaista kampanjointia vastaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
26.–27. tammikuuta 2007 Obama oli Gallaudetin yliopistossa Washingtonissa, jossa haastateltiin demokraattien presidenttiehdokkaita.

Syksyllä 2006 Obama puhui poliittisissa tilaisuuksissa ympäri maata. Hän tuki demokraattiehdokkaita istuntokauden puolivälin vaaleissa. Syyskuussa 2006 hän oli puhujana Iowan senaattorin Tom Harkinin vuosittaisilla grillijuhlilla, joissa perinteisesti näyttäytyvät tulevat presidenttiehdokkaat.[46] Jouluna 2006 Obama puhui New Hampshiressa järjestetyssä demokraattisen puolueen tilaisuudessa, jossa juhlittiin tuoreita vaalivoittoja. Viikkoa ennen presidenttiehdokkuutensa julkaisemista Obama järjesti tapaamisen demokraattien kansallisen komitean kanssa. Tapaamisessa hän vaati demokraatteja pysymään erossa negatiivisesta kampanjoinnista. Hänen mielestään vaalikampanjan pitäisi olla rehti, ja sitä myös amerikkalaiset odottavat. Obaman mukaan kansalaiset on saatava jälleen uskomaan poliittiseen prosessiin.[47]

Obama sai tuta yhdysvaltalaisen presidentinvaalikampanjan loanheiton jo vuoden 2007 alussa, jolloin Sun Myung Moonin omistama Insight Magazine -skandaalilehti väitti hänen käyneen kuusivuotiaana Indonesiassa islamilaista madrassa-koulua. Lehti ilmoitti lähteeksi ”Clintonin leirin” tekemän taustatutkimuksen. Fox-kanavan aamushow käsitteli aihetta vääntäen senaattorin nimen ”Barack Osamaksi”. Ilmeisenä tarkoituksena oli leimata Obama kiihkomuslimiksi ja samalla liata molempien ehdokkaiden kampanjat. Toimittajien kiirehtiessä Jakartaan koulu osoittautui täysin tavalliseksi kouluksi.[48]

Kritiikkiä kampanjan aikana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fox-kanava nosti 17. tammikuuta 2007 uutisaiheeksi Obaman tupakanpolton. Uutiskanava kysyi, että ”äänestäisitkö tupakoitsijan presidentiksi?” Lisäksi kanava väitti tupakanpolton olevan Obaman likainen pieni salaisuus.[49] Obama kertoi käyttävänsä nikotiinipurukumia ja pitävänsä tupakkalakkoa. ”Tähän asti nikotiinipurukumi on tepsinyt. Poltin epäsäännöllisesti ja vedin salaa tupakan silloin tällöin”, hän kertoi. Obama tunnusti kaipaavansa tupakkataukoa etenkin kirjoittaessaan.[50]

12. helmikuuta 2007 Australian pääministeri John Howard kritisoi Obaman suunnitelmaa vetäytyä Irakista maaliskuuhun 2008 mennessä. Howardin mielestä se vain rohkaisisi tahoja, jotka haluavat epävakauttaa ja tuhota Irakin. Hänen mukaansa vetäytyminen synnyttäisi kaaosta ja voittoja terroristeille, jotka luottavat ja uskovat siihen, että Obama voittaa. Obama kertoi pitävänsä Howardin puheita tyhjänä retoriikkana, ellei hän sitten halua lähettää 20 000 australialaissotilasta Irakiin.[51][52]

John McCainin kampanjasta irrallinen tukijaryhmä ja varapresidenttiehdokas Sarah Palin syyttivät Obamaa yhteyksistä chicagolaiseen professoriin Bill Ayersiin, joka oli 1970-luvulla muun muassa Pentagonissa pommin räjäyttäneen The Weather Underground -järjestön jäsen. Hän ja Obama olivat Chicagossa toimineen hyväntekeväisyysrahasto Chicago Annenberg Challengen johtokunnassa.[53][54]

McCainin kampanja kutsui Obamaa myös sosialistiksi, koska hänen suunnitelmissaan on nostaa veroja kolme prosenttiyksikköä yli 250 000 dollaria vuodessa ansaitsevilta. Kuuluisaksi tässä yhteydessä nousi Obaman televisioitu kohtaaminen ”Putkimies-Joe” Wurzelbacherin kanssa.[55] Esiin nostettiin myös Obaman kampanjointi Vermontin Bernie Sandersin kanssa ja National Journal -lehti nimesi hänet vuonna 2007 ”liberaaleimmaksi senaattoriksi.”[56]

Maaliskuussa 2008 tulivat julkisuuteen pastori Jeremiah Wrightin saarnoista julkaistut otteet, joiden muun muassa rotu- ja ulkopolitiikkaa koskevat kiistanalaiset väitteet aiheuttivat kohua. Obama oli perheineen kuulunut noin 20 vuotta Wrightin johtamaan seurakuntaan ja oli luonnehtinut tätä hengelliseksi neuvonantajakseen. Hän tuomitsi Wrightin kohua herättäneet lausunnot ja lopulta erosi perheineen kyseisestä seurakunnasta toukokuussa 2008.[57][58][59]

Tukijat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Obaman kannattajia Texasin Austinissa 23. helmikuuta 2007.

Vuoden 2007 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana Obama keräsi presidentinvaalibudjettiinsa 25 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria (noin 18,5 miljoonaa euroa). 6. kesäkuuta 2008 mennessä Obaman kampanjaa oli tukenut yli 1,5 miljoonaa yksittäistä kansalaista.lähde? Useat politiikan asiantuntijat nostivat esille Obaman vahvan tuen internetin yhteisöllisissä verkostoissa kuten Myspacessa ja Facebookissa.[60] Chris Hughes, yksi Facebookin perustajista, kutsui Obaman synnyttämää internetilmiötä ennennäkemättömäksi.[61]

Chicagon pormestari Richard M. Daley kannatti Obamaa. Näin Daley luopui perinteestään olla puolueeton demokraattien esivaaleissa.[62] Helmikuussa 2007 Iowan oikeusministeri Tom Miller ja osavaltion varainhaltija Michael Fitzgerald ilmoittivat tukevansa Obamaa.[63] Kaksi istuvaa kuvernööriä ilmoitti pian kannattavansa Obamaa: Virginian kuvernööri Tim Kaine ja Illinois’n kuvernööri Rod Blagojevich.[64] Lisäksi entinen senaatin enemmistöjohtaja Tom Daschle kannatti Obamaa kiitellen tämän ”suurta kykyä yhdistää kansakunta.”[65]

Obaman kampanjaa tukivat politiikan vaikuttajista muun muassa senaattori ja entinen presidenttiehdokas John Kerry, Kerryn varapresidenttiehdokas John Edwards, entinen varapresidentti ja presidenttiehdokas Al Gore, entinen ulkoministeri Colin Powell, entinen senaattori ja presidenttiehdokas Bill Bradley, entinen senaattori ja presidenttiehdokas Gary Hart, entinen senaattori ja presidenttiehdokas George McGovern (tuki aluksi Clintonia), senaattori Bill Richardson, senaattori Edward M. Kennedy, senaattori Richard Durbin, senaattori Claire McCaskill, senaattori Patrick Leahy, Caroline Kennedy, Ethel Kennedy, Maria Shriver, Tom Daschle ja Jesse Jackson. Myös Hillary Clinton, Obaman kilpakumppani puolueen presidenttiehdokkuudesta vuoden 2008 vaaleissa sekä hänen miehensä Bill Clinton – entinen Yhdysvaltain presidentti – asettuivat tukemaan Obaman ehdokkuutta.lähde?

Viihdeteollisuuden merkkihenkilöistä Obamaa tukivat muiden muassa David Geffen, Jeffrey Katzenberg, Oprah Winfrey, Robert De Niro, Brad Pitt, Stephen King,[66] Dennis Haysbert, Branford Marsalis, Usher, Brandon Routh, Chris Rock, Sidney Poitier, Jamie Foxx, Eddie Murphy, Tyra Banks, Morgan Freeman, Forest Whitaker, Jennifer Aniston, John Cleese, Leonard Nimoy, Scarlett Johansson, George Clooney, Edward Norton, Will Smith, Jada Pinkett Smith, Matt Damon, Halle Berry, Wyclef Jean, Black Eyed Peas, Dave Matthews, Stevie Wonder, Morrissey,[67] Ben Affleck, Spike Lee, Ron Jeremy, Paul Newman, Kirsten Dunst, Tom Hanks, Joan Baez, Chris Martin, Bob Dylan, Sarah Jessica Parker, Billie Joe Armstrong ja Bruce Springsteen.[68] Obamaa tukeneita urheilijoista olivat muun muassa Michael Jordan, Kareem Abdul-Jabbar, Charles Barkley ja Hulk Hogan.[69][70][71]

Varsinainen vaali

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

4. marraskuuta 2008 Barack Obama valittiin Yhdysvaltain presidentiksi. Hän sai 53 prosenttia äänistä ja 365 valitsijamiestä. Ääniosuus oli suurin sitten George H. W. Bushin voiton 1988 ja valitsijamiesmäärä suurin sitten Bill Clintonin voiton 1996. Obama voitti Coloradon, Nevadan, Virginian, Indianan, Floridan, Ohion ja Pohjois-Carolinan, jotka George W. Bush voitti sekä 2000 että 2004. Hän oli myös vuoden 1956 jälkeen ensimmäinen ehdokas, joka tuli valituksi presidentiksi ilman Missourin osavaltion voittoa.lähde?

Toimittaja Jari Lindholm arvioi Obaman voittaneen, koska tämä oli parempi televisioväittelyissä. Myös republikaanien ehdokasasettelu, nimenomaan varapresidenttikandidaatti Sarah Palinin muuttuminen poliittisesta tähdenlennosta puolueensa painolastiksi vaikutti samaan suuntaan. Lopullisesti Obaman kampanjan voittokulun varmisti kuitenkin päätös luopua julkisesta vaalirahoituksesta: se takasi hänelle rajattomat mahdollisuudet varainkeruuseen samalla, kun McCainin kampanja joutui tyytymään puolueen rahoitukseen ja liittovaltiolta saatuun 85 miljoonaan dollariin. Obaman kampanja onnistui keräämään 454 miljoonaa dollaria yksityisillä lahjoituksilla.[72]

Yhdysvaltain presidentinvaalit 2012

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Yhdysvaltain presidentinvaalit 2012

Obama ilmoitti pyrkivänsä demokraattien ehdokkaaksi toiselle ja viimeiselle virkakaudelleen vuoden 2012 vaaleissa, jotka järjestettiin 6. marraskuuta 2012. Hän aloitti vaalikampanjansa huhtikuussa 2011.[73] Istuvana presidenttinä Obamalla ei ollut vakavasti otettavia haastajia ja hänet ja varapresidentti Joe Biden valittiin yksimielisesti demokraattien ehdokkaiksi puoluekokouksessa 5. syyskuuta.[74]

Obaman vastaehdokkaana oli Mitt Romney. Tuloksen alkaessa Romneyn häviö näytti selvältä ja hän myönsi hävinneensä onnitellen Obamaa. Obama oli tuolloin CNN:n ennusteen mukaan saanut tuekseen 332 valitsijamiestä ja Romney 206, kun voittoon tarvittiin 270.[75]

Presidenttinä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virkaanastujaistilaisuus 2009

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Obama vannomassa presidentin virkavalaa 20. tammikuuta 2009.
Wikiuutisissa on aiheeseen liittyvä uutinen: Obama vannoi virkavalansa – kahdesti

Obaman virkaanastujaistilaisuus 20. tammikuuta 2009 kokosi Washingtoniin suuremman ihmisjoukon kuin mikään aikaisempi Yhdysvaltain presidentin vastaava tilaisuus. Arviolta jopa kaksi miljoonaa ihmistä seurasi paikan päällä, kun varapresidentti Biden ja presidentti Obama vannoivat valansa. Television välityksellä juhlaa seurasi eri puolilla maailmaa arviolta 1,5 miljardia ihmistä.[76]

Obama vannoi virkavalan käsi samalla Raamatulla, jota myös hänen esikuvansa Abraham Lincoln oli käyttänyt virkaanastujaisissaan vuonna 1861.[77] Obama vannoi virkavalansa uudelleen varmuuden vuoksi seuraavana päivänä Valkoisessa talossa, sillä varsinaisissa virkaanastujaisissa hän takelteli korkeimman oikeuden puheenjohtajan John Robertsin lausuttua sanat väärässä järjestyksessä.[78]

Ulkopoliittinen toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heti virkakautensa alussa Obama ja Biden tekivät useita valtiovierailuja, joilla korostettiin uuden aikakauden alkamista Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa.[79]

Kesäkuussa 2009 Barack Obama teki kierroksen Lähi-idässä vieraillen Saudi-Arabiassa, jossa tapasi kuningas Abdullahin, ja Egyptissä, jossa hänet otti vastaan presidentti Hosni Mubarak. Obama piti tärkeäksi luonnehditun puheen Kairon yliopistossa, jossa ojensi kätensä muslimimaailman suuntaan kehottaen osapuolia lähentymään ja etsimään ulospääsyä aluetta leimanneista konflikteista. Erityisesti hän osoitti puheensa palestiinalaisille ja Israelille. Iranin uskonnollinen johtaja Ali Khamenei kommentoi Obaman puhetta Ajatollah Ruhollah Khomeinin kuoleman 20-vuotispäivänä mainitsemalla kuinka ”alueen kansakunnat vihaavat syvästi Amerikkaa” ja ”vaikka heidän sanansa olisivat kuinka suloisia hyvänsä, tarvitaan tekoja”.[80]

Heinäkuussa 2009 Obama teki ensimmäisen virallisen valtiovierailunsa Venäjälle, missä hän tapasi presidentti Dmitri Medvedevin ja pääministeri Vladimir Putinin.[81] Asialistalla olivat START-sopimuksen jatko ja Yhdysvaltain Tšekkiin ja Puolaan kaavailema ohjuskilpi, jota Venäjä vastusti pitäen sitä itseään vastaan suunnattuna. Yhdysvaltain mukaan kilven tarkoitus oli vähentää Iranin ydinohjelman uhkaa Euroopassa ja Yhdysvalloissa.[82] Obaman ohjelmassa oli myös tapaaminen riippumattoman lehdistön edustajien ja kansalaisoikeusaktivistien kanssa. Vierailun edellä tehtyjen kyselyjen mukaan 75 prosenttia venäläisistä suhtautui Yhdysvaltain ja Obaman hallintoon kriittisesti ja vain kaksi prosenttia uskoi Obaman kykyyn tehdä oikeita päätöksiä maailmanpolitiikassa. Venäjän tiedusteluvälineissä valtiovierailuun suhtauduttiin pidättyvästi..[83]

Obama julisti helmikuun lopussa 2009, että taistelut Irakissa loppuisivat seuraavan 18 kuukauden aikana.[84]

Obama vahvisti Afganistanin joukkoja aluksi, mutta vuoden 2009 lopussa ilmoitti pyrkivänsä vetäytymään sieltäkin.[85] Osama bin Laden surmattiin toukokuussa 2011.[86] Maaliskuussa 2012 Obama vahvisti joukkojen poistuvan maasta vuoden 2014 loppuun mennessä.[87]

Vuonna 2010 Obama julkisti Yhdysvaltojen uuden ydinasestrategian.[86]

Vuonna 2011 Yhdysvallat osallistui Muammar Gaddafin kaatamiseen Libyassa, mutta republikaanit arvostelivat Obamaa siitä, että maa ei ollut johtavassa roolissa Naton hyökkäyksissä.[88]

Obama teki maaliskuussa 2016 historiallisen valtiovierailun Kuubaan. Maat alkoivat palauttaa diplomaattisuhteitaan loppuvuodesta 2014. Edellisen kerran Yhdysvaltain presidentti oli käynyt maassa vuonna 1928, jolloin presidenttinä oli Calvin Coolidge. Obama tapasi vierailunsa aikana Raoul Castron, mutta ei Fidel Castroa.[89]

Ulkopolitiikan tulokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Obaman tavoitteista saavutettiin Yhdysvaltojen osallistuminen Pariisin ilmastosopimukseen, diplomaattisuhteet Kuubaan ja ydinaseriisuntasopimus Venäjän kanssa.[90]

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltolan mukaan Obaman haluttomuus puuttua Syyriaan tuki Isisin nousua ja haluttomuus huolellisempaan operaatioon Libyassa johti Libyan hajoamiseen.[91] Helsingin Sanomien artikkelin mukaan Obama epäonnistui ulkopolitiikassaan monin tavoin. Yhdysvaltojen maajoukot vedettiin Irakista, jolloin äärijärjestö Isis tuli tilalle. Vuonna 2012 Obama uhkasi Syyrian Bashar al-Assadia seurauksilla, jos al-Assad käyttäisi kemiallisia aseita, mutta ei tehnyt mitään, kun tämä käytti (2013). Varapresidentti Joe Biden, Obaman läheinen ystävä, arvosteli tätä: ”suurvallat eivät bluffaa”. Syyrian sisällissota jatkui ja Syyriassa toimi Yhdysvaltojen sijaan Venäjä.[90] Toimittaja Laura Saarikosken mukaan diktaattorit oppivat, että Obama ei halua käyttää voimaa. Obaman asenne rohkaisi Venäjää ja muita vastaavia Yhdysvaltojen vastustajia.[90]

Yhdysvaltojen sisäpolitiikka Obaman kaudella

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Obaman suunnittelema terveydenhuoltouudistus ja taloudellinen apupaketti kohtasivat suurta vastustusta, ja tammikuussa 2009 konservatiivinen Teekutsuliike järjesti ensimmäiset mielenosoituksensa. Terveydenhuoltouudistus kuitenkin hyväksyttiin kongressissa.[86] Uudistus takaa sairausvakuutuksen yli 30 miljoonalle yhdysvaltalaiselle.[92]

Vuoden 2010 vaaleissa republikaanit saivat enemmistön edustajainhuoneeseen.[86]

Occupy Wall Street -liike aloitti syyskuussa 2011 kapitalismin vastaiset mielenosoitukset.[86]

Hallitus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Barack Obaman hallitus
Virka Nimi Kausi
Ulkoministeri Hillary Clinton
John Kerry		 2009–2013
2013–2017
Valtiovarainministeri Timothy Geithner
Jack Lew		 2009–2013
2013–2017
Puolustusministeri Robert Gates
Leon Panetta
Chuck Hagel
Ashton Carter		 2006–2011
2011–2013
2013–2015
2015-2017
Oikeusministeri Eric Holder
Loretta Lynch		 2009–2015
2015-2017
Maatalousministeri Tom Vilsack 2009–2017
Sisäministeri Ken Salazar
Sally Jewell		 2009–2013
2013–2017
Kauppaministeri Gary Locke
John Bryson
Penny Pritzker		 2009–2011
2011-2012
2013-2017
Työministeri Hilda Solis
Seth Harris
Tom Perez		 2009–2013
2013
2013-2017
Terveysministeri Kathleen Sebelius
Sylvia Burwell		 2009–2014
2014–2017
Opetusministeri Arne Duncan
John King Jr.		 2009–2015
2015-2017
Asuntoministeri Shaun Donovan
Julian Castro		 2009–2014
2014–2017
Liikenneministeri Ray LaHood
Anthony Foxx		 2009–2013
2013–2017
Energiaministeri Steven Chu
Ernest Moniz		 2009–2013
2013–2017
Veteraaniministeri Eric Shinseki
Robert McDonald		 2009–2014
2014–2017
Turvallisuusministeri Janet Napolitano
Jeh Johnson		 2009–2013
2013–2017
Henkilöstöpäällikkö Rahm Emanuel
William Daley
Jack Lew
Denis McDonough		 2009–2010
2011–2012
2012–2013
2013–2017
YK:n suurlähettiläs Susan Rice
Samantha Power		 2009–2013
2013–2017

Poliittiset näkemykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisäpolitiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talous- ja energiapolitiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Obama ”pelastakaa Darfur” -tukimielenosoituksessa huhtikuussa 2006.

Obama on kirjoittanut hallinnon roolista taloudellisissa kysymyksissä. Hänen mukaansa pitäisi kysyä, mikä sekoitus asetuksia vie dynaamiseen vapaaseen talouteen, laajaan taloudelliseen turvallisuuteen ja yhtiöiden innovaatioon. Obaman mielestä ihmisiä tulisi ohjata sen mukaan, mikä toimii.[93] Puhuessaan National Press Clubille huhtikuussa 2005 Obama puolusti Franklin D. Rooseveltin New Deal -sosiaalipolitiikkaa. Hän yhdisti republikaanien ehdotukset eläkkeiden yksityistämiseksi sosiaalidarvinismiin.[94]

Puhuessaan Wake Up Wal-Mart -järjestön jäsenille marraskuussa 2006 Obama sanoi, että työntekijöille täytyy maksaa tarpeeksi, jotta he voivat ei vain ostaa Wal-Martista, vaan lopulta lähettää lapsensa yliopistoon ja säästää eläkepäiviä varten.[95][96]

Toukokuussa 2006 presidentti Bushille lähetetyssä kirjeessä Obama vaati neljän keskilännen maatalousosavaltioiden senaattorin kanssa maahan tuodun etanolin 0,54 Yhdysvaltain dollarin per gallona verotuksen jatkamista.[97][98] Obama puhui kesäkuussa 2006 väliaikaisia perintöveroleikkauksia vastaan. Hän kutsui leikkauksia ”Paris Hilton” -veronkevennyksiksi ”miljonäärien perijöille ja perijättärille”.[99]

Obaman hallinto on teetti neljän vuoden välein ilmastoarvion (National Climate Assesment, NCA). Raporttien tehtävänä on selvittää ilmastonmuutoksen vaikutuksia Yhdysvalloissa.[100][101]

Sosiaalipolitiikka ja terveydenhuoltouudistus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Yhdysvaltain terveydenhuoltouudistus

Joulukuussa 2006 Obama liittyi senaattori Sam Brownbackin ryhmään ”Global Summit on AIDS and the Church” -tilaisuudessa, jonka olivat organisoineet kirkolliset johtajat Kay ja Rick Warren.[102] Yhdessä Warrenin ja Brownbackin kanssa Obama teetti HIV-testin. Obama kertoi rohkaisevansa muita julkisuuden henkilöitä tekemään saman näyttääkseen, että HIV-testin tekemisessä ei ole mitään hävettävää.[103]

Tammikuussa 2007 Obama puhui Families USA:n (terveydenhuollon puolesta oleva ryhmittymä) järjestämässä tilaisuudessa. Obaman mukaan seuraavan presidentin ensimmäisen kauden loppuun mennessä Yhdysvalloissa on käytössä yleinen terveydenhuoltojärjestelmä. Obaman mielestä on väärin, että 46 miljoonaa amerikkalaista on ilman terveysvakuutusta. Hän kiinnitti huomiota myös siihen, että veronmaksajat maksavat yli 15 miljardia Yhdysvaltain dollaria vuodessa ilman vakuutusta olevien kansalaisten kulujen kattamiseen.[104]

Obaman terveydenhuoltouudistus oli yksi kiistanalaisimpia osia hänen politiikastaan ja se jakoi voimakkaasti Yhdysvaltain poliittista kenttää. Yhdysvaltain kauppakamari kampanjoi sitä vastaan televisiomainoksilla 20 osavaltiossa väittäen ohjelman ennakoivan suuria veronkorotuksia ja budjettivajeita.[105]

Seksuaalivähemmistöjen oikeudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskeisimpiä kysymyksinä seksuaalivähemmistöjen oikeuksissa Yhdysvalloissa olivat niin sanottua Defense of Marriage Act (DOMA), joka kielsi liittovaltiota määrittelemästä avioliittoa muuten kuin miehen ja naisen väliseksi, sekä asevoimien ”Don’t ask, don’t tell” -politiikkaa, jonka mukaan avoimesti homoseksuaalit erotettiin Yhdysvaltain asevoimista, mutta seksuaalista suuntautumista ei kysytä.[106]

Senaattorina Obama äänesti perustuslakiin kirjattavaa samaa sukupuolta olevien avioliiton estävää lakialoitetta vastaan. Hän kertoi kuitenkin pitävänsä avioliittoa miehen ja naisen uskonnollisena sitoumuksena. Hän tuki samaa sukupuolta olevien parien siviilioikeuksia, mutta oli sitä mieltä, että päätös avio-oikeudesta on jätettävä osavaltioille.[107] Toukokuussa 2012 Obama ilmoitti, että hänen kantansa oli muuttunut niin, että hän kannattaa homoavioliittoa.[108] Presidenttinä Obama on verrannut seksuaalivähemmistöjen taistelua oikeuksiensa puolesta kansalaisoikeusliikkeeseen.[106]

Lokakuussa 2009 Obama uusi lupauksensa lopettaa homoseksuaalien syrjinnän armeijassa. Hän kertoi neuvottelevansa lain muuttamisesta puolustusministeriön ja kongressin kanssa, mutta ei luvannut aikataulua uudistukselle.[109] Joulukuussa 2010 Obama allekirjoitti syrjivän lain kumoamisen,[110] joka johti DADT-politiikan päättymisen virallistamiseen 20. syyskuuta 2011.[111]

Ulkopolitiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Obama pitämässä puhetta Etelä-Carolinassa 23. elokuuta 2007.

Obama vastusti Irakin sotaa. Jo vuonna 2002 hän sanoi, että olisi senaattorina äänestänyt sotaa vastaan.[112] Obama kertoi pitävänsä Irakin sotaa virheenä, joka vain syöksee Lähi-idän pahempaan kriisiin, rohkaisee arabimaailman pahimpia aatevirtauksia ja vahvistaa al-Qaidan värväystoimintaa.[113]

30. tammikuuta 2007 Obama esitteli kongressille aloitteen vetäytymisestä Irakista. Tavoitteena olisi taistelujoukkojen vetäytyminen Irakista 31. maaliskuuta 2008 mennessä. Päivämäärä olisi linjassa Bakerin-Hamiltonin työryhmän tekemän Irak-selvitystyön kanssa.[114] Julkaistessaan aloitteen Obama sanoi, että ”mikään määrä amerikkalaisia sotilaita ei voi ratkaista poliittisia kiistoja toisen maan sisällissodan taustalla”.[115]

Chicagon kansainvälisten suhteiden johtokunnassa marraskuussa 2006 puhunut Obama sanoi pitävänsä menneenä aikaa, jolloin terrorismin vastaista sotaa käytettiin poliittisena aseena. Obaman mielestä on aika antaa irakilaisille heidän maansa takaisin.[116]

Obama kommentoi Iranin uraaninrikastamisohjelmaa 2. maaliskuuta 2007. Hänen mukaansa Iranin hallinto on uhka kaikille ja Yhdysvaltain ei pitäisi jättää yhtään keinoa, mukaan lukien sotilaallista, pois laskuista. Hän kuitenkin lisäsi, että Yhdysvaltain päätaktiikkana tulee olla pysyvä ja aggressiivinen diplomatia yhdistettynä koviin pakotteisiin.[117] Foreign Affairs -lehdessä julkaistussa artikkelissaan Obama ehdotti armeijan miesvahvuuden lisäämistä 65 000 sotilaalla ja merijalkaväen 27 000:llä.[118] Demokraattien pääehdokkaiden keskinäisessä väittelyssä Obama sanoi olevansa valmis tapaamaan Yhdysvaltain kanssa vihamielisissä väleissä olevien Kuuban, Venezuelan, Syyrian, Iranin ja Pohjois-Korean johtajat. Senaattori Clinton arvosteli Obaman ulkopoliittista linjaa vastuuttomaksi ja naiiviksi.[119]

Yhdysvaltain kongressi lisäsi painostusta Venezuelan suuntaan Obaman kaudella vedoten huoliinsa Venezuelan ihmisoikeuksista.[120] Maaliskuussa 2015 Obama julisti Venezuelan ”kansalliseksi uhkaksi” ja seitsemälle venezuelalaisviranomaiselle määrättiin sanktioita.[121]

Kulttuurinen ja poliittinen imago

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Obama puhumassa Bostonissa vuonna 2005.

Kannattajat luonnehtivat Obaman laajan tukipiirin salaisuudeksi sitä, että hän on kuin kulttuurinen Rorschachin testi, neutraali persoona, johon ihmiset voivat heijastaa oman henkilökohtaisen historiansa ja halunsa.[30][122] Obaman oma tarina rohkaisee erilaisia etnisiä ryhmiä. Kirjassaan Unelmia isältäni hän yhdistää äidinpuoleisen perhehistoriansa mahdollisiin intiaaniesi-isiin ja Jefferson Davisin kaukaisiin sukulaisiin. Davis oli etelävaltioiden presidentti Yhdysvaltain sisällissodassa.[123] Vuoden 2004 vaalikampanjansa aikana vanhemmille juutalaisille puhuessaan Obama yhdisti itäafrikkalaisen etunimensä Barackin kielelliset juuret heprealaiseen sanaan baruch 'siunattu'.[124]

Lokakuussa 2006 The Oprah Winfrey Show’ssa tehdyssä haastattelussa nostettiin esiin hänen perheensä etninen monimuotoisuus. Ohjelmassa kerrottiin, että hänen puoliksi indonesialainen siskonsa on naimisissa kiinalais-kanadalaisen miehen kanssa. Ohjelmassa Obama kutsui perhejuhliaan ”minikokoiseksi Yhdistyneiksi Kansakunniksi”.[125] The Nation -lehdessä julkaistussa artikkelissa analysoitiin Obaman kykyä ”ylittää rotu” valkoisen yleisön keskuudessa.[126] Vuonna 2006 Time-lehdessä Joe Klein piti Obaman nopean ja rajat ylittävän suosion salaisuutena samoja kulttuurisia lähteitä kuin Tiger Woodsilla, Oprah Winfreylla ja Michael Jordanilla.[127] Kuitenkin New York Daily Newsin kolumnisti Stanley Crouch kirjoitti, että ”kun mustat amerikkalaiset puhuvat Obamasta ’yhtenä meistä’, en tiedä, mistä he oikein puhuvat. Obama tekee selväksi sen, että vaikka hän on kokenut joitakin kevyempiä versioita tyypillisestä rasistisesta stereotypiasta, hän ei voi väittää noita ongelmia omikseen – eikä hän ole elänyt elämää mustana amerikkalaisena”.[128]

Yhdysvaltain imagon todettiin kesällä 2009 kohentuneen merkittävästi sen jälkeen, kun Barack Obama oli valittu maan presidentiksi. Yhdysvaltoihin suhtauduttiin Pew-tutkimuskeskuksen raportin mukaan entistä suopeammin kaikkialla muualla maailmassa paitsi Lähi-idässä. Mielikuva Yhdysvalloista oli kohentunut erityisesti Kanadassa ja läntisessä Euroopassa.[129]

Barack Obaman kannatus oli Washington Postin ja ABC Newsin kyselyn mukaan alimmillaan vain 41 % tammi–maaliskuussa vuonna 2014.[130] Kyselyn mukana puolet vastusti kesäkuussa Obaman politiikkaa.[131] Obaman ennätysalhainen kannatus johtui lähinnä sairausvakuutusuudistuksesta, jota republikaanit[132] ja varsinkin vuoden 2010 tienoilla kansanedustuslaitokseen merkittäväksi noussut uuskonservatiivinen teekutsuliike pitivät veroja lisäävinä. Republikaanit vastustivat myös Obaman ajamaa sallivaa siirtolaispolitiikkaa ja ilmastoon vaikuttavien hiilidioksidipäästörajojen kiristämistä. Obamaa vastustavat republikaanit katsoivat hänen ylittäneen presidentin valtaoikeudet. Obaman vastustukseen liittyi myös tyytymättömyyttä maan talouteen[133] ja pehmeään ulkopolitiikkaan muun muassa Ukraina-kysymyksessä.[134]

Presidentti Obaman henkilökohtainen turvallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidentti Barack Obama sai syksyn 2009 tietojen mukaan 30 tappouhkausta päivässä, mikä oli 400 prosenttia suurempi kuin George W. Bushin kaudella.[135]

Marraskuussa 2009 kaksi kuokkavierasta läpäisi moninkertaiset turvatarkastukset ja pääsi kättelemään Obamaa valtiollisilla päivällisillä. Salainen palvelu joutui myöntämään tehneensä virheen.[136]

Presidenttiuran jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Obama muutti perheineen Tudor-tyyliseen 4,9 miljoonan dollarin arvoiseen, vuonna 1929 rakennettuun taloon Washingtonin Kalomaran hienostokaupunginosaan Belmont Roadille. Talossa on 761 neliötä ja yhdeksän makuuhuonetta. Talon vuokra on 21 600 euroa kuukaudessa (2017).[137]

Obama julkaisi ensimmäisen muistelmakirjan kaksiosaisesta sarjasta vuonna 2020 nimellä Luvattu maa. Kirja käsittelee Obaman nuoruutta, hänen poliittista uraansa Illinois’n osavaltion senaattorista presidentiksi ja Osama Bin Ladenin murhaan asti. Kirja oli Obaman kolmas.[1]

Kunnianosoituksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Time-aikakauslehti valitsi Obaman vuoden henkilöksi vuosina 2008 ja 2012.[138] Forbes listasi Obaman maailman vaikutusvaltaisimmaksi ihmiseksi vuosina 2009,[139] 2011[140] ja 2012.[141]

Obamalle on myös myönnetty seuraavat kunnianosoitukset:

Nobelin rauhanpalkinto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

»Tämä tuli liian nopeasti – hän ei ole ehtinyt tehdä vielä mitään, vain ehdotuksia.»
(Lech Wałęsa, Puolan ex-presidentti ja rauhanpalkinnon saaja 1983[145])

Barack Obamalle myönnettiin vuoden 2009 Nobelin rauhanpalkinto. Palkinnon myöntävä Norjan Nobel-komitea perusteli valintaa Obaman työllä ydinaseriisunnan ja maailmanrauhan puolesta. Hän oli kolmas palkinnon saanut istuva Yhdysvaltain presidentti.[146] Useat kuitenkin ihmettelivät rauhanpalkintoa, sillä heidän mukaansa Obama ei ole vielä tehnyt mitään rauhan puolesta.[145]

Yksityis- ja uskonelämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Presidenttipari tyttäriensä Sashan ja Malian kanssa syyskuussa 2009.

Obama tapasi vaimonsa Michellen (o.s. Robinson) työskennellessään yhtiöitä palvelevassa Sidley & Austin -lakifirmassa kesällä 1989. Michelle oli yhtiön avustava asianajaja.[147] He menivät naimisiin vuonna 1992 Chicagon Trinity United Church of Christ -seurakunnan kirkossa. Pastorina toimi Jeremiah Wright.[148] Heillä on kaksi tytärtä, Malia Ann (s. 1998) ja Natasha (”Sasha”) (s. 2001). Keväällä 2009 perheeseen liittyi Ted Kennedyn lahjoittama portugalinvesikoira Bo.[149]

Kirjassaan Rohkeus toivoa (2006)[150] Obama kirjoittaa, että hänen kotinsa ei ollut uskonnollinen. Hänen Kansasista kotoisin olleet äidinpuoleiset isovanhempansa olivat oppineet baptistien ja metodistien oppeja kasvaessaan Kansasissa, Oklahomassa ja Texasissa, mikä Obaman mukaan lisäsi heidän skeptismiään. Obaman isä oli poissa lähes koko hänen lapsuutensa vanhempien eron vuoksi.

Obama kirjoittaa, että hänen uskonnollinen vakaumuksensa muotoutui hänen ollessaan kaksikymppinen. Silloin hän työskenteli yhteisön organisoijana paikallisten kirkkojen parissa ja ymmärsi ”afroamerikkalaisen uskonnollisen perinteen voiman luoda sosiaalista muutosta”. Obaman mukaan uskontoon sitoutuminen ei vaatinut häntä vähentämään kriittistä ajattelua, lopettamaan taistelua taloudellisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta tai muutoin pakenemaan maailmasta, jonka hän tunsi ja jota hän rakasti.[151][152] Obama oli yli 20 vuotta United Church of Christ -kirkon jäsenenä kunnes erosi kirkosta, koska ei halunnut edustaa mitään kirkkoa poliittisella urallaan Washingtonissa.[153]

Persoona ja luonne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Obaman julkisuuskuvaa on kutsuttu viileäksi. Etnisen taustansa ja opintopolkunsa ansiosta hän on tottunut olemaan ulkopuolinen, jonka on menestyäkseen täytynyt tehdä kompromisseja. Häneen ei ole liitetty kapinallisen määreitä, eikä hän opiskeluaikaisten tuttavien todistusten mukaan ollut ”bailaajatyyppiä”.[154] Läheltä seuranneet kuvaavat Obamaa yhdistäjäksi ja osallistajaksi. Hänen vetämissään kokouksissa kukaan ei saa istua hiljaa, vaan Obama kannustaa keskusteluun, ohjaa osallistujia ja korostaa sopua. Silti hänen oma kantansa on jäänyt osanottajille monesti arvoitukseksi, eikä hänen päätöksiään ole aina ollut helppo ennustaa.[154] Obama tähtää konsensukseen, mutta uskaltaa pitää omankin päänsä. Päätöksentekoon hänen on sanottu tarvitsevan aikaa, mitä on pidetty suurvallan johtajalle heikkoutena. Obaman vahvuutena on nähty kyky pitää langat käsissään.[154]

Puhujana Obama on saanut yleisesti tunnustusta, ja esimerkiksi G20-maaryhmän johtajien tapaamisessa keväällä 2009 Obama puhui paperista turvautumatta telepromptereihin.[155] Hänet tunnetaan vakuuttavana puhujana, jolla on vahva eetos.[156]

Bibliografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Unelmia isältäni (Dreams from My Father. A Story of Race and Inheritance, 1995/2004, suomeksi 2009), nuoruusvuosien omaelämäkerta
  • Rohkeus toivoa (The Audacity of Hope, Thoughts on Reclaiming the American Dream, 2006, suomeksi 2009)
  • Laulan sinusta. Kirje tyttärilleni (Of Thee I Sing. A Letter to My Daughters, 2010), lastenkirja
  • Luvattu maa (A Promised Land, 2020), muistelmateos[157]

Obaman kaksi ensimmäistä teosta voittivat parhaan äänikirjan Grammy-palkinnon (2005, 2008).[158]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Obama, Barack: Dreams from My Father. A Story of Race and Inheritance. New York: Three Rivers Press, 1995, 2004. ISBN 1-4000-8277-3 (englanniksi)
  • Obama, Barack: The Audacity of Hope. Thoughts on Reclaiming the American Dream. New York: Crown Publishing Group, 2006. ISBN 0-307-23769-9 (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Former President Barack Obama’s third book starts shipping today NBC News. Viitattu 2021-05-31 Kieli=(englanniksi).
  2. ↑ Obama wins historic US election BBC. 5.11.2008. Viitattu 5.11.2008. (englanniksi)
  3. ↑ Rindner, Grant: Who Were Barack Obama’s Parents? prahmag.com. Viitattu 13.1.2021. (englanniksi)
  4. ↑ a b Butterfield, Fox: First Black Elected to Head Harvard’s Law Review The New York Times. 6.2.1990. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  5. ↑ Ochieng, Philip: From Home Squared to the US Senate: How Barack Obama Was Lost and Found (Archive.org) The East African. 1.11.2004. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  6. ↑ Maraniss, David: Obama is his mother’s son The Washington Post. 12.5.2012. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  7. ↑ Obama, Barack: Dreams from my Father, s. 9–10. (englanniksi)
  8. ↑ Romano, Lois: Effect of Obama’s Candor Remains to Be Seen The Washington Post. 3.1.2007. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  9. ↑ a b Boss-Bicak, Shira: Barack Obama ’83: Is He the New Face of The Democratic Party? Columbia College Today. tammikuu 2005. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  10. ↑ Klein, Joe: The Fresh Face (Archive.org) Time. 15.10.2006. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  11. ↑ Barack Obama Post-College: 1988-2004 – ObamaInfo.org obamainfo.org. Viitattu 29.9.2024.
  12. ↑ Illinois Blue Book 2003–2004 (s. 81) Illinois Digital Archives. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  13. ↑ Illinois’n osavaltion 90. yleiskatsaus Illinois’n osavaltio. (englanniksi) Illinois’n osavaltion 91. yleiskatsaus Illinois’n osavaltio. (englanniksi)
  14. ↑ Vuoden 2000 Yhdysvaltain edustajainhuoneen äänestykset Federal Election Commission. 31.5. 2004 (englanniksi)
  15. ↑ Lawrence, Curtis: Rush, Opponents Clash Off the Air Chicago Sun-Times. (englanniksi) 19.2.2000.
  16. ↑ Finnegan, William: The Candidate: How the Son of a Kenyan Economist Became an Illinois Everyman The New Yorker. 31.5.2004. Viitattu 6.5.2014. (englanniksi)
  17. ↑ State Legislation Relating to the Breast and Cervical Cancer Prevention and Treatment Act of 2000 (Arkistoitu sivu) heinäkuu 2002. National Conference of State Legislatures. Arkistoitu 17.10.2002. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  18. ↑ Vote Totals, General Election 2002 Illinois State Board of Elections. (englanniksi)
  19. ↑ Peter, Slevin: Obama Forged Political Mettle in Illinois Capitol The Washington Post. 9.2.2007. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  20. ↑ Mastony, Colleen: Cops Give Obama Subdued Reception Chicago Tribune. 20.8.2000. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  21. ↑ Mendell, David: Obama Routs Democratic Foes; Ryan Tops Crowded GOP Field Chicago Tribune. 17.3.2004. Viitattu 17.7.2015. (englanniksi)
  22. ↑ Fornek, Scott: Obama’s Appeal Spans Racial Lines (Internet Archive) Chicago Sun-Times. 18.3.2004. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  23. ↑ Hayes, Christopher: Check Bounce chrishayes.org. 17.3.2004. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  24. ↑ Ryan Drops Out of Senate race in Illinois CNN.com. 25.6.2004. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  25. ↑ Ford, Liam & Mendell, David: Keyes Sets Up House in Cal City Chicago Tribune. 13.8.2004. Viitattu 17.7.2015. (englanniksi)
  26. ↑ America Votes 2004: U.S. Senate / Illinois CNN. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  27. ↑ Ethnic Diversity in the Senate United States Senate. Viitattu 14.7.2015. (englanniksi)
  28. ↑ The Senate of the United States Committee and Subcommittee Assignments for the 109th Congress 9.3.2006. gpo.gov. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  29. ↑ The Senate of the United States Committee and Subcommittee Assignments for the 110th Congress 1.12.2007. gpo.gov. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  30. ↑ a b Enda, Jodi: Great Expectations The American Prospect. 15.2.2006. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  31. ↑ Linn, Brendan: Power to Advise Obama for Year The Harvard Crimson. 29.7.2005. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  32. ↑ Bacon, Jr., Perry: The 2005 TIME 100: Barack Obama 18.4.2005. Time. Viitattu 8.5.2014. (englanniksi)
  33. ↑ Klein, Joe: The 2007 TIME 100: Barack Obama Time. 3.5.2007. Viitattu 8.5.2014. (englanniksi)
  34. ↑ Skidelsky, William: Revolutionising the Future: From Tennis to Teleportation New Statesman. 17.10.2005. Arkistoitu 5.5.2014. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  35. ↑ a b c Barack Obama ’83’s Keynote Speech at the 2004 Democratic National Convention, July 27, 2004, Boston Columbia College Today. Arkistoitu 13.12.2013. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  36. ↑ Wolf, Richard: Illinois’ Obama revisits idea of 2008 run for White House Usa Today. 22.10.2006. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  37. ↑ Wallace-Wells, Benjamin: The Great Black Hope: What’s Riding on Barack Obama? Washington Monthly. marraskuu 2004. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  38. ↑ Senator Barack Obama Campaign Announcement | C-SPAN.org (videossa kohdassa n. 12m 7s) www.c-span.org. Viitattu 29.9.2024.
  39. ↑ MTP:n käsikirjoitus 22.10.2006. Meet The Press. Viitattu 6.5.2014. (englanniksi)
  40. ↑ Obama accepts Democratic nomination The Denver Post. 28.8.2008. Viitattu 29.9.2024. (englanti)
  41. ↑ Iowa Democratic Delegation 2008 www.thegreenpapers.com. Viitattu 29.9.2024.
  42. ↑ Obama Wins South Carolina Primary The New York Times. Viitattu 29.9.2024.
  43. ↑ South Carolina Dem Primary Exit Poll abcnews.go.com. Viitattu 29.9.2024.
  44. ↑ CNN Election Center 2008. (englanniksi)
  45. ↑ Niva, Jukka: ”Too close to Call” Yle Uutiset. 11.2.2008. Viitattu 6.5.2014.
  46. ↑ Kornblut, Anne E.: For This Red Meat Crowd, Obama’s ’08 Choice Is Clear New York Times. 18.9.2006. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  47. ↑ Transcript: Obama Addresses DNC Winter Meeting The Washington Post. 2.2.2007. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  48. ↑ Behind the ’Madrassa Hoax’ Newsweek. 26.1.2007. Viitattu 6.5.2014. (englanniksi)
  49. ↑ Gibson called Obama’s long-known cigarette smoking a ”dirty little secret” Mediamatters.org. 17.1.2007. Viitattu 17.7.2015. (englanniksi)
  50. ↑ Barack Obama jauhaa nikotiinipurukumia Ilta-Sanomat. 3.3.2007. Arkistoitu 19.12.2022. Viitattu 19.12.2022.
  51. ↑ Howard steps up Obama attack The Age. 12.2.2007. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  52. ↑ Mitchell, Peter & Veness, Peter: Put up or shut up, Obama tells Howard (Internet Archive) News.com.au. 12.2.2007. Arkistoitu 14.2.2007. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  53. ↑ Tikka, Juha-Pekka: Terrorituttava piinaa Obaman kampanjaa Ilta-Sanomat. 27.8.2008. Arkistoitu 19.12.2022. Viitattu 19.12.2022.
  54. ↑ Palin syytti Obamaa veljeilystä terroristien kanssa Iltalehti. 5.10.2008. Viitattu 26.10.2014.
  55. ↑ McCain, Palin hint that Obama’s policies are ’socialist’ CNN. 18.10.2008. Viitattu 5.11.2008. (englanniksi)
  56. ↑ Obama’s International Socialist Connections Accurary in Media. 13.3.2008. Viitattu 14.10.2009. (englanniksi)
  57. ↑ Ross, Brian: Obama’ Pastor: God Damn America, U.S. to Blame for 9/11 abcnews.go.com. 13.3.2008. Viitattu 6.5.2014. (englanniksi)
  58. ↑ Obama strongly denounces former pastor NBC News. 29.4.2008. Viitattu 8.5.2014. (englanniksi)
  59. ↑ Powell, Michael: Following Months of Criticism, Obama Quits His Church The New York Times. 1.6.2008. Viitattu 6.5.2014. (englanniksi)
  60. ↑ Vargas, Jose Antonio: Young Voters Find Voice on Facebook The Washington Post. 17.2.2007. Viitattu 8.5.2014. (englanniksi)
  61. ↑ Gitell, Seth: Obama’s Facebook 13.2.2007. The New York Sun. Viitattu 17.7.2015. (englanniksi)
  62. ↑ Washburn, Gary: Daley endorses Obama for President Chicago Tribune. 10.2.2007. Viitattu 17.7.2015. (englanniksi)
  63. ↑ Iowa Attorney General Tom Miller and State Treasurer Michael Fitzgerald Endorse Barack Obama for President The American Presidency Project. 11.2.2007. Arkistoitu 6.5.2014. Viitattu 6.5.2014. (englanniksi)
  64. ↑ Lewis, Bob: Obama Wins Va. governor’s endorsement Jacksonville.com. 17.2.2007. Arkistoitu 13.9.2012. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  65. ↑ Ex-Senate leader Daschle endorses Obama NBC News. 21.2.2007. Viitattu 8.5.2014. (englanniksi)
  66. ↑ Stephen King turns 60, supports Obama for president (Internet Archive) Chicago Sun-Times. 21.1.2008. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  67. ↑ Sullivan, Kate: Moz the Cat LA Weekly. 31.1.2007. Viitattu 17.7.2015. (englanniksi)
  68. ↑ Celeb dollars behind ’08 contenders (Archive.is) CNN. 13.1.2008. Arkistoitu 17.1.2008. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  69. ↑ Celebrity Support to Draft Obama (Internet Archive) DraftObama.org. 15.1.2007. Arkistoitu 28.4.2007. Viitattu 6.5.2014. (englanniksi)
  70. ↑ The Page – Two Tough Guys Time. Arkistoitu 7.2.2008. Viitattu 4.2.2008. 4.2.2008
  71. ↑ Gary Hart endorses Obama 9.1.2008. The Denver Post. (englanniksi)
  72. ↑ Lindholm, Jari: Obaman aika. Suomen Kuvalehti, 2008, nro 45, s. 26, 27.
  73. ↑ Obama announces re-election bid United Press International. 4.4.2011. Viitattu 26.10.2014. (englanniksi)
  74. ↑ Khan, Naureen: Obama nominated for Reelection as President National Journal. 6.9.2012. Arkistoitu 17.10.2014. Viitattu 8.5.2014. (englanniksi)
  75. ↑ Obama: Palaan Valkoiseen taloon päättäväisempänä (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 6.11.2012. Arkistoitu Viitattu 17.5.2015.
  76. ↑ Barack Obama lupasi maalleen uutta nousua kovista haasteista huolimatta. Turun Sanomat, 2009, nro 21.1., s. 3.
  77. ↑ Obama lupasi Yhdysvaltain astuvan takaisin johtoon Ts.fi. 21.1.2009. Arkistoitu 6.5.2014. Viitattu 6.5.2014.
  78. ↑ Barack Obama retakes oath after mistakes at inauguration The Telegraph. 22.1.2009. Viitattu 15.9.2017. (englanniksi)
  79. ↑ Colvin, Ross & Barkin, Noah: Biden vows break with Bush era foreign policy 7.2.2009. Reuters. Arkistoitu 5.5.2014. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  80. ↑ BBC News: Barack Obama begins key Egypt speech (4.6.2009), haettu 7.7.2009 (englanniksi)
  81. ↑ Obama ja Medvedev sopivat ydinaseiden vähentämisen tavoitteista Yle Uutiset. 6.7.2009. Viitattu 26.10.2014.
  82. ↑ Medvedev haluaa ohjuskilven neuvottelupöydälle Obaman vierailulla Yle Uutiset. 5.7.2009. Viitattu 5.5.2014.
  83. ↑ Arms central to US-Russia talks. BBC News 6.7.2009. Viitattu 6.7.2009. (englanniksi)
  84. ↑ Baker, Peter: With Pledges to Troops and Iraqis, Obama Details Pullout The New York Times. 27.2.2009. Viitattu 7.11.2012. (englanniksi)
  85. ↑ Obama Adds Troops, but Maps Exit Plan 1.12.2009. The New York Times. Viitattu 6.5.2014. (englanniksi)
  86. ↑ a b c d e USA Timeline BBC News. Viitattu 7.11.2012. (englanniksi)
  87. ↑ Obama: USA lähtee Afganistanista aikataulussa Turun Sanomat. Arkistoitu 12.12.2013. Viitattu 7.11.2012.
  88. ↑ Obama: Gaddafi death is warning to iron-fist rulers Reuters. Arkistoitu 6.1.2012. Viitattu 7.11.2012. (englanniksi)
  89. ↑ Obama vitsillä sisään: ”Presidentti Coolidgen matka tänne kesti kolme päivää – minulla kolme tuntia” Iltalehti. Viitattu 21.3.2016.
  90. ↑ a b c Kirjeenvaihtajan essee: Kautensa päättävä Barack Obama ajatteli kuin pohjoismaalainen – ja vastustajat käyttivät sitä hyväkseen (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 10.1.2017.
  91. ↑ ”Obama on heikko”. Suomen Kuvalehti 1/2015, s. 9.
  92. ↑ Obaman historiallinen terveydenhuollon uudistus läpi 2010. Iltalehti. Viitattu 7.11.2012.
  93. ↑ Obama 2006, s. 159.
  94. ↑ Franklin, Ben: The Fifth Black Senator in U.S. History Makes F.D.R. His Icon (Archive.org) The Washington Spectator. 1.6.2005. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  95. ↑ Gogoi, Pallavi: Can Barack Wake Up Wal-Mart? Businessweek.com. 16.11.2006. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  96. ↑ Kabel, Marcus: Obama says Wal-Mart is part of necessary debate on pay and benefits USA Today. 16.11.2006. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  97. ↑ Tom Harkin, Byron Dorgan, Richard Durbin, Tim Johnson & Barack Obama:: Harkin Urges Bush to Stop Undercutting U.S. Ethanol Production 9.5.2006. Harkinin Yhdysvaltain senaatin toimisto. Arkistoitu 5.5.2014. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  98. ↑ Silverstein, Ken: Barack Obama Inc.: The birth of a Washington machine (Arkistoitu sivu) Harper’s Magazine. marraskuu 2006. Arkistoitu 24.5.2012. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  99. ↑ Remarks by Senator Barack Obama on the Paris Hilton Tax Break (Internet Archive) 7.6.2006. Obaman Yhdysvaltain senaatin toimisto. Viitattu 6.5.2014. (englanniksi)
  100. ↑ Assess the U.S. Climate GlobalChange.gov. Viitattu 8.5.2014. (englanniksi)
  101. ↑ Raportti maalaa synkän kuvan Yhdysvaltain ilmastosta Yle Uutiset. 7.5.2014. Viitattu 8.5.2014.
  102. ↑ Gibson, Manda: "At Global AIDS Summit, Churches Challenged to Take the Lead" PurposeDriven.com. (englanniksi) 28.6. 2006
  103. ↑ Race Against Time – World AIDS Day Speech (Internet Archive) 1.12.2006. Obaman Yhdysvaltain senaatin toimisto. Arkistoitu 5.12.2006. Viitattu 6.5.2014. (englanniksi)
  104. ↑ Pickler, Nedra: Obama Calls for Universal Health Care within Six Years (Associated Press) Union-Tribune. (englanniksi) 25.1. 2007
  105. ↑ Healthcare Town Halls Obama. The Guardian. (englanniksi)
  106. ↑ a b Obama: Gay Pride. CNN. (englanniksi)
  107. ↑ Obama Statement on Vote Against Constitutional Amendment to Ban Gay Marriage (Internet Archive) 7.6.2006. Senaattori Barack Obaman toimisto. Viitattu 8.5.2014. (englanniksi)
  108. ↑ Obama ilmoitti kannattavansa homoliittoja (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 10.5.2012. Arkistoitu Viitattu 12.5.2012. (englanniksi)
  109. ↑ Obama vakuuttaa lopettavansa homojen syrjinnän armeijassa. Yle Uutiset.
  110. ↑ Obama signs repeal of ’don’t ask, don't tell’ policy CNN. 27.12.2010. Viitattu 13.10.2014. (englanniksi)
  111. ↑ Malik, Shiv: ’Don’t ask, don’t tell’ formally ends The Guardian. 20.9.2011. Viitattu 13.10.2014. (englanniksi)
  112. ↑ Barack Obama on Iraq, Opposition from the Start YouTube. 19.3.2007. BarackObamadotcom. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  113. ↑ Obama, Barack: Remarks of Illinois State Sen. Barack Obama Against Going to War with Iraq Votesmart.org. 2.10.2002. Viitattu 15.7.2015. (englanniksi)
  114. ↑ Obama introduces Iraq bill Chicago Tribune. (englanniksi) 30.1.2007. Obama Introducing Bill Mandating Withdrawal Of All Troops From Iraq By March 2008 TPM Café. Arkistoitu 29.9.2007. Viitattu 22.4.2007. (englanniksi) 30.1.2007.
  115. ↑ Floor Statement on Iraq War De-escalation Act of 2007 (Internet Archive) 30.1.2007. Senaattori Barack Obaman toimisto. Arkistoitu 31.1.2007. Viitattu 8.5.2014. (englanniksi)
  116. ↑ A Way Forward in Iraq Obamaspeeches.com. 20.11.2006. Viitattu 14.7.2015. (englanniksi)
  117. ↑ Remarks of Senator Barack Obama – As Prepared for Delivery – AIPAC Policy Forum Businesswire.com. 2.3.2007. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  118. ↑ Obama, Barack: Renewing American Leadership. Foreign Affairs, Heinä-/elokuu 2007. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.7.2015. (englanniksi)
  119. ↑ Going gets nasty between Clinton and Obama ABC News. Viitattu 29.7.2007. (englanniksi)
  120. ↑ S.2142 – Venezuela Defense of Human Rights and Civil Society Act of 2014 congress.gov. 18.12.2014. Viitattu 10.3.2015. (englanniksi)
  121. ↑ Pasanen, Tuukka: Yhdysvallat julisti Venezuelan uhkaksi kansalliselle turvallisuudelle Yle uutiset. 10.3.2015. Viitattu 10.3.2015.
  122. ↑ Graff, Garrett M.: The Legend of Barack Obama Washingtonian. 1.11.2006. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  123. ↑ Obama, Barack (1995): 13 {en}}
  124. ↑ Kampeas, Ron: Obama, Democrats’ Rising Star, Known for Harmony with Jews Jewish News Weekly of Northern California. (englanniksi) 6.9.2004
  125. ↑ Barack Obama Talks About His Diverse Background Oprah.com. 18.10.2006. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  126. ↑ Younge, Gary: Obama: Black Like Me 27.10.2006. The Nation. Arkistoitu 14.7.2015. Viitattu 14.7.2015 Kieli=(englanniksi).
  127. ↑ Klein, Joe: The Democrats’ New Face 15.10.2006. Time. Arkistoitu 26.1.2007. Viitattu 7.3.2007. (englanniksi)
  128. ↑ Crouch, Stanley: What Obama Isn’t: Black Like Me (Archive.org) 2.11.2006. New York Daily News. Arkistoitu 8.3.2007. Viitattu 7.3.2007. (englanniksi)
  129. ↑ Confidence in Obama Lifts U.S. Image Around the World 23.7.2009. PewResearch: Global Attitudes Project. Viitattu 26.10.2014. (englanniksi)
  130. ↑ Presidentti Barack Obaman suosio putosi ennätysmatalalle (digitilaajille) Helsingin Sanomat. Arkistoitu 15.10.2006
  131. ↑ Presidential Approval Ratings -- Barack Obama 15.10.2006. Gallup. (englanniksi)
  132. ↑ Niskakangas, Tuomas: Obama on venyttänyt valtaansa äärimmilleen (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 14.7.2014. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 2.8.2014. Viitattu 2.8.2014.
  133. ↑ Obaman suosio ennätysmatalalla (digitilaajille) Helsingin Sanomat. Arkistoitu 15.10.2006
  134. ↑ Niskakangas, Tuomas: Obaman viisi kompastuskiveä (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 2.8.2014. Arkistoitu Viitattu 2.8.2014.
  135. ↑ Viikko lukuina. Suomen Kuvalehti, 2009, nro 34, s. 9.
  136. ↑ Salainen palvelu myöntää virheensä kuokkavieraiden tapauksessa (vanhentunut linkki) Helsingin Sanomat. Arkistoitu Viitattu 8.12.2009.
  137. ↑ Obamat muuttavat jo uuteen luksustaloonsa iltalehti.fi. Viitattu 18.1.2017.
  138. ↑ Kataja-Lian, Marika: Obama Time-lehden vuoden henkilö Yle Uutiset. 19.12.2012. Viitattu 29.1.2014.
  139. ↑ The World’s Most Powerful People 2009 Forbes. Viitattu 29.1.2014. (englanniksi)
  140. ↑ McAllister, Edward: Obama tops Forbes most powerful list, Putin No. 2 2.11.2011. Reuters. Viitattu 29.1.2014. (englanniksi)
  141. ↑ Ewalt, David M.: The World’s Most Powerful People Forbes. 5.12.2012. Viitattu 29.1.2014. (englanniksi)
  142. ↑ Obama’s ties with Saudi Arabia? Solid gold Reuters. 3.6.2009. Arkistoitu 2012. Viitattu 19.12.2022.
  143. ↑ Peres bestows on Obama the Medal of Distinction The Jerusalem Post. 21.3.2013. Viitattu 18.12.2022. (englanniksi)
  144. ↑ The Order of Sikatuna Official Gazette of the Republic of the Philippines. 2022. Viitattu 18.12.2022. (englanniksi)
  145. ↑ a b Obamalle Nobelin rauhanpalkinto Iltalehti. 9.10.2009. Viitattu 10.6.2010.
  146. ↑ Nobelin rauhanpalkinto Obamalle Yle Uutiset. 9.10.2009. Viitattu 26.10.2014.
  147. ↑ Rossi, Rosalind: The Woman Behind Obama (Archive.org) Chicago Sun-Times. 21.1.2007. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  148. ↑ Obam 1995, s. 440.
  149. ↑ Barack Obaman tyttäret saivat koiran: katso tuoreet kuvat Suomen Kuvalehti. 13.4.2009. Viitattu 14.5.2014.
  150. ↑ Obama Comes Home for Church 28.1.2007. CBS (Chicago). (englanniksi)
  151. ↑ Obama 2006, s. 207-208. Obama, Barack: My Spiritual Journey Time. Arkistoitu 23.8.2013. Viitattu 8.3.2007. (englanniksi) 23.10.2006.
  152. ↑ Guess, J. Bennett: Barack Obama, Candidate for President, is ’UCC’ (Archive.org) United Church News. Arkistoitu 18.2.2007. Viitattu 8.3.2007. (englanniksi) 9.2.2007
  153. ↑ Americans are somewhat more open to the idea of an atheist president. 29.5.2014. Pew Research Center. (englanniksi)
  154. ↑ a b c Lindholm, Jari: Suuri tuntematon. Suomen Kuvalehti, 2008, nro 45, s. 29.
  155. ↑ Rento Obama vitsaili naistoimittajalle. Ilta-Sanomat, 2009, nro 3.4., s. 23.
  156. ↑ useita kirjoittajia: Särmä: Suomen kieli ja kirjallisuus, s. 427. (4.–7. painos) Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-23436-4
  157. ↑ Ensimmäiset tiedot Barack Obaman muistelmista: ex-presidentti arvioi vaikuttaneensa Trumpin nousuun Ilta-Sanomat. 12.11.2020. Viitattu 12.11.2020.
  158. ↑ Serman, Jean: Flashback: Obama Wins Two Grammy Awards Townhall.com. 26.1.2014. Viitattu 14.5.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Barack Obama.
Yhdysvaltain presidentinvaalit 2008
Demokraattien ehdokkaat
(Esivaalit)
Valitut
Barack Obama (presidentti)
Joe Biden (varapresidentti)
Muut
Evan Bayh
Joe Biden
Hillary Clinton
Chris Dodd
John Edwards
Mike Gravel
Dennis Kucinich
Bill Richardson
Tom Vilsack
Republikaanien ehdokkaat
(Esivaalit)
Valitut
John McCain (presidentti)
Sarah Palin (varapresidentti)
Muut
Sam Brownback
John Cox
Jim Gilmore
Rudy Giuliani
Mike Huckabee
Duncan Hunter
Alan Keyes
Ray McKinney
Ron Paul
Mitt Romney
Tom Tancredo
Fred Thompson
Tommy Thompson
Muut

Sitoutumattomat ja kolmannen puolueen ehdokkaat Yhdysvaltain presidentinvaaleissa 2008

Yhdysvaltain presidentinvaalit 2012
Demokraattien ehdokkaat
(Esivaalit)
Valitut
Barack Obama (presidentti)
Joe Biden (varapresidentti)
Muut
Bob Ely
Keith Russell
Judd Warren
Mosler Darcy Richardson
Jim Rogers
Vermin Supreme
Randall Terry
John Wolfe
Republikaanien ehdokkaat
(Esivaalit)
Valitut
Mitt Romney (presidentti)
Paul Ryan (varapresidentti)
Muut
Michele Bachmann
Herman Cain
Jack Fellure
Newt Gingrich
Stewart Greenleaf
John Huntsman
Gary Johnson
Fred Karger
Andy Martin
Thaddeus McCotter
Jimmy McMillan
Roy Moore
Ron Paul
Tim Pawlenty
Rick Perry
Buddy Roemer
Rick Santorum
Nobelin rauhanpalkinnon saajat
1901–1925

1901: Dunant, Passy 1902: Ducommun, Gobat 1903: Cremer 1904: Kansainvälisen oikeuden instituutti 1905: Suttner 1906: Roosevelt 1907: Moneta, Renault 1908: Arnoldson, Bajer 1909: Beernaert, Paul Balluet d’Estournelles de Constant 1910: Kansainvälinen Rauhantoimisto 1911: Asser, Fried 1912: Root 1913: La Fontaine 1917: Punainen Risti 1919: Wilson 1920: Bourgeois 1921: Branting, Lange 1922: Nansen 1925: Chamberlain, Dawes

1926–1950

1926: Briand, Stresemann 1927: Buisson, Quidde 1929: Kellogg 1930: Söderblom 1931: Addams, Butler 1933: Angell 1934: Henderson 1935: Ossietzky 1936: Lamas 1937: Cecil 1938: Nansenin kansainvälinen pakolaistoimisto 1944: Punainen Risti 1945: Hull 1946: Balch, Mott 1947: Kveekarit 1949: Boyd Orr

1951–1975

1950: Bunche 1951: Jouhaux 1952: Schweitzer 1953: Marshall 1954: Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö 1957: Pearson 1958: Pire 1959: Noel‑Baker 1960: Lutuli 1961: Hammarskjöld 1962: Pauling 1963: Punainen Risti 1964: King 1965: Unicef 1968: Cassin 1969: Kansainvälinen työjärjestö 1970: Borlaug 1971: Brandt 1973: Kissinger, Lê 1974: MacBride, Satō 1975: Saharov

1976–2000

1976: B. Williams, Corrigan 1977: Amnesty International 1978: Sadat, Begin 1979: Äiti Teresa 1980: Esquivel 1981: YK:n pakolaisapujärjestö 1982: Myrdal, García Robles 1983: Wałęsa 1984: Tutu 1985: Lääkärit ydinsotaa vastaan 1986: Wiesel 1987: Arias 1988: YK:n Rauhanturvaajat 1989: Dalai Lama 1990: Gorbatšov 1991: Suu Kyi 1992: Menchú 1993: Mandela, de Klerk 1994: Arafat, Peres, Rabin 1995: Pugwash-liike, Rotblat 1996: Belo, Ramos Horta 1997: Kampanja maamiinojen kieltämiseksi (ICBL), J. Williams 1998: Hume, Trimble 1999: Lääkärit ilman rajoja 2000: Kim

2001–

2001: YK, Annan 2002: Carter 2003: Ebadi 2004: Maathai 2005: IAEA, ElBaradei 2006: Yunus, Grameen Bank 2007: Gore, IPCC 2008: Ahtisaari 2009: Obama 2010: Liu 2011: Gbowee, Johnson Sirleaf, Karman 2012: EU 2013: Kemiallisten aseiden kieltojärjestö 2014: Satyarthi, Yousafzai 2015: Tunisian kansallisen vuoropuhelun kvartetti 2016: Juan Manuel Santos 2017: International Campaign to Abolish Nuclear Weapons 2018: Murad, Mukwege 2019: Abiy 2020: Maailman ruokaohjelma 2021: Ressa, Muratov 2022: Bjaljatski, Memorial, Center for Civil Liberties 2023: Mohammadi 2024: Nihon Hidankyō

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Barack_Obama&oldid=22749336”