Benjamin Harrison

Benjamin Harrison
Benjamin Harrison vuonna 1896.
Yhdysvaltain 23. presidentti
4. maaliskuuta 1889–4. maaliskuuta 1893
Varapresidentti	Levi P. Morton
Edeltäjä	Grover Cleveland
Seuraaja	Grover Cleveland
Henkilötiedot
Syntynyt	20. elokuuta 1833 North Bend, Ohio
Kuollut	13. maaliskuuta 1901 (67 vuotta) Indianapolis, Indiana
Ammatti	asianajaja, sotilas
Puoliso	(1) Caroline Scott Harrison (2) Mary Scott Lord Dimmick
Tiedot
Puolue	republikaanit
Uskonto	presbyteeri
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Benjamin Harrison (20. elokuuta 1833 – 13. maaliskuuta 1901) oli Yhdysvaltain presidentti vuosina 1889–1893. Hän oli Yhdysvaltain 23. presidentti.

Ennen presidentiksi nousuaan Harrison palveli vapaaehtoisena Unionin armeijassa Yhdysvaltain sisällissodassa. Sisällissodan päättymisen jälkeen hän pyrki tuloksetta kahdesti Indianan kuvernööriksi, kunnes hänet vuonna 1881 valittiin Yhdysvaltain senaattiin. Senaatissa hän puolusti paikallisia asukkaita rautatieliikenteen laajentumista vastaan, vastusti kiinalaisten maahanmuuttoa rajoittanutta Chinese Exclusion Act -lakia sekä ajoi sotaveteraanien oikeuksia.

Harrison nousi Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 1888 valitsijamiesäänten turvin, vaikka sai vähemmän kansanääniä kuin vastaehdokkaansa Grover Cleveland. Presidenttinä hän tuli tunnetuksi erityisesti liittovaltion roolin vahvistamisesta Yhdysvaltain taloudessa sekä Yhdysvaltain kansainvälisen merkityksen korostamisesta.

Elämä

Varhaiset vuodet

Benjamin Harrison syntyi 20. elokuuta 1833 North Bendissä, Ohiossa. Hänen isänsä John työskenteli maanviljelijänä. Harrison kuului poliittisesti aktiiviseen sukuun: hänen isoisänsä William Henry Harrison toimi Yhdysvaltain presidenttinä vuonna 1841 ja hänen isänsä John Scott Harrison oli ollut edustajainhuoneen jäsenenä vuosina 1853–1857. Harrisonin sukujuuret olivat englantilais-skotlantilaiset. Nuoruusvuotensa Benjamin Harrison vietti perheensä Ohiojoen lähellä sijainneella maatilalla. Hän valmistui Miamin yliopistosta vuonna 1852. Seuraavana vuonna hän meni Oxfordissa naimisiin yhdessä Caroline Lavinia Scottin kanssa. Pari sai yhteensä kaksi lasta, Russell Benjaminin ja Mary Scottin. Tämän jälkeen Harrison opiskeli hetken lakia Cincinnatissa, kunnes hän perusti 1854 oman lakitoimiston Indianapolisiin, Indianan osavaltioon.

Poliittinen ura ja sisällissota

Muutettuaan Indianaan Harrison alkoi vaimonsa rohkaisemana osallistua paikallispolitiikkaan. Harrison liittyi juuri perustettuun republikaaniseen puolueeseen, joka ajoi tuolloin erityisesti orjuuden lakkauttamista. Harrison oli poliittisilta näkemyksiltään maltillinen republikaani. Vuoden 1856 presidentinvaaleissa Harrison tuki puolueen ensimmäistä presidenttiehdokasta John C. Frémontia, joka kuitenkin hävisi vaalit demokraattien James Buchananille. Myös vuoden 1860 vaaleissa Harrison tuki republikaanien ehdokasta, presidentiksi valittua Abraham Lincolnia.

Pian Lincolnin vaalivoiton jälkeen Konfederaatio julistautui itsenäiseksi ja aloitti myöhemmin sisällissodan Unionia vastaan. Harrison liittyi vapaaehtoisena armeijaan, ja hänet sijoitettiin luutnantiksi Indianan 70. vapaaehtoisjalkaväkirykmenttiin. Sodan loppuun mennessä Harrison oli jo nimitetty bvt. prikaatikenraaliksi.

Sodan päätyttyä Harrison palasi Indianaan, jossa hän jatkoi asianajajana ja oli aktiivinen politiikassa. Vuonna 1872 Harrison haki Indianan kuvernööriksi, mutta ei kuitenkaan voittanut puolueensa esivaaleja. Neljä vuotta myöhemmin Harrison pyrki jälleen kuvernööriksi ja voittikin republikaanien esivaalit, mutta hävisi niukasti lopullisissa vaaleissa.

Vuonna 1881 Harrison valittiin Indianan edustajaksi Yhdysvaltain senaattiin. Senaatissa hän pyrki ajamaan maanomistajien ja alkuperäisasukkaiden oikeuksia kasvavaa rautatieliikennettä vastaan ja vaati sisällissodan veteraaneille runsasta eläkettä palveluksistaan. Harrison riitautui puolueensa kanssa vuonna 1882, kun republikaanit ajoivat kongressissa kiinalaisten siirtolaisten maahanmuuton kieltävää Chinese Exclusion Act -lakiehdotusta. Harrisonin mielestä uusi laki oli ristiriidassa kiinalaisille siirtolaisille aiemmin myönnettyjä oikeuksia kohtaan, eikä Harrison tahtonut vahvana periaatteen miehenä rikkoa aiempaa sopimusta. Laki kuitenkin hyväksyttiin senaatissa ilman Harrisonin tukea.

Presidenttinä

Harrison voitti vuoden 1888 presidentinvaalit, vaikka sai vähemmän ääniä kuin vastaehdokkaansa. Kuvassa Harrisonin ja Levi P. Mortonin yhteinen vaalimainos.

Vuonna 1887 Harrison menetti senaatinpaikkansa Indianan demokraattiehdokkaalle David Turpielle. Seuraavana vuonna Harrison valittiin republikaanien presidenttiehdokkaaksi. Hänen vastaehdokkaansa oli istuva presidentti, demokraatti Grover Cleveland. Toisin kuin valtaosa aiemmista presidenttiehdokkaista, Harrison päätti käyttää niin kutsuttua ”kuisti-kampanjointia”. Koko maan laajuisen kiertueen sijaan Harrison antoi eri delegaatioille useita puheita kotikaupungissaan Indianapolisisissa. Harrison sai noin 90 000 ääntä vähemmän kuin Cleveland, mutta voitti valitsijamiehissä lukemin 233–168 ja nousi näin Yhdysvaltain 23. presidentiksi. Yhtenä Harrisonin voiton tärkeimmistä seikoista pidetään sitä, että hän onnistui voittamaan tärkeät New Yorkin ja Indianan valitsijamiehet puolelleen. Myöhemmin Harrisonin vastustajat väittivät hänen käyttäneen lahjontaa New Yorkissa ja Indianassa, mutta väitteitä ei ole koskaan pystytty todistamaan.

Harrisonin presidenttikaudella pitkään jatkunut taloudellinen taantuma lisäsi ihmisten halua vahvistaa liittovaltion valtaa talousasioissa. Vuonna 1890 Harrison, jota oli jo pitkään luonnehdittu protektionistiksi, tuki Ohion kongressiedustajan ja tulevan presidentin William McKinleyn nimellä McKinley Tariff -tunnetuksi tullutta lakiehdotusta, joka määräsi Yhdysvaltojen rajalle huomattavia suojatulleja kotimaisen tuotannon tukemiseksi. Harrisonin kaudella Yhdysvaltain kongressi käytti ensimmäisen kerran rauhan aikana yli miljardi dollaria, mikä vihastutti useita ihmisiä. Harrisonin ja muun republikaanipuolueen katsottiin joissakin piireissä ajavan liiaksi rikkaiden etuja köyhempien kustannuksella. Lisäksi Harrison ajoi presidenttikautensa aikana John Shermanin talouteen liittyviä Sherman Silver Purchase Act- ja Sherman Antitrust Act -lakeja, jotka velvoittivat liittovaltiota ostamaan 4,5 miljoonaa unssia hopeaa joka kuukausi ja rajoittivat yritysten vapautta yhdistyä ja tehdä keskinäisiä sopimuksia.

Ulkopolitiikassa Harrison onnistui presidenttikautensa aikana vahvistamaan Yhdysvaltain kansainvälistä asemaa. Vuonna 1890 Washingtonissa järjestettiin Amerikan valtioiden ensimmäinen kansainvälinen konferenssi, johon osallistuivat kaikki alueen merkittävät valtiot. Harrisonin ulkoministeriö sai myös neuvoteltua Britannian ja Saksan kanssa sopimuksen, joka asetti Samoan Yhdysvaltain suojeluksen alaiseksi. Lisäksi Harrison sai Britannian ja Kanadan rajoittamaan hylkeidenpyyntiä Beringinmerellä. Harrison kuitenkin epäonnistui yrityksissään saada kongressi tukemaan kanavahanketta Nicaraguassa ja Havaijin liittämisestä Yhdysvaltoihin.

Harrisonin presidenttikauden lopussa hänen kansansuosionsa oli laskenut huomattavasti. Hänen suosiotaan söivät muun muassa suojatullien kannatuksen lasku, populistit sekä ammattiliittojen järjestämät laajat lakot. Harrison valittiin kuitenkin uudelleen demokraattien presidenttiehdokkaaksi. Vaaleissa hänen vastaehdokkaakseen tuli jälleen demokraattien Grover Cleveland, minkä lisäksi vaaleissa oli mukana kolmannen puolueen, Yhdysvaltain populistisen puolueen James B. Weaver. Vaalikampanjoinnin alussa Harrisonin vaimo Caroline Harrison sairastui vakavasti, minkä seurauksena kampanjoinnista tuli huomattavasti edellisiä vaaleja vaatimattomampia, eikä yksikään ehdokas ollut mukana poliittisissa skandaaleissa. Harrison ei vaimonsa sairauden takia kampanjoinut juurikaan tärkeimpien osavaltioiden ulkopuolella. Caroline Harrison kuoli lopulta lokakuussa kaksi viikkoa ennen vaalipäivää. Harrison hävisi valitsijamiesvaalit selkeästi äänin 145–277. Näin Clevelandista tuli Yhdysvaltain ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa presidentti, joka on toiminut virassa kahdessa eri jaksossa.

Viimeiset vuodet ja kuolema

Presidenttikautensa jälkeen Harrison muutti takaisin Indianapolisiin, jossa hän jatkoi asianajajana. Vuonna 1896 hän meni New Yorkissa naimisiin Carolinen veljen- tai sisarentyttären Mary Lord Dimmickin kanssa. Pari sai yhden yhteisen lapsen, Elizabethin. Eläkepäivillään Harrison tuli tunnetuksi lukuisista pitämistään julkisista puheista. Hän toimi 1898 johtavana neuvottelijana Venezuelan ja Britannian välisessä rajariidassa.

Harrison kuoli keuhkokuumeeseen 13. maaliskuuta 1901 Indianapolisissa. Hänet on haudattu Crown Hillin hautausmaalle.

Lähteet

• Benjamin Harrison History. Viitattu 7.3.2013. (englanniksi)
• Benjamin Harrison - “Presidential Grandson” (archive) American Heritage. Arkistoitu 12.12.2010. Viitattu 7.3.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Benjamin Harrison Valkoinen talo. (englanniksi)