Suomenusko

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Muinaissuomalaisuus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Osa artikkelisarjaa
Käsitykset
malline:
Kankaanpään Kuninkaanlähteestä alkava puro. Lähteeseen on perimätiedon mukaan uhrattu ja sen vedellä on parannettu muun muassa silmäsairauksia.

Suomenusko on Suomessa vaikuttava etnisten itämerensuomalaisten perinteiden jatkumo nykyajassa. Suomenuskon keskeisimpiä arvoja ovat kansanperinteen ja luonnon kunnioitus. Liike on järjestäytynyt Taivaannaula-yhdistyksen ympärille. Taivaannaula määrittelee suomenuskon nykyaikaan saakka eläneen kansanuskon ja perinnekulttuurin vaalimiseksi, eikä katso sen edustavan uuspakanuutta.[1] Suomenusko-sana on kuitenkin koettu Taivaannaulan piirissä useasta syystä ongelmalliseksi, ja järjestö päätti luopua sen käytöstä keväällä 2017.[2]

Suomenuskon ominaispiirteitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenuskoisen elämänkatsomuksen keskeinen osa ovat kansanusko ja perinnekulttuuri.[1] Suomenuskoiset näkevät suomenuskon uskontoa laajempana maailmankuvana, jossa hengellisen kokemuksen lisäksi tärkeää on kansanperinne ja ihmisen juuria korostava henkinen identiteetti.[3]

Suomenuskoiset saattavat kokea uskomisen vahvan painottamisen vieraaksi ja pitää tärkeänä perinteiden jatkamista kuten pyhiksi koettujen paikkojen kunnioitusta, kansanuskon juhlapyhien viettämistä ja kansanperinteen harrastamista, esimerkiksi vanhoja lauluja muistamalla ja käsitöitä tekemällä.[4]

Liike korostaa esikristillisen ajan suomalaisten uskontoperinteiden ja suomalaisen kansanuskon olevan lähteinä sanomalleen.[5] Esikristillisistä perinteistä Suomen alueella on olemassa hyvin vähän historiallista tietoa.[6] Jatkuvuutta toiminnassaan korostava Taivaannaula pitääkin toimintansa pohjana esikristillisten lähteiden sijaan suomalais-karjalaista kansanuskoa ja kansankulttuuria, joka on joissain muodossa jatkunut lähes nykyaikaan saakka.[7] Jotkut vanhat muinaisuskon käsitykset esimerkiksi kuolemasta säilyivät pitkään kansanuskossa kristillisten käsitysten rinnalla, Itä-Suomessa ja Karjalassa vielä 1900-luvun alkuvuosille saakka.[8] Liike pyrkiikin hyödyntämään perinteitä ja mytologiaa nykyaikaisessa uskonharjoituksessa ja yhdistämään vanhaa ja uutta kulttuuria, ei ennallistamaan muinaisuskoa.[9][10]

Suomenuskolle merkitykselliset luonnon ja perinteiden kunnioitus, epädogmaattisuus ja tasa-arvoisuus ovat tyypillisiä uuspakanallisille uskonnollisille liikkeille. Suomenusko voidaan määritellä etnopakanalliseksi, sillä se perustaa maailmankuvansa ajatuksiin kansallisista muinaisperinteistä. Suomenuskoiset eivät kuitenkaan välttämättä pidä itseään uuspakanoina tai samaistu uuspakanalliseen liikkeeseen.[10] Erityisesti Taivaannaula korostaa suomenuskon muodostuvan kansan keskuudessa aina moderniin aikaan saakka eläneistä uskomuksista, ajattelutavoista ja maailmankuvasta. Järjestö korostaa kansanuskon merkitystä, eikä pyri ennallistamaan esikristillisiä uskomusjärjestelmiä.[11]

Suomenuskoa tutkinut Julia von Boguslawski on todennut, että suomenuskoisen liikkeen piirissä käytiin vuosina 2012–2013 keskustelua suomenuskon suhteesta perinteisiin, historiaan ja uuspakanuuteen. Keskustelun seurauksena erilaiset toimijat joutuivat määrittelemään selkeämmin omaa näkökulmaansa suomenuskoon.[12]

Von Boguslawskin mukaan Taivaannaula on vuosien kuluessa ottanut yhä selkeämmin etäisyyttä uuspakanalliseen ja uusshamanistiseen toimintaan. Taivaannaula on korostanut toiminnassaan kansanperinteen jatkuvuutta sekä Taivaannaulan roolia kaikille juuristaan ja perinnekulttuurista kiinnostuneille suomalaisille avoimena järjestönä. Joulukuussa 2013 rekisteröitynyt uskonnollinen yhdyskunta Karhun kansa sen sijaan on korostanut suomenuskoa erityisesti uskonnollisena vakaumuksena, joka nähdään osana uuspakanallista alakulttuuria.[12]

Kotimaata korostavasta sanomasta huolimatta Taivaannaula sanoutuu selkeästi irti nationalismista.[13] Toisaalta kielen, kulttuurin, perinteen ja kotiseudun yhdistävää suomenuskoa on luonnehdittu kulttuurinationalismiksi, joka pyrkii säilyttämään arvokkaaksi koetun paikallisen kulttuuriperinnön ylikansallisten kulttuurivaikutusten paineessa. Tällaisena kulttuurisena nationalismina suomenusko ei suuntaudu mitään etnistä ryhmää vastaan.[14] Tavallisesti uuspakanuuteen liittyvistä yksilöä korostavista arvoista poiketen yhteisöllisyys on suomenuskoisten järjestöjen toiminnassa voimakkaasti esillä. Opillinen yksilönvapaus kuitenkin sallitaan ja suomenusko nähdään joustavasti kehittyvänä aatejärjestelmänä.[13]

Suomenuskoinen maailmankuva

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenuskon keskeisiä sisältöjä on ihmisen tasapainoinen suhde luontoon, edeltäviin ja tuleviin sukupolviin sekä yhteisöön. Suomenuskoiset pitävät pyhinä monia luonnonpaikkoja; metsiä, lähteitä ja kallioita.[10]

Kansanperinteen tuntemilla pyhillä luonnonpaikoilla on perinteisesti rukoiltu, uhrattu ja parannettu sairaita. Pyhiä paikkoja on sijainnut niin yhteisöjen pihapiirissä kuin syvällä metsässäkin.[15] Suomenuskoiset jatkavat paikkoihin liittyviä perinteitä, esimerkiksi tuomalla paikalle lahjana ensimmäisen osan juhlapyhänä syödystä ruoasta tai oman karjan maitoa.[16]

Suomenuskoiset noudattavat monia kansanuskon tapoja ja viettävät vanhoja suomalaisia juhlapyhiä.[17][10] Suomenuskoisten viettämiä kansanperinteen juhlapäiviä ovat muun muassa joulu, laskiainen, pääsiäinen, Jyrin päivä, loppukevääseen ja kylvöjen alkamiseen sijoittuva hela- eli helkajuhla, juhannus, Mikon päivä sekä syksyinen kekri.[18]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ala-Huissi, Jaana: Maauskoisilla on jääkauden kalenteri. Helsingin Sanomat, 20.3.2010. Sanoma News. maksullinen linkki. Viitattu 20.1.2013.
  • Arola, Iiro: "Ni sit mä tajusin, et on muitakin kuin minä” – Suomenuskoisten sosiaalinen identiteetti. (pro gradu -opinnäytetyö) Helsingin yliopisto/ Teologinen tiedekunta, 2010. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 20.1.2013). (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Arola, Iiro: Suomenuskoiset erottautuvat muista uuspakanoista Teologia.fi. 21.1.2011. Arkistoitu 31.7.2018. Viitattu 20.1.2013.
  • Pentikäinen, Juha: Suomalaisen lähtö: Kirjoituksia pohjoisesta kuolemankulttuurista. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 530) Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1990. ISBN 951-717-625-2
  • Pöyliö, Venla: Juurilla 8/2012. Turun ylioppilaslehti. Arkistoitu 30.4.2013. Viitattu 11.5.2012.
  • Taivaannaula Taivaannaula ry. Viitattu 19.1.2012.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Kysyttyä - Taivaannaula Taivaannaula. Viitattu 21.11.2016.
  2. ↑ Kysyttyä - Taivaannaula Taivaannaula. Viitattu 13.3.2022.
  3. ↑ Taivaannaula: Taivaannaulan jäsenkysely 2013
  4. ↑ Taivaannaula/ Suomenusko
  5. ↑ Arola 2010, s. 3.
  6. ↑ Arola 2010, s. 26
  7. ↑ Suomenusko - mitä se on? Taivaannaula. Viitattu 18.11.2014.[vanhentunut linkki]
  8. ↑ Pentikäinen 1990
  9. ↑ Arola 2011
  10. ↑ a b c d Pöyliö 2012
  11. ↑ Kysyttyä - Taivaannaula Taivaannaula. Viitattu 21.11.2016.
  12. ↑ a b Julia von Boguslawski: Harmoni, ekologi, tradition : historiebruk inom suomenusko, en modern hednisk tro i fornfinsk anda 25.2.2014. Helsingin yliopisto.
  13. ↑ a b Arola 2010, s. 25
  14. ↑ von Boguslawski, Julia: Harmoni, ekologi, tradition : historiebruk inom suomenusko, en modern hednisk tro i fornfinsk anda 25.2.2014. Helsingin yliopisto. Viitattu 18.11.2014.
  15. ↑ Hiisi-hanke Taivaannaula. Viitattu 18.11.2014.
  16. ↑ Kuvia kesäleiriltä Taivaannaula. Viitattu 18.11.2014.
  17. ↑ [1][vanhentunut linkki]
  18. ↑ Taivaannaula: Suomenuskon pyhät[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomenusko&oldid=22812854”