Luettelo Kokkolan julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä
Luettelo Kokkolan julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä sisältää Kokkolan kaupungissa olevat pysyvät patsaat, muistomerkit ja muistolaatat. Kokkolan kaupunkiin on liitetty Kaarlelan, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kunnat, lisäksi Kaarlelaan liitettiin aiemmin Öjan kunta.
Julkiset taideteokset, muistomerkit ja muistolaatat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tämä luettelo on osa valtakunnallista Suomen julkisten taideteosten ja muistomerkkien luettelointia. Luettelossa on pysyvästi julkisilla paikoilla olevia taideteoksia, muistomerkkejä ja muistolaattoja sekä hautausmailla olevia yleisiä muistomerkkejä ja patsaita. Luettelossa ei mainita rakennusten sisällä ja suljetuilla sisäpihoilla olevia julkisia teoksia eikä yksittäisten hautojen veistoksia. Teokset ovat luettelossa nimensä mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Sijaintipaikka on puiston, aukion, rakennuksen tai muun vastaavan nimi ja/tai katuosoite. Alue tarkoittaa kaupunginosaa/kunnanosaa, taajamaa, kylää, osa-aluetta tai asuinaluetta. Karttalinkki osoittaa teoksen sijaintipaikan kymmenien metrien tarkkuudella. Paljastusvuosi on teoksen julkistuksen tai paljastuksen vuosi sijaintipaikalla (suluissa on mainittu valmistumisvuosi, jos se poikkeaa huomattavasti paljastusvuodesta). Luettelossa on 102 teosta.
Julkinen teos | Paikka | Alue | Kartalla | Tekijä | Paljastusvuosi | Kuva | WD |
---|---|---|---|---|---|---|---|
Anders Chydeniuksen patsas[1][2][3] | Isonkadun ja Rantakadun välissä | Walter Runeberg | 1903 | ||||
Auringonkantaja[3] | Virastotalon pääsisäänkäynnin vieressä, talon länsipuolella, Kaarlelankatu 27 | Tapio Junno | 1988 | ||||
Baltija[4][3] | Suntin länsiranta | Petras Deltuva | 1980 | ||||
Calamnius-suvun kantaisän Matin Mikkojen muistomerkki | Lohtajan vanhalla hautausmaalla, Lohtajan Kirkkotie 2 A | Lohtaja | 1985 | ||||
Chydeniuksen muistokivi[5] | Linnusperäntie | Linnusperä | |||||
Chydeniuksen pappilan muistolaatta[6] | Kaarlelan kirkonmäellä, Kirkkopolku 4 | Kaarlela | |||||
Elämän pursi[3] | Kaarlelan kirkonmäki, Kruunupyyntie 1 | Kaarlela | Risto Saalasti | 1975 | |||
Ernst Viktor Knapen[7][3] patsas | Englanninpuisto | Emil Cedercreutz | 1939 | ||||
Evakkotaipaleella menehtyneet[8] | Elisabetin hautausmaa, Elisabetintie 136 | 1969 | |||||
Evakossa kuolleiden sodankyläläisten muistomerkki | Lohtajan hautausmaa, Karhintie 143 | Lohtaja | |||||
Freja[3] | Antti Chydeniuksenkatu, Suntin ranta | Flemming Kastanjegaard | 2002 | ||||
Halkokarin kahakan muistomerkki[9][3] | Kaustarviken | Halkokari | Matti Visanti | 1934 | |||
Halkokarin kahakassa vuonna 1854 menehtyneiden englantilaissotilaiden muistomerkki[10] | Marian hautausmaan takaosassa, kiviaidan vieressä, lähellä porttia, Laajalahdentie 34 | ||||||
Hukkuneiden kalastajien muistomerkki[11] | Ohtakari | Lohtaja | 1978 | ||||
Hylkeet (suihkukaivoveistos)[12][3] | Katariinantori | Karl G. Nylund | 1970 | ||||
Ilmapommitusten muistolaatta[13] | Kylmäperäntie 56 | Lohtaja, Alaviirre | 1992 | ||||
Ingmanin veljesten muistomerkki[14] | Erkkiperä, Pastorinmäentie 123 | Lohtaja | |||||
Isovihan muistokivi[6] | Kaarlelan kirkonmäellä, seurakuntatalolta Chydeniuksen pappilaan johtavan tien varrella, Kruunupyyntie 1 | Kaarlela | |||||
Isänmaan puolesta 1939-1945 taistelleiden sokojalaisten muistomerkki[15] | Vanha Skrabbintie 11 (karttalinkki likimääräinen) | ||||||
J. V. Snellmanin muistomerkki (Lukeva poika)[16][3] | Kokkokivi, Kaarlelankatu | Keskusta | Pekka Jylhä | 2006 | |||
Jalkaväkirykmentti 29:n muistomerkki[17][18] | Katariinan puisto | Nils-Erik Stenman | 1987 | ||||
Jääkärimuistomerkki, Kokkola | Suntin länsiranta, Rantakatu 35 kohdalla |
|
Krister Korpela | 1993 | |||
Kansalaissodan muistokivi (teloituspaikka)[19] | Pohjanmaan radan läheisyydessä Norrmossenin suolla, kulku Ampumaradantien kautta | ||||||
Karjalaan jääneiden muistopatsas, Kaarlela[20] | Kaarlelan hautausmaa, Kruunupyyntie 1 (karttalinkki likimäärinen) | Kaarlela | 1966 | ||||
Karjalaan jääneiden vainajien muistopatsas[21][3] | Katariinan kalmiston vieressä, Torikatu 43 | Veikko Leppänen | 1958 | ||||
Kasakkakivi (Aleksanterinkivi, Keisarinkivi)[22] | Vanha Rantatie 435 (Yhdystie 7715) | Lohtaja, Karhi | |||||
Kaukon sillan taistelujen[23] muistomerkki | Pohjanlahdentie 224 | Kauko | Levi Sandelin | 1958 | |||
Kauno Kleemolan patsas[24] | Kellotapulista länteen, Kälviäntie 22 | Kälviä | Risto Saalasti | 1981 | |||
Kauppaneuvos Evald Vainio[3] | Keskussairaalan edusta, Mariankatu 16-20 | Aimo Tukiainen | 1975 | ||||
Keski-Pohjanmaan kotirintamanaisten muistomerkki[25][26] | Kokkolan torin koilliskulmassa | Risto Klemola | 1994 | ||||
Kevät[3] | Ammattiopisto, Närvilänkatu 10 | Jorma Korpela | 1987 | ||||
Kokko[3] | Kaarlelankadun istutuskaistalla, Pitkänsillankatu 18 | Essi Renvall | 1951 | ||||
Kokkolan lukuseuran kirjaston[27] muistolaatta | Maxim, Isokatu 8 | ||||||
Korpraalinmäen kahakan muistokivi[28] | Laatta ja pieni kanuuna luonnonkivessä, Peltokorven koulun piha; Peltokorventie 371 | Kälviä, Peltokorpi | |||||
Kotiuttamisen muistolaatta, Petsamon Erillisosasto (Er.Os.P)[29] | Kruununmakasiinin seinä, Kälviäntie 233 | Kälviä | 2002 | ||||
Kustaa II Adolfin patsas[30][3] | Englanninpuisto, Isokatu | Ulla Haglund | 2020 | ||||
Lars Sonckin muistomerkki[31] | Kälviän kirkon pihamaa, läheltä kellotapulia, Kälviäntie 22 | Kälviä | |||||
Linnusperän perustamisen muistomerkki | Linnusperäntie | 1947 | |||||
Linnut (suihkukaivoveistos)[3] | Suihkulähde Keski-Pohjanmaan keskussairaalan pihassa, Mariankatu 16-20 | Risto Saalasti | 1979 | ||||
Lohtajan miesten sotaanlähtö, Väliviirteen koulu[32] | Väliviirteentie 353 | ||||||
Lohtajan pappilan ensimmäisten asukkaiden muostolaatta[33] | Lohtajan pappila, Alaviirteentie 105 | Lohtaja | 2003 | ||||
Lohtajan suojeluskuntatalon muistolaatta[34] | Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto, Lokaniituntie 1 | Lohtaja | |||||
Lokinmuna[3] | Meritulli, nurmikolla lähellä rantaa Meritien vieressä (Telkkäkujan jatke) | Jaakko Pernu | 2011 | ||||
Lotta-patsas[35][3] | Kaupunginteatterin edustalla, Torikatu 48 | Pekka Jylhä | 2008 | ||||
Lotta Svärdin[36] muistolaatta | Talon seinä, Läntinen kirkkokatu 22 | ||||||
Luottamus[3] | Kaupungintalon lounaispuolella, Kauppatori 5 | Ukri Merikanto | 1983 | ||||
Lucina Hagmanin muistolaatta | Marttakodin seinässä | Kälviä | |||||
Läpi harmaan[3] | Hakalahden koulu, Matruusinkatu 2 | Eero Hiironen | 1978 | ||||
Maalla ja merellä[37][3] -veistos | Suntin länsiranta Puurokarin kohdalla | Ukri Merikanto | 1994 | ||||
Muistokivi Kokkolan kaupungin asukkaille[38] | Kokkolan kolmannen kirkon piha | ||||||
Muistolaatta Tankarissa vietetyistä kesistä[39] | Tankarin saarella Majakanmäellä, kivikellarin seinä | ||||||
Muistomerkki haudatuille[40] | Vanhan siunauskappelin vieressä, vastapäätä Kaarlelan kirkkoa, kiviaidan ulkopuolella | Kaarlela | |||||
Muualle haudattujen muistomerkki, Annan hautausmaa | Annan hautausmaa, Laajalahdentie 33 | ||||||
Muualle haudattujen muistomerkki, Elisabetin hautausmaa | Elisabetin hautausmaa, Elisabetintie 136 | ||||||
Muualle haudattujen muistomerkki, Kälviän kirkko | Kälviän tapulin lähellä, Kälviäntie 22 | Kälviä | |||||
Muualle haudattujen muistomerkki, Lohtajan hautausmaa | Lohtajan hautausmaa, Karhintie 143 | Lohtaja | |||||
Neuvostosotilaiden hauta | Vuolteentie 313, josta noin 100 m metsätietä koilliseen | Kälviä, Riippa | |||||
Neuvostosotilaiden hautausmaan muistomerkki[41][42] | Marian hautausmaan luoteispuolella, Laajalahdentie 32 | ||||||
Nuijapäällikkö Olli Ollinpojan muistomerkki | Lohtajan vanhalla hautausmaalla, Lohtajan Kirkkotie 2 A | Lohtaja | 1985 | ||||
Nuijasodan muistomerkki[6] | Kaarlelan kirkonmäellä, seurakuntatalon lounaispuolella, Kruunupyyntie 1 | Kaarlela | 1961 | ||||
Nurmossa ammuttujen muistomerkki[43][44] | Marian hautausmaa, ruutu 129; Laajalahdentie 34 | ||||||
Nälkävuosimuistomerkki, Lohtaja[45][46] | Lohtajan hautausmaa, Karhintie 143 | Lohtaja | 1964 | ||||
Nälkävuosina kuolleiden muistomerkki[47] | Ullavan kirkon vanha kirkkomaa, Ullavantie 665 | Ullava | |||||
Nälkään nääntyneiden muistolle 1697 – 1868[48] | Kälviän kirkkopiha, Kälviäntie 22 | Kokkola | |||||
Olohuone kotikaupungissa -valotaideteossarja (6 osaa)[3] | Tehtaankatu (kävelykatu) | Kaija Kontulainen | 2019-2020 | ||||
Pallopeli[3] | Torkinmäen koulun piha, Hakakatu 24 | Aimo Tukiainen | 1966 | ||||
Perinnemuuri[49] | Torikatu 48 | Nils-Erik Stenman | |||||
Pientenlasten koulun muistolaatta[50] | Isokatu 31 | ||||||
Pitäjäntienkivi[51] | Viirretie 100 | Lohtaja | 1985 | ||||
Pohjanmaan rykmentin muistopatsas "Rumpalipoika", Lohtaja[52] | Lohtajan kirkon lähellä, Lohtajan Kirkkotie 2 B | Lohtaja | Risto Saalasti | 1980 | |||
Portaanpäänmäen taistelun muistomerkki[53] | Laatta luonnonkivessä, Peltokorventie 406 | Kälviä, Peltokorpi | |||||
Punainen lanka[54] | Kokkolan seudun opistotalon piha, Vaasantie 7 | Tiina Torkkeli | 2013 (2005) | ||||
Sankarimuistomerkki, Kaarlela[55] | Kaarlelan kirkon sankarihautausmaa, Kruunupyyntie 1 | Kaarlela | John Munsterhjelm | 1920 | |||
Sankarimuistomerkki Vapauden liekki, Kälviä[56] | Kälviän kirkon sankarihautausmaa, Hautausmaantie | Kälviä | Matti Visanti | 1949 | |||
Sankarimuistomerkki, Lohtaja[57] | Lohtajan kirkon sankarihautausmaa, Lohtajan Kirkkotie 2 B | Lohtaja | Uki Heikkinen ja Ilmari Wirkkala | 1949 | |||
Sankarimuistomerkki, Marian hautausmaa[58] | Marian hautausmaa, Laajalahdentie 34 | Viljo Savikurki | 1954 | ||||
Sankarimuistomerkki, Ullava[59] | Ullavan kirkon sankarihautausmaa, Ullavantie 665 | Ullava | Veikko Vionoja | 1955 | |||
Satamatyöläisten muistomerkki[60] | Ykspihlajan satamakonttori, Satamakatu 51 | ||||||
Siina (Lucina Hagman -veistos)[61][62] | Martta-kodin pihassa, Hyypäntie 9 | Kälviä | Kaija Kontulainen | 2023 | |||
Snellmankodin laatta[63] | Talon seinä, Rantakatu 27 | ||||||
Sotaan lähdön muistokivi[64] | Villan koulun piha-alue, Opettajankuja 2 | ||||||
Sotaan lähdön muistomerkki, Marinkainen[65] | Marinkaisten nuorisoseurantalo, Vanha rantatie 139 | Lohtaja, Marinkainen | 1985 | ||||
Sotiin lähteneiden muistomerkki, Kälviä[29] | Kruununmakasiini piha, Kälviäntie 233 | Kälviä | 1997 (kaiverrus muistomerkissä) | ||||
Suojeluskuntalainen[66][3] | Vartiolinnan edusta, Torikatu 48 | Pekka Jylhä | 2020 | ||||
Suomalaisen kirkon muistokivi[6] | Kaarlelan kirkonmäellä, pensaikossa kirkkopihan kiviaidan ulkopuolella, Kruunupyyntie 1 | Kaarlela | |||||
Suomen sodan aselevon muostolaatta[33] | Lohtajan pappila, Alaviirteentie 105 | Lohtaja | 1958 | ||||
Suomen sodan muistomerkki[67] | Vittsarin koulun vieressä, Vanha Ouluntie | ||||||
Tarharannan kahakan muistolaatta[68] | Kirkonmäki, kokkokivi seurakuntatalon takana | ||||||
Tie[3] | Länsipuiston koulu, Torikatu 41 | Pekka Jylhä | 1994 | ||||
Tuuli[69] | Meripuisto, rannalla uimalaiturin vieressä, Meritie | Flemming Kastanjegård | 1984 | ||||
Tyrsky (suihkukaivoveistos)[70][3] | Länsipuisto | Karl G. Nylund | 1973 | ||||
Vaivaisukko, Kaarlela[6] | Kaarlelan kirkon sisäänkäynnin vieressä, Kruunupyyntie 1 | Kaarlela | |||||
Vaivaisukko, Kälviä[71] | Kälviän kirkon kellotapulin seinä, Kälviäntie 22 | Kälviä | Erkki Lassila | 1820 | |||
Vaivaisukko, Lohtaja[72] | Lohtajan kirkon kellotapulin seinä, Lohtajan Kirkkotie 2 B | Lohtaja | Juho Koski | 1825 | |||
Vaivaisukko, Ullava | Ullavan kirkon kellotapulin seinä | Ullava | Iisakki Jääskä | 1843 | |||
Vakaumuksensa puolesta henkensä menettäneiden muistomerkki[44] | Marian hautausmaa, Laajalahdentie 34 | Levi Sandelin[18] | 1968 | ||||
Valtion Lentokonekorjaamon VL 3 muistolaatta[73] | Isossa maakivessä Meritullitien varrella (karttalinkki likimääräinen) | Pikiruukki | |||||
Vapaudenpatsas[74][3][75] | Mannerheiminaukio | Keskusta | John Munsterhjelm | 1920 | |||
Vapaussodan muistomerkki, Kälviä[76] | Kälviän kirkon sankarihautausmaa, Hautausmaantie | Kälviä | Matti Visanti | 1921 | |||
Vapaussodan muistomerkki, Lohtaja[77] | Lohtajan kirkon sankarihautausmaa, Lohtajan Kirkkotie 2 B | Lohtaja | Germund Paaer | 1921 | |||
Vapaussodan muistomerkki, Marian hautausmaa[78]> | Marian hautausmaa, Laajalahdentie 34 | John Munsterhjelm | 1920 | ||||
Vapaussodan muistomerkki, Ullava[79] | Ullavan kirkon sankarihautausmaa, Ullavantie 665 | Ullava | Ilmari Wirkkala | 1920 | |||
Varuskunta-alueella 1932-2006 toimineiden joukko-osastojen muistomerkki[80] | Pohjoisväylä 516 | Haukioja | |||||
Vesitornin muraali[81] | Vesitorni, Ilkantie 12 | Terhi Ekebom | 2021 | ||||
Veteraanikivi[82][83] | Annan hautausmaa, Laajalahdentie 33 | 2013 | |||||
Viljami Kalliokosken patsas[3] | Maakunnanpuistossa, Pitkänsillan kupeessa | 1986 | |||||
Wladimir Froloffin patsas[84][3] | Kirjaston piha | Kaija Kontulainen | 2017 | ||||
Äiti lapsi -veistos[85] | Annan hautausmaa, Laajalahdentie 33 | Kalervo Kallio | |||||
Öjalaisten kaatuneiden muistomerkki[86] | Tjäruntie 95 |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sirola, Anna: Puhukoon paatinen pylväs. Väyläkirjat, 2017. ISBN 978-952-7168-35-6
- Kokkolan karttapalvelu (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Chydeniuksen puisto; Visitkokkola.fi
- ↑ Kokkola-lehti 11.11.1903
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab Kokkolan ulkoveistoksia; Kokkola.fi
- ↑ Baltija-patsas Suntin varressa kokkolakarleby.blogspot.com. 1.8.2011. Viitattu 11.6.2019.
- ↑ Chydeniuksen muistokivellä; Kokkola Karleby -blogi
- ↑ a b c d e Mietiskely- ja rukouspolku Kokkolan kirkonmäellä; Kokkolansuomalainenseurakunta.fi
- ↑ Kokkolan kaupunki : Ernst V. Knape, meren ja tasangon laulaja www.kokkola.fi. Arkistoitu 9.7.2019. Viitattu 9.7.2019.
- ↑ MIETISKELY- JA RUKOUSPOLKU ELISABETHIN HAUTAUSMAALLA; Kokkolansuomalainenseurakunta.fi
- ↑ Solja, Mikko: Halkokarin kahakan muistomerkki Retkipaikka. 20.1.2014. Viitattu 3.9.2018.
- ↑ Marian hautausmaa, osa II; Kokkola Karleby -blogi
- ↑ Historiaa Lohtajan Kalastajainseura ry. Viitattu 15.8.2020.
- ↑ Katariinantori; Visitkokkola.fi
- ↑ Alaviirteen pommienpudotuspaikka; Outdooractive.fi
- ↑ Ingmanin muistomerkki; Outdooractive.fi
- ↑ Såka 1939-1945; Suomen sotamuistomerkit 1939-1945
- ↑ Pekka Jylhälle professoriapuraha Yle Uutiset. 10.8.2011. YLE Keski-Pohjanmaa. Viitattu 28.11.2017.
- ↑ Kiviminna: Kokkola Karleby Finland: Jalkaväkirykmentin muistomerkin äärellä Kokkola Karleby Finland. torstai 10. marraskuuta 2011. Viitattu 27.7.2019.
- ↑ a b Försvarad frihet, Minnesmärken i Karlebynejden; 2011lähde tarkemmin?
- ↑ Kansalaissodan muistomerkki Kokkolassa; Kokkola Karleby -blogi
- ↑ Kokkolan Karjalaiset ry; Karjalanliitto.fi
- ↑ Katariinan kalmisto; Visitkokkola.fi
- ↑ Kasakkakivi Karhissa; Kokkola Karleby -blogi
- ↑ Kiviminna: Kokkola Karleby Finland: Kaukon sillan taistelut Kokkola Karleby Finland. sunnuntai 25. maaliskuuta 2012. Viitattu 27.7.2019.
- ↑ Esko Erkkilä: Kauno Kleemolan patsas Kälviällä kertoo maamme historiasta; Blogi 6.8.2011
- ↑ Autojoukkojen Keski-Pohjanmaan Kilta; Ajk-kp.net
- ↑ Keski-Pohjanmaan Kotirintamanaisten muistomerkki; Suomen sotamuistomerkit 1939-1945
- ↑ Lukuseuran kirjasto pikkupojan aarrekammiona | J. V. Snellmanin kootut teokset snellman.kootutteokset.fi. Viitattu 9.7.2019.
- ↑ Suomen sodan muistokivi, Korpraalinmäen taistelu; Outdooractive.fi
- ↑ a b Sotamuistomerkki ja muistolaatta Kälviällä
- ↑ Hanna Rautio: Kokkolan kaupungin perustajan, kuningas Kustaa II Adolfin patsas paljastettiin Englanninpuistossa – Puisen patsaan on veistänyt kuvanveistäjä Ulla Haglund KPK. 7.9.2020. Viitattu 21.3.2021.
- ↑ Lars Sonck - graniitin ja tervatun hirren mestari; Kokkola Karleby -blogi
- ↑ Suojaksi synnyinmaan. Lohtajan miesten sotaanlähtöpaikka; Kokkola Karleby -blogi
- ↑ a b Suomen sota n. 200v, Spdan päättyminen; Pekka Kemppainen
- ↑ Suojeluskuntatalon alkuvaihe, Lohtaja; Suomen sotamuistomerkit 1939-1945
- ↑ Lotta-patsas Suomen sotamuistomerkit 1939-1945. Tammenlehvän Perinneliitto. Viitattu 28.6.2020.
- ↑ Lotta Svärd kokkola.fi. Kokkola. Arkistoitu 9.7.2019. Viitattu 9.7.2019.
- ↑ Maalla ja merellä kokkolakarleby.blogspot.com. Kokkola. Viitattu 9.7.2019.
- ↑ Muistokivi Kokkolan kaupungin asukkaille; Kokkola Karleby -blogi
- ↑ Muistomerkki Tankarissa vietetyistä kesistä; Kokkola Karleby -blogi
- ↑ Muistomerkki haudatuille Kaarlelan kirkon läheisyydessä; Kokkola Karleby -blogi
- ↑ List of mass graves/burial sites Embassy of the Russian Federation in Finland. Viitattu 20.7.2023. (englanniksi)
- ↑ Mietiskely- ja rukouspolku Marian hautausmaalla (s. 28–29) 2021. Kokkolan suomalainen seurakunta. Viitattu 20.7.2023.
- ↑ Nurmossa ammuttujen muistomerkki; Epmuisto.fi
- ↑ a b Vakaumuksensa puolesta henkensä menettäneiden muistomerkki; Punaisten muistomerkit
- ↑ Newby, Andrew G.: Finland’s “Great Hunger Years” – Memorials: A Sesquicentennial Report. (s. 198) 2017. Department of World Cultures, University of Helsinki. Viitattu 22.7.2023. (englanniksi)
- ↑ Nälkävuosimuistomerkki Lohtajalla; Kokkola Karleby -blogi
- ↑ Kivi Ullavan kirkkomaalla muistuttaa nälkävuosista; Perhonjokilaakso 27.8.2020
- ↑ Newby, Andrew G.: Finland’s “Great Hunger Years” Memorials: A Sesquicentennial Report.1 (s. 194) Helsinki Collegium for Advanced Studies. Viitattu 21.7.2023. (englanniksi)
- ↑ Perinnemuuri; Suomen sotamuistomerkit 1939-1945
- ↑ Pientenlasten koulu; Visitkokkola.fi
- ↑ Pitäjäntienkivi Lohtajalla; Kokkola Karleby -blogi
- ↑ Rumpalipoika kokkolakarleby.blogspot.fi. Kokkola. Viitattu 25.3.2018.
- ↑ Suomen Sodan taistelupaikka, Peltokorpi; Outdooractive.fi
- ↑ Punainen lanka Kokkolassa; Kokkola Karleby -blogi
- ↑ Sirola, 2017, s. 64
- ↑ Kokkola, Kälviän hautausmaa; Sotasampo.fi
- ↑ Kokkola, Lohtajan hautausmaa; Sotasampo.fi
- ↑ Kokkola, Marian hautausmaa; Sotasampo.fi
- ↑ Kokkola, Ullavan hautausmaa; Sotasampo.fi
- ↑ Keski-Pohjanmaan IV vaiheen maakuntakaava, Liite 2, sivu 21; Keski-Pohjanmaan liitto 2014 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Kluukeri, Iina: Martta-järjestön ja Naisasialiitto Unionin perustajan syntymästä 170 vuotta – Lucina Hagman oli edelläkävijä monin tavoin 5.6.2023. Yle. Viitattu 5.6.2023.
- ↑ Saari, Anni: Katso videolta, miten Lucina Hagman-veistos paljastetaan ‒ Vuosien työ ja paikallisten into toi Kälviälle kunnianosoituksen koulutuksen ja tasa-arvon merkkinaiselle Keskipohjanmaa. 5.6.2023. Viitattu 6.6.2023.
- ↑ Snellmankoti
- ↑ Sotaanlähdön muistokivi; Suomen sotamuistomerkit 1939-1945
- ↑ Sotaan lähtö, Marinkainen; Suomen sotamuistomerkit 1939-1945
- ↑ Sulkakoski, Sini: Suojaluskuntalainen-patsas sijoitetaan Vartiolinnan edustalle pitkällisen prosessin jälkeen: "Kun Lotta-patsas katsoo merelle päin, Suojeluskuntalainen katsoo Katariinantorille" Kokkola. 28.6.2020. KPK Yhtiöt Oyj. Arkistoitu 28.6.2020. Viitattu 28.6.2020.
- ↑ Valli Vittsarin koulun vieressä...; Kokkola Karleby -blogi
- ↑ Tarharannan kahakka (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Tuuli Meripuistossa; Kokkola Karleby -blogi
- ↑ Länsipuisto; Visitkokkola.fi
- ↑ Tiedot muistotaulusta
- ↑ Infotaulu vaivaisukon vieressä
- ↑ Valtion Lentokonekorjaamo VL 3 muistolaatta; Suomen sotamuistomerkit 1939-1945
- ↑ Vapaudenpatsas takaisin kotipaikalleen; Yle 22.6.2010
- ↑ Sirola, 2017, s. 382
- ↑ Sirola, 2017, s. 71
- ↑ Sirola, 2017, s. 78
- ↑ Sirola, 2017, s. 63
- ↑ Sirola, 2017, s. 105
- ↑ Kokkola entisen varuskunnan joukko-osastot asiointi.maanmittauslaitos.fi.
- ↑ Store, Maria: Vesitornin kylkeen maalataan muraali - Kokkolan alueelle rakentuu useita yhteisötaideteoksia Keskipohjanmaa. 19.5.2021. Viitattu 19.12.2024.
- ↑ Veteraanikivi; Suomen sotamuistomerkit 1939-1945
- ↑ Annan hautausmaalla kiertelemässä; Kokkola Karleby -blogi
- ↑ Hanna Kauppinen: Herrasmies sai ansaitsemansa paikan Keskipohjanmaa. Arkistoitu 9.2.2018. Viitattu 8.2.2018.
- ↑ Veistos Annan hautausmaalla Kokkolassa; Kokkola Karleby -blogi
- ↑ Öjalaisten kaatuneiden muistomerkki; Suomen sotamuistomerkit 1939-1945
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Julkisia taideteoksia ja muistomerkkejä Kokkolassa Wikimedia Commonsissa