Luettelo Valkeakosken julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä
Luettelo Valkeakosken julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä sisältää Valkeakosken kaupungissa olevat pysyvät patsaat, muistomerkit ja muistolaatat. Valkeakosken kaupunkiin on liitetty Sääksmäen kunta.
Julkiset taideteokset, muistomerkit ja muistolaatat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tämä luettelo on osa valtakunnallista Suomen julkisten taideteosten ja muistomerkkien luettelointia. Luettelossa on pysyvästi julkisilla paikoilla olevia taideteoksia, muistomerkkejä ja muistolaattoja sekä hautausmailla olevia yleisiä muistomerkkejä ja patsaita. Luettelossa ei mainita rakennusten sisällä ja suljetuilla sisäpihoilla olevia julkisia teoksia eikä yksittäisten hautojen veistoksia. Teokset ovat luettelossa nimensä mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Sijaintipaikka on puiston, aukion, rakennuksen tai muun vastaavan nimi ja/tai katuosoite. Alue tarkoittaa kaupunginosaa/kunnanosaa, taajamaa, kylää, osa-aluetta tai asuinaluetta. Karttalinkki osoittaa teoksen sijaintipaikan kymmenien metrien tarkkuudella. Paljastusvuosi on teoksen julkistuksen tai paljastuksen vuosi sijaintipaikalla (suluissa on mainittu valmistumisvuosi, jos se poikkeaa huomattavasti paljastusvuodesta).
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Julkinen teos | Paikka | Alue | Kartalla | Tekijä | Paljastusvuosi | Kuva | WD |
---|---|---|---|---|---|---|---|
Emil Aaltosen muistoreliefi[1][2] | Metsäkansan kirkon seinä, Metsäkansantie 45 | Mauno Kivioja | 2005 | ||||
Hiihtäjä-patsas (Veikko Hakulinen)[3][4][5][6][7] | Lepänkorvan puisto, Isonsillan lähistöllä | Aimo Tukiainen | 1994 | ||||
Ihminen ja vesi[3][4][8][9][7] | Valkeakosken uimahalli, Apiankatu 7 | Veikko Hirvimäki | 1981 | ||||
Isänmaan puolesta, Jylhävaaran konepaja[10] | Myllysaaren museo, iso puoli; Kanavanranta 3 | 1954 | |||||
Isänmaan puolesta, Tervasaaren tehdas[10] | Erikssonin puisto, Tervasaaren puoleinen rinne; Tehtaankatu 7 | 1953 | |||||
Itsenäinen Suomi 100 Yhdessä[3] | Itsenäisyyden puisto, Sääksmäentie 2 | 2017 | |||||
Joutsenen tanssi | Päivölän kansanopisto, Päivöläntie 52 | Rafael Mifano | 2016 | ||||
Juuso Waldenin muistomerkki[3][11] | Lepänkorvan puisto | David MacFall | 2017 (1967 pääpatsas) | ||||
Kalapoika (Kalastajapoika / Onkipoika / Poika ja ahven)[3][4][12][13][14] | Kaino Dahlin aukio, kirjaston edessä | Emil Wikström | 2000 (1886, 1989) | ||||
Kalle Carlstedtin muistomerkki[3][4][15] | Voipaalan puisto, puutarhassa päärakennuksen eteläpuolella; Sääksmäentie 772 | Sääksmäki | Pauli Aaltonen | 1991 | |||
Kansalaissodassa kaatuneiden sääksmäkeläisten punaisten muistomerkki[16] | Sääksmäen kirkon hautausmaa, hautausmaan luotoisreunalla; Kirkkovainiontie 10 | Sääksmäki | 1943 | ||||
Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki, Metsäkansa[1] | Metsäkansan kirkon hautausmaa, Metsäkansantie 45 | Kirsti Liimatainen | 1956 | ||||
Karjalaan jääneiden muistomerkki, Sääksmäki[17] | Sääksmäen kirkon hautausmaa, kirkon edessä; Kirkkovainiontie 10 | Sääksmäki | Kirsti Liimatainen | 1956 | |||
Karjalaan jääneiden muistomerkki, Valkeakoski[18] | Valkeakosken hautausmaa, Kangaskatu | Kirsti Liimatainen | 1954 | ||||
Kauppilanmäen muistolaatta[19] | Kauppilanmäen kotiseutumuseon aukio, Rinnekatu 5 | ||||||
Kokko, hauki ja Ilmarinen (Ilmarinen-suihkukaivo)[3][4][20] | Päivölän kansanopiston pihamaan suihkukaivo, Päivöläntie 52 | Emil Wikström | 1994 (1891) | ||||
Kuokkamies[3][4][21][22] | Lempääläntien ja Niemintien kulmaus; Lempääläntie 1 | Emil Wikström | 1998 (1908) | ||||
Lotilan kartanon muistotaulu[23] | Sepänkuja 1 | ||||||
Lähteellä[3][4][24][25][7] | Voipaalan taidekeskus, Ilkka-ateljeen edusta | Sääksmäki | Elias Ilkka | 1929 | |||
Maatalousoppilaitoksen muistolaatta[26] | Päivölän kansanopisto, päärakennuksen seinässä; Päivöläntie 52 | ||||||
Marjatta[3][4][27][28] | Lepänkorvan puisto, toinen kappale Visavuoren puistossa; Sääksmäentie 2 | Emil Wikström | 1999 (1929) | ||||
Menneitten sukupolvien muistolle[29][30] | Sääksmäen kirkon hautausmaa, kirkon edessä; Kirkkovainiontie 10 | Sääksmäki | Jaakko Veuro | 1970 | |||
Metsäkansan sankarihautausmaan muistomerkki "Hyvästijättö"[31][32][33] | Metsäkansan kirkon hautausmaa, Metsäkansantie 45 | Jaakko Veuro ja Matti Aaltonen, Aukusti Veuron aiheen pohjalta | 1956 | ||||
Muualle haudattujen muistomerkki | Valkeakosken hautausmaa, Kangaskatu | ||||||
Oppitunti[3][34][4] | Kerrostalojen välinen leikkikenttä, Kemmolantie 14 | 12. kaupunginosa | Unto Hietanen | 1969 | |||
Paperiperhe[3][4][35][36][37] | Myllysaaren museon piha, Kanavanranta 3 | Aimo Tukiainen | 1972 (1994 siirto) | ||||
P. E. Svinhufvudin muistomerkki[3][4][38][7] | Rapolan kartanon piha | Aukusti Veuro | 1937 | ||||
Rajan turva[39] | Päivölän kansanopiston pihamaa, Päivöläntie 52 | 2007 | |||||
Rudolf Waldenin muistomerkki[3][4][40][41][42] | UPM:n konsernihallinnon edessä, Lempääläntien puolella; Lempääläntie 18 | Heikki Varja | 1973 | ||||
Sillantaan kartanon muistolaatta[43] | Sillantaka 10 | ||||||
Sotiinlähteneiden muistomerkki / Lähtö-patsas[3][4][44][45] | Metsä-Tietola, Lempääläntien varrella; Lempääläntie 1 | Klaus Kalima | 1991 | ||||
Sääksi (Kalasääksi)[3][4][46][47][48] | Voipaalan taidekeskus, Ilkka-ateljeen ja päärakennuksen välissä | Sääksmäki | Elias Ilkka | 1964 | |||
Sääksmäen sankarihautausmaan muistomerkki[49][50][51] | Sääksmäen kirkon hautausmaa, Kirkkovainiontie 10 | Sääksmäki | Aukusti Veuro[52] | 1951 | |||
Sääksmäki vapaussodan 1918 muistomerkki (Vuoden 1918 valkoisten muistomerkki)[53] | Sääksmäen kirkon hautausmaa, pääkäytävien risteyksessä; Kirkkovainiontie 10 | Sääksmäki | Wila Martin ja Urho Heinänen[54] | 1924 | |||
Tukinuittaja (Koskenlaskija)[3][4][55][56][57][58] | Liikuntahalli, Apiankatu 7 | Emil Wikström | 1987 (1890) | ||||
Tuulimaja[3][4][59][60][61] | Keskusaukio, Töyräänkatu 2 | Leo Laukkanen | 1965 | ||||
Vanhan Hämeenlinna-tien muistomerkki[62] | Palmunmäki, kevytväylä Palmurinteen suuntaan (kilometripylväässä Sääksmäentien puolella väylää); Sääksmäentie 58 | 1991 | |||||
Vanhan kirkon muistomerkki[3][4][63][64] | Seurakuntatalon puisto, Valkeakoskenkatu 27 | Mikko Vuorinen | 1971 | ||||
Valkeakosken sankarihautausmaan muistomerkki[65][66][67] | Valkeakosken hautausmaa, Kangaskatu | Aili Pulkka ja Niilo Pulkka[68] | 1955 | ||||
Valkeakosken kansalaissodan 1918 muistomerkki Jäähyväiset (1918 vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkki)[69][70] | Valkeakosken hautausmaa, Kangaskatu | Eino Räsänen | 1946 | ||||
Valkeakoski-maamerkki (Jalkapallomonumentti)[71][72] | Kolmostien varressa, Hämeenlinnantien risteys (Jutikkalan moottoritieliittymä, Pirkanmaan portti) | Mauri Helminen | 2009 | ||||
Venäläisten sotavankien muistomerkki[73][74] | Valkeakosken hautausmaa, Kangaskatu | 1960 | |||||
Vesitie[3][4][75][37] | Lepänkorvan puiston kärki (Suruttomainkärki), Kauppatori 9 | Jaakko Veuro | 1969 | ||||
Walkian valjastaja[3][4][76][77][78] | Itsenäisyyden puisto, rinteessä pääkirjaston takana | Kari Juva | 1985 | ||||
Yhdessä-patsas, maanpuolustajien muistomerkki[79] | Kaupungintalon ja pääkirjaston välisellä puistoalueella, Sääksmäentie | 2017 | |||||
Ystävyyden tammet[80] | Ystävyyspuisto kanavan rannalla, Salmentie 13 | 1964-1997 |
Julkisilta paikoilta poistetut ja tuhoutuneet teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Teos | Aiempi sijainti | Nykyinen sijainti | Tekijä | Paljastettu | Poistettu/ Tuhoutunut |
Syy | Kuva | WD |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Askel-veistos (Pyramidit)[4][81] | Koiton aukio (Kauppatori) | Varastoitu Lumikorpeen | Hannu Siren | 1997 | 2016 | |||
Koski palasina KOPA[81] | Linja-autoasemalla laiturien puoleisessa kellopylväässä katoksen alla, Apiankatu 4 | Matias Ketomäki | 2006 | 2020 | Kellotorni purettu |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Valli, Juhani (kirjoittaja) ja Kukila, Antti (valokuvaaja): Patsaskaupunki Valkeakoski, 2017, ISBN: 978-952-93-9077-9
- Väriteos Henna Oy: Suomen muistomerkit osa VI Häme. Väriteos Henna Oy, 1996. ISBN 951971345X
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Valli, sivu 73
- ↑ Emil Aaltosen reliefi Metsäkansa Valkeakoski; Pirkanmaanpatsaat; Tampereen taidemuseo (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u Julkinen taide ja näyttelyt; Valkeakoski.fi
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Julkinen taide ja näyttelyt: Kartta; Valkeakoski.fi
- ↑ Valli, sivut 14-15
- ↑ Hiihtäjä-patsas Valkeakoski; Pirkanmaanpatsaat; Tampereen taidemuseo (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d Suomen muistomerkit, s. 172
- ↑ Valli, sivu 22
- ↑ Ihminen ja vesi Valkeakoski; Pirkanmaanpatsaat; Tampereen taidemuseo (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Valli, sivu 36
- ↑ Valli, sivu 6
- ↑ Valli, sivut 17-18
- ↑ Kalapoika Valkeakoski; Pirkanmaanpatsaat; Tampereen taidemuseo (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Suomen muistomerkit, s. 169
- ↑ Valli, sivu 42
- ↑ Valli, sivu 67
- ↑ Valli, sivu 68
- ↑ Valli, sivu 31
- ↑ Valli, sivu 26
- ↑ Valli, sivu 58
- ↑ Valli, sivut 10-11
- ↑ Kuokkamies Valkeakoski; Pirkanmaanpatsaat; Tampereen taidemuseo (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Valli, sivu 25
- ↑ Valli, sivu 44
- ↑ Lähteellä Sääksmäki Valkeakoski; Pirkanmaanpatsaat; Tampereen taidemuseo (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Valli, sivu 61
- ↑ Valli, sivut 18-19
- ↑ Marjatta Valkeakoski; Pirkanmaanpatsaat; Tampereen taidemuseo (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Valli, sivu 63
- ↑ Menneitten sukupolvien muistolle Sääksmäki Valkeakoski; Pirkanmaanpatsaat; Tampereen taidemuseo (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Valkeakoski, Metsäkansan hautausmaa; Sotasampo
- ↑ Valli, sivu 72
- ↑ Hyvästijättö – Metsäkansan sankarimuistomerkki Valkeakoski; Pirkanmaanpatsaat; Tampereen taidemuseo (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Valli, sivu 24
- ↑ Valli, sivu 9
- ↑ Paperiperhe Valkeakoski; Pirkanmaanpatsaat; Tampereen taidemuseo (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Suomen muistomerkit, s. 175
- ↑ Valli, sivut 44-45
- ↑ Valli, sivu 59
- ↑ Valli, sivut 7-8
- ↑ Rudolf Waldenin muistomerkki Valkeakoski; Pirkanmaanpatsaat; Tampereen taidemuseo (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Suomen muistomerkit, s. 176
- ↑ Valli, sivu 62
- ↑ Valli, sivu 11
- ↑ Lähtö Valkeakoski; Pirkanmaanpatsaat; Tampereen taidemuseo (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Valli, sivut 42-43
- ↑ Sääksi Sääksmäki Valkeakoski; Pirkanmaanpatsaat; Tampereen taidemuseo (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Suomen muistomerkit, s. 173
- ↑ Valkeakoski, Sääksmäen hautausmaa; Sotasampo
- ↑ Valli, sivut 64-66
- ↑ Sankarimuistomerkki Sääksmäki Valkeakoski; Pirkanmaanpatsaat; Tampereen taidemuseo[vanhentunut linkki]
- ↑ Antero Tuomisto: Suomalaiset sotamuistomerkit, s. 292. Sotilasperinteen seura ry., 1998. ISBN 952-9872-05-4
- ↑ Valli, sivut 66-67
- ↑ Anna Sirola: Puhukoon paatinen pylväs, s. 245. Väyläkirjat, 2017. ISBN 978-952-7168-35-6
- ↑ Valli, sivu 21
- ↑ Tukinuittaja Valkeakoski; Pirkanmaanpatsaat; Tampereen taidemuseo[vanhentunut linkki]
- ↑ Valkeakoski; Tukkilaiset.com
- ↑ Suomen muistomerkit, s. 170
- ↑ Valli, sivu 12
- ↑ Tuulimaja Valkeakoski; Pirkanmaanpatsaat; Tampereen taidemuseo[vanhentunut linkki]
- ↑ Suomen muistomerkit, s. 171
- ↑ Valli, sivu 41
- ↑ Valli, sivu 15
- ↑ Vanhan kirkon muistomerkki Valkeakoski; Pirkanmaanpatsaat; Tampereen taidemuseo[vanhentunut linkki]
- ↑ Valli, sivu 28
- ↑ Valkeakoski, Valkeakosken hautausmaa; Sotasampo
- ↑ Sankarimuistomerkki Valkeakoski; Pirkanmaanpatsaat; Tampereen taidemuseo[vanhentunut linkki]
- ↑ Antero Tuomisto: Suomalaiset sota muistomerkit, s. 292. Sotilasperinteen seura ry., 1998. ISBN 952-9872-05-4
- ↑ Valli, sivu 29
- ↑ Punaisten muistomerkki Valkeakoski; Pirkanmaanpatsaat; Tampereen taidemuseo (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Valkeakosken jalkapallolle kunnianosoitus; Yle 29.5.2009
- ↑ Valli, sivu 75
- ↑ Valli, sivu 30
- ↑ Venäläisten sotavankien muistomerkki Valkeakoski; Pirkanmaanpatsaat; Tampereen taidemuseo[vanhentunut linkki]
- ↑ Valli, sivu 13
- ↑ Valli, sivu 16
- ↑ Walkian valjastaja Valkeakoski; Pirkanmaanpatsaat; Tampereen taidemuseo[vanhentunut linkki]
- ↑ Suomen muistomerkit, s. 168
- ↑ Etelä-Pirkanmaan perinneyhdistys suunnittelee yhdessä sotaveteraani.fi. Arkistoitu 21.3.2018.
- ↑ Valli, sivu 27
- ↑ a b Valli, sivut 22-23
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Googlekartta "Patsaskartta Valkeakoski ja Sääksmäki"