Friedrich Karl

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kaarle I (Suomi))
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo Hessenin maakreivistä. Preussin prinssistä ja sotamarsalkasta kerrotaan artikkelissa Fredrik Kaarle (Preussin prinssi).
Friedrich Karl
Suomen kuninkaaksi valittu
Valtakausi Valittu 9.10.1918, ei astunut virkaan; ilmoitti 14.12.1918 luopuvansa tarjotusta asemasta.
Sijaishallitsija P. E. Svinhufvud
Gustaf Mannerheim
Syntynyt 1. toukokuuta 1868[1]
Panker, Plön,[2] Preussi
Kuollut 28. toukokuuta 1940 (72 vuotta)
Kassel,[1] Saksa
Puoliso Margarethe Beatrice Feodora (vih. 1893)[1]
Lapset Friedrich
Maximilian
Philipp
Wolfgang
Richard
Christoph
Koko nimi Friedrich Karl Ludwig Konstantin
Suku Hessen
Isä Vilhelm
Äiti Anna
Uskonto luterilaisuus

Friedrich Karl Ludwig Konstantin von Hessen-Kassel eli Fredrik Kaarle (1. toukokuuta 1868 Panker, Plön, Preussi – 28. toukokuuta 1940 Kassel, Saksa) oli Hessenin maakreivi ja Saksan keisarin Vilhelm II:n lanko. Hänen ollessaan vielä Hessenin prinssi Suomen eduskunta valitsi hänet Suomen kuninkaaksi lokakuussa 1918, kun Suomesta sisällissodan jälkeen kaavailtiin kuningaskuntaa. Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan Friedrich Karl joutui kuitenkin torjumaan hänelle tarjotun kruunun, eikä hän koskaan saapunut Suomeen. Käytännössä hän ei koskaan toiminut Suomen kuninkaana ja monarkiahankkeesta luovuttiin maassa muutenkin. Friedrich Karl peri Hessenin maakreivin arvon vanhemmalta veljeltään vuonna 1925.

Poliittisilta asenteiltaan Friedrich Karlin on sanottu olleen maltillinen konservatiivi ja perustuslaillisen monarkian kannattaja.[1]

Elämäkerta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hessen-suku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Hessen (suku)

Friedrich Karl kuului Hessenin sukuun, joka oli hallinnut Hesseniä maakreiveinä keskiajalta lähtien, ja sen Hessen-Kassel-sukuhaaraan, joka oli hallinnut Hessen-Kasselin maakreivikuntaa ja sittemmin Hessenin vaaliruhtinaskuntaa vuoteen 1866. Tämä sukuhaara oli menettänyt ruhtinaan asemansa, kun Preussi oli valloittanut vaaliruhtinaskunnan vuoden 1866 Preussin–Itävallan sodassa, mutta heille oli jäänyt vanha maakreivin arvo ja hallintolinna.[3]

Viimeisen vaaliruhtinaan Fredrik Vilhelmin (1802–1875) avioliitto oli morganaattinen,[4] joten Hessen-Kasselin suvun päämiehen asema ja maakreivin arvo periytyivät hänen pikkuserkulleen, Friedrich Karlin Tanskassa asuneelle isälle prinssi Friedrich Wilhelmille (1820–1884).[3] Tämä edusti Hessen-Kasselin pääsukuhaarasta 1700-luvun lopulla erkaantunutta Hessen-Rumpenheimin sukuhaaraa, joka oli saanut nimensä nykyään Offenbachin kaupungin alueella sijaitsevan Rumpenheimin linnan mukaan.

Friedrich Wilhelmin vanhemmat olivat Hessenin prinssi Vilhelm ja Tanskan prinsessa Charlotte.[5] 1840-luvulla prinssi Friedrich oli ollut Tanskan kuninkaan Kristian VIII:n, jolla oli vain yksi lapseton poika, seuraava perillinen silloisen Tanskan lain kuninkaankaaren mukaan, mutta hän luopui oikeuksistaan Tanskan kruunuun sisarensa Louisen hyväksi vuonna 1851.lähde?

Friedrich Wilhelm siirtyi Saksaan vuonna 1864. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli Venäjän keisari Nikolai I:n tytär suuriruhtinatar Aleksandra Nikolajevna Romanova (1825–1844), joka kuoli 19-vuotiaana synnytyksen jälkeen. Tämä jälkeen Friedrich Wilhelm avioitui alle vuoden kuluttua pikkuserkkunsa, Preussin prinsessa Annan (1836–1918) kanssa.[5] Annan vanhemmat olivat Preussin prinssi Karl (1801–1883), Vilhelm I:n sekä keisarinna Aleksandra Fjodorovnan veli, ja Saksi-Weimar-Eisenachin prinsessa Marie (1808–1877), Venäjän keisari Nikolai I:n ja Aleksanteri I:n sisaren Maria Pavlovna Romanovan tytär. Friedrich Karlin täti oli Tanskan kuningatar Louise, jonka tytär (siis Friedrich Karlin serkku), oli myöhempi Venäjän keisarinna Maria Fjodorovna. Hänen poikansa, tuleva Venäjän keisari Nikolai II syntyi Pietarissa vain muutamaa viikkoa Friedrich Karlin jälkeen.

Hessen-Kasselin sukuun oli kuulunut aiemmin yksi Suomen hallitsija, Ruotsin kuninkaana vuosina 1720–1751 ollut maakreivi Fredrik I (1676–1751), joka oli Friedrich Karlin isoisän isoisän isosetä. Tosin Vapauden aikana kuninkaalla ei Ruotsin valtakunnassa ollut paljoakaan valtaa.[6]

Elämä ennen Suomen kuningashanketta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Friedrich Karl syntyi Gut Pankerin kartanossa Pankerissa, Plönissä, Schleswig-Holsteinissa Pohjois-Saksassa Hessenin prinssi Friedrichin ja tämän toisen vaimon prinsessa Annan kolmantena poikana. Perhe oleili paljon Tanskassa, jossa Hessenien tämä sukuhaara oli elänyt 1760-luvulta lähtien. Friedrich Karl lienee osannut tanskaa, mikä olisi saattanut helpottaa myös ruotsin ymmärtämistä, jos hän olisi toiminut Suomen hallitsijana[7].

Vastanaineet Friedrich Karl ja Margarethe vuonna 1893.

Friedrich Karl sai perinteisen preussilaisen kasvatuksen. Opiskeltuaan kaksi vuotta saksalaista kielitiedettä, historiaa, taidehistoriaa ja arkeologiaa Freiburgin yliopistossa hän siirtyi sotilasuralle, jota pidettiin hänen asemassaan itsestäänselvyytenä. Friedrich Karl ylennettiin majuriksi vuonna 1901, everstiluutnantiksi 1905 ja kenraalimajuriksi 1911, minkä ohella hänestä tuli vuonna 1908 jalkaväkirykmenttinsä komentaja. Kun rykmentti myöhemmin nimettiin hänen mukaansa, hän joutui jäämään sen komentajaksi eikä siten päässyt sotilasarvoaan vastaaviin komentajantehtäviin. Hän erosi tämän vuoksi myöhemmin armeijasta.[2][8]

Friedrich Karl nai vuonna 1893 Preussin prinsessa Margarethen, joka oli Saksan keisari Fredrik III:n ja keisarinna Viktorian nuorin tytär. Margarethen äidinäiti oli Ison-Britannian kuningatar Viktoria. Avioliiton seurauksena Friedrich Karlista tuli keisari Vilhelm II:n lanko. Friedrich Karl toimi ensimmäisen maailmansodan alkuvaiheessa nimikkorykmenttinsä komentajana länsirintamalla, mutta joutui jäämään pois palveluksesta haavoituttuaan vakavasti kranaatinsirpaleesta Marnejoella. Hänen kaksi vanhinta poikaansa kaatuivat sodassa, toinen Ranskassa vuonna 1914 ja toinen Romaniassa vuonna 1916.[2][9]

Friedrich Karlin kaksi vanhempaa veljeä olivat molemmat lapsettomia, joten oli nähtävissä, että Hessenin suvun päämiehen asema tulisi aikanaan siirtymään Friedrich Karlille tai tämän jälkeläisille. Veljeksistä vanhin, Friedrich Wilhelm (1854–1888), kuoli jo nuorena. Häneltä maakreivin arvon ja suvun päämiehen aseman perinyt seuraavaksi vanhin veli, sokeana syntynyt Alexander (1863–1945), luopui titteleistään Friedrich Karlin hyväksi vuonna 1925. Tämä tehtiin todennäköisesti siksi, että Friedrich Karlin poika prinssi Philipp oli tuolloin avioitumassa Italian kuninkaan tyttären prinsessa Mafaldan kanssa, jolloin sulhasen ja tämä isän statusta haluttiin nostaa.

Suomen kuningashanke

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Suomen kuningaskuntahanke
Lokakuussa 1918 Suomessa suurena painoksena levitetty virallinen kuva Friedrich Karlista.[10]

Kun Suomeen ryhdyttiin sisällissodan jälkeen puuhaamaan monarkiaa, haluttiin kuningas Saksasta ja mielellään keisari Vilhelm II:n lähipiiristä, mikä lujittaisi maiden välisiä suhteita. Kun keisari Vilhelm ulkoministeriönsä suosituksesta kielsi luovuttamasta nuorempia poikiaan tai muita Hohenzollern-sukuun kuuluvia Suomen valtaistuimelle, päädyttiin Suomessa Friedrich Karliin, joka oli sentään keisarin lanko.[1] Lisäksi hänen vaimonsa sukulaisuuden Britannian hallitsijaperheen kanssa kuviteltiin tuovan kuninkuudelle myös ympärysvaltojen myötämielisyyden.[2]

Friedrich Karlin nimi nousi esille Suomen johdon pohdinnoissa jo heinä–elokuussa 1918. Häneen päädyttiin lopullisesti, kun Suomen valtionhoitajan P. E. Svinhufvudin 26. elokuuta tavannut keisari Vilhelm teki selväksi, etteivät Preussin prinssit olleet käytettävissä. Vilhelm sähkötti Friedrich Karlille valtaistuintarjouksesta 28. elokuuta, jolloin tämä kuuli asiasta ensimmäistä kertaa ja oli suuresti yllättynyt. Hän tapasi keisarin 29.–30. elokuuta, ja pian senaattori Onni Talaksen johtama suomalainen lähetystö pyysi virallisesti hänen suostumustaan kuninkaaksi valinnalle. Friedrich Karl antoi suostumuksensa 9. syyskuuta.[11][1] Hän tapasi myös Svinhufvudin 25. syyskuuta Tallinnassa. Sitä lähempänä Suomea hän ei koskaan käynytkään.[12] Suomen eduskunta valitsi Friedrich Karlin kuninkaaksi 9. lokakuuta järjestetyssä kuninkaanvaalissa.[1]

Friedrich Karlia on pidetty melko epäpoliittisena henkilönä ja arveltu taustaansa nähden suhteellisen uudistusmieliseksi, mutta hän vastusti yhtä kaikki kuninkaan valtaoikeuksien karsimista Suomen hallitusmuodosta.[2][13] Kuningasehdokkuuteensa myönteisesti suhtautunut Friedrich Karl oli seurannut Suomen oikeustaistelua, mutta ei muuten tuntenut maata tai sen kansaa. Suomalaisia lähetystöjä tavattuaan hän kutsui kansaa nimityksillä das Volk der ernsten Augen (”vakavien silmien kansa”) ja das Volk des ernsten Blick (”vakavan katseen kansa”). Hjalmar Procopé ja Antti Tulenheimo lähetettiin perehdyttämään häntä suomalaiseen yhteiskuntaan, politiikkaan ja lainsäädäntöön sekä Harri Holma maan kulttuuriin ja suomen kieleen. Kielen opettelusta prinssi ei tosin jaksanut innostua.[14][15]

Suomalaisia varten painatettiin Friedrich Karlista kertova Jalmari Hahlin kirjoittama esittelyvihkonen Tuleva kuninkaamme, jonka sävyä on luonnehdittu naiiviksi ja paatoksellisen ylistäväksi.[16]

Friedrich Karlin ja Margarethen kuudesta pojasta kaksi vanhinta oli kaatunut ensimmäisessä maailmansodassa. Seuraavaksi vanhimmat olivat kaksoset Philipp ja Wolfgang. Kuultuaan hänelle tarjotusta Suomen kruunusta Friedrich Karl sähkötti ensi töikseen marsalkka August von Mackensenille ja pyysi tätä lähettämään luutnanttina palvelleen Wolfgangin kotiin itärintamalta. Friedrich Karl päätti, että Wolfgangista tulisi Suomen kruununprinssi, vaikka tämä oli kaksosista nuorempi.[17] Wolfgang toimi myös isänsä avustajana, sihteerinä ja kuriirina syksyllä 1918.[18] Friedrich Karlin on arveltu syrjäyttäneen vanhemman Philippin joko siksi, että piti tätä sopimattomana tämän ”epäpoliittisuuden” vuoksi tai koska halusi tämän jatkavan suvun päämiehenä Saksassa.[19]

Kuninkaanvaaliasiakirjassa Friedrich Karlista käytettiin nimitystä Fredrik Kaarle.[20] Muita ehdotuksia suomenkieliseksi hallitsijanimeksi olivat Kaarle tai Kaarlo. Suomalaisten mieliin jäänyt hallitsijanimi ”Väinö I” on ilmeisesti lähtöisin lehtipakinoista.[21] Väinö-nimeä viljelivät varhain ainakin Suomen Sosialidemokraatin pakinoitsija Hesekiel eli Heikki Välisalmi ja Uuden Päivän Olli eli Väinö Nuorteva, jolla oli tosin muitakin vaihtoehtoja ("Ilmari, Väinö, Kauko, Jouko, Usko, Jaska?").[22][23]

Friedrich Karl uskoi alkuun kykenevänsä saamaan kuninkuudelleen myös ympärysvaltojen tuen, olihan Hessenin suku tunnettu 1700–1800-luvuilla suorastaan poikkeuksellisen englantilaismielisenä.[24] Saksan tappion suursodassa jo häämöttäessä Friedrich Karlia neuvottiin Berliinistä viivyttelemään kruunun vastaanottamisessa.[1] Puhemies Lauri Ingmanin johtaman Suomen eduskunnan lähetystön luovuttaessa hänelle 4. marraskuuta virallisen tiedonannon kuninkaanvaalista Friedrich Karl ilmoittikin vielä lykkäävänsä vastaustaan.[25] Hän ei lopulta koskaan ottanut vaalia vastaan[25] tai saapunut Suomeen, vaan ilmoitti 14. joulukuuta 1918 päivätyssä kirjeessään luopuvansa hänelle tarjotusta kruunusta. Friedrich Karl ei myöhemminkään käynyt Suomessa.[1]

Viimeiset vuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kuningaskuntahankkeen kaaduttua Friedrich Karl vietti enimmäkseen hiljaiseloa. Hänen pääasuntonaan toimi Frankfurt am Mainin lähellä sijainnut Friedrichshofin linna, nykyinen Kronbergin linnahotelli, jonka hänen vaimonsa oli perinyt äidiltään leskikeisarinna Viktorialta. Friedrich Karl kuoli ensimmäisessä maailmansodassa saamiensa sotavammojen myöhäisseurauksiin Kasselin sairaalassa 28. toukokuuta 1940. Hänet haudattiin linnan kappeliin. Suomen ulkoministeriön toimeksiannosta Suomen Berliinin-lähetystö laski hänen haudalleen Suomen hallituksen seppeleen, Adolf Hitlerin ja Italian kuninkaan Viktor Emanuel III:n seppelten viereen.[26]

Jälkeläiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fredrich Karlin pojista ”Suomen kruununprinssi” Wolfgang nai vuonna 1924 Badenin prinsessa Marie Alexandran (1902–1944), jonka isä oli Saksan keisarikunnan viimeinen valtakunnankansleri Badenin prinssi Max. Marie kuoli toisen maailmansodan aikana Frankfurtin pommituksessa. Avioliitto jäi lapsettomaksi, kuten myös Wolfgangin myöhempi liitto porvarillisen Ottilie Möllerin (1903–1991) kanssa.[27]

Philipp meni ensimmäisestä maailmansodasta palattuaan naimisiin Italian kuninkaan Viktor Emanuel III:n tyttären Mafaldan (1902–1944) kanssa. He saivat neljä lasta.[28] Kaikki Friedrich Karlin neljä elossa ollutta poikaa liittyivät Saksan kansallissosialistiseen puolueeseen (NSDAP) 1930-luvun alussa. Ensimmäisenä liittyneestä Philippistä tehtiin natsien valtaannousun jälkeen vasten tahtoaan Hessen-Nassaun piirin oberpräsident.[29] Hän sai puolueen kultaisen ansiomerkin vuonna 1939. Friedrich Karlin kuoltua Hessen-Kasselin suvun päämiehen asema periytyi Philippille.

Philippin apen, kuningas Viktor Emanuelin erotettua diktaattori Benito Mussolinin ja Italian solmittua aselevon liittoutuneiden kanssa vuonna 1943 Philipp erotettiin puolueesta sekä SS:stä ja hänet lähetettiin Flossenbürgin keskitysleiriin. Hänen vaimonsa Mafalda siepattiin Saksan Rooman-lähetystöstä ja kuoli Buchenwaldin keskitysleirillä vuonna 1944, virallisen tiedon mukaan liittoutuneiden pommituksessa. Samoihin aikoihin myös Wolfgang ja nuorempi veli Richard erotettiin armeijasta Prinzenerlass-käskyn nojalla.[30]

Philippin vanhempi poika, prinssi ja maakreivi Moritz peri vuonna 1968 kuolleen kaukaisen sukulaisensa, Hessenin ja Reinin suurherttuakunnan perintöruhtinaan Ludvigin, joka lapsettomuutensa vuoksi oli adoptoinut hänet vuonna 1960.[31] Philippin – joka oli Hessenin suvun laillisena päämiehenä mainitun suurherttuakunnan oikea kruununperillinen Ludvigin jälkeen – suostumuksella katsottiin, että Moritz oli kyseisen Hessenin ja Reinin suurherttuakunnan kruununtavoittelija.lähde? Moritzista tuli koko Hessenin suvun päämies Philippin kuoltua vuonna 1980.[28]

Kiistelty kruununperimysjärjestys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On esitetty erilaisia näkemyksiä siitä, kenelle ”Suomen kuninkaan” asema olisi periytynyt Wolfgangin jälkeen. Virallista kruununperimysjärjestystä Suomen kuningaskunnalle ei koskaan säädetty. Koska Wolfgang kuoli lapsettomana, Suomen kuninkuus olisi joka tapauksessa siirtynyt Philippin jälkeläisille.[19][32]

Vuonna 1998 Markus H. Korhonen julkaisi Kaltio-lehdessä ajatusleikin, jonka mukaan Wolfgangin jälkeisissäkin sukupolvissa suvun päämies olisi aina perinyt ainoastaan Hessenin maakreivin arvon ja Suomen kuninkaan asema olisi annettu päämiehen nuoremmalle veljelle. Vuonna 2002 Helsingin Sanomat julisti tällä logiikalla ”Suomen kuninkaaksi” Philippin pojanpojan Philipp von Hessenin.[19][33] Saman lehtiartikkelin yhteydessä haasteltu tutkija Vesa Vares kuitenkin arveli, että Suomen kuningaskunnan toteutuessa Suomen kuninkuutta olisi alettu pitää arvokkaampana kuin pelkkää suvun päämiehen tehtävää Saksassa ja että perimysjärjestys olisi säädetty tämän mukaiseksi.[19]

Sukututkija Kim Sjöström huomautti vuonna 2013 Suomen Kuvalehdessä, että erillisen kruununperimysjärjestyksen puuttuessa olisi periaatteessa ollut voimassa vuoden 1772 hallitusmuodon mukainen dynastinen perimysjärjestys eli primogenituuri. Tällöin Wolfgangin perillinen Suomen kuninkaana olisi ollut Philippin vanhin poika, maakreivi Moritz von Hessen. Moritzin kuoltua vuonna 2013 suvun päämiehenä on ollut tämän vanhin poika Heinrich Donatus von Hessen.[31] Mikäli Suomen kruununperimysjärjestys olisi muiden Pohjoismaiden tavoin säädetty sukupuolineutraaliksi, Moritzin seuraaja olisi tämän vanhin lapsi Mafalda von Hessen.

Luettelo jälkeläisistä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde:[28]

Kunnianosoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkomaalaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Baer, Katarina: Suomen kuningas. Helsingin Sanomat, Kuukausiliite 8/2002, s. 20–35.
  • Huldén, Anders: Kuningasseikkailu Suomessa 1918. Helsinki: Kirjayhtymä, 1988. ISBN 951-26-2980-1
  • Sjöström, Kim: Suomen Kuvalehti 22/2013, s. 17.
  • Sjöström, Kim: ”Suomen kuningas” kuoli. Suomen Kuvalehti 31.5.2013. Suomenkuvalehti.fi 31.5.2013. Viitattu 29.11.2013.
  • Vares, Vesa: Kuninkaan tekijät. Suomalainen monarkia 1917–1919. Myytti ja todellisuus. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23228-9
  • Vares, Vesa: Demokratian haasteet 1907–1919. Teoksessa Vares, Vesa & Uola, Mikko & Majander, Mikko: Kansanvalta koetuksella. Helsinki: Edita, 2006. ISBN 951-37-4543-0.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i Hannes Saarinen: ”Friedrich Karl”, Suomen kansallisbiografia, osa 3, s. 109–110. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-444-4 Teoksen verkkoversio.
  2. ↑ a b c d e Vares 2006, s. 124–125.
  3. ↑ a b Huldén 1988, s. 290–296.
  4. ↑ Nordisk familjebok (1908), s. 1323–1324 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 14.6.2020.
  5. ↑ a b Huldén 1988, s. 297.
  6. ↑ Huldén 1988, s. 288–290.
  7. ↑ Huldén 1988, s. 324.
  8. ↑ Huldén 1988, s. 215–218.
  9. ↑ Huldén 1988, s. 216, 219–223.
  10. ↑ Huldén 1988, kuvaliite ja s. 238.
  11. ↑ Huldén 1988, s. 116–119, 138–145.
  12. ↑ Huldén 1988, s. 161–164.
  13. ↑ Vares 1998, s. 237–238.
  14. ↑ Vares 1998, s. 238–240.
  15. ↑ Huldén 1988, s. 146–151.
  16. ↑ Baer 2002, s. 27.
  17. ↑ Huldén 1988, s. 17–18.
  18. ↑ Baer 2002, s. 25, 29.
  19. ↑ a b c d e Baer 2002, s. 25.
  20. ↑ Huldén 1988, s. 189.
  21. ↑ Baer 2002, s. 26.
  22. ↑ Väinö. (Kansalliskirjasto, digitaaliset aineistot) Suomen Sosialidemokraatti, 17.2.1927, nro 39. Artikkelin verkkoversio.
  23. ↑ Vihdoinkin. (Kansalliskirjasto, digitaaliset aineistot) Uusi Päivä, 11.9.1918, nro 147. Artikkelin verkkoversio.
  24. ↑ Vares 1998, s. 237, 241.
  25. ↑ a b Vares 2006, s. 130.
  26. ↑ Huldén 1988, s. 219, 303–304, 314.
  27. ↑ Baer 2002, s. 23, 29.
  28. ↑ a b c Baer 2002, s. 23.
  29. ↑ Huldén 1988, s. 306–307.
  30. ↑ Huldén 1988, s. 309–313.
  31. ↑ a b Sjöström 2013.
  32. ↑ Vares 1998, s. 305.
  33. ↑ Korhonen, Markus H.: 80 vuotta Suomen kuningaskuntaa – ajatusleikkiä kruununperimyksellä. Kaltio 5/1998.
  34. ↑ Huldén 1988, s. 13–14.
  35. ↑ Huldén 1988, s. 309.
  36. ↑ a b c d e f Hessen: Genealogy. Hof- und Staats-Handbuch des Großherzogtum Hessen, 1912–1913, s. 4. Darmstadt: Im Verlag der Invalidenanstalt.
  37. ↑ Hof- und Staats-Handbuch für das Herzogthum Anhalt, 1894, s. 17. Dessau, Im Selbstverlage des Herausgebers, 1894. Teoksen verkkoversio (viitattu 9.7.2023). (saksaksi)
  38. ↑ Schwarzer Adler-orden. Preussische Ordens-liste, 1877, s. 207. Artikkelin verkkoversio. (saksaksi)
  39. ↑ Großherzogliche Orden (s. 41) Hof- und Staats-Handbuch des Großherzogtum Baden. 1910. Viitattu 9.7.2023. (saksa)
  40. ↑ Riddere af Elefantordenen, 1559-2009, s. 465. Syddansk Universitetsforlag, 2009. ISBN 978-87-7674-434-2 Teoksen verkkoversio (viitattu 9.7.2023). (tanskaksi)
  41. ↑ The knights of England; a complete record from the earliest time to the present day of the knights of all the orders of chivalry in England, Scotland, and Ireland, and of knights bachelors. Sherratt and Hughes, 1906. Teoksen verkkoversio (viitattu 9.7.2023). (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Koivunen, Elina: Kuninkaalliset. Helsinki: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-22400-6
  • Nash, Michael L. (2012) The last King of Finland. Royalty Digest Quarterly, 2012:1. (englanniksi)

Kaunokirjallisia teoksia:

  • Nieminen, Matti & Rauhala, Anssi: Väinö I – Suomen kuningas. (sarjakuva-albumi) Porvoo: Täysi Käsi, 2020.
  • Santavuori, Martti: Suomen kuningas. (romaani) Hämeenlinna: Karisto, 1965.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Friedrich_Karl&oldid=22614827”