Preussi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Preussin koko historiaa. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
 Tämän artikkelin tai sen osan muoto tai tyyli kaipaa korjausta.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Esseemäinen.
Preussi
Preußen
Prūsa
1525–1947
Preussin kuningaskunnan lippu vuosina 1803–1892 Preussin vaakuna
valtiolippu 1803–1892 vaakuna 1871–1918

Preussi laajimmillaan vuonna 1870.   Preussin kuningaskunta   Pohjois-Saksan liiton muut valtiot
Preussi laajimmillaan vuonna 1870.

  Preussin kuningaskunta
  Pohjois-Saksan liiton muut valtiot
Valtiomuoto monarkia (1525–1918)
tasavalta (1918–1933)
totalitaarinen diktatuuri (1933–1945)
tasavalta (1945–1947)
Valtionpäämies
Pääkaupunki Königsberg (1525–1701)
Berliini (1701–1947)
Pinta-ala
– yhteensä 297 007 km² 
Väkiluku (1939) noin 42 miljoonaa
Uskonnot protestantismi (luterilaisuus ja reformoitu; vuodesta 1817 Preussin yhdistetty kirkko)
Viralliset kielet saksa
Valuutta reichsthaler; vuodesta 1871 Saksan valtakunnan markka
Tunnuslause Gott mit uns
Kansallislaulu Preußenlied
Edeltäjä Saksalaisen ritarikunnan lippu Saksalainen ritarikunta
Seuraajat  Neuvostoliitto
 Puolan kansantasavalta
Saksan miehitysvyöhykkeet

Preussi (saks. Preußen, muinaispreussiksi Prūsa, puol. Prusy, liettuaksi Prūsija) oli merkittävä saksalainen valtio, joka syntyi Preussin herttuakunnasta ja Brandenburgin markkreivikunnasta. Preussia hallitsi vuosisatojen ajan Hohenzollernin suku, joka onnistui laajentamaan maa-aluettaan hyvin järjestäytyneen ja tehokkaan armeijan avulla. Berliiniä vuodesta 1701 pääkaupunkinaan käyttäneellä Preussilla oli merkittävä vaikutus Saksan historiaan. Preussi oli valtauskonnoltaan protestanttinen.

Preussi-nimen merkityksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Preussi viittaa muinaispreussilaisiin, Baltiassa asuneisiin ihmisiin jotka olivat sukua latvialaisille ja liettualaisille. 1200-luvulla Saksalainen ritarikunta valloitti ”Vanhan Preussin”.[1] Vuonna 1308 nämä ristiretkeläiset valloittivat aiemmin Puolalle kuuluneen Pomerelian, johon myöhemmin syntyi Danzigin kaupunki. Tälle alueelle alkoi muuttaa saksalaisia,[1] ja kulttuurin saksalaistuminen oli hyvin selvää koko alueella lukuun ottamatta eteläosia, jotka olivat puolalaistuneet. Vuonna 1466 alue jaettiin kahteen osaan,[1] mutta vuodesta 1618 lähtien Itä-Preussilla oli Brandenburgin vaaliruhtinaskunnan kanssa yhteinen Hohenzollern-sukuinen hallitsija.[1] Vuonna 1701 Fredrik I kruunautti itsensä Preussin kuninkaaksi, ja tämän jälkeen koko Hohenzollernien valtakuntaa, Brandenburg mukaan luettuna, alettiin yleisesti nimittää Preussin kuningas­kunnaksi. 1700-luvun lopulta lähtien suuresti laajentunut Preussi hallitsi Pohjois-Saksaa poliittisesti ja taloudellisesti ja oli väkiluvultaan alueen suurin valtio. Saksan yhdistyttyä 1871 Preussi oli Saksan keisarikunnan suurin ja vaikutusvaltaisin liittomaa (saks. Bundesland, eli osavaltio).

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Preussista tuli osa Weimarin tasavaltaa osavaltiona. Se tosin menetti asemansa 1932 ja joutui de facto natsivallan alle vuonna 1933 ja liittoutuneiden valloittamaksi vuonna 1945. Toisen maailmansodan jälkeen Preussi jaettiin Puolan, Neuvostoliiton ja molempien Saksojen kesken, minkä jälkeen Preussia ei enää ole ollut olemassa.

Saksalainen Preussi ja Brandenburg-Preussi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itämeren kaakkoiskolkassa eläneet muinaispreussilaiset puhuivat balttilaiskieliin kuulunutta muinaispreussia. Heidät kukisti vuonna 1283 saksalainen ritarikunta, joka valloitti maan. Alueelle alkoi muuttaa saksalaisia uudisasukkaita.[2] Preussilaisten saksalaiset nujertajat alkoivat sitten käyttää itsestään nimitystä preussilainen. Tuolloin syntyi myös saksalainen maanomistajaluokka junkkerit. Junkkerit hallitsivat Preussin maanomistusta, teollisuutta, kauppaa ja armeijaa. 1400-luvulta alkaen suurin osa virkamiehistä ja upseeristosta oli junkkereita.[1]

Saksalainen ritarikunta menetti Danzigin alueen eli Länsi-Preussin Puolalle vuonna 1466. Itä-Preussin ritarikunta sai pitää, mutta sekin alistettiin Puolan kuninkaan lääninherruuteen.[3] Ritarikunnan suurmestari Albrekt muutti alueensa protestanttiseksi Preussin herttuakunnaksi vuonna 1525.[3] Vuonna 1618 Itä-Preussin peri Brandenburgin vaaliruhtinas Juhana Sigismund Hohenzollern,[1][3] ja vuonna 1657 (lopullisesti 1660) vaaliruhtinas Fredrik Vilhelm onnistui vapauttamaan Itä-Preussin Puolan lääninherruudesta.[2] Koska Brandenburg oli yksi Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan tärkeimmistä valtioista – vaaliruhtinaat valitsivat uuden keisarin entisen kuoltua – valtiota kutsuttiin vielä pitkään Brandenburgiksi ja 1700-luvulla Brandenburg-Preussiksi.

Brandenburg-Preussi sai Westfalenin rauhansopimuksessa 1648 runsaasti uusia alueita: Taka-Pommeri, Magdeburgin arkkihiippakunta sekä Halberstadtin, Kamminin ja Mindenin hiippakunnat. Tästä alkaen sen katsottiin olevan eurooppalainen suurvalta.

Fredik Vilhelm onnistui lyömään voittamattomina pidetyt ruotsalaiset Fehrbellinin taistelussa 1675. Brandenburg-Preussissa säädettiin 1685 Potsdamin edikti, jonka myötä suuri määrä Ranskassa vainottuja hugenotteja muutti maahan ja vahvisti maan taloutta.[4]

Itsevaltaiset Hohenzollern-kuninkaat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Preussin kuningaskunta

Vuonna 1701 Brandenburgin vaaliruhtinas julistautui kuninkaaksi, joskaan hän ei saanut käyttää hallitsijanimeä Preussin kuningas vaan kuningas Preussissa. Tämä oli kompromissi Pyhän Saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijan kanssa, minkä lisäksi muiden eurooppalaisten hallitsijoiden oli näin helpompaa hyväksyä Hohenzollern-suvun nostaminen kuninkaalliseen säätyyn.[2][3][5] Vuonna 1701 muodostettuun Preussin kuningaskuntaan kuuluivat toisistaan erillään sijainneet Brandenburgin alue Berliinin seudulla sekä Itä-Preussi; Brandenburg säilyi edelleen osana keisarikuntaa, mutta se otti ulkopolitiikassaan merkittäviä vapauksia ja kykeni tinkimään itselleen etuja vallanhaluiselta Habsburgien keisarisuvulta aina kun uutta keisaria valittiin.

Kuningaskunnan aseman vähittäinen vahvistuminen perustui sen armeijaan. Preussista tuli Fredrik II Suuren kaudella (1740–1786) yhä selvemmin sotilasvaltio, sillä valtion menoista 70 % käytettiin armeijan hyväksi. Vähitellen se pystyi uhmaamaan suurempaa saksalaista naapurivaltiota Itävaltaa, joskin se pystyi saamaan siitä yliotteen vasta vuonna 1866 Preussin–Itävallan sodassa. Preussin kuninkaat olivat itsevaltiaita ja hallitsivat ilman valtiopäiviä ja perustuslakia, kunnes maapäivät aloittivat toimintansa vuonna 1847.[6]

Preussi nousee suurvallaksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Preussin ensimmäisen kuninkaan Fredrik I:n seuraaja, vuosina 1713–1740 hallinnut Fredrik Vilhelm I pani kuntoon sotalaitoksen ja valtion raha-asiat sekä valloitti Ruotsilta osan Etu-Pommeria. Hänen seuraajansa Fredrik Suuren hallitusaikana (1740–1786) Preussi kohosi suurvallaksi.[1] Itävallan perimyssodassa se valloitti Sleesian ja puolustautui seitsenvuotisessa sodassa 1756–1763 menestyksellisesti ylivoimaa vastaan.[2] Puolan ensimmäisessä jaossa vuonna 1772 Preussi sai Brandenburgin ja Itä-Preussin välissä sijainneen, siihen saakka Puolalle kuuluneen Länsi-Preussin[3] (suunnilleen saman alueen, joka paljon myöhemmin, vuosina 1919–1939, tunnettiin Puolan käytävänä), minkä jälkeen valtion alue muodosti yhtenäisen kokonaisuuden. Seuraavissa jaoissa Fredrik Vilhelm II:n aikana (1786–1797) Preussi sai vielä laajoja alueita.[3] Liitettyään Länsi-Preussin valtakuntaansa Fredrik II Suuri sai historiallisen oikeutuksen käyttää itsestään nimitystä Preussin kuningas, eikä enää kuningas Preussissa. Hänen jälkeensä tulleet kuninkaat kantoivat myös tätä titteliä aina viimeiseen preussilaiseen kuninkaaseen Vilhelm II:een saakka.

Napoleonin sodissa Preussi oli ensin puolueeton. Fredrik Vilhelm III (1797–1840) julisti vuonna 1806 Ranskaa vastaan sodan vastalauseena sille, että Ranska esiintyi läntisten ja pohjoisten saksalaisvaltioiden suojelijana eli roolissa, joka perinteisesti oli kuulunut Preussille.[3] Preussi kärsi kuitenkin tappiot Jenan ja Auerstädtin taisteluissa. Tämän jälkeen Napoleon marssi Berliiniin. Tilsitin rauhassa 1807 Preussi luovutti Elben länsipuoliset alueet sekä Puolan toisessa (1793) ja kolmannessa jaossa (1795) hankkimansa alueet.[3] Tämän lisäksi Preussi pakotettiin vastahankaiseen liittolaissuhteeseen Ranskan kanssa ja se joutui tämän takia toimimaan mobilisaatioalueena Ranskan sotaretkellä Venäjää vastaan 1812, minkä lisäksi preussilaisia joukkoja osallistui sotaretkelle.

Vuosien 1806–1807 sotatappion jälkeen Preussin sotalaitosta uudistettiin, maaorjuus lakkautettiin,[3] talouselämää vapautettiin ja kunnallinen itsehallinto perustettiin. Uudistustyön johtajina olivat ruhtinas von Hardenberg (vastuualueenaan talouselämän liberalisointi), paroni vom Stein (maaorjuuden lopettaminen, ministerijärjestelmän luominen), kenraali von Scharnhorst (asevelvollisuus ja uusi kurinpitojärjestelmä armeijaan) sekä sotamarsalkka von Gneisenau (armeijan johtamisjärjestelmä). Uudistukset johtivat Preussissa kansalliseen innostukseen, jota lisäsi filosofi Fichten isänmaallinen herätystoiminta. Liikehdintä levisi Preussista nationalistisena aatteena koko Saksaan.[3] Napoleonin kärsittyä tappion Venäjän-retkellään teki preussilainen kenraali Johan David Ludwig omavaltaisen aloitteen kääntää aseet venäläisten sijaan ranskalaisia vastaan.[7] Vuonna 1813 sotamarsalkka Blücherin komentama Preussin armeija johtikin saksalaisten sotaa Napoleonia vastaan.[3] Wienin kongressin jälkeen Preussi liittyi Pyhään Allianssiin.[2]

Pohjois-Saksan liitosta Saksan keisarikunnaksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Preussin kuninkaiden vaakuna vuodesta 1873 lähtien.

Fredrik Vilhelm IV:n aikana vuonna 1848 Ranskassa puhkesi helmikuun vallankumous, joka johti levottomuuksiin myös Berliinissä. Huhtikuun 2. päivänä kokoontui Preussin maapäivät, jonka tehtävänä oli hahmotella suuntaviivat uudelle valtiosäännölle. Vasta 1850 kuningas sääti Preussille perustuslain.[3][8]

Vilhelm I:n hallitsijakausi (1861–1888) alkoi vapaamielisenä, mutta kuningas joutui pian kiistaan valtiopäivien kanssa, jotka eivät myöntäneet varoja armeijan uudistamiseen. Kuningas nimitti pääministerikseen Otto von Bismarckin, joka hankki siihen varat ilman edustajakamarin suostumusta, koska hän pyrki yhdistämään Saksan Preussin johdolla.[3] Vuonna 1864 Preussi liittoutui Itävallan kanssa Tanskaa vastaan, joka sodassa menetti Lauenburgin, Slesvigin ja Holsteinin.[3] Saaliista syntyi voittajien kesken sota 1866.[3] Itävallan oli Prahan rauhassa 1866 erottava Saksan liitosta ja suostuttava siihen, että Slesvig ja Holstein sekä Itävaltaa sodassa auttaneet Hannoverin kuningaskunta, Hessen-Kasselin vaaliruhtinaskunta, Nassau ja Frankfurt am Main liitettiin Preussiin.[3]

Mainjoen pohjoispuoliset valtiot yhtyivät Preussin johtamaksi Pohjois-Saksan liitoksi, ja Preussi teki Etelä-Saksan valtioiden kanssa puolustus- ja hyökkäysliiton.[3] Ranskan–Preussin sodassa 1870–1871 sekä Etelä- että Pohjois-Saksan valtiot yhtyivät Preussin johtamaksi liittoumaksi, ja sodan jälkeen ne yhdistyivät Saksan keisarikunnaksi.[2] Preussin kuninkaasta Vilhelm I:stä tuli Saksan keisari.[3] Preussilla oli Saksan keisarikunnassa muita osavaltioita voimakkaampi asema: hallitsija esiintyi arvonimellä ”Saksan keisari ja Preussin kuningas”. Saksan valtakunnankansleri oli pääsääntöisesti samalla myös Preussin pääministeri, ja valtakunnan hallinto hoidettiin Preussin ministeriöiden kautta. Vuonna 1918 Preussista tuli tasavalta. Se oli verraten vanhoillisesti hallittu valtio.

Preussin vaikutus Suomeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Preussi ennen vuotta 1905.

Pohjois-Saksa on ollut vuosisatojen ajan Suomen ulkomaankaupan keskeinen kumppani. Saksalaisia porvareita muutti Suomen kaupunkeihin, erityisesti Viipuriin, niin paljon, että kaupunkeja hallittiin saksan kielellä. Keskiajalla Hansaliitto ja Saksalainen ritarikunta vaikuttivat suuresti Itämeren alueen kehitykseen. Kauppa-alueista esimerkiksi hansakaupunki Lyypekki ja myöhemmin Preussiin liitetty Ruotsin Pommeri olivat Suomelle tärkeitä.

Ruotsi lähti 1500-luvulla mukaan Martti Lutherin aloittamaan uskonpuhdistukseen. Kirkollisessa elämässä Suomi otti monien vuosisatojen ajan virikkeitä preussilaisesta uskonnollisuudesta (pietismi). Saksan kieli nousi suomalaisille entistä tärkeämmäksi 1700-luvulla ja se oli hallintokieli Venäjään liitetyissä Viipurin ja Käkisalmen lääneissä. Saksalainen humanismi nousi kukoistukseen 1770-luvulla, ja se vaikutti Turun ja Viipurin kulttuuripiireissä kirjallisuusharrastuksena ja lisäsi kiinnostusta Preussia kohtaan.[9]

Königsbergin Albertus-yliopisto oli tärkeä paikka sekä tieteen että protestanttisuuden leviämiselle Suomeen. Luterilaiselle uskolle tärkeä Wittenberg kuului Preussin alueeseen vuodesta 1815. Suomi pyrki samalla tavalla omaksumaan teollistumisen, tekniikan ja arkkitehtuurin uusia virtauksia (esimerkiksi Bauhaus-tyyli). Berliinin maine luonnontieteellisen tutkimuksen keskuksena syntyi 1800-luvun lopulla. Vuosina 1901–1933 sai 19 Berliinissä työskennellyttä luonnontieteilijää Nobelin palkinnon.[10] Tuolloin Berliinissä opiskelleita tieteilijöitä olivat muiden muassa lääkäri Arvo Ylppö, eläinlääkäri Agnes Sjöberg, geofyysikko Veikko Heiskanen, fyysikko Gunnar Nordström, kemisti Gustav Komppa sekä historiantutkijat Väinö Voionmaa ja Gunnar Suolahti.[11] Voionmaa toi Saksasta mukanaan myös sosialistisia aatteita, joita yleisestikin omaksuttiin juuri Saksasta (esimerkiksi Erfurtin ohjelman käyttäminen Suomessa SDP:n Forssan ohjelman pohjana).

Suomessa vuonna 1914 käynnistynyt jääkäriliike pyrki hankkimaan sotilastaitoja ja sotilaallista tukea Preussilta Venäjää vastaan. Sotilaskoulutuksen saaneet jääkärit levittivät sittemmin osaamistaan Suomeen. Preussi oli mukana myös Suomen kuningaskuntahankkeessa vuonna 1918, jolloin Hohenzollern-sukuun kuuluvaa prinssi Oskaria ehdotettiin Suomen kuninkaaksi. Vaikka yritys epäonnistui, oli Saksalla edelleen suuri vaikutus Suomen tieteen, uskonnon ja kulttuurin alalla toisen maailmansodan loppuun asti.

Preussi kukistuu maailmansodissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tummanvihreällä nykyisen Saksan osavaltiot, joista pääosa on entisen Preussin alueella.

Viimeinen Saksan keisari ja Preussin kuningas Vilhelm II luopui kruunusta vuonna 1918, ja Preussista tehtiin tasavalta, Preussin vapaavaltio. Versailles’n rauhassa vuonna 1919 Saksa menetti uudestaan itsenäistyneelle Puolalle osan Preussin alueesta, josta muodostettiin Puolan käytävä. Se jakoi Saksan ja samalla Preussin alueen kahtia erottaen Itä-Preussin muusta Saksasta. Kansallissosialistit saivat vallan Preussissa vuonna 1933, ja sen pääministeriksi nimitettiin Hermann Göring.

Vuonna 1945 neuvostojoukot miehittivät koko Itä- ja Keski-Saksan (mukaan lukien Berliinin). Oder–Neisse-linjan itäpuolelle jääneet alueet, Sleesia, suurin osa Pommeria, Itä-Brandenburg ja Itä-Preussi (lukuun ottamatta pohjoisinta osaa) jäivät Puolalle.[3] Königsberg (nykyisin Kaliningrad) siirtyi Neuvostoliiton hallintaan, ja nykyään alue on eksklaavina erillään emämaastaan Venäjästä. Arviolta kymmenen miljoonaa saksalaista pakeni tai karkotettiin näiltä alueilta saksalaisten joukkomuuton aikana.

Liittoutuneiden valvontaneuvosto julisti 25. helmikuuta 1947[12] Preussin valtion lakkautetuksi ja pilkkoi sen alueen osavaltioiksi. Yhtenä syynä Preussin nimen hävittämiseen kartalta oli se, että Preussin valtio oli monien mielestä muodostunut saksalaisen militarismin vertauskuvaksi. Preussin valtion lakkauttaminen johti myös Preussin taideakatemian lakkauttamiseen vuonna 1954.[13] Vuonna 1972 Preussin tiedeakatemia lakkautettiin. Sen tilalle perustettiin vastaavat laitokset Saksan eri osavaltioihin.[14]

Taide- ja museokokoelmien osalta Preussin valtion lakkauttaminen johti siihen, että sodasta säästynyt esineistö hajosi Saksan eri osavaltioiden hallintaan. Länsi-Saksan puolelle perustettiin vuonna 1957 säätiö huolehtimaan Preussin kulttuuriomaisuudesta. Säätiö on pyrkinyt palauttamaan esineistön Berliiniin. Tämä työ sai lisävauhtia, kun Saksat yhdistyivät.[10]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 878, 1052–1053, art. Preussi, Junkkeri. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2
  2. ↑ a b c d e f Pieni tietosanakirja, 2. osa, s. 518, art = Preussi. Otava, 1927. Teoksen verkkoversio.
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Otavan iso Fokus, 5. osa (Mo-Qv), s. 3252, art. Preussi. Otava, 1973. ISBN 951-1-01070-0
  4. ↑ Berndl, Hattsten, Knebel, Udelhoven: Maailmanhistoria, s. 274. Parragon, 2007. ISBN 978-1-4054-8283-7
  5. ↑ Clark, Christopher: Iron Kingdom: The Rise and Downfall of Prussia 1600–1947, s. 378. Allen Lane, 2006.
  6. ↑ Otavan suuri Ensyklopedia, 7. osa (Optiikka-Revontulet), s. 5358–5360. (art. Preussi) Otava, 1979. 951-1-05468-6
  7. ↑ Clark, Christopher: Iron Kingdom. The Rise and Downfall of Prussia 1600–1947, s. 358–359. Penguin Books, 2007.
  8. ↑ Svanström, Ragnar: Kansojen historia. Osa 19. Kansallisuusliikkeet, s. 118. WSOY, 1984. ISBN 951-0-09747-0
  9. ↑ Kolbe, Laura (päätoim.): Suomen kulttuurihistoria 2: Tunne ja tieto, s. 37. Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-1843-6
  10. ↑ a b Hannes Saarinen: Berliini – kulttuuria ja historiaa, s. 39–40, 54–56. Otava 1991. ISBN 951-1-11391-7
  11. ↑ Tapio Markkanen & Alla Tiitta & Paula Havaste: Suomalaisia tieteen huipulla, s. 64, 78, 88, 94, 96, 110, 124, 128. Helsinki: Gaudeamus, 2014. ISBN 978-952-495-328-3
  12. ↑ Prussia Encyclopedia Britannica. 11.2.2021. Viitattu 19.2.2021. (englanniksi)
  13. ↑ Stephen Parker & Matthew Philpotts: "Sinn und Form": The Anatomy of a Literary Journal. Berliini: Walter de Gruyter, 2009. ISBN 978-3-11-021785-8 Kirja Google Booksissa (viitattu 8.7.2019). (englanniksi)lähde tarkemmin?
  14. ↑ BBAW History (Arkistoitu – Internet Archive), Viitattu 06-21-2012.(englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Preussi&oldid=22804425”