Luovutettu Karjala

Luovutettu Karjala.

Luovutettu Karjala tarkoittaa talvisodan päättäneessä Moskovan rauhassa 1940 Suomen Neuvostoliitolle luovuttamista alueista sitä, joka käsitti noin puolet Karjalan historiallisen maakunnan alueesta. Luovutetun Karjalan alue sisälsi kolme kaupunkia eli Viipurin, Sortavalan ja Käkisalmen sekä kaksi kauppalaa, Koiviston ja Lahdenpohjan. Lisäksi alueella oli 37 maalaiskuntaa kokonaan sekä osia 20 kunnasta. Karjalasta luovutetun alueen koko oli noin 24 700 neliökilometriä, noin viidestoistaosa koko maan pinta-alasta. Yhteensä lähes 450 000 alueen asukasta, joista pääosa oli Suomen karjalaisia, menetti kotiseutunsa ja maaomaisuutensa. Muun Suomen alueelle joutui siirtymään Karjalankannakselta noin 301 000 suomalaista sekä Laatokan Karjalan ja Raja-Karjalan alueilta noin 140 800. Siirtoväkeä oli 12 prosenttia kaikista Suomen asukkaista ja se asutettiin Suomessa kaikkialle maahan suurelta osin Pohjois-Suomea ja rannikon ruotsinkielisiä seutuja lukuun ottamatta. Niin mittavan joukon sijoittaminen oli varsin suuri operaatio sodan runtelemassa maassa.

Historia

Suomen kuntarajat vuonna 1935 ennen alueluovutuksia.

Käytännössä tyhjäksi asukkaista jääneen Suomen Karjalan entinen itäosa liitettiin heti talvisodan jälkeen pääosin Venäjän neuvostotasavaltaan kuuluneesta Karjalan autonomisesta neuvostotasavallasta muodostettuun ”itsenäiseen” Karjalais-suomalaiseen neuvostotasavaltaan. Pienempi osa Taipaleenjoki–Suvanto–Koivisto-linjan etelä- ja itäpuolelta liitettiin Venäjän neuvostotasavallan Leningradin alueeseen. Vuoteen 1941 mennessä luovutetun Karjalan alueelle oli muuttanut noin 188 000 asukasta eri puolilta Neuvostoliittoa.

Jatkosodan alettua Neuvostoliittoon ja erityisesti Neuvostoliiton Karjalaan suorittamansa hyökkäyksen yhteydessä suomalaisjoukot valtasivat lähes koko luovutetun Karjalan alueen. Eduskunta ilmoitti sen palauttamisesta Suomeen itsenäisyyspäivänä 1941, vaikka koko sodan ajan itäiset Suomenlahden ulkosaaret eli muun muassa Lavansaari, Peninsaari, Seiskari ja Koukouri pysyivätkin Neuvostoliiton hallussa. Suomen palautusilmoitusta ei tunnustanut mikään ulkovalta, ei myöskään Suomen kanssasotijana ollut Saksa^lähde?. Asemasodan aikana monet alueen aiemmat suomalaiset asukkaat pääsivät jälleenrakentamaan talvisodassa tuhoutuneita tilojaan.

Neuvostoliiton puna-armeijan suoritettua suurhyökkäyksen kesällä 1944 se valloitti osan alueesta uudestaan ja sieltä paenneet ehtivät ottaa mukaansa vain välttämättömimmät tavarat. Jatkosodan 1944 päättäneen Moskovan välirauhan mukaan suomalaisjoukot joutuivat vetäytymään kansainvälisesti tunnustetun, vuoden 1940 rajan taakse. Sodan jälkeen koko Karjalankannas sekä sen ja rajan välinen alue liitettiin osaksi Leningradin aluetta.

Sodan jälkeen Neuvostoliitto siirsi alueelle väkeä lähinnä Venäjän sisäosista, Ukrainasta ja Valko-Venäjältä. Valtaosa asukkaista siirtyi vapaaehtoisesti. Useimmat Karjalankannaksen paikannimet venäläistettiin neuvostotyylisiksi vuonna 1948, esimerkiksi Kivennavasta tuli Pervomaiskoje, siis vapaasti suomentaen ”Ensimmäinentoukokuutala” eli ”Vappula”. Sen sijaan nimiä ei juuri muutettu virallisesti suomen- ja venäjänkieliseen Karjalais-suomalaiseen neuvostotasavaltaan kuuluneilla Laatokan Karjalan ja entisen Raja-Karjalan alueilla.

Aluetta alettiin nopeasti muuttaa neuvostojärjestelmän mukaiseksi. Rakennettiin kolhooseja ja sovhooseja. Kirkot otettiin muuhun käyttöön: esimerkiksi Konevitsan luostarista tehtiin asevarasto, joistakin kirkoista taas tehtiin elokuvateattereita tai navettoja.

Tilastoja

Luovutetun Karjalan asukasluku oli 410 000 henkilöä ennen talvisotaa. Alueen pinta-ala oli 24 739 km² eli noin 6,5 % koko Suomen pinta-alasta (382 801 km²). Alue oli hyvin suomenkielinen. Viipurin läänissä oli vuonna 1920 ruotsinkielisiä vain 1,4 %, kun keskimäärin Suomessa lukema oli 13 %. Alueella oli 450 teollisuuslaitosta ja kokonaistuotanto vastasi 10 % Suomen teollisuustuotannosta. Erityisen tärkeitä olivat selluloosatehtaat, joiden tuotanto oli neljäsosa koko maan selluloosatuotannosta. Alueella oli 12 % maan peltopinta-alasta ja 11 % metsäpinta-alasta.

Nykytilanne

Alueella on noin 350 000 asukasta, joista suurin on kansallisuudeltaan venäläisiä. Alueen asutus on keskittynyt Viipuriin ja Pietarin esikaupungeiksi muuttuneisiin Kannaksen pitäjiin. Suurin osa sovhooseista ja kolhooseista on hylätty. Ensossa oleva sellutehdas edustaa alueen tärkeintä teollisuutta. Alueella sijaitsevat Koiviston ja Uuraan öljysatamat öljyputkineen.

Suomalaisvoimin on kohennettu tiettyjä rakennuksia ja alueita. Monrepos’n huvilapuistoa restauroidaan. Alvar Aallon suunnittelemaa Viipurin kirjastoa on kunnostettu Venäjän valtiollisella rahoituksella. Joillekin karjalaisille on muodostunut jokakesäisten kotiseutumatkojen toimeksi hautausmaiden siistiminen, tärkeänä osana oman suvun hautakivien etsiminen ja pystyyn nostaminen.

Kiinteistöjen omistusoikeudet

Pariisin rauhansopimuksessa yksityisten kiinteistöjen omistusoikeudesta ei ollut suoria säännöksiä ja on esitetty näkemys, jonka mukaan omistusoikeudet eivät siirtyneet luovutetun alueen siirtyessä Neuvostoliitolle. Keväällä 2006 asianajaja Kari Silvennoinen ryhtyi eräiden suomalaisten rajantakaisten alueiden entisten kiinteistönomistajien kanssa oikeustoimiin alueen maiden omistusoikeuksista. Silvennoinen pitää 4. syyskuuta 1944 kiinteistörekisteriin merkittyjä henkilöitä kiinteistöjen oikeina omistajina. Helmikuussa 2007 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi asiassa kielteisen päätöksen, jonka mukaan asia pitää ensin käsitellä maan sisäisissä, siis Venäjän, oikeusasteissa. Silvennoinen vei jutun venäläiseen oikeuteen, joka hylkäsi kanteen sekä Viipurissa että Pietarin hovioikeudessa. EIT kieltäytyi tämän jälkeenkin ottamasta juttua käsittelyyn.

Perinteisen näkemyksen mukaan Suomesta Neuvostoliitolle siirtyneillä alueilla voimaan astui sellaisenaan Neuvostoliiton laki, joka ei tuntenut maan yksityistä omistusta. Lisäksi Pariisin rauhansopimuksen (SopS 20/1947) sotatoimien vahingoista saatavia korvauksia koskeva 29. artikla, sisältää tekstin:

1. Suomi luopuu kaikista ja kaikenlaatuisista Liittoutuneita ja Liittyneitä Valtoja vastaan Suomen hallituksen tai Suomen kansalaisten taholta esitettävistä vaatimuksista, jotka aiheutuvat suoranaisesti sodasta tai Euroopassa syyskuun 1 päivän 1939 jälkeen vallinneen sotatilan aiheuttamista toimenpiteistä, olipa Liittoutunut tai Liittynyt Valta silloin sodassa Suomen kanssa tahi ei, mukaan lukien:

a) vaatimukset sellaisten menetysten ja vahinkojen johdosta, jotka ovat aiheutuneet Liittoutuneiden tai Liittyneiden Valtojen sotavoimien tahi viranomaisten toimista;

--

2. Tämän artiklan määräykset kumotkoot täysin ja lopullisesti kaikki tässä mainitun luontoiset vaatimukset, jotka tästä lukien raukeavat, olipa asiapuoli kuka tahansa.

Luovutetun Karjalan kunnat

Kokonaan luovutetut

Kartta luovutetun Karjalan kunnista.

Kokonaan Karjalan luovutetulla alueella sijaitsi 37 maalaiskuntaa:

Antrea Harlu Heinjoki Hiitola Impilahti Jaakkima Johannes Kanneljärvi Kaukola Kirvu Kivennapa Koiviston maalaiskunta Kuolemajärvi

Kurkijoki Käkisalmen maalaiskunta Lavansaari Lumivaara Metsäpirtti Muolaa Pyhäjärvi (Vpl) Rautu Ruskeala Räisälä Sakkola Salmi Seiskari

Soanlahti Sortavalan maalaiskunta Suistamo Suojärvi Terijoki Uusikirkko Valkjärvi Viipurin maalaiskunta Vuoksela Vuoksenranta Äyräpää

Kaupunkeja oli kolme:

• Käkisalmi
• Sortavala
• Viipuri

Kauppaloita oli kaksi:

• Koivisto
• Lahdenpohja

Osittain luovutetut

Kuntia, joiden Suomelle jääneet osat liitettiin naapurikuntiin, oli viisi:

• Jääski
• Korpiselkä
• Pälkjärvi
• Säkkijärvi
• Vahviala

Kuntia, joiden alueista luovutettiin osia, mutta jotka jatkoivat olemassaoloaan itsenäisinä kuntina, oli 16:

• Ilomantsi
• Joutseno (pieniä erillisalueita Nuijamaan ja Jääsken alueilla)
• Kitee
• Lappee
• Nuijamaa
• Parikkala
• Rautjärvi
• Ruokolahti
• Saari
• Simpele
• Tohmajärvi
• Uukuniemi
• Vehkalahti (Somerin ja Narvin ulkosaaret)
• Virolahti
• Värtsilä
• Ylämaa

Näistä osa on sittemmin liitetty muihin kuntiin alueluovutuksiin liittymättömistä syistä. Kunnista Ruokolahti, Tohmajärvi ja Ylämaa itse asiassa laajenivat naapurikuntien Suomelle jääneiden osien liitoksilla.

Viipurin lääni ja Karjalan historiallinen maakunta

Luovutetun alueen kunnista Ilomantsi, Kitee, Pälkjärvi, Tohmajärvi ja Värtsilä sijaitsivat Kuopion läänissä, kaikki muut Viipurin läänissä.

Luovutettuja Viipurin läänin kuntia, jotka eivät kuuluneet Karjalan historialliseen maakuntaan vaan Uudenmaan historiallisen maakuntaan, oli kaksi: Suursaari ja Tytärsaari. Lisäksi Uudenmaan historialliseen maakuntaan kuuluneesta Vehkalahden kunnasta luovutettiin Narvin ja Somerin saaret.

Viipurin läänistä jäi Suomen yhteyteen pääosa nykyisestä Etelä-Karjalan maakunnasta ja nykyisen Kymenlaakson maakunnan itäosaa vastaava alue. Viipurin läänin jäljelle jääneestä osasta muodostettiin vuonna 1945 Kymen lääni, johon vuonna 1949 liitettiin nykyisen Kymenlaakson maakunnan länsiosan kunnat Uudenmaan läänistä.

Katso myös

• Luovutetut alueet
• Karjala-kysymys

Aiheesta muualla

• Luovutettu Karjala
• Luovutettu Karjala Arkistojen Portti, Arkistolaitos
• Karjala-lehden Pitäjä pitäjältä -liitteitä 1960- ja 1970-luvuilta (Luovutettu Karjala -sivusto)
• Lehikoinen, Laila: Antreasta Äyräpäähän: Luovutetun Karjalan pitäjien nimet. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2018. ISBN 978-952-5446-93-7 Julkaisun verkkoversio (PDF).