Aisja Hakimsan

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aisja Hakimsan, Aisa Hakimcan
Айся Хакимджан
Гайсә Хәкимҗан
عيسى حكيم جان
Hakimdžan Kazanissa vuonna 1970.
Hakimdžan Kazanissa vuonna 1970.
Henkilötiedot
Muut nimet Aisja Hakimsanoff / Hakimdshan
Syntynyt13. maaliskuuta, 1896
Aktuk, Sergatšin kihlakunta, Nižni Novgorodin kuvernementti, Venäjän keisarikunta
Kuollut5. marraskuuta 1972 (76 vuotta)
Tampere, Suomi
Vanhemmat
  • Hakimcan Möhemmed Emin uğlı
    حكيم جان محمد امین اوغلى
  • Meryem Alaeddin kızı
    ‎مريم علاوالدين قزى
Puoliso Servi hanım
Lapset Aliye (1922–2013)
Reşid (1934–1997)
Sukulaiset Ümer Sali (eno)
Muut tiedot
Merkittävät teoksetميللى شيعر وه جرلار
Milli şiğır ve cırlar (’Kansallisia runoja ja lauluja’, 1956–1966)
Järjestö Tampereen Islamilainen Seurakunta
Tampereen Turkkilainen Yhdistys
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Aisja Hakimsan tai Aisa Hakimcan[a] (عيسى حكيم جان, Айся Хакимджан, Aisja Hakimdžan, ʿĪsā Hakīm Jān; 13. maaliskuuta 1896 – 5. marraskuuta 1972) oli Tampereen turkkilaisen tataariyhteisön keskuudessa vaikuttanut taiteilija, johtaja ja julkaisija. Hänet tunnettiin kansallismielisenä kulttuurihahmona, joka ohjasi näytelmiä ja kirjoitti runoja. Vuonna 1938 Hakimcan osallistui "Idel-Uralin turkkilais-tataarien" muistojuhlaan Varsovassa. Vuonna 1970 Hakimcan puolestaan otti osaa Tatarstanin 50-vuotisjuhlan konferenssiin Kazanissa. Hakimcan oli Tampereen islamilaisen seurakunnan perustajajäsen. Hänen poikansa Räshid (Reşid) oli jääkiekkoilija-erotuomari.

Elämäkerta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aisa (takarivissä toinen vasemmalta) ja muita Tampereen tataareja poliitikko Sadri Maksudin kanssa (istumassa keskellä) vuonna 1920.

Aisa Hakimdžaninpoika (Hakimžanov, Hakimcan uğlı) syntyi nykyisen Nižni Novgorodin alueen Krasnooktjabrskin piirissä, Aktukin kylässä. Hän tuli Suomeen vuonna 1917 ja sai kansalaisuuden vuonna 1929. Myös Hakimdžanin äiti, Merjam Alautdinintytär (Alautdinova, Alaeddin kızı) sekä hänen isoveljensä Ibrahim asettuivat Tampereelle. Toinen veli, kauppias Hasan Hakimsanoff asui vain hetkellisesti Suomen puolella 1900-luvun alussa ja siskot Zaituna ja Aliye jäivät myöskin rajan toiselle puolen.[1][2][3][4][5][6][7][8]

Sukupolvensa tataarien tavoin Hakimdžan toimi kulkukauppiaana, mutta Tampereen tataariyhteisön keskuudessa hänet tunnettiin lähinnä vankkana johtajana ja monipuolisena taiteilijana.[3][9]

1920-luvun taitteessa, aikana jolloin tataariyhteisöllä ei vielä ollut seurakuntaa Suomessa, Hakimdžan oli yksi Tampereen muslimeista, joka allekirjoitti Helsingin imaamille lähetetyn kirjeen vedoten oman seurakunnan perustamiseen. Kirje alkoi sanoin: ”Me Suomessa asuvat Muslimit tarvitsemme virallisen yhdistyksen säilyttääksemme äidinkielemme, uskontomme ja yksimielisyytemme”. Muita allekirjoittaneita olivat S. Ismail, M. Ainetdin, H. Neuman, Z. I. Ahsen, H. Husnetdin, I. Hakimdshan (veli), A. Bedretdin, B. Ainetdin, A. Badautdin ja S. Yusuf. Suomen Islam-seurakunta perustettiin lopulta vuonna 1925.[10]

Tampereelle oma seurakunta perustettiin vuonna 1943 ja Hakimdžan oli sen perustajajäsen. Hän oli ollut 1930-luvulla myös lyhytikäisen Tampereen islamilaisen yhdistyksen puheenjohtaja. 1940-luvun lopulla Hakimdžan oli Tampereen Turkkilaisen Yhdistyksen puheenjohtaja ja toimi myös sen varapuheenjohtajana.[3][9][11][12]

Näytelmä Aliyebanu Helsingissä vuonna 1946. Ohjaaja Aisa Hakimcan seisomassa vasemmalla, tytär Aliye oikealla päädyssä.
Aisa Hakimcanin ääninäyte (1952).

Hakimdžan oli hyvin musikaalinen. Hän lauloi, soitti viulua ja mandoliinia sekä toimi kuoronjohtajana. Sointuvalla äänellään Hakimdžan lausui Ramadan-kuukauden Tarawih-rukouksia yhteisön keskuudessa vuosikymmenet.[3] Hakimdžan toimi myös teatteriohjaajana. Hänet tunnettiin M. Faizin näytelmistä Aliyebanu sekä Asılyar. Kun 1930-luvulla Ayaz İshakin vierailun kunniaksi järjestettiin näytös Tampereen Teatterissa, Hakimdžan itse esitti yhtä Zöleyhan pääosista.[13] Aisan tytär Aliye sekä veljenlapset Zinnetulla, Semiulla, Hamdurrahman ja Hafize olivat lopulta kaikki mukana hänen näytelmissään.[14]

Hakimdžanin on sanottu kokeneen ainaista kaipuuta synnyinseuduillensa[15]. Vuonna 1935 hän kirjoitti toivovansa palata kotimailleen "uskoa täynnä olevien lasten" kanssa, viitaten Koraanin Al Imran-suuran jakeeseen 19 ("Jumalan edessä ainoa uskonto on islam"[16]). Tekstissä hän käyttää kansastaan nimitystä "turkkilais-tataarit" (törek tatar halkı[b]).[17] Hakimdžan ilmaisi itseään myös runouden kautta. Hän sisällytti omia tekstejään julkaisemassaan kolmiosaisessa sarjassa Milli şiğır ve cırlar ("Kansallisia runoja ja lauluja"; 1956–1966).[3][9] Hänen runojaan julkaistiin myös Sadri Hamidin lehdissä Ak yul ja Tavış.[18]

Aisa oli teologi-imaami Habibur-Rahman Shakirin hyvä ystävä. Yhdessä he istuskelivat puiston penkillä tuntikausia, "juttelivat ja suunnittelivat". Vieraillessaan usein Shakirien kotona, Aisa säesti viulullaan Habibur-Rahmanin tyttären Hamiden laulua herkistyneenä.[19]Aisa ja Habibur-Rahman julkaisivat yhdessä lauluja ja runoja. Vuonna 1966 he julkaisivat kansallisrunoilija Abdulla Tukaylle omistetun lehtisen. Kauppias Semiulla Wafinin kanssa Hakimdžan julkaisi uskonnosta kertovan teoksen İslam dinı hak dindır (suom. 'Islamin usko on oikea usko').[3][20]

Ğaysə Xəkimcan, Röstəm Yaxin (Kazan 1970).

Kun Varsovassa järjestettiin vuonna 1938 Idel-Uralin 20-vuotismuistojuhlat, siihen osallistui Suomesta seitsemän "Idel-Uralin turkkilais-tataaria", joista yksi oli Hakimdžan. Siellä he kunnioittivat edesmenneitä muslimisotilaita puolalaisten hengenheimolaisten kanssa. He muun muassa marssivat kaupungin pääkatua pitkin kulkueena ja pitivät rukoustilaisuuden imaami Ali Woronoviczin johdolla Piłsudskin aukiolla sijaitsevalla "tuntemattoman sotilaan" haudalla. (Grób Nieznanego Żołnierza).[21] Myöhemmällä iällä Hakimdžan pääsi lopulta vierailemaan Venäjän puolella kun vuoden 1970 kesäkuussa kulttuurityöntekijä Ymär Daher kutsui hänet Kazaniin Tatarstanin 50-vuotisjuhlapäivän konferenssiin[22]. Siellä heidät otettiin virallisissa merkeissä vastaan Tatarstanin tiedeakatemian G. Ibrahimovin kielen, kirjallisuuden ja taiteen instituutissa. Vieraana oli myös muun muassa Tampereella luennoinut tiedemies-folkloristi İlbaris Nadirov sekä Ymär Daherin poika Okan[22]. Matkan aikana Hakimdžan kävi samalla osoittamassa kunnioituksensa runoilija Tukain haudalla.[23][3][24] Aisan Tatarstanin 50-vuotispäivää juhlistava runo julkaistiin sanomalehdessä "Sotsialistik Tatarstan" (Социалистик Татарстан)[25].

Ulkomailla vaikuttaneita tataarikirjailijoita tutkinut tieteilijä Xatıyp Miñnegulov Kazanista mainitsee myös suomentataareja vuoden 1993 julkaisussaan Çit illərdəge tatar ədəbiyətı həm matbugatı; Xəsən Xəmidulla, Sadri Xəmit, Gəwhər Tuğanay, sekä Ğaysə Xəkimcan.[26][27]

Julkaisuja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • ميللى شيعر وه جرلار, Milli şiğer wə cırlar ('Kansallisia runoja ja lauluja'; 1956–1966; A. Hakimcan) [28]
  • عبد الله توقای, Ğabdulla Tuqay (Abdulla Tukay, 1966 / 1969; A. Hakimcan, H. R. Shakir) [29][30]
  • ايسلام دينى خاق ديندر, İslam dine xaq dinder ('Islamin usko on oikea usko'; A. Hakimcan, S. Wafin) [28]

Runonäyte

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Belməsəm il dərtləren, min bolay yazmas idem. Millətemne söyməsəm, qulıma qələm almas idem" ("Ellen kansani tuskaa tietäisi, näin en kirjoittaisi. Kynää käteeni en ottaisi, ellen kansaani rakastaisi").[3]

Üz awılım Yañapar[c]

Qışın mayaq utırtalar

olı yul buylarına.

Yañaparnıñ qızlarına

səlam uğıllarına.


Yəş çağımda küp yöredem

qayınlıqlarında.

Şul cirlərne sağınıp cırlıym

iskə töşkən çağımda.


Yörer idem qırlarında

qaytsam Yañaparıma.

Ber tuyğançı cırlar idem

utırıp yarlarına.


Xətfə kebek yəşel ülən

üsə İsmət tawında.

Taw yulları, qır yulları

bar da bit uylarımda.


Minem söyep eçkən suwım

Mar küpere yanında.

Sarı sazım, Torataşım,

əle də bit küz aldımda.


Yörer idem, menər idem

zur tawnıñ başına.

Tağın ber qat cırlar idem

Basıp qoyaş qarşında.

Runossa "Kotikyläni Yañapar", Aisa muistelee synnyinseutuaan; sen "Ismät-kukkulan" samettista ruohoa, koivumetsiä ja "Mar-sillan" läheisyyden vettä. Hän kaipaa takaisin kylään, missä jälleen laulaisi auringon alla.[31]

Runo sisällytettiin Sadri Hamidin lehden Ak yul vuoden 1968 julkaisuun[32].

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sylvia Hakimsan, Servi hanım (1904–1965).
Meryem Alaeddin kızı (1863–1947).

Aisan vaimo oli muslimiksi kääntynyt nokialainen Sylvia "Särvi" (سروى, Servi, Sərwi; 1904–1965; myös سروى خانم, Servi hanım, Sərwi xanım[33]; "rouva"[34]), joka otti aktiivisesti osaa tataariyhteisön toimintaan miehensä kanssa.[35]

Tytär Aliye (Ğaliyə; 1922–2013[36]) oli mukana isänsä näytelmissä ja hänet muistetaan kauniista lauluäänestään. Nuoruusvuosinaan Aliye oli kihloissa Pietarissa syntyneen tataarin Semuk Gubeidullinin (myöh. Alkara) kanssa, joka jatkosodan aikaan toimi pikaveneen kuljettajana kenraali Aaro Pajarille[37][38]. Aisan poika Räshid (Reşid, Rəşid) oli Ilveksessä 1950-luvulla pelannut jääkiekkoilija, jonka ura sittemmin jatkui erotuomarina.[39] Hakimsanit asuivat Kaivokadulla.[40]

Aisan isä oli maanviljelijä Hakimžan Muhametaminov (Hakimcan Möhemmed Emin, Xəkimcan Möxəmməd Əmin) ja äiti leskeksi jäänyt Marjam Aljautdinova (Meryem Alaeddin, Məryəm Ğaləweddin; 1863–1947). Isoisä Muhametamin Narynbajev (Narınbay) oli Venäjän armeijan sotilas.[1][2][41][42][43][44] Liikemies Ymär Sali oli Aisan eno.[45]

Aisan isälinja juontaa juurensa hänen kotikylänsä perustajaan, eli 1600-luvulla eläneeseen Aktukiin (Aktök), jonka poika Mamedelei (Mamed Ali, Möhemmed Ali, Məməd Ğali, Möxəmməd Ğali) peri maat isältään.[8][46][47]

Versioita nimestä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aisja Hakimsan / Aisa Hakimcan (aikaisemmat versiot Hakimsanoff ja Hakimdshan).

Arabialaisittain myös عيسى حكيم جان بن امين (ʿĪsā Ḥakīm Jān bin Amīn; Aîsâ Hakîm Cân bin Emîn) ja عيسى حكيم جان امين اونغى (Amīn / Emîn onığı).

Venäläisittäin Айся Хакимжанов / Хакимджан, Aisja Hakimžanov / Hakimdžan.

Tataarin kirjakielellä Гайсә Хәкимҗан, Ğaysə Xəkimcan /ʁɑj'sæ χækimˈʑɑn/; vanha (foneettinen) kirjaimisto: غايسه ھەكيمجان; mišäärimurteella ilman ʁ-äännettä (г/ğ/غ) ja c (җ, ج) ääntyy affrikaattana /d͡ʒ/.

Alkuperäinen arabialainen kirjoitusmuoto عيسى حكيم جان (عِيسَى, ʿĪsā = Jeesus, حكيم, Ḥakīm = viisas, جان, Jān = sielu). Sukunimipääte -ov merkitsee venäläisittäin patronyymiä (tataariksi uğlı/ulı/ اوغلى; arabialaisittain ibn/bin/بن; vaihtoehtoisesti onığı / اونغى, "pojanpoika").

[20][3][48][49][50][51][52][53][54][43][55][56][57][58][59][60]

Huomautuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Alkuperäinen versio sukunimestä Hakimsanoff (Хакимжанов, Hakimžanov), tai perusmuodossaan Hakimdshan (Хакимджан; Hakimdžan); turkkilaisittain Hakimcan /hɑkimˈd͡ʒan/.
  2. ↑ Nykyaikaisella tataarin kirjakielellä pyöreä vokaali merkitään vain ensimmäisessä tavussa ja täten "turkkilainen" lausutaan török, mutta kirjoitetaan törek (төрек; arabialaisella kirjaimistolla ‎تورك).
  3. ↑ Alun perin arabialaisella kirjaimistolla kirjoitettu runo käännettynä tataarin nykyaikaiselle kirjakielelle.

Galleria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Minhacetdin Bedretdin, Aisa Hakimcan ja İbrahim Teregul vuonna 1920.
    Minhacetdin Bedretdin, Aisa Hakimcan ja İbrahim Teregul vuonna 1920.
  • Aisa Hakimcan, Abdulhak Safiulla (1932).
    Aisa Hakimcan, Abdulhak Safiulla (1932).
  • Ymär Talus, Aisja Hakimsan, Aisa Beshar, Hamze Rahmatulla ja Mustafa Samaletdin Helsingissä vuonna 1936.
    Ymär Talus, Aisja Hakimsan, Aisa Beshar, Hamze Rahmatulla ja Mustafa Samaletdin Helsingissä vuonna 1936.
  • Uraza bäyräme, Helsinki 1920. (Aisa takarivissä neljäs oikealta).
    Uraza bäyräme, Helsinki 1920. (Aisa takarivissä neljäs oikealta).
  • Tataareja Tampereella vuonna 1927. Aisa takarivissä kolmas vasemmalta; puolisonsa hänen edessään. Kuvassa myös Semiulla Wafin ja Zinnetullah Ahsen.
    Tataareja Tampereella vuonna 1927. Aisa takarivissä kolmas vasemmalta; puolisonsa hänen edessään. Kuvassa myös Semiulla Wafin ja Zinnetullah Ahsen.
  • Kaksi versioita Aisan nimikirjoituksesta (1920, 1946).
    Kaksi versioita Aisan nimikirjoituksesta (1920, 1946).
  • Aisan tekstiä tataarin arabialaisella kirjaimistolla. (Möşfikä Wafan muistokirjoitus, 1967).
    Aisan tekstiä tataarin arabialaisella kirjaimistolla. (Möşfikä Wafan muistokirjoitus, 1967).
  • Aisan julkaisu "Osa 1: Kansallisia runoja ja lauluja".
    Aisan julkaisu "Osa 1: Kansallisia runoja ja lauluja".
  • Eturivissä Okan Daher (kolmas), Aisa Hakimcan (viides), Ymär Daher (seitsemäs), sekä kielitieteilijä İlbaris Nadirov (toinen). "G. Ibragimovin mukaan nimetty Tatarstanin tiedeakatemian kielen, kirjallisuuden ja taiteen instituutti". (Kazan, 1970).
    Eturivissä Okan Daher (kolmas), Aisa Hakimcan (viides), Ymär Daher (seitsemäs), sekä kielitieteilijä İlbaris Nadirov (toinen). "G. Ibragimovin mukaan nimetty Tatarstanin tiedeakatemian kielen, kirjallisuuden ja taiteen instituutti". (Kazan, 1970).
  • Kansallisrunoilija Abdulla Tukayn haudalla Kazanissa vuonna 1970.
    Kansallisrunoilija Abdulla Tukayn haudalla Kazanissa vuonna 1970.
  • Sanomalehden "Sotsialistik Tatarstan" artikkeli Aisa Hakimcanista (keskellä) ja Ymär Daherista (oikealla).
    Sanomalehden "Sotsialistik Tatarstan" artikkeli Aisa Hakimcanista (keskellä) ja Ymär Daherista (oikealla).
  • Ayaz İshaki istumassa keskellä; Aisa Hakimcan hänen takanaan. (Varsova, 1938).
    Ayaz İshaki istumassa keskellä; Aisa Hakimcan hänen takanaan. (Varsova, 1938).
  • Hakimdžanin veljekset Hasan ja Aisja Moskovassa.
    Hakimdžanin veljekset Hasan ja Aisja Moskovassa.
  • Aisan puoliso Sylvia "Särvi" (oik.) vuonna 1930. Aisan veljen İbrahimin puoliso Halime Hairetdin keskellä.
    Aisan puoliso Sylvia "Särvi" (oik.) vuonna 1930. Aisan veljen İbrahimin puoliso Halime Hairetdin keskellä.
  • Tytär Aliye Moskovan rautatieasemalla sukulaispariskunnan Mahiran ja Gataullan kanssa. (1957).
    Tytär Aliye Moskovan rautatieasemalla sukulaispariskunnan Mahiran ja Gataullan kanssa. (1957).
  • Poika Räshid (keskellä) vanhempiensa kanssa vuonna 1938 Imad Samaletdinin läksiäisjuhlissa VPK:n talossa.
    Poika Räshid (keskellä) vanhempiensa kanssa vuonna 1938 Imad Samaletdinin läksiäisjuhlissa VPK:n talossa.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Baibulat, Muazzez: Tampereen Islamilainen Seurakunta: juuret ja historia. Tampereen islamilainen seurakunta, 2004. ISBN 952-91-6753-9.
  • Bedretdin, Kadriye: Tugan tel: Kirjoituksia Suomen tataareista. Suomen Itämainen Seura, 2011. ISBN 978-951-9380-78-0.
  • Leitzinger, Antero: Mishäärit – Suomen vanha islamilainen yhteisö. Kirja-Leitzinger, 1996. ISBN 952-9752-08-3.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Leitzinger 1996, s. 131, Baibulat 2004, s. 66
  2. ↑ a b Tampereen Evankelis-Luterilaisten Seurakuntain Kirkkohallintokunta. Hautakirja 1947, Merjam Alautdinoff, maanviljelijän leski.
  3. ↑ a b c d e f g h i Baibulat, Muazzez: Tampereen Islamilainen Seurakunta: juuret ja historia, s. 146. Tampereen islamilainen seurakunta, 2004. ISBN 952-91-6753-9
  4. ↑ Leitzinger 1996, s. 45
  5. ↑ Kansalaisoikeudet digi.kansalliskirjasto.fi. 1929.
  6. ↑ Hasan Hakimsanoff digi.kansalliskirjasto.fi.
  7. ↑ Siddik Hakimsan, hautakivi (Helsingin islamilainen hautausmaa)
  8. ↑ a b Актуково (Актук) disk.yandex.ru.
  9. ↑ a b c Harry Halen: Lahjan Hedelmät (kirjassa Tugan Tel - Kirjoituksia Suomen Tataareista, 2011, toim. Kadriye Bedretdin), s. 341. Suomen Itämainen Seura, 1996. ISBN 978-951-9380-78-0
  10. ↑ Mikko Suikkanen: Yksityinen Susi - Zinetullah Ahsen Bören (1886-1945) eletty ja koettu elämä trepo.tuni.fi. 2012. Viitattu 11.1.2023.
  11. ↑ Tampereen tataariseurakunta Kauppalehti. Viitattu 17.10.2021.
  12. ↑ Leitzinger 1996, s. 218
  13. ↑ Baibulat 2004, s. 190, 192.
  14. ↑ Baibulat 2004, s. 183-184
  15. ↑ Baibulat 2004, s. 146
  16. ↑ Koraani. Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Basam Books, 1995.
  17. ↑ Aisa Hakimcan: "Tampere töreklär berlege" (Tampere, 1935)
  18. ↑ Hamid, Sadri: Tavıș, nro 1: 1967 Oulu (s. 1) Hamid, Sadri: Ak yul, nro 2: 1968 Oulu (s. 3)
  19. ↑ Baibulat 2004, s. 179-180
  20. ↑ a b Harry Halen: Lahjan Hedelmät (kirjassa Tugan Tel: Kirjoituksia Suomen Tataareista, toim. Kadriye Bedretdin, 2011), s. 346. Suomen Itämainen Seura, 1996. ISBN 978-951-9380-78-0
  21. ↑ Muazzez Baibulat: Tampereen Islamilainen Seurakunta: juuret ja historia, s. 114. Tampereen islamilainen seurakunta, 2004. ISBN 952-91-6753-9
  22. ↑ a b Зилә Мөбәрәкшина: Окан Дахер: Финляндия татарлары Совет чорында Татарстан белән ныклы элемтә кора алган tatar-congress.org. Viitattu 25.11.2023.
  23. ↑ Minnullin K. M., O. R. Khisamov & M. I. Ibragimov (eds) 2019. Institut yazyka, literatury i isskustva imeni G. Ibragimova [The Ġ. Ibrahimov Institute of Language, Literature and the Arts]. Kazan: Institut yazyka, literatury i isskustva imeni G. Ibragimova.
  24. ↑ Baibulat 2004, s. 158
  25. ↑ "Sotsialistik Tatarstan" (28.6.1970, s. 2)
  26. ↑ З.Г. Гарипова: Мөһаҗирлектәге татарларның милли-мәдәни тормышы ft.antat.ru. 2015. Viitattu 9.8.2022.
  27. ↑ Миңнегулов Х. Чит илләрдәге татар әдәбияты һәм матбугаты. Казан утлары, 1993, №7.
  28. ↑ a b Tugan tel 2011, s. 341, 346
  29. ↑ Abdulla Tukay finna.fi.
  30. ↑ Abdulla Tukay = Gabdulla Tukaj finna.fi.
  31. ↑ Baibulat, Muazzez: Tampere Habärläre. Toukokuu 2010 (s. 5)
  32. ↑ Hamid, Sadri: Ak yul, nro 3: Oulu 1968 (s. 2)
  33. ↑ Finnish Tatar Archive flickr.com. Viitattu 22.10.2024.
  34. ↑ The use of bey, hanım, abla … in the Turkish language expatriate-turkey.com. 2022. Viitattu 30.10.2024.
  35. ↑ Baibulat 2004, s. 66, 197, 207
  36. ↑ Hakimsan Aliye Rose-Marie hautahaku.fi. Viitattu 22.6.2022.
  37. ↑ "Vihittyjä". (s. 2) Helsingin Sanomat, 10.10.1945, s. s. HS Aikakone (tilaajille).
  38. ↑ Suomen Islam-seurakunnan veteraaniteos: vastaava toimittaja Tuomo Hirvonen. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä. 2006. ISBN 952-99306-1-5 (s. 24, 135)
  39. ↑ Baibulat, Muazzez: Tampereen Islamilainen Seurakunta: juuret ja historia, s. 254 & 179. Tampereen islamilainen seurakunta, 2004. ISBN 952-91-6753-9
  40. ↑ Alapirtti, Stina: Tullia tanssinuoteista, viiniä aamukolmelta, hurahdus Negativeen – Tampereen Tullikamari on täynnä lukijoiden muistoja. Aamulehti, 8.7.2020. Artikkelin verkkoversio.
  41. ↑ Татар Ир-Ат Исемнәре (Татарские Мужские Имена В Алфавитном Порядке) magarif-uku.ru. Arkistoitu 27.10.2022. Viitattu 26.5.2022. (venäjäksi)
  42. ↑ История татарских сел Нижегородской области disk.yandex.ru. Viitattu 7.5.2023.
  43. ↑ a b Актуково МК 1860г №2 disk.yandex.ru. Viitattu 7.5.2023.
  44. ↑ Revizskaja skazka flickr.com. Viitattu 17.1.2024.
  45. ↑ Baibulat 2004, s. 38
  46. ↑ Tugan Tel, s. 132
  47. ↑ Akmetdinov, Ruslan: Как проходил поиск корней Рашита Ваhапова m.vk.com. 6.2.2019. Viitattu 10.6.2024.
  48. ↑ 01.12.1935 Tampereen osoitekalenteri No. 1936 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 26.5.2022.
  49. ↑ Татар Ир-Ат Исемнәре (Татарские Мужские Имена В Алфавитном Порядке) magarif-uku.ru. Arkistoitu 27.10.2022. Viitattu 26.5.2022. (venäjäksi)
  50. ↑ Tatar Table Of Correspondences Cyrillic – Roman Bgn/Pcgn 2007 Agreement geonames.nga.mil. Viitattu 26.5.2022.
  51. ↑ Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 3, s. 67–68. Moskva: Nauka, 2005. ISBN 5-02-011237-2.
  52. ↑ Tatar: Table of Correspondences, Cyrillic – Roman gov.uk. Arkistoitu 23.11.2014. Viitattu 13.12.2022. (englanniksi)
  53. ↑ "Tataarin kielen aakkoset" marefa.org. (venäjäksi)
  54. ↑ Исследуем историю и значения происхождения фамилии Хакимжанов: склонение и интересные факты Источник bojsya.ru.[vanhentunut linkki]
  55. ↑ Беляев, Рамиль: Татары Финляндии – история, интеграция, сохраненне идентичности. Казань, 2019. ISBN 978-5-6043753-3-4 (s. 152)
  56. ↑ Leitzinger 1996, s. 131
  57. ↑ Leitzinger 1996, s. 45 (mišäärimurteen ääntäminen)
  58. ↑ Kayum Sali, Aisa Hakimcan flickr.com.
  59. ↑ Ğabdelxaq Səfiulla Mizan onığı, Ğaysə Xəkimcan Əmin onığı flickr.com. Viitattu 26.10.2024.
  60. ↑ Yevlampiev, Ilya; Pentzlin, Karl; Joomagueldinov, Nurlan: Revised Proposal to encode Arabic characters used for Bashkir, Belarusian, Crimean Tatar, and Tatar languages unicode.org. 2011. Viitattu 28.10.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aisja_Hakimsan&oldid=22911347”