Idel-Uralin 20-vuotismuistojuhlat Varsovassa
Idel-Ural valtiopäivien 20-vuotismuistojuhlat (İdıl-Ural Millet Meclısınıñ 20 yıl tulu merasimnerı) järjestettiin Varsovassa vuonna 1938. Juhliin osallistui puolalaisten hengenheimolaisten lisäksi Suomen tataariyhteisön jäseniä. Järjestäjänä toimi poliitikko-kirjailija Ayaz İshaki.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Idel-Ural
Helmikuun vallankumouksen jälkeen Venäjällä, maan turkkilaiset muslimikansat alkoivat toimenpiteisiin oman tulevaisuutensa turvaamiseksi. Tätä edusti virallisesti toukokuussa 1917 Moskovassa pidetty kongressi, jonka puheenjohtajana toimi Sadri Maksudi Arsal. Seuraava kongressi aiheeseen liittyen pidettiin Kazanissa, samaisen vuoden heinäkuussa, jossa paikalla olivat tataarit ja baškiirit. Marraskuussa Ufassa kokoontui kansalliskokous, joissa edustajina oli muun muassa edellä mainittu Maksudi Arsal sekä Ğälimcan Barudi. Istuntokausi kesti 52 päivää, jona aikana se valmisteli kansallisen kulttuuriautonomian perustuslait ja hyväksyi ehdotuksen Idel-Uralin autonomisen osavaltion muodostamisesta. Lokakuun vallankumouksen seurauksena Bolševikkien valtaanpääsy vaikeutti kyseisten turkkilaisten toimintaa, ja lopulta, joulukuussa 1918, päätti Idel-Ural -hankkeen.[1]
Monet Idel-Uralin poliitikot tulivat pakoon Suomen tataariyhteisön keskuuteen itsenäisyysyritysten epäonnistuttua. Esimerkiksi Sadri Maksudi Arsal tuli Tampereelle, jossa hän oleskeli paikallisen tataarin, Imad Samaletdinin kotona. Tataarilainen toimittaja-aktivisti Ayaz İshaki vieraili kaupungissa monia kertoja 1930-luvulla. Vuonna 1937, Tampereen tataariyhteisö järjesti erinäisiä tapahtumia johon Ishaki oli kutsuttu päävieraaksi. Se sisälsi muun muassa esityksen Tampereen Teatterissa.[2][3][4]
Juhlat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]İshaki puolestaan järjesti vuonna 1938 Varsovassa juhlat Idel-Uralin muistoksi, ja siihen osallistui seitsemän tataaria Suomesta: Fatih Arat, Letfulla Baibulat, Aisa Hakimcan, Gibadulla Murtasin, Ymär Sali, Ahmedcan Samaletdin ja Safa Hamidulla.[5]
Juhlat alkoivat virallisesti helmikuun neljäntenä päivänä. Kyseisenä päivänä, osallistujat kokoontuivat aluksi yhteen lukemaan jakeita koraanista. Yksi lukijoista oli muun muassa opettaja Gibadulla Murtasin. Imaami Ali Woronovicz oli mukana toiminnassa. Lopulta he menivät kulkueena Varsovan pääkatua pitkin, jossa ryhmän edessä olevat naiset kantoivat muslimivainajille osoitettua seppelettä, jonka nauhassa luki: "Idel-Uralin turkkilais-tataareilta Puolan itsenäisyystaistelun uhreille". Nauhan väri oli Idel-Uralin lipun väri. Ensimmäisen seppeleen laski tamperelainen tataari-liikemies Ymär Sali. Seuraavan seppeleen, sotilas Iskender Sulkevicin haudalle laski suomentataari Ahmedcan Samaletdin.[5]
Varsinainen pääjuhla järjestettiin helmikuun kuudentena päivänä. Juhlasalin seiniä koristelivat Idel-Uralin lippu sekä Prometheus-kerhojen tunnukset. Puolalainen senaattori avasi tilaisuuden, ja tätä seurasi maan kansallishymni sekä Idel-Uralin kansallismarssi. Myös muun muassa Varsovan yliopiston professori piti esitelmän joka käsitti tataarien, Kazanin kaanikunnan sekä Kultaisen Ordan menneisyyttä sekä näiden historiallisia suhteita Puolan kanssa. Myöhemmin samana päivänä, puolalainen radiokanava esitti ohjelman, joka oli omistettu Idel-Uralilaisille. Radio-ohjelmassa eri turkkilaiset muslimit esittivät kappaleita, joista yksi oli suomentataari Safa Hamidullan esittämä viulusoolo, Zöbercet. Ohjelmaa esitettiin Suomessa, Turkissa, Romaniassa, Virossa ja Saksassa. Myöhemmin illalla pidettiin vapaamuotoisempi juhla, joissa kuultiin esimerkiksi kansallislauluja ja runoja. Halise Baibulat oli luonut Suomen edustajille samettipäähineet.[5]
Juhlinta päättyi lopulta Vilnan kaupunkiin, johon paikallinen muslimi Gayan Visi oli kutsunut Suomen yhteisön. Siellä he pitivät uskonnollisen tilaisuuden paikallisten islamilaisten kanssa. Matka oli ollut kaikille tärkeä. Suomeen palanneet tataarilaiset saapuivat rautatieasemalta suoraan VPK:talolle Korban-pyhän juhlintaan.[5]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Arifulla, Ibrahim 1933: Idel-Ural. Piirteitä Volgan turkkilaisten vapaustaisteluista. – Kirjassa Tugan tel. Kirjoituksia Suomen tataareista. Toim. Kadriye Bedretdin. Suomen Itämainen Seura. Helsinki 2011. S. 132–154. Viitatut sivut: 137–138, 149–150.
- ↑ Halén 1999, s. 7 (Tugan Tel, 2011)
- ↑ Baibulat 2004, s. 107
- ↑ Baibulat 2004, s. 190, 192.
- ↑ a b c d Muazzez Baibulat: Tampereen Islamilainen Seurakunta: juuret ja historia, s. 114. Gummerus Kirjapaino Oy, 2004. ISBN 952-91-6753-9