Urheiluvuosi 1995
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Urheiluvuodet |
---|
1985 • 1986 • 1987 • 1988 • 1989 • 1990 • 1991 • 1992 • 1993 • 1994 – 1995 – 1996 • 1997 • 1998 • 1999 • 2000 • 2001 • 2002 • 2003 • 2004 • 2005 |
Vuodet |
1992 • 1993 • 1994 – 1995 – 1996 • 1997 • 1998 |
Urheiluvuosi 1995 käsittelee vuoden 1995 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.
Alppihiihto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut oli tarkoitus järjestää Sierra Nevadassa, Espanjassa, mutta lumenpuutteen vuoksi ne siirrettiin vuoteen 1996.[1]
- Maailmancupkaudella 1994–1995 miesten kokonaiskilpailun voitti Italian Alberto Tomba, joka voitti myös pujottelu- ja suurpujottelucupit. Naisten kokonaiskilpailussa Sveitsin pujottelu- ja suurpujotteluspesialisti Vreni Schneider oli paras kuusi pistettä ennen Saksan Katja Seizingeria.[2]
Ammunta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Haulikkolajien maailmanmestaruuskilpailut 16.–20.6. Nikosiassa, Kyproksella. Italia voitti viisi kultamitalia. Deborah Gelisio ampui naisten kaksoistrapissa maailmanennätyksen 149.[3]
Ampumahiihto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 14.–19.2. Anterselvassa, Italiassa. Kisaohjelmaan kuului neljä miesten ja neljä naisten lajia. Ranska voitti kolme kultamitalia. Saksan Uschi Disl voitti kultaa viestissä ja sai hopeaa joukkuekilpailusta sekä kahdelta henkilökohtaiselta matkalta.[4]
Autourheilu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rallin maailmanmestaruussarjaan kuului kahdeksan osakilpailua. Subarulla ajanut Colin McRae voitti mestaruuden viiden pisteen erolla tallitoveriinsa Carlos Sainziin. Kolmanneksi sijoittui Ruotsin Kenneth Eriksson. Suomen Juha Kankkunen taisteli maailmanmestaruudesta mutta 3.11., ennen viimeistä osakilpailua, Toyotan tallin saavutukset koko vuodelta hylättiin sääntöjenvastaisen turboahtimen vuoksi ja tallille määrättiin vuoden kilpailukielto.[5]
- Formula 1:n maailmanmestaruuskausi alkoi maaliskuussa Brasilian GP:llä ja päättyi 12.11. ajettuun Australian GP:hen. Osakilpailuja oli seitsemäntoista. Saksalainen Benetton-kuljettaja Michael Schumacher oli kauden aikana nopein yhdeksässä osakilpailussa ja voitti maailmanmestaruuden. MM-pisteissä toiseksi sijoittui Williams-kuljettaja Damon Hill ja kolmanneksi hänen tallitoverinsa David Coulthard. Benetton voitti tallimestaruuden.[6]
- Jyrki Järvilehto voitti 18.6. ensimmäisenä suomalaisena Le Mansin 24 tunnin ajon. Voittaja-autolla ajoivat myös Ranskan Yannick Dalmas ja Japanin Masanori Sekiya.[7]
Freestylehiihto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 15.–19.2. La Clusaz'ssa, Ranskassa.[2]
Golf
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Masters-turnaus 6.–9.4. Augustassa. Yhdysvaltain Ben Crenshaw voitti kolmen lyönnin erolla maanmieheensä Davis Love III:een.[8]
- Yhdysvaltain avoin turnaus 15.–18.6. Southamptonissa, New Yorkissa. Yhdysvaltain Corey Pavin voitti kahden lyönnin erolla Australian Greg Normaniin.[8]
- Britannian avoin turnaus 20.–23.7. St. Andrewsissa, Skotlannissa. Yhdysvaltain John Daly voitti uusinnassa Italian Constantino Roccan.[8]
- PGA Championship 13.–16.8. Pacific Palisadesissa, Kaliforniassa. Australian Steve Elkington voitti uusinnassa Skotlannin Colin Montgomerien.[8]
- Ryder Cup 22.–24.9. Rochesterissa, New Yorkissa, Yhdysvalloissa. Euroopan joukkue voitti Yhdysvallat pistein 14,5–13,5.[8]
Jalkapallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Cup-voittajien cupin loppuottelu 10.5. Pariisissa, Ranskassa. Espanjalainen Real Zaragoza voitti englantilaisen Arsenalin jatkoajalla 2–1.[9]
- UEFA-cupin loppuottelut 3.5. Parmassa ja 17.5. Milanossa. Italialaisseura Parma voitti saman maan Juventuksen yhteismaalein 2–1.[9]
- Mestarien liigan loppuottelu 24.5. Wienissä, Itävallassa. Alankomaalainen Ajax voitti italialaisen AC Milanin 1–0. Ajaxin Jari Litmanen teki liigassa kauden aikana kuusi maalia ja hänestä tuli liigan tai sitä edeltäneen Euroopan cupin ensimmäinen suomalaisvoittaja.[10]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 5.–18.6. Ruotsissa. Loppuottelussa Norja voitti Saksan 2–0. Pronssia sai Yhdysvallat.[11]
Jousiammunta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 1.–6.8. Jakartassa, Indonesiassa. Olympiajousen henkilökohtaisen mestaruuden voittivat Etelä-Korean Lee Kyung-chul ja Moldovan Natalia Valeeva.[12]
Judo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 28.9.–1.10. Tokiossa, Japanissa. Sekä miehillä että naisilla oli ohjelmassa seitsemän eri painoluokkaa sekä avoin luokka. Mitaleille ylsi kaikkiaan 23 maata. Ranskan David Douillet voitti kultaa sekä yli 95-kiloisissa että avoimessa luokassa.[13]
Jääkiekko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 23.4.–7.5. Tukholmassa ja Gävlessä, Ruotsissa. Suomi voitti historiansa ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruuden. Isäntämaa Ruotsi hävisi 4–1 loppuottelussa, jossa Ville Peltonen teki kolme maalia. Pronssiottelussa Kanada voitti Tšekin samoin numeroin. Kanadan Andrew McKim oli pistepörssin ykkönen (6+7=13) ja Venäjän Sergei Berezin paras maalintekijä (7 maalia). Tähdistöjoukkueeseen valittiin maailmanmestareista puolustaja Timo Jutila sekä hyökkääjät Jere Lehtinen, Saku Koivu ja Ville Peltonen sekä heidän lisäkseen Tšekin maalivahti Roman Turek ja ruotsalaispuolustaja Tommy Sjödin. Mestaruutta juhlittiin 8.5. Helsingissä suuressa kansanjuhlassa.[14]
- Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 20.–25.3. Riiassa, Latviassa. Suomi voitti mestaruuden voittamalla kaikki viisi otteluaan kokonaismaalierolla 61–2. Hopeaa sai Suomelle maalein 9–0 hävinnyt Ruotsi ja pronssia Sveitsi.[15]
- NHL:n loppuotteluissa New Jersey Devils voitti Stanley Cupin, kun se oli Detroit Red Wingsiä parempi otteluvoitoin 4–0.[16]
Jääpallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 29.1.–5.2. Minneapolisissa, Yhdysvalloissa. Loppuottelussa Ruotsi voitti Venäjän 6–4 ja pronssiottelussa Suomi voitti Kazakstanin 3–2.[17]
Keilailu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 10.–16.7. Renossa, Yhdysvalloissa. Alankomaat voitti kolme kultamitalia. Suomelle kultaa toivat Jaana Puhakka All eventsissä sekä naisten joukkue 5 × 6 sarjan joukkuekilpailussa. Henkilökohtaisen kilpailun mestaruuden voittivat Taiwanin Yang Chen-min ja Meksikon Celia Flores.[18]
Koripallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 8.–19.6. Brnossa, Tšekissä. Loppuottelussa Ukraina voitti Italian 77–66, ja pronssille sijoittui Venäjä.[19]
- Miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 21.6.–2.7. Ateenassa, Kreikassa. Loppuottelussa Jugoslavia voitti Liettuan 96–90, ja pronssia sai Kroatia.[20]
- NBA:n loppuotteluissa Houston Rockets voitti Orlando Magicin otteluvoitoin 4–0.[19]
Käsipallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 8.–21.5. Reykjavikissa, Islannissa. Loppuottelussa Ranska voitti Kroatian 23–19. Pronssille sijoittui Ruotsi.[21]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 10.–17.12. Wienissä, Itävallassa. Loppuottelussa Etelä-Korea voitti Unkarin 25–20. Pronssille sijoittui Tanska.[21]
Lentopallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 8.–17.9. Kreikassa. Loppuottelussa Italia voitti Alankomaat 3–2, ja pronssille sijoittui Jugoslavia.[22]
- Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 23.9.–1.10. Alankomaissa. Loppuottelussa Alankomaat voitti Kroatian 3–0, ja pronssille sijoittui Venäjä.[22]
Lumilautailu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 3.–5.3. Davosissa, Sveitsissä. Miesten lumikourun voitti Norjan Terje Håkonsen, ja naisten mestari oli Suomen Satu Järvelä.[23]
Maahockey
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 20.–27.8. Dublinissa, Irlannissa. Loppuottelussa Saksa voitti Alankomaat rangaistusvippauskilpailussa, ja pronssia sai Englanti.[24]
Melonta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ratamelonnan maailmanmestaruuskilpailut 15.–20.8. Duisburgissa, Saksassa. Kisojen menestynein maa oli Unkari. Kahden henkilökohtaisen kultamitalin voittajia olivat miesten kanadalaiskanooteissa Bulgarian Nikolai Buhalov, miesten kajakeissa Puolan Piotr Markiewicz sekä naisten kajakeissa Unkarin Rita Kőbán.[25] Unkarin György Kolonics ja Csaba Horváth voittivat kanadalaiskaksikoissa ja -nelosissa viisi kultamitalia.
Miekkailu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 14.–23.7. Haagissa, Alankomaissa. Sekä miehet että naiset kilpailivat floretilla ja kalvalla ja miehet lisäksi säilällä. Venäjä ja Italia voittivat kaksi kultamitalia, edellinen henkilökohtaisissa lajeissa, jälkimmäinen joukkuekilpailuissa.[24]
Moottoripyöräily
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- RR-ajon maailmanmestaruuden voittivat Japanin Haruchika Aoki (125 ksm), Italian Max Biaggi (250 ksm) ja Australian Michael Doohan (500 ksm).[26]
- Motocrossin maailmanmestareiksi ajoivat Italian Alessandro Puzar (125 ksm) sekä belgialaiset Stefan Everts (250 ksm) ja Joel Smets (500 ksm).[26]
- Trialin maailmanmestaruuden voitti seitsemännen kerran Espanjan Jordi Tarrés.[27]
- Enduron maailmanmestarit olivat Suomen Petteri Silván (125 ksm), Italian Giovanni Sala (yli 175 ksm), Ruotsin Anders Eriksson (350 ksm) ja viidennen kerran Suomen Kari Tiainen (500 ksm). Kuuden päivän ajon eli joukkuemaailmanmestaruuden voitti Italia.[28]
Nyrkkeily
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Riddick Bowe nousi ammattinyrkkeilyliitto WBO:n raskaan sarjan maailmanmestariksi tyrmäämällä kuudennessa erässä mestaruutta puolustaneen Herbie Hiden 11.3. Las Vegasissa. WBC-liiton raskaan sarjan mestaruusottelussa 33-vuotias Frank Bruno vei tittelin Oliver McCallilta pistevoitolla syyskuun alussa Lontoossa.[29] George Foremanilta vietiin WBA:n mestaruus, koska hän kieltäytyi ottelemasta Tony Tuckeria vastaan ja valitsi vastustajakseen Axel Schulzin. Kesäkuussa Foreman kieltäytyi uusintaottelusta Schulzia vastaan ja luopui IBF:n mestaruudesta.[30]
- Ammattinyrkkeilyn raskaan sarjan entinen maailmanmestari Mike Tyson vapautui 25.3. vankilasta ja palasi kehiin voittamalla 19.8. Peter McNeeleyn ensimmäisessä erässä ja 16.12. Buster Mathis Jr.:n kolmannessa erässä.[31]
- Amatöörinyrkkeilyn maailmanmestaruuskilpailut 7.–14.5. Berliinissä, Saksassa. Kilpailut käytiin 12 painoluokassa 48-kiloisista yli 91 kilon luokkaan. Kuuba oli menestynein maa neljällä mestaruudella, ja kaikkiaan mitaleille ylsi 18 maata. Raskaimman sarjan mestaruuden voitti Venäjän Aleksei Lezin.[32]
Paini
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Vapaapainin maailmanmestaruuskilpailut 10.–13.8. Atlantassa, Yhdysvalloissa. Kisoissa oteltiin kymmenessä painoluokassa. Isäntämaa Yhdysvallat voitti neljä kultamitalia. Raskaimman sarjan, 130-kiloisten mestaruuden voitti Bruce Baumgartner.[33]
- Kreikkalais-roomalaisen painin maailmanmestaruuskilpailut 12.–15.10. Prahassa, Tšekissä. Kisoissa oteltiin kymmenessä painoluokassa. Venäjä voitti kolme kultamitalia, ja raskaimman sarjan vahvin oli Aleksandr Karelin.[33]
Painonnosto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 17.–26.11. Guangzhoussa, Kiinassa. Miehet kilpailivat kymmenessä ja naiset yhdeksässä painoluokassa. Kiina voitti seitsemän kultamitalia, joista viisi naisten sarjoissa. Suomen Karoliina Lundahl saavutti naisten yli 83 kilon sarjassa pronssia.[34]
Pikaluistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sprinttimaailmanmestaruuskilpailut 18.–19.2. Milwaukeessa, Yhdysvalloissa. Miesten mestaruuden voitti Etelä-Korean Kim Yoon-man ja naisten paras oli Yhdysvaltain Bonnie Blair.[35]
- Yleisluistelun miesten maailmanmestaruuskilpailut 11.–12.2. Baselga di Pinessä, Italiassa. Mestaruuden voitti Alankomaiden Rintje Ritsma, joka oli nopein 1 500 ja 10 000 metrillä.[35]
- Yleisluistelun naisten maailmanmestaruuskilpailut 4.–5.3. Savalenissa, Norjassa. Mestaruuden voitti Saksan Gunda Niemann, joka oli nopein jokaisella neljällä matkalla.[35]
- Yleisluistelun Euroopan-mestaruuskilpailut 6.–8.1. Heerenveenissä, Alankomaissa. Miesten mestaruuden voitti Alankomaiden Rintje Ritsma ja naisten Saksan Gunda Niemann, joka oli nopein kaikilla matkoilla.[36]
Pohjoismaiset hiihtolajit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 9.–19.3. Thunder Bayssa, Kanadassa. Ohjelmassa oli viisi miesten ja viisi naisten hiihtolajia sekä kolme lajia mäkihypyssä ja kaksi yhdistetyssä. Venäjä oli kisojen paras maa viidellä kulta-, kolmella hopea- ja kahdella pronssimitalilla. Venäjän Larisa Lazutina voitti ensimmäisenä hiihtäjänä yksissä MM-kisoissa neljä kultamitalia. Miesten hiihdossa Kazakstanin Vladimir Smirnov voitti kolme kultamitalia ja yhden pronssin. Normaalimäessä Japani sai kaksoisvoiton ja suurmäen kisan voitti 17-vuotias norjalainen Tommy Ingebrigtsen. Joukkuemäen voitti Suomi. Yhdistetyn henkilökohtaisen mestaruuden voitti Norjan Fred Børre Lundberg ja joukkuekilpailun paras oli Japani. Kisoihin osallistui 36 maata, joista yksitoista ylsi mitaleille.[37]
- Keski-Euroopan mäkiviikko 30.12.1994–6.1.1995 Saksassa ja Itävallassa. Kokonaiskilpailun voitti Itävallan Andreas Goldberger ennen Japanin Kazuyoshi Funakia ja Suomen Janne Ahosta.[38]
Pyöräily
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Italian ympäriajo 13.5.–4.6. Kilpailun voitti Sveitsin Tony Rominger runsaan neljän minuutin erolla venäläisiin Jevgeni Berziniin ja Pjotr Ugrjumoviin.[39]
- Ranskan ympäriajo 2.–23.7. Kilpailun voitti viidennen kerran peräkkäin Espanjan Miguel Indurain noin neljän puolen minuutin erolla Sveitsin Alex Zülleen ja lähes seitsemän minuutin erolla Tanskan Bjarne Riisiin.[40]
- Espanjan ympäriajo 3.–24.9. Kilpailun voitti Ranskan Laurent Jalabert 4.22 minuutin erolla Espanjan Abraham Olanoon.[39]
Pöytätennis
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 1.–14.5. Tianjinissa, Kiinassa. Isäntämaa Kiina voitti kaikki seitsemän maailmanmestaruutta. Miesten kaksinpelin mestari oli Kong Linghui ja naisten kaksinpelin Deng Yaping.[41]
Soutu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 21.–27.8. Tampereella, Suomessa. Kisaohjelmaan kuului 24 lajia. Yhdysvallat ja Italia voittivat viisi kultamitalia. Kaikkiaan mitaleille ylsi 22 maata. Yksiköiden mestaruuden voittivat Slovenian Iztok Čop ja Ruotsin Maria Brandin.[42]
Squash
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 26.6.–2.7. Hongkongissa. Loppuottelussa Australian Michelle Martin voitti maannaisensa Sarah Fitzgeraldin 3–1.[43]
- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 6.–11.11. Nikosiassa, Kyproksella. Pakistanin Jansher Khan voitti seitsemännen maailmanmestaruutensa. Englannin Del Harris hävisi loppuottelussa 3–1.[44]
- Miesten joukkueiden maailmanmestaruuskilpailut 13.–18.11. Kairossa, Egyptissä. Loppuottelussa Englanti voitti Pakistanin 2–1. Kolmanneksi sijoittui Egypti.[43]
Sulkapallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 17.–28.5. Lausannessa, Sveitsissä. Miesten kaksinpelin voitti Indonesian Heryanto Arbi ja naisten kaksinpelin Kiinan Ye Zhaoying.[43]
Suunnistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 15.–20.8. Detmoldissa, Saksassa. Miesten henkilökohtaisilla matkoilla maailmanmestaruuden voittivat Ukrainan Juri Omeltšenko ja Ruotsin Jörgen Mårtensson, ja naisten mestareiksi suunnistivat Sveitsin Marie-Luce Romanens ja Unkarin Katalin Oláh. Miesten viestin voitti Sveitsi ja naisten viestin Suomi joukkueella Kirsi Tiira, Reeta-Mari Kolkkala, Eija Koskivaara ja Annika Viilo.[45]
- Tiomila-viesti 6.–7.5. Rialassa. IK Hakarpspojkarna voitti miesten ja Sundsvalls OK naisten viestin.[46]
- Jukolan viesti 10.–11.6. Sipoossa. Norjalainen NTHI voitti miesten Jukolan ja Liedon Parma Venlojen viestin.[45]
Taitoluistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Taitoluistelun maailmanmestaruuskilpailut 5.–11.3. Birminghamissa, Isossa-Britanniassa. Maailmanmestaruuden voittivat Kanadan Elvis Stojko, Kiinan Lu Chen kaikkien aikojen ensimmäisenä kiinalaisena, pariluistelussa Tšekin Radka Kovariková / Rene Novotny sekä jäätanssissa Venäjän Oksana Grištšuk / Jevgeni Platov ennen suomalaisparia Susanna Rahkamo / Petri Kokko.[47]
- Taitoluistelun Euroopan-mestaruuskilpailut 29.1.–5.2. Dortmundissa, Saksassa. Mestaruuden voittivat Venäjän Ilja Kulik, Ranskan Surya Bonaly viidennen kerran peräkkäin, Saksan Mandy Wötzel / Ingo Steuer sekä Suomen Susanna Rahkamo / Petri Kokko.[48]
- Muodostelmaluistelun maailmanmestaruuskilpailut 7.–8.1. Detroitissa, Yhdysvalloissa. Kultaa voitti ruotsalainen Team Surprise, hopeaa kanadalainen Black Ice ja pronssia suomalainen Rockettes.[49]
Tennis
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Australian avointen kaksinpelien loppuotteluissa yhdysvaltalainen Andre Agassi voitti maanmiehensä Pete Samprasin ja ranskalainen Mary Pierce espanjalaisen Arantxa Sánchez Vicarion.[50]
- Ranskan avointen kaksinpelien loppuotteluissa itävaltalainen Thomas Muster voitti yhdysvaltalaisen Michael Changin ja saksalainen Steffi Graf Espanjan Arantxa Sánchez Vicarion.[50]
- Wimbledonin miesten kaksinpelin loppuottelussa Yhdysvaltain Pete Sampras otti kolmannen peräkkäisen mestaruutensa voitettuaan loppuottelussa Saksan Boris Beckerin. Naisten kaksinpelin loppuottelussa Steffi Graf voitti Arantxa Sánchez Vicarion. Yhdysvaltain Martina Navrátilová voitti Jonathan Starkin parina sekanelinpelin ja saavutti uransa 19. Wimbledon-mestaruuden.[51]
- Yhdysvaltain avointen kaksinpelien loppuotteluissa Pete Sampras voitti Andre Agassin ja Steffi Graf Yhdysvaltain Monica Selesin, joka oli palannut kilpakentille vain vajaa kuukausi aiemmin pidettyään yli kaksi vuotta taukoa huhtikuussa 1993 tapahtuneen puukotuksen jälkeen. Seles sijoitettiin paluun yhteydessä maailmanlistan ykköseksi yhdessä Steffi Grafin kanssa.[52]
Triathlon
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Havaijin Ironman-kilpailun miesten sarjan voitti kuudennen kerran Yhdysvaltain Mark Allen. Naisten kilpailun voitti saman maan Karen Smyers.[53]
Uinti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lyhyen radan maailmanmestaruuskilpailut 30.11.–3.12. Rio de Janeirossa, Brasiliassa.[54] Australia oli kisojen paras maa 12 kultamitalilla. Mitaleille ylsi kaikkiaan 21 maata. Kolminkertaisia kultamitalisteja olivat Australian Daniel Kowalski, Matthew Dunn ja Samantha Riley sekä Kiinan Le Jingyi.
- Pitkän radan Euroopan-mestaruuskilpailut 17.–27.8. Wienissä, Itävallassa. Venäjä oli kisojen menestynein maa 17 kultamitalilla. Saksan Franziska van Almsick voitti viisi kultamitalia ja Venäjän Aleksandr Popov neljä. Suomalaisista Jani Sievinen voitti kolme kultamitalia ja Antti Kasvio sai yhden pronssin.[55]
Voimanosto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 5.–7.5. Chibassa, Japanissa. Mestaruuksista kilpailtiin kymmenessä painoluokassa 44-kiloisista yli 90-kiloisiin, ja Venäjä voitti kolme mestaruutta. Suomalaisista Raija Koskinen voitti kultaa 44 kilogramman sarjassa.[56]
- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 15.–19.11. Porissa, Suomessa. Mestaruuksista kilpailtiin 11 painoluokassa 52-kiloisista yli 125-kiloisiin. Puola, Suomi, Ukraina ja Yhdysvallat voittivat kukin kaksi mestaruutta. Suomalaismestareita olivat uransa yhdeksännen maailmanmestaruuden voittanut Jarmo Virtanen 82,5 kilogramman ja Janne Toivanen 90 kilogramman sarjassa.[57]
Voimistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Telinevoimistelun maailmanmestaruuskilpailut 2.–10.10. Sabaessa, Japanissa. Kiinan Li Xiaoshuang voitti kultaa miesten 12-ottelussa ja joukkuekilpailussa. Valko-Venäjän Vitali Štšerbo voitti kaksi telinemestaruutta ja nosti uransa maailmanmestaruuksien määrän 14:ään. Ukrainan Lilija Podkopajeva voitti kultaa naisten 8-ottelussa ja hypyssä. Naisten joukkuekilpailun voitti Romania, jonka voimistelijoista Gina Gogean ja Simona Amânar voittivat myös yhden telinemestaruuden.[58]
Yleisurheilu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 4.–13.8. Göteborgissa, Ruotsissa. Kisoihin osallistui 192 maata ja 1959 urheilijaa. Yhdysvaltalaisjuoksija Michael Johnson voitti kolme kultaa. Kaikkiaan Yhdysvallat voitti 12 kultamitalia eikä mikään muu maa yltänyt kahta enempään. Ukrainalainen seiväshyppääjä Serhi Bubka voitti jo uransa viidennen maailmanmestaruuden. Maailmanennätyksiä paransivat britti Jonathan Edwards miesten kolmiloikassa (ensin 18,16 ja sitten 18,29), Ukrainan Inesa Kravets naisten kolmiloikassa (15,50) sekä Yhdysvaltain Kim Batten naisten 400 metrin aitajuoksussa (52,61).[59]
- Sisäratojen maailmanmestaruuskilpailut 10.–12.3. Barcelonassa, Espanjassa. Mika Halvari voitti ensimmäisenä suomalaisena MM-hallikultaa työnnettyään kuulaa tulokseen 20,74.[60]
- Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut 25.3. Durhamissa, Isossa-Britanniassa. Miesten kilpailun voitti Kenian Paul Tergat ja naisten kilpailun Etiopian Derartu Tulu. Kenia voitti molemmat joukkuekilpailut.[61]
- Puolimaratonin maailmanmestaruuskilpailut 1.10. Belfortissa, Ranskassa. Miesten kilpailussa Kenia sai Moses Tanuin johdolla kolmoisvoiton ja voitti myös joukkuekilpailun. Naisten nopein oli Venäjän Valentina Jegorova ja joukkuekilpailun voitti Romania.[61]
- Maailmanennätyksiä paransivat MM-kilpailuissa kunnostautuneiden Jonathan Edwardsin, Inesa Kravetsin ja Kim Battenin lisäksi Haile Gebrselassie 10 000 metrillä 5.6. Hengelossa (26.43,53) ja 5 000 metrillä 16.8. Zürichissä (12.44,39), Noureddine Morceli 2 000 metrillä 3.7. Pariisissa (4.47,88) ja 1 500 metrillä 12.7. Nizzassa (3.27,37), Fernanda Ribeiro 5 000 metrillä 22.7. Hechtelissä (14.36,45), Moses Kiptanui 3 000 metrin estejuoksussa 16.8. Zürichissä alittaen ensimmäisenä kahdeksan minuutin rajan (7.59,18) sekä Maria Mutola 1 000 metrillä 25.8. Brysselissä (2.29.34). Naisten uusissa lajeissa, seiväshypyssä ja moukarinheitossa parannettiin maailmanennätystä useaan otteeseen. Vuoden lopussa seiväshypyn ennätys oli Emma Georgen 17.12. Perthissä hyppäämä 428 ja moukarinheiton ennätys Olga Kuzenkovan 5.6. Moskovassa heittämä 68,16.[62][63]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 17. Kustannus-Notariaatti Oy, 1996. ISBN 952-5106-00-4
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Siukonen 1996, s. 81
- ↑ a b Siukonen 1996, s. 195
- ↑ Siukonen 1996, s. 198
- ↑ Siukonen 1996, s. 196–197
- ↑ Siukonen 1996, s. 171, 226
- ↑ Siukonen 1996, s. 100, 173, 225–226
- ↑ Siukonen 1996, s. 124
- ↑ a b c d e Siukonen 1996, s. 200
- ↑ a b Siukonen 1996, s. 205
- ↑ Siukonen 1996, s. 118, 205
- ↑ Siukonen 1996, s. 205
- ↑ Siukonen 1996, s. 207
- ↑ Siukonen 1996, s. 208
- ↑ Siukonen 1996, s. 8–9, 111–114, 210
- ↑ Siukonen 1996, s. 213
- ↑ Siukonen 1996, s. 211
- ↑ Siukonen 1996, s. 213–214
- ↑ Siukonen 1996, s. 217
- ↑ a b Siukonen 1996, s. 219
- ↑ Siukonen 1996, s. 218
- ↑ a b Siukonen 1996, s. 220
- ↑ a b Siukonen 1996, s. 221
- ↑ Siukonen 1996, s. 222
- ↑ a b Siukonen 1996, s. 223
- ↑ Siukonen 1996, s. 223–224
- ↑ a b Siukonen 1996, s. 228
- ↑ Siukonen 1996, s. 148–150, 228
- ↑ Siukonen 1996, s. 124, 228
- ↑ Siukonen 1996, s. 93, 154
- ↑ Malamud, Allan: Foreman Relinquishes IBF Title Los Angeles Times. 29.6.1995. Viitattu 2.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Siukonen 1996, s. 100, 148, 189
- ↑ Siukonen 1996, s. 231
- ↑ a b Siukonen 1996, s. 232
- ↑ Siukonen 1996, s. 233–234
- ↑ a b c Siukonen 1996, s. 237
- ↑ Siukonen 1996, s. 237–238
- ↑ Siukonen 1996, s. 52, 54, 57–59
- ↑ Siukonen 1996, s. 201
- ↑ a b Siukonen 1996, s. 241
- ↑ Siukonen 1996, s. 135, 241
- ↑ Siukonen 1996, s. 241
- ↑ Siukonen 1996, s. 244–245
- ↑ a b c Siukonen 1996, s. 246
- ↑ Siukonen 1996, s. 173, 246
- ↑ a b Siukonen 1996, s. 247
- ↑ Siukonen 1996, s. 247–248
- ↑ Siukonen 1996, s. 93, 248
- ↑ Siukonen 1996, s. 82–83, 249
- ↑ Siukonen 1996, s. 249
- ↑ a b Siukonen 1996, s. 250
- ↑ Siukonen 1996, s. 131, 250
- ↑ Siukonen 1996, s. 135, 137, 145, 250
- ↑ Siukonen 1996, s. 165, 251
- ↑ Siukonen 1996, s. 252
- ↑ Siukonen 1996, s. 252–253
- ↑ Siukonen 1996, s. 257
- ↑ Siukonen 1996, s. 175, 257–258
- ↑ Siukonen 1996, s. 165, 260
- ↑ Siukonen 1996, s. 69–74, 141
- ↑ Siukonen 1996, s. 93, 261–262
- ↑ a b Siukonen 1996, s. 262
- ↑ Siukonen 1996, s. 121, 129, 132–133, 139–147, 151, 189, 271–272
- ↑ Butler, Mark (toim.): IAAF Statistics Handbook: Helsinki 2005, s. 459–478, 537–549. IAAF, 2005. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Urheiluvuosi 1995 Wikimedia Commonsissa