Margaret Thatcher

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Thatcher)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Margaret Thatcher
Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri
4. toukokuuta 1979 – 28. marraskuuta 1990
Monarkki Elisabet II
Varapääministeri William Whitelaw
Geoffrey Howe
Edeltäjä James Callaghan
Seuraaja John Major
Henkilötiedot
Koko nimi Margaret Hilda Thatcher (o.s. Roberts)
Syntynyt13. lokakuuta 1925
Grantham, Lincolnshire, Englanti
Kuollut8. huhtikuuta 2013 (87 vuotta)[1][2]
Lontoo, Englanti
Ammatti poliitikko
Arvonimiparonitar
Sukkanauharitarikunta
Vanhemmat Alfred Roberts
Puoliso Denis Thatcher (1951–2003)
Lapset Mark Thatcher (1953)
Carol Thatcher (1953)
Tiedot
Puolue konservatiivi
Koulutus juristi
Tutkinnot Somerville College Oxfordin yliopistossa
Uskonto anglikaani (ennen avioliittoa metodisti)
Etnisyys englantilainen
Aiheesta muualla
margaretthatcher.org

Margaret Hilda Thatcher (o.s. Roberts; 13. lokakuuta 1925 Grantham – 8. huhtikuuta 2013 Lontoo) oli brittiläinen poliitikko. Hän oli konservatiivipuolueen puheenjohtaja 1975–1990 ja maansa ensimmäinen naispääministeri 1979–1990.

Thatcher valittiin pääministeriksi ensimmäisen vaalivoittonsa 1979 jälkeen uudelleen 1983 ja 1987. Hän oli Britannian ensimmäinen kolmesti vaalit voittanut pääministeri sitten 1820-luvun, ja vuonna 1988 hänestä tuli Britannian pitkäaikaisin pääministeri 1900-luvulla.

Thatcher oli vapaan markkinatalouden ja matalan tuloverotuksen kannattaja. Pohjanmeren öljystä saadut tulot auttoivat Thatcheria Britannian talouskasvussa. Öljyrahat käytettiin etupäässä veronalennuksiin ja yksityistämisiin. Ulkopolitiikassa Thatcher ylläpiti erityissuhdetta Yhdysvaltoihin, erityisesti ystävänsä Ronald Reaganin toimiessa maan presidenttinä 1981–1989.

Nuoruus ja opinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Margaret Roberts syntyi vuonna 1925 Granthamin pikkukaupungissa Lincolnshiressä Alfred Robertsin ja Beatrice Robertsin (o.s. Stephenson) kuopukseksi. Hänellä oli isosisko nimeltä Muriel. Grantham oli kauppakaupunki, jossa Alfred Roberts piti kahta elintarvikekauppaa. Alfred oli myös aktiivinen kaupungin politiikassa ja toimi muun muassa kaupungin pormestarina vuosina 1945–1946. Perhe oli uskonnoltaan metodisteja, ja Alfred toimi maallikkosaarnaajana paikallisessa metodistikirkossa. Vaikka perhe tuli kohtalaisen hyvin toimeen, Alfred kielsi kotona kaikenlaiset ylellisyydet ja opetti tyttärilleen kurinalaisuutta, ahkeruutta, velvollisuudentuntoa ja pikkutarkkuutta. Tyttöjä käytettiin säännöllisesti kirjastossa, ja kun he olivat riittävän vanhoja, he saivat auttaa perheen kaupan tiskin takana.[3]

Margaret kävi Kestevenin ja Granthamin tyttökoulut. Hän opiskeli ahkerasti ja määrätietoisesti, ja menestyi etenkin luonnontieteissä. Hän ei onnistunut saamaan stipendiä Oxfordin yliopistoon mutta sai Oxfordin Somerville Collegesta tavallisen opiskelupaikan. Hän aloitti opintonsa Oxfordissa syksyllä 1943 isänsä rahoittamana. Roberts valmistui Oxfordista kemistiksi toiseksi korkeimmalla arvosanalla. Noustuaan myöhemmin pääministeriksi hän korosti olevansa Britannian ensimmäinen luonnontieteistä valmistunut pääministeri.[4]

Parlamenttiehdokkaana 1950–1959

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alfred Roberts oli ollut konservatiivi 1930-luvulta alkaen, ja myös Margaretista kasvoi vapaita markkinoita kannattava, pääministeri Winston Churchillia ihaileva ja Britannian suuruuteen uskova konservatiivi. Hän liittyi Somerville Collegessa Oxfordin yliopiston konservatiiviyhdistykseen ja nousi viimeisenä opiskeluvuotenaan sen puheenjohtajaksi. Valmistumisensa jälkeen hän työskenteli tutkijakemistinä ja kävi vapaa-aikanaan konservatiivien kokoontumisissa.[5]

Konservatiivipuolue nimitti Robertsin ehdokkaakseen Dartfordin vaalipiirissä Kentissä vuoden 1950 ja 1951 parlamenttivaaleihin. Dartford oli vahvaa työväenpuolueen kannatusaluetta, joten Roberts ei päässyt läpi, vaikka kavensikin eroa työväenpuolueen ehdokkaaseen. Hän meni naimisiin joulukuussa 1951 varakkaan perheyritysjohtajan Denis Thacherin kanssa ja otti tämän sukunimen. Hän olisi voinut halutessaan jäädä kotirouvaksi, mutta hän halusi oman uran ja meni lukemaan lakia. Hän sai tutkinnon joulukuussa 1953 ja erikoistui verolakiin. Vuonna 1953 Thatchereille syntyi kaksoset Carol ja Mark.[6]

Thatcher pyrki 1950-luvun aikana useasti konservatiivien ehdokkaaksi Englannin kaakkoisissa vaalipiireissä, ja konservatiivipuolue otti hänet ehdokkaaksi vuoden 1959 vaaleihin Finchleyssä. Alue oli konservatiivien kannatusaluetta, ja Thatcher valittiin parlamenttiin selvällä ääntenenemmistöllä.[7]

Kansanedustajana ja varjohallituksessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thatcher aloitti vuonna 1959 parlamentissa yhtenä kahdestatoista alahuoneen naispuolisesta konservatiiviedustajasta. Hän sai toimia ensi kertaa lakiesityksen esittelijänä jo ensimmäisessä puheessaan helmikuussa 1960. Thatcherin esityksessä haluttiin kieltää kunnanvaltuustoja jättämästä lehdistöä ovien ulkopuolelle kokouksistaan, kuten työväenpuolue oli alkanut tehdä. Pääministeri Harold Macmillan nimitti Thatcherin lokakuussa 1961 eläkeasioiden ministerin parlamenttisihteeriksi, missä tehtävässä Thatcher toimi seuraavan kolmen vuoden ajan. Hän uusi paikkansa parlamentissa helposti vuoden 1964 vaaleissa.[8]

Konservatiivit olivat oppositiossa vuodet 1964–1970. Tuona aikana Thatcher toimi kuudessa eri tehtävässä konservatiivien varjohallituksessa. Varjohallituksen ministeriksi hänet nostettiin vuonna 1967 vastaamaan ensin polttoaineesta ja energiasta, seuraavana vuonna liikenteestä, ja vuonna 1969 opetuksesta.[9]

Opetusministerinä 1970–1974

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun konservatiivit voittivat vaalit 1970, pääministeri Edward Heath otti Thatcherin hallitukseensa opetusministeriksi. Thatcher ei ministerikautensa aikana tehnyt suuria uudistuksia Britannian opetusjärjestelmään. Hän pyrki tukemaan maan peruskoulujärjestelmää ja korosti myös eliittiyliopistojen tärkeyttä. Hän sai kielteistä julkisuutta lakiehdotuksestaan, joka lakkauttaisi alaluokilta ilmaisen maidon, mistä lehdistö keksi hänelle pilkkanimen milk-snatcher, ’maitorosvo’. Thatcher toimi opetusministerinä koko Heathin kauden ajan vuoteen 1974 saakka, jolloin konservatiivipuolue joutui takaisin oppositioon. Oman parlamenttipaikkansa hän onnistui kuitenkin säilyttämään Finchleystä, vaikka hänen äänimääränsä pienenikin aiemmasta.[10]

Konservatiivien puheenjohtajana 1975–

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Margaret Thatcher vuonna 1975 noustuaan konservatiivien johtoon.

Thatcher sai uudessa varjohallituksessa tällä kertaa ympäristöministerin paikan. Konservatiivipuolueessa oli noussut vastarintaa puoluejohtaja Heathia kohtaan, ja vapaiden markkinoiden kannattaja Thatcher oli yksi Heathin konsensushakuisen politiikan arvostelijoista. Thatcher tuki aluksi Keith Josephia konservatiivien uudeksi johtajaksi, mutta kun tämä erehtyi puheessaan väheksymään alempia sosiaaliluokkia ja sai kielteistä julkisuutta, Thatcher nousi Heathin vastaehdokkaaksi. Helmikuussa 1975 järjestetyssä konservatiivien parlamenttiehdokkaiden äänestyksessä Thatcher voitti Heathin ja nousi konservatiivien puheenjohtajaksi.[11]

Thatcher muodosti varjohallituksen, josta hän jätti edeltäjänsä pois. Thatcherin asema oli aluksi heikko, sillä lähes kaikki eturivin konservatiivit olivat tukeneet Heathia, eikä Thatcheria ja hänen linjaansa vielä tunnettu kovin hyvin. Saadakseen lisää vakuuttavuutta Thatcher otti puhetunteja madaltaakseen ääntään ja pehmentääkseen äänensävyään. Hän sai Neuvostoliiton viestimiltä lisänimen ”Rautarouva” puheestaan, jossa hän tuomitsi Neuvostoliiton maailmanhallintapyrkimykset. Hän matkusti laajasti ulkomailla ja tapasi Yhdysvalloissa presidentiksi pyrkivän republikaanipoliitikon Ronald Reaganin, josta tuli hänen pitkäaikainen liittolaisensa.[12]

Britannian talous oli stagflaation tilassa talvella 1979 ja työväenpuolueen hallitus oli epäsuosittu. Thatcherin epäluottamuslause hyväksyttiin parlamentissa maaliskuussa 1979, mistä seurasivat ennenaikaiset parlamenttivaalit. Vaalikampanjassaan Thatcher lupasi palauttaa Britannian suuruuden ja kääntää talouden takaisin nousuun vapauttamalla elinkeinotoiminnan, laskemalla tuloveroa, vähentämällä julkista lainaamista ja hillitsemällä uuden rahan painamista. Konservatiivit saivat vaaleissa parlamenttiin 43 edustajan enemmistön, ja Thatcherista tuli Britannian pääministeri 4. toukokuuta 1979.[13]

Pääministerinä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen pääministerikausi 1979–1983

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Thatcher vuonna 1979 ensimmäisen pääministerikautensa alussa.

Uuden hallituksensa sisäministeriksi ja käytännössä varapääministerikseen Thatcher valitsi tukijansa William Whitelaw’n. Valtiovarainministeriksi hän valitsi Geoffrey Howen ja teollisuusministeriksi Keith Josephin. Hän ei ottanut hallitukseensa edeltäjäänsä Edward Heathia, mutta otti silti mukaan useita Heathin tukijoita, mikä teki hallituksesta talousasioissa melko epäyhtenäisen.[14]

Britanniassa 1970-luvun lopussa riistäytynyt inflaatio jatkoi kiihtymistään Thatcherin ensimmäisen pääministerikauden alkuvuosina. Myös bruttokansantuote laski ja työttömyys pysyi korkeana. Terästyöläiset ja virkamiehet saivat lakkoilemalla palkankorotukset. Uusien lakkojen uhan edessä Thatcher joutui perumaan 23 tuottamattoman kaivoksen sulkemisen, millä pelastettiin 13 000 työpaikkaa. Hän joutui myös pelastamaan autonvalmistaja British Leylandin yli miljardilla punnalla.[15]

Thatcher ja valtiovarainministeri Howe halusivat kääntää Britannian suuntaa alkamalla vähentää valtion menoja ja laskemalla veroja. Hallituksen ensimmäisessä budjetissa tulovero laskettiin 33 prosentista 30 prosenttiin ja ylimmän veroluokan veroaste 83 prosentista 60:een, ja lisäksi valtion menoja leikattiin kolmella prosentilla. Budjetin tasapainottamiseksi arvonlisäveroa nostettiin 8 prosentista 15:een. Lisäksi korkoja nostettiin 14 prosentista 17 prosenttiin. Valtio myös lakkasi tukemasta puntaa ja antoi sen arvon määräytyä kansainvälisten valuuttakurssien mukaan. Thatcher perusteli radikaalia budjettiaan siten, että ”vaihtoehtoa ei ole”. Kevään 1980 budjetti jatkoi valtion menojen vähentämistä ja esitteli uusia leikkauksia.[16]

Arvonlisäveron ja korkojen nosto kiihdytti aluksi inflaatiota entisestään ja heikensi ostovoimaa. Punnan arvo nousi, mikä heikensi Britannian viennin kilpailukykyä ja vahingoitti teollisuustuotantoa. Työttömyys jatkoi nousuaan ja talous supistumistaan. Thatcher kuitenkin piti linjansa, ja Howen kolmannessa budjetissa esiteltiin jälleen uusia leikkauksia ja veroja niin, että 364 taloustieteilijää kirjoitti julkisessa kirjeessä uskovansa hallituksen toimien vain syventävän lamaa ja aiheuttavan epävakautta.[17]

Thatcher Pohjois-Irlannissa vuonna 1982.

Thatcherin ensimmäisiä merkittäviä sisäpoliittisia tekoja oli Housing Act -laki, joka antoi kunnan omistamien vuokratalojen vuokralaisille oikeuden ostaa asunto itselleen. Thatcher otti myös taipumattoman asenteen Irlannin tasavaltalaisarmeijan IRA:n vaatimusten suhteen, kun sen jäsenet nälkälakkoilivat vankilassa saadakseen itselleen poliittisen statuksen.[18]

Thatcher oli vannoutunut Neuvostoliiton vastustaja ja kylmän sodan soturi, joka ihaili Yhdysvaltoja. Yhdistyneitä kansakuntia hän ei arvostanut, vaan piti järjestöä pelkkänä puhekauppana. Myöskään brittiläinen kansainyhteisö ei merkinnyt hänelle erityisen paljon, ja suhteita Afrikan johtajiin rasitti Thatcherin antama tuki Etelä-Afrikan valkoiselle hallitukselle. Rhodesian vallanvaihdon hän kuitenkin hyväksyi käytännön syistä.[19]

Thatcher huolestui Britannian kasvavista jäsenmaksuista Euroopan yhteisössä ja neuvotteli niihin suuret leikkaukset. Hänelle jäi kuitenkin epäluulo Ranskan ja Saksan vahvaa akselia kohtaan EY:ssä. Thatcher piti Yhdysvaltain demokraattipresidentti Jimmy Carteria heikkona. Sen sijaan Thatcher oli yksi ensimmäisistä vierailevista valtionjohtajista Valkoisessa talossa sen jälkeen, kun Ronald Reagan oli valittu presidentiksi. Vaikka Thatcher ja Reagan olivat ihmisinä ja poliitikkoina hyvin erilaisia, heillä oli yhteiset tavoitteet ja samanlaiset keinot niiden saavuttamiseksi.[20]

Britannian BKT:n kasvukäyrä. Thatcherin pääministeriaika tummanvihreällä. Käyrässä näkyy selvästi Britannian taloustilanteen kääntyminen nousuun keskellä Thatcherin ensimmäistä kautta.

Thatcherin ei vielä keväällä 1981 uskottu selviävän kauan pääministerinä, sillä Britannian talous ja työttömyysaste eivät olleet kääntyneet parempaan. Keväällä 1981 Englannin suurimmissa kaupungeissa oli vakavia mellakoita. Thatcher piti kuitenkin linjansa ja vaihtoi häntä vastustaneita tai epäonnistuneita ministereitään uusiin. Käänne parempaan alkoi, kun Britannia alkoi pumpata öljyä Pohjanmerestä ja taantuma alkoi hellittää. Samalla maan oppositio ajautui hajaannukseen ja työväenpuolue siirtyi entistä enemmän vasemmalle.[21] Öljyistä saatujen tulojen on sanottu auttaneen suuresti Thatcheria Britannian talouskasvussa. Öljyrahat käytettiin pääasiassa varakkaampien veronalennuksiin ja yksityistämisiin.[22][23]

Kun Argentiina miehitti Britannialle kuuluneet Falklandinsaaret huhtikuussa 1982, Thatcher reagoi nöyryytykseen määrätietoisesti ja lähetti armeijan valtaamaan saaret takaisin. Seuranneessa sodassa Britannia valtasi saaret takaisin itselleen, ja Thatcher nähtiin kotimaassa rohkeana voiton arkkitehtina. Hänen suosiolukunsa kaksinkertaistui yli 50 prosentin, ja hänen asemansa pääministerinä pelastui. Myös Thatcherin toimenpiteet ammattiliittojen erikoisoikeuksien ja vallan vähentämiseksi olivat suosittuja kansan keskuudessa. Inflaatio oli pudonnut viiteen prosenttiin, ja korkotasoa pystyttiin alentamaan. Thatcherin hallitus aloitti vuonna 1982 myös suuren yksityistämisohjelman. Thatcher piti ydinpelotetta tärkeänä, joten hän osti Yhdysvalloilta edulliseen hintaan Trident-ohjuksia ja lupasi Yhdysvalloille vastineeksi oikeuden varustaa omia tukikohtiaan Britanniassa risteilyohjuksilla.[24]

Kuningatar Elisabet II:n kanssa Thatcherilla oli vain vähän yhteistä, ja heidän välinsä olivat aina viileät vaikkakin asialliset.[25]

Toinen pääministerikausi 1983–1987

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Thatcher ja Reagan Valkoisessa talossa vuonna 1983.

Konservatiivit saivat kesäkuussa 1983 pidetyissä vaaleissa 144 edustajan enemmistön parlamenttiin, ja Thatcher sai ensimmäisen jatkokautensa pääministerinä.[26]

Keväällä 1984 Thatcher selvisi IRA:n tekemästä pommi-iskusta konservatiivien puoluekokoukseen, jossa kuoli viisi ihmistä.[27] Samaan aikaan Thatcherin entinen opinahjo Oxfordin yliopisto kieltäytyi myöntämästä hänelle kunniatutkintoa, vaikka sillä oli ollut tapana aina myöntää sellainen pääministereille.[28] Thatcher sai vuosina 1984 ja 1985 paljon kritiikkiä siitä, että työttömyys oli kasvussa, ja konservatiivien kannatus laskikin vuoden 1980 pohjalukemien tasolle. Syksyllä 1985 maassa puhkesi jälleen katumellakoita.[29]

Thatcher torjui valtiovarainministerinsä Nigel Lawsonin ehdotuksen siitä, että Britannia liittyisi Euroopan valuuttajärjestelmän valuuttakurssimekanismiin, sillä hän katsoi liittymisen heikentävän Britannian kansallista suvereniteettia. Lawsonin ehdotuksella oli kuitenkin monen konservatiivin tuki, ja pitkittynyt riita johtikin viiden vuoden kuluttua lopulta kummankin poliittisen uran päättymiseen.[30]

Kansallinen hiilikomitea ilmoitti keväällä 1984 sulkevansa 20 tuottamatonta hiilikaivosta, mikä johti hiilikaivostyöläisten 12 kuukauden mittaiseen lakkoon. Kun Thatcher tuomitsi vallankumouksellisen ay-johtaja Arthur Scargillin johtaman lakon, ja hiiltäkin edelleen riitti, kaivosmiehet alkoivat palailla töihin ja lakko loppui. Näin Thatcher oli lyönyt ”sisäisen vihollisensa”, joka oli aiheuttanut hänelle harmia jo vuodesta 1981 asti.[31]

Thatcher lakkautti vuonna 1965 perustetut maan konurbaatioiden hallintoelimet, sillä hän piti niitä tuhlailevina ja vastuuntunnottomina.[32]

Thatcher julisti maaliskuussa 1986 että kuntien vuokra-asujat olivat ryhtyneet runsain joukoin ostamaan itselleen vuokratalojaan, työläiset ostamaan yksityistettyjen yhtiöiden osakkeita, ja ammattiliittolaiset päättämään liittojensa johtajista äänestämällä. Vuoteen 1990 mennessä vuokra-asuntojen myynti olikin tuottanut valtiolle 28 miljardia puntaa. Lisäksi BT:n (British Telecom), British Gasin ja British Airwaysin yksityistäminen tuotti yli 20 miljardia puntaa. Vuosien 1983–1990 aikana Britanniaan syntyi yli kolme miljoonaa uutta työpaikkaa, etupäässä palvelualalle, mikä kompensoi aiemmin menetettyjä teollisuustyöpaikkoja ainakin maan eteläosissa. Myös säännöstelyn purkaminen lisäsi Thatcherin suosiota, ja Lontoon Citystä tuli kansainvälisesti merkittävä finanssikeskus.[33]

Thatcher allekirjoitti Irlannin pääministeri Garret FitzGeraldin kanssa sopimuksen, jolla tunnustettiin Irlannin osallistuminen Pohjois-Irlannin tuleviin rauhanneuvotteluihin.[34]

Vuonna 1986 Thatcher allekirjoitti Ranskan presidentti François Mitterrandin kanssa sopimuksen yhteistyöstä kanaalitunnelin rakentamisessa. Muutoin Thatcher oli kriittinen Euroopan integraation syventämisen suhteen.[35] Thatcher piti Yhdysvaltoihin edelleen hyviä suhteita yllä ja salli amerikkalaisten käyttää Britanniassa olleita F-111-koneita Libyan pommituksiin. Hän solmi myös hyvät keskustelusuhteet Neuvostoliiton nuoreen johtajaan Mihail Gorbatšoviin, jota hän piti yhteistyökykyisenä.[36]

Kolmas pääministerikausi 1987–1990 ja syrjäyttäminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Britannian työttömyys alkoi vihdoin laskea syksyllä 1986, ja matala inflaatio ja matalat korot tekivät Britanniasta yhden EY:n nopeimmin kasvavista talouksista. Tämä kasvatti konservatiivien kansansuosiota. Konservatiivit voittivatkin kesäkuussa 1987 järjestetyt parlamenttivaalit 42,2 prosentin ääniosuudella, ja Thatcher sai toisen jatkokautensa pääministerinä. Näin hänestä tuli Britannian ensimmäinen kolmet peräkkäiset vaalit voittanut puoluejohtaja vuoden 1832 jälkeen.[37] Toukokuussa 1989 Thatcherille tuli täyteen kymmenen vuotta pääministerinä, ja hän oli noussut Britannian pitkäaikaisimmaksi pääministeriksi 1900-luvulla.[38]

Thatcherin pääministerikausien aikana hänen oman puolueensa sisälle oli muodostunut koko ajan kasvava joukko kärkkäitä eturivin kriitikkoja, kuten entiset ministerit Ian Gilmour ja Michael Heseltine. Heidän lisäkseen myöskään konservatiivien rivikansanedustajat eivät pitäneet siitä, että Thatcher jätti heidät ylentämättä tai joskus kokonaan huomiotta. Kansa puolestaan ei pitänyt siitä, että valtiovarainministeri Lawson pudotti ylimmän veroluokan veroprosentin 60:stä 40:een samalla kun kaikkia sosiaaliavustuksia leikattiin. Lisäksi inflaatio nousi takaisin 10 prosenttiin ja korot 15 prosenttiin, mikä kuritti erityisesti keskiluokkaa.[39]

Kansansuosiota verotti myös se, että Thatcher oli ajanut kaikille kunnan asukkaille tulojen tai varallisuuden suuruudesta riippumatta samansuuruista veroa eli niin sanottua henkiveroa. Könttäsummavero eli poll tax olisi korvannut kunnallisen kiinteistöveron, mutta se olisi sisältänyt helpotuksia matalatuloisille. Veroa vastustavat mielenosoitukset yltyivät lopulta mellakoiksi.[40]

Thatcherin skeptisyys Euroopan yhdentymistä kohtaan vahvistui entisestään. Heinäkuussa 1989 Thatcher siirsi toisiin tehtäviin ulkoministeri Howen, joka oli jatkanut valtiovarainministeri Lawsonin kanssa Thatcherin taivuttelua liittymään valuuttakurssimekanismiin. Pian sen jälkeen myös Lawson erosi. Tämän kaiken seurauksena yleinen mielipide kääntyi Thatcheriä vastaan, ja konservatiivit hävisivät europarlamenttivaalit työväenpuolueelle. Thatcherin hyväksyi mielipidekyselyissä enää 20 prosenttia briteistä, ja konservatiivit pitivät hänen kanssaan työskentelyä koko ajan vaikeampana.[41]

Michael Heseltine haastoi Thatcherin konservatiivipuolueen johtajuudesta marraskuussa 1990. Thatcher sai parlamenttiryhmän äänestyksessä 204 ääntä Heseltinen 152:ta vastaan, mutta koska se jäi neljän äänen päähän tarvittavasta, Thatcher ilmoitti 22. marraskuuta ennen toista äänestyskierrosta eroavansa. Kuusi päivää myöhemmin hänen tilalleen puoluejohtajaksi ja pääministeriksi valittiin John Major.[42]

Pääministeriyden jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thatcher jatkoi aluksi parlamentin alahuoneessa, kunnes vuonna 1992 hänet aateloitiin paronittareksi ja nimitettiin ylähuoneeseen.[43]

Niin kauan kuin hänen terveytensä salli, Thatcher matkusteli paljon ja piti puheita Yhdysvalloissa, Japanissa ja muualla maailmassa. Hän julkaisi kaksiosaiset muistelmansa vuosina 1993 ja 1995. Thatcher lahjoitti laajan arkistonsa Cambridgen yliopiston Churchill Collegelle ja perusti Thatcher-säätiön edistämään ajatuksiaan maailmanlaajuisesti.[44]

Thatcher sai useita kunnianosoituksia, ja hänet nimitettiin arvovaltaisten seurojen kuten tiedeseura Royal Societyn jäseneksi. Vuonna 1991 presidentti George H. W. Bush myönsi hänelle presidentin vapausmitalin. Vuonna 1995 hänet otettiin sukkanauharitarikuntaan. Thatcher toimi vuosina 1992–1998 Buckinghamin yliopiston kanslerina ja vuosina 1993–2000 yhdysvaltalaisen William and Mary Collegen kanslerina.[45] Thatcherin patsas pystytettiin Westminsterin palatsiin vuonna 1998. Falklandin saarilla juhlitaan Margaret Thatcherin päivää joka 10. tammikuuta.[46]

Sairaus ja kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Thatcher vuonna 2005.

Thatcher kärsi viimeisinä vuosinaan pahenevasta dementiasta. Sairauden oireet alkoivat ilmetä julkisuudessa jo vuonna 1994, jolloin hän menetti tajuntansa puhetilaisuudessa ilmeisesti pienen aivohalvauksen seurauksena. Kun hän sai samanlaisia kohtauksia seuraavinakin vuosina, Thatcher lopetti vuonna 2002 julkiset puheet. Hän osallistui vielä Ronald Reaganin hautajaisiin vuonna 2004, missä hän esitti ennalta nauhoitetun puheen.[46] Maaliskuussa 2006 hänet nähtiin konservatiiviministeri John Profumon hautajaisissa, ja syyskuussa 2007 hän kävi teellä Downing Street numero 10:ssä pääministeri Gordon Brownin luona.[47]

Thatcher jäi leskeksi vuonna 2003. Vuonna 2012 Thatcher muutti asumaan Ritz-hotelliin, missä hän kuoli aivohalvaukseen 8. huhtikuuta 2013. Hautajaisiin osallistuivat muun muassa kuningatar Elisabet II ja Britannian poliittinen johto. Thatcherin tuhkat haudattiin Chelsean Royal Hospitalin maille.[46]

Jälkimaine

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thatcher on yksi ristiriitaisimpia poliitikkoja Britannian historiassa. Thatcherin ihailijat ovat nähneet Thatcherissa maansa pelastajan, joka teki Britanniasta pitkäaikaisen heikentymisen jälkeen taas suuren. He arvostavat Thatcheria siitä että hän kesytti ammattiliitot, käänsi kansallistamiskehityksen, vähensi valtion valtaa, loi vahvan yritystalouden ja pakotti työväenpuolueen hyväksymään maan uuden tilan. Kansainvälisesti Thatcher nosti Yhdysvaltain-suhteet niin läheisiksi ja tärkeiksi, että vastaavaa ei ollut nähty sitten Churchillin aikojen. Hän myös näytti muulle maailmalle mallia yksityistämisessä sekä osallistui kylmän sodan voittamiseen ja Itä-Euroopan vapauttamiseen.[48] Muun muassa suomalaispoliitikko Timo Soini on kertonut pitävänsä Thatcheria yhtenä esikuvistaan. [49]

Brittiparlamentin jäsenet valitsivat 2013 Margaret Thatcherin maan sodanjälkeisen ajan menestyksekkäimmäksi pääministeriksi. Asteikolla 0–10 hän sai arvosanakseen 7,4.[50]

Britanniassa Thatcherin vastustajat muistavat hänet ennen kaikkea siitä, että hänen laajamittaiset yksityistämisensä ja julkisen sektorin leikkauksensa johtivat luokkaerojen kasvuun ja työväestön aseman heikentymiseen. Työväestön keskuudessa katkeruus Thatcherin hallintoa kohtaan jatkui vielä pitkään tämän jäätyä politiikan ulkopuolelle. Thatcherin kuolema jopa synnytti spontaaneja ”kansanjuhlia” eri puolilla Isoa-Britanniaa.[51] Hänen kuolemansa jälkeen kansanliike sai nostetuksi Judy Garlandin esittämän kappaleen ”Ding Dong! the Witch is Dead” (suom. Ding Dong, noita on kuollut) elokuvasta Ihmemaa Oz Skotlannin Scottish Singles Chartin sijalle 1 ja Britannian singlelistan sijalle 2. Punkyhtye Notsensiblesin kappaletta ”I’m in Love with Margaret Thatcher” (suom. olen rakastunut Margaret Thatcheriin) masinoitiin samalla tavalla ja se saavutti UK Singles Chartin sijan 35.[52][53][54]

On sanottu, että Thatcherin aikainen talouskasvu olisi ollut suurelta osin Pohjanmereltä löydetyn öljyn ja siitä saatujen öljytulojen ansiota.[55]

Thatcherin pääministerikaudelle sattunut Falklandin sota ilmestyi juuri kun Thatcherin sisäpolitiikka oli kriisissä ja Thatcher pääministerinä oli kulkemassa kohti epäonnistumista.[56] Jälkikäteen Falklandin sodasta on herännyt spekulaatioita, käynnistettiinkö se jotta Thatcher saisi pääministerikautensa vietyä onnistuneesti loppuun asti ja pärjätäkseen tulevissa vaaleissa.[57]

Suomalainen psykoanalyytikko Gustav Schulman on arvioinut, että ”uransa alussa Thatcher vielä kritisoi vastapuolta ylimielisyydestä, mutta sortui myöhemmin itse samaan epäempaattiseen ja omahyväiseen asennoitumiseen muita kohtaan. Yhteistyö hänen kanssaan oli mahdotonta. Sen seurauksena Thatcher joutui luopumaan vallasta.”[58]

Näkemyksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kylmä sota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Margaret Thatcher ja Ronald Reagan Camp Davidissa 1986.

Thatcher oli Yhdysvaltain presidentti Ronald Reaganin hengenheimolainen. Kumpikin uskoi kapitalismin olevan sekä eettisesti oikea että eniten hyvinvointia tuottava järjestelmä. He arvostelivat Neuvostoliiton ihmisoikeusloukkauksia ja uskoivat maan pyrkivän maailmanherruuteen. Toisaalta he uskoivat – toisin kuin useat muut 1970- ja 1980-luvun vaihteessa – neuvostoblokin lopulta häviävän kylmän sodan. Tätä he katsoivat voivansa nopeuttaa haastamalla sen kiihtyvään kilpavarusteluun. Varustelutaso, joka vei noin viisi prosenttia Yhdysvaltain kansantuotteesta vei moninkertaisen osuuden Neuvostoliiton paljon alhaisemmasta kansantuotteesta ja näin tukahdutti sen talouden raskaiden verojen tavoin. Puolustajien mielestä kylmän sodan voitto oli kaksikon tinkimättömyyden ansiota, vastustajien mielestä se tapahtui heistä huolimatta. Thatcher antoi Yhdysvaltain sijoittaa ydinaseita Britanniaan, mitä vastaan rauhanliike järjesti mielenosoituksia.

Euroopan yhteisö ja integraatio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarina kertoo Thatcherin Fontainebleaun kokouksessa 1984 sanoneen: ”Haluan rahani takaisin”, minkä seurauksena Britannialle myönnettiin jäsenmaksualennus. Todellisuudessa Thatcher sanoi: ”Emme pyydä EY:ltä tai muiltakaan rahaa. Me vain haluamme omat rahamme takaisin.” Britanniasta oli tulossa suurin nettomaksaja EU:ssa. Pääongelmana oli Britannian pieni maataloussektori, joten EU:n maataloustukijärjestelmästä hyötyivät muut valtiot.[59]

Vuonna 1988 Thatcher piti puheen, jossa hän vastusti esityksiä EY:n päätöksenteon keskittämisestä ja liittovaltiorakenteesta.lähde? Hänen mielestään EY:n tulisi lisätä kansalaisten vapautta, ei rajoittaa eikä säädellä sitä. Hänestä valtiovallan roolin onnistunut rajoittaminen Britanniassa ei saisi kumoutua sillä, että uusi eurooppalainen supervaltio palauttaisi valtiovallan entiseen laajuuteensa Brysselistä käsin. Erityisesti hän vastusti rahaliitto Emua. Tuolloin tulivat myös näkyviin konservatiivipuolueen jakolinjat suhteessa EY:hyn.

Ay-liike

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oikeistolaisten kriitikkojen mukaan ammattiyhdistysliike oli jähmettänyt talouden ja oli vaarana työllisyydelle, ja työväenpuolue oli epäonnistunut yrityksissään rajoittaa sen valtaa. Thatcher poisti vaiheittain ammattiyhdistysliikkeen etuoikeuksia, ja vastaavasti ay-liike toteutti monia lakkoja, joiden tarkoitus oli vahingoittaa Thatcheriä poliittisesti.

Pohjois-Irlanti ja IRA

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thatcher oli hyvin tinkimätön Pohjois-Irlannin kannoissaan ja piti aluetta osana Britanniaa. Hänen mukaansa asia kuului vain alueen väestölle (jonka protestanttienemmistö halusi pysyä Britannian osana), hallitukselle ja parlamentille, eikä hän suostunut tekemään myönnytyksiä terroristeille.

Kuolemanrangaistus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thatcher tuki kuolemanrangaistuksen palauttamista Britanniaan.[60]

Sosiaaliset kysymykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thatcher oli harvoja konservatiiviedustajia, jotka äänestivät homoseksuaalisuuden laillistamisen puolesta. Tästä huolimatta myöhemmin vuoden 1988 Local Government Actin luku 28 kielsi erikseen kunnallishallinnoilta ”homoseksuaalisuuden edistämisen” ja kouluilta homoseksuaalisuuden opettamisen hyväksyttävänä. Thatcher vastusti lain kumoamista vuonna 2000.[61] Thatcher oli laillistamassa aborttia.

Etelä-Afrikka ja apartheid

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thatcher piti Etelä-Afrikan valkoista hallitusta länsimaiden leiriin kuuluvana, mutta Afrikan kansalliskongressia (ANC) kommunistien tukemana, jopa terroristisena järjestönä. Hän uskoi Etelä-Afrikan talouden tuhoutuvan ja maan lähentyvän Neuvostoliittoa, jos ANC pääsee valtaan. Tämän vuoksi Thatcher vastusti Etelä-Afrikan talouspakotteita ja uskoi päinvastoin kaupankäynnin lisäämisen maan kanssa olevan sille parhaaksi väistämättömän vallanvaihdon edellä.[62]

Yhteiskunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thatcher kertoi näkevänsä ihmiset yksilöinä ja vastustavansa kaikkea sellaista politiikkaa, joka on rakennettu kahden ryhmäidentiteetin vastakkainasettelun ympärille.[63] Thatcherin mukaan sellaista asiaa kuin yhteiskunta ei ole olemassakaan, vaan on vain yksittäisiä miehiä ja naisia sekä perheitä. Oikeuksiin liittyy Thatcherin mukaan vastavuoroisesti velvollisuuksia, ihmisten täytyy pitää huolta ensin itsestään ja sitten toisistaan, ja hallitus voi tehdä mitään vain ihmisten kautta.[64]

Feminismi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thatcher ei koskaan pitänyt feminismistä. Hänen mukaansa nainen voidaan ylentää vain meriittien perusteella, eikä hän koskaan edistänyt positiivista syrjintää tai sukupuolikiintiöitä.[65][66] Vuonna 1982 Thatcher sanoi, että taistelu naisten oikeuksista on jo suurelti voitettu.[67] Omiin hallituksiinsa Thatcher otti koskaan vain yhden naisen.[25]

Kunnianosoituksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Thatcherin vaakuna.

Brittiläiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkomaalaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvia ja televisiosarjoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Britannian yleisradioyhtiö BBC on esittänyt Thatcherin pääministerikauden jälkeen Englannin televisiossa ja radiossa useita Thatcherista kertovia televisioelokuvia ja talevisiosarjoja.[46] Vuonna 2011 julkaistun Rautarouva-elokuvan painopiste on Falklandin sotaa edeltävissä vaiheissa, mutta Thatcherin muistisairauskin tuodaan esille. Nimiroolissa on Meryl Streep, joka sai suorituksestaan Oscar-palkinnon.[46][80]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Cannadine, David: Margaret Thatcher. A Life and Legacy. Oxford: Oxford University Press, 2017. ISBN 978-0-19-879500-1 (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Wallius, Anniina: Margaret Thatcher 1925–2013 Yle Uutiset. 8.4.2013. Viitattu 8.4.2013.
  2. ↑ Sullström, Heidi: Margaret Thatcher on kuollut Yle Uutiset. 8.4.2013. Viitattu 8.4.2013.
  3. ↑ Cannadine 2017, s. 1–4.
  4. ↑ Cannadine 2017, s. 5–7.
  5. ↑ Cannadine 2017, s. 7–9.
  6. ↑ Cannadine 2017, s. 9–12.
  7. ↑ Cannadine 2017, s. 12.
  8. ↑ Cannadine 2017, s. 13–14.
  9. ↑ Cannadine 2017, s. 15.
  10. ↑ Cannadine 2017, s. 17–20.
  11. ↑ Cannadine 2017, s. 20–23.
  12. ↑ Cannadine 2017, s. 23–25.
  13. ↑ Cannadine 2017, s. 25.
  14. ↑ Cannadine 2017, s. 29.
  15. ↑ Cannadine 2017, s. 29–31
  16. ↑ Cannadine 2017, s. 31–32.
  17. ↑ Cannadine 2017, s. 32–33.
  18. ↑ Cannadine 2017, s. 33.
  19. ↑ Cannadine 2017, s. 34–36.
  20. ↑ Cannadine 2017, s. 36–38.
  21. ↑ Cannadine 2017, s. 39–43.
  22. ↑ Mitchell, Adam: Oil wealth key to Thatcher’s legacy, analysts say France 24. 17.4.2013. Viitattu 21.4.2024. (englanniksi)
  23. ↑ McKay, Ron: What actually happened to Scotland’s trillions in North Sea oil boom? The Herald. 14.11.2021. Viitattu 21.4.2024. (englanniksi)
  24. ↑ Cannadine 2017, s. 50–54.
  25. ↑ a b Cannadine 2017, s. 61–63.
  26. ↑ Cannadine 2017, s. 56.
  27. ↑ Cannadine 2017, s. 69.
  28. ↑ Cannadine 2017, s. 70.
  29. ↑ Cannadine 2017, s. 71.
  30. ↑ Cannadine 2017, s. 72.
  31. ↑ Cannadine 2017, s. 73.
  32. ↑ Cannadine 2017, s. 75–76.
  33. ↑ Cannadine 2017, s. 79–82.
  34. ↑ Cannadine 2017, s. 85–86.
  35. ↑ Cannadine 2017, s. 89.
  36. ↑ Cannadine 2017, s. 89–90.
  37. ↑ Cannadine 2017, s. 91–93.
  38. ↑ Cannadine 2017, s. 96.
  39. ↑ Cannadine 2017, s. 99–100.
  40. ↑ Whitelaw, Ian: ”Margaret Thatcher ottaa käyttöön henkiveron”, Maailmanhistorian pahimmat erehdykset ja ihmiset niiden takana, s. 207–210. (Suomentanut Jenni Perälä) Helsinki: Schildts & Söderströms, 2013. ISBN 978-951-52-3111-6
  41. ↑ Cannadine 2017, s. 103.
  42. ↑ Cannadine 2017, s. 109–110.
  43. ↑ 1992: Thatcher takes her place in Lords BBC. Viitattu 10.4.2022. (englanniksi)
  44. ↑ Cannadine 2017, s. 112–113.
  45. ↑ Cannadine 2017, s. 115–116.
  46. ↑ a b c d e Cannadine 2017, s. 116–117.
  47. ↑ Thatcher Visits Brown for Tea at No 10 The Guardian. Viitattu 16.9.2007. (englanniksi)
  48. ↑ Cannadine 2017, s. 122–123.
  49. ↑ Hiltunen, Anna-Kaisa: Timo Soini: EU:n varaan ei pidä jättäytyä Ulkopolitiikka. 2012. Ulkopoliittinen instituutti. Viitattu 19.11.2023.
  50. ↑ News Release 23.12.2013. AlphaGalileo Ltd. Arkistoitu 2.1.2014. (englanniksi)
  51. ↑ Vasama, Tanja: Ihailtu ja inhottu johtaja (tilaajille) Helsingin Sanomat. 9.4.2013.
  52. ↑ Hall, Melanie: Anti-Margaret Thatcher song Ding Dong! The Witch is Dead fails to reach number one The Telegraph. 14.4.2013. Viitattu 21.6.2018. (englanniksi)
  53. ↑ Tämän satulaulun BBC sensuroi Thatcherin kuoleman vuoksi Markkinointi & Mainonta. 15.4.2013. Arkistoitu 21.6.2018. Viitattu 21.6.2018.
  54. ↑ Dingwall, John: Ding Dong The Witch Is Dead shoots to number one in Scottish charts following the death of Margaret Thatcher The Daily Record. 14.4.2013. Viitattu 21.6.2018. (englanniksi)
  55. ↑ Sappenfield, Mark: How North Sea oil helped Margaret Thatcher The Christian Science Monitor. 8.4.2013. Viitattu 21.4.2024.
  56. ↑ How the Falklands War Cemented Margaret Thatcher’s Reputation as the ’Iron Lady’ History.com. 2019. Viitattu 3.4.2023. (englanniksi)
  57. ↑ How Margaret Thatcher’s Falklands gamble paid off The Guardian. 9.4.2013. Viitattu 3.4.2023. (englanniksi)
  58. ↑ Psykoanalyytikko: Margaret Thatcher ja Hitler narsisteja mtvuutiset.fi. 11.7.2012. Viitattu 18.7.2019.
  59. ↑ Q&A: The UK Budget Rebate BBC News. 23.12.2005. (englanniksi)
  60. ↑ Engelhart, Katie: Margaret Thatcher Wanted to Reinstate Death Penalty for Northern Irish Terrorists Show Newly Released Files Vice News. 30.12.2014. Viitattu 6.8.2017. (englanniksi)
  61. ↑ Peers Vote to Keep Gay Ban BBC News. 24.7.2000. (englanniksi)
  62. ↑ Cannadine 2017, s. 87–88.
  63. ↑ Cannadine 2017, s. 61.
  64. ↑ Thatcher, Margaret: Interview for Woman’s Own (”No Such Thing as Society”) (haastattelu 23.9.1987) Margaret Thatcher Foundation. Viitattu 9.4.2022. (englanniksi)
  65. ↑ Margaret Thatcher: a pioneering woman with no time for feminists The Daily Telegraph. Viitattu 3.4.2023. (englanniksi)
  66. ↑ Iron Lady was a self-serving anti-feminist The Irish Times. Viitattu 3.4.2023. (englanniksi)
  67. ↑ Margaret Thatcher: A life in words The Daily Telegraph. Viitattu 3.4.2023. (englanniksi)
  68. ↑ Page 6023 | Issue 54017 The Gazette. 25.4.1995. Viitattu 3.4.2023. (englanniksi)
  69. ↑ Page 10029 | Issue 52590 The Gazette. 1.7.1991. Viitattu 3.4.2023. (englanniksi)
  70. ↑ Page 19066 | Issue 52360 The Gazette. 11.12.1990. Viitattu 3.4.2023. (englanniksi)
  71. ↑ Margaret Thatcher Visuotinė lietuvių enciklopedija. 2023. Viitattu 3.4.2023. (lituanien)
  72. ↑ Highest Catholic honour for Thatcher Independent. 15.11.2003. Viitattu 3.4.2023. (englanniksi)
  73. ↑ Kazakhstan, Order of Friendship, 1st Class - set of insignia. peterharrington.co.uk. Viitattu 3.4.2023. (englanniksi)
  74. ↑ Speech receiving the Order of the White Lion in Prague Margaret Thatcher Foundation. 1999. Viitattu 3.4.2023. (englanniksi)
  75. ↑ The Ronald Reagan Freedom Award Ronald Reagan Presidential Foundation and Library. 1998. Viitattu 3.4.2023. (englanniksi)
  76. ↑ Odluka o odlikovanju bivše predsjednice Vlade Ujedinjene Kraljevine Velike Britanije i Sjeverne Irske i članice Gornjeg doma Parlamenta Velike Britanije, barunice Margaret Thatcher Veleredom kralja DmItra Zvonimira s lentom i Danicom Narodne novine. 1998. Viitattu 3.4.2023. (kroaatti)
  77. ↑ Former British Prime Minister Margaret Thatcher receives the Order of... Getty Images. Viitattu 3.4.2023. (ranska)
  78. ↑ Speech on receiving the Order of Good Hope from President De Klerk Margaret Thatcher Foundation. 1991. Viitattu 3.4.2023. (englanniksi)
  79. ↑ Speech receiving Presidential Medal of Freedom Margaret Thatcher Foundation. 1991. Viitattu 3.4.2023. (englanniksi)
  80. ↑ Korpela, Anniina: Läheiset tyrmistyivät. Ilta-Sanomat, 20.7.2010, s. 30.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edeltäjä:
Edward Heath 		Konservatiivipuolueen johtaja
1975–1990 		Seuraaja:
John Major
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Margaret_Thatcher&oldid=22709262”