Benjamin Disraeli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Benjamin Disraeli
Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri
27. helmikuuta 1868 – 3. joulukuuta 1868
20. helmikuuta 1874 – 21. huhtikuuta 1880
Monarkki Viktoria
Edeltäjä William Ewart Gladstone
Edward Smith-Stanley
Seuraaja William Ewart Gladstone
William Ewart Gladstone
Henkilötiedot
Syntynyt21. joulukuuta 1804
Lontoo,Englanti
Kuollut19. huhtikuuta 1881 (76 vuotta)
Lontoo,Englanti
Arvonimi1. Beaconsfieldin jaarli
Puoliso Mary Anne Disraeli
Tiedot
Puolue Konservatiivipuolue
Uskonto juutalaisuus (12-vuotiaaksi asti) anglikaani
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Benjamin Disraeli (syntyjään Benjamin D'Israeli, 21. joulukuuta 1804 – 19. huhtikuuta 1881) oli brittiläinen valtiomies ja kirjailija. Hän toimi Yhdistyneen kuningaskunnan pääministerinä vuosina 1868 ja 1874–1880.[1]

Disraelin saavutuksena pidetään nykyaikaisen konservatiivipuolueen perustamista Isoon-Britanniaan. Disraeli oli edustajana parlamentin alahuoneessa neljänä kautena ja hallituksessa lähes kolme vuosikymmentä.[2]

Varhaiset vaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Disraeli polveutui italialaisesta sefardijuutalaissuvusta. Hänen isänsä oli kirjallisuuskriitikko ja historioitsija Isaac D’Israeli ja isoisänsä Benjamin D’Israeli, joka saapui Englantiin Italiasta vuonna 1748.[3] Isaac D’Israelin muut lapset olivat Sarah (k. 1859), Ralph ja James (k. 1868).[4]

Isaac D’Israeli ajautui välirikkoon synagogansa kanssa, minkä vuoksi hän kastatti lapsensa kirkkoon.[5] Benjamin D’Israeli kastettiin 12-vuotiaana 31. heinäkuuta 1817 ja hän varttui Englannin kirkon alaisuudessa.[6] Hän kuitenkin säilytti vahvan juutalaisen etnisen identiteetin läpi elämänsä.[7][5] Disraeli kävi kansakoulun Winchester Collegessa. Hänestä tuli lakimies vuonna 1821. Ura ei kuitenkaan houkutellut, ja vuodesta 1824 Disraeli hankki elantonsa käymällä kauppaa Etelä-Afrikan kaivosyhtiöiden osakkeilla.

Disraeli tutustui sijoittaja J. D. Powlesiin ja kirjoitti kolme pamflettia hänen yhtiöidensä markkinointiin. Disraeli otti yhteyttä julkaisija John Murrayhin vuonna 1826. Heidän pyrkimyksenään oli perustaa lehti, The Representative liiketoimiensa tukemiseksi. Yritys oli pettymys kaivoskuplan muututtua pörssiromahdukseksi, jossa Powles ja Disraeli jäivät tappiolle. Velat jäivät Disraelin vaivoiksi koko hänen loppuelämäkseen.

Disraelin ensimmäinen tunnetumpi teos Vivian Grey julkaistiin vuonna 1826.[8] Se kertoi uudelleen The Representativen tarinan, ja romaanista tuli menestys. Tosin sen kirjoittajan paljastuminen herätti myöhemmin kouhuntaa Tory-puolueessa. Ennen poliittista uraansa Disraeli oli tunnettu yhteiskunnallisia asioita käsittelevä kirjailija. Hän matkusti Välimerellä Espanjassa, Maltalla, Konstantinopolissa, Palestiinassa ja Egyptissä vuosina 1830–1831. Noin vuonna 1835 Disraeli muutti nimensä siihen muotoon, jolla hänet parhaiten tunnetaan.[9]

Poliitikkona

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Disraelia esittävä kaiverrus vuodelta 1839.

Disraeli valittiin ensimmäisen kerran parlamentin alahuoneeseen vuonna 1837 Maidstonesta kuningas Vilhelm IV:n kuoleman aiheuttaessa tarpeen järjestää vaalit.[10][11] Disraeli oli pyrkinyt parlamenttiin epäonnistuneesti aiemmin vuosina 1832 Wycombesta ja 1835 Tauntonista.[12][13] Valintansa aikoihin hän edusti edistyksellistä tory-kantaa. Hän sympatisoi chartistien vaatimuksia ja kannatti aristokraattien ja työväen liittoa lisääntyvän keskiluokan vaikutusvaltaa vastaan.

Disraeli kohtasi urallaan valtavasti antisemitismiä ja ennakkoluuloja. Häntä muun muassa parjasi hänen uransa alkuaikoina irlantilainen oikeustaistelija Daniel O’Connell.[14] Hänet esitettiin ulkopuolisena, maahanmuuttajana ja epäluotettavana juutalaisena keinottelijana. Monet aikalaiset uskoivat, ettei Disraelilla ollut minkäänlaista moraalia tai periaatteita, ja häntä pidettiin pelkkänä valtaa himoitsevana pragmaatikkona. Lisäksi hänellä oli sekavat naissuhteet. Hänen etuinaan taas olivat menestyksekäs ura kirjailijana, sosiaaliset taidot ja kyky säilyä tahriintumattomana huhujenkin keskellä. Hänellä oli myös periaatteita, joista keskeiset olivat englantilaisen identiteetin korostaminen ja aristokraattien etuoikeuksien puolustaminen.[15] Hän käytti aina sanaa Englanti eikä puhunut Britanniasta.[2]

Disraeli oli mukana perustamassa ”Young England” -ryhmää 1842. Disraelin perusajatus oli, että Ison-Britannian teollistuneessa yhteiskunnassa vallitseva molempien suurten yhteiskuntaluokkien välinen vastakohtaisuus oli suurin ongelma. Hän halusi rikkaiden käyttävän vaikutusvaltaansa köyhien suojaamiseen keskiluokan riistolta.

Robert Peel jätti Disraelin hallituksen ulkopuolelle 1841, jolloin Disraelista tuli sen voimakas arvostelija. Hän puolusti Napoleonin sotien ajoilta periytyneitä protektionistisia viljatulleja (corn law) konservatiivi Peelin vapaakauppapolitiikka vastaan, jota hän piti ”laissez-faire-kapitalismina.” Disraeli piti voimakkaita puheita alahuoneessa vuosina 1844–1846. Parlamentissa taisteltiin vapaakaupan ja protektionismin välillä. Disraeli hävisi, mutta konservatiiviryhmä jakautui protektionismista luopumisen vuoksi kahtia. Peelin seuraajat lähestyivät Whigejä, kun taas uusi konservatiivipuolue muodostui Disraelin, lordi George Bentinckin ja Edward Smith-Stanleyn, Derbyn lordin johtamien protektionistien ympärille.

Vuonna 1852 lordi Derby nimitti Disraelin talousministeriksi ja alahuoneen johtoon kokemattomia jäseniä sisältäneeseen ja lyhytaikaiseen hallitukseen, joka sai liikanimen ”Kuka? Kuka? -ministeristö” (Who? Who? Ministry). Disraelin ensimmäinen budjetti epäonnistui, ja väittely liberaalipuolueen johtajan William Ewart Gladstonen kanssa johti kolmikymmenvuotiseen eripuraan. Hallitus kaatui jo joulukuussa. Gladstone otti Disraelin ministerinaseman ja onnistui paremmin.

Disraelin muotokuva vuodelta 1862.

Vuonna 1858 Derby muodosti uudelleen hallituksen ja nimitti Disraelin uudelleen talousministeriksi ja alahuoneen johtajaksi. Disraeli oli oppositiossa jälleen vuosina 1859–1866.

Disraeli otettiin talousministeriksi ja alahuoneen johtajaksi taas vuonna 1866. Järjestettyään Gladstonen liberaalien lain kaatumisen, Disraeli ja Derby esittivät oman vaaliuudistuksensa (reform act) hyväksymistä.

Alahuone hyväksyi ehdotuksen, joka antoi äänioikeuden 1,5 miljoonalle miehelle, jotka omistivat oman asuntonsa tai maksoivat vähintään 10 punnan vuokraa. Alle 10 000 äänestäjän tyhjät vaalipiirit eliminoitiin, ja 15 uutta ennen edustamatonta kaupunkia saivat edustajan ja suuremmat, kuten Liverpool ja Manchester, lisäedustajia. Uudistus oli vihattu oikeistossa, ja muun muassa Robert Gascoyne-Cecil, lordi Cranborne (myöhemmin Saliburyn markiisi) erosi hallituksesta sen vuoksi. Disraelin osallistuminen vuoden 1867 vaalilakiin on nähty lähinnä poliittisen opportunismin huipentumana ja iskuna vasten Gladstonen kasvoja.

Pääministerinä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Derbyn terveys oli rapistunut, ja hän erosi pääministerin asemasta helmikuussa 1868. Disraeli oli ehdoton seuraajaehdokas. Hän toimi pääministerinä kahdesti, ensimmäisen kerran 27. helmikuuta – 3. joulukuuta 1868 ja toisen kerran 20. helmikuuta 1874 – 23. huhtikuuta 1880.

Konservatiivit olivat edelleen vähemmistönä alahuoneessa ja reformilain vaikutukset vaativat uusia vaaleja. Hän teki vain vähäisiä muutoksia hallitukseensa. Seuranneissa vaaleissa William Gladstone ja liberaalit palasivat kuitenkin valtaan 170 paikan enemmistöllä.

Kuuden oppositiovuoden jälkeen Disraeli ja konservatiivit saivat enemmistön alahuoneessa ensi kertaa sitten 1840-luvun. Pääministeriksi hänet nimitettiin 1874. Disraeli oli toteuttamassa uudistuksia kansanterveydessä, koulutuksessa ja tehdastyöläisten aseman parantamisessa. Hänen toisella kaudellaan säädetty uusi Factory Act ja Employers and Workmen Act (1875) salli työntekijöiden haastaa työnantajan oikeuteen sopimusrikosta.

Vankkana imperialismin tukijana Disraeli hyväksyi päätöksen Suezin kanavan rakentamisesta. Hän kruunautti kuningatar Viktorian 1876 myös Intian keisarinnaksi. Syynä oli Intian alistaminen suoraan Britannian valvontaan 1858, kun Intiaa hallinnut Englannin Itä-Intian kauppakomppania oli lakkautettu sepoykapinan takia. Disraeli osallistui Berliinin kongressiin vuonna 1878, ja hänen saavutuksenaan pidetään Venäjän vallan rajoittamista Balkanilla ja kolmen keisarin liiton (Venäjä, Saksa, Itävalta-Unkari) hajottamista. Vaikeudet Etelä-Afrikassa ja Afganistanissa heikensivät hänen hallituksensa suosiota ja johtivat konservatiivipuolueen häviöön vuoden 1880 vaaleissa.

Kruunautettuaan kuningatar Viktorian 1876 Intian keisarinnaksi Disraeli ylennettiin pääriksi, ensimmäiseksi Beaconsfieldin jaarliksi, ylähuoneeseen vuonna 1876. Hän oli pääministerinä vuoteen 1880 asti, jolloin Gladstonen liberaalit voittivat jälleen vaalit. Disraeli sairastui pian ja kuoli huhtikuussa 1881.

Kirjailijana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Disraeli kirjoitti novelleja, joita ei arvostettu Viktorian ajan kirjallisuudessa. Hänen kirjoittamistaan romaaneistaan tunnetuimpia ovat Keski-Englannin teollisuusyhteisön elämää kuvaava Sibyl eli kaksi kansakuntaa (1845), Vivian Grey (1826) ja Lothair (1870). Kirjassaan Coningsby vuodelta 1844 Disraeli kuvaa nuoren aristokraatin elämää Lontoossa vuosien 1832–41 aikana. Hän kuvaa itseään Sidonia-nimisenä juutalaisena, joka opastaa nuorta Coningsbyta. Disraeli kirjoitti poliittisesta vastustajastaan Sir Robert Peelistä kirjassa Sibyl eli kaksi kansakuntaa Downing Streetin herrasmiehenä.

Merkitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Disraeli valokuvattuna ennen vuotta 1881.

Disraeli on Englannin historian tunnetuimpia poliitikkoja. Nykyaikana häneen viittaavat mielellään sekä työväenpuolueen että konservatiivisen puolueen poliitikot. Häntä luonnehditaan kansakunnan eheyttäjäksi ja One Nation -ajattelun isäksi. Sitä kutsutaan myös nimillä One Nation Conservatism ja Tory-demokratia. Sen tavoitteena on rikkaiden ja köyhien kuilun kaventaminen.

Muuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Disraeli oli televisiodraaman aiheena vuonna 1978, kun Ian McShane esitti häntä Disraeli-nimisessä näytelmässä.[2]

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ewald, Charles Alexander: The Rt. Hon. Benjamin Disraeli and his Times I-V. William Mackenzie, 1883. (englanniksi)
  • Monypenny, William Flavelle; Buckle, George Earle: The Life of Benjamin Disraeli, Earl of Beaconsfield. John Murray, 1910. (englanniksi)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • de Lange, Nicholas : Atlas of the Jewish world. Equinox, 1991.
  • Apjohn, Lewis: The Earl Of Beaconsfield. London: Walter Scott, 1887.
  • Kalmar, Ivan: Jews, Cousins Of Arabs: Orientalism, Race, Nation, And Pan-Nation In The Long Nineteenth Century, teoksessa Emmanuel Nathan & Anya Topolski (toim.): Is there a Judeo-Christian Tradition?: A European Perspective. De Gruyter. 2016.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Benjamin Disraeli Gov.uk. (englanniksi)
  2. ↑ a b c Suonpää, Mika: Poliittinen sankarimyytti ja sen purku. Kanava, 2013, nro 3, s. 48-51.
  3. ↑ Apjohn 1887, 19
  4. ↑ Apjohn 1887, 23
  5. ↑ a b de Lange 1991, s. 81.
  6. ↑ Apjohn 1887, 23-24
  7. ↑ Kalmar 2016, 62–63.
  8. ↑ Apjohn 1887, 32
  9. ↑ Apjohn 1887, 25
  10. ↑ Apjohn 1887, 29-31
  11. ↑ Apjohn 1887, 89
  12. ↑ Apjohn 1887, 73-74
  13. ↑ Apjohn 1887, 80
  14. ↑ Apjohn 1887, 84-86
  15. ↑ Apjohn 1887, 86-88

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Benjamin Disraeli.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Benjamin_Disraeli&oldid=20827674”