Pohjois-Pohjanmaan historia

Tämä artikkeli käsittelee Pohjois-Pohjanmaan maakunnan historiaa.

Esihistoria

Pohjois-Pohjanmaan vanhimmat asutuslöydöt on ajoitettu Suomusjärven kulttuurikaudelle. Löydöt sijaitsevat pääasiassa sisämaassa, sillä rannikkoalue paljastui meren alta vasta myöhemmin. Keramiikkalöytöjä on tehty Pyhäjärveltä, Vihannista, Yli-Iistä. Pohjois-Pohjanmaalle ominaisia muinaislöytöjä ovat ns. jättiläiskirkot, joita on tavattu muun muassa Raahen Pattijoen Kastellista ja Pikkuliekokankaalla, Siikajoen Pesukankaalla, Tyrnävän Linnamaalla. Pronssikautisia löytöjä on tehty muutamia ympäri maakuntaa.

1500- ja 1600-luku

Claes Claessonin kartta Pohjois-Pohjanmaan pitäjistä vuodelta 1650.

Pohjois-Pohjanmaan asutus vakiintui noin 1500-luvulla, jolloin Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa kiinnostui Pähkinäsaaren rauhan pohjoispuolisista alueista. Hänen suosituksestaan varsinkin Savosta muutti uudisasukkaita vanhan rajan taakse. Uudistaloja nousi pian Kala- ja Pyhäjokilaaksoihin samoin kuin pohjoisten jokien varsille. Seudulle muuttaneet saivat kohta huomata, ettei elämä ollut helppoa pohjoisissa erämaissa. Idästä saapui joukoittain venäläisiä ja kohta roihusivat uudistalot liekeissä. Täyssinän rauhan solmimisen jälkeen vuonna 1595 pohjoisten jokilaaksojen ja erämaiden olot vakiintuivat ja asutus vankistui.

Hallinnollisesti alue jaettiin 1600-luvun alussa viiteen kirkkopitäjään: Iin, Limingan, Saloisten, Pyhäjoen ja Kalajoen pitäjiin. Kuusamo kuului vielä tuolloin Kemin suur-pitäjään. Noihin aikoihin Pohjois-Pohjanmaalle perustettiin myös ensimmäinen kaupunki. Kaarle-herttua esitti jo vuonna 1599, että Perämeren merkittävimpiin kauppapaikkoihin oli muodostettava kaupunkeja. Kuninkaaksi tultuaan Kaarle IX antoi vuonna 1605 määräyksen Oulun kaupungin perustamisesta. Samoihin aikoihin Oulujokisuulle rakennettiin Oulun linna, jonka turvin muutti etelästä jatkuvasti uusia asukkaita. Muuttoa edisti myös se, että vuonna 1606 kuningas myönsi kymmenen vuoden verovapauden niille, jotka muuttivat uuteen kaupunkiin. Varsinaiset privilegionsa Oulu sai vuonna 1610, jolloin sen porvareille myönnettiin muun muassa oikeus vapaaseen kauppaan kaikkialla valtakunnassa. Vähitellen Oulujoen suuhun muodostui vauras ja elinvoimainen pohjoisten erämaiden pääkaupunki, jossa jo vuonna 1695 oli hieman yli 1 000 asukasta.

Oulun kilpailijaksi merikaupunkina kohosi virkeä Raahe, jonka kreivi Pietari Brahe perusti vuonna 1649. Kaupunkia ryhdyttiin aluksi rakentamaan Saloisten ikivanhalle kauppapaikalle, mutta Brahe siirsi vuonna 1652 kaupungin nykyiselle paikalleen. Sitä ryhdyttiin kutsumaan perustajansa mukaan Brahestadiksi, Brahen kaupungiksi. Myöhemmin nimi lyheni kansan suussa pelkäksi Raaheksi.

1700- ja 1800-luku

Pohjois-Pohjanmaa on joutunut kokemaan usein sotien kirot ja nälkävuosien kurjuudet. Ilmeisesti ankarin koskaan koettu väestönkato koettiin 1690-luvulla, jolloin alueella riehuneessa nälänhädässä kuoli tuhansia ihmisiä. Suuren Pohjan sodan ja isonvihan aikana 1700-luvun alussa maakunnan alue joutui sotatoimialueeksi, jossa niin omat kuin vihollisen sotilaatkin temmelsivät. Venäläiset joukot miehittivät Oulun marraskuussa 1714 ja tuhosivat siellä olleen linnan. Isonvihan aikaisina vuosina surmattiin maakunnassa jälleen tuhansia ihmisiä. Lisäksi tuhannet ihmiset joutuivat lähtemään sotavankeuteen. Suomen sodan tapahtumiin vuosina 1808–1809 liittyvät Revonlahden, Siikajoen ja Pulkkilan taistelut.

1830-luvun alkupuolella Pohjois-Pohjanmaalla riehui ankara lavantauti ja koleraepidemia, joka teki selvää jälkeä nälän riuduttaman väestön keskuudessa. Epidemiaa koetti lievittää noihin aikoihin Oulussa ja Kajaanissa työskennellyt piirilääkäri Elias Lönnrot. Uudelleen nälänhätä riehui vuosina 1867–1868, jolloin koko maakunnan alueella koettiin lähes täydelliset kadot poikkeuksellisen ankarien luonnonolojen vuoksi. Aikalaisten todistusten mukaan jäät peittivät järvenselät vielä juhannuksena 1867.

Teollisuudella on Pohjois-Pohjanmaalla yli sadan vuoden perinteet. Maakunnan vanhinta teollisuutta edustavat ruukit, joita toimi 1850-luvun lopulla Utajärven Kurimossa. Tässä rautatehtaassa valmistettiin vanhakantaisin menetelmin takkirautaa. Varsinaisesti suurteollisuutta edusti Oulussa toimintansa aloittanut Åströmin nahkatehdas, joka 1800-luvun viimeisellä neljänneksellä kohosi jopa Pohjoismaiden suurimmaksi alallaan. se työllisti tuolloin satoja oululaisia. Tehdas vauhditti konepajateollisuuden kehitystä. Myös puunjalostusteollisuudella on maakunnassa vanhat perusteet, sillä vuonna 1860 Iissä aloitti toimintansa Suomen ensimmäinen höyrysaha. Sahoja ilmaantui pian myös muualle Pohjois-Pohjanmaalle. Vuosina 1861–1898 rakennettiin maakunnan Perämeren rannikolle kaikkiaan 15 höyrysahaa, muun muassa Oulun Korkeasaareen.

ren. Useimmiten ne kuuluivat oululaisille kauppahuoneille, joka olivat tervakaupasta keränneet runsaasti pääomia. Niiden toiminta ulottui 1800-luvun lopulla Kainuuseenkin, jossa ne ryhtyivät hyödyntämään alueen metsärikkauksia.

Pohjois-Pohjanmaan liikenneolot ovat kehittyneet huomattavan hitaasti muuhun maahan verrattuna. Syynä tähän ovat erityisesti maakunnan pitkät etäisyydet ja syrjäosien vähäinen asutus. Merkittävimmät tiet kulkivat rannikkokaistaa pitkin Oulusta Tornioon ja Oulujärvelle Oulujoen eteläpuolta Ouluun. Savosta kulki myös vanha postitie Oulujärven eteläpuolitse Ouluun. 1800-luvun puolivälissä maakunnan tieverkosto kehittyi erityisesti sisämaassa Oulusta Koillismaalle ja Kainuuseen. Samoihin aikoihin myös maakunnan kestikievarilaitos kehittyi varsin kattavaksi. Kievareiden ahkerimpia asiakkaita olivat virkamiehet, kruununvoudit, piirilääkärit ja vallesmannit. Myös alueen vesiliikenne oli vanhastaan vilkasta. Oulu oli rannikkoliikenteen keskus; siellä oli 1870-luvulla pelkästään paikallisliikenteessä toistakymmentä höyryalusta. Ne välittivät liikennettä Kokkolasta Ouluun sekä Oulusta ja Kemiin ja Tornioon. Oulu ja Raahe olivat merkittäviä valtameriliikenteen keskuksia, sillä kaupungeissa toimivat kauppahuoneet varustivat 1800-luvulla lukuisia kauppa-aluksia kaukoliikenteeseen. Myös Oulujoella, on ollut laivaliikennettä. Vesitse tapahtunut tervansoutu oli 1800- ja 1900-luvun vaihteeseen saakka merkittävä elinkeino Koillismaalla. Terva kuljetettiin veneillä ja lautoilla Ouluun, jonka tervahaminasta lähtivät tuhannet tervatynnyrit eri puolille maailmaa kauppa- ja sota-alusten kulkua liukastuttumaan.

1900-luku

Sisällissodan rintamalinjat ylsivät myös Pohjois-Pohjanmaalle 1918. Rajuimmat taistelut käytiin Oulussa, jossa punaiset ja valkoiset iskivät yhteen helmikuun alussa 1918. Rautatieläinen Yrjö Kallinen koetti estää verenvuodatuksen, mutta epäonnistui. Punaisten tappiot olivat 26 kuollutta ja saman verran haavoittuneita. Valkoisten tappiot olivat puolestaan 33 kuollutta ja 34 haavoittunutta. Siviiliuhreja oli kahdeksan ja haavoittuneita 11. Taisteluun osallistuneiden venäläisten tappiot olivat puolestaan yksi kaatunut ja neljä haavoittunutta. Noin 700 punaista joutui Oulussa vangiksi. Muualla maakunnassa valkoiset ottivat tilanteen nopeasti haltuunsa. Epäyhtenäisesti esiintyneet punaiset joko antautuivat tai pakenivat Kainuuseen ja sitä kautta Venäjälle.

Talvi- ja jatkosodan aikana Kuusamo joutui sotatoimialueeksi. Myös siviilikohteet joutuivat kokemaan sodan kirot, muun muassa Oulua pommitettiin. Vuonna 1944 suomalaiset joukot joutuivat Lapin sodassa karkottamaan saksalaiset maasta. Tuolloin perääntyvät entiset aseveljet tuhosivat maakunnan pohjoisosaa ja polttivat muun muassa Kuusamon. Sodan päätyttyä Pohjois-Pohjanmaan alueesta jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle Paanajärven alue ja eräitä muita Kuusamon pitäjän itäisiä osia.

Ouluun syntyi vuonna 1931 Toppilan Oy selluloosatehdas ja vuonna 1936 Oulu Oy selluloosatehdas. Edellinen liitettiin vuonna 1973 Kajaani Oy:hyn ja lakkautettiin kannattomana vuonna 1985. Oulu Oy puolestaan siirtyi vuonna 1986 Veitsiluoto Oy:hyn. Enso-Gutzeit omisti puolet Veitsiluodosta, ja vuonna 1996 muodostettiin Enso Oy. Enso Oy fuusioitiin ruotsalaisen Stora-yhtymän kanssa nykyiseksi Stora Enso Oyj:ksi vuonna 1998. Kemianteollisuus alkoi Pohjois-Pohjanmaalla 1952, jolloin perustettiin Typpi Oy, myöh. Kemiran Oulun tehtaat. Todellinen teollisuusjätti on Rautaruukki, joka aloitti toimintansa Saloisissa, nykyisessä Raahessa 1964. Se on laajentanut toimintaansa sen jälkeen muun muassa Ouluun, Pulkkilaan, Oulaisiin, Ylivieskaan.

Sisämaan kehityksen kannalta oli erityisen merkittävää myös rautatieliikenteen kehitys. Pohjanmaan rata ulottui Ouluun vuonna 1886. Valmistuttuaan uusi kulkuväylä helpotti ja nopeutti etelään suuntautunutta liikennettä. Oulun ja Kajaanin välinen rata valmistui vuonna 1930. Hieman aikaisemmin oli otettu Ylivieskan ja Iisalmen välinen ratataso. Taivalkoskelle johtava rata valmistui vuonna 1961. Oulun ja Kemin välinen rataosa avattiin jo 1901. Rautateiden sähköistäminen ulottui vuonna 1983 Ouluun. Vuonna 2001 sähköistettiin Tuomioja–Raahe-välinen rata. Rata valmistui vuonna 1899, mutta nykyään rataosa on tarkoitettu vain tavaraliikenteelle.

Ilmatiellä on ollut myös oma merkittävä vaikutuksensa Pohjois-Pohjanmaan kehitykselle. Ensimmäisen säännöllisen ilmaliikenteen piiriin tuli Oulu, jonka naapurikuntaan Oulunsaloon rakennettiin 1935 lentokenttä. Siitä on vuosien saatossa kehittynyt matkustajamäärien Helsinki-Vantaan lentoaseman jälkeen Suomen toiseksi vilkkain. Laskeutumisten määrällä mitattuna Oulun lentoasema on seitsemänneksi vilkkain.

Lähteet

• Rikkinen, Kalevi ym.: Finlandia, Otavan iso maammekirja 8. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-09142-5