Neuvostoliiton ensimmäinen pommituslento Berliiniin

Semjon Fjodorovitš Žavoronkov myöhemmin

Neuvostoliiton ensimmäinen pommituslento Berliiniin oli osa itärintamaa toisessa maailmansodassa. Pommituslento aloitettiin 8. elokuuta 1941 Kuressaaren lentokentältä Saarenmaalta. Neuvostoliiton ilmavoimien lentorykmentin koneet oli siirretty Saarenmaalle Leningradista. Kesäöiden lyhyyden vuoksi päätettiin lentää Itämeren etelärantaa matalalla pimeässä, suorittaa pommitus nopeasti ja palata yöaikaan, koska saksalaisilla oli jo lentokenttiä Baltiassa. Lennon pituudeksi suunniteltiin seitsemää tuntia, minkä vuoksi lentokoneiksi oli valittu Iljušin Il-4. Neuvostoliiton kaukopommitusilmavoimien tehtävään kykeneviä lentokonetyyppejä olivat Iljušin Il-4, Jermolajev Jer-2 ja Petljakov Pe-8.

Berliinin pommittaminen oli poliittisesti tärkeää, koska saksalaiset olivat Moskovan valtaamiseen valmistautuessaan aloittaneet Moskovan pommitukset osana laajempaa sotatointa, mikä perustui 19. heinäkuuta julkaistuun Johtajan yleisohjeeseen numero 33. Moskovan pommitukset saattoivat kestää tunteja.

Saksalaisten ensimmäinen Moskovan pommitus tapahtui 22. heinäkuuta 1941, kuukausi sen jälkeen, kun Saksan valtakunnan hyökkäys, operaatio Barbarossa, oli alkanut 22. kesäkuuta 1941. Moskovan ja Leningradin pommittamista oli kenraaliluutnantti Franz Geiger ehdottanut 8. heinäkuuta 1941, että Leningradia ja Moskovaa kannattaa pommittaa siksi, että nämä kaupungit tyhjenisivät asukkaistaan ja että heitä ei näin ollen Saksan vallattua ne tarvitsisi ruokkia. Moskovan suojaksi oli alettu rakentaa 200 km:n etäisyydelle ulottuvaa ilmapuolustusta. 23. heinäkuuta Neuvostoliiton laivaston ilmavoimien komentaja, kenraali Semjon Fjodorovitš Žavoronkov, ehdotti Berliinin pommittamista. 7. elokuuta – 4. syyskuuta 1941 Neuvostoliitto pommitti Berliiniä yhdeksän kertaa pudottaen 311 pommia lennoillaan yhteensä 36 tonnin edestä. Kahden päivän päästä Neuvostoliiton laivaston ilmavoimien komentaja Semjon Žavoronkov ja hänen esimiehensä, laivaston komentaja ja kansankomissaari (1946– ministeri) Nikolai Gerasimovitš Kuznetsov olivat Josif Stalinin luona Moskovassa hyväksyttäsmässä suunnitelman.

Moskovalaiset suojautuivat lontoolaisten tapaan maan alle metroasemille. Saksan Lontoon pommituksissa oli kuollut ja kuoli 40 000 ihmistä. Moskovan ilmatorjunnan johto oli Moskovan metron Valko-Venäjän metroasemalla maan alla.

Britit alkoivat pommittaa 25. elokuuta 1941 Berliiniä.

Ensimmäinen hyökkäys

Lentoreitti kulki Itämerta pitkin Stettiniin, mistä käännyttiin kohti Berliiniä. Yöllä näkyi kuutamo ja pilvisyys oli noin 6/8–7/8. Stettinissä lentokentällä saksalaiset nousivat ja laskeutuivat yöllä odottamatta neuvostoliittolaisia. Berliinissä ei ollut pimennystä, vaan katuvalot paloivat.

Pommituksen jälkeen ilmoitti Preobrazenski tehtävän suorittamisesta radiolla Moskovaan. Saksalaisten ilmatorjunta alkoi toimia, ja hävittäjiä nousi ilmaan. Pommituksesta aiheutuneet tulipalot näkyivät ilmassa sadan kilometrin päähän, ja vaurioita olivat saaneet Spandaussa sekä Lichtenfeldissä olevat sotatarviketehtaat, Sleesian asema kuin myös muutamat ammusvarikot.

Saksan propagandaministeri Joseph Goebbels ilmoitti, että Berliiniä olivat pommittaneet britit, mutta lentokoneet oli saatu hajautumaan ja että viisi lentokonetta oli pudotettu. Britit ilmoittivat, etteivät Yhdistyneen kuningaskunnan ilmavoimat olleet lentäneet 8. elokuuta 1941 Berliinissä.

Jatkohyökkäykset

Neuvostoliittolaiset ilmahyökkäsivät Berliiniin myös seuraavana yönä sekä tekivät joitain lentoja 5. syyskuuta 1941 saakka. Saksalaiset tekivät lentohyökkäyksiä neuvostoliittolaiskoneiden kentälle kahdesta kolmeen kertaan vuorokaudessa.

11. elokuuta 1941

Iltayöllä 10. elokuuta 1941 neljätoista Petljakov Pe-8:aa nousi ilmaan Puškinin lentokentältä. Alun perin hyökkäykseen oli varattu 18 lentokonetta, mutta neljässä oli moottorivikoja, minkä vuoksi ne jouduttiin palauttamaan tehdashuoltoon. Yksi lentoon lähteneistä Petljakoveista sai ilmatorjunnasta osuman ja melkein putosi vaurioiden vuoksi lähestyessään kohdettaan. Samaan aikaan Saarenmaan lentokentältä nousi kaksi laivuetta Iljušin Il-4:iä.

Majuri Konstantin P. Jegorovin lentämän nelimoottorisen Petljakov Pe-8:n kaksi samanpuoleista moottoria lakkasi käymästä, ja kone syöksyi Itämereen vieden mukanaan 11 hengen miehistön kenenkään pelastumatta. Kapteeni Aleksandr N. Tjaginin ohjaaman lentokoneen sanotaan joutuneen suomalaishävittäjän hyökkäyksen kohteeksi, joka konekivääriampujien osumilla pudotettiin mereen. Suomen ilmavoimat ei tunnista tapausta. Luutnantti Vasili D. Bidnyn ohjaaman koneen oikea sisempi moottori syttyi tuleen 40 minuutin kuluttua lentoon lähdöstä, mutta sammutettuaan moottorin hän lensi Danzigiin asti. Siellä 19 685 jalan korkeudessa myös vasen ulompi moottori vikaantui. Kahdella jäljellä olevalla moottorilla ja täydellä pommilastilla koneen lentokorkeus laski 6 560 jalkaan, jolloin Bidny suuntasi Berliinin sijasta toissijaiseen kohteeseen Lauenburgin asemalle Stettinissä. Bidny onnistui tuomaan lentokoneen takaisin Leningradiin polttoaineen ollessa loppumaisillaan laskeuduttaessa.

Luutnantti Aleksandr Panfilovin ohjaama Peltjakov Pe-8 sai osumia omasta ilmatorjunnasta Saarenmaalla Virossa ja joutui kääntymään takaisin. Kone yritti palata Suomen rannikon kautta, mutta kaksi oikeanpuoleista moottoria pysähtyi öljyvuodon takia, ja kone putosi Lapinjärvelle. Miehistöstä 6 kuoli ja 5 joutui vangiksi, ja kone tuhoutui.^lähde? Majuri Mihail M. Urgjamovin lentämästä koneesta loppui polttoaine, ja se joutui laskeutumaan Kalininiin traktoritehtaan lähelle, missä se tankattiin kanistereista uudelleen ja pystyi palaamaan myöhemmin lentokentälleen. Majuri Aleksander A. Kurbanin lentämä Petljakov-koneen moottorit sammuivat, jolloin hän joutui käynnistelemään niitä pienin syöksyin, jotka kuluttivat ylimääräistä polttoainetta. Krasnoje seloon pakkolaskeutuneena kone tankattiin Puskinoon paluuta varten, mikä onnistui.

Yksitoista Petljakov Pe-8:aa pääsi Berliinin ilmatilaan pommittamaan eri kohteita. Noin 12 minuutin lentomatkan päässä Berliinistä lentueenjohtaja Vodopjanovin koneen dieselmoottori sai käyntihäiriön 22 965 jalan korkeudessa. Hän yritti jatkaa kurssilla kohti kohdetta, mutta saksalainen ilmatorjunta avasi tulen. Kone ehti pudottamaan 8 188 naulan pommilastinsa, mutta sai ilmatorjuntakranaatista osuman, joka repi runkoa ja vaurioitti oikean siiven polttoainetankkeja. Vahinkojen tuloksena oli viiden tunnin paluulentoa varten jäljellä enää vain neljän tunnin lentoon riittävä polttoaine. Kiertävän paluureitin sijasta päätettiin palata suoraa reittiä matkan lyhentämiseksi. Lento jatkui matalapaineen alueella, jolloin kone alkoi jäätyä. Kone lensi 6 560 jalan korkeudessa neuvostoliittolais-saksalaisen rintamalinjan yläpuolella noin puolen tunnin lentomatkan päässä lentokentästä, kun kaikki moottorit sammuivat. Kone putosi metsikköön, mutta miehistö selvisi takaisin neuvostoliittolaisten linjoille vahingoittumattomana.

Operaation johtaja Vodopjanov käskettiin Josif Stalinin ja sodanjohdon luokse raportoimaan yhdestätoista kohteeseen päässeestä koneesta, joista kuusi oli päässyt palaamaan asianmukaisesti. Vodopjanov lupasi kiskoa koneista irti (Stalinin käskystä asennetut) dieselmoottorit vaatien lentokonemoottoreilta luotettavuutta. Vodopjanov vaati myös radiomajakoita suunnistamisen helpottamiseksi. Vodopjanovin komentajan tehtävän sai eversti Aleksandr E. Golovanov ja Vodopjanovista tuli Shvetsov M-82 -tähtimoottoreiden testausavustaja, joilla korvattiin Sharomskyn dieselit. Lentokentille asetettiin radiomajakat paluun varmistamiseksi.

Peltjakov Pe-8:ien lisäksi Puskinin lentokentältä hyökkäykseen lähetettiin Jermolajev Je-2 -pommikoneita. 420. lentorykmentin ensimmäisen laivueen luutnantti Alesandr I. Molotshyn ohjaama Je-2 ei ylilastissa noussut kentältä kunnolla. Kummankin moottorin menettäessä tehoaan hän yritti ilmaan. Jarrut vioittuivat. Kone nousi ilmaan ja tuli takaisin kentälle suistuen kiitotieltä. Miehistö selvisi onnettomuudesta. Myös muissa koneissa oli samanlaisia ongelmia. Luutnantti Vladimir M. Malininin ohjaama kone pääsi Berliiniin saakka pudottaen pomminsa matalasta pilvestä 2 700 jalan korkeudesta. Paluumatkalla oma ilmatorjunta ampui koneen alas ja koko miehistö kuoli. Komentaja V. A. Kubyshko onnistui pommittamaan Berliiniä, mutta paluumatkalla Neuvostoliiton omat hävittäjät ampuivat koneen alas palavana, mutta miehistö onnistui pelastautumaan. Kolmas, kapteeni A. G. Stepanovin ohjaama kone pääsi Berliiniin muttei koskaan palannut.

Myöhemmät hyökkäykset

Hyökkäyksiä jatkettiin. 1. syyskuuta 1941 tehtiin Peljakoveilla täysin onnistunut hyökkäys Königsbergiin. Myös hyökkäykset Berliiniin jatkuivat. Iljušin Il-4:t tekivät kymmenen hyökkäystä Berliiniin Saarenmaan lentokentältä, kunnes saksalaisten joukkojen lähestymisen vuoksi kenttä jouduttiin evakuoimaan. Viimeinen hyökkäys suoritettiin 4.–5. syyskuuta 1941. jolloin 86 lähteneestä koneesta 33 tavoitti Berliinin muiden pommittaessa varakohteita: Stettiniä, Königsbergiä, Memeliä, Danzigia, Swimemundeä ja Liepājaa. Myös päivähyökkäyksiä kokeiltiin, mutta niistä luovuttiin epäonnistumisen vuoksi.

Berliinin pommittaminen jäi pääasiassa Ison-Britannian ilmavoimien vastuulle, koska Neuvostoliitto ei kehittänyt varsinaisia strategisen pommituksen ilmavoimia Yhdysvaltain ja Ison-Britannian tapaan.

Poliittinen merkitys

Pommituksella oli suuri vertauskuvallinen merkitys niin kuin 1942 suoritetulla Yhdysvaltain ensimmäisellä pommituslennolla Tokioon, jonka tarkoituksena oli samaan tapaan osoittaa japanilaisille liittoutuneiden iskukykyä Japanin pääkaupunkiin Pearl Harborin ilmaiskun jälkeen. Kummallakaan hyökkäyksellä ei ollut merkittävää sotilaallista merkitystä, mutta niiden poliittinen merkitys Neuvostoliitolle ja Yhdysvalloille oli huomattava. Iskuun osallistuneesta Pjotr Hohlovista tehtiin Neuvostoliiton sankari.

Lähteet

• Герои огненных лет. Очерки о москвичах — Героях Советского Союза. Вып. 2. М.: Московский рабочий, 1976. (Tulisten vuosien sankarit. Muistiinpanoja moskovalaisista - Neuvostoliiton sankareista. 2. painos. Moskovalainen työläinen-kustantamo, 1976
• Esko Sipiläinen: Pommituslento Berliiniin - Pakkolasku Lapinjärvelle (Arkistoitu – Internet Archive)