Kreetan taistelu

Kreetan taistelu
Osa toisen maailmansodan Välimeren, Lähi-idän ja Afrikan sotatoimialuetta
Saksan hyökkäys Kreetalle
Päivämäärä: 20. toukokuuta – 1. kesäkuuta 1941 Paikka: Kreeta, Kreikka Lopputulos: Akselivaltojen voitto Vaikutukset: Saksa ei enää käyttänyt laskuvarjojoukkoja isoissa operaatioissa.
Osapuolet
Akselivallat:  Saksa  Italia	Liittoutuneet:  Australia  Kreikka  Uusi-Seelanti  Yhdistynyt kuningaskunta
Komentajat
Kurt Student	Bernard Freyberg
Vahvuudet
22 040 joista 13 980 kuljetuskoneella maahan tuotuna	42 460
Tappiot
3 926 kaatunutta, 2 594 haavoittunutta	3 489 kaatunutta tai haavoittunutta ja Kuninkaallisen laivaston tappiot 1 823 kaatunutta ja 183 haavoittunutta 12 254 jäi sotavangiksi

Kreetan taistelu (saks. Luftlandeschlacht um Kreta; kreik. Μάχη της Κρήτης, Máchi tis Krítis) oli liittoutuneiden ja akselivaltojen välillä toisessa maailmansodassa käyty taistelu Kreetan hallinnasta. Varsinaiset taistelutoimet saarella alkoivat aamulla 20. toukokuuta 1941 maahanlaskulla. Operaation koodinimenä oli operaatio Merkurius (Unternehmen Merkur).

Uskalias operaatio oli menestyksellinen, vaikka saksalaiset kärsivätkin odottamattoman raskaita tappioita ensimmäisten maahanlaskupäivien aikana. Tappiot olivat seurausta brittien erinomaisen tiedustelun ansiosta, saksalaisten surkeasta esitiedustelusta ja puolustajien kovasta vastarinnasta. Adolf Hitler kuitenkin näki kokonaisstrategiansa kannalta välttämättömänä Kreetan ja Balkanin valtaamisen ennen Neuvostoliittoon hyökkäämistä.

Taustaa

Italian hyökättyä 28. lokakuuta 1940 Kreikkaan liittoutuneet aloittivat myös joukkojensa siirtämisen alueelle. Saksan liityttyä Italian rinnalle oli liittoutuneiden vedettävä 57 000 miehen joukkonsa mantereelta voimakkaan painostuksen alta. Brittiläinen Välimeren laivasto evakuoi Kreikassa taistelleita joukkoja sekä Egyptiin että Kreetalle puolustuksen vahvistukseksi. Useat siirretyistä joukoista olivat melko sekaisin, niiden varustus puutteellinen ja niiden taistelumoraali oli heikko. Kreetalle evakuointi antoi kuitenkin liittoutuneille aikaa järjestää joukkonsa taas toimivaksi sotavoimaksi ja usean yksikön taistelukyky palautuikin levon aikana.

Liittoutuneiden joukot

Kreetalla oli toukokuussa 1941 noin 9 000 kreikkalaista sotilasta, mutta vielä marraskuussa 1940 saarella oli noin 4 000 sotilasta

• kolme saarelle jätettyä pataljoonaa Kreikan 5. Kreeta divisioonasta, kun muut oli siirretty mantereelle taistelemaan akselivaltojen joukkoja vastaan. Joukot oli siirretty Kreikan mantereelle brittijoukkojen otettua vastuun Kreetan puolustuksesta.)
• Noin pataljoonan vahvuinen Kreetan santarmisto
• Iraklionin varuskuntapataljoona
• 12. ja 20. kreikkalaisen divisioonan jäänteet, jotka selviytyivät mantereelta ja uudelleenorganisoitiin liittoutuneiden alaisuudessa.

Saarella oli myös kadetteja santarmiakatemiasta ja täydennysmiehiä koulutuskeskuksista Peloponnesokselta, josta heidät oli siirretty Kreetalle korvaamaan mantereelle taistelemaan lähetetyt koulutettuja joukkoja.^lähde? Nämä joukot oli organisoitu koulutusrykmentteihin ja näitä käytettiin kreikkalaisten joukkojen runkona täydentämällä ne mantereelta saapuvilla kokeneilla miehillä. ^lähde?

Bernard Freyberg tarkkailee saksalaisten etenemistä Kreetalla.

Kansainyhteisön osasto käsitti saarelle sijoitetun brittiläisen varuskunnan ja lisäksi 27 000 mantereelta evakuoitua Kansainyhteisön sotilasta. Nämä olivat evakuoiduille joukoille tyypillisesti sekaisin, oli lähes täydessä vahvuudessa olevia yksiköitä omassa komennossaan ja toisaalta oli upseerien kokoamia yksiköitä, harhailijoita ilman komentajia kaikentyyppisistä armeijan yksiköistä sekä rintamakarkureita. Suurimmalta osalta puuttui raskas kalusto.

Tärkeimmät kokonaiset yksiköt olivat Uuden-Seelannin 2. divisioona (paitsi 6. prikaati ja divisioonan esikunta, jotka oli lähetetty Egyptiin), Australian 19. prikaati ja brittiläinen 14. prikaati. Liittoutuneiden panssarikalusto koostui 16 kevyestä ja 9 jalkaväkipanssarivaunusta. Joukoilla oli käyttökunnossa 49 kenttätykkiä. Uuden-Seelannin joukkojen komentaja Kenraalimajuri Bernard Freyberg nimitettiin 30. huhtikuuta Kreetalla olevien liittoutuneiden joukkojen komentajaksi.

Saaren hallinta takasi Kuninkaalliselle laivastolle erinomaisia satamia itäisellä Välimerellä. Liittoutuneiden merenkulku oli myös riippuvainen ilmatuesta ja Lähi-idän sotajohdolla oli aivan liian vähän Hurricane-hävittäjiä siinä vaiheessa. Lisäksi koneet olivat haavoittuvia huonosti puolustetuilla Kreetan lentokentillä.

Adolf Hitlerillä oli lisäksi liioiteltu pelko, että Ploieștin öljykentät Romaniassa olisivat Kreetalle sijoitettujen pommikoneiden kantaman sisällä. Ioannis Metaxasin hallitus ei ollut sallinut liittoutuneiden edes uhata öljykenttiä. Liittoutuneiden hallussa oleva Kreeta uhkaisi akselivaltojen kaakkoisrintamaa, ja siten saaren valtaus oli ratkaiseva edellytys operaatio Barbarossan käynnistämiselle. Saksalaiset aloittivat saaren jatkuvan pommittamisen, mikä oli osasyynä Kuninkaallisten ilmavoimien vetäytymiseen Aleksandriaan. Näin alueen jäi ilmaherruus Luftwaffelle. Tämä lisäsi maahanlaskuoperaation onnistumismahdollisuutta ja toimi osittain sen puolesta, että Göring sai lopulta ”lohdutuspalkintona” hyväksynnän operaatio Merkuriukselle.

Akselivaltojen joukot

Saksan ylimmän johdon peruutettua Englannin maihinnousun se aloitti operaatiosuunnitelmien tekemisen idän sotaretkeä varten.^lähde? Osana suunnittelua rintaman sivustaan jäävän Balkanin aiheuttama ongelma tuli ratkaista. Syksyllä 1940 painopisteenä oli Kreeta.^selvennä Britannian laivaston Välimeren herruus esti maihinnoususuunnitelmat ja jätti ainoaksi vaihtoehdoksi maahanlaskun, joten operaation toteuttamiseksi Saksan oli saatava lentokenttiä tarpeeksi lähellä Kreetaa. Kun Italia hyökkäsi Kreikkaan, Hitler oli suositellut Benito Mussolinille, että Saksa varmistuisi Kreetan valtauksesta antamalla Italian käyttöön ”divisioonan maahanlaskujoukkoja ja divisioonan laskuvarjojääkäreitä”.

Joukot koottiin ja kuljetettiin monista eri kohteista (11 eri leiriä Saksassa) ja esimerkiksi kenraali Sussmannin johtama divisioonan esikunta ja 2. laskuvarjorykmentti päätyivät Kreetan operaatioon osallistuttuaan ensin Korintin kannaksen valtaukseen 26. huhtikuuta. Loput laskuvarjojääkärit seurasivat muita yksiköitä 1 600 km pitkän, lähes kaksi viikkoa kestäneen junamatkan jälkeen.

Adolf Hitler allekirjoitti 25. huhtikuuta Johtajan ohjeen numero 28, jossa määrättiin Kreeta vallattavaksi. Kuninkaallisen laivaston yksiköt, jotka operoivat Aleksandriasta, hallitsivat edelleen Kreetan ympäristöä, joten maihinnousun yrittäminen olisi hyvin riskialtista. Saksalaisilla oli selkeä ilmaherruus ja he päättivät yrittää maahanlaskuoperaatiota. Tämä operaatio oli ensimmäinen suuressa mittakaavassa toteutettava maahanlaskuhyökkäys, vaikkakin saksalaiset olivat käyttäneet laskuvarjo- ja liitokonehyökkäyksiä pienemmässä mittakaavassa hyökätessään Norjaan, Alankomaihin, Belgiaan ja Ranskaan. Tarkoituksena oli ottaa saaren tärkeimmät kohteet haltuun laskuvarjojääkäreillä (saks. Fallschirmjäger), kuten lentokentät, joille sitten voitiin lennättää huoltotarvikkeita ja vahvistuksia. XI Ilma-armeijakunta oli johtovastuussa maahanlaskusta, jonka Saksan 7. ilmadivisioona suorittaisi laskuvarjo- ja liitokonejoukoin ja sitä seuraisi Saksan 22. maahanlaskudivisioona, kun lentokentät olisi otettu haltuun. Alun perin hyökkäyksen päivämäärä piti olla 17. toukokuuta, mutta se lykkääntyi 20. toukokuuta koska lisäaikaa tarvittiin säiliölaiva Rondinen saapumiselle sota-alueelle. Se toi 5 000 tonnia lentopolttoainetta valtavalle ilma-armeijalle. Samalla Saksan 5. vuoristodivisioona korvasi 22. divisioonan.

Operaatioon oli käytettävissä 250 hävittäjää ja tiedustelukonetta, 400 pommikonetta ja 500 Junkers Ju 52 -kuljetuskonetta sekä liitokoneita. Kuljetuskoneiden keskitys oli kaikkien aikojen suurin ja sitä johti Wolfram von Richthofen.

Strategia, taktiikka, aseet ja varusteet

Ultra ja saksalaisten tiedustelu

Liittoutuneiden komentajat olivat saaneet tietoonsa saksalaisten hyökkäysaikeet Ultran sieppaamista sanomista. Ultra osoittautui erittäin arvokkaaksi ja tarkaksi tietolähteeksi.

Kreetan hyökkäyssuunnitelma oli erittäin yksityiskohtaisesti kerrottu Englannin poliittiselle johdolle ja Kreetan puolustuksesta vastanneelle komentajalle. Kenraali Freyberg oli täysin tietoinen saksalaisten taistelusuunnitelmasta. Freyberg väitti myöhemmin yrittäneensä toimillaan hälventää mahdollisuutta Ultra-lähteen paljastumiseen, aloittamalla myöhässä toimet puolustuksen keskittämiseksi lentokenttien ympärille. Tosin kenttien ympärillä oli jo merkittävää puolustusta, joten vahvistaminen ei olisi siinä mielessä ollut epätavallista. Lisäksi kenraali Heywood oli antanut Lähi-idän joukkojen komentajalle kenraali Wavellille aivan liian optimistisen kuvan Kreikan armeijan aseistuksesta ja kyvyistä Kreetan puolustuksen osalta.

Onkin sanottu, että (lukuun ottamatta 22. divisioonan tiedoissa ollut sekaannusta) harva sotatoimialueen johtaja on koskaan saanut niin tarkkoja tietoja vihollisen aikeista, aikataulusta ja tavoitteista.

Lisäksi asioita pahensi se, että saksalaisten tiedustelu oli ollut varsin ylimalkaista ja jopa tiedot kreetalaisten mahdollisesti siviilivastarinnasta oli sivuutettu vähäpätöisenä asiana, minkä saksalaiset myöhemmin joutuivat karvaasti opettelemaan kantapään kautta. Saksalaisten tiedustelu esitti vain epätarkkoja selontekoja ja valtaosa naamioiduista asemista oli jäänyt huomaamatta. Lisäksi lentotiedustelu oli kenraali Studentin mukaan (sodan jälkeinen kommentti) havainnut vain elottoman saaren.

Aseistus

Saksalaiset

Saksalaisilla oli uusi ase Kreetan operaatioon: LG40 Panzerabwehrwerfer 7,5, joka oli 75 mm sinko. Sen 146 kilon paino oli vain kymmenesosa saksalaisen 75 mm kenttätykin painosta saavuttaen kuitenkin kaksi kolmasosaa kenttätykin kantomatkasta. Uudella aseella voitiin ampua noin kuuden kilon painoisia ammuksia viiden kilometrin päähän. Maahanlaskuyksiköiden aseistukseen kuului MP-40-konepistooli, jollainen oli neljäsosalla saksalaisista laskuvarjosotilaista Mauser K98k -kiväärin sijasta. Lisäksi melkein jokainen saksalainen ryhmä oli varustettu kevyellä MG-34-konekiväärillä. Huomattavaa kuitenkin on, että hypätessään saksalaisilla laskuvarjosotilailla ei ollut mukanaan muuta kuin henkilökohtainen aseensa; kaikki muut asevarusteet pudotettiin erillisissä säiliöissä.

Kreikkalaiset

Kreikkalaiset joukot olivat aseistettu Mannlicher-Schönauer 6,5 mm vuoristokarbiineilla ja vanhoilla itävaltalaisilla 8 mm Steyr-Mannlicher M1895 -kivääreillä, joista jälkimmäiset olivat ensimmäisen maailmansodan jälkeisiä sotakorvausaseita. Noin tuhatkunta kreikkalaista sotilasta oli aseistettu Gra-kivääreillä. Varuskunnan raskaiden jalkaväkiaseiden parhaimmisto oli lähetetty mantereelle. Kreikkalaisille joukoille oli jäänyt kaksitoista vanhentunutta Saint Etienne kevyttä konekivääriä ja neljäkymmentä muuta eri valmistajien kevyttä konekivääriä. Useimmilla kreikkalaisista sotilaista oli käytössään vähemmän kuin kolmekymmentä patruunaa, eikä lisää voitu saada briteiltä, koska nämä eivät käyttäneet aseissaan samaa kaliiberia. Suurempana ongelmana oli kuitenkin aseiden ja ammusten jakeluongelma. Britit olivat hidastelleet siviililevottomuuksien pelossa aseiden ja ammusten jakoa, ja sotatoimien alkaessa jakelu oli miltei mahdotonta huonojen tieyhteyksien ja saksalaisten tehokkaasti hallitseman ilmatilan vuoksi. Ammuksien vähyydestä kärsineet joukot sijoitettiinkin jo ennen taistelun alkua saaren itäosiin, jonne saksalaisten ei uskottu hyökkäävän voimalla. Kreikkalaiset kuitenkin korvasivat tarvikkeiden puutteen suurella innokkuudella. Useissa tapauksissa kreetalaiset olivat lähes itsemurhatunnelmissa, ja uhrautuvaisuus koitui useasti briteille saksalaisia hidastavaksi pelastavaksi tekijäksi.

Brittiläiset & Kansainyhteisö

Brittiläiset ja Kansainyhteisön joukot oli aseistettu .303 Lee-Enfield -kiväärillä ja käyttivät Bren- ja Vickers-konekivääreitä. Liittoutuneilla oli Kreetalla panssarivaunuja (muun muassa kaksi Málemen lentokentän puolustuksessa) ja tykkejä (45 kenttätykkiä lentokentän puolustuksessa) ja niiden käyttö oli osittain menestyksekästä. Toisaalta raskasta kalustoa ei käytetty mobiilisti (Matilda-tankit) ja säästeltiin ”mereltä tulevaa hyökkäystä odotellessa”. Tämä osoittautui suureksi virheeksi hyökkäyksen alkuvaiheessa kun saksalaisilla ei ollut raskasta kalustoa tukemaan hyökkäystään. Taktiikka kärsi myös komentajan haluttomuudesta tehdä nopeita vastahyökkäyksiä varsinkin Málemen lentokentän osalta, saksalaisethan olivat täysin riippuvaisia lentokentän valtauksesta. Ilman sitä akselivalloilla ei olisi mitään mahdollisuuksia saada merkittäviä lisäjoukkoja ja raskasta kalustoa edistämään saaren valtausta.

Strategia & taktiikka

Saksalainen laskuvarjojoukkojen sotilas ja joukkojen kuljetukseen käytetty DFS 230 -liitokone

Saksalaisten maahanlaskuhyökkäyksen tarkoituksena oli vallata lentokenttä pienen laskuvarjojoukon avulla, joka tuhottuaan ilmatorjunnan loisi kentän ympärille puolustusrenkaan, joka mahdollistaisi pääjoukon tuomisen paikalle liitokoneilla.

Freyberg tiesi taktiikasta tutustuttuaan saksalaisten toimintaan viimeisen vuoden aikana, mutta tästäkään huolimatta hän ei tehnyt lentokentistä laskeutumiseen sopimattomia. Lisäksi saarelle saapuessaan hänellä oli vain hieman aikaa puolustuksen järjestämiseen, eikä sitäkään vähää käytetty hyväksi. Saarelle saapunut SOE-upseeri todisti omin silmin Lontoon päämajaan kuinka ”edes kaikkein alkeellisimpia valmisteluja ei ollut tehty”.

Kaikki Málemen lentokentän RAF-koneet oli evakuoitu Egyptiin kaksi päivää ennen saksalaisten ilmahyökkäystä, eikä niiden tuomista takaisin Kreetalle edes suunniteltu; lentomekaanikotkin siirrettiin jalkaväkisotilaiksi.

Suuri osa saksalaisten tehokkuudesta maahanlaskuoperaatiossa perustui hämmästyttävään nopeuteen, jolla strateginen potentiaali käytettiin hyväksi. Neljässä viikossa saksalaiset raivasivat, laajensivat ja rakensivat uusia kiitoteitä, joiden avulla ilmaherruus saavutettiin. Brittien strategiaan tämä mahdollisuus ei näyttänyt edes mahtuvan, vaikka Kreeta on iso ja eristäytynyt saari, jonka eri osiin olisi voinut lisätä ilmavoimien läsnäoloa.

Ensimmäinen päivä, 20. toukokuuta

Saksalaisia laskuvarjosotilaita hyppää Junkers Ju 52:ista Kreetalle toukokuussa 1941.

Varhain aamulla sadat hävittäjät hyökkäsivät saaren puolustuslaitteiden kimppuun. Kello 06:00 alken hyökkäykset alkoivat ensin Sudanlahden rantatasangolla. Niitä seurasivat pommikoneet, jotka kylvivät Málemen ja Iraklionin lentokentät täyteen pommeja. Kyseessä oli kaikkien aikojen suurin ilmateitse tehty operaatio.

20. toukokuuta kello 08:00 saksalaiset laskuvarjosotilaat laskeutuivat lähelle Málemea ja Chaniáa, jotka olivat toissijaisia kenttiä ja jotka oli rakennettu tukemaan saaren päälentotukikohtaa Iraklionissa. Ensimmäisessä aallossa saapuivat läntisen ja keskisen taisteluosaston muodostaneet rynnäkkörykmentti, 3. laskuvarjorykmentti ja pioneeriykmentti. Osa saksalaisista laskeutui Málemen lentokentän länsipuolelle ja Prison Valleyn alueelle Chanián lähellä. Nämä osastot sitoivat puolustajia ja vaikeuttivat osaltaan lentokenttien tehokasta puolustamista. Tavronitisin suistoon ja joenuomaan laskeutui kaikkiaan 40 liitokonetta (jokaisessa kymmenen sotilasta). Niissä oli rykmentin esikunta, saksalaisen laskuvarjojääkärien esikunta matkusti aina iskuosaston mukana. Siitä seurasikin merkittäviä menetyksiä Kreetan operaatiossa.

Kun liittoutuneiden komentaja saarella sai ilmoituksen vaarallisesta hyökkäyksestä, hän vain kommentoi: ”He ovat tismalleen ajallaan.” Tämä huolettomuus kostautui brittiläisten osastojen hitaana reaktiona hyökkäykseen vaikka osastojen johtajat näkivätkin tilanteen vaarallisuuden. Tieto hyökkäyksestä saavutti Kreetan pääkaupungin Iraklionin puolustajat vasta klo 14.

Iltapäivällä saapui toinen aalto saksalaisia hyökäten Réthymnoon (2. laskuvarjorykmentti) kello 16.15 ja Iraklioniin (1. laskuvarjorykmentti) kello 17.30. Nämä hyökkäykset epäonnistuivat, koska puolustajat osasivat odottaa niitä, kun kuljetuskoneiden lähtö mantereelta myöhästyi, eivätkä ne saapuneet aiotusti kohteisiinsa välittömästi edeltäneiden pommikoneiden jälkeen.

Saksalaisten taistelunjohto oli ensimmäisenä päivänä pahasti sekaisin, sillä operaation johtaja kenraali Kurt Student oli mantereella, eikä hänellä ollut yhteyttä saarella oleviin joukkoihin. Lisäksi keskisen taisteluosaston komentaja kenraalimajuri Wilhelm Süssmann (7. lentodivisioonan komentaja) oli kuollut jo aamulla liitokoneen maahansyöksyssä ja läntisen taisteluosaston komentaja kenraalimajuri Eugen Meindl (rynnäkkörykmentin komentaja) oli haavoittunut hyökkäyksen alkuvaiheessa.

Lähestyttäessä 20. päivän iltaa Malemessa olevat saksalaiset kuitenkin työnsivät hitaasti uusiseelantilaisia takaisin kukkulalta 107, jolta pystyi hallitsemaan lentokenttää. Liittoutuneiden komentajat Kreetalla päättivät, että seuraavana päivänä kaikki voimat keskitetään Malemen sektorille. Kreikkalaiset sotilaat, poliisijoukot ja kadetit sekä siviilit osallistuivat myös taisteluihin eri tavoin. Saksalaisten tappiot olivat kuitenkin raskaat.

On merkittävää, että saksalaiset olivat yön laskeutuessa valmiita luovuttamaan. Hengissä selvinneet muutamat laskuvarjoyksiköiden komentajat näkivät, että he eivät olleet saavuttaneet mitään tavoitteista, ja koska lentokenttiä ei oltu valloitettu, näytti jatko mahdottomalta. Mieshukka oli valtava, ja monen yksiköt olivat lähes tuhoutuneet. Saksalaiset odottivat, että milloin tahansa alkava voimakas vastahyökkäys tuhoaisi rippeetkin saksalaisten asemista.

Toinen päivä, 21. toukokuuta

Seuraavana aamuna huomattiin, että kukkulaa 107 puolustanut uusiseelantilainen jalkaväkipataljoona oli vetäytynyt yön aikana. Tämä antoi saksalaisille mahdollisuuden hallita lentokentän aluetta, joten päivän aikana Junkers Ju 52 -kuljetuskoneet alkoivat lennättää 5. vuoristodivisioonan yksiköitä saarelle raskain tappioin. Nämä joukot siirtyivät tukemaan laskuvarjojääkärien rivejä heti laskeuduttuaan, vaikkakin useat koneet saivat osumia ja vaurioituivat laskeutuessa, sillä lentokenttä oli liian lyhyt niille.

Kello 16:15 valtava Ju-52 laivue ilmestyi Rethimnonin yläpuolelle ja kaikkiaan 160 koneesta heti rannalle ammuttiin seitsemän ja muutama lisää syttyi tuleen meren yllä. Britit olivat erittäin hyvin naamioiduissa asemissa jyrkässä rinteessä ja koneet lensivät suoraan ohi. Hyökkäys oli täysi fiasko saksalaisille. Kaikista joukoista vain kaksi komppaniaa tiputettiin oikeille alueille. Alueet olivat kuitenkin osasto Campbellin asemia ja vain piiloutuneet ja myöhemmin kiertoteitse kokoontuneet yksittäiset sotilaat selvisivät laskeutumisesta.

Kolmas päivä, 22. toukokuuta

Málemen lentokenttä oli edelleen saksalaisten hallussa, mutta englantilaisten tykistötulen alla. Kenraali Hans Jeschonnek käski Berliinistä, että mantereella odottava divisioona oli kuljetettava saarelle ampuipa vihollinen tai ei. Niinpä kuljetuskoneet ilmestyivät Málemen ylle ja ryhtyivät laskeutumaan. Varsin pian kenttä oli täynnä vääntyneitä romuja ja roihuavia koneenkappaleita. Lisää koneita tuli kuitenkin koko ajan piittaamatta hirvittävistä tappioista.

Kun liittoutuneet huomasivat, että Máleme oli nyt paikka, jossa koko saaren kohtalo ratkaistaan, päättivät he tehdä vastahyökkäyksen kahden uusiseelantilaisen pataljoonan voimin 21–22. päivän välisenä yönä. Koska edelleen pelättiin mereltä tulevaa maihinnousua, niin osa joukoista, joita olisi voitu käyttää vastahyökkäykseen, pidettiin edelleen valvomassa rannikkoa ja varsinkin kun laivaston yksiköt saapuivat myöhässä partioimaan mahdollisia hyökkäysreittejä.^lähde?

Pataljoonat hyökkäsivät yöllä, mutta eivät kyenneet murtautumaan laskuvarjo- ja vuoristosotilaiden muodostaman puolustusketjun lävitse ja valtaamaan lentokenttää. Tästä eteenpäin puolustavat liittoutuneiden joukot joutuivat tekemään useita vetäytymisiä saaren itäpäähän kohti välttääkseen joutumasta saksalaisten piirittämäksi.^lähde?

Vetäytyminen, 28.–31. toukokuuta

Haavoittuneita brittisotilaita nousee maihin Egyptissä evakuoinnin jälkeen 31. toukokuuta 1941.

Kun saaren puolustamisen jatkaminen oli todettu mahdottomaksi, määrättiin joukot vetäytymään Sfakian kautta pois saarelta. Seuraavien neljän yön aikana 16 000 sotilasta evakuoitiin laivoilla Egyptiin. Saaren itäosissa olevat vähäisemmät joukot evakuoitiin erillisellä operaatiolla Iraklionista, mutta nämä laivat joutuivat matkalla Luftwaffen syöksypommittajien hyökkäyksen kohteeksi ja kärsivät vakavia menetyksiä, yksi hävittäjä upposi ja kaksi risteilijää saivat pahoja vaurioita.

Kenraali Freyberg luovutti komennon 30. päivän iltana ja poistui saarelta. Aamulla 1. kesäkuuta loput 5 000 puolustajaa antautuivat Sfakiassa, vaikkakin useat pakenivat vuorille jatkaakseen vastarintaa miehitysvuosina.^lähde?

Evakuoinnin aikana amiraali Andrew Cunningham totesi päättäväisesti, että ”laivasto ei saa jättää maavoimia pulaan”. Kun maavoimien kenraalit olivat huolissaan, että hän menettäisi liikaa laivoja, Cunningham vastasi: ”Kestää kolme vuotta rakentaa laiva, mutta perinteen luominen kestää kolmesataa vuotta.”

On myös huomioitava että vaikka Kreetalla oli loppuvaiheessa 5 000 sotilaan armeija puolustamassa saarta, yksikään heistä ei ollut everstiluutnanttia korkeampi arvoltaan. Suurempi osuus upseereista kuin miehistöstä pääsi pois. Eräänlaista Titanic-syndroomaa oli siis ilmassa loppuvaiheessa. Miehistö vain jäi useassa tapauksessa oman onnensa nojaan vaikka laivasto evakuoikin paljon sotilaita.

Lopputulos

Liittoutuneiden komentajat olivat huolissaan, että saksalaiset olisivat voineet käyttää Kreetaa astinlautanaan tulevissa operaatioissa Kyprosta ja Vichyn Ranskan hallitsemaa Syyriaa tai Suezin kanavaa vastaan, joista varsinkin jälkimmäiselle pyrkivät saksalais-italialaiset joukot tuolloin Libyasta käsin. Kenraali Studentin hulppein suunnitelma olikin siirtyä samalla valloitustekniikalla seuraavaksi Kyprokselle ja sieltä Suezin kanavalle, brittien selustaan luoden uuden rintaman liittoutuneiden Lähi-idän armeijaa vastaan.

Operaatio Barbarossan alettua nämä uhkakuvat kuitenkin vähenivät, mutta varmuuden vuoksi liittoutuneet miehittivät Syyrian.^lähde? Churchillille Kreetan menetys oli katkera ja henkilökohtainen takaisku. Monet brittiläiset tahot kyselivät miten saksalaiset pystyvät valloittamaan saaren joka on 300 km:n päässä merellä, miksei sitten Britanniaakin joka on vain muutaman kymmenen mailin päässä. Kreetalla oli murskaava sisäpoliittinen vaikutus Englannissa.

Saksalaiset laskuvarjojoukot aselajina oli saavuttanut mainetta Belgian ja Alankomaiden valtaamisessa. Adolf Hitler näki tässä erinomaisen propaganda-aseen salamasotaprinsiipin todistajana. Kenraali Kurt Student oli lyönyt maineensa vetoa että operaatio onnistuisi ja se sisälsi suuria riskejä merkittävästi isompaa vastustajaa kohtaan, jossa sodan hyökkäyslait eivät olleet saksalaisten eduksi. Student oli kuitenkin optimisti, ja siksi suuret tappiot tyrmistyttivät häntä. Onkin ironista, että sotasankari ja esimerkki omille miehilleen sai Hitleriltä rautaristin ritariristin mutta joutui sitten kuuntelemaan Hitlerin summauksen: ”Tiedättekös, kenraali, että emme enää koskaan tee maahanlaskuoperaatioita: Kreeta osoitti, että laskuvarjojoukkojen aika on ohi.”

Suurin osa kenraali Studentin urheista laskuvarjojääkäreistä lähetettiinkin Neuvostoliittoon. Onkin varsin ironista, että samaan aikaan koko Lontoo odotti paniikissa maahanlaskuhyökkäystä ja yhdysvaltalaiset kehittivät omia joukkojaan, jotka osallistuivat sittemmin operaatio Market Gardeniin Arnhemissa.

Brittien osalta monen virhekommelluksen lopputulema oli kuitenkin hyvä kompromissi, sillä englantilaiset pystyivät pelastamaan 15 000 sotilasta Pohjois-Afrikkaan taistelemaan sodan merkittäviä taisteluja. Englanti ei vielä silloin voinut tietää, että noita sotilaita tarvittiin ehkä enemmän kuin Kreetan saarta, joten lopputulos olikin liittoutuneille ”riittävä” ja tulos olisi voinut olla paljon katastrofaalisempikin.

Tappiot

Kontomárin verilöyly: Saksalaisten laskuvarjojääkärien kesäkuussa 1941 teloittamia siviilejä.

Saksalaisten tappioista osapuolilla on ollut eriäviä käsityksiä. Saksalaisten viralliset tappiot ovat 6 200 sotilasta: 3 714 kaatunutta tai kadonnutta ja 2 494 haavoittunutta. Brittiläiset sen aikaiset ja sodanjälkeiset lähteet ilmoittavat kuitenkin saksalaisten tappioluvuiksi 15 000–22 000 sotilasta, mutta näille luvuille ei ole tarkempia perusteluja. Killenin mukaan yli 3600 maahanlaskusotilasta oli saanut surmansa ja lisäksi Luftwaffe menetti 320 miestä ja liki 200 kuljetuskonetta. Saarella 1941–1945 kuolleet saksalaiset sotilaat on koottu kukkulalla 107 sijaitsevalle hautausmaalle, jossa on 4 465 haudattua koko sodan ajalta.^lähde?

Liittoutuneet menettivät 3 500 sotilasta: 1 751 kaatunutta ja saman verran haavoittuneita sekä sotavangiksi jäi erittäin suuri määrä: 12 254 Kansainyhteisön ja 5 255 kreikkalaista sotilasta. Lisäksi laivastosta kaatui 1 828 ja haavoittui 183. Yhteensä 3 579 kaatunutta ja 1 900 haavoittunutta.^lähde?

Suuri määrä siviilejä kuoli ristitulessa ja myöhemmin taistellessa vastarintaliikkeessä. Lisäksi useita kreetalaisia kuoli saksalaisten kostoteloituksissa sekä taistelun aikana että sitä seuranneessa miehityksessä. Eräs kreetalainen lähde mainitsee saksalaisten takia kuolleiden kreetalaisten määrän sodan aikana olleen 6 593 miestä, 1 113 naista ja 869 lasta.^lähde?

Ensimmäinen ja yksi tunnetuimmista saksalaisten siviiliväestöä vastaan kohdistamista kostoista oli Kontomárin verilöyly. Tapaus tunnetaan hyvin, koska 1980-luvulla Saksan arkistoista löytyivät saksalaisen sotakirjeenvaihtajan teloituksesta ottamat valokuvat.^lähde?

Lähteet

• Beevor, Antony: Taistelu Kreetasta. WSOY, 2004. ISBN 951-0-29089-0
• Antill, Peter D.: Crete 1941: Germany's lightning airborne assault.. Osprey Publishing : Oxford, New York., 2005. ISBN 1-84176-844-8 (englanniksi)
• Clark, Alan: The Fall of Crete. Cassell. ISBN 0-304-35226-8 (englanniksi)
• MacDonald, C.: The Lost Battle - Crete 1941. MacMillan, 1993. ISBN 9780333558416 (englanniksi)
• Thomas, David A.: Crete 1941: The Battle at Sea. Cassell, 1993. ISBN 0-304-36400-2 (englanniksi)
• Killen, John: Luftwaffe. WSOY, 1969.
• Davin, D. M.: Official History of New Zealand in the Second World War 1939–45: Crete. Historical Publications Branch, 1953. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kreetan taistelu Wikimedia Commonsissa

• Uuden-Seelannin virallinen sotahistoria: Kreeta (englanniksi)
• 11 minuuttia pitkä videokooste Kreetan taistelusta ^{[vanhentunut linkki]}
• 6 minuuttia pitkä viedokooste (osa 2) Kreetan taisteluista, osittain värikuvaa ^{[vanhentunut linkki]}
• Malemen sotilashautausmaalle tehty verkkosivu (Arkistoitu – Internet Archive)
• Lentäjä-ässä kuolema Kreetan operaation alkuvaiheessa (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Kattavat kartat Kreetan taistelusta
• Landing in the bay of Sitia 28 May 1941 r. (puolaksi)