Operaatio Husky

Operaatio Husky
Osa Italian taisteluja toisessa maailmansodassa
Yhdysvaltalainen rahtilaiva Robert Rowan räjähtää saatuaan osuman saksalaisen pommittajan pommista.
Päivämäärä: 9. heinäkuuta – 17. elokuuta 1943 Paikka: Sisilia Lopputulos: Liittoutuneiden voitto
Osapuolet
Liittoutuneet:  Yhdistynyt kuningaskunta  Yhdysvallat  Intia  Kanada  Vapaa Ranska  Australia	Italia  Saksa
Komentajat
Harold Alexander Dwight D. Eisenhower Bernard Montgomery George S. Patton	Alfredo Guzzoni Albert Kesselring Fridolin von Senger und Etterlin
Vahvuudet
160 000 sotilasta 14 000 ajoneuvoa 600 panssarivaunua	365 000 italialaista 40 000 saksalaista
Tappiot
Yhdysvallat: 2 237 kaatunutta 6 544 haavoittunutta Yhdistynyt kuningaskunta: 2 721 kaatunutta 10 122 haavoittunutta Kanada: 562 kaatunutta 664 haavoittunutta	29 000 kaatunutta, haavoittunutta tai kadonnutta 140 000 vangittua

Operaatio Husky oli koodinimi liittoutuneiden joukkojen maihinnousulle Sisiliaan 9.–10. heinäkuuta 1943. Maihinnousua seurasivat kuuden viikon taistelut saaren hallinnasta. Se aloitti liittoutuneiden hyökkäyksen Italiaan toisessa maailmansodassa.

Sisilian taisteluiden seurauksena liittoutuneet ottivat saaren hallintaansa, mikä vapautti samalla Välimeren laivareitit poistaen Maltan saarron.

Taustaa

Pääartikkeli: Luettelo operaatio Huskyn joukoista

Liittoutuneet

Operaatio Huskyn lähtökohtana oli kahden armeijan saman aikainen maihinnousu saarelle. Toinen armeija nousisi maihin etelärannikon keskiosaan ja toinen kaakkoisrannikolle. Maihinnousuja tukisi laivaston tykistö sekä ilmavoimien taktiset pommitukset, ilmarynnäköt ja hävittäjien tarjoama ilmasuoja. Operaatio vaati monimutkaisten komentosuhteiden järjestämisen ja siten operaation johto annettiin Dwight D. Eisenhowerille liittoutuneiden Pohjois-Afrikan joukkojen komentajana. Hänen varamiehekseen sijoitettiin Sir Harold Alexander, joka oli samalla maavoimien komentajana. Kenraalimajuri Walter Bedell Smith oli esikuntapäällikkönä. Laivaston komentajana oli amiraali Andrew Cunningham.

Maavoimat

Liittoutuneiden maavoimat muodostivat Alexanderin komennossa olleen liittoutuneiden 15. armeijaryhmän. Se koostui Yhdysvaltain ja Ison-Britannian armeijoista, joista oli muodostettu kaksi taisteluosastoa. Itäisen taisteluosaston eli Task Force 545:n komentajana oli Bernard Montgomery ja siihen kuului brittiläinen 8. armeija. Läntisen taisteluosaston eli Task Force 343:n komentajana oli George S. Patton ja siihen kuului Yhdysvaltain 7. armeija.

Maihinnousevien joukkojen lisäksi tehtiin maahanlaskut kummankin taisteluosaston alueelle. Itäisellä alueella kenraalimajuri George F. Hopkinsonin komentama brittiläinen 1. maahanlaskudivisioona valtasi siltoja ja merkittäviä maastonkohtia.

Laivasto

Laivasto oli myös jaettu maavoimien kuljetus- ja tukitarpeiden mukaisesti kahteen osastoon. Itäinen laivasto-osasto oli muodostettu Välimeren laivastosta komentajanaan Bertram Ramsay. Läntinen laivasto-osasto oli muodostettu Yhdysvaltain 8. laivastosta komentajanaan H. Kent Hewitt. Laivasto-osastojen komentajat olivat operaation laivastokomentajan Andrew Cunninghamin alaisia.

Ilmavoimat

Operaation aikana liittoutuneiden Pohjois-Afrikassa ja Välimerellä olleet ilmavoimien yksiköt muodostivat Välimeren ilmatoiminta-alueen (engl. Mediterranean Air Command), jonka komentajana oli ilmamarsalkka Sir Arthur Tedder. Ilmatoiminta-alueen merkittävin yhtymä oli kenraaliluutnantti Carl Spaatzin Tunisiasta johtama Luoteis-Afrikan alue (engl. Northwest African Air Forces), johon kuului Yhdysvaltain 12. ja 9. ilma-armeijoiden sekä Royal Air Forcen yksiköitä. Niiden tehtävänä oli operaation tukeminen. Osia kenraaliluutnantti Yhdysvaltain 9. ilma-armeijasta operoi Tunisiasta ja Egyptistä ja varailmamarsalkka Sir Keith Parkin alainen Maltan ilmaesikunta toimi Maltalla. Yhdysvaltain 9. ilma-armeijan yksiköt siirtyivät Sisilian etelärannikon lentokentille heti niiden varmistuttua.

Akselivallat

Sisiliaan oli sijoitettu kaksi kenraali Alfredo Guzzonin Italian 6. armeijan armeijakuntaa. Saarella oli myös kaksi laivaston alaista linnoitusaluetta (ital. Piazza Militari Marittime), joiden komentajina olivat laivastoesikunnan alaiset amiraalit. Heinäkuun alussa Sisiliassa oli kaikkiaan 200 000 italialaista ja 32 000 Saksan maavoimien sotilasta sekä 30 000 Saksan ilmavoimien sotilasta. Merkittävimmät saksalaisyhtymät olivat panssaridivisioona Hermann Göring sekä 15. panssarikrenatööridivisioona. Puolet Italian joukoista mudoosti neljä divisioonaa ja esikuntajoukot. Loput oli tukevia joukkoja tai rannikkojoukkoja.

Heinäkuun lopulla Sisiliaan siirrettiin Saksan 1. laskuvarjodivisioona sekä 29. panssarikrenatööridivisioona sekä joukkoja johtamaan panssarikenraali Hans-Valentin Huben XIV panssariarmeijakunnan esikunta.

Liittoutuneiden suunnitelma

Operaatio Huskyn suunnitelma.

Pattonin armeijan ensimmäisiksi tavoitteiksi määrättiin Scoglitti, Gela ja Licata ja Montgomeryn armeijan tavoitteeksi Pasceron niemimaa.

Treno armato Licata

Maihinnousu

Akselivaltojen lentokoneet havaitsivat 9. heinäkuuta 1943 kuusi Maltalta lähtenyttä laivasaattuetta, jotka suuntasivat kohden Sisiliaa. Italian 6. Armeijan esikunta sai 10. heinäkuuta kello 5 aamulla tiedon maahanlaskuista.

Maahanlasku

Yhdysvaltalaisen maahanlaskuosaston 2 781 miestä kuljetettiin 226:lla C-47-kuljetuskoneella, mutta vain 200 sotilasta laskeutui kohdealueelle.

Brittien 1 200 sotilaan maahanlaskuosasto lähti matkaan 137:llä Horsa- ja Waco-liitokoneella. Muodostelma hajosi, jolloin osa koneista eksyi. Osaston koneista 69 laskeutui mereen, jolloin yli 200 sotilasta hukkui, 56 konetta laskeutui hajalleen ja vain 12 konetta (73 sotilasta) laskeutui määrättyyn kohteeseen.

Taisteluiden alkuvaihe

Laivasto suoritti tulivalmistelun ja lentokoneet pommittivat suunniteltujen maihinnousualueiden puolustuslaitteita. Yhdysvaltalaiset Gelaan hyökänneet joukot tuhosivat taisteluissa lähes täydellisesti Italian 206. rannikkodivisioonan ja 18. rannikkoprikaatin. Samana iltana kenraali Guzzoni määräsi 15. panssarikrenatööridivisioonan etenemään kohti Ennaa. Panssaridivisioona Herman Göringille ja divisioona Livornolle annettiin käsky puhdistaa Gelan sillanpää yhdysvaltalaisista joukoista.

Akselivaltojen vastahyökkäys alkoi 11. heinäkuuta hyökkäyksellä Yhdysvaltain 1. divisioonan asemiin Niscemissa. Merellä olleet Yhdysvaltain laivaston risteilijät USS Boise ja USS Savannah antoivat maajoukoille tulitukea ampuen yhteensä 3 194 laukausta 152 ja 127 millimetrin kranaatteja hyökkääjien ryhmityksiin. Alusten tuli tuhosi 30 panssarivaunua pysäyttäen etenemisen.

Montgomeryn komentama 8. armeija valtasi laukaustakaan ampumatta Syrakusan ja Augustan satamat, joista varuskunnat olivat vetäytyneet.

7. ja 8. armeija kohtasivat 14. heinäkuuta, jolloin ne saivat haltuunsa Ragusan ja Comisin lentokentät. Kentät kunnostettiin nopeasti, jolloin alueen ilmaherruus kyettiin lopullisesti varmistamaan.

Akselivaltojen puolustuksen lujittaminen

Kesselring siirsi Sisiliaan kaksi maahanlaskurykmenttiä ja 29. panssarikrenatööridivisioonan (kenraalimajuri Fries). Saksan XIV panssariarmeijakunta komentajanaan kenraali Hube otti 17. heinäkuuta komentoonsa Sisiliassa olevat saksalaiset joukot. Hube ryhmitti joukkonsa Etnan rinteille Cataniasta San Stefanoon sulkien pääsyn Messinaan.

Lähteet

• Bauer, Eddy: Toinen maailmansota osa 1. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1973. ISBN 951-0-05841-6 (englanniksi)
• Polmar, Norman: Aircraft Carriers - A History of Carrier Aviation and its Influence on World Events Vol. 1, 1909-1945. Dulles, Virginia: Potomac Bools Inc, 2006. ISBN 1-57488-663-0 (englanniksi)
• Lappi, Ahti: Ilmatorjunta ilmasodassa 1794 - 1945. Vaasa: Ilmatorjuntasäätiö, 2000. ISBN 951-95594-3-4
• Molony, C. J. C.: The Mediterranean and Middle East Volume V The Campaign in Sicily 1943 and The Campaign in Italy 3rd September 1943 to 31st March 1944. Uckfield, East Sussex: The Naval & Military Press, 2004. 1-845740-69-6 (englanniksi)
• Morison, Samuel Eliot: History of United States Naval Operations in World War II Volume 9: Sicily-Salerno-Anzio January 1943-June 1944. Annapolis, Maryland: Naval Institute Press, 2011. 978-1-59114-575-2 (englanniksi)
• Doherty, Richard: None Bolder - The History of the 51st Highland Division in the Second World War. Gloucestershire: Spellmount, 2006. ISBN 1-86227-317-0 (englanniksi)