Metodismi

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Metodistit)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kristinuskon suuntausta. Metodismi on myös tietoteoreettinen lähestymistapa.
Metodismi
Yhdistyneen metodistikirkon tunnus.
Yhdistyneen metodistikirkon tunnus.
Suuntautuminen protestantismi
Teologia arminiolaisuus
Hallinto episkopaalisuus
Toiminta-alue Iso-Britannia, Brittiläinen kansainyhteisö
Perustaja John Wesley
Perustettu 1700-luvulla Isossa-Britanniassa
Irtautunut anglikaanisesta Englannin kirkosta
Kirkosta irtautuneet helluntaiherätys
Jäseniä noin 80 miljoonaa

Metodismi on 1700-luvun lopulla Englannissa syntynyt kristillinen kirkkokunta, johon kuuluu yli 80 miljoonaa jäsentä eri puolilla maailmaa (2018).[1] Metodismi sai alkunsa englantilaisen anglikaanisen papin John Wesleyn hengellisen toiminnan vaikutuksesta. Wesley tuli herätykseen Saksan pietistisen kristillisyyden vaikutuksesta ja alkoi toteuttaa pietismin keskeisiä periaatteita Englannissa. Lontoon Aldersgate-kadulla herrnhutilaisten kokouksessa John Wesley koki hengellisen herätyksen, hän alkoi saarnata ja hänen liikkeensä kasvoi voimakkaasti.

Nimitys metodismi oli alkujaan 1600-luvulla kalvinistien arminiolaisille antama nimitys, jolla viitattiin arminiolaisten kalvinismista erottautuvaan käsitykseen vapaasta tahdosta, pelastuksesta ja pyhityksestä.

Metodismin oppi pohjautuu Raamattuun ja Apostoliseen uskontunnustukseen. Metodisteille ohjeellisia ovat myös John Wesleyn 25 uskonartiklaa vuodelta 1784 sekä Yleiset säännöt. Metodistikirkko hyväksyy lapsikasteen, mutta korostaa persoonallisesti koetun uudestisyntymisen merkitystä sekä sen jälkeen tapahtuvaa pyhityselämää.[2]

Henkilökohtainen kääntymys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metodismin opissa painotetaan erityisesti Pyhän Hengen osuutta uskon vahvistamisessa ja elämänmuutoksissa. Samoin metodismissa korostetaan henkilökohtaisen Jumala-suhteen merkitystä, pyritään liturgian yksinkertaistamiseen sekä maallikkojen osavastuuseen kirkkojen organisaatiossa.[3]

Metodisteilla on myönteinen elämänkäsitys ja he edistivät jo 1700-luvulla elävää kristillisyyttä ja rohkaisivat jäseniään seuraamaan evankelista kehotusta katumukseen ja henkiseen uudistumiseen. Metodistien tavoitteena oli kääntymys, uudistunut ja pyhitetty elämä.[3]

Toisin kuin useimmilla muilla vapaiden suuntien kristityillä, metodisteilla on lapsikastekäytäntö. Lapsikasteen perusteet ovat metodismissa aivan päinvastaiset kuin muun muassa luterilaisuudessa: siinä missä luterilaisen käsityksen mukaan aivan pienet lapset tulee kastaa, jotta heistä tulisi Jumalan lapsia, tulee metodistisen käsityksen mukaan aivan pienet lapset kastaa, koska he ovat Jumalan lapsia[4]lähde tarkemmin?.

John Wesley (1703–1791).

Metodismin alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metodismi sai alkunsa Oxfordissa vuonna 1729, kun Charles Wesley alkoi yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa harjoittaa hartautta säännöllisesti ja ohjelmallisesti. Joukkoon liittyi pian myös Charlesin veli, John Wesley. Järjestelmällisten hartaushetkien johdosta ryhmästä ryhdyttiin käyttämään nimitystä metodistit.[5]

Papiksi valmistumisensa jälkeen John Wesley toimi lähetyssaarnaajana Pohjois-Amerikassa intiaanien ja siirtolaisten parissa. Pohjois-Amerikassa Wesley sai vaikutteita herrnhutilaisilta uskonveljiltä. Wesley koki pelastusvarmuutensa vuonna 1738 herrnhutilaisen veljesseurakunnan kokouksessa, jossa luettiin Martti Lutherin Roomalaiskirjeen selitystä. John Wesley kirjoitti muistioonsa, kuinka hänen ”sydämensä oli lämmennyt Jeesukselle” ja oli kokenut varmuuden pelastuksestaan. Pelastusvarmuutensa jälkeen Wesley matkusti Saksaan tapaamaan kreivi Zinzendorfia. Vuonna 1739 Lontoossa kokoontui noin kuusikymmentä metodistia aterialle ja rukouskokoukseen. Kokoontumisessa monet kokivat Pyhän Hengen vaikutuksen. Samana vuonna John Wesley aloitti saarnaamisen ulkoilmakokouksissa. Wesleyn toiminta johti myöhemmin metodistikirkon syntymiseen.[5]

Irtaantuminen Englannin kirkosta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alun perin metodismi oli Englannin kirkon sisäinen herätysliike, joka pyrki tavoittamaan evankeliumilla ja sosiaalisella työllä niitä, joita valtionkirkko ei tavoittanut. Herätysliike oli hyvin hajanainen ja monen ihmisen työn tulos. John Wesley yhdisti monet eri herätykset metodismiksi.

Kun mukaan tuli suuria joukkoja teollisuustyöväkeä, kaivostyöläisiä ja muuta alemman luokan väkeä, syntyi kiistaa siitä, saavatko kaikki kokoontua kirkoissa. Monin paikoin tämä estettiin, jolloin metodistit alkoivat kokoontua muualla. Tällä yhdistysmuotoisella toiminnalla oli omat saarnaajansa ja järjestyksensä.

Metodismi hylkäsi valistuksen aatemaailman ja siinä 1600-luvun puritaaninen protestanttisuus muuttui 1800-luvun evankeliseksi protestanttisuudeksi. Wesley itse ei suunnitellut eroa Englannin kirkosta, mutta silti metodistit joutuivat kokemaan jyrkkää torjuntaa anglikaanisten pappien taholta. Tämän johdosta metodistit alkoivat nimittää itse omat piispansa ja pappinsa ja erosivat lopulta kokonaan anglikaanisesta kirkosta muodostaen Wesleyn kuoleman jälkeen oman kirkkokunnan.[3]

Metodismi levisi hyvin varhain myös Pohjois-Amerikkaan. Siellä metodistit ensimmäisenä itsenäistyivät omaksi kirkkokunnakseen John Wesleyn luvalla. Syy kirkkokunnan perustamiseen oli Yhdysvaltojen itsenäistyminen, minkä seurauksena Englannin kirkko vetäytyi sieltä ja lopetti siellä toimintansa. Metodistisen herätyksen piirissä olevat ihmiset pyysivät apua Wesleyltä, joka laati uudelle kirkolle järjestyksen ja sen perustamiskokous pidettiin joulupäivänä 1784.

Jakautuminen eri metodistikirkoiksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo hyvin varhaisessa vaiheessa metodismi alkoi pirstoutua eri kirkoiksi. 1900-luvun aikana monet näistä kirkoista yhdistyivät kuitenkin uudelleen, mutta silti on nähtävissä kaksi eri suuntaa perusmetodismin sisällä: amerikkalainen piispajohtoinen metodismi ja brittiläinen metodismi. Australian, Kanadan, Sambian ja osittain Intian metodistikirkot taas yhdistyivät muiden kirkkokuntien kanssa ekumeenisiksi Yhdistyneiksi kirkoiksi. Eri metodistikirkkoja ja yhdistyneitä kirkkoja yhdistää Metodistien maailmanneuvosto, johon kuuluu 80 kirkkokuntaa 133 maassa ja yhteensä yli 80 miljoonaa jäsentä.[6]

Vaikutus muihin kirkkokuntiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muun muassa adventtikirkolla, helluntaiherätyksellä, Nasaretilaisella kirkolla ja Pelastusarmeijalla on juurensa metodismissa.

Metodismin levinneisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metodisteja on laajasti eri puolilla maailmaa. Hyvin levinnyttä toiminta on Yhdysvalloissa, jossa suurin metodistikirkkokunta Yhdistynyt metodistikirkko on jäsenmäärältään kolmanneksi suurin kristillinen kirkkokunta.[7]

Metodismi Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Metodismi Suomessa

Suomeen metodismi tuli merimiesten tuomana 1800-luvulla. Suomen ensimmäinen metodistiseurakunta perustettiin Vaasaan vuonna 1881 ja ensimmäinen suomenkielinen metodistiseurakunta Poriin vuonna 1887. Nykyisin Suomessa toimii kaksi metodistikirkkoa: suomenkielinen Suomen Metodistikirkko ja ruotsinkielinen Finlands svenska metodistkyrka. Viipurissa sijainneen metodistikirkon nimi oli Betel-kirkko.

  • Ahonen, Lauri K.: Suomen helluntaiherätyksen historia. (Vapaan teologisen seuran julkaisuja) Hämeenlinna: Päivä, 1994. ISBN 951-622-603-5
  • Dué, Andera & Laboa, Juan Maria: Kristinusko 2000 vuotta. Helsinki: Kirjapaja, 1998. ISBN 951-625-516-7
  1. Our World Wide Church Family World Methodist Council. Viitattu 19.5.2020. (englanniksi)
  2. Heino 1984, s. 50.
  3. a b c Dué 1998, s. 238
  4. Iso Raamatun tietosanakirja, artikkeli Kaste, osio Kastekäsitys, Metodistinen.
  5. a b Ahonen 1994, s. 10–11.
  6. / Member Churches worldmethodistcouncil.org. Viitattu 1.8.2017. (englanniksi)
  7. Amerikan suurimmat kirkot on jälleen listattu (Arkistoitu – Internet Archive)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Heino, Harri: Mihin Suomi tänään uskoo. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-0-27265-5
  • Heino, Harri: Mihin Suomi tänään uskoo. (2. painos) Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-0-27265-5
  • Metso, Pekka & Ryökäs, Esko (toim.): Kirkkotiedon kirja. Ekumeeninen johdatus kirkkojen oppiin ja elämään. Helsinki: Kirjapaja, 2005. ISBN 951-607-212-7

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]