Herrnhutilaisuus

Liikkeen alullepanija Nikolaus Ludwig von Zinzendorf.

Herrnhutilaisuus on kristillinen herätysliike, jonka katsotaan olevan lähtöisin pietismistä. Herrnhutilaisuus syntyi kreivi Nikolaus Ludwig von Zinzendorfin maatilalla 1700-luvulla. Zinzendorf otti vastaan vainottuja kristittyjä eri liikkeistä. Hänen maatilalleen tuli böömiläisveljiä (hussilaisia), ja schwenckfeldiläisiä.

Synty

Herrnhutilaisuus syntyi 1720-luvulla Saksin Oberlausitzissa kreivi Nikolaus Ludwig von Zinzendorfin tilalla Berthelsdorfissa, jonne böömiläisen puusepän Christian Davidin johtamat böömiläiset veljet olivat paenneet kotimaansa uskonvainoa. He ja heihin liittyneet rakensivat 1722 Berthelsdorfin viereen kylän, joka sai nimen Herrnhut, "Herran suoja". Vuonna 1727 kreivi von Zinzendorf antoi heille erityisen yhteiskuntajärjestyksen. Loppuvaiheessa alueella asui noin 500 protestanttista kristittyä. Yhteisön parissa alkoi herätys vuonna 1727 ehtoollisjumalanpalveluksessa Berthelsdorfin kylän luterilaisessa kirkossa. Uskovat perustivat rukousvartion, joka kesti päivittäin 24 tuntia. Tämä taukoamaton rukous jatkui koko vuorokaudet ja viikot ympäri yli sata vuotta.

Liike alkoi vuonna 1731 julkaista Päivän Tunnussanaa, jossa oli valittuja Raamatun jakeita. Herrnhutilaisuus erkani opillisesti ortodoksiluterilaisista ja pietismistä ja se alkoi saada omia painotuksiaan. Se erkaantui myös läheisestä toiminnasta metodistien kanssa.^lähde?

Elokuussa 1732 kaksi ensimmäistä herrnhutilaista lähetystyöntekijää lähtivät Herrnhutista Karibialle Saint Thomasin saarelle. Tanskan Länsi-Intian kauppakomppania ei kuitenkaan antanut heille matkustuslupaa. He jopa tarjoutuivat orjiksi päästäkseen laivaan, mutta tähänkään ei myönnytty, koska valkoihoiset eivät voineet olla orjia. Lopulta he saivat tukea Tanskan kuninkaalta Kristian VI:lta ja pääsivät lähtemään. Grönlantiin lähti lähetystyöntekijöitä vuonna 1733. Ensimmäisten sadan vuoden aikana herrnhutilaiset aloittivat lähetystyön Ruotsin Lapissa, Etelä-Amerikan Surinamessa ja Guayanassa, intiaanien keskuudessa, Venäjällä, Etelä- ja Länsi-Afrikassa, Baltiassa, Sri Lankassa, Algeriassa, Persiassa, Labradorissa, Karibialla, kalmukkien keskuudessa, Intiassa ja Kaukasiassa. Osassa näistä maista työ jäi vain yritykseksi; esimerkiksi Etelä-Afrikasta lähetystyöntekijät karkotettiin, koska "he olivat kohdelleet mustia liian hyvin". Lähetystöntekijät tutkivat myös alueiden kieltä ja kulttuuria, tekivät etnologista tutkimustyötä ja perustivat sairaaloita ja kouluja.

Opetukset

Herrnhutilaiset toimivat luterilaisessa kirkossa ja kävivät niissä ehtoollisella. Heillä oli kuitenkin myös omaa veljeskunnan sisäistä hengellistä toimintaa. He halusivat erottua maailmasta omalla toiminnallaan ja noudattivat lähetyskäskyä. He pitivät omia hartauksia, lauluhetkiä ja jalkojenpesuseremonioita. Koska maatilalle oli tullut väkeä monista suuntauksista, se oli myös ekumeeninen. Seurakunnalla oli omia virkoja, esimerkiksi seurakuntavanhimmat, opettajat, diakonit ja myöhemmin myös oma piispa, joka oli vastuussa seurakuntavanhimmistolle. Toiminta oli pitkälti maallikkojohtoista, ja sakramentit nautittiin luterilaisen kirkon papeilta.^lähde?

Nykytila

Päivän Tunnussanaa julkaistaan edelleen noin 62 kielellä. Nykyään herrnhutilaiseen veljesseurakuntaan arvioidaan kuuluvan noin 300 000 jäsentä. Sillä ei ole tarkkaa opillista näkökantaa uskontoon, ja se on ekumeeninen liike. Se hyväksyy esimerkiksi naispappeuden. Herrnhutilaisnuoret tuntevat Taizé-liikkeen omakseen.^lähde?

Katso myös

• Luterilainen ortodoksia

Aiheesta muualla

• Herrnhutilaisuus (Arkistoitu – Internet Archive) Kirkkohistorian kurssi, Opintoverkko.
• Olavi Peltola: Mitä on pietismi?