Luettelo pääministereistä jotka ovat eronneet epäluottamuslauseen takia
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
 |
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. |
Tämä on luettelo pääministereistä, jotka ovat menettäneet luottamuksensa parlamentissa, eronneet parlamentaarisen epäluottamuslauseen jälkeen tai eronneet oma-aloitteisesti väistämättömän epäluottamuslauseen uhatessa.
Pääministerit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hendrikus Colijn (1939).
- Jo Cals (1966).
Yksikään Australian pääministereistä ei ole hävinnyt edustajainhuoneessa epäluottamuslauseen vuoksi,[1] vaikka edustajainhuone hyväksyi epäluottamuslauseen kerran.[2] Lisäksi kuusi pääministeriä epäonnistui tekemään merkittäviä poliittisia päätöksiä, ja täten joutui eroamaan. Kaksi pääministeriä ei saanut rahoitusta edustajainhuoneelta, yksi pääministeri ei saanut rahoitusta senaatissa ja tuli kenraalikuvernöörin hylätyksi ja yhdellä pääministerillä ei koskaan ollut edustajainhuoneen luottamusta (Vaalien jälkeen hänet nimitettiin pääministeriksi, vaikka hänen tappionsa ei vaikuttanut hänen asemaansa).
Pääministerit, jotka saivat edustajainhuoneen tuen, mutta eivät kyenneet hyväksymään tärkeitä lakeja:
- Chris Watson (1904, Sovittelu- ja välityslaki)
- George Reid (1905,)
- Alfred Deakin (1908, ehdotus parlamentin seuraavan istunnon ajankohdan muuttamiseksi)
- Andrew Fisher (1909, keskustelua lykkäävä esitys)
- Stanley Bruce (1929, ison lakipaketin kaatuminen)
- James Scullin (1931, keskustelua lykkäävä esitys)
Pääministerit, jotka eivät saaneet tukea edustajainhuoneelta tai opposition vastaehdotus muutettiin varsinaiseen lakiin:
- Alfred Deakin (1904, ei voinut antaa lainsäädäntöä)
- Arthur Fadden (1941, budjettiesityksen kaatuminen)
- Malcolm Fraser (1975, ei voinut antaa mitään lainsäädäntöä, ja menetti edustajainhuoneen epäluottamuslauseen, joka kehotti myös kenraalikuvernööriä nimittämään pääministeriksi Gough Whitlam.)
Gough Whitlam ei saanut tukea senaatilta, jota valvoi konservatiivien koalitio joten se aiheutti vuoden 1975 perustuslaillisen kriisin ja Whitlam erotettiin kenraalikuvernöörin määräyksellä.
Malcolm Fraser nimitettiin pääministeriksi Whitlamin erottamisen jälkeen. Fraserilla ei ollut enemmistöä edustajainhuoneessa, mikä johti välittömästi epäluottamuslauseen. Kenraalikuvernööri oli kuitenkin jo hyväksynyt Fraserin suosituksen hajottaa parlamentti, joten hallitus ei suoranaisesti kaatunut epäluottamuslauseeseen.
- Lloyd Erskine Sandiford (1994).
- Philip Dimitrov (1992) - menetti parlamentin luottamuksen.
- Kiril Petkov (2022)
- Andrew Fahie (2022)
- Terepai Maoate (2002).
- Mariano Rajoy (2018).
- Jacques-Édouard Alexis (2008).
- Michèle Pierre-Louis (2009).
- Morarji Desai (1979)
- V. P. Singh (1990)
- H. D. Deve Gowda (1997)
- Atal Bihari Vajpayee (1999)
- Charles Haughey (1982).[3]
- Albert Reynolds (1992).[4]
- Jitzhak Shamir (1990).
- Benjamin Netanjahu (2021)
- Alfonso La Marmora (2 .hallitus) (1865)
- Luigi Federico Menabrea (1 .hallitus) (1867)
- Giovanni Lanza (1873)
- Benedetto Cairoli (1 .hallitus) (1878)
- Agostino Depretis (3 .hallitus) (1879)
- Francesco Crispi (2 .hallitus) (1891)
- Antonio Di Rudinì (1 .hallitus) (1892)
- Antonio Di Rudinì (3 .hallitus) (1896)
- Giuseppe Saracco (1901)
- Alessandro Fortis (1 .hallitus) (1905)
- Alessandro Fortis (2 .hallitus) (1906)
- Sidney Sonnino (1 .hallitus) (1906)
- Paolo Boselli (1917)
- Vittorio Emanuele Orlando (1919)
- Luigi Facta (1922)
- Benito Mussolini (1943) - Fasistien suuri neuvosto hyväksyi päätöslauselman. joka pyysi kuningas Viktor Emanuel III:ta palauttamaan täydelliset perustuslailliset valtuudet, jotka olivat epäluottamus Mussolinia vastaan.
- Alcide De Gasperi (8 .hallitus) (1953)
- Amintore Fanfani (1 .hallitus) (1954)
- Giulio Andreotti (1 .hallitus) (1972)
- Giulio Andreotti (5 .hallitus) (1979)
- Amintore Fanfani (7 .hallitus) (1987)
- Romano Prodi (1 .hallitus) (1998)
- Romano Prodi (1 .hallitus) (1998)
- Romano Prodi (2 .hallitus) (2008).
- Sebastian Kurz (2019).
- Shigeru Yoshida (2. hallitus) (1948).
- Shigeru Yoshida (4. hallitus) (1953).
- Masayoshi Ohira (1980).
- Kiichi Miyazawa (1993).
- Radoje Kontić (1998).
Kaikki epäluottamuksen saaneet hallitukset ovat olleet vähemmistöhallituksia.
- William Lyon Mackenzie King (1925) – hävisi budjettiäänestyksen
- Arthur Meighen (1926) - luottamuksen menetys.
- John Diefenbaker (1963) - luottamuksen menetys hallituskriisin seurauksena.
- Pierre Trudeau (1974) - luottamuksen menettäminen, koska hän ei saanut läpi vuoden 1974 talousarviota. Myöhemmin tuli ilmi, että Trudeau teki budjetin läpimenemisestä mahdotonta, jotta saisi hallituksen enemmistön taakseen. Tällaista taktiikkaa kutsutaan "oman hallituksensa tappion suunnittelemiseksi" ja oli ensimmäistä kertaa kokeilussa Kanadan politiikassa.
- Joe Clark (1979) - luottamuksen menetys.
- Paul Martin (2005) - oppositio käynnisti epäluottamuslauseen.
- Stephen Harper (2011) - oppositio käynnisti epäluottamuslauseen Parlamentin halveksunnasta.[5]
Meighen, Diefenbaker ja Trudeau menettivät parlamentin tuen. Joe Clark menetti luottamuksen, kun hän epäonnistui saamaan budjetin läpi. Martin ja Harper menettivät epäluottamusäänestyksen oppositiopuolueiden aloitteesta.
- Sergei Terešenko (1994).
- Hashim Thaçi (2010).
- Isa Mustafa (2017).
- Albin Kurti (2020).
- Tihomir Orešković (2016) - menetti äänestyksen, jossa hallitseva puolue ei saanut luottamusta, kun hän pyysi varapääministeriä eroamaan (hallitsevan puolueen puheenjohtaja) eturistiriidan vuoksi.
- Ali Zeidan (2014).
- Abdul Hamid Dbeibeh (2021).
- Adolfas Šleževičius (1996).
- Alfred Sant (1998).
- Lawrence Gonzi (2012).
- Casten Nemra (2016).
- Ion Sturza (1999).
- Valeriu Streleț (2015).
- Maia Sandu (2019).
- Zdravko Krivokapić (2022)
- Dritan Abazović (2022)
- Tsakhiagiin Elbegdorj (1998).
- Sher Bahadur Deuba (1997).
- Lokendra Bahadur Chand (1997).
- Khadga Prasad Oli (2021).
- Pushpa Kamal Dahal (2024)
- Hama Amadou (2007).
- Christopher Hornsrud (1928)
- Einar Gerhardsen (1963)
- John Lyng (1963)
- Kåre Willoch (1986)
- Jan Syse (1990)
- Kjell Magne Bondevik (2000)
- Imran Khan (2022).
- Michael Somare (1980).
- Paias Wingti (1988).
- Sam Abal (2011).
Peru
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Fernando Zavala (2017)
Portugali
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- António Maria da Silva (1923)
- José Domingues dos Santos (1925)
- Mário Soares (1978, 1985)
- Francisco Pinto Balsemão (1983)
- Aníbal Cavaco Silva (1987)
- Passos Coelho (Parlamentti hylkäsi hallitusohjelman)(2015)
- Jan Olszewski (1992)
- Hanna Suchocka (1993)
- Waldemar Pawlak (1995) – (enemmistön järjestämä pääministerin vaihtaminen ilman presidentin Lech Walesan suostumusta)
- Marek Belka (2004)
- Mateusz Morawiecki (2023) –menetti luottamusäänestyksen kaksi viikkoa sen jälkeen, kun presidentti Andrzej Duda nimitti hänet virkaan opposition vastalauseista huolimatta
- Georges Pompidou (1962) - pysyi virassa, Kansalliskokous hajotettiin.
- Emil Boc (2009).
- Mihai Răzvan Ungureanu (2012).
- Sorin Grindeanu (2017).
- Viorica Dăncilă (2019).
- Ludovic Orban (2020).
- Florin Cîțu (2021).
- Ingvar Carlsson (1990).
- Stefan Löfven (I hallitus) (2018).[6]
- Stefan Löfven (II hallitus) (2021).[7]
- Wilhelm Cuno (1923).
- Gustav Stresemann (1923).
- Hans Luther (1926).
- Wilhelm Marx (1926).
- Franz von Papen (1932).
- Helmut Schmidt (1982).
- Helmut Kohl (1982) - epäluottamuslauseen tarkoituksena oli käynnistää uudet liittovaltion vaalit.
- Gerhard Schröder (2005) - epäluottamuslauseen tarkoituksena oli käynnistää uudet liittovaltion vaalit.
- Mahfoud Ali Beiba (1999)
- Vladimír Mečiar (1994)
- Iveta Radičová (2011)
- Eduard Heger (2022)
- Lojze Peterle (1992).
- Janez Drnovšek (2000).
- Borut Pahor (2011).
- Janez Janša (2013).
- Manasseh Sogavare (2007, 2017).
- Ali Khalif Galaid (2001).
- Ali Muhammad Ghedi (2004).
- Abdi Farah Shirdon (2013).
- Abdiweli Sheikh Ahmed (2014).
- V. J. Sukselainen (1957).
- Rainer von Fieandt (1958)
- Anneli Jäätteenmäki (2003) - erosi oma-aloitteisesti ennen väistämätöntä epäluottamuslausetta.
- Antti Rinne (2019) - erosi oma-aloitteisesti ennen väistämätöntä epäluottamuslausetta.
- Mahinda Rajapaksa (2018).
- Knud Kristensen (1947).
- Mirek Topolánek (2006).
- Mirek Topolánek (2009).
- Jiří Rusnok (2013).
- Andrej Babiš (2018).
- Kâmil Pašša (1909).
- Sadi Irmak (1974).
- Bülent Ecevit (1977).
- Tansu Çiller (1995).
- Mesut Yılmaz (1996).
- Kamuta Latasi (1996).
- Bikenibeu Paeniu (1999).
- Faimalaga Luka (2001).
- Saufatu Sopoanga (2004).
- Maatia Toafa (2010).
- Willy Telavi (2013).
- Michael Misick (2009).
- Valeri Pustovoitenko (1999).
- Viktor Juštšenko (2001).
- Viktor Janukovytš (2004).
- Julija Tymošenko (2010).
- Mykola Azarov (2014).
- Thomas MacKenzie (1912).
- Maxime Carlot Korman (1996).
- Barak Sopé (2001).
- Serge Vohor (2004).
- Edward Natapei (2010).
- Sato Kilman (2011).
- Ishmael Kalsakau (2023)
- Sato Kilman (2023).
- Mart Laar (I. hallitus) (1994) - epäluottamuslause johtui Venäjän kanssa olevan sopimuksen rikkomisesta, jonka seurauksena Neuvostoliiton ruplia myytiin salaa Itškerian tšetšeenitasavallan separatisteille.
- Taavi Rõivas (2016) - epäluottamuslauseen taustalla oli yhden puolueen jäsenten lähtö hallituksesta, jolloin hallitus menetti parlamentaarisen enemmistön.
Yhdistynyt kuningaskunta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Frederick North (Ison-Britannian kuningaskunta, 1782).
- George Hamilton-Gordon (1855).
- John Russell (1866).
- Benjamin Disraeli (1868).
- William Ewart Gladstone (1885).
- Robert Gascoyne-Cecil (1886).
- William Ewart Gladstone (1886).
- Robert Gascoyne-Cecil (1892).
- Archibald Primrose (1895).
- Stanley Baldwin (1924).
- Ramsay MacDonald (1924).
- James Callaghan (1979).
Presidentit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Näissä maissa on parlamentaarinen järjestelmä, jonka parlamentti valitsee presidentin, joka on myös valtionpäämies.
- David Granger (2018).
- Gaston Flosse (2005, 2008).
- Oscar Temaru (2006, 2009).
- Gaston Tong Sang (2007, 2011).
- Adolphe Thiers (1873)
- Teburoro Tito (2003).
- Litokwa Tomeing (2009).
- Lagumot Harris (1996)
- Bernard Dowiyogo (1996, 2001)
- Kinza Clodumar (1998)
- Ludwig Scotty (2003, 2007)
- René Harris (2004)
- Freddie Pitcher (2011)
- Russ Kun (2023)
- Martín Vizcarra (2020).
- Pedro Castillo (2022)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Anne Twomey (2010, Sept 10), Joining the Coalition to pass policies will backfire, Sydney Morning Herald
- ↑ The motion that might have saved the Whitlam governmen National Archives of Australia. Viitattu 12 September 2016.
- ↑ Dwyer, Ryle: Gubu politics disturbed a 'dull' year 28.12.2012. Irish Examiner. Viitattu 24.7.2018.
- ↑ Clarity, James F.: Leader Defeated, Irish Government Collapses 6.11.1992. New York Times. Viitattu 24.7.2018.
- ↑ Election looms as government falls. Määritä julkaisu!25 March 2011. CBC News. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 25 March 2011.
- ↑ Löfvenin hallitus sai lähtöpassit Savon Sanomat. Viitattu 22.6.2021.
- ↑ Ruotsin pääministeri Stefan Löfven eroaa: Uusia vaaleja ei järjestetä – edessä hallitustunnustelut MTV3. Viitattu 28.6.2021.