Sidney Sonnino

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sidney Sonnino
Italian pääministeri
8. helmikuuta – 29. toukokuuta 1906
Monarkki Viktor Emanuel III
Edeltäjä Alessandro Fortis
Seuraaja Giovanni Giolitti
11. joulukuuta 1909 – 31. maaliskuuta 1910
Monarkki Viktor Emanuel III
Edeltäjä Giovanni Giolitti
Seuraaja Luigi Luzzatti
Henkilötiedot
Syntynyt11. maaliskuuta 1847
Pisa, Toscanan suurherttuakunta
Kuollut24. marraskuuta 1922 (75 vuotta)
Rooma, Italian kuningaskunta
Tiedot
Puolue historiallinen oikeisto

Sidney Sonnino (11. maaliskuuta 1847 Pisa – 24. marraskuuta 1922 Rooma)[1] oli italialainen paroni ja poliitikko. Hän toimi Italian pääministerinä vuosina 1906 ja 1909–1910 sekä ulkoministerinä ensimmäisen maailmansodan aikana 1914–1919. Hänellä oli keskeinen rooli Italian liittymisessä sotaan ympärysvaltojen puolelle vuonna 1915 ja hän yritti huonolla menestyksellä varmistaa, että Italia saisi sodanjälkeen merkittäviä aluelaajennuksia Itävalta-Unkarin kustannuksella.

Varhaisempi ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sonninon isänpuoleinen suku oli alkujaan Livornosta lähtöisin olleita juutalaisia kauppiaita. Hänen isänsä, Egyptissä rikastunut pankkiiri Isak Saul Sonnino oli kääntynyt protestanttiseen kristinuskoon naituaan brittiläisen vaimon ja saanut myöhemmin paronin arvon Toscanan suurherttualta. Sonnino väitteli vuonna 1868 oikeustieteen tohtoriksi Pisan yliopistosta. Hän ryhtyi sen jälkeen diplomaattiuralle, jonka kuitenkin keskeytti vuonna 1873 ehdittyään toimia muutamia vuosia attašeana Italian eri lähetystöissä.[2] Hän omistautui nyt joksikin aikaa sosiaalipoliittiselle ja kansantaloustieteelliselle tutkimukselle. Hän julkaisi vuonna 1877 yhdessä Leopoldo Franchettin kanssa Sisilian maataloutta ja talonpoikien oloja koskeneen tutkimuksen La Sicilia nel 1876. Seuraavana vuonna Sonnino ja Franchetti perustivat talousasioita käsitelleen viikkolehden La Rassegna Settimanale, joka muuttui myöhemmin poliittiseksi päivälehdeksi. Sonnino valittiin vuonna 1880 Italian parlamentin edustajakamariin.[2][1] Hän kannatti sosiaalisten kysymysten ratkaisemista vapaamielisen konservatismin henkisellä uudistuspolitiikalla.[2]

Sonnino nuorena.

Poliittisen uransa alkuvaiheessa Sonnino tunnettiin nimenomaan talouskysymysten asiantuntijana. Hän toimi vuonna 1889 lyhyen aikaa rahaministeriön alivaltiosihteerinä ja joulukuussa 1893 hänet nimitettiin Francesco Crispin hallituksen valtiovarainministeriksi keskellä suurta talouskriisiä. Tehokkailla toimilla, säästöillä ja määräämällä asetuksilla uusia veroja hän onnistui pelastamaan Italian valtiontalouden vararikon partaalta.[1][2] Myös pankkilainsäädäntö uudistettiin. Sonnino jätti valtiovarainministerin tehtävän jo huhtikuussa 1894, mutta jatkoi vielä rahaministerinä (Ministro del Tesoro), kunnes Crispin hallitus kaatui vuonna 1896.[2] Seuraavina vuosina Sonnino johti parlamentissa konservatiivista oppositiota.[1] Hän arvosteli Luigi Luzzattin uhkarohkeaa talouspolitiikkaa ja tuki pääministeri Luigi Pellouxin 1899–1900 ajamaa kyseenalaista ”yleisen turvallisuuden lakia”.[2] Kun Pellouxin hallituksen yritykset tukahduttaa sosiaalisia levottomuuksia aiheuttivat Italiassa perustuslaillisen kriisin, Sonnino vaati luopumista parlamentarismista ja toivoi kuninkaan ottavan paljon vahvemman roolin päätöksenteossa, mihin vuoden 1848 perustuslaki periaatteessa antoi mahdollisuuden. Perustuslakikiista päättyi kuitenkin parlamentin puolustajien voittoon.[3]

Vuonna 1901 Sonnino perusti äänitorvekseen Il Giornale d'Italia -lehden.[2]

Sonnino toimi kahdesti pääministerinä, mutta ei saanut kummallakaan kerralla parlamentilta tukea hallitustensa politiikalle.[1] Hänen molemmat hallituksensa olivat laajapohjaisia koalitioita. Ensimmäinen istui helmikuusta toukokuuhun 1906, ja kaatui Etelä-Italian rautateiden ostamista koskeneeseen kiistaan. Toinen hallitus istui joulukuusta 1909 maaliskuuhun 1910, ja sen kaatoi vastarintaa kohdannut esitys valtion taloudellisesta tuesta suurille varustamoille.[2]

Ulkoministerinä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmansotaa edeltäneinä vuosina Sonnino oli kannattanut hyviä suhteita sekä Saksaan ja Itävalta-Unkariin että Isoon-Britanniaan.[2] Vuoden 1914 heinäkuun kriisin aikana hän vaati Italian liittymistä sotaan keskusvaltojen puolelle, mutta sodan puhjettua Antonio Salandran hallitus valitsi kuitenkin puolueettomuuden, mikä heijasteli yleistä mielipidettä Italiassa. Sonnino uskoi, että voidakseen saada itselleen irredenta-alueet Italian tulisi osallistua sotaan voittavalla puolella. Saksan ensimmäisten vastoinkäymisten jälkeen hän alkoi epäillä, että se saattaisikin olla ympärysvaltojen puoli.[4] Kun Salandran hallituksen ulkoministeri markiisi di San Giuliano kuoli, Sonnino tuli hänen tilalleen ulkoministeriksi marraskuussa 1914.[2] Hän ryhtyi nyt neuvottelemaan sodan kummankin osapuolen kanssa Italian mahdollisuuksista saada tulevissa rauhanjärjestelyissä Itävalta-Unkarilta alueita palkkiona liittymisestään sotaan. Tultuaan siihen tulokseen, ettei Itävalta-Unkari ollut halukas sopimukseen, hän käänsi huomionsa kokonaan ympärysvaltojen puoleen. Huhtikuussa 1915 hän allekirjoitti pääministeri Salandran kanssa salaisen Lontoon sopimuksen, jossa Iso-Britannia ja Ranska suostuivat tukemaan Italian aluevaatimuksia. Sen jälkeen Sonnino taivutteli Italian hallituksen julistamaan sodan Itävalta-Unkarille, mikä toteutui 23. toukokuuta, parlamentin ollessa lomalla.[4][1] Saman vuoden elokuussa Sonnino sai ylipuhuttua hallituksen julistamaan sodan myös Turkille, vaikka pääministeri Salandra vastusti sitä.[5]

Sonnino oli odottanut sodasta lyhyttä, mutta siitä tulikin pitkä ja kuluttava. Hän säilytti asemansa ulkoministeriä koko sodan ajan, vaikka Italian hallitus vaihtui kahdesti vuosina 1916 ja 1917. Sonnino ei halunnut luopua Italialle vuonna 1915 luvatuista aluelaajennuksista.[4] Elokuussa 1916 hän kannusti Paolo Bosellin hallituksen julistamaan sodan myös Saksalle, jotta Italian sitoutuminen ympärysvaltoihin tulisi selvemmäksi.[5] Keväällä 1917 järjestetyissä Saint-Jean-de-Mauriennen neuvotteluissa Sonnino vastusti kaikkia muutoksia Lontoon sopimuksen ehtoihin, ja teki siten tyhjäksi mahdollisuudet ryhtyä Itävalta-Unkarin kanssa salaisiin rauhanneuvotteluihin, joita keisari Kaarle I oli niin sanotulla Sixtus-kirjeellään ehdottanut.[6]

Sodan jälkeisessä Pariisin rauhankonferenssissa Sonnino oli Italian edustajana yhdessä pääministeri Vittorio Orlandon kanssa. He joutuivat pettymään, sillä Italia ei saanut kaikkia ympärysvaltojen sille sodan aikana lupaamia alueita. Varsinkin Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilsonin tavoitteet kansallisesta itsemääräämisoikeudesta sotkivat italialaisten suunnitelmat.[4] Erityisesti Sonnino kiisteli Wilsonin kanssa Fiumen kaupungin kohtalosta ja uuden Jugoslavian valtion muodostamisesta Italian naapuriksi.[6] Wilsonin vedottua julkisesti italialaisiin oman kantansa puolesta Sonnino oli valmis harkitsemaan joistain vaatimuksista joustamista, mutta pääministeri Orlando pysyi taipumattomana varsinkin Fiumen suhteen ja päätti vetää Italian valtuuskunnan pois rauhanneuvotteluista kahden viikon ajaksi huhtikuun 1919 lopussa.[5] Italialaisten pettymys rauhanehtoihin johti Orlandon hallituksen kaatumiseen kesäkuussa 1919, minkä jälkeen Sonnino vetäytyi politiikasta.[4][1] Hän jätti saman vuoden vaaleissa edustajakamarin, mutta hänet nimitettiin vielä vuonna 1920 senaattoriksi.[6]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g Sidney, Baron Sonnino (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 27.3.2014.
  2. ↑ a b c d e f g h i j Nordisk familjebok (1917), s. 411–412 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 27.3.2014.
  3. ↑ Italy: History (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 27.3.2014.
  4. ↑ a b c d e Sidney Sonnino (englanniksi) Firstworldwar.com. Viitattu 27.3.2014.
  5. ↑ a b c Paola Carlucci: Sonnino, Sidney (englanniksi) 1914-1918-online. International Encyclopedia of the First World War. Viitattu 9.9.2015.
  6. ↑ a b c Nordisk familjebok (1926), s. 430 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 27.3.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sidney_Sonnino&oldid=22162288”