Laarin I hallitus
| Mart Laarin I hallitus | |
|---|---|
 Viron tasavallan hallitus | |
.jpg) 32-vuotiaasta Mart Laarista tuli Viron tasavallan historian nuorin pääministeri uudelleenitsenäistyneessä Virossa lokakuussa 1994. | |
| Toimikausi alkoi | 21. lokakuuta 1992 |
| Toimikausi päättyi | 8. marraskuuta 1994 |
| Valtionpäämies | Lennart Meri |
| Jäsenet | |
| Hallituksen johtaja | Mart Laar |
| Ministerien lukumäärä | 15 |
| Hallituspuolueet | |
| Oppositiopuolueet | |
| Historia | |
| Edellinen | Vähin I hallitus |
| Seuraava | Tarandin hallitus |
Mart Laarin hallitus oli 21. lokakuuta 1992 – 8. marraskuuta 1994 toiminut Viron hallitus, jota johti pääministeri Mart Laar. Halliukseen kuuluivat puolueina Isänmaa, Maltilliset, Kansallinen riippumattomuuden puolue ja liberaalidemokraatit. Hallitukseen kuului kolme "ulkovirolaista" eli energiaministeri Arvo Niitenberg, puolustusministeri Hain Rebas ja valtiovarainministeri Madis Üürike.[1]
Laarin hallituksella oli tehtäväänsä astuessaan suuri joukko haasteita, joita sen oli ratkaistava. Suuren asiakokonaisuuden muodosti neuvostovallan aikana Viroon siirtynyt ei-virolainen väestö ja heidän jälkeläisensä sekä maassa olevat entisen neuvostoarmeijan sotilaat, jotka kuuluivat Neuvostoliiton sortumisen jälkeen Venäjän alaisuuteen. Muita tärkeitä asiakokonaisuuksia oli uuden valtion hallinnollisten ja taloudellisten haasteiden ratkaisu. Vanhan Neuvosto-Viron mallit eivät sellaisenaan enää olleet toimivia uudessa Viron tasavallassa. Viron hallitus kutsuikin joulukuussa 1992 ETYK:n asiantuntijaryhmän suomalaisen Klaus Törnuddin johdolla tutkimaan Viron lainsäädännön ja kansainvälisten ihmisoikeusnormien yhteensopivuutta.[2]
Viron venläisten asema - ulkomaalaislaki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäisen vuoden aikana kansainvälisesti näkyvä kysymys oli ulkomaalaislaki, jolla määriteltiiin maassa asuneen noin 400 000 ei-vironkielisen asema virolaisessa yhteiskunnassa. Venäjän presidentti Boris Jeltsin kytki Virossa vielä olevien entisen neuvostoarmeijan joukkojen Virosta poissiirtymisen Virossa olevan venäläisväestön oikeuksiin[3] ja Neuvostoliiton eläkkeelle jääneiden upseereiden asemaan Viron tasavallassa.
Ulkomaalaislain säätäminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Riigikogu hyväksyi 21.6.1993 Laarin hallituksen esittelemän ulkomaalaislain, jonka mukaan kahden vuoden kuluessa oli valittava itselle kansalaisuus. Tilanne ei kuitenkaan lain säätämiseen rauhoittunut, vaan säätämishetkellä Virossa oli yli 300 000 entistä neuvostokansalaista, joista vajaat 50 000 oli ottanut joko Viron tai Venäjän kansalaisuuden.[4] Presidentti Lennart Meri ei allekirjoittanut lakia, vaan alisti sen ETYKin ja Euroopan neuvoston arvioitavaksi. Riigikogu joutui kokoontumaan kesken kesälomansa uudelleen lain kanssa ja tekemään tarvittavia muutoksia. Ulkomaalaisten asiantuntijoiden esittämistä muutoksista jäi hyväksymättä vain "Puna-armeijan upseerien" pykälä. Ulkomaalaislain mukaan ainoastaan hallituksen päätöksellä voidaan oleskelulupa myöntää henkilölle, joka on palvellut vieraan maan armeijassa kantahenkilönä ja siirtynyt reserviin tai eläkkeelle.[5]
Vastavetona ulkomaalaislain säätämiselle Koillis-Virossa eli Narvan, Sillamäen ja Kohtla-Järven venäläisenemmistöisissä kaupungeissa järjestettiin heinäkuun puolivälissä kansanäänestys, jossa esitettin kaupungeille autonomiaa Viron sisällä. Äänestys oli järjestelyiltään kyseenalainen, vaikka äänestäneiden selvä enemmistö kannattikin autonomiaa.[6] Äänestys jäi tässä tilanteessa epäviralliseksi, koska se oli vastoin Viron perustuslakia.[7] Tilanteen rauhoittamiseksi Laarin hallitus antoi huhtikuun lopussa 1994 vuoden lisäaikaa oleskelulupien hakemiseen eli uusi takaraja oli 12.7.1995. Tulkintaa oleskeluluvista myös muutettiin eli hyväksytty hakemus oikeutti pysyvään oleskelulupaan eli ei määräaikaiseen.[8]
Venäläissotilaat ja rajakysymys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhden kiistakysymyksen Venäjän kanssa muodosti rajakysymys Venäjän kanssa, sillä Viro koki olevansa Tarton rauhassa vuonna 1920 Neuvosto-Venäjän tunnustaman Viron tasavallan jatkaja. Nyky tilanteessa raja ei ollut enää rauhan mukainen, koska Neuvostoliitto oli siirtänyt Narvan ja Petserinmaan alueella osia Venäjän sosialistisen federatiivisen neuvostotasavallan osaksi.[9] Vaikka Venäjä ja Viro neuvottelivat, asiassa ei edistytty. Presidentti Jeltsin vahvisti yksipuolisella asetuksella 21.6.1994 olemassaolevan Viron ja Venäjän rajan.[10]
Suomikin kytkeytyi Viron ja Venäjän neuvotteluihin tarjoamalla neuvottelupaikan Königstedtin kartanosta Vantaalta kaksipäiväisille neuvotteluille 19.-20.7.1994. Pääneuvottelijoina Venäjän puolelta oli apulaisulkoministeri Vitali Tšurkin ja Virolta ulkoministeriöstä Raul Mälk. Aiheina neuvotteluissa olivat Venäjän joukkojen kotiuttaminen, rajakysymykset ja Paldiskin tukikohdan purkaminen, joista Paldiskin kysymys oli pääaiheena.[11]
Hieman yllättäen presidentti Lennart Meri matkusti 26.7.1994 Moskovaan neuvottelemaan presidentti Boris Jeltsinin kanssa venäläissotilaiden kotiuttamisesta Virosta. He pääsivätkin sopimukseen niin venäläisjoukkojen kotiuttamisesta kuin venäläisistä eläkeläisupseereista Virossa. Ulkoministeri Luik torjui opposition esittämän kriitin sopimuksesta kommentoimalla[12]
»sopimusta parhaaksi, mikä oli saatavaissa. Hänen mukaansa Virolla ei ollut kansainvälisen painostuksen takia muita vaihtoehtoja kuin suostua valittuun ratkaisuun. Hän lupasi puhua riigikogussa ponnekkaasti sopimuksen ratifioimisen puolesta ja uskoi sen läpimenoon.»
Venäläiset joukot poistuivat Virosta elokuun aikana niin, että viimeinen venäläinen sotilasjuna poistui Virosta 29.8.1994. Näin syksystä 1939 alkanut venäläismiehitys oli päättynyt. Paldiskissa oli tosin vielä käynnissä Paldiskin ydinreaktorin purku.[13] Venäjä antoi luettelon eläkeläissotilaista, joka heidän mukaansa on 10 517 sekä heidän perheenjäsenensä, joita oli noin 30 000.[13]
Suhteiden kehitys Euroopan Unioniin
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Virolaisten kannalta olennainen kysymys oli suhteiden kehittäminen Euroopan unionin (EU) kanssa. Viro oli tehnyt jo keväällä 1992 vapaakauppasopimuksen, joka astui voimaan vuoden 1993 alussa. Tarkoitus oli Laarin hallituksen aikana edelleenkehittää suhdetta EU:hun yhdenmukaistamalla lainsäädäntöä, liikennettä ja poliittista yhteistyötä EU:n suuntaan.[14]
Keväällä 1994 Baltian maat ml. Viro neuvottelivat vielä kattavamman vapaakauppsopimuksen EU:n kanssa. Sopimuksen mukaan virolaiset saavat viedä tullivapaasti tekstiilituotteita. Maataloustuotteiden vientikiintiöt olivat niin suuret, että ne eivät asettaneet käytännön esteitä virolaisviennille. Viron puolesta sopimuksen allekirjoitti 18. heinäkuuta ulkoministeri Jüri Luik. Sopimus astui voimaan vuoden 1995 alusta.[15]
Sisäpoliittisia haasteita - yksityistäminen ja rikollisuus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talouspolittisesti merkittävä asia oli valtiollisten virolaisyritysten yksityistäminen. Joulukussa 1992 Viron hallitus laittoi myyntiin kaikkiaan 38 valtionyhtiötä.[16] Joukossa oli mm. suurimpana narvalainen Kreenholmin tekstiilitehdas, suklaatehdas Kalev ja Pärnun kalakombinaatti.[17]
Viron yhteiskunnan suuret muutokset heijastuivat myös rikollisuuden lisäntymisenä. Rikollisuuden kasvu vuodesta 1991 vuoteen 1992 oli 30%. Selittäjänä nähtiin huono taloudellinen tilanne.[18]
Ongelmat johtavat ministerivaihdoksiin
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ongelmat tulivat esille Laarin hallituksessa ministerivaihdoksina. Heinäkuussa 1993 Viron sotilasjohdosta riippumaton 80-henkinen aseellinen Länsi-Viron yksikkö vastusti alistamista Viron puolustusvoimien alaisuuteen, jonka yksikkö koki liiaksi neuvostotaustaiseksi organisaatioksi.[19] Kapinointi vaikutti hallituspolitiikkaankin aiheuttaen lopulta puolustusministeri Hain Rebasin eron elokuun alussa. Pääministeri Laar nimitti seuraajaksi Isänmaa-ryhmän Jüri Luikin.[20] [21]
Syksyn mittaan tapahtuneet aseelliset rikolliset tapahtumat johtivat marraskuun lopulla 1993 sisäministeri Lagle Parekin, jonka johtaman sisäministeriön toimintaa ei katsottu riittävän tehokkaaksi aseellisen rikolisuuden kitkemisessä.[22] Pian sen jälkeen ulkoministeri Trivimi Velliste ilmoitti siirtymisestään Viron YK-suurlähettilääksi, mikä käynnisti laajemmin ministerivaihdoksia. Tammikuun alussa Meri hyväksyi puolustusministeriksi kesän lopulla nimitetyn Luikin siirron ulkoministeriksi ja Isänmaa-ryhmän Indrek Kannikin uudeksi puolustusministeriksi. Presidentti Meri ei ollut aluksi halukas nimittämään pääministerin ehdottamia valtionvarainministeri Heiki Kranichia ja talousministeri Toivo Jürgensonia, sillä virassa ollut puolueeton Toomas Sildmäe oli toiminnallaan saanut virolaistalouselämässä laajemman kannatuksen estämällä mm. valtiollisen Liviko-yhtiön johdon erottamisen.[23] Lopulta presidentti Meri hyväksyi Kranichin ja Jürgensonin ministerinimitykset.[24]
Loppukeväästä pääministeripuolue Isänmaan sisäiset jännitteet ja valtataistelu puolueen johdosta johtivat vuoden alussa nimitetyn puolustusministeri Kannikin[25] ja oikeusministeri Kaido Kaman[26] eroon.[27] Kannikin ja Kaman korvaajina olivat oikeusministeriksi Urmas Arumäe ja puolustusministeriksi Urmas Õpik.[28] Õpikin puolustusministerivalinta ei saanut kuitenkaan presidentti Mereltä vahvistusta, sillä puolustusvoimain komentaja, eversti Aleksander Einseln ei kannattanut valintaa. Lisäksi eversti Einseln koki itsensä ohitetuksi asehankinnoissa, joita pääministeri Laar oli henkilökohtaiset hyväksynyt.[29] Niinpä vasta kesäkuun lopulla uudeksi puolustusministeriksi valittiin Isänmaa-taustainen Enn Tupp.
Ministerivaihdokset jatkuivat kesäkuussa 1994. Kesäkuun puolessa välissä liberaalidemokraattien ministerit kulttuuri- ja opetusministeri Paul-Eerik Rummo ja vuoden alussa nimitetty valtionvarainministeri Heiki Kranich jättivät hallituksen.[30] Uusiksi ministereiksi tulivat valtionvarainministeriksi liberaalidemokraattitaustainen Andres Lipstok ja kulttuuri- ja opetusministeriksi väestökysymyksistä aiemmin vastannut salkuton ministeri Peeter Olesk. Hallituksen tuki kapeni vielä kesäkuun puolivälissä, kun Isänmaa-puolueen muodostamisessa olleet Tasavaltalaispuoluetaustaiset Kaido Kaman johdolla vetivät tukensa hallitukselta.[31] Näin oli Laarin hallituksesta tullut parlamentaarisesti vähemmistöhallitus.
Sosiaalidemokraatit Marju Lauristinin johdolla lähtivät Laarin hallituksesta syyskuun lopulla 1994. Syitä lähdölle oli monia, mutta viime vaiheessa ns. "ruplaskandaali" eli miljoonien Neuvostoliiton ruplien myyminen laittomasti Itškerian tšetšeenitasavaltaan, kun Viro otti käyttöön oman Viron kruunun.[32] Hallitus sai 26.9. Riigikogussa epäluottamuksen äänin 60-27. Näin hallitus ehti ennen kaatumistaan istua 749 päivän ikään.[33]
| Ministeri | Nimi | Virkakausi | Puolue |
|---|---|---|---|
| pääministeri | Mart Laar | 21.10.1992 – 8.11.1994 | Isänmaa |
| ulkoministeri | Trivimi Velliste Jüri Luik |
21.10.1992 – 7.1.1994 7.1.1994 – 8.11.1994 |
Isänmaa |
| oikeusministeri | Kaido Kama Urmas Arumäe |
21.10.1992 – 23.5.1994 2.6.1994 – 8.11.1994 |
Isänmaa |
| ympäristöministeri | Andres Tarand | 21.10.1992 – 8.11.1994 | SDE |
| energiaministeri | Arvo Niitenberg | 21.10.1992 – 8.11.1994 | puolueeton |
| valtiovarainministeri | Madis Üürike Heiki Kranich Andres Lipstok |
21.10.1992 – 7.1.1994 12.1.1994 – 21.6.1994 27.6.1994 – 8.11.1994 |
puolueeton ELDP ELDP |
| puolustusministeri | Hain Rebas Jüri Luik Indrek Kannik Enn Tupp |
21.10.1992 – 5.8.1993 23.8.1993 – 7.1.1994 12.1.1994 – 23.5.1994 29.6.1994 – 8.11.1994 |
ERSP Isänmaa Isänmaa Isänmaa |
| sosiaaliministeri | Marju Lauristin Toomas Vilosius |
21.10.1992 – 20.9.1994 20.9.1994 – 8.11.1994 |
SDE ELDP |
| talousministeri | Ain Saarmann Toomas Sildmäe Toivo Jürgenson |
21.10.1992 – 5.2.1993 8.2.1993 – 11.1.1994 12.1.1994 – 8.11.1994 |
Isänmaa |
| uudistusministeri | Liia Hänni | 21.10.1992 – 8.11.1994 | EMKE |
| kulttuuri- ja opetusministeri | Paul-Eerik Rummo Peter Olesk |
21.10.1992 – 21.6.1994 27.6.1994 – 8.11.1994 |
ELDP ERSP |
| sisäministeri | Lagle Parek Heiki Arike |
21.10.1992 – 27.11.1993 14.12.1993 – 8.11.1994 |
ERSP |
| tie- ja liikenneministeri | Andi Meister | 21.10.1992 – 8.11.1994 | ERSP |
| maatalousministeri | Jaan Leetsaar | 21.10.1992 – 8.11.1994 | EMKE |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Viron hallituksen sivusto[vanhentunut linkki] (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Oikeistolle valta Viron hallituksessa. Helsingin Sanomat, 22.10.1992, s. 28. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 30.9.2024.
- ↑ Etykin asiantuntijaryhmä tutkii Viron lakeja. Helsingin Sanomat, 3.12.1992, s. 28. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 1.10.2024.
- ↑ Venäjä keskeyttää joukkojen vetämisen Baltiasta. Helsingin Sanomat, 30.10.1992, s. 28. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 1.10.2024.
- ↑ Antti Sarasmo: Viro hyväksyi ulkomaalaislain - Venäläiset osoittivat mieltä parlamentin edessä. Kaleva, 22.6.1993.
- ↑ Antti Sarasmo: Viron parlamentti teki lakimuutokset kiistellen - Kansallismielisten oli vaikea hyväksyä mitään myönnytyksiä ulkomaalaislakiin. Kaleva, 9.7.1993.
- ↑ Vain puolet narvalaisista vaivautui äänestämään. Kaleva, 19.7.1993.
- ↑ Viron valtakunnanoikeus selvittämään kansanänestystä. Helsingin Sanomat, 21.7.1993. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 3.10.2024.
- ↑ Viro antaa lisäaikaa venäläisväestölle. Kaleva, 1.5.1994.
- ↑ Seppo Zetterberg: Viron Historia, s. 665. Helsinki: Tammi, 2007. ISBN 9517465203
- ↑ Jeltsin vahvistui yksipuolisella asetuksella Viron ja Venäjän rajan. Kaleva, 22.6.1994.
- ↑ Virolla ja Venäjällä laihat neuvottelut. Helsingin Sanomat, 21.7.1994, s. 2. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 3.10.2024.
- ↑ Mart Ummelas: Viron ja Venäjän sopimuksella varauksellista tukea Virossa. Kaleva, 29.7.1994.
- ↑ a b Venäläisten lähtö Virosta hyvin aikataulussa. Helsingin Sanomat, 30.8.1994, s. 22. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 3.10.2024.
- ↑ Viro aikoo neuvotella EU:n liitännäisjäsenydestä. Helsingin Sanomat, 23.9.1992, s. 26. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 1.10.2024.
- ↑ Viro saa Euroopan unionilta edullisen vapaakauppasopimuksen. Helsingin Sanomat, 13.7.1994, s. 16. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 3.10.2024.
- ↑ Pentti Laitinen: Viro yrittää myydä 38 valtionyhtiötä - Elintarvike- ja metalliteollisus kysytyimmät. Helsingin Sanomat, 23.12.1992, s. 22. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 1.10.2024.
- ↑ Jukka Rislakki: Baltian tyytymättömyyden talvi - Kylmyys, pula ja hinnankorotukset koetelevat ihmisiä. Helsingin Sanomat, 23.12.1992, s. 26. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 1.10.2024.
- ↑ Rikollisuus kasvoi 30 prosenttia Virossa. Helsingin Sanomat, 8.1.1993, s. 26. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 1.10.2024.
- ↑ Eksminiter Kaido Kama: "Rebasele anti lootusetu ülesanne" 11.7.2012. Eesti Päevaleht. Viitattu 6.10.2024. (viroksi)
- ↑ Jüri Luikista väliaikainen puolustusministeri Viroon. Helsingin Sanomat, 8.8.1993, s. 33. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 2.10.2024.
- ↑ Nuori Jüri Luik Viron puolustusministeriksi. Helsingin Sanomat, 20.8.1993, s. 25. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 2.10.2024.
- ↑ Lennart Meri hyväksyi Viron sisäministerin eronpyynnön. Helsingin Sanomat, 29.11.1993, s. 22. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 3.10.2024.
- ↑ Jorma Rotko: Ministerien vaihtamisesta tuli poliittinen kriisi Virossa - Presidentti Meri hylkäsi itsenäisen talousministeri Sildmäen hyllytyksen. Helsingin Sanomat, 10.1.1994, s. 22. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 3.10.2024.
- ↑ Lennart Meri ratkaisi Viron hallituskriisin. Helsingin Sanomat, 12.1.1994, s. 30. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 3.10.2024.
- ↑ Jorma Rotko: Puolustusministeri joutuu eroamaan Virossa - Erottamisen taustalla Isamaa-puolueen valtataistelu. Helsingin Sanomat, 19.5.1994, s. 30. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 3.10.2024.
- ↑ Jorma Rotko: Laarin kaadossa mukana ollut oikeusministeri erosi - Viron Isamaa-puolueen hajaanus repi hallitusta. Helsingin Sanomat, 20.5.1994, s. 34. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 3.10.2024.
- ↑ Mart Ummelas: Mitä isänmaasta on jäljellä. Kaleva, 20.5.1994.
- ↑ Viron hallitukseen valittiin kaksi uutta ministeriä. Helsingin Sanomat, 20.5.1994, s. 28. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 3.10.2024.
- ↑ Jukka Heinonen: Viron puolustusvoimain komentaja jatkaa tehtävässään. Helsingin Sanomat, 20.5.1994, s. 6. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 3.10.2024.
- ↑ Kaksi ministeriä jätti Viron hallituksen. Helsingin Sanomat, 20.5.1994, s. 32. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 3.10.2024.
- ↑ Meri täytti kaksi ministerinpaikkaa Virossa. Helsingin Sanomat, 28.6.1994, s. 18. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 3.10.2024.
- ↑ Lauristin lähtee Viron hallituksesta. Helsingin Sanomat, 20.9.1994, s. 22. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 3.10.2024.
- ↑ Hajanainen oppositio kaatoi Viron hallituksen. Helsingin Sanomat, 27.9.1994, s. 20. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 3.10.2024.
|
Edeltäjä: Vähin ensimmäinen hallitus |
Viron hallitus 1992–1994 |
Seuraaja: Tarandin hallitus |