Albert Reynolds
Albert Reynolds | |
---|---|
Posti- ja lennätinministeri | |
12. joulukuuta 1979 – 30. kesäkuuta 1981
|
|
Edeltäjä | Pádraig Faulkner |
Seuraaja | Patrick Cooney |
Liikenneministeri | |
25. tammikuuta 1980 – 30. kesäkuuta 1981
|
|
Edeltäjä | Georg Colley |
Seuraaja | Patrick Cooney |
Teollisuus- ja energiaministeri | |
9. maaliskuuta 1982 – 14. joulukuuta 1982
|
|
Edeltäjä | Michael O’Leary |
Seuraaja | John Bruton |
Teollisuus- ja kauppaministeri | |
10. maaliskuuta 1987 – 24. marraskuuta 1988
|
|
Edeltäjä | Michael Noonan |
Seuraaja | Ray Burke |
Valtiovarainministeri | |
24. marraskuuta 1988 – 8. marraskuuta 1991
|
|
Edeltäjä | Ray MacSharry |
Seuraaja | Bertie Ahern |
Pääministeri | |
11. helmikuuta 1992 – 15. joulukuuta 1994
|
|
Edeltäjä | Charles Haughey |
Seuraaja | John Bruton |
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 3. marraskuuta 1932 Roosky, Irlannin vapaavaltio |
Kuollut | 21. elokuuta 2014 (81 vuotta) Dublin, Irlanti |
Puoliso | Kathleen Coen |
Tiedot | |
Puolue | Fianna Fáil |
Albert Reynolds (3. marraskuuta 1932 Roosky, Irlannin vapaavaltio – 21. elokuuta 2014 Dublin, Irlanti) oli irlantilainen poliitikko, joka toimi useassa eri ministerin tehtävässä. Hän oli Irlannin pääministeri taoiseach 1992–1994 ja edustamansa Fianna Fáil -puolueen puheenjohtaja. Parlamentin alahuoneessa, Dáil Éireannissa Reynolds istui 1977–2002.
Reynolds toimi ennen poliittista uraansa liikemiehenä. Politiikkaan hän siirtyi 1977, jolloin hänet valittiin parlamentin alahuoneeseen. Hän kannatti Charles Haugheya, joka nimitti Reynoldsin posti- ja lennätinministeriksi 1979. Tämän jälkeen hän toimi useissa eri ministerin tehtävissä, kunnes hänet valittiin vuonna 1992 Fianna Fáilin johtoon ja Irlannin pääministeriksi. Pääministerinä Reynolds onnistui edistämään Pohjois-Irlannin rauhanneuvotteluita ja oli allekirjoittamassa Downing Streetin julistusta. Reynolds joutui kuitenkin jättämään pääministerin tehtävät työväenpuolueen lähdettyä hallituksesta, kun Reynolds oli tukenut pedofiliasta syytettyä pappia suojelleen Harry Whelehanin valintaa ylioikeuden puheenjohtajaksi.
Nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Albert Reynoldsin isä oli hautausurakoitsijan, ja hän oli nuorin perheen neljästä lapsesta. Hän syntyi 3. marraskuuta 1932 Rooskyssa Roscommonin kreivikunnassa. Hän opiskeli Sligossa Summerhill Collegessa, mutta hänen vanhemmillaan ei ollut varaa laittaa häntä yliopistoon.[1] Collegen jälkeen Reynolds työskenteli konttoristina valtion omistamassa CIÉ-yrityksessä.[2]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liikemiehestä ministeriksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Albert Reynolds perusti vanhemman veljensä Jimin kanssa 1950-luvun lopulla tanssisaliketjun, johon kuului 1960-luvun puolivälissä noin kymmenen salia, joista suurimpiin mahtui jopa 3 000 ihmistä. Albert Reynolds laajensi liiketoimintaansa ketjusta saamiensa rahojen avulla ja osti muun muassa hotellin, dublinilaisen pekonitehtaan sekä lohta ja hummeria vieneen yrityksen. Hänen menestynein yrityksensä oli kuitenkin Longfordissa sijainnut eläinten rehua valmistanut tehdas.[1][2]
Reynolds liittyi Fianna Fáiliin vuoden 1977 vaaleja varten.[3] Hänet valittiinkin Irlannin parlamentin alahuoneeseen Dáil Éireanniin. Hän liittyi pian vaikutusvaltaiseen ”viiden ryhmään”, joka kannatti Charles Haugheya korvaamaan Jack Lynch Fianna Fáilin johdossa. Haugheystä tuli 1979 Irlannin pääministeri, ja Reynolds nimitettiin samana vuonna posti- ja lennätinministeriksi. Hänen merkittävin saavutuksensa ministerinä oli Irlannin vanhentuneen puhelinjärjestelmän korvaaminen uudella automaattiverkostolla.[2]
Fianna Fáil menetti valta-asemansa vuonna 1981 mutta sai sen takaisin seuraavana vuonna. Reynolds palasi samalla hallitukseen saatuaan paikan teollisuus- ja energiaministerinä. Valtapuolue vaihtui uudestaan vuoden 1982 lopulla, ja Fianna Fáil nousi pääpuolueeksi uudelleen 1987, jolloin Reynolds nimitettiin teollisuus- ja kauppaministeriksi. Seuraavana vuonna hän sai valtiovarainministerin tehtävät Euroopan komissioon lähteneeltä Ray MacSharryltä.[1] Valtiovarainministerinä Reynolds alensi tuloveroa ensimmäisen kerran 20 vuoteen ja onnistui markkinoimaan International Financial Services Centrea, jonne noin 200 finanssiyritystä perusti toimipisteen.[4]
Puolueen sisäinen tyytymättömyys Charles Haugheyyn kasvoi 1990-luvun alussa, jolloin Reynolds tarjosi itseään Haugheyn vaihtoehdoksi. Hän sai heti kannatusta puolueen maaseudulta ja länsirannikolta kotoisin olleilta jäseniltä, koska hän edusti enemmän maaseutua kuin vauraampaa itärannikkoa. Haugheyn johtoasemaa ei kuitenkaan onnistuttu uhkaamaan, ja Reynolds menetti Haugheyn tuen ja ministerin paikkansa. Reynolds nousi kuitenkin puolueen johtoon jo helmikuussa 1992, kun Haughey pakotettiin eroamaan entisen oikeusministerin paljastettua, että Haughey oli määrännyt poliisin salakuuntelemaan kahta toimittajaa, jotka vaikuttivat olevan tietoisia Haugheyn sisäpiirin asioista.[2]
Kausi pääministerinä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Reynolds aloitti Fianna Fáilin johtajana ja pääministerinä helmikuussa 1992. Reynolds joutui pääministerinä lähes ensi töikseen kiistaan, kun hänen kovan linjan katolinen oikeuskanslerinsa Harry Whelehan pyrki niin sanotussa X-tapauksessa estämään 14-vuotiaan raiskatun tytön matkustamisen Britanniaan aborttia varten. Reynolds epäonnistui riidan sovittelemisessa, mikä jätti kaunaa konservatiivien ja liberaalien välille. Samaan aikaan oikeus alkoi tutkia liikemies Larry Goodmanin ja entisen pääministerin Charles Haugheyn suhdetta. Tutkimuksissa paljastui, että Reynolds oli teollisuus- ja kauppaministerinä myöntänyt Goodmanin yritykselle valtion tarjoaman konsignaation Irakiin myytävälle naudanlihalle.[2][1] Luottamuspula aiheutti Fianna Fáilin ja edistyksellisten demokraattien hallituksen kaatumisen. Seuranneissa vaaleissa mikään puolue ei saanut selvää voittoa, mutta Reynolds sai jatkaa pääministerinä ja Fianna Fáilin hallituskumppaniksi tuli tällä kertaa työväenpuolue.[2]
Reynoldsin merkittävin saavutus pääministerinä oli Pohjois-Irlannin rauhanneuvotteluissa. Hän onnistui sekä kepin että porkkanan avulla taivuttelemaan republikaanitahot lopettamaan väkivallan ja osallistumaan neuvotteluihin muiden pohjoisirlantilaisten ryhmien kanssa. Reynolds vakuutti myös Britannian pääministerin John Majorin Sinn Féinin muutoksen vipittömyydestä ja oli tuomassa Yhdysvaltoja mukaan neuvotteluihin.[3] Reynolds oli joulukuussa 1993 allekirjoittamassa Downing Streetin julistusta, joka sisälsi suunnitelman Pohjois-Irlannin rauhanneuvotteluille.[2]
Reynoldsin hallitus kaatui vuoden 1994 lopulla, kun Reynolds nimitti edelleen oikeuskanslerina toimineen Harry Whelehanin ylioikeuden puheenjohtajaksi. Samoihin aikoihin paljastui, että Whelehan oli pitkään estänyt pedofiilipappi Brendan Smythin luovuttamisen Pohjois-Irlantiin tuomittavaksi, koska Whelehan pelkäsi kohun vaikutusta kirkkoon.[2] Työväenpuolue veti tämän jälkeen tukensa pois hallitukselta. Reynolds joutui eroamaan, kun Irlannin presidentti Mary Robinsonkaan ei tukenut Reynoldsia.[3]
Kansanedustajana vuoteen 2002
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Reynolds jatkoi kansanedustajana pääministerikautensa jälkeen, ja hänen seuraajansa Bertie Ahern rohkaisi 1997 häntä asettumaan presidenttiehdokkaaksi. Ministerien tapaamisessa Ahern piti kuitenkin tyypilliseen tapaansa monitulkintaisen puheen, joka vaikutti siltä, että hän olisi kuitenkin asettunut kannattamaan Reynoldsin vastustajan Mary McAleesen valintaa presidentiksi.[1] Vaikka Reynolds voitti Fianna Fáilin esivaalien ensimmäisen kierroksen, McAleese valittiin lopulta puolueen presidenttiehdokkaaksi ja myöhemmin Irlannin presidentiksi.[3] Reynolds koki joutuneensa Ahernin nöyryyttämäksi, mutta hän jatkoi parlamentissa vuoteen 2002 asti, jolloin hän vetäytyi kokonaan politiikasta.[1]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Reynolds tapasi vaimonsa Kathleen Coenin ollessaan töissä CIÉ:ssä. He saivat kaksi poikaa ja viisi tytärtä.[3][1]
Reynolds vetäytyi viimeisinä vuosinaan sairauden takia kokonaan julkisuudesta. Hän sairasti Alzheimerin tautia, minkä takia hän ei pystynyt osallistumaan 2013 Downingin Streetin julistuksen 20-vuotisjuhlatilaisuuteen. Reynolds kuoli elokuussa 2014 kotonaan Dublinissa.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g Ryder, Chris: Albert Reynolds - obituary The Telegraph. 21.8.2014. Telegraph Media Group Limited. Viitattu 21.8.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Ryder, Chris: Albert Reynolds obituary The Guardian. 21.8.2014. Viitattu 21.8.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Obituary: Albert Reynolds BBC News. 21.8.2014. BBC. Viitattu 21.8.2014. (englanniksi)
- ↑ Albert Reynolds Fianna Fáil. Arkistoitu 26.12.2014. Viitattu 23.8.2014. (englanniksi)
- ↑ Dalby, Douglas: Albert Reynolds Dies at 81; Peacemaking Irish Premier NYTimes.com. 21.8.2014. The New York Times Company. Viitattu 23.8.2014. (englanniksi)
Edeltäjä: Charles Haughey |
Irlannin tasavallan taoiseach 1992–1994 |
Seuraaja: John Bruton |