Ranskan kansalliskokous
| Ranskan kansalliskokous Assemblée nationale | |
|---|---|
 | |
| Tyyppi | |
| Tyyppi | Alahuone |
| Historia | |
| Perustettu | 4. lokakuuta 1958 |
| Johto | |
| Puhemies |
Yaël Braun-Pivet 28. kesäkuuta 2022 lähtien |
| Kokoonpano | |
| Edustajia | 577 |
 | |
| Puolueet | |
| Vaalit | |
| Viimeisimmät vaalit | 12. ja 19. kesäkuuta 2022 |
| Seuraavat vaalit | 2024 |
| Kokouspaikka | |
 | |
| Palais Bourbon | |
| Kotisivut | |
| http://www.assemblee-nationale.fr/ | |
Ranskan kansalliskokous (Assemblée nationale) on Ranskan vuoden 1958 perustuslain mukaisesti maan parlamentin alahuone, joka valitaan suoralla kansanvaalilla. Kansalliskokous kokoontuu Palais Bourbonissa, Pariisissa.
Taustaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ranskan historiassa on useasti toiminut kansalliskokoukseksi nimitetty poliittinen organisaatio.
- Ranskan suuren vallankumouksen aikana yksikamarisena parlamenttina toimi kesäkuusta 1789 alkaen kansalliskokous, joka muutaman viikon kuluttua otti nimekseen perustuslakia säätävä kansalliskokous. Se lopetti toimintansa saatuaan perustuslain valmiiksi syyskuussa 1791. Sen seuraaja oli myöskin yksikamarinen parlamentti nimeltään lakiasäätävä kansalliskokous, joka toimi 1. lokakuuta 1791 – 20. syyskuuta 1792.
- Toisessa tasavallassa (2. toukokuuta 1848 – 2. joulukuuta 1851) oli käytössä yksikamarinen järjestelmä ja kansalliskokous oli siis ainoa lakeja säätävä edustajainhuone.
- Kolmannessa tasavallassa (1871–1940) oli vuoteen 1875 asti voimassa yksikamarinen järjestelmä, jossa lainsäädäntäelintä kutsuttiin kansalliskokoukseksi. Vuoden 1875 perustuslaissa, jolla varsinaisesti kolmas tasavalta synnytettiin muodostivat edustajainkamari (chambre des députés) ja senaatti yhdessä kansalliskokouksen, jonka tehtävänä oli eritoten tasavallan presidentin valinta ja perustuslakiin tehtävien muutoksien hyväksyntä.[1]
- Väliaikaisen hallituksen aikana (1944–1946) parlamenttina toimi perustuslakia säätävä kansalliskokous. Ensimmäinen kansalliskokous valittiin 21. lokakuuta 1945, mutta sen ehdotus uudeksi perustuslaiksi kaatui 5. toukokuuta 1947 pidetyssä kansanäänestyksessä, jossa 53 % vastusti uudistusta. Uudet vaalit pidettiin 2. kesäkuuta 1946, ja tämän kansalliskokouksen esitys uudeksi perustuslaiksi hyväksyttiin kansanäänestyksessä suurella enemmistöllä 13. lokakuuta 1946.
- Neljännessä tasavallassa kansalliskokous oli parlamentin alahuone ja ylähuoneen toimii tasavallan neuvosto. Kansalliskokouksella oli oleellinen valta ja se valitaan suhteellisilla vaaleilla. Kuitenkin vuoden 1951 perustuslakiuudistuksessa säädettiin, että, jos joku vaaliliittoa on saanut yli puolet äänestysalueen äänistä, niin sille menivät alueen kaikki paikat. Kansalliskokouksen paikkamäärä oli 627 edustajaa.
Viides tasavalta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valinta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaikki kansalliskokouksen 577 edustavaa valitaan yleiseen äänioikeuteen perustuvilla vaaleilla, jotka perustuvat enemmistövaaliin sekä vaalipiireissä toimitettavaan kahteen äänestyskierrokseen. Vaalikausi on viiden vuoden mittainen, jos kansalliskokousta ei tasavallan presidentti sitä ennen hajota. Vaalipiirit koostuvat noin 100 000 asukkaan yksiköistä. Harvaan asutun maaseudun ja taajasti asuttujen kaupunki vaalipiirien välillä vallitsee kuitenkin voimakas eriarvoisuus, sillä maaseudulla tulee ehdokas valituksi pienemmällä äänimäärällä kuin suurissa asutuskeskuksissa.
Kahden vaalikierroksen järjestelmässä edustaja tulee valituksi ensimmäisellä äänestyskierroksella, jos hän saa enemmistön eli yli 50 % annetuista äänistä ja yli 25 % kaikkien äänioikeutettujen äänimäärästä. Toiselle kierrokselle pääsevät vain ehdokkaat, jotka ovat saaneet vähintään 12,5 % kaikkien äänioikeutettujen äänistä. Näin ranskalaisessa järjestelmässä myös nukkuvien puolueella on melkoinen merkitys. Toisella kierroksella tulee valituksi ehdokas, joka on saanut eniten ääniä, vaikka hän ei saisikaan enemmistöä annetuista äänistä. Jokaisella ehdokkaalla on myös sijaisehdokas, joka tarvittaessa tulee varsinaisen ehdokkaan tilalle. Näin käy jos valitusta edustajasta tulee esimerkiksi ministeri.
Perustuslain muutos 10. heinäkuuta 1985 muutti enemmistövaalin suhteelliseksi, ja tällöin vaalipiirinä oli departementti, jossa ehdokaslistalle oli asetettu viiden prosentin äänikynnys. Vuoden 1986 vaaleissa Ranskan kansalliskokous saikin uuden enemmistön, joka palautti äänestyskäytännön uudelleen takaisin vanhaan enemmistövaaliin. Poliittisiin ajatuksiin on kuitenkin jäänyt elämään muutos vaalitavasta, ja eräänlainen sekajärjestelmä on ollut usein esillä.
Nykyisin, vuodesta 1986 lähtien,[2] valitaan 570 edustajaa Ranskan departementeistä sekä viisi edustajaa merentakaisista yhteisöistä (kaksi Ranskan Polynesiasta, yksi Wallis- ja Futunasaarilta, yksi Saint-Pierre ja Miquelonista ja yksi Mayottesta) sekä kaksi edustajaa Uudesta-Kaledoniasta.
Toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 1958 perustuslain astuttua voimaan viidennessä tasavallassa, niin kansalliskokous yhdessä senaatin kanssa muodosti parlamentin, jolla oli tehtäväksi määritelty lainsäädäntövallan käyttö.Yhteistyössä se näet päättää, tarvittaessa äänestäen, senaatin kanssa laista ja lakiehdotuksista. Mikäli senaatti hylkää kansalliskokouksen hyväksymän lain, niin se palaa takaisin kansalliskokouksen käsittelyyn paranneltavaksi. Tätä parlamentin eri kamarien välistä sisällöltään identtisten tekstien etsimistä kutsutaan "navetteksi". Jos kuitenkaan erimielisyyttä saada ratkaistua, niin asetaan parlamentaarinen sekakomitea, jossa on 7 edustajaa ja 7 senaattoria, joiden tehtävän on löytää ratkaisu erimielisyyksiin. Näin sekakomitean tehtävänä on kirjoittaa uusi esitys asiasta, mutta mikäli tämäkään ei onnistu, niin lopulta hallituksen pyynnön jälkeen kansalliskokous ratkaisee asian ilman senaattia. Näin, koska kansalliskokous on valittu suoralla kansanäänestykselle ja se edustaa kansaa. Tätä päätäntätapaa kutsutaan kansalliskokouksen viimeiseksi sanaksi asiassa.
Hallituksen kontrollointi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hallitus on toimistaan tilivelvollinen kansalliskokoukselle eli hallituksen tulee nauttia kansalliskokouksen enemmistön luottamusta. Kansanedustajat, vähintään 58, voivat yhdessä allekirjoittaa epäluottamuslauseen hallitukselle. Asiasta äänestetään ja hallituksen on saatava taakseen ehdoton enemmistö eli puolet kaikista kansanedustajista. Jos hallitus on saanut epäluottamuslauseen, niin pääministerin on jätettävä eronpyyntönsä tasavallan presidentille, jonka on se tällöin hyväksyttävä.
Kansalliskokouksen hajottaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tasavallan presidentti voi hajottaa kansalliskokouksen ja määrätä uudet vaalit järjestäviksi. Viiden tasavallan historiassa Tasavallan presidentti on käyttänyt tätä oikeuttaan viisi kertaa.
- Vuonna 1962 kenraali Charles de Gaulle käytti oikeuttaan, kun Georges Pompidoun hallitus oli saanut epäluottamuslauseen kansalliskokoukselta.
- Vuonna 1968 kenraali Charles de Gaulle hajotti kansalliskokouksen selviytyäkseen toukokuun 1968 opiskelijamielenosoituksien jälkipyykistä ja määräsi ennenaikaiset vaalit jossa hänen gaullistipuolueensa sai valtaisan voiton.
- Vuonna 1981 presidentti François Mitterrand hajotti kansalliskokouksen saadakseen uusissa vaaleissa enemmistön kansalliskokoukseen.
- Vuonna 1988 presidentti François Mitterrand hajotti kansalliskokouksen samasta syystä kuin edelliselläkin kerralla.
- Vuonna 1997 presidentti Jacques Chirac hajotti kansalliskokouksen, mutta seuranneissa vaaleissa saivat sosialistienemmistön kansalliskokoukseen ja näin muodostettiin Lionel Jospinin hallitus.
- Vuonna 2024 presidentti Emmanuel Macron hajotti kansalliskokouksen, kun hänen vaaliliittouma kärsi tappion EU-vaaleissa.
Kun kansalliskokous toimii yhdessä senaatin kanssa, niin tällöin se kokoontuu Versaillesin linnassa ja kyseessä on tällöin kongressi ja sen tehtävänä on perustuslain muutosten tekeminen. Toinen tapa muuttaa perustuslakia on kansanäänestys.
Edustajan etuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuodesta 1958 lähtien kansalliskokouksen edustajakausi on ollut viiden vuoden mittainen. Se on lisäksi ollut yhteen sovittamaton ministerien tehtävien kanssa, eli jos edustaja valitaan ministeriksi, niin hänellä on kuukausi aikaa tehdä valinta kahden tehtävän välillä. Valituksi kansalliskokoukseen voi tulla vasta kun on täyttänyt 23 vuotta.
Kansalliskokouksen jäsen saa apua tehtäviinsä liittyvän materiaalin ja talousasioiden järjestämiseksi: hänen palkkansa (vuonna 2007) on 6 897,74 euroa kuukaudessa. Hänelle suoritetaan myös edustuskuluja 6 228 euroa kuukaudessa. Lisäksi hänelle on mahdollisuus palkat jopa viisi avustajaa ja heidän käyttöönsä on varattu 8 877 euroa kuukaudessa. Nämä kaikki ovat ranskalaiseen tapaan nettotuloja, siis verojen vähennysten jälkeen.
Hänellä on myös toimistotilat kansalliskokouksen rakennuksessa ja erilaisia etuisuuksia liikkumiseen ja kommunikaatioon liittyen. Heillä on myös paranneltu sosiaaliturva ja oma eläkekassa. Edustaja, joka jää valitsematta on oikeutettu saamaan viiden vuoden ajan työttömyystukea, jonka avulla hän voi uudelleentyöllistyä[3].
Perustuslain 26. artiklan mukaisesti sekä kansalliskokoukset että senaatin jäsenet nauttivat työssään parlamentaarista koskemattomuutta.
Toimintamuodot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ennen lakiesityksen yleiskäsittelyä, joko hallitukset tai yksittäisten edustajien esitykset, lähetetään erikoisvaliokuntaan, joita on kuusi vakinaista:
- kulttuuri-, perhe- ja sosiaaliasioiden valiokunta (commission des affaires culturelles, familiales et sociales),
- talous-, ympäristö- ja aluevaliokunta (commission des affaires économiques, de l'environnement et du territoire),
- ulkoasianvaliokunta (commission des affaires étrangères),
- puolustus- ja armeija-asioiden valiokunta (commission de la défense nationale et des forces armées),
- valtiovarain-, yleisen talouden- ja suunnittelun valiokunta, (commission des finances, de l'économie générale et du plan),
- perustuslaki-, laki- ja tasavallan yleisen hallinnon valiokunta (commission des lois constitutionnelles, de la législation et de l'administration générale de la République),
Lisäksi kansalliskokouksella on kaksi erikoisvaliokuntaa:
- perustuslain 26 artiklan noudattamista seuraava valiokunta (commission chargée de l'application de l'article 26 de la Constitution),
- tilintarkastus- ja valvontavaliokunta (commission spéciale chargée de vérifier et d'apurer les comptes).
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Michel Ameller; L’Assemblée nationale. Collection Que sais-je?, PUF, n°2897.
- L’Assemblée, revue Pouvoirs, PUF, n°34, 1985.
- Philippe Langenieux-Villard ja Sylvie Mariage; L’Assemblée nationale, , Éd. Découverte Gallimard, n°219, 1994.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Quid 2007. Hakusana kolmas tasavalta. Pariisi, 2007.
- ↑ Vaalilain artikla LO119 (ranskaksi)
- ↑ Kyseessä on edustajien omaan kassaan keräämät varat[vanhentunut linkki] (ranskaksi)