Kaarle V (keisari)
Kaarle V | |
---|---|
Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari, Saksan ja Espanjan kuningas | |
Keisari Kaarle V, Lambert Sustris (attr.) 1548 | |
Espanjan kuningas | |
Valtakausi | 23. tammikuuta 1516 – 16. tammikuuta 1556 |
Edeltäjä | Johanna I Kastilainen |
Seuraaja | Filip II |
Sijaishallitsija | Isabella |
Pyhä saksalais-roomalainen keisari | |
Valtakausi | 28. kesäkuuta 1519 – 27. elokuuta 1556 |
Kruunajaiset |
26. lokakuuta 1520 (Saksa) 22. helmikuuta 1530 (Italia) 24. helmikuuta 1530 (Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta) |
Edeltäjä | Maksimilian I |
Seuraaja | Ferdinand I |
Syntynyt |
24. helmikuuta 1500 Gent, Flanderi |
Kuollut |
21. syyskuuta 1558 (58 vuotta) Yusten luostari, Espanja |
Hautapaikka | El Escorialin kuninkaallisen San Lorenzon luostarin kirkon Kuninkaallinen krypta, Kuninkaiden pantheon |
Puoliso | Isabella |
Lapset |
Filip II Maria Johanna Itävaltalainen Johanna Maria van der Gheynst Barbara Blomberg |
Suku | Habsburg |
Isä | Filip Komea |
Äiti | Johanna |
Uskonto | roomalaiskatolilaisuus |
Nimikirjoitus |
Kaarle V (esp. Carlos Quinto, Carlos V); (24. helmikuuta 1500 Gent, Flanderi – 21. syyskuuta 1558 Yusten luostari, Extremadura, Espanja) oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsija Kaarle V vuosina 1519–1556. Hän oli myös Espanjan kuningas vuosina 1516–1556 nimellä Kaarle I. Hän kuului Habsburgien sukuun.[1]
Kaarlen hallitsijakausi oli sotaisa: Ranskan kuningasta Frans I:tä vastaan hän kävi yhteensä neljä sotaa. Turkkilaisten hyökkäyksiä oli torjuttava useaan kertaan. Wormsin valtiopäivillä 1521 Kaarle oli esittänyt kielteisen kantansa uskonpuhdistukseen,[2] mutta taistelujen myötä (muun muassa Schmalkaldenin sota) hän joutui taipumaan sopimukseen uskonvapaudesta, joka vahvistettiin Augsburgin uskonrauhassana vuonna 1555.[3] Hänen hallitsijakaudellaan espanjalaiset myös valloittivat laajoja alueita Keski- ja Etelä-Amerikassa.
Vuonna 1556 Kaarle luopui kruunuistaan ja vetäytyi elämänsä viimeisiksi vuosiksi luostariin.[1] Keisarina ja Itävallan hallitsijana häntä seurasi hänen nuorempi veljensä Ferdinand I, Espanjan kuninkaana hänen poikansa Filip II.
Kaarlen elämä ennen keisarinvaalia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaarle syntyi Gentissä, Flanderissa 24. helmikuuta 1500 vanhan keisari Maksimilian I:n pojanpojaksi. Hänen vanhempansa olivat Burgundin herttua Filip Komea ja prinsessa Johanna Kastilialainen, joka oli Kastilian kuningattaren Isabella I:n ja Aragonian kuninkaan Ferdinand II:n tytär ja perijä.
Kaarlen isä kuoli pian ja nuori kruununperillinen siirtyi tätinsä Margareeta Itävaltalaisen holhoukseen ja varttui tämän burgundilaisen ritariaatteen kyllästämässä hovissa. Margareeta oli Espanjan Alankomaiden käskynhaltija ja hallitsi Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan ”kruununjalokiveä”: Reinin suistoa ja Hollannin maakunnan suuria kauppakaupunkeja. Isä Filip Komean kuollessa Kaarle oli vain kuusivuotias. Kaarlen kehitys oli hidasta ja hän vaikutti sopimattomalta hallitsemaan mitään. Koska hän myös oli sulkeutunut ja vähäpuheinen, hänen oli hankala luoda tarpeellisia suhteita hovissa.
Kaarlen kotiopettajina toimivat Vilhelm de Croy, josta myöhemmin tuli hänen pääministerinsä sekä Adrian Florisz Dedel, myöhempi paavi Hadrianus VI. Kaarle oppi puhumaan sujuvasti useita kieliä: saksaa, ranskaa ja flaamia. Myöhemmin hän oppi kohtalaisesti myös espanjaa, jonka taidon Espanjan parlamentti (Cortes generales) oli asettanut ehdoksi sille, että hän saattoi tulla myös Espanjan hallitsijaksi. Hänen on kerrottu sanoneen: ”Minä puhun espanjaa Jumalalle, italiaa naisille, ranskaa miehille ja saksaa hevoselleni.” Tästä sanonnasta on kuitenkin olemassa eri versioita, ja usein sen on väitetty olevan peräisin Preussin Fredrik Suurelta.[4]
Burgundilaisilta edeltäjiltään Kaarle peri kaksijakoisen suhtautumisensa Ranskan kuninkaisiin. Hänen äidinkielensä oli ranska, ja hän oli omaksunut monia vaikutteita ranskalaisesta kulttuurista. Nuorena hän kävi useita kertoja Pariisissa, silloin Länsi-Euroopan suurimmassa kaupungissa. Hänen kerrotaan sanoneen: ”Pariisi ei ole kaupunki vaan kokonainen maailma” (lat. Lutetia non-urbs, sed orbis). Hänelle kihlattiin Ranskan kuninkaan Frans I:n molemmat tyttäret, Louise ja Charlotte Valoislainen, mutta he kuolivat jo lapsina. Kaarle sai perinnökseen myös Valois-dynastian kuninkaallisen ja burgundilaisen herttuallisen haaran välisen pitkäaikaisen, poliittisen ja dynastisen vihamielisyyden.
Hallitsijakausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Burgundi ja Alankomaat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1506 Kaarle peri isältään Burgundin territoriot, joihin tuolloin kuuluivat Alankomaat ja Franche-Comté. Suurin osa niistä oli Pyhän roomalaisen keisarikunnan ja siihen kuuluneen Saksan kuningaskunnan läänityksiä, poikkeuksena kuitenkin hänen synnyinpaikkansa Flanderi, joka oli satavuotisen sodan jäljiltä yhä Ranskan läänityksenä. Koska hän oli alaikäinen, keisari Maksimilian I nimitti hänelle sijaishallitsijaksi hänen tätinsä Margareeta Itävaltalaisen (1480–1530), joka oli syntyjään Itävallan arkkiherttuatar ja avioliittojensa myötä Asturian leskiruhtinatar ja Savoijin leskiherttuatar. Margareeta toimi sijaishallitsijana vuoteen 1515 saakka. Hän sai pian todeta olevansa sodassa Ranskaa vastaan, sillä Flanderin läänityshallitsijana Kaarlea vaadittiin maksamaan veroa Ranskan kuninkaalle, kuten hänen isänsäkin oli tehnyt. Sodan tuloksena Ranska luopui vuonna 1528 vanhoista vaatimuksistaan Flanderiin.
Vuosina 1515–1523 friisiläiset talonpojat kapinoivat Pier Gerlofs Donian ja Wijard Jelckaman johdolla Kaarlen hallitusta vastaan. Kapinalliset saavuttivat aluksi menestystäkin, mutta kärsivät sittemmin useita tappiota, joiden jälkeen viimeiset kapinallisjohtajat vangittiin ja teloitettiin vuonna 1523.
Kaarlen aikana hänen Burgundin-alueitaan laajennettiin liittämällä niihin Tournai, Artois, Utrechtin ja Groningenin provinssit sekä Geldern. Kaarlen burgundilaiset edeltäjät olivat jo yhdistäneet seitsemäntoista provinssia, mutta nimellisesti ne kaikki olivat joko Ranskan tai Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan läänityksiä. Vuonna 1549 Kaarle sääti pragmaattisen sanktion, jolla Alankomaat julistettiin yhdeksi kokonaisuudeksi, joka oli kuuluva hänen perillisilleen.[5]
Espanja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kastilian säätykokous (Cortes) vannoi Valladolidissa vuonna 1506 ja Madridissa vuonna 1510 tunnustavansa Kaarle V:n Asturian ruhtinaaksi ja ensisijaiseksi kruununperilliseksi äitinsä, kuningatar Johannan sijasta.[6] Toisaalta vuonna 1502 Aragonian Cortes vannoi Saragosassa valalla tunnustavansa hänen äitinsä, Johannan, kruununperilliseksi, mutta Saragosan arkkipiispa vakuutti, että tämä vala ei ollut pätevä eikä voinut muuttaa vallanperimysjärjestystä, ellei sitä vahvistettu Cortesin ja kuninkaan välisellä muodollisella sopimuksella. [7] [8] Niinpä hänen isoisänsä, Aragonian kuningas Ferdinand Katolilaisen kuoltua 23. tammikuuta 1516 Johanna peri Aragonian kruunun ja tuli samalla myös sen yhteyteen kuuluneiden Katalonian, Valencian, Napolin, Sisilian ja Sardinian hallitsijaksi, kun taas Kaarlesta tuli käskynhaltija.[9] Flaamilaiset kuitenkin halusivat Kaarlen ottavan kuninkaan arvon, mitä kannatti myös hänen isoisänsä, keisari Maksimilian I, ja paavi Leo X. Näin ollen Kaarle julistettiin Ferdinand II:n 14. maaliskuuta 1516 pidettyjen hautajaisten jälkeen sekä Kastilian että Aragonian kuninkaaksi yhdessä äitinsä kanssa. Lopulta Kastilian sijaishallitsija, kardinaali Jiménez de Cisneros joutui hyväksymään tapahtuneen tosiasian ja tunnusti Kaarlen koko Espanjan kuninkaaksi.[10]
Koska oli poikkeuksellista, että Kaarle otti kuninkaan arvonimen äitinsä ollessa vielä elossa, neuvottelut Kastilian Cortesin kanssa Valladolidissa vuonna 1518 osoittautuivat vaikeiksi,[11] ja Kaarlen vaatimuksille asetettiinkin seuraavat ehdot: hänen oli opeteltava puhumaan espanjaa, hän ei saanut nimittää virkoihin vierasmaalaisia, hän ei saanut kuljettaa jalometalleja pois Kastiliasta ja hänen oli kunnoitettava äitinsä, kuningatar Johannan oikeuksia. Myös Aragonian Cortes ja Katalonian Corts esittivät vastalauseita,[12] mutta lopulta hänet tunnustettiin Aragonian kuninkaaksi ja Barcelonan kreiviksi yhdessä äitinsä kanssa.[13] Ferdinand II oli valloittanut myös Navarran kuningaskunnan, mutta hän oli vannonut kunnioittavansa sen asemaa eri kuningaskuntana. Kaarlen noustua Espanjan valtaistuimelle Navarran Cortes vaati häntä saapumaan kruunajaisseremoniaan, mutta kun Kaarle kieltäytyi, asiasta tehtiin suuri joukko valituskirjelmiä.
Kaarle saapui Espanjaan syksyllä 1516. Hänen sijaishallitsijansa Jiménez de Cisneros valmistautui tapaamaan hänet, mutta sairastui matkalla, mahdollisesti myrkytettynä, ja kuoli ennen kuin oli kuninkaansa tavannut.[15]
Vaikka Espanjasta tuli hänen valtapiirinsä ydin, hän ei koskaan täysin kotiutunut sinne ja koki varsinkin ensimmäisinä vuosinaan hän olevansa vieras hallitsija. Kun maassa ei enää ollut Ferdinandin ja Isabellan kaltaisia voimakkaita hallitsijoita, Kaarle kohtasi yhä kasvavat määrät valituksia ja kasvavan anarkian. Espanjalaisetkaan eivät pitäneet Kaarlesta, joka ei ennestään osannut espanjaa ja joka toi mukanaan flaamilaisen seurueen. Saksalaisen kasvatuksen saanut Kaarle ei ollut edes Espanjan aateliston mieleen. Myös Kaarlen päätös nimittää virkoihin vain espanjalaista syntyperää olevia herätti herätti raivoa, sillä Kaarle oli juuri sitä ennen nimittänyt Toledon arkkipiispaksi ja Espanjan priimakseksi neuvonantajansa, alankomaalaista sukua olevan 19-vuotiaan pojan.
Vaikeuksista huolimatta Kaarle asui suurimman osan elinajastaan Espanjassa, myös viimeiset luostarissa viettämänsä vuodet. Lopulta Kaarlen tunnuslauseesta Plus Ultra ('Vielä pidemmälle'), tuli Espanjan kansallinen motto.
Espanjassa oli vanhastaan ollut useita kuningaskuntia, jotka oli vastikään yhdistetty ja joilla oli erilaiset valtiolliset perinteet. Kastilia oli autoritaarinen kuningaskunta, jossa kuninkaan oma tahto oli lain ja Cortesin yläpuolella. Sitä vastoin Aragoniassa laki sitoi hallitsijaakin, ja Navarrassa monarkian suorastaan katsottiin perustuvan kansan ja hallitsijan väliseen sopimukseen. Kaarle V:n ja hänen seuraajiensa aikana erot aiheuttivat epäselvyyttä ja kiistoja, sillä alueittaiset perinteet rajoittivat heidän absoluuttista valtaansa. Kaarlen aikana kuninkaan valta kasvoi, vaikka ennen äitinsä kuolemaa vuonna 1555 maan kuninkuus kuului vain osittain hänelle.
Espanjassa Kaarle sai osakseen vastustusta myös siksi, koska hän peri korkeita veroja ulkomaisiin sotiin, joihin kastilialaisilla ei juuri ollut mitään intressiä, ja koska hän sopimuksestaan huolimatta nimitti flaamilaisia korkeisiin virkoihin Espanjassa ja Amerikassa syrjäyttäen täten kastilialaiset ehdokkaat. Vastarinta huipentui comuneros-kapinaan, jonka Kaarle kukisti. Välittömästi kukistettuaan tämän kapinan Navarran syrjäytetty kuningas Henrik II ryhtyi valtaamaan maataan takaisin. Sotilaalliset operaatiot kestivät vuoteen 1524 saakka, jolloin Hondarribia antautui Kaarlen sotavoimille, mutta vasta Madridin ja Cambrain sopimukset vuonna 1528 tekivät lopun toistuvista rajakahakoista.
Kaiken tämän jälkeen Kastilia saatiin vakaasti yhdistetyksi Habsburgien valtakuntaan, ja se tuotti suuren osan valtakunnan sotilaallisista ja taloudellisista resursseista. Kaarlen hallitsijakaudella budjetin vajaus kuitenkin kasvoi tavattomasti, mistä hänen seuraajansa, Espanjan kuningas Filip II:n aikana seurasi valtionvararikko.[16]
Kaarlen hallitsijakaudella Espanja valloitti Amerikan mantereella asteekkien valtakunnan Meksikossa ja Inkavaltakunnan Perussa sekä laajoja alueita muualtakin Keski- ja Etelä-Amerikassa. Kaarle myös järjesti Fernão de Magalhãesin käyttöön viisi laivaa, joiden matka, ensimmäinen maailmanympäripurjehdus, soi Espanjalle myöhemmin mahdollisuuden laajentaa imperiumiaan myös Tyynellemerelle ja valloittaa Filippiinit. Nämä aluevaltaukset eri puolilla maailmaa antoivat aiheen sanontaan, jota myöhemmin on käytetty myös Brittiläisestä imperiumista: sanottiin, että Kaarlen valtakunnassa ”aurinko ei koskaan laskenut”. Se ei tosin tarkkaan ottaen pitänyt paikkaansa ennen kuin Espanja valloitti Filippiinit vasta Kaarlen seuraajan, Filip II:n hallitsijakaudella.
Italia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaarlen perimä Aragonian valtakunta käsitti myös Napolin ja Sisilian kuningaskunnat sekä Sardinian. Aragonia oli aikaisemmin hallinnut myös Milanon herttuakuntaa, mutta vuotta ennen Kaarlen nousua valtaistuimelle Ranska oli vallannut sen Marignanon taistelussa 1515. Vuonna 1522 Kaarle onnistui valloittamaan Milanon takaisin, kun hänen keisarilliset sotajoukkonsa voittivat ranskalais-sveitsiläisen armeijan Bicoccassa. Vuonna 1524 Ranskan Frans I sai jälleen aloitteen käsiinsä, tunkeutui Lombardiaan ja valloitti siellä jälleen Milanon ja monia muita kaupunkeja. Vain Pavia jäi valloittamatta, ja siellä Kaarlen keisarilliset sotajoukot vangitsivat Fransin 24. helmikuuta 1525, keisarin syntymäpäivänä, kukistivat hänen armeijansa ja ottivat jälleen hallintaansa Milanon ja Lombardian.
Tämän jälkeen Espanja pystyi pitämään hallinnassaan kaikki italialaiset alueensa, vaikka niihin jatkuvasti hyökättiin monelta taholta. Habsburgien valtakunnan käymää kauppaa Välimerellä pyrki estämään myös Osmanien valtakunta. Vuonna 1538 Espanja ja kaikki italialaiset valtiot muodostivat Pyhän liiton karkottaakseen osmanit, mutta liittouma kärsi tappion Prevezan taistelussa 1538. Ratkaiseva voitto osmaneista saatiin merellä vasta Kaarlen kuoleman jälkeen Lepanton taistelussa vuonna 1571.
Amerikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jo ennen Kaarlen valtaantuloa Espanja oli valloittanut siirtomaita Amerikasta, pääasiassa Karibianmeren saarilta. Kaarlen hallitsijakaudella konkistadorit kuten Hernán Cortés ja Francisco Pizarro kuitenkin laajensivat suuresti Espanjan amerikkalaisa alueita valloittamalla asteekkien ja inkojen valtakunnat, jotka vuosien 1519 ja 1542 välillä liitettiin Kaarlen valtakuntaan Uuden Espanjan ja Perun varakuningaskuntina. Nämä onnistuneet valloitukset yhdessä Magalhãesin vuonna 1522 tekemän maailmanympäripurjehduksen kanssa saivat Kaarlen vakuuttuneeksi siitä, että hänellä oli jumalallinen kutsumustehtävä kristikunnan johtajana, joka yhä koki olevansa islamin vakavasti uhkaamana. Valloitukset vahvistivat Kaarlen asemaa myös siten, että valtion rahastoon saatiin suuri määrä kultaa ja hopeaa. Konkistadori Berbal Diaz del Castello huomauttikin: "Me tulimme auttamaan Jumalaa ja hänen Majesteettiaan, tuomaan valon pimeydessä olleille, ja myös hankkimaan vaurautta, jota useimmat miehet himoitsevat."[17]
Vuonna 1528 Kaarle luovutti Venezuelan provinssin Bartholoméus V. Welserin hallittavaksi, sillä hän ei pystynyt maksamaan tälle velkojaan rahana. Tämä hallintaoikeus, joka tunnettiin nimellä Klein-Venedig (Pikku Venetsia), peruutettiin vuonna 1546. Vuonna 1550 Kaarle kutsui Valladolidiin koolle kongressin, jossa oli käsiteltävä kysymystä siitä, olivatko uuden maailman alkuperäiskansoja vastaan käytetyt voimatoimet moraalisesti oikeutettuja. Tähän kokoukseen osallistui muun muassa Bartolomé de las Casas.
Kaarle V:n uskotaan olleen ensimmäinen, joka jo vuonna 1520 ehdotti kanavan rakentamista Panamankannaksen poikki.[18]
Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Isoisänsä, keisari Maksimilian I:n kuoltua vuonna 1519 Kaarle peri Habsburgien monarkian kruunun. Hän oli myös luonnollinen ehdokas Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi. Keisarin asema ei kuitenkaan ollut perinnöllinen, vaan vaaliruhtinaat valitsivat keisarin. Muita varteenotettavia ehdokkaita vaalissa olivat Saksin vaaliruhtinas Fredrik III, Ranskan kuningas Frans I ja Englannin kuningas Henrik VIII. Vaaliruhtinaiden kokous, kur, päätti 28. kesäkuuta 1519 valita Kaarlen keisariksi. Vuonna 1530 paavi Klemens VII kruunasi hänet keisariksi Bolognassa, mutta hän jäi valtakunnan viimeiseksi paavin kruunaamaksi keisariksi.[19]
Keisarin valtaa rajoitti saksalaisten ruhtinaiden vahva asema. Heillä oli luja jalansija keisarikunnan alueilla, mutta Kaarle ei sallinut niin käyvän myös Alankomaissa.
Inkvisitio tuli keisarikunnassa käyttöön vuonna 1522. Vuodesta 1550 lähtien kuolemantuomio uhkasi kaikkia kerettiläisiä, jotka eivät katuneet. Myöskään poliittisissa kysymyksissä ei suvaittu poikkeavia mielipiteitä, ei varsinkaan Kaarlen syntymäkaupungissa, jossa Kaarle itse Alban herttuan tukemana kukisti Ghentin kapinan helmikuussa 1540.[5] Vuonna 1556 Kaarle luopui keisarin kruunusta veljensä Ferdinandin hyväksi. Kuitenkin pitkäaikaisen kiistan ja asian byrokraattisen käsittelyn vuoksi keisarinhovi ei hyväksynyt hänen kruunusta luopumistaan ennen kuin 24. helmikuuta 1558, johon saakka Kaarle oli yhä laillisesti keisari.
Ranska
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suurta osaa Kaarlen valtakautdesta leimasivat ristiriidat Ranskan kanssa, joka sai todeta olevansa Kaarlen hallitsemien alueiden ympäröimänä samaan aikaan, kun se vielä havitteli Italian herruutta. Vuonna 1520 Kaarle vieraili Englannissa, jossa hänen tätinsä Katariina Aragonialainen taivutteli aviomiestään Henrik VIII:ta liittoutumaan keisarin kanssa. Vuonna 1508 Henrik löi Kaarlen Sukkanauharitarikunnan ritariksi.[20] Tapauksen kunniaksi pystytetty muistolaatta on yhä paikoillaan Windsorin linnan Pyhän Yrjön kappelissa.
Kaarlen ensimmäinen sota hänen pitkäaikaista vihollistaan Ranskan Frans I:tä vastaan alkoi vuonna 1521. Kaarle liittoutui Englannin ja paavi Leo X:n kanssa Ranskaa ja Venetsiaa vastaan. Aluksi hän menestyi hyvin, sai karkotetuksi ranskalaiset Milanosta, voitti ja vangitsi Fransin Pavian taistelussa 1525. Päästäkseen vapaaksi Ranskan kuninkaan oli Madridin rauhansopimuksessa 1526 luovutettava Burgundi Kaarlelle ja lopetettava tukensa Navarran kuninkuutta tavoitelleelle Henrik II:lle.
Päästyään vapaaksi Frans ja Pariisin parlamentti tuomitsivat rauhansopimuksen, koska se oli allekirjoitettu pakon alaisena. Tämän jälkeen Ranska liittyi Cognacin liittoutumaan, jonka paavi Klemens VII oli solminut Englannin Henrik VIII:n, Venetsian, Firenzen ja Milanon kanssa vastustaakseen keisarikunnan ylivaltaa Italiassa. Seuranneessa sodassa Kaarle V:n joukot ryöstivät Rooman vuonna 1527 ja käytännössä vangitsivat paavi Klemens VII:n ja samalla estivät tätä mitätöimästä Englannin Henrik VIII:n ja Katariina Aragonialaisen avioliittoa. Tämän vuoksi Henrik katkaisi välinsä Roomaan ja pani samalla alulle Englannin uskonpuhdistuksen.[21][22] Muutoin sota jäi ratkaisemattomaksi. Vuonna 1529 Cambrain rauhansopimuksessa, jota sanotaan "naisten rauhaksi" (Paix de Dames), koska sen neuvottelivat keskenään Kaarlen täti Margareeta Itävaltalainen ja Fransin äiti Louise Savoilijainen, Frans luopui vaatimuksistaan Italiassa mutta sai pitää Burgundin herttuakunnan.
Kolmas sota syttyi vuonna 1535 Milanon viimeisen Sforza-herttuan kuoltua. Silloin asetti oman poikansa Filip II:n Milanon herttuaksi, vaikka Frans vaati sitä itselleen. Tämäkin sota jäi ratkaisemattomaksi. Frans ei onnistunut valloittamaan Milanoa, vaikkakin sai suurimman osan Kaarlen liittolaisen Savoijin herttuakunnan alueista ja sen pääkaupungin Torinon. Nizzassa vuonna 1538 tehty aselepo lopetti sodan, mutta vain lyhyeksi ajaksi. Vuonna 1542 alkoi uusi sota, jossa Frans liittoutui osmanisulttaani Suleiman I:n kanssa, kun taas Kaarle liittoutui jälleen Henrik VIII:n kanssa. Vaikka Ranskan ja osmanien laivastot onnistuivat valloittamaan Nizzan, Ranska ei onnistunut etenemään Juareziin saakka, kun taas keisarikunnan ja Englannin sotavoimien tunkeutuminen Kaarlen itsensä johdolla pohjois-Ranskaan aluksi onnistui, mutta lopulta siitä luovuttiin, ja vuonna 1544 tehty rauhansopimus palautti valtakunnat rajoineen sellaiseksi kuin ne olivat olleet ennen sotaa.
Viimeisen sodan Kaarle kävi Fransin poikaa ja seuraajaa Henrik II:ta vastaan vuodesta 1551 lähtien. Kaarle saavutti aluksi voittoja Lorrainessa, jossa hän valloitti Metzin, mutta Italiassa ranskalaiset voittivat hänet. Kaarle luopui kruunusta sodan vielä kestäessä ja jätti sodan johdon pojalleen Filip II:lle ja veljelleen Ferdinand I:lle.
Sodat Osmanien valtakuntaa vastaan
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaarle oli jatkuvasti sodassa Osmanien valtakuntaa ja sen sulttaania Suleiman Suurta vastaan. Hänen suuri tappionsa Mohácsin taistelussa Unkarissa vuonna 1526 sai suuren osan Eurooppaa kauhun valtaan.[23][24]
Vuonna 1529 osmanit yrittivät valloittaa Wienin, mutta epäonnistuivat, ja näin muslimien eteneminen Keski-Euroopassa saatiin pysäytetyksi. Kaarlen ja Suleimanin kamppailu Välimeren herruudesta ratkesi kuitenkin sulttaanin hyväksi, vaikka espanjalaiset saavuttivatkin voittoja ja onnistuivat muun muassa valloittamaan Tunisin vuonna 1535. Osmanien laivasto hallitsi itäistä Välimerta voitettuaan Prevezan taistelun vuonna 1538 ja vielä ylivoimaisemmin Kaarlen kuoleman jälkeen vuonna 1560 käydyn Djerban taistelun jälkeen. Samaan aikaan islamilaiset barbareskit, jotka toimivat sulttaanin vallan ja valvonnan alaisina, tekivät toistuvasti tuhojaan Espanjan ja Italian rannikoilla, lamauttivat Espanjan merikaupan ja nakersivat Habsburgin vallan perustuksia.
Vuonna 1536 Ranskan Frans I liittoutui Sulemainin kanssa Kaarlea vastaan. Vaikka Frans vuonna 1538 taivuteltiinkin allekirjoittamaan rauhansopimus, hän liittoutui osmanien kanssa uudestaan vuonna 1542. Seuraavana vuonna Kaarle liittoutui Henrik VIII:n kanssa ja pakotti Fransin allekirjoittamaan Crépy-en-Laonnois'n aselevon. Vuonna 1547 Kaarle allekirjoitti osmanien kanssa nöyryyttävän Adrianopolin rauhan, koska alituisiin sotatoimiin oli kulunut liiaksi varoja.[25] Tässä sopimuksessa Kaarlesta käytetään vain arvonimeä "Espanjan kuningas" hänen pitkän arvonimiluettelonsa sijasta,[26] sillä sopimustekstin laatijoiden mukaan maailmassa saattoi olla vain yksi keisari, joka oli Suleiman. Keisarikunnan valtiopäivilläkin protestanttiset edustajat usein äänestivät Turkkia vastaan käytyihin sotiin myönnettäviä määrärahoja vastaan, sillä monet protestantit pitivät muslimien etenemistä hyvänä vastapainona katolisille mahdeille.
Kaarle V yritti neuvotella liittosopimuksesta myös Persian safavidien kanssa saadakseen osmanit kahden rintaman sotaan. Yhteisymmärrykseen päästiinkin, mutta suuret välimatkat aiheuttivat suuria vaikeuksia. Safavidit kuitenkin ryhtyivät sotaan osmaneja vastaan vuonna 1532, jolloin näiden oli jaettava sotilaalliset voimavaransa kahdelle suunnalle. Näin Kaarleen osmanien taholta kohdistunut uhka joksikin ajaksi helpottui.[27]
Protestanttinen uskonpuhdistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sotilaallisten saavutustensa ohella Kaarle tunnetaan parhaiten protestanttisen uskonpuhdistuksen vastustajana. Osa saksalaisista ruhtinaista hylkäsi katolisen kirkon ja muodosti Schmalkaldenin liiton haastaakseen Kaarlen vallan sotilaallisin keinoin.
Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijana Kaarle kutsui Martti Lutherin vuonna 1521 Wormsin valtiopäiville luvaten taata hänen turvallisuutensa, jos hän saapuisi paikalle. Aluksi hän oli väheksynyt Lutherin teesejä nimittäen niitä ”kahden munkin väliseksi riidaksi”, mutta myöhemmin hän julisti Lutherin kannattajineen valtakunnankiroukseen. Hän ei voinut kuitenkaan ryhtyä tarmokkaisiin toimiin protestanttisuutta vastaan, kun hänellä oli täysi työ muiden huolenaiheiden kanssa.
Vuosina 1524–1526 Saksassa käytiin talonpoikaissota, ja vuonna 1531 muodostettiin luterilainen Schmalkaldenin liitto. Kaarle delegoi vastuun Saksasta enenevässä määrin veljelleen Ferdinandille keskittyen itse muualla kohtaamiinsa ongelmiin.
Jotta uskonsotia ei olisi syttynyt muissa Kaarlen hallitsemissa maissa, kutsuttiin vuonna 1545 osittain hänen aloitteestaan koolle Trenton kirkolliskokous, joka aloitti vastauskonpuhdistuksen. Kaarle saikin muutamat Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan alaiset ruhtinaat katolisen kirkon puolelle. Lutherin kuolinvuonna 1546 hän julisti Schmalkaldenin liiton laittomaksi, vaikka se oli jo saanut hallintaansa erään toisen ruhtinaan alueet. Hän karkotti liiton joukot Etelä-Saksasta; Mühlbergin taistelussa hän voitti Juhana Fredrikin, ja vuonna 1547 hän vangitsi Hessenin Filip Jalomielisen. Augsburgin interimissä 1548 päästiin väliaikaiseen sopuun, kun protestanteille tehtiin pieniä myönnytyksiä, kunnes Trenton kirkolliskokous palauttaisi yhtenäisyyden. Suuri osa protestanteista kuitenkin hylkäsi välirauhan ja jotkut heistä vastustivat sitä hyvin aktiivisesti. Protestanttiset ruhtinaat nousivat vuonna 1542 Ranskan Henrik II:n tuella kapinaan Kaarlea vastaan, minkä vuoksi Kaarle vetäytyi Alankomaihin.
Kaarlen hallitsijakaudella Ignatius Loyola perusti jesuiittajärjestön, jonka tarkoituksena oli vastustaa protestanttisuutta rauhanomaisesti, intellektuaalisin keinoin, kun taas Espanja joidenkin kirjoittajien mukaan välttyi uskonsodilta pitkälti Kaarlen väkivallattomien toimien ansiosta.
Terveydentila
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaarle kärsi ylikasvaneesta alaleuasta (mandibulaarinen prognatismi), mikä paheni Habsburgien suvun seuraavissa sukupolvissa ja on antanut aiheen termille Habsburgin leuka. Tähän vaikutti suvun pitkäaikainen sisäsiittoisuus, jota yleisesti harjoitettiin hallitsijasuvuissa, jotta perintöalueet pysyisivät dynastian hallinnassa. Hänen oli vaivalloista pureskella ruokansa kunnolla, ja sen vuoksi hänellä oli pitkään myös ruoansulatusvaivoja. Tämän vuoksi hän tavallisesti söi yksin.[28]
Hän kärsi myös epilepsiasta[29] ja jo 28-vuotiaasta lähtien kihdistä,[30] jonka todennäköisesti aiheutti enimmäkseen punaista lihaa ja alkolipitoisia juomia sisältänyt ruokavalio[31] tai vesiputkista irronnut lyijy.[30] Vanhuudessa vakava kihti teki hänet raajarikoksi. Luovuttuaan vallasta häntä jouduttiin Yusten luostarissa kuljettamaan kantotuolilla. Hänen huoneisiinsa jouduttiin rakentamaan luiska, jotta niihin pääsisi helpommin.[28]
Vallasta luopuminen ja viimeiset vuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaarle luopui hallitsemistaan alueista vaiheittain. Ensin hän luovutti Sisilian ja Napolin valtaistuimet, jotka molemmat olivat paavin läänityksiä, sekä Milanon herttuakunnan pojalleen Filipille vuonna 1554. Hän ilmoitti asiasta 25. heinäkuuta, ja vuoden lokakuussa paavi Julius III kruunasi Filipin Napolin ja Sisilian kuninkaaksi.[32] Seuraavana vuonna, 25. lokakuuta 1555 hän ilmoitti julkisesti Alankomaiden valtiopäivillä luopuvansa näistä maista ja Charolais'n kreivikunnasta voidakseen vetäytyä luostariin.[32] Espanjan kruunun hän luovutti tammikuussa 1556 vähin äänin Filipille.[32]
Kaarle vetäytyi Yusten luostariin syrjäiseen Extremaduraan, mutta piti yhä yllä laajaa kirjeenvaihtoa ja seurasi keisarikunnan asioita kuolemaansa saakka. Hän kärsi vakavasta kihdistä,[30] ja jotkut tutkijat ovat päätelleet, että hän päätti luopua vallasta sen jälkeen, kun vuonna 1552 sattunut kohtaus pakotti hänet lykkäämään yritystä Metzin takaisinvaltaamiseksi, missä hänet voitettiin. Hän eli yksinään erillisessä luostarissa, jossa oli rivissä kelloja joka seinällä, minkä jotkut historioitsijat arvelevat symboloineen hänen valtakauttaan ja ajan puutetta.[33] Kaarlen veli Ferdinand I, joka jo hallitsi Habsburgeille vanhastaan kuuluneita alueita, seurasi häntä Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarina sen jälkeen, kun hän vähän ennen kuolemaansa luopui keisarin arvostaankin.[32]
Kaarle kuoli malariaan 21. syyskuuta 1558.[34][30] Kaksikymmentäkuusi vuotta myöhemmin hänen maalliset jäännöksensä siirrettiin hänen poikansa Filip II:n rakennuttaman El Escorialin kuninkaallisen San Lorenzon luostarin kirkon Kuninkaalliseen kryptan, Kuninkaiden pantheoniin.
Avioliitto ja lapset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaarle avoitui 10. maaliskuuta 1526 Sevillassa serkkunsa, Portugalin prinsessa Isabellan (1503–1539) kanssa, joka oli Portugalin kuningas Emanuel I:n ja tämän toisen puolison Maria Aragonialaisen tytär ja kuningas Juhana III:n sisar.
Heille syntyi seitsemän lasta, joista aikuiseksi elivät:[35]
- Espanjan kuningas Filip II (1527–1598), ainoa aikuiseksi elänyt poika
- Maria, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarinna (1528–1603), avioitui serkkunsa keisari Maksimilian II:n kanssa
- Johanna Itävaltalainen (1535–1573), avioitui serkkunsa Portugalin prinssi João Manuelin (1537–1554) kanssa, joka oli Juhana III:n poika. Heidän poikansa oli Portugalin kuningas Sebastian I.
Isabella toimi usein Espanjan sijaishallitsijana Kaarlen ollessa muissa maissa. Koska Filip II oli Portugalin kuningas Manuel I:n tyttärenpoika, Filipillä oli sijansa myös Portugalin kruununperimysjärjestyksessä, ja hän vaatikin itselleen myös Portugalin kruunua setänsä, Henrik I:n kuoltua vuonna 1580. Täten sai alkunsa Iberian unioni.
Kaarlella oli myös useita rakastajattaria. Heidän kanssaan hän sai lapsia, joista kahdesta tuli myöhemmin Espanjan Alankomaiden käskynhaltijoita:
- Johanna Maria van der Gheenst, Charles I de Lalaingin palvelijatar, jonka tytär oli Margareta Parmalainen
- Barbara Blomberg, jonka poika oli Juan de Austria
Kaarle V:n vaakuna
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaarle V:n vaakuna oli hyvin monimutkainen, sillä se oli yhdistetty hänen hallitsemiensa maiden ja alueiden vaakunoista. Oheinen kuva esittää vaakunaa hänen valtapiirinsä ollessaan laajimmillaan. Tällöin hän oli Kastilian, Léonin, Aragonian, Molempain Sisiliain ja Granadan kuningas, ja näiden maiden vaakunat on yhdistettyinä kilven ensimmäisessä ja neljännessä kentässä. Lisäksi hän oli Itävallan arkkiherttua, Burgundin ja Brabantin herttua, Flanderin ja Tirolin kreivi, ja näiden alueiden vaakunat ovat yhdistetyinä toisessa ja kolmannessa kentässä.
Kilven ulkopuolella ovat kuvattuina Herakleen pylväät ja niissä tunnuslause "Plus Ultra", mikä viittaa merentakaiseen imperiumiin. Kilven ympärillä on Kultainen talja osoittamassa hänen asemaansa ritarikunnan suurmestarina. Sen jälkeen kun hänet vuonna 1519 kruunattiin keisariksi, vaakunaan lisättiin keisarikunnan kruunu sekä Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan kaksipäinen kotka ja sen taakse Burgundin espanjalainen risti. Aragonian ja Sisilian vaakunoiden yhteyteen lisättiin vuonna 1520 Jerusalemin, Napolin ja Navarran vaakunat.
Arvonimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].
Arvonimi | Alkaen | Päättyen | Hallitsijanimi | |
---|---|---|---|---|
Burgundin titulaarinen herttua | 25. syyskuuta 1506 | 16. tammikuuta 1556 | Kaarle II | |
Brabantin herttua | 25. syyskuuta 1506 | 25. lokakuuta 1555 | Kaarle II | |
Limburgin herttua | 25. syyskuuta 1506 | 25. lokakuuta 1555 | Kaarle II | |
Lothierin herttua | 25. syyskuuta 1506 | 25. lokakuuta 1555 | Kaarle II | |
Luxemburgin herttua | 25. syyskuuta 1506 | 25. lokakuuta 1555 | Kaarle III | |
Namurin maakreivi | 25. syyskuuta 1506 | 25. lokakuuta 1555 | Kaarle II | |
[36] Burgundin pfalzkreivi | 25. syyskuuta 1506 | 5. helmikuuta 1556 | Kaarle II | |
Artois'n kreivi | 25. syyskuuta 1506 | 25. lokakuuta 1555 | Kaarle II | |
[37] Charolais'n kreivi | 25. syyskuuta 1506 | 21. syyskuuta 1558 | Kaarle II | |
Flanderin kreivi | 25. syyskuuta 1506 | 25. lokakuuta 1555 | Kaarle III | |
Hainault'n kreivi | 25. syyskuuta 1506 | 25. lokakuuta 1555 | Kaarle II | |
Hollannin kreivi | 25. syyskuuta 1506 | 25. lokakuuta 1555 | Kaarle II | |
Zeelandin kreivi | 25. syyskuuta 1506 | 25. lokakuuta 1555 | Kaarle II | |
Geldersin kreivi | 12. syyskuuta 1543 | 25. lokakuuta 1555 | Kaarle III | |
Zutphenin kreivi | 12. syyskuuta 1543 | 25. lokakuuta 1555 | Kaarle II | |
Kastilian ja Leónin kuningas | 14. maaliskuuta 1516 | 16. tammikuuta 1556 | Kaarle I (kanssahallitsijana Johanna 14. maaliskuuta 1516 – 12. huhtikuuta 1555) | |
Aragonian ja Sisilian kuningas | 14. maaliskuuta 1516 | 16. tammikuuta 1556 | Kaarle I (kanssahallitsijana Johanna 14. maaliskuuta 1516 – 12. huhtikuuta 1555) | |
Barcelonan kreivi | 14. maaliskuuta 1516 | 16. tammikuuta 1556 | Kaarle I | |
Napolin kuningas | 14. maaliskuuta 1516 | 25. heinäkuuta 1554 | Kaarle IV (kanssahallitsijana Johanna III 14. maaliskuuta 1516 – 25. heinäkuuta 1554) | |
Roomalaisten kuningas | 28. kesäkuuta 1519 | 24. helmikuuta 1530 | Kaarle V | |
Pyhä Rooman keisari | 24. helmikuuta 1530 | 24. helmikuuta 1558 | Kaarle V | |
Itävallan arkkiherttua | 12. tammikuuta 1519 | 12. tammikuuta 1521 | Kaarle I |
Keisariperhe hankki Kaarlen hallitsijakaudella myös Unkarin, Böömin ja Kroatian kuninkuuden, mutta nämä arvot kuuluivat sekä nimellisesti että tosiasiallisesti hänen veljelleen Ferdinandille, joka pani alulle Habsburgien neljäsataa vuotta kestäneen valtakauden näissä maissa.
Kaarle V:n testamentin mukaan Unkarin, Dalmatian, Kroatian ja muiden itäisten alueiden kuninkuus tuli kuulumaan hänen pojanpojalleen, Filip II:n pojalle, Asturian prinssi Kaarlelle, joka kuitenkin kuoli nuorena.
Kokonaisuudessaan Kaarlen arvonimiluettelo kuului seuraavasti:
Kaarle, Jumalan armosta Pyhä Rooman keisari, ikuinen Augustus, Saksan kuningas, Italian kuningas, koko Espanjan, Kastilian, Aragonian, Léonin, Unkarin, Dalmatian, Kroatian, Navarran, Grenadan, Toledon, Valencian, Galician, Mallorcan, Sevillan, Cordoban, Murcian, Jaénin, Algarvesin, Algecirasin, Gibraltarin ja Kanariansaarten kuningas, Molempain Sisiliain, Sardinian ja Korsikan kuningas, Jerusalemin kuningas, Länsi- ja Itä-Intian sekä valtameren saarten ja manteren kuningas, Itävallan arkkiherttua, Burgundin, Brabantin, Lorrainen, Styrian, Kärntenin, Carniolan, Limburgin, Luxemburgin, Gelderlandin, Neopatrian ja Württembergin herttua, Alsacen maakreivi, Schwabenin, Asturian ja Katalonian ruhtinas, Flanderin, Habsburgin, Tirolin, Gorizian, Barcelonan, Artois'n, Burgundin Pfalzin, Hainaut'n, Hollannin, Zeelandin, Ferretten, Kyburgin, Namurin, Roussillonin, Cerdagnen, Drenthen ja Zutphenin kreivi, Pyhän Rooman keisarikunnan, Burgaun, Oristanon ja Gocianon maakreivi, Frieslandin, Wendin marskimaan, Pordenonen, Biskajan, Molinin, Salinsin, Tripolin ja Mechelenin herra.
Mainintoja kirjallisuudessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaarle V:een liittyy suuri joukko legendoja ja kansantarinoita. Myös kaunokirjallisuudessa on runsaasti viittauksia hänen elämäänsä liittyviin historiallisiin tapahtumiin ja romanttisiin seikkailuihin, hänen suhteeseensa Flanderiin ja hänen vallastaluopumiseensa. Hänen nimeään käytetään myös kaupallisten tuotteiden markkinointiin.[38]
- Kaarle V esiintyy hahmona Christopher Marlowen näytelmässä Doctor Faustus. Sen 4. näytöksen ensimmäisessä kohtauksessa Faustus saapuu hoviin keisarin pyynnöstä, ja Mefistofeleen avustuksella hän manaa Aleksanteri Suuren hengen osoittaakseen taianomaiset kykynsä.
- Joan de Grieckin teoksessa De heerelycke ende vrolycke daeden van Keyser Carel den V (1674) on koottuna lyhyitä kertomuksia, anekdootteja, lainauksia ja legendoja Kaarle V:n ja muiden kuuluisien tai tavallisten henkilöiden kohtaamisista. Ne kuvaavat hänet jalona kristillisenä monarkkina, jolla on täydellisen kosmopoliittinen persoonallisuus ja vahva huumorintaju.
- Sitä vastoin Charles De Costerin teoksessa Thyl Ulenspeiegel (1867) Kaarle V tuomittiin kuolemansa jälkeen helvettiin rangaistukseksi inkvisition toiminnasta hänen valtakaudellaan. Rangaistukseksi hän joutui itse kokemaan kaikki inkvisition kiduttamien henkilöiden tuskat. De Costerin teoksessa mainitaan myös tarina Oudenaarden vaakunaan liittyvästä jupakasta sekä tarina berchemiläisestä talonpojasta, joka esiintyy myös Louis Paul Boonin teoksessa Het geuzenboek (1979). Abraham Hansin (1882–1939) teoksessa De liefdesavonturen van keizer Karel in Vlaanderen esiintyvät molemmat tarinat.
- Lordi Byronin oodi Napoleon Bonapartelle viittaa Kaarleen "Espanjalaisena".
- Ernst Krenekin oopperassa Karl V (opus 73, 1930) selvitellään nimihenkilön luonnetta välähdyksinä
- Giuseppe Verdin oopperan Ernani kolmannessa näytöksessä esitetään Kaarlen valinta Pyhäksi Rooman keisariksi. Kaarle (oopperassa Don Carlo) rukoilee Kaarle Suuren haudalla. Kun hänet julistetaan valituksi Carlo Quintoksi hän julistaa yleisen armahduksen, joka koskee myös rosvoa Ernania, joka on seurannut häntä murhatakseen hänet kilpailijana Elviran rakkaudesta. Ooppera, joka perustuu Victor Hugon näytelmään Hernani, kuvaa Kaarlen paatuneena ja kyynisenä seikkailijana, joka kuitenkin muuttuu luonteeltaan vastuulliseksi ja armolliseksi hallitsijaksi, kun hänet valitaan keisariksi.
- Toisen Verdin oopperan Don Carlo loppukohtauksessa käy ilmi, että henkilö, joka pelastaa Don Carlon, Filip II:n pojan isältään ja inkvisitiolta ja vie hänet mukaansa Yusten luostariin, on tämän isoisä, Kaarle V, joka elää viimeiset vuotensa erakkona.
- Dashiell Hammettin rikosromaanissa Maltan haukka haukkapatsaan sanotaan olevan tarkoitettu lahjaksi Kaarle V:lle.
- Flaamilaisen legendan mukaan Kaarle olisi tarjoillut olutta Olenin kylässä ja suosinut ikänsä olutta viinin sijasta. Tämän vuoksi useita olutmerkkejä on nimetty hänen mukaansa.[39][40][41][42]
- Kaarle V on huomattava henkilö Simone de Beauvoirin romaanissa Tous les hommes sont mortals.
- Kaarle V tavataan myös Mika Waltarin historiallisessa veijariromaanissa Mikael Karvajalka.
- Torben Liebrect näyttelee Kaarle V:tä elokuvassa Luther, joka kuvaa Martti Lutherin elämää Augsburgin valtiopäiviin saakka.
- Sebastian Armesto esittää Kaarle V:tä televisiosarjassa Tudors.
Esivanhemmat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ernest, Itävallan herttua | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Fredrik III, Pyhä Rooman keisari | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Cymburgis Masovialainen | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Maksimilian I, Pyhä Rooman keisari | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Edvard I, Portugalin kuningas | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Eleanor, keisarinna | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Eleanor Aragonialainen | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Filip I, Kastilian kuningas | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Filip, Burgundin herttua | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Kaarle I, Burgundin herttua | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Portugalin Isabella | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Maria, Burgundin herttuatar | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Kaarle I, Bourbonin herttua | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Bourbonin Isabella | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Burgundin Agnes | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Kaarle V, Pyhä Rooman keisari | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Ferdinand I, Aragonian kuningas | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Juhana I, Aragonian kuningas | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Eleanor Alburquerquelainen | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Ferdinand II, Aragonian kuningas | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Fadrique Enríquez de Mendoza | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Juana Enriquez | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Mariana Gernández de Córdoba | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Johanna | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Henrik II, Kastilian kuningas | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Juhana I, Kastilian kuningas | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Katarina Lancasterilainen | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Isabella, Kastilian kuningatar | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Juhana, Portugalin konstaapeli | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Portugalin Isabella, Kastilian kuningatar | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Isabella Barcecelosilainen | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Grimberg, Carl: Kansojen historia (osa 11): Löytöretket & uskonpuhdistus. WSOY, 1982. ISBN 951-0-09739-X
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Charles V and Philip II Spain: A Country Study. Library of Congress, 1988.
- ↑ Diet of Worms. Encyclopedia Britannica
- ↑ Peace of Augsburg. Encyclopedia Britannica
- ↑ Burke, "Languages and communities in early modern Europe" p. 28; Holzberger, "The letters of George Santayana" p. 299
- ↑ a b Henry Kamen: Spain, 1469–1714: a society of conflict, 3. painos. Harlow, Yhdistynyt kuningaskunta: Pearson Education, 2005. ISBN 0-582-78464-6 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Manuel Colmeiro: Nimeke = Cortes de los antiquos reinos de León y de Castilla, 1883}}
- ↑ Estudio documental de la moneda castellana de Carlos I fabricada en los Países Bajos (1517); José María de Francisco Olmos, Revista General de Información y Documentación 2003, vol 13, núm.2 (Universidad complutense de Madrid), s. 137
- ↑ Estudio documental de la moneda castellana de Juana la Loca fabricada en los Países Bajos (1505–1506); José María de Francisco Olmos, Revista General de Información y Documentación 2002, vol 12, núm.2 (Universidad complutense de Madrid), s. 299
- ↑ Estudio documental de la moneda castellana de Carlos I fabricada en los Países Bajos (1517); José María de Francisco Olmos, s. 138
- ↑ Estudio documental de la moneda castellana de Carlos I fabricada en los Países Bajos (1517); José María de Francisco Olmos, s. 139–140.
- ↑ Manuel Colmeiro: ”XXIV luku”, Cortes de los antiguos reinos de León y de Castilla. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio.
- ↑ Historia general de España; Modesto Lafuente (1861), s. 51–52.
- ↑ Fueros, observancias y actos de corte del Reino de Aragón; Santiago Penén y Debesa, Pascual Savall y Dronda, Miguel Clemente (1866), page 64[vanhentunut linkki]
- ↑ Díez Jorge María Elena: The Alhambra and The Generalife, art historical guide. University of Granada and Department of Innovation. ISBN 84-338-3951-9
- ↑ Encyclopædia Britannica, vuoden 1911 painos.
- ↑ Elliot, J.H. Imperial Spain 1469–1716. Penguin Books (New York: 2002), s. 208.
- ↑ William Hickling Prescott: History of the Conquest of Mexico, with a Preliminary View of Ancient Mexican Civilization, and the Life of the Conqueror, Hernando Cortes. (3. painos) Electronic Text Center, University of Virginia Library, 1873. ISBN 1-152-29570-5 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Frederic Haskin: The Panama Canal. Doubledaym Page & Company, 1913. lähde tarkemmin?
- ↑ William Maltby, The Reign of Charles V (St. Martin's Press, 2002)
- ↑ Charles of Austria, later Charles I, King of Spain, and Charles V, Holy Roman Emperor. The Royal Collection. Web Archive 2015.
- ↑ Holmes (1993), sivu 192.
- ↑ Froude (1891), sivut 35, 90–91 ja 96–97. Huomautus: linkki johtaa sivulle 480; valitse View All -toiminto.
- ↑ Bryan W. Ball: A Great Expectation, s. 142. Brill Publishers, 1975. ISBN 90-04-04315-2
- ↑ Life Span of Suleiman The Magnificent, 1494–1566 Personal.umich.edu. Viitattu 28.5.2014.
- ↑ Ground Warfare: An International Encyclopedia, Volume 1. Stanley Sandler. ISBN1-57607-733-0 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Crowley, s. 89.
- ↑ Milo Kearney: The Indian Ocean in world history, s. 112, 2004
- ↑ a b Dr. Martyn Rady, University of London, luennot 2000.
- ↑ German Epilepsy Museum Kork Epilepsiemuseum.de. Viitattu 28.5.2014.
- ↑ a b c d Bohannon, John: Case Closed: Charles V Had Gout. Mummified fingertip helps solve mystery of Middle Age ruler's death. News from Science, 2.8.2006. Haettu 7.1.2024.
- ↑ "Tests confirm old emperor's gout diagnosis." His The Record. 4. elokuuta 2006, Nation.
- ↑ a b c d Fernand Braudel, The Mediterranean and the Mediterranean World in the Age of Philip II, vol. 2 (Berkeley: University of California Press, 1995), 935–936 ja huomautukset.
- ↑ The severe gout of Holy Roman Emperor Charles V. N. Engl. J. Med., elokuu 2006, 355. vsk, nro 5, s. 516–20. PubMed:16885558 doi:10.1056/NEJMon060780 ISSN 0028-4793
- ↑ The cause of death of Emperor Charles V. Parassitologia, Määritä ajankohta! PubMed:18412053
- ↑ Isabella of Portugal (1503–1539) Women in World History: A Biographical Encyclopedia. Viitattu 8.3.2018.
- ↑ Juan E. Tazón: The Life and Times of Thomas Stykeley, 1525–1578. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio.[vanhentunut linkki]
- ↑ Conde de Charolais, tituulo que llevó el emperador hasta su muerte (Miscelánea de artículos publicados en la revista "Hidalguía"). Books.google.es, 2012. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Keizer Karel in de literatuur Literair Gent. Viitattu 28.5.2014.
- ↑ Charles V Global Beer Network, Santa Barbara, California, U.S.A.. Viitattu 28.5.2014.
- ↑ Charles Quing Golden Blond Haacht Brewery. Viitattu 28.5.2014.
- ↑ Charles Quint Ruby Red Haacht Brewery. Viitattu 28.5.2014.
- ↑ Beers by Het Anker Brewery Het Anker. Viitattu 28.4.2014.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Atkins, Sinclair. "Charles V and the Turks," History Today (Dec 1980) 30#12, sivut 13–18.
- Blockmans, W. P., and Nicolette Mout. The World of Emperor Charles V (2005)
- Brandi, Karl. The emperor Charles V: The growth and destiny of a man and of a world-empire (1939)
- Espinosa, Aurelio. "The Grand Strategy of Charles V (1500–1558): Castile, War, and Dynastic Priority in the Mediterranean," Journal of Early Modern History (2005) 9#3, sivut 239–283.
- Espinosa, Aurelio. "The Spanish Reformation: Institutional Reform, Taxation, and the Secularization of Ecclesiastical Properties under Charles V," Sixteenth Century Journal (2006) 37#1, sivut 3–24. in JSTOR
- Espinosa, Aurelio. The Empire of the Cities: Emperor Charles V, the Comunero Revolt, and the Transformation of the Spanish System (2008)
- Ferer, Mary Tiffany. Music and Ceremony at the Court of Charles V: The Capilla Flamenca and the Art of Political Promotion. Woodbridge: Boydell & Brewer, 2012. ISBN 9781843836995
- Froude, James Anthony: The Divorce of Catherine of Aragon. Kessinger Publishing, 1891 (uusintapainos 2005). ISBN 1417971096 Teoksen verkkoversio.
- Homes, David L.: A Brief History of the Episcopal Church. Continuum International Publishing Group, 1993. ISBN 1563380609 Teoksen verkkoversio.
- Kleinschmidt, Harald. Charles V: The World Emperor excerpt and text search
- Saint-Saëns, Alain, ed. Young Charles V. University Press of the South: New Orleans, 2000.
- Valtonen, Pekka: Puolen maailman valtias: Kaarle V:n 1500-luku ja Euroopan mahdin synty. Helsinki: Gaudeamus, 2015. ISBN 978-952-495-358-0
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kaarle V Wikimedia Commonsissa
- Kaarle V:n ja hänen esivanhempiensa genealogia
- Luminarium Encyclopedia Kaarle V:n elämäkerta
- Answers.com Kaarle V:n elämäkertoja
- New Advent Kaarle V:n elämäkerta biography of Charles V, Holy Roman Emperor
- Neljäsataa vuotta sitten. Viimeinen paavin kruunaama roomalainen keisari, Helsingin Sanomat Viikkoliite, 16.03.1930, nro 11, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Edeltäjä: Maksimilian I |
Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan hallitsija 1530–1556 |
Seuraaja: Ferdinand I |