Kaarle V (keisari)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kaarle V)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee keisari Kaarle V:tä. Muita samannimisiä hallitsijoita luetellaan täsmennyssivulla.
Kaarle V
Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari, Saksan ja Espanjan kuningas
Keisari Kaarle V, Lambert Sustris (attr.) 1548
Espanjan kuningas
Valtakausi 23. tammikuuta 1516 – 16. tammikuuta 1556
Edeltäjä Johanna I Kastilainen
Seuraaja Filip II
Sijaishallitsija Isabella
Pyhä saksalais-roomalainen keisari
Valtakausi 28. kesäkuuta 1519 – 27. elokuuta 1556
Kruunajaiset 26. lokakuuta 1520 (Saksa)
22. helmikuuta 1530 (Italia)
24. helmikuuta 1530 (Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta)
Edeltäjä Maksimilian I
Seuraaja Ferdinand I
Syntynyt 24. helmikuuta 1500
Gent, Flanderi
Kuollut 21. syyskuuta 1558 (58 vuotta)
Yusten luostari, Espanja
Hautapaikka El Escorialin kuninkaallisen San Lorenzon luostarin kirkon Kuninkaallinen krypta, Kuninkaiden pantheon
Puoliso Isabella
Lapset Filip II
Maria
Johanna Itävaltalainen
Johanna Maria van der Gheynst
Barbara Blomberg
Suku Habsburg
Isä Filip Komea
Äiti Johanna
Uskonto roomalaiskatolilaisuus
Nimikirjoitus

Kaarle V (esp. Carlos Quinto, Carlos V); (24. helmikuuta 1500 Gent, Flanderi – 21. syyskuuta 1558 Yusten luostari, Extremadura, Espanja) oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsija Kaarle V vuosina 1519–1556. Hän oli myös Espanjan kuningas vuosina 1516–1556 nimellä Kaarle I. Hän kuului Habsburgien sukuun.[1]

Kaarlen hallitsijakausi oli sotaisa: Ranskan kuningasta Frans I:tä vastaan hän kävi yhteensä neljä sotaa. Turkkilaisten hyökkäyksiä oli torjuttava useaan kertaan. Wormsin valtiopäivillä 1521 Kaarle oli esittänyt kielteisen kantansa uskonpuhdistukseen,[2] mutta taistelujen myötä (muun muassa Schmalkaldenin sota) hän joutui taipumaan sopimukseen uskonvapaudesta, joka vahvistettiin Augsburgin uskonrauhassana vuonna 1555.[3] Hänen hallitsija­kaudellaan espanjalaiset myös valloittivat laajoja alueita Keski- ja Etelä-Amerikassa.

Vuonna 1556 Kaarle luopui kruunuistaan ja vetäytyi elämänsä viimeisiksi vuosiksi luostariin.[1] Keisarina ja Itävallan hallitsijana häntä seurasi hänen nuorempi veljensä Ferdinand I, Espanjan kuninkaana hänen poikansa Filip II.

Kaarlen elämä ennen keisarinvaalia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keisari Maksimilian I poikansa Filip Komean, vaimonsa Burgundin herttuatar Marian, pojanpoikiensa Ferdinand I:n ja Kaarle V:n sekä Unkarin Ludvig II:n (tyttärentyttären Maria Itävaltalaisen aviomies) kanssa. Bernhard Strigel v. 1515 jälkeen
Nuori Espanjan kuningas Kaarle V, Bernard van Orley noin 1515–1516, Louvre
Kaarle V, Bernard van Orley 1519–1520

Kaarle syntyi Gentissä, Flanderissa 24. helmikuuta 1500 vanhan keisari Maksimilian I:n pojanpojaksi. Hänen vanhempansa olivat Burgundin herttua Filip Komea ja prinsessa Johanna Kastilialainen, joka oli Kastilian kuningattaren Isabella I:n ja Aragonian kuninkaan Ferdinand II:n tytär ja perijä.

Keisari Kaarle V, Christoph Amberger, noin 1532.

Kaarlen isä kuoli pian ja nuori kruununperillinen siirtyi tätinsä Margareeta Itävaltalaisen holhoukseen ja varttui tämän burgundilaisen ritariaatteen kyllästämässä hovissa. Margareeta oli Espanjan Alankomaiden käskynhaltija ja hallitsi Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan ”kruununjalokiveä”: Reinin suistoa ja Hollannin maakunnan suuria kauppakaupunkeja. Isä Filip Komean kuollessa Kaarle oli vain kuusivuotias. Kaarlen kehitys oli hidasta ja hän vaikutti sopimattomalta hallitsemaan mitään. Koska hän myös oli sulkeutunut ja vähäpuheinen, hänen oli hankala luoda tarpeellisia suhteita hovissa.

Kaarlen koti­opettajina toimivat Vilhelm de Croy, josta myöhemmin tuli hänen pää­ministerinsä sekä Adrian Florisz Dedel, myöhempi paavi Hadrianus VI. Kaarle oppi puhumaan sujuvasti useita kieliä: saksaa, ranskaa ja flaamia. Myöhemmin hän oppi kohtalaisesti myös espanjaa, jonka taidon Espanjan parlamentti (Cortes generales) oli asettanut ehdoksi sille, että hän saattoi tulla myös Espanjan hallitsijaksi. Hänen on kerrottu sanoneen: ”Minä puhun espanjaa Jumalalle, italiaa naisille, ranskaa miehille ja saksaa hevoselleni.” Tästä sanonnasta on kuitenkin olemassa eri versioita, ja usein sen on väitetty olevan peräisin Preussin Fredrik Suurelta.[4]

Burgundilaisilta edeltäjiltään Kaarle peri kaksi­jakoisen suhtautumi­sensa Ranskan kunin­kaisiin. Hänen äidin­kielensä oli ranska, ja hän oli omaksunut monia vaikutteita ranska­laisesta kulttuurista. Nuorena hän kävi useita kertoja Pariisissa, silloin Länsi-Euroopan suurimmassa kaupungissa. Hänen kerrotaan sanoneen: ”Pariisi ei ole kaupunki vaan kokonainen maailma” (lat. Lutetia non-urbs, sed orbis). Hänelle kihlattiin Ranskan kuninkaan Frans I:n molemmat tyttäret, Louise ja Charlotte Valoislainen, mutta he kuolivat jo lapsina. Kaarle sai perinnökseen myös Valois-dynastian kunin­kaallisen ja burgundi­laisen herttualli­sen haaran välisen pitkä­aikaisen, poliittisen ja dynastisen viha­mielisyyden.

Hallitsijakausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaarle V:n kuvalla varustettu, Antwerpenissa vuonna 1548 lyöty kupariraha, "korte".

Burgundi ja Alankomaat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaarle V, Tizian 1533, Museo del Prado, Madrid

Vuonna 1506 Kaarle peri isältään Burgundin territoriot, joihin tuolloin kuuluivat Alankomaat ja Franche-Comté. Suurin osa niistä oli Pyhän roomalaisen keisari­kunnan ja siihen kuuluneen Saksan kuningas­kunnan läänityksiä, poikkeuksena kuitenkin hänen synnyin­paikkansa Flanderi, joka oli sata­vuotisen sodan jäljiltä yhä Ranskan läänityksenä. Koska hän oli ala­ikäinen, keisari Maksimilian I nimitti hänelle sijais­hallitsijaksi hänen tätinsä Margareeta Itä­valta­laisen (1480–1530), joka oli syntyjään Itä­vallan arkki­herttuatar ja avio­liittojensa myötä Asturian leski­ruhtinatar ja Savoijin leski­herttuatar. Margareeta toimi sijais­hallitsijana vuoteen 1515 saakka. Hän sai pian todeta olevansa sodassa Ranskaa vastaan, sillä Flanderin läänityshallitsijana Kaarlea vaadittiin maksamaan veroa Ranskan kuninkaalle, kuten hänen isänsäkin oli tehnyt. Sodan tuloksena Ranska luopui vuonna 1528 vanhoista vaati­muksis­taan Flanderiin.

Vuosina 1515–1523 friisiläiset talonpojat kapinoivat Pier Gerlofs Donian ja Wijard Jelckaman johdolla Kaarlen hallitusta vastaan. Kapinalliset saavuttivat aluksi menestystäkin, mutta kärsivät sittemmin useita tappiota, joiden jälkeen viimeiset kapinallis­johtajat vangittiin ja teloitettiin vuonna 1523.

Kaarlen aikana hänen Burgundin-alueitaan laajennettiin liittämällä niihin Tournai, Artois, Utrechtin ja Groningenin provinssit sekä Geldern. Kaarlen burgundilaiset edeltäjät olivat jo yhdistäneet seitsemäntoista provinssia, mutta nimellisesti ne kaikki olivat joko Ranskan tai Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan läänityksiä. Vuonna 1549 Kaarle sääti pragmaattisen sanktion, jolla Alankomaat julistettiin yhdeksi kokonaisuudeksi, joka oli kuuluva hänen perillisilleen.[5]

Espanja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kastilian säätykokous (Cortes) vannoi Valladolidissa vuonna 1506 ja Madridissa vuonna 1510 tunnustavansa Kaarle V:n Asturian ruhtinaaksi ja ensisijaiseksi kruunun­perilliseksi äitinsä, kuningatar Johannan sijasta.[6] Toisaalta vuonna 1502 Aragonian Cortes vannoi Saragosassa valalla tunnustavansa hänen äitinsä, Johannan, kruunun­perilliseksi, mutta Saragosan arkki­piispa vakuutti, että tämä vala ei ollut pätevä eikä voinut muuttaa vallan­perimys­järjestystä, ellei sitä vahvistettu Cortesin ja kuninkaan välisellä muodollisella sopimuksella. [7] [8] Niinpä hänen isoisänsä, Aragonian kuningas Ferdinand Katolilaisen kuoltua 23. tammikuuta 1516 Johanna peri Aragonian kruunun ja tuli samalla myös sen yhteyteen kuuluneiden Katalonian, Valencian, Napolin, Sisilian ja Sardinian hallitsijaksi, kun taas Kaarlesta tuli käskynhaltija.[9] Flaamilaiset kuitenkin halusivat Kaarlen ottavan kuninkaan arvon, mitä kannatti myös hänen iso­isänsä, keisari Maksimilian I, ja paavi Leo X. Näin ollen Kaarle julistettiin Ferdinand II:n 14. maaliskuuta 1516 pidettyjen hautajaisten jälkeen sekä Kastilian että Aragonian kuninkaaksi yhdessä äitinsä kanssa. Lopulta Kastilian sijais­hallitsija, kardinaali Jiménez de Cisneros joutui hyväksymään tapahtuneen tosiasian ja tunnusti Kaarlen koko Espanjan kuninkaaksi.[10]

Koska oli poikkeuk­sellista, että Kaarle otti kuninkaan arvo­nimen äitinsä ollessa vielä elossa, neuvottelut Kastilian Cortesin kanssa Valladolidissa vuonna 1518 osoittautuivat vaikeiksi,[11] ja Kaarlen vaatimuksille asetettiinkin seuraavat ehdot: hänen oli opeteltava puhumaan espanjaa, hän ei saanut nimittää virkoihin vierasmaalaisia, hän ei saanut kuljettaa jalometalleja pois Kastiliasta ja hänen oli kunnoitettava äitinsä, kuningatar Johannan oikeuksia. Myös Aragonian Cortes ja Katalonian Corts esittivät vastalauseita,[12] mutta lopulta hänet tunnustettiin Aragonian kuninkaaksi ja Barcelonan kreiviksi yhdessä äitinsä kanssa.[13] Ferdinand II oli valloittanut myös Navarran kuningas­kunnan, mutta hän oli vannonut kunnioittavansa sen asemaa eri kuningaskuntana. Kaarlen noustua Espanjan valtaistuimelle Navarran Cortes vaati häntä saapumaan kruunajais­seremoniaan, mutta kun Kaarle kieltäytyi, asiasta tehtiin suuri joukko valituskirjelmiä.

Keisari Kaarle V haarniskassa, Peter Paul Rubens TIzianin mukaan 1600–1605.
Kaarle V:n palatsi Alhambrassa, Granadassa. Palatsi rakennettiin, kun hän oli vuonna 1526 solminut avioliiton Portugalin Isabelin kanssa ja aikoi asettua sinne asumaan.[14]lähde tarkemmin?

Kaarle saapui Espanjaan syksyllä 1516. Hänen sijais­hallitsijansa Jiménez de Cisneros valmistautui tapaamaan hänet, mutta sairastui matkalla, mahdollisesti myrkytettynä, ja kuoli ennen kuin oli kuninkaansa tavannut.[15]

Vaikka Espanjasta tuli hänen valtapiirinsä ydin, hän ei koskaan täysin kotiutunut sinne ja koki varsinkin ensimmäisinä vuosinaan hän olevansa vieras hallitsija. Kun maassa ei enää ollut Ferdinandin ja Isabellan kaltaisia voimakkaita hallitsijoita, Kaarle kohtasi yhä kasvavat määrät valituksia ja kasvavan anarkian. Espanjalaisetkaan eivät pitäneet Kaarlesta, joka ei ennestään osannut espanjaa ja joka toi mukanaan flaamilaisen seurueen. Saksalaisen kasvatuksen saanut Kaarle ei ollut edes Espanjan aateliston mieleen. Myös Kaarlen päätös nimittää virkoihin vain espanjalaista syntyperää olevia herätti herätti raivoa, sillä Kaarle oli juuri sitä ennen nimittänyt Toledon arkkipiispaksi ja Espanjan priimakseksi neuvonantajansa, alankomaalaista sukua olevan 19-vuotiaan pojan.

Vaikeuksista huolimatta Kaarle asui suurimman osan elinajastaan Espanjassa, myös viimeiset luostarissa viettämänsä vuodet. Lopulta Kaarlen tunnus­lauseesta Plus Ultra ('Vielä pidemmälle'), tuli Espanjan kansallinen motto.

Espanjassa oli vanhastaan ollut useita kuningas­kuntia, jotka oli vastikään yhdistetty ja joilla oli erilaiset valtiolliset perinteet. Kastilia oli autoritaarinen kuningas­kunta, jossa kuninkaan oma tahto oli lain ja Cortesin yläpuolella. Sitä vastoin Aragoniassa laki sitoi hallitsijaakin, ja Navarrassa monarkian suorastaan katsottiin perustuvan kansan ja hallitsijan väliseen sopimukseen. Kaarle V:n ja hänen seuraajiensa aikana erot aiheuttivat epä­selvyyttä ja kiistoja, sillä alue­ittaiset perinteet rajoittivat heidän absoluuttista valtaansa. Kaarlen aikana kuninkaan valta kasvoi, vaikka ennen äitinsä kuolemaa vuonna 1555 maan kuninkuus kuului vain osittain hänelle.

Espanjassa Kaarle sai osakseen vastustusta myös siksi, koska hän peri korkeita veroja ulkomaisiin sotiin, joihin kastilialaisilla ei juuri ollut mitään intressiä, ja koska hän sopimuksestaan huolimatta nimitti flaamilaisia korkeisiin virkoihin Espanjassa ja Amerikassa syrjäyttäen täten kastilialaiset ehdokkaat. Vastarinta huipentui comuneros-kapinaan, jonka Kaarle kukisti. Välittömästi kukistettuaan tämän kapinan Navarran syrjäytetty kuningas Henrik II ryhtyi valtaamaan maataan takaisin. Sotilaalliset operaatiot kestivät vuoteen 1524 saakka, jolloin Hondarribia antautui Kaarlen sota­voimille, mutta vasta Madridin ja Cambrain sopimukset vuonna 1528 tekivät lopun toistuvista raja­kahakoista.

Kaiken tämän jälkeen Kastilia saatiin vakaasti yhdistetyksi Habsburgien valtakuntaan, ja se tuotti suuren osan valta­kunnan sotilaallisista ja taloudellisista resursseista. Kaarlen hallitsija­kaudella budjetin vajaus kuitenkin kasvoi tavattomasti, mistä hänen seuraajansa, Espanjan kuningas Filip II:n aikana seurasi valtionvararikko.[16]

Kaarlen hallitsija­kaudella Espanja valloitti Amerikan mantereella asteekkien valtakunnan Meksikossa ja Inka­valta­kunnan Perussa sekä laajoja alueita muualtakin Keski- ja Etelä-Amerikassa. Kaarle myös järjesti Fernão de Magalhãesin käyttöön viisi laivaa, joiden matka, ensimmäinen maailman­ympäri­purjehdus, soi Espanjalle myöhemmin mahdollisuuden laajentaa imperiumiaan myös Tyynellemerelle ja valloittaa Filippiinit. Nämä alue­valtaukset eri puolilla maailmaa antoivat aiheen sanontaan, jota myöhemmin on käytetty myös Brittiläisestä imperiumista: sanottiin, että Kaarlen valta­kunnassa ”aurinko ei koskaan laskenut”. Se ei tosin tarkkaan ottaen pitänyt paikkaansa ennen kuin Espanja valloitti Filippiinit vasta Kaarlen seuraajan, Filip II:n hallitsija­kaudella.

Italia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaarlen perimä Aragonian valtakunta käsitti myös Napolin ja Sisilian kuningas­kunnat sekä Sardinian. Aragonia oli aikaisemmin hallinnut myös Milanon herttuakuntaa, mutta vuotta ennen Kaarlen nousua valta­istuimelle Ranska oli vallannut sen Marignanon taistelussa 1515. Vuonna 1522 Kaarle onnistui valloittamaan Milanon takaisin, kun hänen keisarilliset sota­joukkonsa voittivat ranskalais-sveitsiläisen armeijan Bicoccassa. Vuonna 1524 Ranskan Frans I sai jälleen aloitteen käsiinsä, tunkeutui Lombardiaan ja valloitti siellä jälleen Milanon ja monia muita kaupunkeja. Vain Pavia jäi valloittamatta, ja siellä Kaarlen keisarilliset sotajoukot vangitsivat Fransin 24. helmikuuta 1525, keisarin syntymä­päivänä, kukistivat hänen armeijansa ja ottivat jälleen hallintaansa Milanon ja Lombardian.

Tämän jälkeen Espanja pystyi pitämään hallinnassaan kaikki italialaiset alueensa, vaikka niihin jatkuvasti hyökättiin monelta taholta. Habsburgien valta­kunnan käymää kauppaa Väli­merellä pyrki estämään myös Osmanien valtakunta. Vuonna 1538 Espanja ja kaikki italialaiset valtiot muodostivat Pyhän liiton karkottaakseen osmanit, mutta liittouma kärsi tappion Prevezan taistelussa 1538. Ratkaiseva voitto osmaneista saatiin merellä vasta Kaarlen kuoleman jälkeen Lepanton taistelussa vuonna 1571.

Amerikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tizianin maalaama Kaarle V:n muotokuva.

Jo ennen Kaarlen valtaantuloa Espanja oli valloittanut siirtomaita Amerikasta, pääasiassa Karibianmeren saarilta. Kaarlen hallitsija­kaudella konkistadorit kuten Hernán Cortés ja Francisco Pizarro kuitenkin laajensivat suuresti Espanjan amerikkalaisa alueita valloittamalla asteekkien ja inkojen valtakunnat, jotka vuosien 1519 ja 1542 välillä liitettiin Kaarlen valtakuntaan Uuden Espanjan ja Perun varakuningaskuntina. Nämä onnistuneet valloitukset yhdessä Magalhãesin vuonna 1522 tekemän maailmanympäripurjehduksen kanssa saivat Kaarlen vakuuttuneeksi siitä, että hänellä oli jumalallinen kutsumus­tehtävä kristi­kunnan johtajana, joka yhä koki olevansa islamin vakavasti uhkaamana. Valloitukset vahvistivat Kaarlen asemaa myös siten, että valtion rahastoon saatiin suuri määrä kultaa ja hopeaa. Konkistadori Berbal Diaz del Castello huomauttikin: "Me tulimme auttamaan Jumalaa ja hänen Majesteettiaan, tuomaan valon pimeydessä olleille, ja myös hankkimaan vaurautta, jota useimmat miehet himoitsevat."[17]

Vuonna 1528 Kaarle luovutti Venezuelan provinssin Bartholoméus V. Welserin hallittavaksi, sillä hän ei pystynyt maksamaan tälle velkojaan rahana. Tämä hallintaoikeus, joka tunnettiin nimellä Klein-Venedig (Pikku Venetsia), peruutettiin vuonna 1546. Vuonna 1550 Kaarle kutsui Valladolidiin koolle kongressin, jossa oli käsiteltävä kysymystä siitä, olivatko uuden maailman alku­peräis­kansoja vastaan käytetyt voimatoimet moraalisesti oikeutettuja. Tähän kokoukseen osallistui muun muassa Bartolomé de las Casas.

Kaarle V:n uskotaan olleen ensimmäinen, joka jo vuonna 1520 ehdotti kanavan rakentamista Panamankannaksen poikki.[18]

Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isoisänsä, keisari Maksimilian I:n kuoltua vuonna 1519 Kaarle peri Habsburgien monarkian kruunun. Hän oli myös luonnollinen ehdokas Pyhän saksalais-roomalaisen keisari­kunnan keisariksi. Keisarin asema ei kuitenkaan ollut perinnöllinen, vaan vaaliruhtinaat valitsivat keisarin. Muita varteen­otettavia ehdokkaita vaalissa olivat Saksin vaali­ruhtinas Fredrik III, Ranskan kuningas Frans I ja Englannin kuningas Henrik VIII. Vaali­ruhtinaiden kokous, kur, päätti 28. kesäkuuta 1519 valita Kaarlen keisariksi. Vuonna 1530 paavi Klemens VII kruunasi hänet keisariksi Bolognassa, mutta hän jäi valta­kunnan viimeiseksi paavin kruunaamaksi keisariksi.[19]

Kaarle V:n Habsburg valtakunta

Keisarin valtaa rajoitti saksalaisten ruhtinaiden vahva asema. Heillä oli luja jalansija keisarikunnan alueilla, mutta Kaarle ei sallinut niin käyvän myös Alankomaissa.

Inkvisitio tuli keisarikunnassa käyttöön vuonna 1522. Vuodesta 1550 lähtien kuoleman­tuomio uhkasi kaikkia kerettiläisiä, jotka eivät katuneet. Myöskään poliittisissa kysymyksissä ei suvaittu poikkeavia mieli­piteitä, ei varsinkaan Kaarlen syntymä­kaupungissa, jossa Kaarle itse Alban herttuan tukemana kukisti Ghentin kapinan helmikuussa 1540.[5] Vuonna 1556 Kaarle luopui keisarin kruunusta veljensä Ferdinandin hyväksi. Kuitenkin pitkäaikaisen kiistan ja asian byrokraattisen käsittelyn vuoksi keisarinhovi ei hyväksynyt hänen kruunusta luopumistaan ennen kuin 24. helmikuuta 1558, johon saakka Kaarle oli yhä laillisesti keisari.

Ranska

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ranska Kaarle V:n alueiden ympäröimän. Violetti = Aragonia, Napoli ja Sisilia ym.; punainen = Kastilia, oranssi = Burgundi ja Alankomaat, keltainen = Itävalta ja muut Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan alueet.
Kaarle V asepuvussa. Juan Pantoja de la Cruz 1605, El Escorial Madrid
Kaarle V ratsailla. Antoon van Dyck 1620, Galleria degli Uffizi, Firenze.

Suurta osaa Kaarlen valta­kautdesta leimasivat risti­riidat Ranskan kanssa, joka sai todeta olevansa Kaarlen hallitsemien alueiden ympäröimänä samaan aikaan, kun se vielä havitteli Italian herruutta. Vuonna 1520 Kaarle vieraili Englannissa, jossa hänen tätinsä Katariina Aragonialainen taivutteli avio­miestään Henrik VIII:ta liittoutumaan keisarin kanssa. Vuonna 1508 Henrik löi Kaarlen Sukka­nauha­ritari­kunnan ritariksi.[20] Tapauksen kunniaksi pystytetty muisto­laatta on yhä paikoillaan Windsorin linnan Pyhän Yrjön kappelissa.

Kaarlen ensimmäinen sota hänen pitkäaikaista vihollistaan Ranskan Frans I:tä vastaan alkoi vuonna 1521. Kaarle liittoutui Englannin ja paavi Leo X:n kanssa Ranskaa ja Venetsiaa vastaan. Aluksi hän menestyi hyvin, sai karkotetuksi ranskalaiset Milanosta, voitti ja vangitsi Fransin Pavian taistelussa 1525. Päästäkseen vapaaksi Ranskan kuninkaan oli Madridin rauhan­sopimuksessa 1526 luovutettava Burgundi Kaarlelle ja lopetettava tukensa Navarran kuninkuutta tavoitelleelle Henrik II:lle.

Päästyään vapaaksi Frans ja Pariisin parlamentti tuomitsivat rauhansopimuksen, koska se oli allekirjoitettu pakon alaisena. Tämän jälkeen Ranska liittyi Cognacin liittoutumaan, jonka paavi Klemens VII oli solminut Englannin Henrik VIII:n, Venetsian, Firenzen ja Milanon kanssa vastustaakseen keisarikunnan ylivaltaa Italiassa. Seuranneessa sodassa Kaarle V:n joukot ryöstivät Rooman vuonna 1527 ja käytännössä vangitsivat paavi Klemens VII:n ja samalla estivät tätä mitätöimästä Englannin Henrik VIII:n ja Katariina Aragonialaisen avioliittoa. Tämän vuoksi Henrik katkaisi välinsä Roomaan ja pani samalla alulle Englannin uskonpuhdistuksen.[21][22] Muutoin sota jäi ratkaisemattomaksi. Vuonna 1529 Cambrain rauhansopimuksessa, jota sanotaan "naisten rauhaksi" (Paix de Dames), koska sen neuvottelivat keskenään Kaarlen täti Margareeta Itävaltalainen ja Fransin äiti Louise Savoilijainen, Frans luopui vaatimuksistaan Italiassa mutta sai pitää Burgundin herttuakunnan.

Nizzan aselepo 1538. Tilanne on lavastettu, Frans I ei suostunut allekirjoittamaan sopimusta samassa huoneessa Kaarle V:n kanssa.

Kolmas sota syttyi vuonna 1535 Milanon viimeisen Sforza-herttuan kuoltua. Silloin asetti oman poikansa Filip II:n Milanon herttuaksi, vaikka Frans vaati sitä itselleen. Tämäkin sota jäi ratkaisemattomaksi. Frans ei onnistunut valloittamaan Milanoa, vaikkakin sai suurimman osan Kaarlen liittolaisen Savoijin herttuakunnan alueista ja sen pää­kaupungin Torinon. Nizzassa vuonna 1538 tehty aselepo lopetti sodan, mutta vain lyhyeksi ajaksi. Vuonna 1542 alkoi uusi sota, jossa Frans liittoutui osmani­sulttaani Suleiman I:n kanssa, kun taas Kaarle liittoutui jälleen Henrik VIII:n kanssa. Vaikka Ranskan ja osmanien laivastot onnistuivat valloittamaan Nizzan, Ranska ei onnistunut etenemään Juareziin saakka, kun taas keisarikunnan ja Englannin sotav­oimien tunkeutuminen Kaarlen itsensä johdolla pohjois-Ranskaan aluksi onnistui, mutta lopulta siitä luovuttiin, ja vuonna 1544 tehty rauhan­sopimus palautti valta­kunnat rajoineen sellaiseksi kuin ne olivat olleet ennen sotaa.

Viimeisen sodan Kaarle kävi Fransin poikaa ja seuraajaa Henrik II:ta vastaan vuodesta 1551 lähtien. Kaarle saavutti aluksi voittoja Lorrainessa, jossa hän valloitti Metzin, mutta Italiassa ranskalaiset voittivat hänet. Kaarle luopui kruunusta sodan vielä kestäessä ja jätti sodan johdon pojalleen Filip II:lle ja veljelleen Ferdinand I:lle.

Sodat Osmanien valtakuntaa vastaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaarle oli jatkuvasti sodassa Osmanien valtakuntaa ja sen sulttaania Suleiman Suurta vastaan. Hänen suuri tappionsa Mohácsin taistelussa Unkarissa vuonna 1526 sai suuren osan Eurooppaa kauhun valtaan.[23][24]

Vuonna 1529 osmanit yrittivät valloittaa Wienin, mutta epä­onnistuivat, ja näin muslimien eteneminen Keski-Euroopassa saatiin pysäytetyksi. Kaarlen ja Suleimanin kamppailu Välimeren herruudesta ratkesi kuitenkin sulttaanin hyväksi, vaikka espanjalaiset saavuttivatkin voittoja ja onnistuivat muun muassa valloittamaan Tunisin vuonna 1535. Osmanien laivasto hallitsi itäistä Väli­merta voitettuaan Prevezan taistelun vuonna 1538 ja vielä ylivoimaisemmin Kaarlen kuoleman jälkeen vuonna 1560 käydyn Djerban taistelun jälkeen. Samaan aikaan islamilaiset barbareskit, jotka toimivat sulttaanin vallan ja valvonnan alaisina, tekivät toistuvasti tuhojaan Espanjan ja Italian rannikoilla, lamauttivat Espanjan merikaupan ja nakersivat Habsburgin vallan perustuksia.

Vuonna 1536 Ranskan Frans I liittoutui Sulemainin kanssa Kaarlea vastaan. Vaikka Frans vuonna 1538 taivuteltiinkin allekirjoittamaan rauhansopimus, hän liittoutui osmanien kanssa uudestaan vuonna 1542. Seuraavana vuonna Kaarle liittoutui Henrik VIII:n kanssa ja pakotti Fransin alle­kirjoittamaan Crépy-en-Laonnois'n aselevon. Vuonna 1547 Kaarle alle­kirjoitti osmanien kanssa nöyryyttävän Adrianopolin rauhan, koska alituisiin sota­toimiin oli kulunut liiaksi varoja.[25] Tässä sopimuksessa Kaarlesta käytetään vain arvonimeä "Espanjan kuningas" hänen pitkän arvo­nimi­luettelonsa sijasta,[26] sillä sopimustekstin laatijoiden mukaan maailmassa saattoi olla vain yksi keisari, joka oli Suleiman. Keisari­kunnan valtio­päivilläkin protes­tantti­set edustajat usein äänestivät Turkkia vastaan käytyihin sotiin myönnettäviä määrärahoja vastaan, sillä monet protes­tantit pitivät muslimien etenemistä hyvänä vasta­painona katolisille mahdeille.

Kaarle V yritti neuvotella liittosopimuksesta myös Persian safavidien kanssa saadakseen osmanit kahden rintaman sotaan. Yhteis­ymmärrykseen päästiinkin, mutta suuret väli­matkat aiheuttivat suuria vaikeuksia. Safavidit kuitenkin ryhtyivät sotaan osmaneja vastaan vuonna 1532, jolloin näiden oli jaettava sotilaalliset voima­varansa kahdelle suunnalle. Näin Kaarleen osmanien taholta kohdistunut uhka joksikin ajaksi helpottui.[27]

Protestanttinen uskonpuhdistus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotilaallisten saavutustensa ohella Kaarle tunnetaan parhaiten protes­tantti­sen uskon­puhdistuksen vastustajana. Osa saksalaisista ruhtinaista hylkäsi katolisen kirkon ja muodosti Schmalkaldenin liiton haastaakseen Kaarlen vallan sotilaallisin keinoin.

Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijana Kaarle kutsui Martti Lutherin vuonna 1521 Wormsin valtio­päiville luvaten taata hänen turvalli­suutensa, jos hän saapuisi paikalle. Aluksi hän oli väheksynyt Lutherin teesejä nimittäen niitä ”kahden munkin väliseksi riidaksi”, mutta myöhemmin hän julisti Lutherin kannattajineen valtakunnankiroukseen. Hän ei voinut kuitenkaan ryhtyä tarmokkaisiin toimiin protestanttisuutta vastaan, kun hänellä oli täysi työ muiden huolen­aiheiden kanssa.

Vuosina 1524–1526 Saksassa käytiin talonpoikaissota, ja vuonna 1531 muodostettiin luterilainen Schmalkaldenin liitto. Kaarle delegoi vastuun Saksasta enenevässä määrin veljelleen Ferdinandille keskittyen itse muualla kohtaamiinsa ongelmiin.

Jotta uskonsotia ei olisi syttynyt muissa Kaarlen hallitsemissa maissa, kutsuttiin vuonna 1545 osittain hänen aloitteestaan koolle Trenton kirkolliskokous, joka aloitti vasta­uskon­puhdistuksen. Kaarle saikin muutamat Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan alaiset ruhtinaat katolisen kirkon puolelle. Lutherin kuolinvuonna 1546 hän julisti Schmalkaldenin liiton laittomaksi, vaikka se oli jo saanut hallintaansa erään toisen ruhtinaan alueet. Hän karkotti liiton joukot Etelä-Saksasta; Mühlbergin taistelussa hän voitti Juhana Fredrikin, ja vuonna 1547 hän vangitsi Hessenin Filip Jalomielisen. Augsburgin interimissä 1548 päästiin väli­aikaiseen sopuun, kun protes­tanteille tehtiin pieniä myönnytyksiä, kunnes Trenton kirkollis­kokous palauttaisi yhtenäisyyden. Suuri osa protes­tanteista kuitenkin hylkäsi välirauhan ja jotkut heistä vastustivat sitä hyvin aktiivisesti. Protes­tantti­set ruhtinaat nousivat vuonna 1542 Ranskan Henrik II:n tuella kapinaan Kaarlea vastaan, minkä vuoksi Kaarle vetäytyi Alanko­maihin.

Kaarlen hallitsijakaudella Ignatius Loyola perusti jesuiitta­järjestön, jonka tarkoituksena oli vastustaa protestantti­suutta rauhan­omaisesti, intellektu­aalisin keinoin, kun taas Espanja joiden­kin kirjoittajien mukaan välttyi uskon­sodilta pitkälti Kaarlen väki­vallattomien toimien ansiosta.

Terveydentila

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaarle V ikääntyneenä, Tizianin mukaan n. 1550-luku

Kaarle kärsi ylikasvaneesta alaleuasta (mandibulaarinen prognatismi), mikä paheni Habsburgien suvun seuraavissa sukupolvissa ja on antanut aiheen termille Habsburgin leuka. Tähän vaikutti suvun pitkä­aikainen sisä­siittoisuus, jota yleisesti harjoitettiin hallitsija­suvuissa, jotta perintöalueet pysyisivät dynastian hallinnassa. Hänen oli vaivalloista pureskella ruokansa kunnolla, ja sen vuoksi hänellä oli pitkään myös ruoan­sulatus­vaivoja. Tämän vuoksi hän tavallisesti söi yksin.[28]

Hän kärsi myös epilepsiasta[29] ja jo 28-vuotiaasta lähtien kihdistä,[30] jonka toden­näköisesti aiheutti enimmäkseen punaista lihaa ja alkolipitoisia juomia sisältänyt ruoka­valio[31] tai vesiputkista irronnut lyijy.[30] Vanhuudessa vakava kihti teki hänet raajarikoksi. Luovuttuaan vallasta häntä jouduttiin Yusten luostarissa kuljettamaan kantotuolilla. Hänen huoneisiinsa jouduttiin rakentamaan luiska, jotta niihin pääsisi helpommin.[28]

Vallasta luopuminen ja viimeiset vuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaarle V:n makuuhuone, Palacío de Yuste, Cáceres

Kaarle luopui hallitsemistaan alueista vaiheittain. Ensin hän luovutti Sisilian ja Napolin valta­istuimet, jotka molemmat olivat paavin läänityksiä, sekä Milanon herttua­kunnan pojalleen Filipille vuonna 1554. Hän ilmoitti asiasta 25. heinäkuuta, ja vuoden lokakuussa paavi Julius III kruunasi Filipin Napolin ja Sisilian kuninkaaksi.[32] Seuraavana vuonna, 25. lokakuuta 1555 hän ilmoitti julkisesti Alankomaiden valtiopäivillä luopuvansa näistä maista ja Charolais'n kreivikunnasta voidakseen vetäytyä luostariin.[32] Espanjan kruunun hän luovutti tammikuussa 1556 vähin äänin Filipille.[32]

Kaarle vetäytyi Yusten luostariin syrjäiseen Extremaduraan, mutta piti yhä yllä laajaa kirjeen­vaihtoa ja seurasi keisari­kunnan asioita kuolemaansa saakka. Hän kärsi vakavasta kihdistä,[30] ja jotkut tutkijat ovat päätelleet, että hän päätti luopua vallasta sen jälkeen, kun vuonna 1552 sattunut kohtaus pakotti hänet lykkäämään yritystä Metzin takaisin­valtaamiseksi, missä hänet voitettiin. Hän eli yksinään erillisessä luostarissa, jossa oli rivissä kelloja joka seinällä, minkä jotkut historioitsijat arvelevat symboloineen hänen valta­kauttaan ja ajan puutetta.[33] Kaarlen veli Ferdinand I, joka jo hallitsi Habsburgeille vanhastaan kuuluneita alueita, seurasi häntä Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarina sen jälkeen, kun hän vähän ennen kuolemaansa luopui keisarin arvostaankin.[32]

Kaarle I:n hauta (ylinnä), El Escorialin kuninkaallisen San Lorenzon luostarin kirkon Kuninkaallinen krypta, Kuninkaiden pantheon

Kaarle kuoli malariaan 21. syyskuuta 1558.[34][30] Kaksi­kymmentä­kuusi vuotta myöhemmin hänen maalliset jäännöksensä siirrettiin hänen poikansa Filip II:n rakennuttaman El Escorialin kuninkaallisen San Lorenzon luostarin kirkon Kuninkaalliseen kryptan, Kuninkaiden pantheoniin.

Avioliitto ja lapset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaarle avoitui 10. maaliskuuta 1526 Sevillassa serkkunsa, Portugalin prinsessa Isabellan (1503–1539) kanssa, joka oli Portugalin kuningas Emanuel I:n ja tämän toisen puolison Maria Aragonialaisen tytär ja kuningas Juhana III:n sisar.

Heille syntyi seitsemän lasta, joista aikuiseksi elivät:[35]

Isabella toimi usein Espanjan sijaishallitsijana Kaarlen ollessa muissa maissa. Koska Filip II oli Portugalin kuningas Manuel I:n tyttären­poika, Filipillä oli sijansa myös Portugalin kruunun­perimys­järjestyksessä, ja hän vaatikin itselleen myös Portugalin kruunua setänsä, Henrik I:n kuoltua vuonna 1580. Täten sai alkunsa Iberian unioni.

Kaarlella oli myös useita rakastajattaria. Heidän kanssaan hän sai lapsia, joista kahdesta tuli myöhemmin Espanjan Alanko­maiden käskynhaltijoita:

Kaarle V:n vaakuna

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaarlen, Itävaltan arkkiherttuan ja Burgundin herttuan vaakuna, kun hänet lyötiin Sukkanauharitarikunnan ritariksi

Kaarle V:n vaakuna oli hyvin monimutkainen, sillä se oli yhdistetty hänen hallitsemiensa maiden ja alueiden vaakunoista. Oheinen kuva esittää vaakunaa hänen valta­piirinsä ollessaan laajimmillaan. Tällöin hän oli Kastilian, Léonin, Aragonian, Molempain Sisiliain ja Granadan kuningas, ja näiden maiden vaakunat on yhdistettyinä kilven ensimmäisessä ja neljännessä kentässä. Lisäksi hän oli Itävallan arkkiherttua, Burgundin ja Brabantin herttua, Flanderin ja Tirolin kreivi, ja näiden alueiden vaakunat ovat yhdistetyinä toisessa ja kolmannessa kentässä.

Kilven ulkopuolella ovat kuvattuina Herakleen pylväät ja niissä tunnuslause "Plus Ultra", mikä viittaa meren­takaiseen imperiumiin. Kilven ympärillä on Kultainen talja osoittamassa hänen asemaansa ritari­kunnan suur­mestarina. Sen jälkeen kun hänet vuonna 1519 kruunattiin keisariksi, vaakunaan lisättiin keisarikunnan kruunu sekä Pyhän saksalais-roomalaisen keisari­kunnan kaksipäinen kotka ja sen taakse Burgundin espanjalainen risti. Aragonian ja Sisilian vaakunoiden yhteyteen lisättiin vuonna 1520 Jerusalemin, Napolin ja Navarran vaakunat.

Arvonimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaarle V korotettuna vihollistensa yläpuolelle. Vas.: Suleiman Suuri, paavi Klemens VII, Ranskan Frans I, Jülich-Cleves-Bergin herttua Vilhelm, Saksin vaaliruhtinas Johan Fredrik I ja Hessenin maakreivi Filip I. Giulio Clovio 1500-luvun puoliväli

.

Arvonimi Alkaen Päättyen Hallitsijanimi
Burgundin titulaarinen herttua 25. syyskuuta 1506 16. tammikuuta 1556 Kaarle II
Brabantin herttua 25. syyskuuta 1506 25. lokakuuta 1555 Kaarle II
Limburgin herttua 25. syyskuuta 1506 25. lokakuuta 1555 Kaarle II
Lothierin herttua 25. syyskuuta 1506 25. lokakuuta 1555 Kaarle II
Luxemburgin herttua 25. syyskuuta 1506 25. lokakuuta 1555 Kaarle III
Namurin maakreivi 25. syyskuuta 1506 25. lokakuuta 1555 Kaarle II
[36] Burgundin pfalzkreivi 25. syyskuuta 1506 5. helmikuuta 1556 Kaarle II
Artois'n kreivi 25. syyskuuta 1506 25. lokakuuta 1555 Kaarle II
[37] Charolais'n kreivi 25. syyskuuta 1506 21. syyskuuta 1558 Kaarle II
Flanderin kreivi 25. syyskuuta 1506 25. lokakuuta 1555 Kaarle III
Hainault'n kreivi 25. syyskuuta 1506 25. lokakuuta 1555 Kaarle II
Hollannin kreivi 25. syyskuuta 1506 25. lokakuuta 1555 Kaarle II
Zeelandin kreivi 25. syyskuuta 1506 25. lokakuuta 1555 Kaarle II
Geldersin kreivi 12. syyskuuta 1543 25. lokakuuta 1555 Kaarle III
Zutphenin kreivi 12. syyskuuta 1543 25. lokakuuta 1555 Kaarle II
Kastilian ja Leónin kuningas 14. maaliskuuta 1516 16. tammikuuta 1556 Kaarle I (kanssahallitsijana Johanna 14. maaliskuuta 1516 – 12. huhtikuuta 1555)
Aragonian ja Sisilian kuningas 14. maaliskuuta 1516 16. tammikuuta 1556 Kaarle I (kanssahallitsijana Johanna 14. maaliskuuta 1516 – 12. huhtikuuta 1555)
Barcelonan kreivi 14. maaliskuuta 1516 16. tammikuuta 1556 Kaarle I
Napolin kuningas 14. maaliskuuta 1516 25. heinäkuuta 1554 Kaarle IV (kanssahallitsijana Johanna III 14. maaliskuuta 1516 – 25. heinäkuuta 1554)
Roomalaisten kuningas 28. kesäkuuta 1519 24. helmikuuta 1530 Kaarle V
Pyhä Rooman keisari 24. helmikuuta 1530 24. helmikuuta 1558 Kaarle V
Itävallan arkkiherttua 12. tammikuuta 1519 12. tammikuuta 1521 Kaarle I

Keisariperhe hankki Kaarlen hallitsijakaudella myös Unkarin, Böömin ja Kroatian kuninkuuden, mutta nämä arvot kuuluivat sekä nimellisesti että tosiasiallisesti hänen veljelleen Ferdinandille, joka pani alulle Habsburgien neljäsataa vuotta kestäneen valtakauden näissä maissa.

Kaarle V:n testamentin mukaan Unkarin, Dalmatian, Kroatian ja muiden itäisten alueiden kuninkuus tuli kuulumaan hänen pojanpojalleen, Filip II:n pojalle, Asturian prinssi Kaarlelle, joka kuitenkin kuoli nuorena.

Kokonaisuudessaan Kaarlen arvonimiluettelo kuului seuraavasti:

Kaarle, Jumalan armosta Pyhä Rooman keisari, ikuinen Augustus, Saksan kuningas, Italian kuningas, koko Espanjan, Kastilian, Aragonian, Léonin, Unkarin, Dalmatian, Kroatian, Navarran, Grenadan, Toledon, Valencian, Galician, Mallorcan, Sevillan, Cordoban, Murcian, Jaénin, Algarvesin, Algecirasin, Gibraltarin ja Kanariansaarten kuningas, Molempain Sisiliain, Sardinian ja Korsikan kuningas, Jerusalemin kuningas, Länsi- ja Itä-Intian sekä valtameren saarten ja manteren kuningas, Itävallan arkkiherttua, Burgundin, Brabantin, Lorrainen, Styrian, Kärntenin, Carniolan, Limburgin, Luxemburgin, Gelderlandin, Neopatrian ja Württembergin herttua, Alsacen maakreivi, Schwabenin, Asturian ja Katalonian ruhtinas, Flanderin, Habsburgin, Tirolin, Gorizian, Barcelonan, Artois'n, Burgundin Pfalzin, Hainaut'n, Hollannin, Zeelandin, Ferretten, Kyburgin, Namurin, Roussillonin, Cerdagnen, Drenthen ja Zutphenin kreivi, Pyhän Rooman keisarikunnan, Burgaun, Oristanon ja Gocianon maakreivi, Frieslandin, Wendin marskimaan, Pordenonen, Biskajan, Molinin, Salinsin, Tripolin ja Mechelenin herra.

Mainintoja kirjallisuudessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eschutcheon of Charles V, John Singer Sargentin vesivärimaalaus vuodelta 1912.

Kaarle V:een liittyy suuri joukko legendoja ja kansantarinoita. Myös kaunokirjallisuudessa on runsaasti viittauksia hänen elämäänsä liittyviin historiallisiin tapahtumiin ja romanttisiin seikkailuihin, hänen suhteeseensa Flanderiin ja hänen vallastaluopumiseensa. Hänen nimeään käytetään myös kaupallisten tuotteiden markkinointiin.[38]

  • Kaarle V esiintyy hahmona Christopher Marlowen näytelmässä Doctor Faustus. Sen 4. näytöksen ensimmäisessä kohtauksessa Faustus saapuu hoviin keisarin pyynnöstä, ja Mefistofeleen avustuksella hän manaa Aleksanteri Suuren hengen osoittaakseen taianomaiset kykynsä.
  • Joan de Grieckin teoksessa De heerelycke ende vrolycke daeden van Keyser Carel den V (1674) on koottuna lyhyitä kertomuksia, anekdootteja, lainauksia ja legendoja Kaarle V:n ja muiden kuuluisien tai tavallisten henkilöiden kohtaamisista. Ne kuvaavat hänet jalona kristillisenä monarkkina, jolla on täydellisen kosmopoliittinen persoonallisuus ja vahva huumorintaju.
  • Sitä vastoin Charles De Costerin teoksessa Thyl Ulenspeiegel (1867) Kaarle V tuomittiin kuolemansa jälkeen helvettiin rangaistukseksi inkvisition toiminnasta hänen valtakaudellaan. Rangaistukseksi hän joutui itse kokemaan kaikki inkvisition kiduttamien henkilöiden tuskat. De Costerin teoksessa mainitaan myös tarina Oudenaarden vaakunaan liittyvästä jupakasta sekä tarina berchemiläisestä talonpojasta, joka esiintyy myös Louis Paul Boonin teoksessa Het geuzenboek (1979). Abraham Hansin (1882–1939) teoksessa De liefdesavonturen van keizer Karel in Vlaanderen esiintyvät molemmat tarinat.
  • Lordi Byronin oodi Napoleon Bonapartelle viittaa Kaarleen "Espanjalaisena".
  • Ernst Krenekin oopperassa Karl V (opus 73, 1930) selvitellään nimihenkilön luonnetta välähdyksinä
  • Giuseppe Verdin oopperan Ernani kolmannessa näytöksessä esitetään Kaarlen valinta Pyhäksi Rooman keisariksi. Kaarle (oopperassa Don Carlo) rukoilee Kaarle Suuren haudalla. Kun hänet julistetaan valituksi Carlo Quintoksi hän julistaa yleisen armahduksen, joka koskee myös rosvoa Ernania, joka on seurannut häntä murhatakseen hänet kilpailijana Elviran rakkaudesta. Ooppera, joka perustuu Victor Hugon näytelmään Hernani, kuvaa Kaarlen paatuneena ja kyynisenä seikkailijana, joka kuitenkin muuttuu luonteeltaan vastuulliseksi ja armolliseksi hallitsijaksi, kun hänet valitaan keisariksi.
  • Toisen Verdin oopperan Don Carlo loppukohtauksessa käy ilmi, että henkilö, joka pelastaa Don Carlon, Filip II:n pojan isältään ja inkvisitiolta ja vie hänet mukaansa Yusten luostariin, on tämän isoisä, Kaarle V, joka elää viimeiset vuotensa erakkona.
  • Dashiell Hammettin rikosromaanissa Maltan haukka haukkapatsaan sanotaan olevan tarkoitettu lahjaksi Kaarle V:lle.
  • Flaamilaisen legendan mukaan Kaarle olisi tarjoillut olutta Olenin kylässä ja suosinut ikänsä olutta viinin sijasta. Tämän vuoksi useita olutmerkkejä on nimetty hänen mukaansa.[39][40][41][42]
  • Kaarle V on huomattava henkilö Simone de Beauvoirin romaanissa Tous les hommes sont mortals.
  • Kaarle V tavataan myös Mika Waltarin historiallisessa veijariromaanissa Mikael Karvajalka.
  • Torben Liebrect näyttelee Kaarle V:tä elokuvassa Luther, joka kuvaa Martti Lutherin elämää Augsburgin valtiopäiviin saakka.
  • Sebastian Armesto esittää Kaarle V:tä televisiosarjassa Tudors.

Esivanhemmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaarle V:n esivanhemmat
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Ernest, Itävallan herttua
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Fredrik III, Pyhä Rooman keisari
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Cymburgis Masovialainen
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Maksimilian I, Pyhä Rooman keisari
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Edvard I, Portugalin kuningas
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Eleanor, keisarinna
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Eleanor Aragonialainen
 
 
 
 
 
 
 
 
Filip I, Kastilian kuningas
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Filip, Burgundin herttua
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Kaarle I, Burgundin herttua
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Portugalin Isabella
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Maria, Burgundin herttuatar
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Kaarle I, Bourbonin herttua
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Bourbonin Isabella
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Burgundin Agnes
 
 
 
Kaarle V, Pyhä Rooman keisari
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Ferdinand I, Aragonian kuningas
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Juhana I, Aragonian kuningas
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Eleanor Alburquerquelainen
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Ferdinand II, Aragonian kuningas
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Fadrique Enríquez de Mendoza
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Juana Enriquez
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Mariana Gernández de Córdoba
 
 
 
 
 
 
 
 
Johanna
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Henrik II, Kastilian kuningas
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Juhana I, Kastilian kuningas
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Katarina Lancasterilainen
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Isabella, Kastilian kuningatar
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Juhana, Portugalin konstaapeli
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Portugalin Isabella, Kastilian kuningatar
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Isabella Barcecelosilainen
 
 
 
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Charles V, Holy Roman Emperor

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Grimberg, Carl: Kansojen historia (osa 11): Löytöretket & uskonpuhdistus. WSOY, 1982. ISBN 951-0-09739-X

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Charles V and Philip II Spain: A Country Study. Library of Congress, 1988.
  2. ↑ Diet of Worms. Encyclopedia Britannica
  3. ↑ Peace of Augsburg. Encyclopedia Britannica
  4. ↑ Burke, "Languages and communities in early modern Europe" p. 28; Holzberger, "The letters of George Santayana" p. 299
  5. ↑ a b Henry Kamen: Spain, 1469–1714: a society of conflict, 3. painos. Harlow, Yhdistynyt kuningaskunta: Pearson Education, 2005. ISBN 0-582-78464-6 Teoksen verkkoversio.
  6. ↑ Manuel Colmeiro: Nimeke = Cortes de los antiquos reinos de León y de Castilla, 1883}}
  7. ↑ Estudio documental de la moneda castellana de Carlos I fabricada en los Países Bajos (1517); José María de Francisco Olmos, Revista General de Información y Documentación 2003, vol 13, núm.2 (Universidad complutense de Madrid), s. 137
  8. ↑ Estudio documental de la moneda castellana de Juana la Loca fabricada en los Países Bajos (1505–1506); José María de Francisco Olmos, Revista General de Información y Documentación 2002, vol 12, núm.2 (Universidad complutense de Madrid), s. 299
  9. ↑ Estudio documental de la moneda castellana de Carlos I fabricada en los Países Bajos (1517); José María de Francisco Olmos, s. 138
  10. ↑ Estudio documental de la moneda castellana de Carlos I fabricada en los Países Bajos (1517); José María de Francisco Olmos, s. 139–140.
  11. ↑ Manuel Colmeiro: ”XXIV luku”, Cortes de los antiguos reinos de León y de Castilla. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio.
  12. ↑ Historia general de España; Modesto Lafuente (1861), s. 51–52.
  13. ↑ Fueros, observancias y actos de corte del Reino de Aragón; Santiago Penén y Debesa, Pascual Savall y Dronda, Miguel Clemente (1866), page 64[vanhentunut linkki]
  14. ↑ Díez Jorge María Elena: The Alhambra and The Generalife, art historical guide. University of Granada and Department of Innovation. ISBN 84-338-3951-9
  15. ↑ Encyclopædia Britannica, vuoden 1911 painos.
  16. ↑ Elliot, J.H. Imperial Spain 1469–1716. Penguin Books (New York: 2002), s. 208.
  17. ↑ William Hickling Prescott: History of the Conquest of Mexico, with a Preliminary View of Ancient Mexican Civilization, and the Life of the Conqueror, Hernando Cortes. (3. painos) Electronic Text Center, University of Virginia Library, 1873. ISBN 1-152-29570-5 Teoksen verkkoversio.
  18. ↑ Frederic Haskin: The Panama Canal. Doubledaym Page & Company, 1913. lähde tarkemmin?
  19. ↑ William Maltby, The Reign of Charles V (St. Martin's Press, 2002)
  20. ↑ Charles of Austria, later Charles I, King of Spain, and Charles V, Holy Roman Emperor. The Royal Collection. Web Archive 2015.
  21. ↑ Holmes (1993), sivu 192.
  22. ↑ Froude (1891), sivut 35, 90–91 ja 96–97. Huomautus: linkki johtaa sivulle 480; valitse View All -toiminto.
  23. ↑ Bryan W. Ball: A Great Expectation, s. 142. Brill Publishers, 1975. ISBN 90-04-04315-2
  24. ↑ Life Span of Suleiman The Magnificent, 1494–1566 Personal.umich.edu. Viitattu 28.5.2014.
  25. ↑ Ground Warfare: An International Encyclopedia, Volume 1. Stanley Sandler. ISBN1-57607-733-0 Teoksen verkkoversio.
  26. ↑ Crowley, s. 89.
  27. ↑ Milo Kearney: The Indian Ocean in world history, s. 112, 2004
  28. ↑ a b Dr. Martyn Rady, University of London, luennot 2000.
  29. ↑ German Epilepsy Museum Kork Epilepsiemuseum.de. Viitattu 28.5.2014.
  30. ↑ a b c d Bohannon, John: Case Closed: Charles V Had Gout. Mummified fingertip helps solve mystery of Middle Age ruler's death. News from Science, 2.8.2006. Haettu 7.1.2024.
  31. ↑ "Tests confirm old emperor's gout diagnosis." His The Record. 4. elokuuta 2006, Nation.
  32. ↑ a b c d Fernand Braudel, The Mediterranean and the Mediterranean World in the Age of Philip II, vol. 2 (Berkeley: University of California Press, 1995), 935–936 ja huomautukset.
  33. ↑ The severe gout of Holy Roman Emperor Charles V. N. Engl. J. Med., elokuu 2006, 355. vsk, nro 5, s. 516–20. PubMed:16885558 doi:10.1056/NEJMon060780 ISSN 0028-4793
  34. ↑ The cause of death of Emperor Charles V. Parassitologia, Määritä ajankohta! PubMed:18412053
  35. ↑ Isabella of Portugal (1503–1539) Women in World History: A Biographical Encyclopedia. Viitattu 8.3.2018.
  36. ↑ Juan E. Tazón: The Life and Times of Thomas Stykeley, 1525–1578. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio.[vanhentunut linkki]
  37. ↑ Conde de Charolais, tituulo que llevó el emperador hasta su muerte (Miscelánea de artículos publicados en la revista "Hidalguía"). Books.google.es, 2012. Teoksen verkkoversio.
  38. ↑ Keizer Karel in de literatuur Literair Gent. Viitattu 28.5.2014.
  39. ↑ Charles V Global Beer Network, Santa Barbara, California, U.S.A.. Viitattu 28.5.2014.
  40. ↑ Charles Quing Golden Blond Haacht Brewery. Viitattu 28.5.2014.
  41. ↑ Charles Quint Ruby Red Haacht Brewery. Viitattu 28.5.2014.
  42. ↑ Beers by Het Anker Brewery Het Anker. Viitattu 28.4.2014.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Atkins, Sinclair. "Charles V and the Turks," History Today (Dec 1980) 30#12, sivut 13–18.
  • Blockmans, W. P., and Nicolette Mout. The World of Emperor Charles V (2005)
  • Brandi, Karl. The emperor Charles V: The growth and destiny of a man and of a world-empire (1939)
  • Espinosa, Aurelio. "The Grand Strategy of Charles V (1500–1558): Castile, War, and Dynastic Priority in the Mediterranean," Journal of Early Modern History (2005) 9#3, sivut 239–283.
  • Espinosa, Aurelio. "The Spanish Reformation: Institutional Reform, Taxation, and the Secularization of Ecclesiastical Properties under Charles V," Sixteenth Century Journal (2006) 37#1, sivut 3–24. in JSTOR
  • Espinosa, Aurelio. The Empire of the Cities: Emperor Charles V, the Comunero Revolt, and the Transformation of the Spanish System (2008)
  • Ferer, Mary Tiffany. Music and Ceremony at the Court of Charles V: The Capilla Flamenca and the Art of Political Promotion. Woodbridge: Boydell & Brewer, 2012. ISBN 9781843836995
  • Froude, James Anthony: The Divorce of Catherine of Aragon. Kessinger Publishing, 1891 (uusintapainos 2005). ISBN 1417971096 Teoksen verkkoversio.
  • Homes, David L.: A Brief History of the Episcopal Church. Continuum International Publishing Group, 1993. ISBN 1563380609 Teoksen verkkoversio.
  • Kleinschmidt, Harald. Charles V: The World Emperor excerpt and text search
  • Saint-Saëns, Alain, ed. Young Charles V. University Press of the South: New Orleans, 2000.
  • Valtonen, Pekka: Puolen maailman valtias: Kaarle V:n 1500-luku ja Euroopan mahdin synty. Helsinki: Gaudeamus, 2015. ISBN 978-952-495-358-0

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


 Edeltäjä:
Maksimilian I 		Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan hallitsija
 1530–1556 		Seuraaja:
Ferdinand I
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kaarle_V_(keisari)&oldid=22881515”