Margareeta Parmalainen

Margareeta Parmalainen, Antonis Morin maalaama muotokuva.

Margareeta Parmalainen (5. heinäkuuta 1522 Oudenaarde, Flanderi – 18. tammikuuta 1586 Ortona, Napolin kuningaskunta) oli Parman herttuatar ja Espanjan Alankomaiden kenraalikuvernööri vuosina 1559–1567. Hän oli keisari Kaarle V:n avioton tytär.

Suku

Margareetan vanhemmat olivat keisari Kaarle V ja tämän flaamilainen rakastajatar Johanna van der Gheenst. Margareeta varttui Brysselissä. Hänen kasvatuksestaan vastasivat hänen isotätinsä Margareeta Itävaltalainen ja tätinsä Maria Unkarilainen, jotka toimivat molemmat peräjälkeen Alankomaiden käskynhaltijoina. Kaarle V tunnusti virallisesti Margareetan tyttärekseen vuonna 1529.

Avioliitto ja lapset

Margareetan ensimmäinen puoliso oli Firenzen herttua Alessandro de’ Medici, joka murhattiin vuosi heidän häidensä jälkeen vuonna 1537. Seuraavana vuonna Margareeta nai Roomassa Camerinon herttua Ottavio Farnesen, josta tuli vuonna 1547 Parman ja Piacenzan herttua. Aviopuolisot elivät pääosin erossa toisistaan. Heidän ainoa lapsensa oli vuonna 1545 syntynyt poika Alessandro Farnese, josta aikanaan tuli isänsä seuraaja.

Käskynhaltija

Margareetan velipuoli, Espanjan kuningas Filip II nimitti hänet Espanjan Alankomaiden käskynhaltijaksi vuonna 1559. Kahdeksanvuotisena käskynhaltijakautenaan Margareeta yritti hillitä Alankomaiden pohjoisissa maakunnissa noussutta Espanjan vallan vastaista kuohuntaa, jota johtivat paikalliset säädyt, etenkin protestantit. Vastustusta herätti Filip II:n jyrkän katolinen uskontopolitiikka, muun muassa uusien hiippakuntien perustaminen vuonna 1559 suoraan paavillisella määräyksellä, sekä espanjalaisten sotajoukkojen pysyvä läsnäolo. Flanderissa syntynyt ja varttunut Margareeta oli edeltäjiään suositumpi paikallisen väestön parissa, mutta Filip II ei halunnut antaa hänelle itsenäistä päätösvaltaa. Margareetan pääneuvonantajana oli aluksi kardinaali Antoine Perrenot de Granvelle, jonka välit Hollannin ylhäisaateliin olivat huonot. Kun ruhtinas Vilhelm Oranialainen ja kreivit Lamoraal van Egmont ja Filips van Horne uhkasivat vetäytyä valtakunnanneuvoston työstä ellei Granvelle lähtisi, Margareeta suostutteli maaliskuussa 1564 kuningas Filipin kutsumaan Granvellen pois Alankomaista.

Tilanne Alankomaissa kiristyi, kun nimellä geuzen (”kerjäläiset”) tunnettu alemman aatelin johtama liike alkoi vaatia protestantteja sortaneiden kerettiläisyyslakien kumoamista ja inkvisition lakkauttamista. Huhtikuussa 1566 joukko aseistettuja aatelisia toi Margareetalle asiaa koskeneen adressin, jolloin hän lupasi lievennyksiä tilanteeseen. Kun joukko äärikalvinisteja teki elokuussa 1566 hyökkäyksiä katolisiin kirkkoihin, Margareeta päätti kutsua Alankomaihin saksalaisia palkkasotureita tukahduttamaan levottomuudet, minkä pääosa paikallisesta ylimystöstä lopulta hyväksyi. Keväällä 1567 tilanne oli jo rauhoittunut, mutta Filip II lähetti silti maahan Alban herttuan komentaman espanjalaisen armeijan. Saavuttuaan elokuussa se aloitti protestanttiväestöön kohdistuneet ankarat rankaisutoimet myös rauhallisina pysyneillä alueilla. Margareeta piti tätä epäviisaana ja erosi käskynhaltijuudesta joulukuussa 1567, kun kuningas ei enää kuunnellut hänen neuvojaan. Pitkäksi itsenäisyyssodaksi laajentunut kapina puhkesi seuraavana vuonna vastareaktiona Alban herttuan toimiin.

Filip II pyysi Margareetaa vuonna 1577 palaamaan Alankomaiden käskynhaltijaksi Granvellen tukemana, mutta Margareeta kieltäytyi. Margareeta palasi Espanjan Alankomaihin vuonna 1580 auttamaan käskynhaltijaksi tullutta poikaansa Alessandroa. Alessandron keskittyessä armeijan ylipäällikkyyteen Margareeta vastasi siviilihallinnosta, kunnes vetäytyi vuonna 1583 tehtävistään. Hän asettui viimeisiksi vuosikseen Italiaan.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Margareeta Parmalainen Wikimedia Commonsissa