Fernand Braudel

Fernand Braudelin hauta Pariisissa.

Fernand Braudel (24. elokuuta 1902 Luméville-en-Ornois, Meuse – 27. marraskuuta 1985 Cluses) oli ranskalainen historioitsija, annalisti ja akateemikko.

Elämä

Opiskeltuaan historiaa Sorbonnessa Braudel valmistui historianopettajaksi 1923. Tämän jälkeen hän toimi lehtorina Constantine-lyseossa Algerissa vuosina 1935–1930 ja sen jälkeen Pariisissa Pasteur-, Condorcet- ja Henri IV -lyseoissa. Hän matkusti Brasiliaan Ranskan valtion antamissa opetuksen hanketehtävissä. Hän toimi näin São Paulon yliopiston perustajana, ja siellä hän kohtasi myös antropologi Claude Lévi-Straussin. Tällä tapaamisella oli hyvin kauaskantoiset seuraukset niin Braudelin historiantutkimuksiin kuin historiankirjoituksen metodologiaankin.

Vuonna 1938 Braudel mobilisoitiin armeijan toimintoihin, ja hän vietti vuodet 1940–1945 sotavankina Saksassa. Hän hyödynsi vankeusaikansa hyvin tehokkaasti kirjoittamalla väitöskirjaansa. Työ tapahtui ilman lähdeteoksia tai edes mahdollisuutta niiden konsultointiin. Näin syntynyt teos La Méditerranée et le Monde Méditerranéen a l’époque de Philippe II (Välimeri ja sen maailma Filip II:n aikana) hyväksyttiin historian väitöskirjaksi 1947 ja julkaistiin ensi kertaa vuonna 1949.

Vuodesta 1946 vuoteen 1968 hän johti Annales-aikakauslehteä ja edusti näin annalistien toista sukupolvea. Lehdessä julkaisivat artikkeleitaan muun muassa Roland Barthes, Emmanuel Le Roy Ladurie ja Georges Duby.

Braudel nimitettiin historianfilosofian professoriksi Collège de Franceen vuonna 1949, ja tätä tehtävää hän hoiti vuoteen 1972. Ranskan akatemian jäseneksi hänet valittiin vähän ennen kuolemaansa 14. kesäkuuta 1984. Vastaanottopuheen hänelle piti akatemian pitkäaikainen pääsihteeri ja keskeinen voimahahmo Maurice Druon.

Historioitsija

Väitöskirjassaan, joka alun perin oli hyvinkin konventionaalinen ja sen piti käsitellä diplomatian historiaa eli Filip II:n ulkopolitiikkaa, Braudel lähtee kuitenkin ennakkoluulottomasti käyttämään uusia tutkimusmenetelmiä. Näin koko teos kertoo uudesta tavasta nähdä ja kokea menneisyys. Toimijana ei suinkaan enää ole Espanjan hallitsija Filip II, kuten teoksen otsikosta voisi ymmärtää, eikä hänen ulkopolitiikkansa, vaan Välimeri itse ja sen muodostama moninainen kokonaisuus.

Väitöskirja tuo esille hyvin Braudelin keskeisen teesin eli ajan keston jakautumisen eri pituuksiin. Teoksen ensimmäisessä osassa hän käsittelee niin sanotun pitkän keston (ransk. longue durée) ilmiöitä eli hitaimmin muuttuvia rakenteellisia tekijöitä, joita ovat muun muassa maantieteelliset, ilmastolliset ynnä muut olot. Toisessa osassa hän tarkastelee syklistä eli konjunktuurista aikaa edustavia inhimillisen yhteiskunnan ulkonaisia rakenteita ja niiden muutosta. Vasta teoksen kolmannessa osassa hän tarkastelee tapahtumahistoriaa (histoire événementielle) eli valtiollis-poliittista historiaa, ja juuri tätä historiaa historiantutkimus hyvin yleisesti on pitänyt ainoana oikeana historiana. Tälle kehittämälleen perustalle Braudel on rakentanut myös myöhemmät jättiteoksensa. Niistä ehkä selkeimmin L’Identité de la France -teos kuvaa tätä teoriarakennelmaa.

Usein tästä historiasta on käytetty rakenteellisen historian nimitystä. Osittain tätä tutkimusmenetelmää selittää Braudelin Brasiliassa solmima ystävyys antropologin ja strukturalismin kehittäjän Claude Lévi-Straussin kanssa. Erityisesti 1960-luvulta lähtien tämä annalistien historiakäsitys ja tutkimustapa levisi muualle länsimaihin ja synnytti niissä omia, osittain annalisteista poikkeaviakin rakennehistoriallisia suuntauksia.

Näin historialliset rakenteet ovat siis perusluonteeltaan laaja-alaisia, kollektiivisia ja hitaasti muuttuvia, ne edustavat käsitettä pitkä kesto. Struktuurin eli rakenteen käsitettä lähelle tulevat tai sen eri puolia tarkoittavat seuraavat historiankirjoituksessa usein esiintyneet käsitteet: olosuhteet, järjestelmä, laitos, instituutio, käsitykset (suhtautuminen) ja maailmankuva. Myös mentaaleilla on oma keskeinen osuutensa rakenteiden tutkimisessa. Rakenteet ja oheiskäsitteet viittaavat samalla siihen, etteivät rakenneilmiöt olleet perinteiselle historiantutkimuksellekaan täysin outoja, mutta ne jäivät sen tarkastelutavassa taustalle. Annalistien ja eritoten Braudelin uusi rakennehistoria sen sijaan kohotti ne perusteellisesti etualalle ja muutti siten olennaisesti vallitsevaa historiakäsitystä. Historiantutkijoiden parissa hyväksytään nykyisin varsin yleisesti käsitys, että historiallinen tapahtumisprosessi on rakenteeltaan monikerroksinen ja koostuu hyvinkin erilaisista kerrostumista.

Annalistisen koulukunnan historioitsija Fernand Braudel on makrohistorioitsijana ensimmäisenä esimerkkinä uudesta makroperspektiivistä ja siihen kuuluu keskeisenä ilmiöiden hahmottaminen heterogeenisina ja hierarkkisina. Lisäksi mukana on aina kriittinen mutta avoin suhde yhteiskuntatieteisiin, eritoten sosiologiaan, mutta myös antropologiaan ja muihin tieteisiin. Keskeistä on myös kansallisvaltion rajat ylittävä tarkastelutapa, vaikka välillä tutkimus porautuukin erittäinkin pieniin yksityiskohtiin.

Keskeiset käsitteet Braudelin Välimeri-kirjassa ovat siis ajan käsitteen kolme nopeutta (pitkä kesto, konjunktuuri ja tapahtuma (lyhyt kesto, courte durée)), kuin myös materiaalinen sivilisaatio. Braudelin kapitalismi-kirjassa (Civilisation matérielle, économie et capitalisme, XVe-XVIIIe siècle) keskeistä puolestaan on talouden käsitteen kolme aluetta tai kerrosta eli materiaalinen elämä (tai arki), markkinatalous ja kapitalismi. Nämä merkitsevät talouden hahmottamista historiallisena ja heterogeenisena ilmiönä, sen korostamista, että yhteiskunnassa voi samanaikaisesti toimia erilaisia talouden logiikoita, esimerkiksi vastikkeellisuus eli vaihdantatalous sekä vastikkeettomuus eli tuotteiden tai palvelusten luovuttaminen ilman korvausta. Suomessa verenluovutus toimii vastikkeettomasti ilman korvausta, toimien paremmin kuin korvauksellinen järjestelmä monissa muissa maissa. Verenluovutus on esimerkki lahjatalouden säilymisestä vaihdantatalouden rinnalla.

Näin siis Braudelin ja annalistien näkemysten mukaan arkipäivän (la vie quotidienne), jota Braudel nimittää myös materiaaliseksi sivilisaatioksi, havaitseminen elämän rutiineina, perinteinä, ikiaikaisina jatkuvuuksina, jotka toimivat pääasiassa markkinatalouden ulkopuolella, ilman vaihtoa, oli määritelmä jokapäiväiselle elämälle, erityisesti siltä kannalta, että se problematisoi markkinatalouden ja kapitalismin roolin ihmisten arjessa.

Braudelin toinen keskeinen idea on markkinatalouden, joka ulottuu yksinkertaisista maalaismarkkinoista kaupan pitämiseen ja tavarapörsseihin, erottaminen markkinailmiöiden ylimmästä kerroksesta, kansainvälisten monialayritysten ylivertaisesta maailmasta, joka muita paremmalla informaatiolla ja taitavalla riskinjakamisella osoittaa voimansa ja kestävyytensä. Näin syntyy Braudelin tuomana omaperäinen näkemys myös taloustieteelliseen keskusteluun ja arkipäivän historian jäsentämiseen uudella ja erilaisella tavalla.

Vaikutus

Vaikka Braudel itse tukeutuu kuuluisiin edeltäjiinsä, kuten Lucien Febvreen ja Henri Pirenneen, hänen voi sanoa perustaneen koulukunnan ja muuttaneen tutkimuksen suuntaa sekä Ranskassa että monessa muussa maassa. Häntä on sanottu oman sukupolvensa vaikutusvaltaisimmaksi historioitsijaksi Ranskassa ja hän on edelleen kansainvälisesti yksi aikakautensa merkittävimmistä alan edustajista Hänen keskeiset teoksensa on käännetty useille kielille ja niiden esiin nostamaa problematiikkaa käsitellään edelleen ahkerasti erillistutkimuksissa. Ranskassa ja Yhdysvalloissa on jopa puhuttu uudesta historiasta, joka siis tarkoittaa talouden ja kulttuurin kytköksien suhteuttamista aikaan.

Hänen esimerkkinsä näkyy uusimmassa tutkimuskirjallisuudessa myös siten, että erittäin viimeistelty, ytimekäs mutta tarvittaessa myös maalaileva tyyli yhtyy erittäin tarkkaan ja laajaan lähteiden käyttöön. Braudel tunnettiin jo ennen sotia tutkijana, joka omin käsin valokuvasi keskeisiä dokumentteja arkistoissa – joskus kaitafilmikameralla. Niinpä hän pystyi suurissa teoksissaan viittaamaan usein sellaiseen primäärilähteisiin, joista toiset tutkijat tiesivät korkeintaan huhupuheina. Siten hänen selvityksensä etenkin Italian ja nykyisen Hollannin suurista kaupallisista uudistuksista sydän- ja myöhäiskeskiajalla ovat tarkoin dokumentoituja.

Teoksia

• La Méditerranée et le Monde Méditerranéen a l’époque de Philippe II 3 vols. (Ilmestyi ensimmäisen kerran 1949; useita uudistettuja painoksia)

* La part du milieu (vol. 1) ISBN 2-253-06168-9

* Destins collectifs et mouvements d’ensemble (vol. 2) ISBN 2-253-06169-7

* Les événements, la politique et les hommes (vol. 3) ISBN 2-253-06170-0

• Ecrits sur l’Histoire (1969) ISBN 2-08-081023-5
• Civilisation matérielle, économie et capitalisme, XV^e-XVIII^e siècle (1979)

* Les structures du quotidien (vol. 1) ISBN 2-253-06455-6

* Les jeux de l’échange (vol. 2) ISBN 2-253-06456-4

* Le temps du monde (vol. 3) ISBN 2-253-06457-2

• La Dynamique du Capitalisme (1985) ISBN 2-08-081192-4
• L’Identité de la France 3 vols. (1986)

* Espace et Histoire (vol. 1) ISBN 2-7003-0411-X

* Les Hommes et les Choses * (vol. 2) ISBN 2-7003-0412-8

* Les Hommes et les Choses ** (vol. 3) ISBN 2-7003-0595-7

• Ecrits sur l'Histoire II (1990) ISBN 2-08-081304-8
• Le Modèle Italien
• Grammaire des civilisations
• Braudel, Fernand ym. Eurooppa. Tampere: Vastapaino, 1992.

Aiheesta muualla

• Fernand Braudel Center, Binghamton University. (englanniksi)