Fernão de Magalhães

Fernão de Magalhães
Tuntematon maalari, 1500- tai 1600-luku. The Mariner's Museum Collection, Newport News, Virginia, Yhdysvallat.
Henkilötiedot
Syntynyt	n. 1480 Sabrosa tai Porto, Portugalin kuningaskunta
Kuollut	27. huhtikuuta 1521 (40–41 vuotta) Mactan, Filippiinit
Kansalaisuus	portugalilainen
Ammatti	löytöretkeilijä sotilas
Muut tiedot
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Fernão de Magalhães (esp. Fernando de Magallanes)  kuuntele ääntämys ^(ohje) (n. 1480 – 27. huhtikuuta 1521) oli portugalilainen merenkulkija ja löytöretkeilijä. Hän johti vuosina 1519–1521 espanjalaista retkikuntaa Maustesaarille tarkoituksenaan vaatia saaria Espanjalle ja perustaa uusi läntinen kauppareitti. Hän löysi meritien Tyynellemerelle Etelä-Amerikan eteläkärjen kautta ja oli ensimmäinen, joka purjehti Aasiaan Tyynenmeren kautta. Magalhães kuoli kahakassa Filippiineillä vuonna 1521, mutta 18 hänen miehistään ja yksi laiva palasivat Espanjaan vuonna 1522 Intian valtameren poikki, ja näin retkikunta oli kiertänyt maapallon ensimmäisinä ihmisinä.

Elämä

Nuoruus

Magalhães syntyi Sabrosassa tai Portossa Portugalin kuningaskunnassa. Itse hän kertoi syntyneensä Portossa. Hänen oletetaan yleisesti syntyneen vuonna 1480, mutta tästä ei ole todisteita, eikä Magalhãesin syntymätodistus ole säilynyt. Historioitsija Felipe Fernández-Armesto uskoo Magalhãesin syntyneen vasta 1480-luvun jälkipuoliskolla.

Magalhãesilla oli yksi veli ja kolme sisarta. Hänen isänsä nimi oli Rodrigo (Rui) ja äitinsä nimi Alda. Perhe kuului paikalliseen aristokratiaan.

Vanhempiensa kuoltua nuori Magalhães pääsi hovipojaksi kuningas Juhana II:n (João II) ja kuningatar Eleonoran hoviin. Serkkunsa Francisco Serranon opastuksella hän jatkoi opintojaan ja kiinnostui maantieteestä ja tähtitieteestä.

Matka Portugalin Intiaan

Vuonna 1505 Magalhães lähetettiin yli 20 laivan ja 1 500 miehen kanssa asettamaan Francisco de Almeida Portugalin Intian varakuninkaaksi ja perustamaan matkan varrelle sotilas- ja laivastotukikohtia. Matkalla hän osallistui taisteluihin Swahilirannikolla ja Intiassa.

Magalhães purjehti Itä-Intiaan vuonna 1506 osana Maustesaarille (Molukit) suuntautunutta tutkimusmatkaa. Vuonna 1510 hänet ylennettiin kapteeniksi. Samana vuonna hän palasi Portugaliin. Mukana hänellä oli ostamansa orja Enrique, joka oli vangittu luultavasti Sumatralta (tällöin Zamatra), Filippiineiltä tai Maustesaarilta 12–18 vuoden ikäisenä. Enrique seurasi tästä lähin Magalhãesia hänen tutkimusmatkoilleen, ja hänestä tuli mahdollisesti ensimmäinen maailman ympäri purjehtinut ihminen.

Haavoittuminen Azamorin taistelussa

Vuonna 1511 Magalhães lähetettiin Marokkoon, missä hän osallistui Azamorin taisteluun 28. elokuuta 1513. Hän haavoittui taistelussa maureja vastaan ja ontui siitä alkaen. Magalhãesia syytettiin kuitenkin laittomasta kaupasta islaminuskoisten maurien kanssa. Hän joutui välirikkoon kuningas Emanuel I:n kanssa ja pyysi vapautusta uskollisuudenvalastaan toukokuussa 1514.

Espanjan kuninkaan suosio mahdollistaa matkan Maustesaarille

Magalhães jätti Portugalin vuonna 1517 ja matkusti Espanjan Sevillaan tarjotakseen kuningas Kaarle I:lle palveluksiaan sotilaana. Hänellä oli suunnitelma Maustesaarien vaatimiseksi Espanjalle ja uuden läntisen kauppareitin perustamiseksi. Hänellä oli aikaisempiin löytöretkiin perustuva kartta, johon perustuen hän oli päätellyt reitin Maustesaarille. Apunaan hänellä oli toinen portugalilainen pakolainen, tähtitieteilijä Ruy de Faleiro ja rahoittajanaan alankomaalaisen yhtiön osakas Christopher de Haro, jolla oli myös erimielisyyksiä Portugalin kuninkaan kanssa.

Magalhães nai vaikutusvaltaisen perheen tyttären, Beatriz de Barbosan. Suhteidensa avulla hän sai Sevillassa vaikutusvaltaa kuninkaaseen ja vaikutusvaltaiseen Burgosin piispaan Juan Rodríguez de Fonsecaan, joka oli Kristoffer Kolumbuksen vihamies.

Espanja halusi kiihkeästi laajentaa valtakuntaansa, joten kuningas antoi miehille viisi laivaa matkaansa varten, ja heidät lyötiin Santiagon ritarikunnan jäseniksi. Magalhães ja Faleiro saisivat kahdeskymmenesosan voitoista ja perintöoikeuden löytämiinsä maihin, por adelantado.

Magalhães sai rahalliseksi tukijakseen kansainvälisen pankkiiritalo Fuggerin.

Magalhães ja Faleiro varustivat viisi laivaa: Trinidad (tonniluku 110, miehistö 55), San Antonio (120 tonnia, 60 miestä), Concepción (90 t, 45), Victoria (85 t, 42) ja Santiago (75 t, 32). Laivasto kulki nimellä Armada de Molucca. Miehistöön saatiin kerättyä 265 sotilasta, merimiestä ja aatelista monesta maasta. Faleiro jättäytyi kuitenkin matkalta. Matkalla oli mukana Antonio Pigafetta, vicenzalainen navigaattori, joka oli maksanut suuren summan rahaa päästäkseen mukaan. Hän piti tarkkaa päiväkirjaa ja dokumentoi matkan kulun.

Laivoissa oli lastina 20 000 kelloa sekä runsaasti samettia ja elohopeaa sekä kaupankäyntiä varten peilejä ja messinkiesineitä.

Purjehdus maailman ympäri

Retkikunnan maailmanympäripurjehdus. Vihreällä nuolella merkittynä Magalhãesin kuolinpaikka Filippiineillä.

Alkumatka

Elokuun 10. päivänä vuonna 1519 viisi laivaa lähti Sevillasta Guadalquiviria pitkin matkalle. Joen suulla laivat joutuivat odottamaan viisi viikkoa ennen lähtöään Sanlúcar de Barramedasta 20. syyskuuta.

Magalhães lähti purjehtimaan kohti Etelä-Amerikan eteläkärkeä, tavoitteenaan löytää salmi, joka yhdisti Atlantin Etelämereen. Tyynimeri oli jo nähty Keski-Amerikan länsirannikolta, mutta koskaan sinne ei vielä ollut purjehdittu idästä päin. Magalhãesin paluureittiä ei dokumenteissa ole kuvattu, mutta on oletettu, että hänen tarkoituksensa oli palata takaisin samaa reittiä.

Emanuel I oli määrännyt Portugalin laivaston pysäyttämään Magalhãesin laivat, mutta Magalhães vältti portugalilaiset ja purjehti Kanariansaarille, missä retkikunta täydensi muonavarastojaan.

Kanariansaarten jälkeen laivat juuttuivat kahden viikon ajaksi päiväntasaajan lähelle hepoasteille, joilla oli täysin tyyntä.

Etelä-Amerikan rannikko

6. joulukuuta miehistö näki Brasilian rannikon. Retkikunta vältteli portugalilaisten siirtomaata ja ankkuroi 13. joulukuuta Rio de Janeiroon, jossa laivasto täydensi varastojaan.

Retkikunta jatkoi Riosta etelään kohti tuntematonta joulun jälkeen. Magalhães tarkisti jokaisen lahden, joka saattaisi olla salmensuu. Pääsiäislauantaina 31. maaliskuuta 1520 laivat ankkuroivat autioon ja asumattomaan Puerto San Juliániin 49:nnen leveysasteen kohdalla. Etelätuuli oli nousemassa, joten Magalhães päätti viettää paikalla talven.

Retkikunnassa oli herännyt tyytymättömyyttä portugalilaiskomentajaan. Pääsiäisaamuna kolmen laivan kapteenit jättivät Magalhãesille vaatimuksen, jonka mukaan tämän olisi tulevaisuudessa neuvoteltava heidän kanssaan kurssista päätettäessä. He myös ilmoittivat, etteivät enää halunneet purjehtia vihamielistä rannikkoa etelään mitään salmea etsimässä. Magalhãesilla oli alivoima, mutta hän torjui vaatimukset. Seuraavana yönä kapinalliset tekivät hyökkäyksen, ja Magalhães lähetti samanaikaisesti omia miehiään kapinallisten kimppuun. Yön aikana Magalhães sai otettua kapinallisten laivat haltuunsa. Hän teloitti kaksi kapinajohtajaa, karkotti toiset kaksi rannikolle ja pakotti loput rautoihin pakkotöihin viideksi kuukaudeksi.

Magalhãesinsalmen ylitys

Retkikunnan reitti Magalhãesinsalmen läpi.

Retkikunta menetti Santiagon haveriin ja jatkoi etelään neljällä laivalla kevään koittaessa elokuussa 1520. Vihdoin 21. lokakuuta saavuttiin niemimaalle, jonka takana aukeni vesitie länteen. Magalhães antoi niemelle nimen Cabo Virgenes. Tutkimaan lähetetyt alukset havaitsivat, että vesitie jatkui esteettä länteen, joten retkikunta jatkoi matkaa salmea pitkin. Magalhães nimesi etelässä näkyvän maan Tulimaaksi. Retkikunta menetti myös San Antonion, kun kapinalliset valtasivat sen ja lähtivät takaisin Espanjaan. Matka salmen läpi oli kylmä ja vaikea, mutta retkikunta saapui Etelämerelle lopulta marraskuun 27. päivänä. Salmi on nimetty Magalhãesinsalmeksi. Magalhães antoi merelle nimeksi Mar Pacífico ('Rauhallinen meri') sen rauhallisuuden vuoksi.

Matka Tyynenmeren yli ja saapuminen Filippiineille

Magalhãesin retkikunta purjehti Tyyntämerta kolmen kuukauden aikana yli yhdeksän tuhatta meripeninkulmaa käymättä maissa. He näkivät tosin Pukapukan atollin ja ilmeisesti Karoliinit, mutta eivät pystyneet ankkuroitumaan kummallekaan. Matka oli paljon pitempi kuin Magalhães oli laskenut, ja vesi ja ruoka loppuivat. Keripukki verotti ja vaivasi miehiä.

Retkikunta ei ymmärtänyt siirtää laivan aikaa vuorokaudella eteenpäin ylittäessään päivämäärärajan 180:nnella pituuspiirillä. Sen seurauksena he olivat yhden vuorokauden muuta maailmaa jäljessä lähes koko loppumatkan, Kap Verdelle asti. Outo ilmiö herätti paljon huomiota Espanjassa matkan jälkeen.

Maata nähtiin lopulta 6. maaliskuuta 1521, kun retkikunta saapui Guamin saarelle. Alkuasukkaat olivat ystävällisiä ja anteliaita, mutta Magalhães ei sietänyt heidän varasteluaan ja määräsi monia heistä ammuttavaksi.

16. maaliskuuta saatiin näkyviin Homonhonin saari Filippiineillä. Retkikunnassa oli enää 150 miestä jäljellä. Magalhães ei pystynyt kommunikoimaan alkuasukkaiden kanssa, koska hänen tulkkinsa Enrique ei ymmärtänyt heidän kieltään.

Toisella saarella puhuttiin malaijin kieltä ja Magalhães vaihtoi lahjoja Limasawan hinduruhtinas (rajah) Kolambun kanssa, joka opasti hänet Cebulle. Cebun rajah Humabon oli ystävällinen ja suostui jopa kääntymään kristinuskoon. Magalhãesin tykit ja varsijouset tekivät vaikutuksen Humaboniin. Magalhães päätti näyttää voimaa tehdäkseen uudesta liittolaisestaan Espanjan kuninkaan uskollisen alamaisen ja naapuriheimojen valtiaan.

Magalhães julisti saaret Espanjan alueeksi. Hän alkoi pakottaa saarelaisia tahtoonsa, vaikka miehistö ei ollutkaan pitkän merimatkan jäljiltä taistelukunnossa. Ruhtinaat pitivät espanjalaisten aseita kuitenkin hyödyllisinä omiin tarkoituksiinsa ja liittoutuivat Magalhãesin kanssa sekä ottivat kasteen tämän mieliksi.

Magalhãesin kuolema

Magalhãesin kuolemaa kuvaava piirros 1800-luvulta.

Magalhães sai surmansa taistelussa Filippiineillä 27. huhtikuuta 1521. Kaksi Cebun ja Mactanin saarten ruhtinasta oli pyytänyt Magalhãesia avukseen hyökkäämään kilpailijaprinssinsä Lapu-Lapun kimppuun. Magalhães ei itsekään pitänyt uppiniskaisesta Lapu-Lapusta, joten hän lähti kohti taistelua kolmella veneellä, mukanaan kuusikymmentä miestä rintahaarniskoissa ja kypärissä. Koska Lapu-Lapu kieltäytyi antautumasta, aamulla 49 Magalhãesin miestä hyökkäsi Lapu-Lapun joukkojen kimppuun suuren lahden matalassa vedessä. Paikalla olleen italialaisen kronikoitsija Pigafettan mukaan vihollisia olisi ollut peräti yli 1 050, mutta tätä lukua pidetään yleisesti liioitteluna. Magalhãesin miehet taistelivat miekoilla, hakapyssyillä ja jalkajousilla, ja saarelaiset rautakärkisillä bambukeihäillä, nuolilla, seipäillä ja kivillä. Yli tunnin taistelujen jälkeen saarelaiset olivat voitolla. He pääsivät käsivarteen haavoittuneen Magalhãesin kimppuun, lävistivät hänen jalkansa myrkkynuolilla ja iskivät hänet keihäillään kuoliaaksi. Taistelussa kuoli Magalhãesin lisäksi kahdeksan eurooppalaista sekä neljä saarelaista. Eurooppalaisten ruumiita ei suostuttu palauttamaan.

Matka Maustesaarille

Cebun kuningas murhautti 27 retkikunnan miestä kuninkaallisilla illallisilla. Sen jälkeen Concepción jouduttiin polttamaan, sillä se oli liian heikossa kunnossa, ja miehistö siirrettiin kahdelle muulle alukselle. Seuraavien kuuden kuukauden aikana laivat purjehtivat Sundasaarilla ja Indonesian saaristossa päämäärätiedottomasti ilman karttoja tai tavoitteita. Useita kapteeneja äänestettiin virkaansa ja erotettiin. Retkikunta vietti aikaa Palawanilla, jonka hallitsija otti heidät ystävällisesti vastaan. Sieltä laivat jatkoivat Bruneihin, missä retkikunta sai nauttia sulttaanikunnan suuresta vauraudesta, loistosta ja anteliaisuudesta. Sulttaani oli kuitenkin kiinnostunut vain eurooppalaisten laivanrakennustaidoista, ja kun miehet havaitsivat joutuneensa ansaan, he pakenivat kiireesti. Seuraavina viikkoina retkikunta purjehti saaristossa ottaen väkivalloin kaiken haluamansa ja pyrkien ulos saaristosta riuttojen ja kanaalien läpi.

Retkikunta saapui lopulta Maustesaarille, missä heidät otettiin hyvin vastaan. Laivoille lastattiin mausteneilikkaa, ja kuninkaan kanssa solmittiin kauppasopimus.

Paluumatka Espanjaan

Ainoana laivana Espanjaan palannut Elcanon Victoria kuvattuna Orteliuksen kartassa (1590).

Retkikunta päätti palata Espanjaan Intian valtameren halki, vaikka se ei alun perin ollut suunnitelmissa. Matka olisi ollut Magalhãesin kannalta vaarallinen, sillä Portugali hallitsi vesiä ja rannikoita Malakasta Kapmaahan asti eikä katsonut Magalhãesin petturuutta hyvällä.

Kaksi laivaa lastattuina kallisarvoisilla mausteilla retkikunta valmistautui aloittamaan matkan kohti Espanjaa purjehtien länteen. Juuri ennen lähtöä kuitenkin huomattiin Trinidadin vuotavan. Laiva jouduttiin jättämään korjattavaksi, ja Victoria lähti 21. joulukuuta 1521 yksin matkaan ehtiäkseen pasaatituuliin. Neljä kuukautta myöhemmin Trinidad aloitti paluumatkan Tyynenmeren reittiä mutta joutui palaamaan takaisin sairastumisten ja ruoan loppumisen vuoksi. Portugalilaiset valloittivat laivan Molukeilla ja vangitsivat sen miehistön.

Sillä välin Victoria oli selvinnyt vaivalloisesti Intian valtameren yli baskilaisen Juan Sebastián Elcanon alaisuudessa. Toukokuussa 1522 se ohitti Hyväntoivonniemen kamppailtuaan sen vesillä seitsemän viikkoa vastatuulessa. Alus oli käynyt maissa vain kerran, ja useita miehiä oli kuollut, joten Elcanon täytyi hankkia muonaa Kap Verdeltä, vaikka se oli vihamielisen Portugalin omistuksessa. Laiva ankkuroitui saarille heinäkuussa, ja Elcano yritti uskotella portugalilaisille tulleensa Amerikasta. Laivaan saatiinkin ostettua aluksi hiukan riisiä, mutta sitten juoni paljastui ja 13 miehistön jäsentä pidätettiin maissa. Elcano hylkäsi miehet ja jatkoi matkaa mausteineen. Myös kahden kuukauden mittainen loppumatka Espanjaan oli vaativa, ja miehiä kuoli lisää. Elcano kieltäytyi kuitenkin keventämästä laivaa, sillä rahtina olleilla mausteilla voitaisiin maksaa matkan kulut.

Victoria saapui Juan Sebastián Elcanon komentamana Sevillaan 7. syyskuuta 1522 noin kolme vuotta lähdön jälkeen. Vain 18 miestä pääsi Victorian mukana Sevillaan, ja heidän lisäkseen 17 myöhemmin Molukkien ja Kap Verden tyrmistä, heistä neljä Trinidadin 55 alkuperäisestä vuonna 1525.

Retkeä pidettiin Espanjassa suurena menestyksenä, sillä Espanja oli paaluttanut alueen omistuksilleen ja kaupalleen Kaukoidässä. Victorian mukanaan tuoma viidenkymmenen tonnin lasti mausteita ja santelipuuta oli myös hyvin arvokas. Juan Sebastián Elcano sai vaatimattoman palkkion, mutta alkumatkan kapteenia Fernão de Magalhãesia sen sijaan ei juhlittu.

Magalhãesin mukaan nimettyjä asioita

Fernão de Magalhãesin mukaan on nimetty monia asioita, kuten Magalhãesinsalmi, jonka hän ensimmäisenä eurooppalaisena purjehti, Magellanin pilvet eli Suuri ja Pieni Magellanin pilvi, jotka hän ensimmäisenä eurooppalaisena näki tähtitaivaalla, sekä Magellan-luotain.

Lähteet

• Fernández-Armesto, Felipe: Straits: Beyond the Myth of Magellan. University of California Press, 2022. ISBN 9780520383371
• Wilson, Derek: Seitsemän meren purjehtijat: suurten maailmanympärimatkojen viisi vuosisataa. Suomentanut Juha Ruusuvuori. John Nurmisen Säätiö, 2011. ISBN 978-952-9745-32-6

Kirjallisuutta

• Landström, Björn: Ääretön meri, romaani ensimmäisestä maailmanympäripurjehduksesta. (Pohjautuu Antonio Pigafettan muistiinpanoihin matkalta) Suomentanut Hirvensalo, Lauri. WSOY, 1954.
• James, Naomi: Meren kutsu, s. 8–20. Otava, 1990. ISBN 951-11038-4-9
• Bergreen, Laurence: Yli maan äären. (Over the edge of the world: Magellan’s terrifying circumnavigation of the globe, 2003) Suomentanut Toivanen, Riikka. Helsinki: John Nurmisen säätiö, 2008. ISBN 978-952-97452-5-8

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Fernão de Magalhães Wikimedia Commonsissa