Emanuel I (Portugali)

Wikipediasta
5 muutosta tässä versiossa odottaa arviointia (ohje). Sivun vakaa versio on katsottu 3. elokuuta 2024.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Emanuel I
Emanuel I, Colijn de Coter (attr.) n. 1515-1517, rajattu
Portugalin kuningas
Valtakausi 25. lokakuuta 1495 – 13. joulukuuta 1521
Edeltäjä Juhana II
Seuraaja Juhana III
Syntynyt 31. toukokuuta 1469
Alcochete, Portugali
Kuollut 13. joulukuuta 1521 (52 vuotta)
Lissabon, Portugali
Puoliso Isabella Aragonialainen
Maria Aragonialainen
Eleonoora Itävaltalainen
Lapset Mikael
Juhana III
Isabella
Beatriz
Ludvig
Ferdinand
Afonso
Henrik I
Duarte
Kaarle
Maria
Suku Aviz
Isä Ferdinand
Äiti Portugalin Beatriz
Uskonto roomalaiskatolilaisuus
Nimikirjoitus

Emanuel I Onnekas (port. Manuel O Afortunado); (31. toukokuuta 1469 Alcochete – 13. joulukuuta 1521 Lissabon) oli Portugalin kuningas vuosina 1495–1521.[1]

Suku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emanuel I oli Portugalin prinssi Don Ferdinandin ja Portugalin infanta Beatrizin (1430–1506) yhdeksänneksi vanhin lapsi. Hänen äitinsä isoisä oli Portugalin kuningas Juhana I, ja hänen isänsä oli kuningas Edvard I:n poika. Hänen isänsä oli Afonso V:n nuorempi veli, joka kuoli vuosi Manuelin syntymän jälkeen. [1]

Kuningas Afonso meni naimisiin yhden Manuelin sisaruksista perillisen Juhana II:n kanssa ja Bragançan voimakkaan herttuan kanssa. Liittyessään jäseneksi Johannes II teloitti Bragançan petoksesta syytettynä ja murhasi myöhemmin Manuelin ainoan eloonjääneen veljen epäiltynä salaliitosta. Mutta John laajensi suojansa Manuel-pojalle tehden hänestä Bejan herttua. Oman laillisen poikansa kuoltua vuonna 1491 John tunnusti Manuelin perillisekseen. Vaikka hän myöhemmin harkitsi jäljellä olevan poikansa Jorgen laillistamista, hän jätti lopulta kruunun Manuelille.[1]

Emanuel varttui portugalilaisten aatelisukujen ja kuningas Juhana II:n välisen kiistan keskellä. Vuonna 1483 Fernando II, Braganzan herttua, Portugalin voimakkaimman feodaalisuvun johtaja, teloitettiin maanpetoksesta syytettynä. Emanuelin vanhempaa veljeä, Viseun herttua Diogoa syytettiin salaliiton johtamisesta kruunua vastaan, ja kuningas itse puukotti hänet kuoliaaksi vuonna 1484. Poikansa prinssi Afonson kuoleman ja epäonnistuneiden yritysten laillistaa hänen avioton poikansa Coimbran herttua Jorge de Lencastre, Juhana II nimitti Manuelin valtaistuimen perilliseksi. Manuel seurasi Juhanaa Portugalin kuninkaana vuonna 1495.[1]

Kuningas

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emanuel nousi valtaistuimelle vuonna 1495. Hänen valtakauttaan leimasivat kiistat eriuskoisten kanssa: hän karkotti Portugalista maurit ja kaikki juutalaiset, jotka eivät suostuneet ottamaan kristillistä kastetta.[2] Joulukuussa 1496 Emanuel määräsi juutalaiset ja vapaat muslimit lähtemään Portugalista 10 kuukauden kuluessa. Lissabonissa pidetyssä kokouksessa heidät yritettiin kaikin tavoin saada pakotetuiksi kääntymään. Joidenkin annettiin lähteä, mutta loput ”käännytettiin” lupauksella, ettei heidän uskomuksiaan tulla tutkimaan 20 vuoteen.[1]

Emanuelin valtakaudella Portugali oli merkittävässä valta-asemassa ja Euroopan rikkain valtio. Löytöretkiä tuettiin voimakkaasti, ja vuonna 1498 Vasco da Gama löysi meritien Intiaan. Vuonna 1500 Pedro Álvares Cabral löysi Brasilian, mikä rikastutti Portugalia entisestään. Emanuelin valtakauden viimeisinä vuosina Portugali lähetti ensimmäiset uudisasukkaat Brasiliaan aloittamaan siellä sokeriruo'on viljelyä.[3]

Kuninkaana Emanuel armahti heti karkotetut Bragançat ja palautti heidän takavarikoidut tilansa. Monarkia sai pian valtavasti uusia rikkauksia, kun Vasco da Gaman matka Afrikan ympäri avasi Portugalin kaupan itään. Maaliskuussa 1500 kuningas lähetti Pedro Álvares Cabralin 13 laivan kanssa solmimaan kauppasuhteita Intian ruhtinaiden kanssa. Länsi-Atlantilla purjehtinut Cabral näki Brasilian, lähetti takaisin laivan raportoimaan löydöstä ja jatkoi Hyväntoivonniemen ympäri Intiaan, missä hän perusti kauppa-asemia (feitorias) Calicutiin, Cochiniin ja Cannanoreen Malabarinrannikolle Lounais-Intiaan. Vaikka puolet hänen laivoistaan ​​menetettiin, yritys oli kannattava. Vuonna 1502 da Gama otti 20 alusta ja toi kultaa kunnianosoituksena Itä-Afrikasta. Emanuel oli varakas jo vuonna 1503. Tällä välin João Fernandes Lavrador saavutti luultavasti Labradorin niemimaan vuonna 1499, ja Gaspar Côrte-Real löysi Newfoundlandin vuonna 1500. Brasilian rannikkoa tutkittiin, vaikka kauppa rajoittui käytännössä väriainetta tuottavaan eli brasiliankesalpinaan (Caesalpinia echinata, port. pau-brasil), jonka mukaan Brasilia on saanut nimensä.[1]

Paavi vahvisti Emanuelin vaateet näihin hiljattain löydettyihin maihin ja ne tunnusti myös Kastilian kruunu, joihin molempiin Emanuel säilytti läheiset suhteet. Hänen kaikki puolisonsa olivat espanjalaisia prinsessoja. Emanuelista ja hänen ensimmäisestä puolisostaan Isabella Aragonialaisesta tuli Espanjan kruunun perillisiä tämän veljen Juan Asturian ruhtinaan (1478–1497) kuoltua ilman perillisiä. He vierailivat vuonna 1498 Toledossa ja Zaragozassa saadakseen uskollisuusvalan, mutta kruunujen yhdistymisen mahdollisuus päättyi, kun Isabella kuoli samana vuonna synnyttäessään heidän poikansa Miguelin, joka kuoli jo pienenä lapsena.[1]

Portugalin vaikutusvallan vahvistuminen idässä voidaan ajoittaa Cochinin linnoituksen perustamisesta vuonna 1503 ja sen onnistuneeseen puolustamisesta Duarte Pacheco Pereiran johdolla vuonna 1504. Manuel lähetti Dom Francisco de Almeidan Portugalin Intian ensimmäiseksi varakuninkaaksi vuonna 1505. Almeidan kuvernöörinä seurannut Afonso de Albuquerque valloitti Goan vuonna 1510 ja Malakan Malaijin niemimaalla vuonna 1511, jolloin itämaisten mausteiden jakelu portugalilaisten hallintaan. Vuoteen 1513 mennessä portugalilaiset olivat saavuttaneet Kiinan.[1]

Aluelaajentuminen ristiretkiperiaatteen innoittamana saavutti huippunsa kenraali, kuvernööri Albuquerquessa, joka elätteli suurisuuntaisia suunnitelmia Punaisenmeren saartamiseksi ja Mekan valloittamiseksi. Duarte Galvãon yritykset saada muut eurooppalaiset kuningashuoneet liittymään ristiretkeen saivat vain vähän kannatusta. Abessinian lähettiläs, joka saapui Emanuelin hoviin vuonna 1514 ehdotti liittoa maan kristityn negusin (kuninkaan) kanssa, ja Emanuel nimitti Galvãon suurlähettilääksi Abessiniaan. Galvãon kuolema viivästytti tehtävää, ja ristiretken visio haihtui. kun Albuquerque kuoli Goan edustalla joulukuussa 1515. Emanuel ei ollut soturi: Bragançan herttua valloitti Azamorin Marokossa vuonna 1513.[1]

Intian kauppa lisäsi Emanuelin hovin kokoa ja loistoa valtavasti. Kuningas Juhana II oli pelottanut kunnianhimoisia aatelisia. Emanuel muutti heidät palatsiaristokratiaksi ja maksoi eläkkeitä noin 5 000 henkilölle. Huolimatta hallituskautensa loistosta, kuningas Emanuel näyttää suosineen matalaa profiilia. Emanuel oli ahkera, maltillinen, rakasti musiikkia ja näytöksiä sekä näyttävyyttä. Hän asui pääasiassa Lissabonissa, jonne hän rakensi rantapalatsin lähelle nykyistä Terreiro do Paçoa sekä Sintrassa. Näytelmäkirjailija-kultaseppä Gil Vicente kirjoitti hoville, josta tuli runouden ja maalaustaiteen keskus. Manuel perusti Mosteiro dos Jerónimos palatsi-luostarin Belémiin ja rakennutti Belémin tornin. Hänen hallintoajalleen tyypillistä arkkitehtuuria on kutsuttu "emanuelintyyliksi" vasta 1800-luvulta lähtien.[1]

Manuelin aikana julkista hallintoa keskitettiin yhä enemmän. Kuninkaallinen virkamieskomitea tarkisti aikaisempien hallitsijoiden myöntämiä kaupungin peruskirjoja, standardoi paikallisia etuoikeuksia ja järkeisti verotusta. Vuonna 1515 Emanuel määräsi neuvostonsa tarkistamaan lakikokoelman: hänen Ordenações Manuelinas -kirjansa julkaistiin vuonna 1512 ja tarkistettiin vuonna 1521. Oikeuslaitosta laajennettiin ja kuninkaalliset corregedores nimitettiin kaikkiin piireihin. Tämä jatkoi uusroomalaisen absolutismin prosessia ja varmisti oikeuslaitoksen nousun. Emanuel myös vapautti kirkon ja sotilaalliset ritarikunnat tietyistä velvoitteista. Hän rankaisi ankarasti juutalaisten joukkomurhasta vastuussa olevia vuonna 1506. [1]

Avioliitot ja jälkeläiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emanuel avioitui kolme kertaa.

Emanuel I ja toinen puoliso, kuningatar Maria Aragonialainen, tyttäret infanta Isabella ja infanta Beatriz Savoijn herttuatar sekä vas. heidän poikansa ikäjärjestyksessä. Colijn de Coter (attr.) n. 1515-1517

Hänen ensimmäisen puolisonsa oli Kastilian prinsessa Isabella Aragonialainen, joka oli Ferdinand Katolilaisen ja Isabella Katolilaisen vanhin tytär. Isabella oli ensin naimisissa Emanuelin veljen Afonson kanssa 1490–1491, kunnes Afonso sai surmansa ratsastusonnettomuudessa. Isabella naitettiin Emanuelille, heidät vihitiin 30. syyskuuta 1497. Isabella asetti avioliiton ehdoksi, että Emanuelin piti karkottaa juutalaiset Portugalista, ja näin tapahtui. Heille syntyi yksi lapsi:[1]

  • Miguel de la Paz,[1] Portugalin prinssi (23. elokuuta 1498 — 19. heinäkuuta 1500), eli alle kaksivuotiaaksi asti. Isabella kuoli Zaragozassa 27-vuotiaana 23. heinäkuuta 1498 vain tunti lapsensa synnytyksen jälkeen.

Emanuel avioitui toisen kerran 30. lokakuuta 1500 Isabellan nuoremman sisaren, Kastilian prinsessa Maria Aragonialaisen kanssa, joka oli Ferdinand Katolilaisen ja Isabella Katolilaisen kolmanneksi vanhin tytär. Heille syntyi kymmenen lasta, joista kahdeksan eli aikuisikään asti.[4][1] Maria kuoli jatkuvien raskauksien henkisesti ja fyysisesti uuvuttamana 34-vuotiaana Lissabonissa 7. maaliskuuta 1517.

  • Juhana III (6. kesäkuuta 1502 – 11. kesäkuuta 1557), seurasi isäänsä Portugalin kuninkaana; avioitui serkkunsa, espanjalaisen prinsessa Katariina Itävaltalaisen kanssa ja heille syntyi yhdeksän lasta, jotka kaikki kuolivat ennen isäänsä. Heidän pojanpoikansa oli Sebastian I
  • infanta, prinsessa Isabella (24. lokakuuta 1503 – 1. toukokuuta 1539), avioitui Kaarle V:n, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin kanssa ja heille syntyi seitsemän lasta. Johanna Itävaltalainen (1535–1573) avioitui Isabellan veljenpojan, Portugalin prinssi João Manuelin (1537–1554) kanssa ja heille syntyi seuraava Portugalin kuningas Sebastian I; heidän pojastaan tuli Espanjan kuningas Filip II ja Maria, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarinna, avioitui serkkunsa, keisari Maksimilian II:n kanssa
  • infanta, prinsessa Beatriz (31. joulukuuta 1504 – 8. tammikuuta 1538), avioitui Savoijin herttua Kaarlen III:n kanssa ja heille syntyi seitsemän lasta
  • infante, prinssi Luis, Bejan herttua (3. maaliskuuta 1506 – 27. marraskuuta 1555), naimaton, mutta hänellä oli aviottomia jälkeläisiä, joista yksi oli Craton priori António, Portugalin kruununtavoittelija vuonna 1580
  • infante, prinssi Ferdinand, Guardan herttua (5. kesäkuuta 1507 – 7. marraskuuta 1534), avioitui Marialvan kreivitär Guiomar Coutinhon kanssa, heille syntyi kaksi lasta
  • infante, prinssi Afonso (23. huhtikuuta 1509 – 21. huhtikuuta 1540), kardinaali
  • Henrik I (31. tammikuuta 1512 – 31. tammikuuta 1580), kardinaali, joka seurasi veljenpojanpoikansa kuningas Sebastian I:n jälkeen Portugalin kuninkaana. Hänen kuolemansa laukaisi taistelun Portugalin kruunusta.
  • infanta, prinsessa Maria (1511 – 3. helmikuuta 1513), kuoli kaksivuotiaana
  • infante, prinssi Duarte, Guimarãesin herttua (7. lokakuuta 1515 – 20. syyskuuta 1540), avioitui Isabella Braganzan, Braganzan herttuan Jaimen tyttären kanssa. Heille syntyi kolme lasta. Portugalin Juhana IV:n isoisoisä.
  • infante, prinssi Antonio (8. syyskuuta 1516 – 1. marraskuuta 1516), kuoli alle kaksikuisena

Kolmas puoliso Leonor de Austria oli edeltäjiensä veljen Filip Komean ja Juana Kastilialaisen vanhin tytär. Heidät vihittiin 16. heinäkuuta 1518.

Heille syntyi kaksi lasta, joista tytär Maria eli aikuiseksi.[5][1]

  • infante, prinssi Carlos (18. helmikuuta 1520 – 15. huhtikuuta 1521), kuoli vuoden ikäisenä kuumeeseen
  • infanta, prinsessa Maria de Avíz, Viseun herttuatar (8. kesäkuuta 1521 – 10. lokakuuta 1577). Hänen kasvatuksestaan vastasi velipuoli Juhana III:n puoliso, leskikuningatar Leonorin nuorin sisar Caterina de Austria. Maria oli koulutukseltaan oppinut humanisti ja pysyi naimattomana sekä oli eräs Euroopan rikkaimmista prinsessoista.

Leskeksi jäänyt Leonor palasi Espanjaan.

Emanuel I:n hautajaiset. Ofício dos Mortos António de Holanda (Livro de Horas de D. Manuel) 1517-1551

Perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emanuelin kuoli 52-vuotiaana joulukuussa 1521 ruttoon, hänet haudattiin perustamansa Mosteiro dos Jerónimos luostarin kirkkoon Belémiin.[1]

Kuninkaaksi tuli hänen vanhin poikansa Juhana III, joka avioitui äitipuolensa nuorimman sisaren, Caterina de Austrian kanssa.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Manuel I | King of Portugal & Navigator of the Age of Discovery | Britannica www.britannica.com. Viitattu 13.11.2024. (englanniksi)
  2. ↑ Harold V. Livermore: Manuel I Encyclopedia Britannica. Viitattu 24.4.2018. (englanniksi)
  3. ↑ Colonization of Brazil Portugal: A Country Study.. Viitattu 24.4.2018. (englanniksi)
  4. ↑ Donna Sue Berry: The Tragic Daughters of Isabella Regina Magazine. Viitattu 24.4.2018. (englanniksi)
  5. ↑ Eleanor of Austria Thought Co. Viitattu 15.4.2018. (englanniksi)
Portugali Edeltäjä:
Juhana II 		Portugalin kuningas
1495–1521 		Seuraaja:
Juhana III
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Emanuel_I_(Portugali)&oldid=22819548”