Jalkapallo

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Jalkapallo-ottelu)
Tämä on vakaa versio, joka on katsottu 17. joulukuuta 2024.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo Englannissa 1800-luvulla kehitetystä pelistä. Muista jalkapallopeleistä katso täsmennyssivu. Pelivälineestä katso jalkapallo (urheiluväline).
Jalkapallo
Ensimmäinen ottelu 1863
Alkuperämaa Englanti
Piirteet
Tyyppi pallopeli
Lajiryhmä jalkapallo
Joukkueen koko 11
Varusteet jalkapallo
Pelikenttä jalkapallokenttä, jalkapallostadion
Pelialue 90–120 m × 45–90 m
Peliaika 90 min.
Kilpailutoiminta
Kansainvälinen kattojärjestö FIFA
Olympialaisissa 1900– (ei 1932)
MM-kilpailut MM-kilpailut
Tärkeimmät kilpailut EM-kilpailut, Copa América, Mestarien liiga
Jalkapallon teemasivu

Jalkapallo on Britteinsaarilla 1800-luvun loppupuolella[1] kehitetty pallopeli, jossa kaksi joukkuetta pyrkii ensisijaisesti jalkoja ja päätä käyttäen saamaan pallon vastapuolen maaliin useammin kuin vastustaja. Se on maailman suosituin urheilulaji.[2] Arvioiden mukaan jopa noin puolet maailman ihmisistä joko seuraa tai harrastaa jalkapalloa. Sitä pelataan ammattimaisesti jokaisella asutulla mantereella. Suosituinta jalkapallo on Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa, isossa osassa Afrikkaa ja tietyissä Aasian maissa.[3]

Pelin luonne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jalkapallo-ottelu käynnissä.

Jalkapallo-ottelussa on kaksi 11 pelaajan muodostamaa joukkuetta (10 kenttäpelaajaa ja maalivahti), jotka yrittävät saada pallon vastustajan maaliin. Ottelu koostuu kahdesta 45 minuuttia kestävästä puoliajasta, johon sisältyy tarvittaessa myös lisäaika. Puoliaikojen välillä on 15 minuutin tauko. Enemmän maaleja tehnyt joukkue voittaa ottelun. Ratkaisevissa peleissä 90 peliminuutin jälkeen tilanteen ollessa tasan pelataan jatkoaika, jonka kesto on 2×15 minuuttia. Sen jälkeen pelataan tarvittaessa rangaistuspotkukilpailu.

Tavallisesti jalkapalloa joko kuljetetaan potkimalla sitä eteenpäin tai joukkuetovereille syöttämällä joko maata pitkin tai ilmassa. Pallon liikutteluun käytetään etupäässä jalkoja, mutta joskus myös päätä ja vartaloa. Maalivahti on ainoa pelaaja, joka saa koskea palloon käsillään. Poikkeuksena on sivurajaheitto, jota suorittaessa pelaaja saa heittää palloa.

Tyypillisesti pallo pyritään saamaan vastustajan maaliin rakentamalla tilanteita, joissa on mahdollista ohittaa maalivahti. Maalit tehdään tavallisesti potkaisemalla pallo kohti maalia siten, että maalivahti ei kykene torjumaan sitä. Pelaajat pyrkivät tavallisesti ottamaan pallon oman joukkueensa haltuun syötönkatkoilla, pallonriistoilla ja taklaamalla palloa kuljettavaa pelaajaa sekä sijoittumalla siten, että vastapuolen pelaajien on vaikea syöttää palloa tai laukaista.

Jalkapallossa peli on koko ajan käynnissä, paitsi jos pallo menee kentän rajojen ulkopuolelle tai tuomari viheltää pilliin katkaistakseen pelin esimerkiksi sääntörikkomuksen takia. Pelikelloa ei pysäytetä pelikatkon ajaksi.

Pelipaikat ja taktiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Jalkapallon pelipaikat

Kenttäpelaajat jaetaan puolustajiin, keskikenttäpelaajiin ja hyökkääjiin sen mukaan, miten lähellä tai kaukana omaa maalia pelipaikka on. Nykyisin käytetyin taktiikka on 4–4–2, joka on jopa muodostunut eräänlaiseksi jalkapallopelin numeraaliseksi symboliksi. Tässä pelijärjestelmässä kentällä on neljä puolustajaa (kaksi laitapuolustajaa ja kaksi keskuspuolustajaa eli topparia), neljä keskikenttäpelaajaa ja kaksi hyökkääjää. 4–4–2:sta on useita muunnelmia, kuten ”timantti”, jossa yksi keskikenttäpelaaja pelaa ylempänä, yksi alempana ja kaksi laidoilla, ja ”joulukuusi”, jossa kolme keskikenttäpelaajaa pelaa linjassa alempana ja yksi ylempänä toisen hyökkääjän rinnalla.[4]

Toinen nykyisinkin käytetty muodostelma on 4–3–3, jossa keskikentän keskellä saattaa pelata niin kutsutun kymppipaikan pelinrakentaja, ja keskushyökkääjän apuna on kaksi hyökkäävää laitapelaajaa. Eräänlainen puolustusvoittoinen muoto 4–3–3:sta on 4–5–1, jota käytetään etenkin vaikeissa vieraspeleissä.[5]

Kolmas tavallinen tapa ryhmittää pelaajat on 3–5–2, johon turvautui esimerkiksi Saksan liittotasavallan vuoden 1990 maailmanmestaruusjoukkue, jossa aiemmin yksi puolustaja pelasi usein alempana, liberona. Viidestä keskikenttäpelaajasta kaksi oli oikeastaan hyökkääviä laitapuolustajia, joten muodostelmaa on kutsuttu myös 5–3–2:ksi.[6]

Nykyjalkapallossa ryhmitys voi vaihtua dynaamisesti pelin aikanakin tilanteen mukaan. Yhdistelmät vaihtuvat pelaajien mukaan kentällä.

Taktiikan historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Jalkapallon kenttäryhmitys
4–4–2-taktiikka. Maalivahti kuvattu mustalla, puolustajat sinisellä, keskikenttäpelaajat keltaisella ja hyökkääjät punaisella.

Jalkapallon ensimmäiset taktiikat olivat erittäin hyökkäysvoittoisia, sillä jos palloa syötti tuolloin eteenpäin, tilanne oli paitsio. Englantilaisjoukkueet pelasivat 1800-luvun puolivälissä 1–1–8-systeemillä, jossa hyökkääjiä oli kahdeksan ja sekä keskikenttäpelaajia että puolustajia oli yksi. Vuodesta 1866 lähtien syötöt olivat sallittuja myös eteenpäin ja hyökkääjien määrä vähentyi.[7]

1900-luvun alussa oli yleistä pelata viidellä hyökkääjällä, kolmella keskikenttäpelaajalla ja kahdella puolustajalla. Tämä vaikutti olennaisesti siihen, että maalimäärät muodostuivat tuolloin usein suuremmiksi kuin tavallisessa nykyjalkapallo-ottelussa; vuoden 1938 MM-kisoissa tehtiin keskimäärin 4,7 maalia ottelua kohden[8], kun taas vuoden 2006 kisoissa tehtiin keskimäärin vain 2,3 maalia yhdessä pelissä[9]. Myös eri pelipaikkojen edustajat nimettiin toisin: oli esimerkiksi rakentajia ja tukimiehiä. Myös välihyökkääjistä saatettiin puhua viiden miehen hyökkäyslinjan myötä.[10]

Vuonna 1925 paitsiosääntöä muutettiin siten, että syöttöä vastaanottavan hyökkääjän ja vastajoukkueen päätyrajan välissä täytyi olla enää kaksi vastapuolen pelaajaa aiemman kolmen sijasta. Se muutti myös taktiikkaa ja yleiseksi taktiikaksi muuttui Herbert Chapmanin kehittämä niin sanottu WM-systeemi, jossa oli kolme puolustajaa, kaksi puolustavaa ja hyökkäävää keskikenttäpelaajaa sekä kolme hyökkääjää. Tämä taktiikka oli ensimmäinen, jossa oli mukana toppari.[7]

Brasilia esitteli 1950-luvulla uuden 4–2–4-taktiikkansa. Samoihin aikoihin Italiassa taas kehitettiin Catenaccioksi kutsuttu taktiikka, jossa neljän puolustajan linjan alapuolella oli yksi puolustaja, joka toimi eräänlaisena liberona. Taktiikka oli aiempia puolustusvoittoisempi, sillä se oli ensimmäisiä, jossa hyökkääjiä oli vain kaksi. Englannin maajoukkueen valmentaja Alf Ramsey keksi 1960-luvulla nykyisinkin yleisen 4–4–2-taktiikan, joka poisti perinteiset laitahyökkääjät moniksi vuosiksi englantilaisten liigajoukkueiden kokoonpanoista.[7] Noihin aikoihin peli alkoi mennä lähemmäksi nykyisin yleisimpiä taktiikoita, mutta poikkeuksena oli Alankomaiden joukkue, joka kehitti 1970-luvulla totaalisen jalkapallon, jonka ideana oli, että pelaajilla ei ollut vakituisia pelipaikkoja, vaan taktiikka luotti pelaajiin, jotka pystyivät pelaamaan lähes millä paikalla tahansa.

1990-luvun alussa tuli voimaan sääntömuutos, jonka seurauksena joukkueen maalivahti ei saanut enää ottaa oman pelaajan syöttöä käsiinsä. Tämän seurauksena valmentajat alkoivat peluuttaa joukkueitaan hyökkäävämmillä taktiikoilla ja tiukan puolustuksen merkitys pelissä väheni hieman. 2000-luvun taktiikoita on enää hankala kuvata numeroyhdistelmillä, sillä pelaajien liikkeet muuttavat taktisia kuvioita pelien aikana.[7]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Jalkapallon historia
Kiinalainen piirros 1500-luvulta esittää tsu chun pelaajia.

Nykymuotoinen jalkapallopeli on lähtöisin Englannista. Samantapaisia pelejä oli jo aiemmin pelattu muun muassa Song-dynastian Kiinassa (tsu chu), Etelä-Amerikan intiaanien parissa, antiikin Kreikassa (episkyros, phaininda), Rooman valtakunnassa (harpastum), 600-luvulla Japanissa (kemari).[11] Keskiajalla eri puolilla Eurooppaa pelattiin väkivaltaisia pallopelejä. Englannissa pelattiin mob footballia,[12] Ranskassa pelattiin 1100-luvulta lähtien soulea ja Italiassa kansansuosioon nousi gioco de calcio.[13]

Sanan jalkapallo (engl. football) ensimmäinen kirjallinen maininta on vuodelta 1409. Lajin pelivälineeseen viitattiin ensimmäistä kertaa samalla nimellä vuonna 1486.[14] Yhdysvalloissa käytetty sana soccer syntyi 1800-luvun lopulla. Se johdettiin nimen association football alusta.[15]

Jalkapallon nykysäännöt perustuvat vahvasti 1800-luvun puolivälissä laadittuihin määräyksiin, joilla pyrittiin yhdenmukaistamaan eri puolilla Englantia sisäoppilaitoksissa pelattuja jalkapalloa muistuttavia pelejä. Ensimmäiset nykyisenkaltaiset säännöt jalkapallolle laadittiin Cambridgen yliopiston Trinity Collegessa vuonna 1848 kokouksessa, jossa olivat koolla edustajat Etonista, Harrow’sta, Rugbysta, Winchesteristä ja Shrewsburystä. Merkittävintä kokouksessa laadituissa säännöissä oli tuohon aikaan suositun käsillä pelaamisen kieltäminen. Cambridgessa laaditut säännöt eivät kuitenkaan tulleet heti käyttöön koko maassa, vaan jalkapalloa pelattiin yhä myös monin erilaisin vaihtoehtoisin säännöin. [16]

Vuonna 1863 perustettiin Englannin jalkapalloliitto, Football Association eli FA.[11] Saman vuoden aikana pidettiin vielä viisi muuta kokousta, joissa muotoiltiin ensimmäiset jalkapallon viralliset säännöt. Viimeisessä kokouksessa Blackheathin edustaja ilmoitti seuransa eroavan FA:sta, koska säännöistä oli pudotettu pois kaksi pykälää: jalkapallon kuljettaminen kädessä kiellettiin, samoin kuin vastustajan sääreen potkiminen, kamppaaminen ja kiinnipitäminen. Tämän seurauksena jalkapallo ja rugby lähtivät lajeina ratkaisevasti eri teille: osa seuroista perusti vuonna 1871 Rugby Football Unionin. Yksitoista FA:n jäljelle jäänyttä joukkuetta ratifioivat jalkapallon 14 alkuperäistä sääntöä. Nykymuotoisen jalkapallon ensimmäinen ottelun pelasivat Barnes ja Richmond 19. joulukuuta vuonna 1863 Englannissa.[17]

Nykyisin jalkapallon säännöt määrittää International Football Association Board (IFAB). Sen perustivat vuonna 1882 FA, Skotlannin jalkapalloliitto (Scottish Football Association), Walesin jalkapalloliitto (Football Association of Wales) sekä Pohjois-Irlannin jalkapalloliitto (Irish Football Association). Vuonna 1904 perustettiin Pariisissa kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA eli Fédération Internationale de Football Association, joka sitoutui noudattamaan IFAB:n sääntöjä. Jalkapallon kasvavan suosion seurauksena IFAB:iin pääsi edustajia myös FIFA:sta vuonna 1913. Nykyään IFAB:n hallituksessa istuu neljän brittiläisen jalkapalloliiton edustajat sekä neljä FIFA:n edustajaa.[18]

Ensimmäisen FA Cupin loppuottelujoukkue Royal Engineers A.F.C. vuodelta 1872.

Englannin jalkapalloliitto järjesti vuonna 1871 jäsenseuroilleen cupkilpailun, josta syntyi maailman vanhin jalkapallokilpailu FA Cup. Vuotta myöhemmin alettiin pelata maaotteluita Englannin ja Skotlannin maajoukkueiden välillä.[19]

Jalkapallon kasvava suosio vaikutti nopeasti myös seurojen panostukseen. Parhaille pelaajille alettiin maksaa korvauksia jo 1880-luvulla menetetystä työajasta. Englannin jalkapalloliitto halusi ylläpitää lajin amatööri-imagoa ja uhkasi ryhtyvänsä rangaistustoimiin ammattilaispelaajia vastaan. Osa seuroista uhkasi puolestaan perustaa oman lajiliiton, jolloin FA:n oli taivuttava ammattilaisuuden laillistamiseen vuonna 1885.[20]

Englannin liiga (The Football League) perustettiin vuonna 1888 Aston Villan puheenjohtajan William McGregorin aloitteesta. Liigaa pelattiin ensimmäisen kerran kaudella 1888–1889 kahdentoista keski- ja pohjoisenglantilaisen joukkueen voimin. Lauantai-iltapäivien otteluista tuli suosittua ajanvietettä erityisesti työväenluokkaisten miesten keskuudessa, ja lajin vetovoimaa kiihdyttivät entisestään sanomalehtien kirjoittelu otteluista sekä vedonlyöntimahdollisuudet.[21]

Jalkapallo alkoi levitä Britteinsaarten ulkopuolelle 1900-luvun alussa. Ensimmäisiä maaotteluita pelattiin vuosisadan ensimmäisinä vuosina niin Etelä-Amerikassa kuin Keski-Euroopassakin. Kansainvälinen jalkapalloliitto perustettiin vuonna 1904[22], ja se otti MM-kisojen järjestämisen ohjelmaansa heti[23]. Eri valtioista ei kuitenkaan löytynyt vielä tuolloin riittävästi rahaa eikä innostusta.[23] Olympiaohjelmaan jalkapallo oli tullut jo vuonna 1900[24], mutta ensimmäinen turnaus, johon osallistui maajoukkueita seurojen sijaan ja jota myös FIFA piti virallisena, pelattiin vasta Lontoon olympialaisissa 1908[25]. Olympialaiset alkoivatkin kehittyä MM-kisojen eräänlaiseksi edeltäjäturnaukseksi seuraavina vuosikymmeninä.[23]

1920-luvulla monet Euroopan maat olivat siirtymässä kohti ammattilaisuutta, mutta olympialaisissa saivat kilpailla vain amatöörit. Tuolloin FIFA päätti alkaa järjestää MM-kisoja, ja ensimmäinen turnaus pelattiinkin jo vuonna 1930 Uruguayssa.[26] Kisoihin osallistui 13 joukkuetta[27], ja mestaruuden voitti isäntämaa nujerrettuaan finaalissa Argentiinan maalein 4–2[28]. MM-turnauksia alettiin pelata neljän vuoden välein, mutta toinen maailmansota katkaisi rytmin jo kolmannen turnauksen jälkeen. Kun kisoja jatkettiin 1950-luvulla, Brasilia oli noussut maailman kärkipäähän. Se voittikin maailmanmestaruuden vuosina 1958 ja 1962.[29]

1970-luvulla jalkapallon suosio ympäri maailmaa jatkoi kasvuaan ja yhä useammilla mailla oli mahdollisuudet päästä arvokisoihin. Esimerkiksi Zaire pääsi MM-kisoihin 1974 ensimmäisenä mustan Afrikan maana.[30] MM-kisoja laajennettiinkin vuoden 1978 jälkeen, ja Espanjan kisoihin 1982 osallistui aiemman 16 sijasta 24 joukkuetta [31] [32]. Myös Euroopan-mestaruuskilpailut lisäsivät suosiotaan ja vuoden 1980 kisat olivat ensimmäiset, joissa pelattiin alkulohkoja. [33]

1990-luvulla Afrikan maat nousivat kohti maailman huippua. Ensimmäinen MM-kisoissa lähelle mitalipelejä päässyt afrikkalaisjoukkue oli Kamerun, joka johti puolivälieräänsä Englantia vastaan vuonna 1990, mutta lopulta hävisi numeroin 3–2. Tämän jälkeen myös Nigeria ja Senegal pääsivät pudotuspeleihin [34], mutta yksikään Afrikan maa ei ole vieläkään saanut mitalia MM-tasolta [34][35].

Naisten jalkapallon historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
British Ladies Football Clubin, brittiläisen naisjalkapalloseuran joukkue vuodelta 1895.

Ensimmäinen virallinen naisjoukkueiden välinen jalkapallo-ottelu pelattiin vuonna 1895. Siinä kohtasivat Pohjois- ja Etelä-Englannin joukkueet, ja ottelun voitti pohjoinen lukemin 7–1. Ensimmäistä kansainvälistä ottelua saatiin odottaa vuoteen 1920 saakka. Tuolloin vastakkain pelasivat englantilainen Dick Kerr’s Ladies ja ranskalainen A French XI. Englantilaisjoukkue voitti ottelun numeroin 2–0 25 000 katsojan edessä. Vielä myöhemmin samana vuonna pelattiin ottelu, jota oli katsomassa 53 000 katsojaa. Tämä oli siihen mennessä suurin katsojamäärä, joka oli koskaan seurannut naisjoukkueiden välistä ottelua. Vuonna 1921 Englannin jalkapalloliitto FA kielsi jalkapallon naisilta, sillä liiton mielestä laji ei sovi heille.[36] Naiset perustivat oman liittonsa vuonna 1969. Peli alkoi kehittyä jälleen 1970-luvun vaihteessa ja vuonna 1972 pelattiin ensimmäinen virallinen naisten maaottelu. Ottelussa Englanti voitti Skotlannin 3–2. Englannissa alettiin pelata kansallista sarjaa vuonna 1991.[37]

Maanosien sisäisistä mestaruuskilpailuista vanhimmat ovat EM-kilpailut, joita on pelattu vuodesta 1984 alkaen.[38] MM-kilpailuja on järjestetty vuodesta 1991 lähtien. Turnaus järjestetään neljän vuoden välein ja ensimmäinen turnaus järjestettiin Kiinassa. Turnauksen historian menestynein joukkue on Yhdysvallat neljällä mestaruudellaan.

Olympialaisten ohjelmaan naisten turnaus tuli vuonna 1996, ja se on ollut mukana kaikissa kisoissa siitä lähtien. Ensimmäisen turnauksen voitti Yhdysvallat.[39]

Seurajoukkueiden kilpailuista ehkä merkittävin on Mestarien liiga, jota on pelattu vuodesta 2001 lähtien. Menestyneimpiä ovat saksalaiset joukkueet, sillä yhdeksän kauden jälkeen vain kolme voittoa on mennyt muualle kuin Saksaan.[40]

Seurajoukkuekilpailujen historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainväliset kilpailut seurajoukkueiden välillä alkoivat kehittyä 1950-luvulla, jolloin alettiin järjestää Euroopan cupia, jonka seuraaja on nykyäänkin pelattava Mestarien liiga. Aluksi cupia hallitsi Real Madrid, joka voitti viisi ensimmäistä kautta. Seuraavaksi kilpailua pystyi hallitsemaan yhtä rautaisella otteella Ajax, joka hallitsi sitä 1970-luvun alussa. Joukkue oli sarjan mestari kolmesti peräkkäin vuosina 1971–1973.[41] Myöhemmin seurojen väliset erot ovat tasoittuneet, ja vuoden 1976 jälkeen kolmeen peräkkäiseen mestaruuteen ylsi Real Madrid vasta vuosina 2016–2018.[42]

Samankaltaista kilpailua, Copa Libertadoresia on pelattu Etelä-Amerikassa vuodesta 1960 lähtien, tosin yksittäinen kilpailun edeltäjäturnaus järjestettiin jo vuonna 1948[43]. Siinä voitot ovat jakautuneet melko tasaisesti, sillä kilpailun on voittanut 22 eri joukkuetta. Menestynein on argentiinalainen Independiente seitsemällä mestaruudellaan.[44] Nuorempia seurajoukkuekilpailuja ovat Afrikan Mestarien liiga, jota on järjestetty vuodesta 1965 [45] ja Asian Champions League, jota pelattiin ensimmäisen kerran vuonna 1967, mutta jota ei pelattu vuosina 1972–1985 [46]. Seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailuja on järjestetty säännöllisesti vuodesta 2005 lähtien. Brasilialainen Corinthians on voittanut sen kahdesti.[47]

Säännöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Jalkapallon säännöt
Keltainen kortti.
Vapaapotku.

Nykyään jalkapallon viralliset säännöt koostuvat 17 säännöstä. Samojen sääntöjen on suunniteltu sopivan jalkapallon kaikille tasoille, vaikkakin esimerkiksi kansallisella tasolla nuorten, vanhojen, naisten ja muihin sarjoihin on tehty joitakin muutoksia.

Joukkueet ja pelaajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maalivahti on joukkueen ainoa pelaaja, joka saa (rajaheittoja lukuun ottamatta) koskea palloon käsillään.

Jalkapallojoukkueesta kentällä saa olla kerrallaan korkeintaan yksitoista pelaajaa. Kentällä olevista pelaajista yksi on maalivahti.[48] Kilpailusäännöt määrittelevät pelaajien minimimäärän, jolla ottelua on vielä mahdollista jatkaa. Ison kentän peleissä erotuomarilla on oikeus lopettaa ottelu, jos joukkueen pelaajien lukumäärä jostakin syystä vähenee alle seitsemän. Ottelun saa aloittaa seitsemällä (7) pelaajalla, jos jostain syystä pelaajia puuttuu.

Kuka tahansa pelaaja saa koskea kädellään palloon sivurajaheittoa suorittaessaan, mutta muulloin vain maalivahti pelatessaan omalla rangaistusalueellaan.

Lisäksi joukkueeseen kuuluu vaihtopelaajia, joita voidaan vaihtaa kentälle esimerkiksi pelaajan loukkaantuessa, väsyessä tai pelitaktisista syistä. Tavallisimmin vaihtoja on kolme, ellei toisin sovita. Kentältä pois vaihdettu pelaaja ei saa enää palata kentälle samassa ottelussa. Jos kaikki vaihdot on käytetty ja maalivahti loukkaantuu, jonkun pelaajan pitää mennä maalivahdiksi. Pelipaita pitää vaihtaa tai laittaa maalivahdin paita päälle.

Pelaajien varusteisiin kuuluvat paita, jossa on oltava hihat, lyhyet pelishortsit, sukat, säärisuojat ja kengät. Pelaajat eivät saa käyttää mitään esineitä, jotka voivat olla vaaraksi hänelle tai muille pelaajille mukaan lukien kaikki korut, poikkeuksena erilaiset tuet/kipsit, joita saa käyttää kunhan erotuomari hyväksyy niiden käyttämisen. Sääntö on tehty pelaajien turvallisuuden hyväksi. Virallisesti koruja ei saa käyttää myöskään teipattuna.

Toimitsijat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkapallo-ottelua johtaa erotuomari, jolla on sääntöjen 5. kohdan mukaan täysi toimivalta soveltaa sääntöjä siinä ottelussa, johon hänet on määrätty. Erotuomarin ottelussa tekemät ratkaisut ovat lopullisia. Erotuomarin apuna on kaksi avustavaa erotuomaria sivurajoilla. Monissa suuremman luokan otteluissa on lisäksi neljäs kentän ulkopuolella toimiva erotuomari, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa teknisten alueiden ja vaihtojen valvonta ja maalituomarit, jonka tehtäviin kuuluu tarkkailla pelaajien rikkeitä maalin edustalla ja vahtia käykö pallo maalissa. Jos erotuomari ei kykene jatkamaan ottelua, hänet korvaa joko avustava erotuomari tai neljäs erotuomari, sen mukaan miten on ennalta määrätty.

Jalkapallokenttä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Jalkapallokenttä
Jalkapallokentän mitat.

Jalkapallokentän alustana on tavallisesti erityisesti korkeampitasoisissa otteluissa lyhyeksi leikattu ruoho, mutta myös hiekka on yleinen pelialusta alemmilla sarjatasoilla. Otteluita voidaan pelata myös keinotekoisella nurmimatolla.

Kansainvälisissä aikuisten otteluissa kentän tulee olla 100–110 metriä pitkä ja 64–75 metriä leveä. Muissa otteluissa vaatimukset ovat vapaammat: pituus 90–120 metriä ja leveys 45–90 metriä. Kentän tulee olla pitempi pituus- kuin leveyssuunnassa. Pelikenttä merkitään rajoin, jotka kuuluvat alueeseen, jota ne rajoittavat. Rajat saavat olla korkeintaan 12 cm leveitä.[49]

Pelikenttä jaetaan kahteen kenttäpuoliskoon, jotka erottaa toisistaan keskiviiva. Keskiviivan puolivälissä on keskipiste, jota ympäröivän keskiympyrän säde on 9,15 metriä.[49]

Jalkapallokenttää rajoittavat sivuilla sivurajat ja päädyissä pääty- eli maalirajat. Kentän molemmissa päädyissä päätyrajan keskellä sijaitsee maali, jonka edessä on maalialue (5,5 m) ja rangaistusalue (16,5 m). 11 metrin päässä maalista on rangaistuspotkupiste.[50]

Maalit sijaitsevat kummankin päätyrajan keskikohdassa. Maalikehikko koostuu kahdesta pystypylväästä eli tolpasta, joista kumpikin on yhtä etäällä kentän kulmissa sijaitsevista kulmalipuista. Tolpat yhdistää vaakasuora poikkipalkki eli ylärima. Etäisyys ylärimasta maahan on 2,44 metriä (8 jalkaa) ja tolppien välinen etäisyys toisistaan 7,32 metriä (8 jaardia).[51]

Pelikentän jokaisessa kulmassa on vähintään 1,5 metriä korkea kulmalipputanko, jossa on kulmalippu. Samanlaiset liput ovat joskus myös kentän keskirajan kohdalla molemmin puolin pelikenttää vähintään metrin päässä sivurajasta.[50]

Pelikatkot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rangaistuspotku.
Hiekalle ja kovalle tekonurmelle tarkoitetut tiheänappulaiset niin sanotut turffikengät. Perinteisissä kengissä on yleensä isot napit, jotka voivat olla myös vaihdettavia.

Kumpikin puoliaika alkaa kentän keskipisteestä suoritetusta aloitus- eli alkupotkusta, jonka aikana kummankin joukkueen pelaajien tulee sijaita omalla kenttäpuoliskollaan. Samaten joukkueen, joka ei suorita aloituspotkua, kaikkien pelaajien tulee olla keskiympyrän (säde 9,15 m) ulkopuolella, kunnes aloituspotku on suoritettu. Aloituspotku suoritetaan myös aina hyväksytyn maalin jälkeen sekä jatkoajan puoliaikojen alussa. Aloituspotkun jälkeen pallo on pelissä, kunnes se menee maaliin, ylittää jonkun pelialueen rajoista tai erotuomari muuten katkaise pelin.

Pelin keskeytyksen jälkeen se voidaan aloittaa uudestaan kahdeksalla eri tavalla:

  • Aloituspotku: tapahtuu ottelun alussa, puoliajan alkaessa tai maalin jälkeen keskipisteestä.
  • Rajaheitto: kun pallo on kokonaan ylittänyt sivurajan, viimeksi palloon koskeneen pelaajan vastajoukkue heittää kohdasta, jossa pallo ylitti rajan.
  • Maalipotku: kun pallo on ylittänyt päätyrajan hyökkäävän joukkueen pelaajasta, puolustavan joukkueen pelaaja potkaisee pallon peliin omalta maalialueeltaan.
  • Kulmapotku: kun pallo on ylittänyt päätyrajan puolustavan joukkueen pelaajasta, potkaisee hyökkäävän joukkueen pelaaja pallon päätyrajan ylityskohtaa lähemmältä kulma-alueelta.
  • Epäsuora vapaapotku: tuomitaan sellaisista virheistä kuin sopimaton käytös tai oman maalivahdin käsiin jalalla syötetty pallo. Maalin hyväksyntä edellyttää, että palloa on koskenut potkun suorittajan jälkeen joku muu pelaaja.
  • Suora vapaapotku: tuomitaan rikotulle joukkueelle rangaistusalueen ulkopuolella tapahtuneista rikkomuksista. Pallo voi mennä suoraan maaliin hyväksytysti. Vastapuolen pelaajien on oltava vähintään 9,15 metrin päässä pallosta.
  • Rangaistuspotku: tuomitaan puolustavan joukkueen omalla rangaistusalueella tekemistä rikkeistä, joista muutoin tuomittaisiin suora vapaapotku. Potkaistaan 11 metrin päässä maalista sijaitsevalta rangaistuspotkupisteeltä. Rangaistuspotkua suoritettaessa vain potkaiseva pelaaja, maalivahti ja erotuomari saavat olla rangaistusalueen sisäpuolella. Kukaan ei myöskään saa olla 16-rajan puolikaaren sisällä. Alle 13-vuotiailla junioreilla rangaistuspotku potkaistaan seitsemästä ja puolesta metristä. Palloa pitää potkaista eteenpäin. Pallo on myös mahdollista syöttää eteenpäin.
  • Erotuomaripallo: peli aloitetaan erotuomaripallolla, kun tuomari on katkaissut pelin syystä, jota ei ole säännöissä erikseen mainittu (esimerkiksi pelaajan vakava loukkaantuminen, pallon puhkeaminen tai muu vastaava syy, jota ei säännöissä ole mainittu). Erotuomari pudottaa pallon kenttään vyötärön korkeudelta. Pallo on pelattavissa, kun se koskettaa maata.

Pallo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Jalkapallo (urheiluväline)

Sääntö numero 2 määrää, että pallo on pyöreä, tehty sopivasta materiaalista, ilmalla täytetty, sen ympärysmitta on 68–70 cm, massa 410–450 g (kuivana) ja paine 0,6–1,1 ilmakehää.[52] Normaalipallokokoa kuvataan numerolla 5. Lasten peleissä käytetään pienempiä kokoja 4 ja 3.

Maantieteellinen sijoittuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jalkapallon suosio maailmalla. Värin tummuus kuvaa pelaajien määrää 1 000 asukasta kohti. Vihreällä ovat ne maat, joissa jalkapallo on maan suosituin urheilulaji, punaisella ne, joissa se ei ole.[53]

Jalkapalloa pelataan ammattimaisesti jokaisella mantereella (pois lukien Etelämanner) ja se on ykköslaji useimmissa Euroopan, latinalaisen Amerikan, Afrikan ja Aasian maissa. Miljoonat ihmiset ympäri maailmaa seuraavat jalkapalloa paikan päällä erityisillä jalkapallostadioneilla, ja vielä suurempi ihmismäärä seuraa otteluita television välityksellä.

FIFA:n keväällä 2007 julkaistun tutkimuksen mukaan enemmän kuin 265 miljoonaa ihmistä yli 200 maassa pelaa jalkapalloa.[54] Jalkapallon yksinkertaiset säännöt sekä muun muassa erikoisvälineiden vähäisyydestä johtuva harrastamisen helppous tekevät siitä erityisen suositun lajin. Englantilaislähtöisen lajin leviämiseen eri puolille maailmaa on epäilemättä vaikuttanut 1900-luvun voimakas brittivaikutus ympäri maailmaa. Laji on levinnyt enemmänkin brittien kansainvälisen kaupan ja merenkulun kuin Brittiläisen imperiumin kautta; monilla brittiläiseen imperiumiin kuuluneilla alueilla, kuten Intiassa ja Etelä-Afrikassa, ovat muut brittilajit (kuten rugby ja kriketti) perinteisesti olleet jalkapalloa suositumpia, kun taas jalkapallon asema on ollut erityisen vahva monilla sellaisilla Manner-Euroopan ja Etelä-Amerikan alueilla, jotka eivät koskaan kuuluneet imperiumiin. Tästä esimerkkinä on Uruguay, johon jalkapallo tuli brittiläisten merimiesten mukana[55], vaikka maa ei kuulunut brittiläiseen imperiumiin.

Eurooppa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyaikainen jalkapallo kehitettiin Englannissa 1800-luvulla. Euroopan jalkapalloliitto Uefa perustettiin vuonna 1954, ja myös Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa perustettiin Euroopassa, vuonna 1904. Maajoukkuetasolla Euroopan menestyneimmät joukkueet ovat Saksa ja Italia, joilla on kummallakin neljä maailmanmestaruutta. Ranska on voittanut kaksi maailmanmestaruutta ja Englanti ja Espanja ovat voittaneet yhden maailmanmestaruuden. Eniten Euroopan-mestaruuksia on Saksalla ja Espanjalla, kolme mestaruutta kummallakin. Englannilla on kaksi olympiavoittoa.[56]

Euroopan merkittävimmät sarjat ovat Englannin Valioliiga, Saksan Bundesliiga, Espanjan Primera División, Ranskan Ligue 1 ja Italian Serie A.[57]

Suomi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Suomen jalkapallon historia
Sami Hyypiä, Suomen menestyneimpiä jalkapalloilijoita.

Suomi oli 1920-luvun lopulta 1980-luvulle eräs Euroopan heikoimmista jalkapallomaista. 1990-luvulta alkaen Suomi on noussut maanosan alempaan keskikastiin, toisaalta koska ulkomaiden tasokkaissa sarjoissa pelaavien suomalaisammattilaisten määrä on kasvanut muun muassa vapaampien EU-säännösten vuoksi, toisaalta koska Euroopan jalkapalloon on tullut lukuisia uusia pienmaita. Suomen paras sijoitus FIFA:n rankingissa on 33. tila vuodelta 2007.

Suomi ei ole koskaan selviytynyt miesten puolella MM-turnaukseen. EM-lopputurnauksessa Suomi pelasi ensimmäisen kerran vuonna 2021. Suomalaisista jalkapalloilijoista menestyneimpiin kuuluvat Jari Litmanen ja Sami Hyypiä, jotka ovat pelanneet eurooppalaisissa huippuseuroissa ja voittaneet Mestarien liigan. Suomen naiset selvisivät vuoden 2005 EM-turnaukseen ja etenivät välieriin saakka. Suomen jalkapallomaajoukkue toimii Suomen Palloliiton alaisuudessa.

Etelä-Amerikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Amerikan maanosaliitto on Conmebol. Brasilia on voittanut enemmän maailmanmestaruuksia kuin yksikään toinen maa, viisi kappaletta. Argentiina on voittanut kolme ja Uruguay kaksi mestaruutta. Maanosan mestaruuksia on eniten Uruguaylla, 15 mestaruutta. Maanosan tärkeimmät sarjat ovat Argentiinan Primera División ja Brasilian Série A.[58]

Muu Amerikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Amerikan, Keski-Amerikan ja Karibian jalkapalloliitto on CONCACAF. Meksiko on alueen selvästi menestyksekkäin maajoukkue, ja se on järjestänyt kaksi MM-lopputurnausta. Myös Yhdysvallat ja Costa Rica ovat selviytyneet useasti MM-kilpailuihin.[59]

Yhdysvallat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain ja Kanadan seurajoukkueet pelaavat Major League Soccer -sarjassa. Yhdysvallat on naisten jalkapallon suurmaa, joka on saavuttanut kolme naisten maailmanmestaruutta ja neljä olympiakultaa.[60] Yhdysvalloissa on enemmän rekisteröityjä jalkapalloilijoita kuin missään muussa maassa, peräti 18 miljoonaa. Näistä noin 40 prosenttia on naisia ja tyttöjä.[61] Jalkapallo onkin Yhdysvaltain collegeissa naisten urheilulajeista suosituin.[62]

Jalkapallolla on ollut vaikeuksia juurtua Yhdysvaltoihin. Siellä peli on tunnettu nimellä soccer, kun jalkapallo-nimitys on varattu maan toiselle kansallispelille, rugbyyn perustuvalle amerikkalaiselle jalkapallolle. Jalkapalloa yritettiin toisen maailmansodan jälkeen ensi kerran toden teolla tuoda Amerikkaan 1970-luvulla, jolloin Pelén vetoavulla aloitettiin jalkapallon ammattilaisliiga North American Soccer League eli NASL. Liigassa tehtiin amerikkalaista yleisöä ajatellen eräitä sääntömuutoksia: pelikello pysäytettiin katkojen ajaksi ja paitsio määriteltiin erillisen paitsiolinjan avulla. Sittemmin myös Yhdysvalloissa on siirrytty käyttämään tavallisia jalkapallon sääntöjä. Jalkapalloa yritettiin saada suositummaksi Yhdysvalloissa kesällä 2007, kun David Beckham siirtyi Los Angeles Galaxyn riveihin. Siirto herätti hetkellisen buumin Yhdysvalloissa, mutta jo seuraavana vuonna katsojamäärät olivat kääntyneet laskuun.[63]

Afrikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afrikkalaiset pelaajat ovat menestyneet hyvin Euroopan sarjoissa, mutta maajoukkueiden menestys MM-lopputurnauksissa on jäänyt keskinkertaiseksi. Parhaiten on menestynyt Marokko, joka tuli neljänneksi vuoden 2022 MM-kisoissa hävittyään pronssiottelun Kroatialle. Nigeria ja Kamerun ovat kumpikin voittaneet yhden olympiakullan. Eniten maanosan mestaruuksia on Egyptillä, seitsemän mestaruutta. Myös Egyptin seurajoukkueet ovat maanosan parhaita.[64]

Aasia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aasian jalkapalloliitto AFC perustettiin vuonna 1954. Etelä-Korea ja Japani järjestivät vuoden 2002 MM-lopputurnauksen. Niissä Etelä-Korea selvisi välieriin, mikä on toistaiseksi Aasian maajoukkueiden historian suurin menestys. Kiinan Superliigaan on hankittu useita muiden maanosien huippupelaajia ja -valmentajia, mutta Kiinan maajoukkue ei ole koskaan saavuttanut menestystä.[65]

Oseania

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oseanian maanosaliitto on OFC. Oseania ei ole saavuttanut jalkapallossa menestystä. Australia jätti Oseanian liiton vuonna 2006, ja nykyisin Uusi-Seelanti on alueen vahvin maajoukkue. Oseanian MM-karsintojen voittaja joutuu karsimaan lopputurnauspaikasta maanosaliittojen välisessä jatkokarsinnassa.[66]

Kilpailut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maajoukkuekilpailut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittävin kansainvälinen jalkapallokilpailu ja maailman seuratuin urheilutapahtuma on jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut, jotka FIFA järjestää neljän vuoden välein. Kilpailua edeltävät alueelliset alkukarsinnat, joiden parhaat pääsevät varsinaiseen lopputurnaukseen. Nykyään lopputurnaukseen osallistuu 32 maata kerrallaan, vuoteen 1998 asti 24, ja vuoteen 1978 asti 16 muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.[67] Seuraava miesten MM-jalkapallon lopputurnaus järjestetään Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Kanadassa 2026.

Maanosaliittojen cup eli Confederations Cup järjestetään kahdeksan joukkueen turnauksena, jossa pelaa kuuden maanosan mestarit, hallitseva maailmanmestari sekä turnauksen isäntämaa. Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1992 Kuningas Fahdin cupina, ja Fifa on järjestänyt sitä vuodesta 1997 alkaen. Kilpailu järjestetään nykyisin neljän vuoden välein seuraavan vuoden MM-turnauksen esiturnauksena samassa maassa kuin tuleva lopputurnaus.[68]

Kesäolympialaisissa jalkapallo on ollut vuodesta 1900, poikkeuksena Los Angelesin kisat 1932. Koska ammattilaispelaajat eivät saaneet osallistua kilpailuun, Itä-Euroopan maat voittivat kaikki mestaruudet vuosien 1952–1980 välillä. Vuoden 1984 kisoista alkaen myös ammattilaisten osallistuminen on sallittu. Kesäolympialaisissa 1992 tehtiin sääntömuutos, jonka mukaan joukkueissa sai olla korkeintaan kolme yli 23-vuotiasta pelaajaa.[69][70]

Maanosien FIFAn alaiset jalkapallojärjestöt. Australia siirtyi Oseanian liitosta (OFC) Aasian liittoon (AFC) vuoden 2006 alussa.

Euroopan-mestaruuskilpailut on pelattu vuodesta 1958 alkaen. Kilpailu järjestetään neljän vuoden välein, ja nykyisin lopputurnaukseen osallistuu 24 maata.[71]

Etelä-Amerikan mestaruusturnaus Copa América pelataan nykyisin neljän vuoden välein aina MM-kisojen jälkeisenä vuonna. Kilpailu on järjestetty virallisesti vuodesta 1916 alkaen ja epävirallisesti jo vuonna 1910. Se on maailman vanhin edelleen järjestettävä kansainvälinen jalkapallokilpailu. Vuodesta 1993 alkaen kilpailuun on kutsuttu myös Etelä-Amerikan ulkopuolisia joukkueita kuten Yhdysvallat ja Meksiko. Eniten voittoja on Uruguaylla (15) ja Argentiinalla (14).[72]

CONCACAF Gold Cup on Pohjois-Amerikan, Keski-Amerikan ja Karibian mestaruusturnaus. Se on pelattu nykymuotoisena ja nykyisellä nimellään vuodesta 1991 alkaen. Sen edeltäjäturnauksia on järjestetty vuodesta 1941 alkaen. Nykyisin kilpailua hallitsevat Meksiko ja Yhdysvallat.[73]

Copa Centroamericana on Keski-Amerikan mestaruusturnaus, joka on järjestetty vuodesta 1941 alkaen. Kilpailu herätettiin 30 vuoden tauon jälkeen henkiin vuonna 1991, minkä jälkeen Costa Rica on voittanut eniten mestaruuksia, seitsemän kappaletta.[68]

Pan-Amerikan kisoissa on pelattu jalkapalloa vuodesta 1951 alkaen. Nykyisin kilpailuun saavat osallistua alle 21-vuotiaat pelaajat. Argentiinalla on eniten kultamitaleja.[74]

Afrikan-mestaruuskilpailut järjestetään kahden vuoden välein. Ensimmäinen kilpailu järjestettiin vuonna 1957. Nykyisin kilpailuun pääsee karsintojen kautta 16 joukkuetta. Eniten voittoja on Egyptillä, seitsemän kappaletta.[75]

Aasian-mestaruuskilpailut on järjestetty vuodesta 1956 alkaen. Japani on voittanut turnauksen useimmin, neljä kertaa, joista kolme 2000-luvulla. Myös Aasian kisoissa pelataan jalkapalloturnaus.[76]

Oseanian-mestaruuskilpailut järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1973. Kilpailu on järjestetty kymmenen kertaa vuoteen 2016 mennessä. Australia oli mukana vuosina 1980–2004 ja voitti neljä mestaruutta. Sen jälkeen Uusi-Seelanti on voittanut kaksi turnausta kolmesta.[74]

Seurajoukkuekilpailut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansalliset sarjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallisia jalkapallosarjoja pelataan ympäri maailmaa. Tasokkaimmat sarjat pelataan niin, että yksi joukkue pelaa korkeintaan yhden ottelun päivässä. Yleensä ei pelata pudotuspelejä, mutta poikkeuksena on ollut esimerkiksi Brasilian liiga, jossa pelattiin pudotuspelejä vuoteen 2003 saakka[77]. Useimmiten mukana on systeemi, jossa sarjan viimeiset joukkueet putoavat alemmalle tasolle, josta tilalle tulee saman verran uusia joukkueita. Voittaja ratkaistaan pisteillä, joita saa voitetuista ja tasan pelatuista otteluista.

Euroopan kovatasoisimpina jalkapallosarjoina pidetään yleisesti Englannin Valioliigaa, Saksan Bundesliigaa, Italian Serie A:ta ja Espanjan Primera Divisiónia. Nämä liigat houkuttelevat huippupelaajia ympäri maailmaa ja ovat myös selvästi muita sarjoja edellä eurocupmenestyksen perusteella lasketussa UEFA:n Euroopan sarjojen rankinglistassa.[78]

Raha on tärkeä asia nykypäivän jalkapallossa. Siitä osoituksena on Euroopan Mestarien liiga, jossa liikkuvat isot summat esimerkiksi televisiosopimusten ansiosta. Sen voittaminen onkin huippuseuroille erittäin tärkeää suurien palkintosummien[79] ja näkyvyyden vuoksi.

Toisaalta tasokasta jalkapalloa pelataan Euroopan ulkopuolellakin esimerkiksi Brasiliassa ja Argentiinassa. Tästä osoituksena on se, että 2000-luvun seurarankingin 25 parhaasta joukkueesta seitsemän on jommastakummasta valtiosta.[80] Näiden sarjojen vertaaminen eurooppalaisiin on vaikeata, sillä eurooppalaiset ja eteläamerikkalaiset joukkueet kohtaavat harvakseltaan.

Suomessa maan korkein sarjataso on Veikkausliiga. Tätä seuraavat Ykkönen ja Kakkonen. Nämä sarjat ovat valtakunnallisia ja niitä johtaa Suomen Palloliitto. Liiton sarjojen alla pelataan vielä Suomen Palloliiton piirien sisäisiä sarjoja.

Katso myös: Luettelo jalkapallon kansallisista pääsarjoista

Kansalliset cupit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voittaja jatkaa -periaatteella pelattavien cup-kilpailujen ”äiti” on Englannin FA Cup. Se on maan sarjaakin vanhempi kilpailu. Sittemmin cupeja on ryhdytty pelaamaan kaikissa merkittävissä palloilumaissa. Niille ovat tunnusomaisia eri sarjatasoja edustavien joukkueiden kohtaamiset ja pelit, joissa alemmalla sarjatasolla pelaava joukkue voittaa itseään ennakkoon paremman joukkueen.[81]

Kansainväliset seurajoukkuekilpailut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mestarien liiga on maailman arvostetuin seurajoukkueiden jalkapallokilpailu. Siinä ratkaistaan Euroopan parhaan seurajoukkueen titteli. Kilpailua on järjestetty vuodesta 1956 alkaen, aluksi nimellä Euroopan cup. Espanjalaisjoukkueet ovat voittaneet kilpailun useimmin, yhteensä 17 kertaa.[82]

Euroopassa on pelattu myös Eurooppa-liigaa, cup-voittajien cupia sekä Euroopan supercupia.[83]

Muiden maanosien seurajoukkueiden mestaruuskilpailuja ovat Afrikan Mestarien liiga, Concacafin Mestarien liiga, Aasian Mestarien liiga, Oseanian Mestarien liiga sekä Etelä-Amerikan Copa Libertadores ja Copa Sudamericana.[84]

Seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailu on järjestetty vuodesta 1960 alkaen. Kilpailu pelattiin pitkään vain Euroopan ja Etelä-Amerikan mestarien välisenä otteluna tai otteluparina nimellä Intercontinental Cup. Nykyisin kilpailuun osallistuvat kuuden maanosaliiton mestariseurat. Kilpailua ovat senkin jälkeen hallinneet Euroopan ja Etelä-Amerikan joukkueet.[85]

Suurimmat pelaajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Brasilialaista kolminkertaista maailmanmestaria Peléä pidetään yhtenä kaikkien aikojen suurimmista pelaajista.

Ensimmäiset kuuluisiksi tulleet huippupelaajat pelasivat jo 1900-luvun alussa. Esimerkiksi maajoukkueessa vuosina 1914–1930 pelannut brasilialainen Arthur Friedenreich nousi maankuuluksi, ja häntä kutsutaankin jalkapallon ensimmäiseksi supertähdeksi.[86] 1920-luvun olympiajalkapallo toimi MM-kilpailujen edeltäjänä, ja parhaista pelaajista tuli katsojien idoleita. Uruguay oli tuolloin menestyneimpiä joukkueita ja muun muassa sen kapteeni José Nasazzi oli tunnettu.[87]

Brasilian menestysjoukkueiden tähtiä 1950- ja 1960-luvuilla olivat etenkin Pelé, jota on monissa yhteyksissä kutsuttu kaikkien aikojen parhaaksi pelaajaksi[88] sekä Garrincha, joka oli brasilialaisfanien rakastama yleisön hauskuuttaja[89]. Samoihin aikoihin Neuvostoliiton joukkueessa pelannut Lev Jašin on valittu 1900-luvun parhaaksi maalivahdiksi.[90] 1960-luvun tähtiä oli myös Mosambikissa syntynyt ja Portugalia edustanut Eusébio, joka oli Afrikan ensimmäisiä supertähtiä. Hän voitti Portugalin liigan maalikuninkuuden seitsemän kertaa.[91]

Diego Maradona vuoden 1986 maailmanmestarina.

Brasilian maailmanmestarijoukkueessa vuonna 1970 pelannutta hyökkääjä Jairzinhoa pidetään yhtenä parhaista laitahyökkääjistä.[92] Seuraavissa kaksissa MM-kisoissa finaalissa pelanneen Alankomaiden joukkueen Johan Cruijff valittiin 1900-luvun parhaaksi eurooppalaiseksi pelaajaksi. Cruijff on vaikuttanut voimakkaasti myös nykyajan pelityyliin.[93] 1980-luvun kirkkain tähti oli Diego Maradona, joka johdatti maansa Argentiinan joukkueen kapteenina maailmanmestaruuteen vuonna 1986 ja jota pidetään Pelén ohella yhtenä kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista.[94]

1990- ja 2000-luvuilla huippupelaajia on tullut entistä useammista maista, ja näiden kahden vuosikymmenen aikana maailman parhaan pelaajan palkinto Kultainen pallo on jaettu peräti 13 eri maan edustajalle.[95]

Vuoden pelaajan palkinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskalainen France Football -lehti jakoi arvostetun Kultaisen pallon vuoden parhaalle eurooppalaiselle pelaajalle vuosina 1956–2009, ja Kansainvälinen jalkapalloliitto valitsi vuoden pelaajan vuodesta 1991 alkaen. Palkinnot yhdistettiin vuonna 2010 Kansainvälisen jalkapalloliiton kultainen pallo -palkinnoksi. Useammin kuin yhtenä vuonna jonkin näistä palkinnoista ovat voittaneet Alfredo Di Stéfano, Johan Cruijff, Franz Beckenbauer, Kevin Keegan, Karl-Heinz Rummenigge, Michel Platini, Marco van Basten, Lothar Matthäus, Ronaldo, Zinédine Zidane, Ronaldinho, Cristiano Ronaldo ja Lionel Messi, joista viimeksi mainittu on voittanut palkinnon ennätykselliset kahdeksan kertaa.[96][97][98]

Parhaiden pelaajien luettelot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri tahot ovat julkaisseet luetteloja kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista. Englantilaisen The Guardianin vuonna 2014 julkaiseman ”MM-kisojen kaikkien aikojen top-100 jalkapalloilijaa” -luettelon kokosivat 40 kansainvälistä jalkapalloasiantuntijaa. Luettelon 20 kärkinimeä vuosien 1930–2010 MM-kisojen suoritusten perusteella olivat Pelé, Diego Maradona, Franz Beckenbauer, Ronaldo, Zinédine Zidane, Johan Cruijff, Lothar Matthäus, Gerd Müller, Garrincha, Michel Platini, Eusébio, Paolo Maldini, Jairzinho, Bobby Charlton, Xavi, Romário, Just Fontaine, Paolo Rossi, Dino Zoff ja Bobby Moore.[99]

Vuonna 2004 Pelé julkaisi FIFA 100 -listansa, jossa oli hänen mielestään 125 parasta elossa olevaa jalkapalloilijaa.[100] Listalla on 50 uransa listan ilmestymisen aikaan jo lopettanutta pelaajaa ja kaksi naispelaajaa, joista kumpikin yhdysvaltalaisia. Brasilialaisia pelaajia oli nimetty eniten (15) ja ranskalaisia ja italialaisia toiseksi eniten (14).[101]

Stadionit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Jalkapallostadion
Töölön jalkapallostadion Helsingissä.

Huipputason jalkapallo-ottelut pelataan lähes poikkeuksetta hyvin hoidetuilla stadioneilla, joille mahtuu tuhansia katsojia.

Maailman suurin jalkapallostadion on Korean demokraattisen kansantasavallan Pjongjangissa sijaitseva Rŭngrado, jonka kapasiteetti on 150 000.[102] Stadionilla järjestetään jalkapallo-otteluita kuitenkin epäsäännöllisesti, suurin säännöllisessä käytössä oleva jalkapallostadion on Intian Kalkutassa sijaitseva 120 000 -paikkainen[102] Yuva Bharati Krirangan.

Euroopan suurin stadion on Barcelonan Camp Nou, jonka kapasiteetti on 98 934. Camp Nou on FC Barcelonan kotistadion.[103] Muita suuria stadioneja Euroopassa ovat muun muassa Moskovassa sijaitseva Lužniki, jolle mahtuu 84 745 katsojaa ,Dortmundissa oleva Signal Iduna Park, jonka katsojakapasiteetti on 81 264.[104] ja Estadio Santiago Bernabeu Madridissa, jonka katsomokapasiteetti on noin 82 000.

1950-luvulla maailman suurin jalkapallostadion oli Rio de Janeirossa sijaitseva Maracanã-stadion[105], jonka yleisöennätys on arviolta 200 000 katsojaa.[106] Yleisöennätys syntyi vuoden 1950 MM-turnauksen mestaruuden ratkaisseessa ottelussa Uruguay–Brasilia. Nykyisin stadionin kapasiteetti on kuitenkin vain 74 000. Toinen merkittävä ja tällä hetkellä suurin stadion latinalaisessa Amerikassa on Méxicossa oleva Estadio Azteca, jossa on pelattu vuosien 1970 ja 1986 MM-loppuottelut.

Maailman suurimmat jalkapallostadionit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Stadion Kapasiteetti Sijainti Seurajoukkue
Rŭngrado 150 000 Pjongjang, Pohjois-Korea
Yuva Bharati Krirangan 120 000 Kalkutta, Intia East Bengal Club
Estadio Azteca 105 064[102] México, Meksiko CF América, CF Atlante
Melbourne Cricket Ground 100 000[102] Melbourne, Australia
Azadi 100 000[102] Teheran, Iran Esteghlal, Pirouzi

Jalkapallo ilmiönä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Jalkapallokulttuuri
Eintracht Frankfurtin ultra-kannattajien tekemä tifo.

Jalkapallo on erittäin suosittu yleisölaji. Esimerkiksi Saksan Bundesliigan otteluissa kaudella 2008–2009 otteluissa kävi keskimäärin yli 40 000 katsojaa.[107] Erityisen innokkaat fanit, joita kutsutaan ultriksi, seuraavat useimmat suosikkijoukkueensa ottelut ja kannattavat omiaan erityisen vahvasti. Kannatuksen varjopuoli on huliganismi, johon kuuluu muun muassa katsomotappeluita.[108] Joskus huliganismi johtaa kuolonuhreihin. Heysel-stadionilla vuonna 1985 Liverpoolin fanit hyökkäsivät Juventuksen kannattajien kimppuun, ja seuranneessa tungoksessa kuoli 39 ihmistä.[109] Tunnettuja jalkapallotapaturmia on myös ottelua valvoneiden poliisien virheistä johtunut Hillsborough’n onnettomuus[110], jossa henkensä menetti lähes sata katsojaa[111].

Huippujalkapallo on taloudellisesti huomattavaa liiketoimintaa, ja huippupelaajien siirroista maksetaankin kymmeniä miljoonia euroja. Jotkut yrittäjät ovat ostaneet seuroja, kuten venäläinen miljardööri Roman Abramovitš, joka osti Chelsea FC:n vuonna 2003 ja hankki seuralle monia kalliita pelaajia varojaan säästelemättä.[112] Menestyneet joukkueet saavat runsaasti rahaa muun muassa katsojatuloista, oheistuotteista ja paitamainoksista, jotka maksavat joissakin tapauksissa jopa parikymmentä miljoonaa euroa. Tuloistaan huolimatta huippuseurat ovat toisinaan olleet satojen miljoonien eurojen veloissa.[113] Rahaa on mukana myös vedonlyönnissä.[114]

Jalkapallo ja jalkapalloilijat ovat olleet useiden tietokirjojen, historiakirjojen, elämäkertojen, lehtien ja elokuvien aiheena.

Harrastuksena jalkapallo ei ole muita harrastuksia merkittävästi kalliimpi tai halvempi. Vuonna 2023 lasten harrastetasolla hinnaksi kertyi vuodessa keskimäärin 2 123 euroa ja lasten kilpatasolla keskimäärin 2 595 euroa vuodessa.[115]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Eskola, Jussi & Lamberg, Kalle & Pakkanen, Mitri & Partanen, Mikko & Tamminen, Juha: Kuningas jalkapallo. Intereuropean Publications, 2003. ISBN 978-951-979-207-1
  • Heinonen, Markku ym.: Vuosituhannen tähdet – Jalkapallo. Intereuropean Publications, 1999. ISBN 951-979-201-5
  • Kanerva, Juha & Arponen, Antti O. & Tikander, Vesa & Heinonen, Markku: Jalkapallon pikkujättiläinen. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27037-7
  • Radnedge, Keir: Suuri jalkapallokirja. ((World of Football, 2017.) Suomentanut Marko Niemi) Helsinki: Readme.fi, 2017. ISBN 978-952-321-478-1
  • Siukonen, Markku & Rantala, Risto: Kaikki urheilusta. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 951-1-20841-1
  • Jalkapallosäännöt (Arkistoitu – Internet Archive), Suomen palloliitto 2015. (PDF)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ GOAL 11/07
  2. ↑ Siukonen–Rantala 2006, s. 157.
  3. ↑ FIFA Big Count (PDF) FIFA. Arkistoitu 25.4.2012. Viitattu 29.6.2010. (englanniksi)
  4. ↑ 4-3-2-1 Formation Soccermanager. Arkistoitu 24.5.2008. Viitattu 5.7.2008. (englanniksi)
  5. ↑ Formations guide: 4-5-1 BBC. (englanniksi)
  6. ↑ Formations guide: 3-5-2 BBC. (englanniksi)
  7. ↑ a b c d Jalkapallon pikkujättiläinen, s. 16.
  8. ↑ FIFA.com – 1938 FIFA World Cup France ™ FIFA. Arkistoitu 23.6.2019. Viitattu 11.6.2010. (englanniksi)
  9. ↑ FIFA.com – 2006 FIFA World Cup Germany ™ FIFA. Arkistoitu 4.3.2010. Viitattu 11.6.2010. (englanniksi)
  10. ↑ Helsingin Jyry (Kappaleessa Reino Fri – viimeinen mohikaani) helsinginjyry.fi. Arkistoitu 28.6.2012. Viitattu 12.6.2010.
  11. ↑ a b FIFA.com – History of Football – The Origins FIFA. Arkistoitu 8.2.2013. Viitattu 11.6.2010. (englanniksi)
  12. ↑ British Mob Football expertfootball.com. Arkistoitu 23.9.2010. Viitattu 12.6.2010. (englanniksi)
  13. ↑ Jalkapallon pikkujättiläinen, s. 10–11.
  14. ↑ Online Etymology Dictionary etymonline.com. Viitattu 13.6.2010. (englanniksi)
  15. ↑ Online Etymology Dictionary etymonline.com. Viitattu 13.6.2010. (englanniksi)
  16. ↑ Jalkapallon pikkujättiläinen, s. 12.
  17. ↑ The History of The FA The History of The FA Football Association. Viitattu 17.1.2015. (englanniksi)
  18. ↑ FIFA.com – The International FA Board (IFAB) FIFA. Arkistoitu 28.5.2010. Viitattu 11.6.2010. (englanniksi)
  19. ↑ TheFA.com – Results FA. Viitattu 12.6.2010. (englanniksi)
  20. ↑ History of The Football League football-league.co.uk. Viitattu 12.6.2010. (englanniksi)
  21. ↑ Jalkapallon pikkujättiläinen, s. 14.
  22. ↑ FIFA.com – FIFA History of Football FIFA. Arkistoitu 27.5.2009. Viitattu 16.6.2010. (englanniksi)
  23. ↑ a b c Jalkapallon pikkujättiläinen, s. 19.
  24. ↑ Games of the II. Olympiad – Football Tournament rsssf.com. Viitattu 16.6.2010. (englanniksi)
  25. ↑ FIFA.com – London, 1908 FIFA. Arkistoitu 13.2.2014. Viitattu 16.6.2010. (englanniksi)
  26. ↑ Jalkapallon pikkujättiläinen, s. 19–20.
  27. ↑ FIFA.com – 1930 FIFA World Cup Uruguay ™ FIFA. Arkistoitu 12.12.2018. Viitattu 16.6.2010. (englanniksi)
  28. ↑ Tamminen ym.: Kuningas jalkapallo, s. 53. Määritä julkaisija!
  29. ↑ World Cup Winners – List Of Soccer World Champions squidoo.com. Arkistoitu 24.6.2010. Viitattu 16.6.2010. (englanniksi)
  30. ↑ Eskola ym.: Kuningas jalkapallo, s. 38. Määritä julkaisija!
  31. ↑ FIFA.com – 1978 FIFA World Cup Argentina ™ FIFA. Arkistoitu 14.6.2010. Viitattu 17.6.2010. (englanniksi)
  32. ↑ FIFA.com – 1982 FIFA World Cup Spain ™ FIFA. Arkistoitu 23.6.2019. Viitattu 17.6.2010. (englanniksi)
  33. ↑ Jalkapallon pikkujättiläinen, s. 80.
  34. ↑ a b Eskola ym.: Kuningas jalkapallo, s. 39–40. Määritä julkaisija!
  35. ↑ FIFA.com – 2006 FIFA World Cup Germany ™ FIFA. Arkistoitu 4.3.2010. Viitattu 17.6.2010. (englanniksi)
  36. ↑ TheFA.com – History of women’s football FA. Viitattu 12.6.2010. (englanniksi)
  37. ↑ Brighton & Hove Albion Girls Centre of Excellence smartwoodflooring.com. Arkistoitu 20.11.2012. Viitattu 12.6.2010. (englanniksi)
  38. ↑ uefa.com – UEFA Women’s C’ship UEFA. Arkistoitu 18.8.2010. Viitattu 12.6.2010. (englanniksi)
  39. ↑ Football Women – Olympic.org olympic.org. Viitattu 12.6.2010. (englanniksi)
  40. ↑ UEFA.com – UEFA Women’s Champions League UEFA. Viitattu 12.6.2010. (englanniksi)
  41. ↑ Eskola ym.: Kuningas jalkapallo, s. 22. Määritä julkaisija!
  42. ↑ European Champions’ Cup rsssf.com. Viitattu 13. toukokuuta 2019. (englanniksi)
  43. ↑ South American Club Championship 1948 rsssf.com. Viitattu 17.6.2010. (englanniksi)
  44. ↑ Copa Libertadores de América rsssf.com. Viitattu 17.6.2010. (englanniksi)
  45. ↑ African Champions’ Cup rsssf.com. Viitattu 17.6.2010. (englanniksi)
  46. ↑ Asian Champions’ Cup rsssf.com. Viitattu 17.6.2010. (englanniksi)
  47. ↑ FIFA Club World Championsip rsssf.com. Viitattu 17.6.2010. (englanniksi)
  48. ↑ Siukonen–Rantala 2006, s. 160.
  49. ↑ a b Jalkapallosäännöt 2015, s. 5.
  50. ↑ a b Jalkapallosäännöt 2015, s. 6.
  51. ↑ Jalkapallosäännöt 2015, s. 7–8.
  52. ↑ Palloliitto (Arkistoitu – Internet Archive)
  53. ↑ FIFA Big Count 2006 (PDF) fifa.com. Arkistoitu 25.4.2012. Viitattu 15.6.2010. (englanniksi)
  54. ↑ FIFA Big Count 2006 (PDF) 31.5.2007. FIFA. Arkistoitu 17.7.2013. Viitattu 1.7.2008. (englanniksi)
  55. ↑ Jalkapallon pikkujättiläinen, s. 121.
  56. ↑ Radnedge 2017, s. 90–92.
  57. ↑ Radnedge 2017, s. 94–109.
  58. ↑ Radnedge 2017, s. 140–146.
  59. ↑ Radnedge 2017, s. 130–131.
  60. ↑ Radnedge 2017, s. 132–133.
  61. ↑ U.S. Diplomatic Mission to Germany. (englanniksi)
  62. ↑ About the USA>Sports>Soccer usa.usembassy.de. Viitattu 15.6.2010. (englanniksi)
  63. ↑ MLS attendance, TV viewership numbers slip Sports Business Journal. Arkistoitu 25.1.2016. Viitattu 11.6.2010. (englanniksi)
  64. ↑ Radnedge 2017, s. 76–79.
  65. ↑ Radnedge 2017, s. 82–86.
  66. ↑ Radnedge 2017, s. 138.
  67. ↑ Kaleva 7.6.2006, s. 21.
  68. ↑ a b Radnedge 2017, s. 55.
  69. ↑ Football Tournament of the Olympic Games – Overview rsssf.com. Viitattu 13.6.2010. (englanniksi)
  70. ↑ Radnedge 2017, s. 52.
  71. ↑ Radnedge 2017, s. 44–47.
  72. ↑ Radnedge 2017, s. 48–49.
  73. ↑ Radnedge 2017, s. 54.
  74. ↑ a b Radnedge 2017, s. 53.
  75. ↑ Radnedge 2017, s. 50.
  76. ↑ Radnedge 2017, s. 51.
  77. ↑ Tamminen ym.: Kuningas jalkapallo, s. 30. Määritä julkaisija!
  78. ↑ League ranking eurotopfoot.com. Arkistoitu 13.7.2009. Viitattu 29.6.2010. (englanniksi)
  79. ↑ Europe’s top clubs earn €34.45m from Champions League, research says sportbusiness.com. Arkistoitu 14.8.2011. Viitattu 15.6.2010. (englanniksi)
  80. ↑ All-time Club World Rankings, top 21st century football clubs clubworldrankings.com. Viitattu 29.6.2010. (englanniksi)
  81. ↑ Hopsu, Lehtinen, Lehtola, Valkonen, Westö: Intohimona jalkapallo. Keskusteleva kisapäiväkirja Etelä-Afrikka 2010, s. 52. WSOY, 2010.
  82. ↑ Radnedge 2017, s. 58–63.
  83. ↑ Radnedge 2017, s. 72–73.
  84. ↑ Radnedge 2017, s. 68–73.
  85. ↑ Radnedge 2017, s. 66–67.
  86. ↑ Tamminen ym.: Vuosituhannen tähdet – Jalkapallo, s. 87. Määritä julkaisija!
  87. ↑ Jalkapallon pikkujättiläinen, s. 20.
  88. ↑ Paananen ym.: Vuosituhannen tähdet – Jalkapallo, s. 50. Määritä julkaisija!
  89. ↑ Tamminen ym.: Vuosituhannen tähdet – Jalkapallo, s. 51. Määritä julkaisija!
  90. ↑ IFFHS' Centrury Elections rsssf.com. Viitattu 14.6.2010. (englanniksi)
  91. ↑ Paananen ym.: Vuosituhannen tähdet – Jalkapallo, s. 93. Määritä julkaisija!
  92. ↑ Paananen ym.: Vuosituhannen tähdet – Jalkapallo, s. 95. Määritä julkaisija!
  93. ↑ Rosendahl ym.: Vuosituhannen tähdet – Jalkapallo, s. 22. Määritä julkaisija!
  94. ↑ Tamminen ym.: Vuosituhannen tähdet – Jalkapallo, s. 22. Määritä julkaisija!
  95. ↑ France Football – Ballon d’Or francefootball.fr. Arkistoitu 22.7.2010. Viitattu 14.6.2010. (englanniksi)
  96. ↑ Coerts, Stefan: All former Ballon d’Or and Fifa World Player of the Year winners Goal.com. Viitattu 25.11.2017. (englanniksi)
  97. ↑ The Best FIFA Football Awards: History Fifa. Arkistoitu 12.12.2017. Viitattu 25.11.2017. (englanniksi)
  98. ↑ Alexander, Ed: Ballon d’Or 2019: Barcelona’s Lionel Messi Wins Record Breaking 6th Golden Ball Award 90min. 2.12.2019. Arkistoitu 21.4.2021. Viitattu 21.4.2021. (englanniksi)
  99. ↑ The World Cup’s top 100 footballers of all time – interactive The Guardian. 27.5.2014. Viitattu 25.11.2017. (englanniksi)
  100. ↑ FIFA’s top 100 list rediff.com. Viitattu 14.6.2010.
  101. ↑ Fifa names greatest list. BBC 4.3.2004. Viitattu 15.8.2010. (englanniksi)
  102. ↑ a b c d e World Stadiums: Stadium List: 100 000 + Stadiums worldstadiums.com. Arkistoitu 23.10.2006. Viitattu 12.6.2010. (englanniksi)
  103. ↑ World Stadiums – Stadium List: 90 000+ Stadiums worldstadiums.com. Arkistoitu 10.5.2010. Viitattu 14.6.2010. (englanniksi)
  104. ↑ World Stadiums – Stadium List: 80 000+ Stadiums worldstadiums.com. Arkistoitu 18.4.2010. Viitattu 14.6.2010. (englanniksi)
  105. ↑ Maracanã, the largest stadium of the world – sambafoot.com en.sambafoot.com. Viitattu 12.6.2010. (englanniksi)
  106. ↑ World Stadiums – Stadium Design: Maracanã Stadium in Rio de Janeiro worldstadiums.com. Arkistoitu 21.4.2021. Viitattu 12.6.2010. (englanniksi)
  107. ↑ Bundesliga – Die offizielle Website bundesliga.de. Viitattu 17.6.2010. (englanniksi)
  108. ↑ Jaksot – MTV3.fi – Uutiset – 45 minuuttia MTV3. Viitattu 18.6.2010.
  109. ↑ Partanen ym.: Kuningas jalkapallo, s. 179. Määritä julkaisija!
  110. ↑ Partanen ym.: Kuningas jalkapallo, s. 180. Määritä julkaisija!
  111. ↑ The Football Licensing Authority – Spectator Safety – Deaths and Injuries in Major Accidents at British Football Stadia flaweb.org.uk. Arkistoitu 18.4.2009. Viitattu 17.6.2010. (englanniksi)
  112. ↑ Eskola ym.: Kuningas jalkapallo, s. 188. Määritä julkaisija!
  113. ↑ Riistaniemi, Timo: Jalkapallosta on tulossa velkapalloa 8. joulukuuta 2009. Karjalainen. Arkistoitu 12.9.2009. Viitattu 21.6.2010.
  114. ↑ Eskola ym.: Kuningas jalkapallo, s. 192. Määritä julkaisija!
  115. ↑ Jättiselvitys julki: Urheiluharrastusten hinnat repesivät järjettömyyksiin – suosikkilaji voi maksaa perheelle jopa 100 000 euroa Ilta-Sanomat. 15.3.2023. Viitattu 11.12.2023.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Foer, Franklin: Jalkapallon maailmanselitys. Hutera teoria globalisaatiosta. ((How Soccer Explains the World. An Unlikely Theory of Globalization, 2004.) Suomentanut Petri Stenman) Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2005. ISBN 952-471-426-4
  • Galeano, Eduardo: Jalkapallo valossa ja varjossa. ((El futbol a sol y sombra, 1995.) Suomentanut Jukka Koskelainen. 2. uudistettu laitos) Helsinki: Nemo, 2014. ISBN 978-952-240-246-2
  • Gifford, Clive: Jalkapallo. Kuningaslaji. ((Fantastic Football, 2006.) Suomentanut Sakari Hyrkkö) Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-31696-2
  • Itkonen, Hannu & Nevala, Arto (toim.): Kuningaspelin kentät. Jalkapalloilu paikallisena ja globaalina ilmiönä. Helsinki: Gaudeamus, 2007. ISBN 978-952-495-003-9
  • Kuper, Simon: Matka pallon ympäri. ((Football Against the Enemy, 1994.) Suomentanut Sami Sillanpää) Helsinki: Nemo, 2000. ISBN 952-5180-26-3
  • Pakkanen, Jukka & Lahtinen, Esko S. (toim.): 11 & pallo. Jalkapallo elämässä, elämä jalkapallossa. Helsinki: Kirjayhtymä, 1997. ISBN 951-26-4268-9
  • Wilson, Jonathan: Pelien peli. Jalkapallon taktiikan historia. ((Inverting the Pyramid. The History of Football Tactics, 2008.) Suomentanut Tommi Hannula) Helsinki: HS kirjat, 2010. ISBN 978-952-5557-34-3

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jalkapallo.

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jalkapallo&oldid=22900868”