Hannu Salama
| Hannu Salama | |
|---|---|
 Hannu Salama Helsingin kirjamessuilla 2010. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 4. lokakuuta 1936 Kouvola |
| Kansalaisuus | suomalainen |
| Ammatti | kirjailija |
| Kirjailija | |
| Salanimi | Aki Rautala |
| Esikoisteos | Se tavallinen tarina (1961) |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Hannu Sulo Salama (s. 4. lokakuuta 1936 Kouvola) on suomalainen, työväenluokkaisista aiheistaan tunnettu kirjailija.[1] Lapsuutensa hän vietti suurelta osin Tampereen seudulla Pispalassa ja asuu nykyään Helsingin Vuosaaressa.[2] Salama on kirjoittanut myös salanimellä Aki Rautala.
Nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hannu Salaman vanhemmat olivat sähköasentaja Sulo Salama ja Hulda o.s. Heino. Hän vietti lapsuutensa ja nuoruusvuotensa Tampereen Pispalassa. Salama kävi jonkin aikaa Tampereen klassillista lyseota, mutta koulu jäi kesken. Armeijan käytyään hän lähti opiskelemaan Oriveden opistoon, jossa hän alkoi kiinnostua kirjallisuudesta. Salama työskenteli aluksi sähköasentajana kuten isänsä ja sittemmin jonkin aikaa myös maatyömiehenä ennen kuin ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi vuonna 1961. Hänen esikoisteoksensa oli Se tavallinen tarina (1961).
Juhannustanssit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Salaman vuonna 1964 julkaistu neljäs teos Juhannustanssit toi tekijälleen syytteen jumalanpilkasta. Hänen kriitikkonsa suivaantuivat erityisesti kirjassa pidetystä ”pilasaarnasta”, mutta hän sai myös puolustajia, ja hänen tuomitsemistaan vastaan järjestettiin mielenosoitus. Mielenosoittajat kysyivät kylteissään muun muassa: ”Eikö elämästä saa kirjoittaa?”. Salama tuomittiin Helsingin hovioikeudessa 1966 kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Tuomiosta valitettiin Korkeimpaan oikeuteen, joka päätti vuonna 1968 pitää tuomion ennallaan, mutta tasavallan presidentti Urho Kekkonen armahti hänet vuonna 1968. Lisäksi kustantaja Kari Reenpää sai 2 000 markan sakon ajattelemattomuudesta tehdystä jumalanpilkasta, mutta Korkein oikeus vapautti kustantajan sakkorangaistuksesta. Kustannusyhtiö Otava joutui maksamaan valtiolle 46 000 markkaa. Romaanin kiistanalaiset kohdat – sivut 139–142 – määrättiin sensuroitavaksi. Teoksen uusintapainokset ilmestyivät sensuroituina vuoteen 1990 asti.lähde?
Oikeudenkäynti on jättänyt jälkensä Salamaan:
”Kyllä voi sanoa, että on vienyt jollain tavalla tähän päivään asti päästä kohusta yli. Kyllä minä vieläkin kiukuttelen sen asian kanssa. Yksinkertaisesti tunnen kiukkua.”[3]
Myöhempi elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Myös vuonna 1972 ilmestynyt romaani Siinä näkijä missä tekijä herätti vapaamielisyydellään hieman kohua, mutta ennen kaikkea vasemmistossa siihen suhtauduttiin nuivasti, sillä se kuvasi työläiset valossa, joka ei sopinut sen aikaiseen ihannekuvaan. Vuonna 1974 taistolainen kirjailija Kalevi Seilonen julkaisi teoksensa Vastarintaryhmä ainakin osittaisena vastalauseena Siinä näkijä missä tekijä -romaanin esittämään kuvaukseen jatkosodan aikaisesta maanalaisesta vasemmistotoiminnasta. Teoksesta näkyy Salaman pyrkimys nähdä erilaisten ideologioiden tuolle puolen: ”Jos ihmisellä on koti, uskonto, isänmaa, puolue, mitä kaikkea ihanuutta sillä nyt onkaan niin ei niitten yli eikä läpi, semmoisten linnoitusten, niin ei näe muuta todellisuutta kuin sen mitä ympärillä on, oli se sitten hyvä tai huono, yleensä kohtuullinen.”[4]
Salama sai 1970-luvulla kuulla, että hänen kirjoitustensa ja elämäntapojensa katsottiin usein olevan haitaksi kommunistiselle puolueelle, jonka jäsen hän ei itse ollut.[5] Vuonna 1975 Salamalle myönnettiin Pro Finlandia -mitali, jota hän ei kuitenkaan ottanut vastaan. Kirjeessään kunnianosoituksesta päättäneelle presidentti Urho Kekkoselle Salama kuvasi kieltäytymisensä syitä ”periaatteellisiksi, mutta periaatteellisiksi varsin henkilökohtaisella tavalla”. ”Mitalia ei myöskään ole koskaan eikä missään ojennettu minulle henkilökohtaisesti, ei myöskään perääni toimitettu jälkivaatimuksella eikä ilman”, kirjailija on täsmentänyt.[6]
Suurinta kirjallista mainetta Salaman teoksista nauttii vuosina 1976–1983 ilmestynyt Finlandia-sarja, jossa hän koetteli ennakkoluulottomasti romaanimuodon rajoja. Kirjailija Arto Virtasen sanoin ”Salama näytti, missä työläiskirjallisuuden viimeiset langanpäät riepaantuivat kadotakseen osaksi laajempia ja hallitsemattomampia rakenteita”.[7] Romaanisarjaa on myöhemmin luonnehdittu myös postmodernistiseksi.[8] Sarjaan kuuluvat muun muassa kirjat Kosti Herhiläisen perunkirjoitus, Kolera on raju bändi ja Pasi Harvalan tarina I–III.
Salama on kirjoittanut myös runokokoelmia ja salanimellä Aki Rautala kolme rikosromaania.[9] Katariina Lillqvistin kanssa hän teki käsikirjoituksen alkuperäiseen Uralin perhonen -kuunnelmaan.
Salama sairastui vuonna 1989 haimatulehdukseen ja oli vuosia täysin raitis.[10]
Timo Harakan tekemässä elämäkertakirjassa Salama kertoo haluavansa elää vuoteen 2018, jolloin sisällissodasta on kulunut sata vuotta ja kirjailija itse täyttää 82, ”ja pääsen sanomaan, että ette te saatanan lahtarit kerinny kaikkia tappaa!”[11] Harakka myös haastattelee kirjailijaa Anssi Mänttärin ohjaamassa dokumenttielokuvassa Salama (1986).[12]
Kirjoittamisestaan Salama kertoo: ”Kyllä kai tämä jonkin sortin skitsofreniaa tai yleishulluutta on, mutta minun on pakko kirjoittaa. Räyhätä ja ottaa kantaa maailmanmenoon. Kuulostakoon vaikka kuinka pateettiselta, mutta haluan puhua ihmisyyden ja oikeudenmukaisuuden puolesta rosvokapitalismia vastaan. Kolmannen polven punikkina olen aina ollut ja tulen olemaan köyhien ja sorrettujen puolella.”[13] Hänen toivelistallaan on, ”että nuoret ihmiset valveutuvat ja näkevät oman asemansa kaiken tämän viihteen ja hössötyksen läpi”.[14]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Romaanit, novellit ja runot
- Se tavallinen tarina. Helsinki: Otava, 1961.
- Lomapäivä. Helsinki: Otava, 1962.
- Puu balladin haudalla. Runoja vuosilta 1960–62. Helsinki: Otava, 1963.
- Juhannustanssit. Helsinki: Otava, 1964.
- Kenttäläinen käy talossa. Helsinki: Otava, 1967.
- Minä, Olli ja Orvokki. Helsinki: Otava, 1967.
- Joulukuun kuudes. Helsinki: Otava, 1968.
- Kesäleski. Helsinki: Otava, 1969.
- Tapausten kulku. Helsinki: Otava, 1969.
- Lokakuun päiviä. Helsinki: Otava, 1971.
- Villanpehmee, taskulämmin. Helsinki: Otava, 1971.
- Siinä näkijä missä tekijä. Helsinki: Otava, 1972.
- Runot. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-01954-6
- Kosti Herhiläisen perunkirjoitus. (Finlandia-sarja 1) Helsinki: Otava, 1976. ISBN 951-1-04080-4
- Kolera on raju bändi. (Finlandia-sarja 2) Helsinki: Otava, 1977. ISBN 951-1-04477-X
- Kolme sukupolvea. Helsinki: Otava, 1978. ISBN 951-1-05015-X
- Itäväylä. Helsinki: Otava, 1980. ISBN 951-1-06051-1
- Pasi Harvalan tarina I. (Finlandia-sarja 3) Helsinki: Otava, 1981. ISBN 951-1-06509-2
- Pasi Harvalan tarina II. (Finlandia-sarja 4 ja 6) Helsinki: Otava, 1983. ISBN 951-1-07459-8
- Kaivo kellarissa. (Finlandia-sarja 5) Helsinki: Otava, 1983. ISBN 951-1-07640-X
- Punajuova. Helsinki: Otava, 1985. ISBN 951-1-08727-4
- Amos ja saarelaiset. Helsinki: Otava, 1987. ISBN 951-1-09216-2
- Näkymä kuivaushuoneen ikkunasta. Helsinki: Otava, 1988. ISBN 951-1-10280-X
- Ottopoika. Helsinki: Otava, 1991. ISBN 951-1-11780-7
- Hyvä veli. Helsinki: Otava, 1992. ISBN 951-1-12584-2
- Pieni menestystarina. Helsinki: Otava, 1993. ISBN 951-1-12783-7
- Elämän opetuslapsia I. Helsinki: Art House, 1997. ISBN 951-884-214-0
- Elämän opetuslapsia II. Helsinki: Art House, 1999. ISBN 951-884-264-7
- Elämän opetuslapsia III. Helsinki: Art House, 2002. ISBN 951-884-349-X
- Jatkuu huomenna. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-19164-0
- Elämän opetuslapsia IV. Helsinki: Otava, 2005. ISBN 951-1-20537-4
- Sydän paikallaan. Helsinki: Otava, 2010. ISBN 978-951-1-24575-9
- Hakemisen riemu. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-128047-7
- Hyvästi, kirvesvarsi!. Helsinki: Otava, 2016. ISBN 978-951-129588-4
- Läheltä pitäen, kaukaa käyden. Helsinki: Otava, 2020. ISBN 978-951-1-35482-6
- Muut kirjoitukset
- Pentti Saarikoski, legenda jo eläessään. Helsinki: WSOY, 1975. ISBN 951-0-07285-0
- Ihmisen ääni. Helsinki: WSOY, 1978. ISBN 951-0-08760-2
- Vuosi elämästäni. Helsinki: Otava, 1979. ISBN 951-1-05552-6
- Kohti toista tasavaltaa (näytelmä, 1980)
- Loivarannan Villen lähtö (kuunnelma, 1985)
- Lomapäiviä (kuunnelma, 1986)
- Uralin perhonen (Katariina Lillqvistin kanssa, kuunnelma, 2004)
- Teokset salanimellä Aki Rautala
- Kaikki naiset pitävät parabellumista. Helsinki: Otava, 1995. ISBN 951-1-13764-6
- Bipappi soittaa bebopia. Helsinki: Otava, 1996. ISBN 951-1-14319-0
- Rikoksia ilman rangaistuksia. Helsinki: Tammi, 1996. ISBN 951-1-14012-4
Palkintoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kirjallisuuden valtionpalkinto 1968, 1973 ja 1984
- Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 1963, 1968 ja 1986, kulttuuripalkinto 1973
- Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto 1975
- Väinö Linnan palkinto 1979
- Eino Leinon palkinto 1985
- Vuoden Kiila 1987
- Tampereen kaupungin luovan kirjallisen työn palkinto 1988
- Aleksis Kiven palkinto 1990
- Suomen kirjailijaliiton tunnustuspalkinto 1995
- Haavikko-säätiön palkinto 1997[15]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Niemi, Juhani: ”Salama, Hannu (1936–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 565–567. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Niiranen, Jussi: Haimatulehdus pysäytti kirjailija Hannu Salaman 30 vuotta sitten – juopottelu ja kapakat vaihtuivat ahkeraan työntekoon: ”Ei siinä kovin paljon juhlita” Ilta-Sanomat. 12.10.2019. Viitattu 12.10.2019.
- ↑ http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-2000001108777.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://tv1.yle.fi/ohjelmat/kulttuuri/suomalainen-kirjailija-%E2%80%93-hannu-salama (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Saxell, Jani: Avuttoman ihmisen aprikoija. (Työväenkulttuurin erikoisnumero.) Kulttuurivihkot, 2004, nro 2, s. 16. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 21.2.2009.
- ↑ Oikaisu. Helsingin Sanomat, 15.12.1991, s. B 5. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.5.2019.
- ↑ Virtanen, Arto: Kirjailijan koti. Esseitä ja puheenvuoroja. Tammi, 2006.
- ↑ Hannu Salama Compuline.fi. Arkistoitu 24.10.2008. Viitattu 21.2.2009.
- ↑ Hannu Salama Otava. Viitattu 1.7.2008.
- ↑ Seuri, Ville: Veteraaniradikaali. Ylioppilaslehti, 2006, nro 12. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.11.2010.
- ↑ Harakka, Timo: Markiisi de Salaman vuodet, s. 229. Odessa, 1986.
- ↑ Salama Elonet.
- ↑ Katupoika lasten asialla. KirjaiN, 2010, nro 4, s. 111.
- ↑ Hannu Salaman haastattelu ”Siunattu suomalainen kännykkäkiima” YLE radio 1:n ohjelmassa Nadjan huone
- ↑ Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 799. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Steinbock, Dan: Taideteos ja taidekasvatus: Niskasen, Mollbergin, Salaman ja Turkan töitä yhteiskunnallisesta ja strukturalistisesta näkökulmasta. Helsinki: Gaudeamus, 1985. ISBN 951-662-370-0
- Peltonen, Milla: Paperilla seisova perkele: Hannu Salaman elämä ja kirjat. Into 2017. ISBN 978-952-264-668-2
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hannu Salaman esittely kustantamon sivuilla.
- Hannu Salama -kulttuuriraitti Tampereella.
- Hannu Salama Mirja Pyykön haastattelussa vuonna 1973. Ylen Elävä arkisto.
- Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto Salamalle. Ylen Elävä arkisto.
- Salamasodan opetuksia. Ylen Elävä arkisto.
- Anssi Mänttärin dokumenttifilmi Salama IMDB:ssa.
- Hannu Salaman Sydän paikallaan Yle TV1:n Aamun kirjassa. (Arkistoitu – Internet Archive) 2.9.2010.
- Hiltunen, Jari Olavi: Salama-kirjat ja kohukirjailijan elämä. Kirjallisuuskritiikin verkkolehti Kiiltomato.net 13.7.2017.
- Salama, Hannu hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Tieteilijät | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
