Uralin perhonen
| Uralin perhonen | |
|---|---|
 |
|
| Ohjaaja | Katariina Lillqvist |
| Käsikirjoittaja |
|
| Tuottaja | Jyrki Kaipainen |
| Säveltäjä |
|
| Kuvaaja | Miloslav Spala |
| Leikkaaja |
|
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Osuuskunta Camera Cagliostro |
| Ensi-ilta | 2008 |
| Kesto | 27 min |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Uralin perhonen on suomalainen vuonna 2008 valmistunut 27-minuuttinen stop motion -animaatio, jonka on ohjannut Katariina Lillqvist. Elokuva kertoo Mannerheimin matkasta Kirgisiaan, jossa hän kohtaa nuoren kirgiisipojan. Mannerheim ottaa pojan mukaansa Suomeen, jossa hän ristii pojan perhoseksi. Perhosesta tulee Mannerheimin palvelija ja rakastettu. Kun Suomen sisällissota syttyy, Mannerheim hylkää rakastajansa sodan keskelle. Mannerheimin nimeä ei mainita koko elokuvan aikana. Katariina Lillqvistin mukaan elokuva pohjautuu Tampereen Pispalassa eläneeseen kansanperinteeseen Uralin perhosesta[1].
Uralin perhonen ilmestyi ensimmäisenä Hannu Salaman ja Lillqvistin käsikirjoittamana radiokuunnelmana vuonna 2004. Elokuvaversio esitettiin ensi kerran Tampereen kansainvälisillä elokuvajuhlilla 2008, jolloin se voitti parhaan kotimaisen animaation palkinnon. Se myös hyväksyttiin Annecyn ja Oberhausenin kansainvälisten filmifestivaalien kilpailusarjaan. Uralin perhonen esitettiin Yle TV1:llä 17. maaliskuuta 2008, jolloin se keräsi 450 000 katsojaa.[2][3]
Uralin perhosella oli poliittiset tavoitteet: Lillqvist kuvailee, että hänellä on punaiset juuret, jotka toimivat myös lähtökohtana projektille. Hänen mielestään Mannerheim oli teurastaja ja Uralin perhonen -projektin tavoite oli tuoda esiin Mannerheimin pimeä puoli.[1] Animaatiossa Mannerheim-hahmo nähdään muun muassa skoolaamassa viikatemiehen kanssa ja ampumassa ihmishahmoisia pahvikuvia Tampereella.
Jo sota-aikana oli liikkunut huhuja, joiden mukaan Mannerheim oli homoseksuaali. Touko Laaksonen kertoo muistelmissaan kiinnittäneensä huomiota siihen, että Mannerheimin lähellä vaikutti aina olevan ”poikkeuksellisen hyvännäköisiä sotilaita”.[4]
Nukkeanimaatio sai rahoitusta sekä Suomen Elokuvasäätiöltä että Yleisradiolta, jotka molemmat hyväksyivät käsikirjoituksen[5]. Elokuva toteutettiin yhteistuotantona Yleisradion kanssa.
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuva herätti suurta kohua tiedotusvälineissä ja aiheutti vilkasta keskustelua sananvapauden rajoista ja Mannerheimin seksuaalisesta suuntautumisesta. Elokuva voitti parhaan kotimaisen animaation palkinnon Tampereen elokuvajuhlilla maaliskuussa 2008. Yle TV1 esitti elokuvan saman vuoden 17. maaliskuuta.
Elokuva herätti kuitenkin kritiikkiä jo ennen esitystään. Erityisesti viittaukset homoseksuaalisuuteen herättivät mediassa ja konservatiivisissa piireissä polemiikkia. Entinen Kokoomuksen kansanedustaja ja Helsingin ylipormestari Raimo Ilaskivi vaati kolumnissaan ”Mannerheimin häpäisijöitten päät pölkylle!”[6] Kristillisdemokraattien kansanedustajat Päivi Räsänen ja Bjarne Kallis kritisoivat jo ennen elokuvan esittämistä sitä, että yhteisillä verovaroilla tuettiin projektia, jonka tietoisena tavoitteena oli loukata.[7] Elokuvan tekoon ei kuitenkaan käytetty verovaroja, vaan Suomen elokuvasäätiö jakaa veikkausvoittovaroja.[6] Myös puolustusvoimien entinen komentaja Gustav Hägglund paheksui julkisten varojen käyttöä Mannerheimiä panettelevaan elokuvaan ja katsoi, että Mannerheimiä kuvattiin siinä kuten puna-armeijan propagandassa.[8]
Kriitikoilta elokuva sai varsin suopean vastaanoton. Iltalehden Brita Passi piti sitä ”huikeana mestariteoksena” ja arvioi elokuvan hahmoja herkiksi ja ilmeikkäiksi, ratkaisuja avantgardistisiksi ja tarinaa traagiseksi. Passi oletti elokuvan vähentävän homouteen liittyviä ennakkoluuloja.[9] Toisaalta TV-maailman kriitikko Jouni Hokkanen huomauttaa, että ”parikymmenminuuttinen fiilistely olisi kaivannut kunnon tarinan”, ja jää pohtimaan mitä tekijät haluavat sanoa: ”Onko tämä pelkkä satu vai itsetarkoituksellinen provokaatio?”.[10]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Katariina Lillqvist: Uralin Perhonen Katariina Lillqvistin kotisivu. Arkistoitu 6.1.2009. Viitattu 9.11.2008.
- ↑ http://www.katariinalillqvist.com/uralinperhonen.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.cameracagliostro.fi/suomi/uralin-perhonen.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Sari Näre & Jenni Kirves (toim.): ”Säri Näre: ”Kuin viimeistä päivää” – sota-ajan sukupuolikulttuuri ja seksuaalinen väkivalta”, Ruma sota, s. 372–373. Johnny Kniga, 2008.
- ↑ YLE.fi: Mannerheim-animaation tekijälle tappouhkauksia yle.fi. 29.2.2008. Viitattu 9.11.2008.
- ↑ a b Raimo Ilaskivi: Mannerheimin häpäisijöitten päät pölkylle! Uusisuomi.fi. Arkistoitu 10.9.2008. Viitattu 9.2.2009.
- ↑ Päivi Räsänen: Tietoinen tavoite loukata Päivi Räsäsen blogi. 28.02.2008. Arkistoitu 20.7.2011. Viitattu 9.11.2008.
- ↑ Taneli Koponen: Hägglund Mannerheim-animaatiosta: "Puna-armeijan propagandan perillinen" Aamulehti. 24.02.2008. Arkistoitu 11.5.2008. Viitattu 9.11.2008.
- ↑ Brita Passi: Huikea mestariteos. Iltalehti, 2008, nro 17.3, s. 38.
- ↑ Jouni Hokkanen: Kuvainriistoa pispalalaisittain. TV-maailma, 2008, nro 11.