Veijo Meri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Veijo Meri
Veijo Meri toukokuussa 1960.
Veijo Meri toukokuussa 1960.
Henkilötiedot
Koko nimi Veijo Väinö Valvo Meri
Syntynyt31. joulukuuta 1928
Viipuri
Kuollut21. kesäkuuta 2015 (86 vuotta)
Helsinki
Kansalaisuus  Suomi
Puoliso Eeva Kyllikki Kylänpää
Kirjailija
Tuotannon kielisuomi
Aikakausi 1954–1991
Tyylilajit modernismi
Esikoisteos
Palkinnot
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Veijo Väinö Valvo Meri (31. joulukuuta 1928 Viipuri – 21. kesäkuuta 2015 Helsinki) oli suomalainen kirjailija ja akateemikko. Hän oli suomalaisen nykyproosan merkittävimpiä uudistajia[1] ja kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaiskirjailijoita.[2]

Meren tuotanto käsittää novelleja, romaaneja, lyriikkaa, kuunnelmia, näytelmiä, esseitä, elämäkertoja ja tietokirjallisuutta. Hänen tuotantoaan on käännetty 24 kielelle.[3] Meri on myös kääntänyt suomeksi maailmankirjallisuutta, muun muassa François Villonin Testamentin, August Strindbergin Mestari Olavin ja William Shakespearen Hamletin.

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meri kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta vuonna 1948 ja opiskeli historiaa Helsingin yliopistossa. Hän toimi Otavan kustannusvirkailijana 1957–1959 ja jäi sitten vapaaksi kirjailijaksi. Merelle myönnettiin taiteilijaprofessuuri vuosiksi 1975–1980.[3]

Hänet kutsuttiin vuonna 1997 Suomen Kirjailijaliiton kunniajäseneksi.[4]

Tuotannosta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meri noudatti omaa linjaansa monia muita suomalaiskirjailijoita selvemmin ja aloitti tyylin ja rakenteen uudistuksen, joka etäännytti hänet perinteisen suomalaisen proosan valtavirrasta. Meren kerrontatapa poikkesi perinteisestä: hän näyttää asiat sellaisina kuin hänen henkilöhahmonsa ne kokevat. Hänen kuvauksissaan korostuivat yksilökeskeisyys, tosiasioiden suhteellisuus ja yhteiskuntakriittisyys. Yllättävien ja epäsuhtaisten asioiden yhdistely synnytti groteskia huumoria. Meren teosten pääaiheistoa ovat yksinäisyys, ahdistus, seksuaaliset paineet ja usein ihmiset joutuvat mahdottoman tilanteen eteen.[1]

Novellikokoelmassa Tilanteita ihmisten ahdinko näyttäytyy irvokkaina ja humoristisina kokonaisuuksina. Romaanissa Yhden yön tarinat johtoaiheena ovat miesten pettymykset naisten maailmassa.[1]

Sota ja armeija ovat toistuva aihe Meren — yliluutnantin pojan ja kasarmin kasvatin — tuotannossa, ja hänen absurdia huumoriaan on verrattu Jaroslav Hašekiin ja Miodrag Bulatovićiin.[2] Romaania Manillaköysi on luonnehdittu yhdeksi Suomen kirjallisuuden onnistuneimmista uhkayrityksistä: tarina koostuu lomalaisten sotajutuista sekä kehyskertomuksesta, jossa sotamies salakuljettaa manillaköyttä rintamalta kotiinsa. Sotaromaanien sarjaan kuuluvat myös Vuoden 1918 tapahtumat ja Sujut, joissa liikutaan sisällissodan ja jatkosodan maisemissa.[1] Sota-aiheisista näytelmistä Kansallisteatterissa näytäntökaudella 1965-66 esitetty Jack Witikan ja Veli-Matti Saikkosen ohjaama Sotamies Jokisen vihkiloma oli menestys.[5]

Meri kirjoitti runoelmansa Runoilijan kuolema pohjalta libreton Paavo Heinisen Veitsi-oopperaan. Veitsen kantaesitys oli 3. heinäkuuta 1989 Savonlinnan oopperajuhlilla.

Tuotannon merkitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meri oli iskevä ja humoristinen tarinankertoja. Hän pohti useissa teoksissaan historian kulkua. Hän oli Suomen kirjallisuuden keskeisiä modernisteja ja kotimaisen proosan uudistajia. Monet 2000-luvun prosaistit luetaan Meren perinnön jatkajiksi esimerkiksi iskevälauseisuuden, historiatajun ja proosan uudistamisen saralla.[6]

Kunnianosoituksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meri toimi taiteilijaprofessorina vuodet 1975–1980. Hänet vihittiin Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan kunniatohtoriksi 18. toukokuuta 1990. Tasavallan presidentti nimitti Meren akateemikoksi 13. helmikuuta 1998. Hän sai seitsemän kertaa valtion kirjallisuuspalkinnon sekä lisäksi Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon, Pro Finlandia -mitalin, Aleksis Kiven palkinnon, Eino Leinon palkinnon sekä Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinnon[6].

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veijo Meri avioitui vuonna 1959 lehtori Eeva Kyllikki Kylänpään kanssa. Heille syntyi kolme poikaa. Meri asui pitkään Helsingin Tammisalossa.[7]

Meri kuoli kesäkuussa 2015 pitkään sairastettuaan.[8] Hänen pojanpoikansa on Otto Meri.[9]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Proosa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ettei maa viheriöisi, 1954, novelleja.
  • Manillaköysi, 1957, romaani.
  • Irralliset, 1959, romaani.
  • Vuoden 1918 tapahtumat, 1960, romaani.
  • Sujut, 1961, romaani.
  • Tilanteita, 1962, novelleja.
  • Manillaköysi ja kahdeksan novellia sodasta ja sotilaselämästä, 1962.
  • Peiliin piirretty nainen, 1963, romaani.
  • Tukikohta, 1964, romaani.
  • Veijo Meren novellit, 1965.
  • Everstin autonkuljettaja, 1966, romaani.
  • Veijo Meren sotaromaanit 1–2, 1966.
  • Yhden yön tarinat, 1967, romaani.
  • Suku, 1968, romaani.
  • Veijo Meren romaanit 1, 1968.
  • Sata metriä korkeat kirjaimet, 1969, novelleja.
  • Valitut teokset, 1969.
  • Kersantin poika, 1971, romaani.
  • Morsiamen sisar ja muita novelleja, 1972.
  • Leiri, 1972, novelleja.
  • Keskeiset teokset 1–4, 1975.
  • Valitut novellit, 1979.
  • Jääkiekkoilijan kesä, 1980, romaani.
  • Novellit, 1985.

Esseitä, tutkielmia ja muuta asiaproosaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kaksitoista artikkelia, 1967, esseitä.
  • Aleksis Stenvallin elämä, 1973, tutkielma.
  • Kuviteltu kuolema, 1974, esseitä.
  • Goethen tammi, 1978, esseitä.
  • Tuusulan rantatie, 1981, tutkielma.
  • Sanojen synty, 1982, etymologinen sanakirja.
  • Elon saarel tääl: Aleksis Kiven taustoja. Otava, 1984. ISBN 951-1-07994-8
  • Julma prinsessa ja kosijat: esseet 1961–1986. Otava, 1986. ISBN 951-1-08998-6
  • C. G. Mannerheim – Suomen Marsalkka, 1988.
  • Tätä mieltä: esseitä ja monologeja. Otava, 1989. ISBN 951-1-10489-6
  • Olavi Paavolainen, 1990, dokumenttikuunnelma.
  • Suurmiehen luonne, 1992, teoksessa Mannerheim: sotilas ja ihminen.
  • Amleth ja muita Hamletteja: esseitä, puheenvuoroja ja pakinoita. Otava, 1992. ISBN 951-1-12324-6
  • Maassa taivaan saranat: suomalaisten historia vuoteen 1814. Otava, 1993. ISBN 951-1-12927-9
  • Huonot tiet, hyvät hevoset: Suomen suuriruhtinaskunta vuoteen 1870. Otava, 1994. ISBN 951-1-13403-5
  • Ei tule vaivatta vapaus: Suomi 1870–1920. Otava, 1995. ISBN 951-1-13785-9
  • Suurta olla pieni kansa: itsenäinen Suomi 1920–1940. Otava, 1996. ISBN 951-1-14397-2
  • Pohjantähden alla: kirjoituksia Suomen historiasta. Otava, 1999. ISBN 951-1-16077-X

Runoteokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Mielen lähtölaskenta, 1976.
  • Toinen sydän, 1978.
  • Ylimpänä pieni höyhen, 1980.
  • Runoilijan kuolema: runoelma. Helsinki: Otava, 1985. ISBN 951-1-08460-7
  • Yhdessä ja yksin, kootut runot, 1986
  • Kevät kuin aamu, 1987
  • Lasiankeriaat, 1990
  • Kun, 1991

Näytelmät ja kuunnelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Suomen paras näyttelijä, 1964, kuunnelma
  • Vapaa iltapäivä, 1965, televisionäytelmä
  • Sotamies Jokisen vihkiloma, 1965, näytelmä
  • Taksikuski, 1967, kuunnelma
  • Uhkapeli, 1968, näytelmä
  • Maaottelussa, 1969, kuunnelma
  • Kaupungin valtaus, 1969, televisionäytelmä
  • Näytelmiä, 1970, näytelmiä
  • Nuorempi veli, 1970, näytelmä
  • Hyvää yötä, tohtori Bergbom, 1973, kuunnelma.
  • Vääpeli Sadon tapaus, 1973, kuunnelma Pentti Haanpään romaanin pohjalta
  • Aleksis Kivi, 1974, näytelmä
  • Kaksi komediaa: Sano Oili vaan, Syksy 1939, 1978, kaksi näytelmää
  • Veitsi, 1989, libretto Paavo Heinisen oopperaan

Palkinnot ja tunnustukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Otavan Suuri Ensyklopedia 6, s. 4243–4244. Helsinki: Otava. ISBN 951-1-05122-9
  2. ↑ a b Michelsen, Knud (päätoim.): Bonniers Författarlexikon över utländsk litteratur, s. 547. Stockholm: Albert Bonniers Förlag, 2002. ISBN 91-0-057321-3 (ruotsiksi)
  3. ↑ a b Sihvo, Hannes: Meri, Veijo (1928–2015). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 2.11.1999. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  4. ↑ Kunniajäsenet Suomen Kirjailijaliitto. Viitattu 19.4.2014.
  5. ↑ Käki, Matti & Kojo, Pauli & Räty, Ritva: Mitä Missä Milloin 1967. Kansalaisen vuosikirja, s. 311. Otava, 1966.
  6. ↑ a b Puttonen, Seppo & Pyysalo, Joni: ”Kirjavuosi 2015”, Mitä-Missä-Milloin. Kansalaisen vuosikirja 2016, s. 288. Helsinki: Otava, 2015. ISBN 978-951-1-29133-6
  7. ↑ Jan Strang, Veijo Meri, Kai Laitinen, Helmi Leinonen: Tammisalo – paratiisi meren äärellä: Tammisalon kaupunginosan sekä sitä ympäröivien vesien ja rantojen historiaa. Helsinki: Tammisalolaisten yhdistys, 2001. ISBN 952-91-2928-9
  8. ↑ Kirjailija Veijo Meri on kuollut Yle Uutiset. 21.6.2015 (päivitetty 22.6.2015). Yle. Viitattu 21.6.2015.
  9. ↑ Valtuustoraportti | ”Hyvä kun mainitsit valkoposkihanhet!” – Veijo Meren pojanpojalla on niin terävä kieli, että sen pelätään raapaisevan kantajaansa Helsingin Sanomat. 2.11.2021. Viitattu 2.11.2021.
  10. ↑ Palkitut – Ida Aalberg -säätiö ida-aalberg-saatio.fi. Viitattu 22.7.2022.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Anhava, Martti (toim.): Totta kuin mikä: Juhlakirja Veijo Meren täyttäessä 70 vuotta 31.12.1998. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-15947-X
  • Haikara, Kalevi: Se oli se kultamaa: Veijo Meren romaanien tarkastelua. Helsinki: Otava, 1969.
  • Koski, Markku: ”Peiliin piirrettyä kirjallisuutta – Veijo Meri ja elokuva”. Filmihullu 2/2017.
  • Sihvo, Hannes & Turunen, Risto: Veijo Meri: Täynnä liikettä. (SKS:n toimituksia, 710) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1998. ISSN 0355-1768 ISBN 951-717-943-X

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Veijo_Meri&oldid=22689074”