Timo Harakka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Timo Harakka
Timo Harakka maaliskuussa 2020.
Timo Harakka maaliskuussa 2020.
Suomen liikenne- ja viestintäministeri
Marinin hallitus
10.12.2019–20.6.2023
Edeltäjä Sanna Marin
Seuraaja Lulu Ranne
Suomen työministeri
Rinteen hallitus
6.6.2019–10.12.2019
Edeltäjä Jari Lindström
Seuraaja Tuula Haatainen
Kansanedustaja
22.4.2015–
Ryhmä/puolue Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Uudenmaan vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt31. joulukuuta 1962 (ikä 61)
Helsinki
Kansalaisuus Suomi suomalainen
Puoliso Anu Laitila
Tiedot
Puolue SDP
Koulutus Teatteritaiteen maisteri (2005)
Tutkinnot Teatterikorkeakoulu
Aiheesta muualla
www.timoharakka.fi

Timo Olavi Harakka (s. 31. joulukuuta 1962 Helsinki)[1] on suomalainen SDP:tä edustava poliitikko, toimittaja ja tietokirjailija. Hän toimi Marinin hallituksen liikenne- ja viestintäministerinä 2019–2023. Aiemmin Harakka oli työministeri Rinteen hallituksessa kesä–joulukuussa 2019. Hän on ollut kansanedustaja Uudenmaan vaalipiiristä vuodesta 2015.[2]

Harakka tuli tunnetuksi Ylellä esitetyn Musta laatikko -keskusteluohjelman vetäjänä 1997–2000.[3] Myöhemmin hän isännöi ja tuotti Pressiklubia (2005–2007)[3] Yle TV2 -kanavalla ja toimi A-studion kolumnistina. Hän on kirjoittanut kolumneja myös lukuisiin lehtiin, kuten Helsingin Sanomien Nyt-liitteeseen, Ilta-Sanomiin, Suomen Kuvalehteen ja Talouselämään. Hänen reportaasejaan on julkaistu muun muassa Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä. Imagessa vuonna 1994 julkaistu EU-reportaasi "Spagettivatikaani" voitti Long Play -verkkolehden Pienen journalistipalkinnon 2015.[4]

Harakka juonsi Anna Kortelaisen kanssa 10 kirjaa -ohjelmasarjaa Yle TV1:ssä kesäisin vuosina 2007 ja 2011–2013.[3] 10 kirjaa rahasta voitti vuonna 2011 Kultaisen Venlan vuoden parhaana keskusteluohjelmana.[5]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harakka valmistui ylioppilaaksi vuonna 1981.[1] Hän aloitti opinnot Teatterikorkeakoulussa vuonna 1985, mutta erotettiin hänen hajotettuaan opiskelijatovereidensa kanssa koulun kalustoa yli 20 000 markan edestä ja saatuaan siitä ehdollisen vankeustuomion.[6] Myöhemmin Harakka kuitenkin valmistui teatteritaiteen maisteriksi (dramaturgia) vuonna 2005. Harakka tekee sosiologian väitöskirjaa Tampereen yliopistoon.[7]

Vuonna 1978 Harakka aloitti toimittajana Sisä-Suomen Lehdessä. Hän työskenteli Jyväskylän Ylioppilaslehden päätoimittajana 1982–1983, Ylioppilaslehden toimitussihteerinä 1983–1985 ja Vihreän Langan päätoimittajana 1990–1994. Harakka erotettiin päätoimittajan paikalta 1994.[8] Erottamisen syystä on esitetty kaksi täysin eri versiota.[9] 1980-luvulla Harakka soitti saksofonia Sturm und Drang -yhtyeessä.[10]

Harakka oli vuodesta 1997 Yleisradion television ajankohtaistoimituksen toimittaja ja tuottaja.[1] Vuonna 1998 hänelle myönnettiin parhaan television keskusteluohjelman Telvis-palkinto.lähde? Ohjelmasarjojen lisäksi Harakka on tehnyt globalisaatiota käsittelevän dokumenttielokuvan Rahan jäljillä (2005),[11] joka on esitetty useissa Euroopan maissa sekä muun muassa Brasiliassa, Jordaniassa ja Taiwanissa.lähde? Hän käsittelee maailmantalouden kriisiä myös kirjassaan Luoton loppu (2009). Maaliskuussa 2014 Harakalta ilmestyi eurokriisiä analysoiva kirja Suuri kiristys. Teos oli Kanava-palkintoehdokkaana, ja raadin mukaan se oli "vuoden paras talouskirja ja vuoden paras Eurooppa-kirja".[12]

Harakan ja Antti Karumon käsikirjoittama televisioelokuva Pääministeri esitettiin Yle TV1:ssä lokakuussa 2009. Käsikirjoitus oli Venla-palkintoehdokkaana. He ovat kirjoittaneet myös Björn Wahlroosista kertovan näytelmän Kungen, joka sai ensi-iltansa Lilla Teaternissa keväällä 2013.[13]

Vuonna 2011 Harakka lähti osakkaaksi uuteen ilmaisjakelulehteen Äänekosken Kaupunkisanomiin (ÄKS), josta hän omistaa kolmanneksen. Vuonna 2021 Harakan omistama Kansakunta Oy myi omistamansa verkko-osoitteen meta.fi kansainväliselle Hogan Lovells -lakitoimistolle, joka tunnetaan Facebookin asianhoitajana. Harakka ei ole kertonut kauppahintaa.[14]

Politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harakka oli vihreiden sitoutumattomana ehdokkaana toista kertaa vuoden 1995 eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirissä ja sai 1 361 ääntä.[15] Hän liittyi SDP:hen vuoden 2015 eduskuntavaalien alla.[16][17]

Lokakuussa 2013 Äänekosken Työväenyhdistys ja SDP:n Keski-Suomen piiri ehdottivat Harakkaa sitoutumattomaksi ehdokkaaksi kevään 2014 europarlamenttivaaleissa.[18] Hän sai eurovaaleissa 22 839 ääntä ja jäi varasijalle SDP:n kolmanneksi suurimmalla äänimäärällä.[19] Kesäkuussa vaalien jälkeen Harakka ilmoitti ettei aio asettua ehdolle vuoden 2015 eduskuntavaaleissa, vaan tukee vaaleissa SDP:n nuoria ehdokkaita.[20] Lopulta hän asettui kuitenkin ehdolle Uudenmaan vaalipiirissä ja valittiin eduskuntaan 5 497 äänellä.[21] Hän on ollut muun muassa valtiovarainvaliokunnan ja sen verojaoston jäsen ja SDP:n eduskuntaryhmän valtiovarainvastaava sekä suuren valiokunnan jäsen.[2]

Joulukuussa 2016 Harakka asettui SDP:n puheenjohtajaehdokkaaksi.[22] Lahden puoluekokouksessa 4. helmikuuta 2017 hän sijoittui toiseksi 159 äänen eli 32 prosentin kannatuksella ja puolueen puheenjohtajana jatkoi Antti Rinne.[23]

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Harakka valittiin jatkokaudelle 5 436 äänellä.[24] Harakka oli ehdolla SDP:n varapuheenjohtajaksi elokuussa 2020 Tampereella järjestetyssä puoluekokouksessa tulematta kuitenkaan valituksi. Hän hävisi kolmanneksi varapuheenjohtajaksi valitulle Matias Mäkyselle 45 äänellä.[25]

Harakka kertoi kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyttä.[26] Samalla hän oli ensimmäinen sosiaalidemokraattien ministeri, joka kertoi myönteisestä kannasta Natoon.[26]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harakka on kotoisin Äänekoskelta.[27] Hän on kuurojen vanhempien kuuleva ottolapsi,[28] ja suomalainen viittomakieli on hänen toinen äidinkielensä.[29] Harakan puoliso on Keravan kaupungin toimialajohtaja Anu Laitila, ja perheessä on kolme lasta.[1]

Harakka on soittanut huilua ja saksofonia muiden muassa yhtyeissä Klaus Fleming ja Nuijat, J-P Nuto Quartet sekä Jaakko Löytyn yhtyeessä. Hän piirsi myös sarjakuvia ja oli mukana perustamassa Äänekosken Sarjakuvaseuraa.[27]

Ajastaan Löytyn yhtyeessä Harakka on todennut, että nuoruuden seurakuntayhteys oli vaihtunut saman asian hippiversioon, jossa ei ollut mitään ulkokultaista. “Sen joukon kristillisyys näyttäytyi minulle vuorisaarnan inspiroimana humanistisena maailmankatsomuksena. Se on edelleen hyvin pätevästi minun maailmankatsomukseni, vaikka kristinuskoon kuuluva yliluonnollinen puoli onkin haalistunut.” Toisen päivän iltana -levyn tekeminen ja siihen liittynyt kiertue ovat jääneet hänen mieleensä vahvoina kokemuksina.[30]

Kunnianosoituksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Kuka kukin on 2011, s. 172. Helsinki: Otava. ISBN 978-951-1-24712-8
  2. ↑ a b Timo Harakka Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  3. ↑ a b c Timo Harakka sets.fi. Schildts & Söderströms. Arkistoitu 24.4.2014. Viitattu 24.4.2014.
  4. ↑ Flander, Jukka-Pekka: Timo Harakka palkittiin journalistipalkinnolla – ”Virkistävän ilkikurista ja kantaaottavaa journalismia” Demokraatti.fi. 10.3.2015. Viitattu 20.2.2022.
  5. ↑ Voittajat 2011 Kultainen Venla. Viitattu 17.11.2013.
  6. ↑ Henkilökuva SDP:n puheenjohtajakisaan lähteneestä Timo Harakasta: Opportunisti iltalehti.fi. Viitattu 18.12.2016.
  7. ↑ Lyhyt esittely timoharakka.fi. Viitattu 24.4.2014.
  8. ↑ (Arkistoitu – Internet Archive)ja s. 41
  9. ↑ Stenroos, Maria: Henkilökuvassa Pekka Haavisto: Mies joka hakeutuu sinne, missä riidellään Yle Uutiset. 16.1.2018. Viitattu 20.2.2022.
  10. ↑ Junkkari, Marko: Tilataideteos nimeltä Kari Kontio Ylioppilaslehti.fi. 13.12.1996. Viitattu 20.2.2022.
  11. ↑ Follow the Money Production House. Arkistoitu 5.1.2009. Viitattu 7.10.2009.
  12. ↑ Kanava-palkintoa tavoittelee vuoden 2014 kymmenen parasta tietokirjaa (Arkistoitu sivu) Otavan kirjasäätiö. Arkistoitu 21.11.2021. Viitattu 20.2.2022.
  13. ↑ Vuori, Suna: Nallefarssi näykkii vaan ei pure HS.fi. 3.3.2013. Viitattu 20.2.2022.
  14. ↑ Raeste, Juha-Pekka: Ministeri Timo Harakka myi yhtiönsä omistaman Meta.fi-verkkotunnuksen ennen kuin Facebook muuttui Metaksi HS.fi. 14.12.2021. Viitattu 20.2.2022.
  15. ↑ Luettelo ehdokkaista vaalipiireittäin ja puolueittain, myös heidän äänimääränsä ja vertauslukunsa 1995 (xls) Tilastokeskus. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 1.12.2013.
  16. ↑ Junkkari, Marko: Sdp:n puheenjohtajaehdokkaat pitivät odotetut puheensa Helsingin Sanomat. 3.2.2017. Viitattu 27.9.2020.
  17. ↑ Junkkari, Marko: Kansanedustaja Timo Harakka oppi politiikan tavoille – hän osaa jopa esittää nöyrää HS.fi. 21.2.2016. Viitattu 20.2.2022.
  18. ↑ Harakka avasi kampanjansa Äänekosken kaupunkisanomat. 20.10.2013. Viitattu 24.4.2014.
  19. ↑ Europarlamenttivaalit 2014: Tulokset Vaalit.fi. 2.11.2021 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 20.2.2022.
  20. ↑ Timo Harakka ei asetu ehdolle eduskuntaan Demari.fi. 30.6.2014. Viitattu 20.2.2022.
  21. ↑ Vaalit 2015, valitut ehdokkaat Uudenmaan vaalipiiri Oikeusministeriö. Viitattu 21.4.2015.
  22. ↑ Ristamäki, Juha: Timo Harakka haastaa Antti Rinteen SDP:n puheenjohtajavaalissa: "Ratkaisu oli vaikea - Antti on ystäväni" Iltalehti.fi. 15.12.2016. Viitattu 20.2.2022.
  23. ↑ Aino Elomäki: Antti Rinne jatkaa SDP:n puheenjohtajana Keskisuomalainen. Viitattu 29.7.2017.
  24. ↑ Uudenmaan vaalipiiri Tulospalvelu: Eduskuntavaalit 2019. Yle.fi. Viitattu 20.2.2022.
  25. ↑ SDP:n varapuheenjohtajavaali ratkesi: tässä ovat kolme valittua demokraatti.fi. Viitattu 8.9.2020.
  26. ↑ a b Nato | Timo Harakka ilmoitti ensimmäisenä demariministerinä kannattavansa Nato-jäsenyyttä Helsingin Sanomat. 10.5.2022. Viitattu 10.5.2022.
  27. ↑ a b Ilkka Karisto: Äänekosken Cicero Image. 13.10.2016. Image. Viitattu 28.7.2017.
  28. ↑ Lyytinen, Jaakko: Käenpoika eliitin pesässä Ylioppilaslehti. 19.3.1999. Viitattu 17.3.2015.
  29. ↑ Viittomakielilaki eduskunnassa: ”Missä oli viittomakielen tulkki?” – SDP:n Harakka kysyy Demokraatti.fi. 10.3.2015. Viitattu 17.3.2015.
  30. ↑ Taneli Kylätasku: Ennen politiikkaa minusta tuli minä. Kirkko ja kaupunki, 31.1.2019, s. B 2–3. Helsinki.
  31. ↑ Medaljregn inför självständighetsdagen – Sanna Marin, Pekka Haavisto och Björn Wahlroos får utmärkelser Hufvudstadsbladet. Viitattu 1.12.2022. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edeltäjä:
Sanna Marin 		Suomen liikenne- ja viestintäministeri
2019–2023 		Seuraaja:
Lulu Ranne
Edeltäjä:
Jari Lindström 		Suomen työministeri
2019 		Seuraaja:
Tuula Haatainen
Sosialidemokraattien kansanedustajat
Uudenmaan vaalipiirin kansanedustajat
Helsingin vaalipiirin kansanedustajat
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Timo_Harakka&oldid=22748675”