Tämä on lupaava artikkeli.

Juhannustanssit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä artikkeli käsittelee Hannu Salaman kirjaa. Juhannustanssit kertoo muista merkityksistä.
Juhannustanssit
Juhannustanssien taskukirjalaitoksen kansi.
Juhannustanssien taskukirjalaitoksen kansi.
Kirjailija Hannu Salama
Kansitaiteilija Markku Reunanen
Kieli suomi
Genre romaani
Kustantaja Otava
Julkaistu 7. lokakuuta 1964
Sivumäärä 245
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Juhannustanssit on Hannu Salaman vuonna 1964 ilmestynyt neljäs romaani ja hänen läpimurtoteoksensa. Teoksen julkaisi kustannusyhtiö Otava. Kirja kertoo juhannusjuhlista maaseudulla. Se kuvaa alkoholinkäyttöä ja sukupuolisuhteita, ja se sisältää humalaisen muurari Hiltusen pilkkasaarnan, joka loukkasi aikanaan uskonnollisia tunteita. Juhannustanssit synnytti ”Salama-sodaksi” kutsutun kulttuurikiistan, ja Salama sai syytteen jumalanpilkasta. Kirjailija tuomittiin kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen, mutta presidentti Kekkonen armahti hänet.

Nykyään Juhannustanssit kuuluu suomalaisen kirjallisuuden kaanoniin.kenen mukaan? Sen synnyttämä kiista kertoo 1960-luvun poliittisesta ja aatteellisesta ilmapiiristä: vasemmistolainen nuoriso halusi kyseenalaistaa edellisen sukupolven arvot ja murtaa käsityksen taideteoksen yhtenäisestä tulkinnasta.

Aiheet ja tyyli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Juhannustanssit kertoo maaseudulla pidetyistä juhannusjuhlista ja ”nuorista kesäyön hullaannuttavina hämäränhetkinä”,[1] ja sen keskeisiä aiheita ovat alkoholi ja sukupuolisuhteet.[2] Tanssipaikalle saavutaan ja sieltä lähdetään linja-autolla, joka joutuu kirjan lopussa pahaan onnettomuuteen. Kirja on nopealiikkeinen, ja siinä on useita päähenkilöitä ja takaumia.[3] Takaumia lukuun ottamatta kirjan tapahtumat sijoittuvat yhteen yöhön, eikä varsinaista juonta ole, vaan kirja koostuu pienistä episodeista.[4]

Romaanissa kuvatut nuoret miehet ovat ahdistuneita, katkeria ja elämään pettyneitä, missä on nähty yhteyksiä Salaman omaan henkilöhistoriaan.[4] Salaman tuotannolle tyypillisesti kirjassa on paljon dialogia, ja siinä sekoittuvat korkea ja matala tyyli. Erityisesti uskonnollisten ja ”rahvaanomaisten” elementtien yhdistäminen loukkasi uskonnollisia tunteita.[5] Erässä kirjan kohtauksessa humalainen, tyttöystävänsä pettämäksi joutunut Hiltunen pitää pilasaarnan, jossa hän purkaa ahdistustaan ja epätoivoaan ja viittaa Raamattuun tavalla, joka koettiin ”rienaavaksi”.[4]

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Kirjasta otettiin vuosina 1964–1965 useita painoksia, mutta jumalanpilkkasyytteen jälkeen Otava julkaisi 1966 sensuroidun painoksen, josta oli poistettu osia Hiltusen pilasaarnasta. Uusintapainokset ilmestyivät sensuroituina vuoteen 1990 asti.[6]

Alkuperäisen kansikuvan suunnitteli Markku Reunanen, ja sitä on käytetty uusintapainoksissa vielä 2000-luvullakin.[7]

Vastaanotto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salaman aikaisemmat teokset oli otettu kritiikeissä vastaan yleensä myönteisesti, eivätkä Juhannustanssien arviot poikenneet tästä yleislinjasta. Teosta pidettiin rivona, mutta todenmukaisena.[8] Myönteisimmin Juhannustansseista kirjoittivat päälehtien, kuten Helsingin Sanomien ja Uuden Suomen arvostelijat.[9]

Varauksellisesti tai kielteisesti suhtautuneista kriitikoistakin vain pari puuttui jumalanpilkkaan; enemmän kiinnitettiin huomiota kirjan ”rivouteen” ja ”ruokottomuuteen”, jonka katsottiin palvelevan enemmän kaupallisia kuin taiteellisia näkökohtia. Nils-Börje Stormbom ennakoi Vasabladetissa, että Juhannustanssit tulisi herättämään kiivaan väittelyn, mutta piti epätodennäköisenä, että sen pohjalta nostettaisiin syytettä jumalanpilkasta tai pornografisuudesta: ”Hyökkäys sitä vastaan ’moraalin’ nimissä olisi niin kyynistä teeskentelyä, että kieltäydyn uskomasta että edes tässä maassa kyettäisiin sellaiseen.”[10]

Teos synnytti laajan kulttuurikeskustelun. Esimerkiksi professori Urpo Harva syytti suomalaista kirjallisuutta epä-älyllisyydestä eikä halunnut hyväksyä Salaman sivistymätöntä totuudellisuutta: ”On vaikea kuvitella semmoista yhteiskuntaa, jossa julkaistaisiin kaikki, mikä vain on totta.”[11] Kirkollinen lehti Kotimaa totesi pääkirjoituksessaan ”Roskaa kiiltokansissa” 16. lokakuuta 1964: ”[Y]leisön kosiskelu on murheellisella tavalla päässyt sävyttämään kirjojen kustannusohjelmaa, ja esteettisten arvojen varjolla häväistään eettiset ja uskonnolliset arvot. Kustantajan mainostama puheiden karkeus ja tekojen estottomuus romaanin sivuilla on sen laatuista rienausta ja rivoutta, että on ihmeteltävä, missä on kirjoittajan ja kustantajan yhteisen kehtaamisen raja. Raamatun ja uskonarvojen rienaavuudessa Salaman kirja etsii uudessa kotimaisessa kaunokirjallisuudessa vertaistaan.”[12]

Arkkipiispa Martti Simojoki piti marraskuussa 1964 kansanopistolaitoksen 75-vuotisjuhlissa puheen, jossa hän kiinnitti huomiota ”erään tämän syksyn romaanin” tapaan käsitellä Jeesusta ja Raamatun sanoja. Ennen puhettaan arkkipiispa oli käynyt Otavassa ehdottamassa muutamien arkojen kohtien, kuten romaanihenkilö Hiltusen pilasaarnan, poistamista romaanin uusista painoksista.[13] Simojoki ei kuitenkaan halunnut nostaa asiasta syytettä, eikä hänen mukaansa kirjan etiikka ollut ”aivan huono”, vaikka siinä käytetyt ilmaisut loukkasivatkin uskonnollisia ihmisiä.[14]

Jumalanpilkkasyyte

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Salama saapumassa Helsingin hovioikeuteen toukokuussa 1966.

Kokoomuksen kansanedustaja Margit Borg-Sundman teki joulukuussa 1964 eduskuntakyselyn, jonka allekirjoitti 18 muuta kokoomuslaista kansanedustajaa. Kirjelmässä kysyttiin: ”Onko Hallitus tietoinen siitä, että maassa julkaistaan lain vastaisesti jumalanpilkkaa esittävää ja sukupuolikuria loukkaavaa kirjallisuutta, ja jos on, aikooko Hallitus ryhtyä toimenpiteisiin tällaisen toiminnan lopettamiseksi?”[15] Borg-Sundman ei maininnut kyselyssä nimeltä Hannu Salamaa eikä Juhannustansseja.[16] Oikeusministeri J. O. Söderhjelm määräsi tammikuussa 1965 nostettavaksi syytteen jumalanpilkasta Salamaa ja kustannusyhtiö Otavaa vastaan.[17]

Syytteen nostaminen sai julkisuudessa – varsinkin kulttuuripiireissä – myrskyisän vastaanoton. Kirjailija Pentti Saarikoski esitti vastalauseensa eroamalla kirkosta.[18] Mika Waltari ja Väinö Linna ilmoittivat, etteivät pitäneet Juhannustanssien kohua herättäneitä kohtia jumalanpilkkana, ja pääministeri Johannes Virolainen kertoi mielipiteenään, että ”yhteiskunnalla pitäisi olla toisia keinoja tässä asiassa kuin rikoslaki”.[19] Margit Borg-Sundman korosti myöhemmin useaan otteeseen, että eduskuntakysely ei ollut suunnattu yksinomaan Salaman kirjaa tai yleensäkään kaunokirjallisuutta kohtaan, vaan se koski ”aikamme moraalista nihilismiä” yleensä.[16]

Arkkipiispa Martti Simojoki kommentoi Salamaa vastaan nostettua syytettä: ”Itselleni on vieras se ajatus, että oikeusistuin ratkaisee asioita, joissa kansalaisten vapaan mielipiteenmuodostuksen pitäisi kyetä terveeseen reaktioon. Eräissä tapauksissa kansakunta on kuitenkin pakotettu suojelemaan itseään terveen ihmiselämän kasvua uhkaavilta vaaroilta.”[19]

Helsingin Sanomien pilapiirtäjä Kari Suomalainen otti kantaa kohuun omalla tavallaan. Poliisiasemalle sijoittuneessa piirroksessa kaksi konstaapelia, joista toisella oli käsissään Juhannustanssit-romaani, keskusteli aiheesta:

– Onko se aikaisemmin kirjoittanut kirjoja?
– Kyllä se kuulemma on.
– No ei se sitte pääse ehdollisella, kun se ei ole ensikertalainen!

Seinällä oli etsintäkuulutus, jonka hahmo oli tunnistettavissa Hannu Salamaksi.[20]

Helsingin hovioikeus tuomitsi 20. syyskuuta 1966 Salaman jumalanpilkasta kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja langetti Otavan kustantajalle Kari Reenpäälle 2 000 markan sakkorangaistuksen. Kirjailija ja kustantamo menettivät rikoksen taloudellisen hyödyn valtiolle, samoin kuin kirjan myymättömät kappaleet, jotka määrättiin tuhottaviksi. Tuomitut valittivat tuomiosta Korkeimpaan oikeuteen, joka piti tuomion ennallaan mutta vapautti kustantajan sakkorangaistuksesta. Salamalle anottiin armahdusta Suomen kirjailijaliiton ja Suomen Pen-klubin johdolla, ja presidentti Kekkonen armahti hänet vuonna 1968.[21]

Hannu Salaman puolustusasianajaja Kullervo Kemppinen on pitänyt tuomion kannalta ratkaisevana kirjettä, jonka Salama lähetti raastuvanoikeudelle jutun toiseen käsittelyyn. Kirjeessään Salama sanoi halunneensa romaanillaan ”pilkata ja loukata kansalaisten jumalakäsitystä ja uskonnollisia tunteita”.[22]

Merkitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juhannustansseja on pidetty Salaman läpimurtoteoksena.[1] Kirjasta syntynyt kohu vaikutti Salaman psyykeen ja hänen kirjailijatyöhönsä.[5] Salama on itse kertonut haastattelussa, että kohun vuoksi hän alkoholisoitui useaksi vuodeksi ja hänen avioliittonsa hajosi.[23] Oikeusprosessi aiheutti taloudellisia vaikeuksia ja yhteisöllisiä paineita, joita Salama purki etenkin 1960-luvun novelleissaan. Niiden päähenkilönä oli usein kirjailijan omakuva, ”ärhäkkä ja itsestääntietoinen” Harri Salminen. Nykyään Salama ja hänen tuotantonsa ovat vakiinnuttaneet asemansa suomalaisessa kirjallisuudessa.[5] Tutkija Olli Löytty toteaa Juhannustanssien olevan osa suomalaisen kirjallisuuden kaanonia, joka kuuluu esimerkiksi Turun yliopiston kirjallisuuden opintovaatimuksiin ja opiskelijoiden ”kirjalliseen yleissivistykseen”.[24]

”Salama-sota” ja muut 1960-luvun kirjasodat olivat poliittisia, ja ne kertovat ajankohtansa yhteiskunnallisista arvoista ja ajatusmaailmasta. Vasemmistolainen nuoriso kyseenalaisti edellisen sukupolven arvot, joita se piti vanhoillisina, eikä taideteoksen yhtenäinen tulkinta ollut enää mahdollista. Salaman armahdusta voidaan pitää merkkinä siitä, että yksilön sananvapaus asetettiin etusijalle siihen nähden, aiheuttiko se mahdollisesti jollekulle toiselle mielipahaa.[6] Kohu johti lopulta rikoslain 10. luvun uusimiseen siten, että normaalirangaistukseksi julkisesta jumalanpilkasta tuli sakko tai enintään kahden vuoden vankeus. Aiemmin siitä oli seurannut vankeus tai enintään neljän vuoden kuritushuonetuomio. Eduskunta hyväksyi lainmuutoksen vuonna 1971.[25]

Juhannustansseista on dramatisoitu kaksi televisioelokuvaa, vuosina 1971 ja 1983,[1] ja näytelmä vuonna 1998.[2] Teoksen synnyttämää kulttuurikiistaa kuvataan kaksiosaisessa televisioelokuvassa Katso ihmistä.[26] Myös Maunu Kurkvaaran näytelmäelokuva Kielletty kirja vuodelta 1965 perustuu Salaman jumalanpilkkaoikeudenkäyntiin.[27]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Nykänen, Elina: Salamasota. Arvomaailmojen ristiriita Juhannustanssit-kohussa 60-luvulla. (Pro gradu -työ) Jyväskylän yliopisto, 2001. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 17.10.2013).
  • Suurpää, Matti: ”Kirjallisuus ja moraali − ’Salamasota’”, Mitä missä milloin: Kansalaisen vuosikirja 1966, s. 260–271. Helsinki: Otava, 1965. ISSN 0540-4606
  • Tarkka, Pekka: Salama. Helsinki: Otava, 1973. ISBN 951-1-01159-6

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Juhannustanssit Kirjasampo. Kirjastot.fi. Viitattu 13.10.2013.
  2. ↑ a b Hannu Salama – Juhannustanssit Näytelmät.fi. Viitattu 13.10.2013.
  3. ↑ Paavilainen, Matti: Kritiikin klassikot. Hannu Salama: Juhannustanssit Helsingin Sanomat. 7.10.1964 (Julkaistu uudelleen 17.11.2008). Viitattu 13.10.2013.
  4. ↑ a b c Nykänen, s. 18
  5. ↑ a b c Niemi, Juhani: ”Salama, Hannu (1936–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 565–567. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5 Teoksen verkkoversio (viitattu 13.10.2013).
  6. ↑ a b Miksi Hannu Salaman romaani Juhannustanssit aiheutti suurta kohua? Kysy.fi. 10.11.2006. Helsingin kaupunginkirjasto. Arkistoitu 16.10.2013. Viitattu 13.10.2013.
  7. ↑ Ville Hänninen: Kirjan kasvot: sata vuotta suomalaisia kirjankansia, s. 157–158. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2017.
  8. ↑ Tarkka, s. 162–163.
  9. ↑ Suurpää, s. 261.
  10. ↑ Suurpää, s. 261−262.
  11. ↑ Tarkka, s. 195.
  12. ↑ Tarkka, s. 166.
    Kotimaa 16.10.1964, s. 2.
  13. ↑ Tarkka, s. 165–166.
  14. ↑ Lauha, Aila: ”Simojoki, Martti (1908–1999)”, Suomen kansallisbiografia, osa 9, s. 24–29. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-450-5 Teoksen verkkoversio (viitattu 13.10.2013).
  15. ↑ Valtiopäivät 1964, asiakirja V. Kysymys No: 186.
  16. ↑ a b Suurpää, s. 266.
  17. ↑ Nykänen s. 52–53.
  18. ↑ Suurpää, s. 265.
  19. ↑ a b Suurpää, s. 267.
  20. ↑ Viikko-Sanomat 22. tammikuuta 1965.
  21. ↑ Tarkka, s. 186–187.
  22. ↑ Kemppinen, Kullervo: Laamanni muistelee, s. 411. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-24358-2
  23. ↑ Nykänen s. 16.
  24. ↑ Löytty, Olli: Kirjallisuuden kansallinen kaanon 25.3.2010. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 13.10.2013.
  25. ↑ Mitä Missä Milloin: Kansalaisen vuosikirja 1972, s. 126. Helsinki: Otava, 1971. ISSN 0540-4606
  26. ↑ Katso ihmistä 1–2 Yleisradio. Arkistoitu 14.10.2013. Viitattu 13.10.2013.
  27. ↑ Kielletty kirja Elonet.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Arvosteluja ja mielipiteitä Hannu Salaman romaanista ”Juhannustanssit” 7.10.1964–14.1.1965 väliseltä ajalta. Helsinki: Otava, 1965.
  • Borg-Sundman, Margit: Yhden naisen sota. Helsinki: Kirjapaja, 1977. ISBN 951-621-185-2
  • Kemppinen, Kullervo: Laamanni muistelee, s. 410–412. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-24358-2

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Juhannustanssit&oldid=22782950”