Bo Carpelan
| Bo Carpelan | |
|---|---|
 Bo Carpelan elokuussa 2008. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 25. lokakuuta 1926 Helsinki |
| Kuollut | 11. helmikuuta 2011 (84 vuotta) Espoo |
| Kansalaisuus | Suomi |
| Kirjailija | |
| Äidinkieli | ruotsi |
| Tuotannon kieli | ruotsi |
| Esikoisteos | Som en dunkel värme (1946) |
| Palkinnot | |
|
Pro Finlandia (1978) |
|
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Bo Gustaf Bertelsson Carpelan (25. lokakuuta 1926 Helsinki – 11. helmikuuta 2011 Espoo[1]) oli suomenruotsalainen kirjailija.
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Bo Carpelan kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1944 ja valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi vuonna 1948, filosofian lisensiaatiksi vuonna 1956 ja filosofian tohtoriksi vuonna 1960. Hänen väitöskirjansa käsitteli Gunnar Björlingin runoutta. Kirjailijauransa Carpelan aloitti vuonna 1946 runoteoksella Som en dunkel värme. Seuraavien parinkymmenen vuoden aikana Carpelan julkaisi useita runoteoksia sekä lastenkirjoja. Hän oli Hufvudstadsbladetin kirjallisuusarvostelija vuosina 1949–1964 ja Helsingin kaupunginkirjaston apulaiskirjastonjohtaja vuosina 1964–1980. Ensimmäinen romaani, Rösterna i den sena timmen (suom. Myöhäiset äänet), ilmestyi vuonna 1971. Taiteilijaprofessorina Carpelan toimi vuosina 1980–1993.
Carpelan myös käänsi ruotsiksi suomalaisten nykykirjailijoiden, muiden muassa Paavo Haavikon, Helena Anhavan ja Antti Hyryn tuotantoa. Carpelan sai lukuisia palkintoja, kuten valtion kirjallisuuspalkinnon neljä kertaa ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 1977. Carpelanille myönnettiin Finlandia-palkinto kahdesti, vuonna 1993 teoksesta Urwind (suom. Alkutuuli) ja vuonna 2005 teoksesta Berg (suom. Kesän varjot). Hän on ensimmäinen, joka on saanut Finlandia-palkinnon kaksi kertaa.
Bo Carpelan asui Espoossa ja harrasti kirjallisuuden lisäksi muun muassa musiikkia ja kuvataidetta. Hän kuului vapaaherralliseen Carpelan-sukuun.[2] Carpelanin veli oli toimittaja Lars Erik Carpelan.
Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin.[3]
Palkinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pro Finlandia -mitali 1978
- Valtion kirjallisuuspalkinto 1969, 1972, 1987 ja 1989
- Finlandia-palkinto 1993 ja 2005
- Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto 1977
- Nils Ferlin -palkinto 1981
- Vuoden runoilija -palkinto 1993
- Ruotsin akatemian pohjoismainen palkinto 1997
- ruotsalainen Pilot-palkinto 1998
- Prix Européen de Littérature 2007[4] – tämä ranskalainen palkinto luovutetaan vuosittain eurooppalaiselle kirjailijalle, joka tuotannollaan edistää eurooppalaisten kulttuurien keskinäistä ymmärrystä
Suomennetut teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kertomakirjallisuus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Myöhäiset äänet. (Rösterna i den sena timmen, 1971.) Suomentanut Kyllikki Härkäpää. Tammi, 1974. ISBN 951-30-3004-0
- Ovella kohtaat itsesi: Kertomus. (Din gestalt bakom dörren: En berättelse, 1975.) Suomentanut Kyllikki Villa. Tammi, 1988. ISBN 951-1-10152-8
- Kulkeva varjo (1977)
- Muistan, uneksin (1979/1996)
- Axel (1986)
- Rannekello (1986)
- Alkutuuli (1993)
- Kesän varjot. (Berg, 2005.) Suomentanut Oili Suominen. Otava, 2005. ISBN 951-1-20368-1
- Lapsuus (2008)
- Lehtiä syksyn arkistosta (2011)
Runot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Piha (1969)
- Elämä jota elät: Valikoima runoja vuosilta 1946–1973 (1974)
- Elämä jota elät: Valitut runot 1946–1983. (Suomentanut Tuomas Anhava) Otava, 1983. ISBN 951-1-07635-3
- Marginalia (1984)
- Vuodet kuin lehdet (1989)
- Kleen taulun nimi (1999)
- Taivas avoin sinussa: Valitut runot 1984–2001. (Suomentaneet Tuomas Anhava ym) Otava, 2001. ISBN 951-1-17586-6
- Diktamina (2003)
- Uudet runot (2007)
- Gramina (2010)
- Yötä vasten (2013)
Lasten- ja nuortenkirjat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Anders saaressa (1959, suom. 1965)
- Anders kaupungissa (1963, suom. 1967)
- Kaari (1968, suom. 1970)
- Paratiisi (1973)
- Julius, 11 vuotta (1982)
- Taivaanmaalari: Runoja pienille ja suurille (1990)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Tarkka, Pekka: Runoilija ylitti kirjoissaan taiteiden rajat. Helsingin Sanomat, 12.2.2011. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.1.2021.
- ↑ Carpelan, Tor (1954): Ättartavlor för de på Finlands Riddarhus inskrivna ätterna, s. 191. Frenckell, Helsingfors.
- ↑ Bo Gustaf Bertelsson Carpellan 1926-2011 Hautahaku. Viitattu 27.11.2023.
- ↑ Bo Carpelan Otava. Viitattu 18.1.2021.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hellgren, Jan: Bo Carpelan: Rummets diktare. (Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland, 792) Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 2014. ISSN 0039-6842 ISBN 978-951-583-284-9
- Holmström, Roger (toim.): Det förgrenade ljuset: En bok om Bo Carpelan och hans diktning. (Festskrift till Bo Carpelan med anledning av hans 80-årsdag) Helsingfors: Schildt, 2006. ISBN 951-50-1642-8
- Jäppilä, Leena: Tuulessa, tuulessa: Bo Carpelanin maailma. Helsinki: Ntamo, 2014. ISBN 978-952-215-526-9
- Wrede, Johan: ”Carpelan, Bo (1926–2011)”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 122–124. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6 Teoksen verkkoversio.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Bo Carpelanin haastattelu (1977). Ylen Elävä arkisto.
- Bo Carpelan kertoo romaanista Lapsuus (2008). Ylen Elävä arkisto.
- Toimittajat aliarvioivat mediayleisöä. (Arkistoitu – Internet Archive) Campus 1/1998.
- Seessalo, Tytti: Sinut tavoittaa tuuli, ja näet kirkkauden, valon. (Arkistoitu – Internet Archive) Yliopisto 6/1998.
- Bo Carpelanin ”aikamoinen päivä”. (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen kuvalehti 8.12.2005.
- Carpelan, Bo: Mitä olen oppinut. Ylioppilaslehti 5/2006.
- Skriver våra moderna prosaister in sig i litteraturhistorien?! På spaning efter blivande klassiker. Lysmasken 5.12.2008.
- Bo Carpelan. 375 humanistia 28.3.2015. Helsingin yliopisto.
- Carpelan, Bo hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Taiteenala | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
