Kaste

Tyypillinen lapsikaste luterilaisessa kirkossa.

Uskovan kaste upottamalla baptistikirkossa.

Kaste on alun perin Raamatun kirjoitusten ja niistä jälkikäteen tehtyjen tulkintojen mukainen kristillinen toimitus, jossa henkilö kastetaan vedellä pirskottaen, valellen, ripotellen tai veteen upottaen ja yleensä samalla liitetään paikallisen kirkon tai seurakunnan jäseneksi. Käytössä on lapsikaste ja aikuiskaste, joka on Raamatussa esiintyvän Johannes Kastajan neuvojen mukainen julkinen henkilökohtaisen uskon tunnustaminen. Katolisen, ortodoksisen ja protestanttisen kirkon alaisissa kirkkokunnissa kaste on sakramentti.

Vesikasteen teologinen merkitys pelastavana, uudestisynnyttävänä tai omantunnon asiana vaihtelee eri kirkkokuntien ja yksilöiden välillä. Kastetilaisuuteen liittyy lapsikasteessa usein käytännössä nimenanto. Kasteen toimituksen muotoja on nykyisin yleisesti kahdenlaista, vauvan vedellä valelusta henkilön itse pyytämään upotuskasteeseen. Tästä syystä kasteen toimituksesta saatetaan käyttää eri nimityksiä, kuten lapsikaste tai uskovien kaste eli aikuiskaste, vaikka Raamattu puhuu vain kasteesta. Suomessa vuonna 2023 50,7 prosenttia syntyneistä lapsista kastettiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniksi.

Uusi testamentti sisältää kristyille kaksi erillistä käsitettä kasteelle, jotka ovat vesikaste ja henkikaste. Henkikasteessa ihminen täyttyy Pyhällä Hengellä. Johannes Kastaja, joka oli Uuden testamentin ensimmäinen kastaja sanoi, että hän kastaa ihmisiä vedellä parannukseen, mutta Jeesus kastaisi uskovat Pyhällä Hengellä ja tulella. Jeesus sanoi Nikodemokselle: ”Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.” Pyhästä Hengestä Paavali kirjoittaa uskoville: ”Me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.”

Historiallinen tausta ja kaste Raamatussa

James Tissot, Jeesuksen kaste, 1886–1896.

Rituaalisia vedellä puhdistumisia on käytetty jo esikristillisellä ajalla ja pyhittyminen kuvaa myös samaa asiaa eri muodossa. Vanhassa testamentissa annetaan ohjeita uskonnollisista pesuista niin papistolle kuin koko kansalle. Mooseksen kirjojen mukaan Mooses vihki Aaronin ja hänen poikansa papeiksi pestyään heidät vedellä ja puettuaan heidät papeiksi. Profeetta Hesekiel kirjoittaa, ”minä vannoin sinulle ja menin liittoon sinun kanssasi, sanoo Herra, Herra; ja sinä tulit minun omakseni. Minä pesin sinut vedellä, huuhtelin sinut verestäsi ja voitelin sinut öljyllä.”

Kristillisen vesikasteen perustana on usein pidetty Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä Raamatussa:

»Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.»
(Matteus 28:18–20)

Johannes Kastajan toimittamat kasteet ja saarnat loivat perustan kristillisen kasteen muodostumiselle. Jeesus pyysi Johannekselta saada kasteen Jordanissa. Johannes saarnasi parannuksen tekemistä ja näiden saarnojen yhteydessä hän kastoi vedellä ihmisiä syntien anteeksi saamiseksi. Samalla Johannes ilmoitti, että hänen jälkeensä tulee vielä mahtavampi henkilö, tarkoittaen Jeesusta, ja hän kastaisi nämä Pyhällä Hengellä ja tulella.

Paavali paheksui myöhemmin sitä eripuraisuutta, jota ilmaantui uskovien keskuudessa siitä kuka on kenenkin puolta tai kuka on kenetkin kastanut.

Paavalin mukaan kasteessa liitytään Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Korinttilaisia hän varoittaa luottamasta kasteeseen, jollei elämä ole sen mukaista. Apostolien teoissa puhutaan myös ”Jeesuksen nimeen” kastamisesta. Kasteen kautta liityttiin opetuslapsien tai uskovien joukkoon ja myös Hengen yhteyteen. Kristillisillä kirkoilla ja liikkeillä on toisistaan poikkeavia oppeja kasteesta.

Kaste varhaisessa kristinuskossa

Ennen kristinuskoa kaste tarkoitti lähinnä henkilön liittämistä jonkin kultin jäseneksi. Kasteella on monia yhtäläisyyksiä useiden muiden uskontojen pesujen kanssa. Juutalaisuuteen liittyvässä käännynnäiskasteessa pakanallinen ja kultillinen saastaisuus pestiin pois. Lähimpänä kristillistä kastetta on Johannes Kastajan kaste, jossa synnit pestiin pois. Kristinuskon myötä kaste sai uuden merkityksen, jossa kastettava ihminen liitettiin osaksi Jumalan suurta perhettä ja täytettiin Pyhällä Hengellä. Uuden testamentin mukaan kaste ei voinut olla toimiva ilman kirkkoa, jonka jäseneksi henkilö kasteessa liitettiin. Apostoli Paavalin mukaan pelkkä usko Jumalaan ei riittänyt pelastukseen, vaan ihminen saattoi pelastua vain kasteen ja uskon yhteisvaikutuksella. Pietarin ja Paavalin mukaan Kristuksen pelastusvoima syntyi vasta kasteessa, tämän mukaan kastamattomat pakanat olivat Saatanan vallassa ja siirtyivät vasta kasteessa Kristuksen pelastusjärjestöön, jossa kaikki vanha saastaisuus pestiin pois ja syntyi täysin uudenlainen Jumalan valtakuntaan kelpaava ihminen.

Uusi testamentti ja myöskään apostoli Paavali eivät näytä varsinaisesti tuntevan lapsikastetta, mutta oletettavasti lapsikaste yleistyi melko varhain kristillisissä piireissä. Pietarikaan ei näytä tuntevan lapsikastetta, koska hänen mukaansa kasteen merkitsevän hyvän omantunnon pyytämistä tietoisesti Jumalalta.

Kastaminen herätti suurta eripuraa juutalaisten keskuudessa, koska Mooseksen lain mukaan ainoastaan ympärileikattu saattoi pelastua. Paavali ja muut apostolit kastoivat jumalaapelkääviä alamaisia suuria määriä, mutta eivät ympärileikanneet heitä, tästä syntyi suuri riita heidän ja juutalaisten välille. Asiasta järjestiin juutalaisten vaatimuksesta neuvottelu Jerusalemissa, jossa päädyttiin ettei seurakunnissa saa harjoittaa mitään pakanallisia rituaaleja, vaan kaikki halukkaat tuli vain kastaa. Päätös oli suuri helpotus Paavalille ja muille apostoleille, joita ei velvoitettu ympärileikkaamaan lapsia ja aikuisia. Kaste korvasi käytännössä Mooseksen lakien mukaisen ympärileikkauksen tulevien kristittyjen keskuudessa.

Apostolien opetuksessa, joka on kirjoitettu vuosien 50–160 välisenä aikana, on annettu seuraava ohje kastamiseen:

»Mitä kasteeseen tulee, kastakaa seuraavasti. Kun olette lausuneet kaiken edellä olevan, kastakaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, juoksevaa vettä käyttäen. Mutta jos sinulla ei ole juoksevaa vettä, kasta muuhun veteen. Jos et voi kastaa kylmää vettä käyttäen, kasta lämpimällä. Mutta jos sinulla ei ole kumpaakaan, valele päähän kolmesti vettä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ennen kastetta paastotkoon kastaja ja kastettava sekä jotkut muut lisäksi, jos on mahdollista. Kastettavan käske paastota päivä tai kaksi ennen toimitusta.(Apostolien opetus 7:1–4, suomennos Heikki Koskenniemi)»

Vedellä kastamisen eri muotoja

Aikuiskaste yhdysvaltalaisessa kirkossa.

Kristinuskon piirissä on eri käsityksiä siitä, kenet voidaan kastaa, miten henkilö tulee kastaa ja kuka voi kastaa. Yleensä kasteen toimittaa toinen kristitty, kasteella on todistajia, kastetusta tulee osa kristillistä yhteisöä ja että siitä alkaa kristityn kristillinen elämä tai ainakin sen tulisi alkaa siitä. Kastetilaisuudessa on saatettu laulaa tai kuulla virsiä tai hengellistä musiikkia. Yhteisymmärrys vallitsee myös siitä, että kaste tapahtuu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, lukuun ottamatta niitä uskontoja, jotka eivät usko kolminaisuuteen.^lähde?

Suurin erimielisyys nykyään vallitsee siitä, onko kastettavan ensin tunnustettava kristillinen uskonsa vai voidaanko myös tunnustamiseen kykenemättömiä sylivauvoja kastaa. Myös se on kiistanalaista onko kasteella ratkaiseva merkitys pelastumisen kannalta tai onko sillä pelastava vaikutus, jota on muun muassa puolusteltu joka uskoo ja kastetaan -kohdalla sekä kritisoitu ristin ryövärin kohdalla, jossa Jeesus sanoo hänelle tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa, kun ryöväriä ei oletettavasti ollut kastettu.^lähde?

Nimitykset lapsikaste tai aikuiskaste, vauvakaste tai uskovien kaste, uudesti kastaminen tai väkisin kastaminen voivat olla harhaanjohtavia ja loukkaaviakin, jos niitä ei osata käyttää tarkoituksen ja hyvän tavan mukaisesti. Lapsikaste voi olla harhaanjohtava käsite, koska pääasiallisesti kyseessä on vauvan kastaminen ja esimerkiksi luterilaiset kastavat myös 15 vuotta täyttäneitä. Aikuiskaste-käsite voi olla harhaanjohtava, koska monissa upotus- tai uskovien kastetta toimittavissa seurakunnissa myös pääsääntöisesti lapsia kastetaan, jos he itse sitä pyytävät. On myös tapauksia, että lapsen kastamista on estelty vedoten heidän nuoreen ikään mm. helluntaiseurakunnissa, huolimatta siitä, että lapsi on itse kastetta pyytänyt.^lähde?

Raamatussa ei mainita ketään kastetun vauvana, mutta vauvojen kastamista perustellaan luterilaisessa teologiassa sillä, että Raamatun mukaan kastettiin kokonaisia perhekuntia, vaikka nykyisin ei kokonaisia perhekuntia kastettaisikaan. Lapsien tai vauvojen kastamista on perinteisesti myös perusteltu Jeesuksen sanoilla, ”sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estelkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta”, vaikka itse raamatunkohdan sisältö ei liity kasteeseen tai opetukseen siitä. Lapsikaste on käytössä katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa sekä protestanttisista kirkoista luterilaisessa, kalvinistisessa, anglikaanisessa sekä metodistikirkossa. Tällöin kaste on samalla nimenjulkaisutilaisuus, jossa myös ilmoitetaan kummit. Esimerkiksi luterilaisessa kastekaavassa vanhemmat ilmoittavat vauvan puolesta sen, että lapsi tahtoo saada kasteen vastaamalla kysymyksiin: ”Vanhemmat, tahdotteko, että hänet kastetaan kristilliseen uskoon?” sekä ”Te vanhemmat olette antaneet lapsellenne nimen (etunimet). Tahdotteko, että hänet kastetaan kristilliseen uskoon?” vastaamalla, ”Tahdon”. Suomessa vuonna 2023 50,7 prosenttia syntyneistä lapsista kastettiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniksi.

Raamatussa ei erikseen mainita, että vain aikuisia tulisi kastaa. Uskovien kasteessa tai upotuskasteessa on eri käsityksiä siitä, edellyttääkö kastaminen upottamista kokonaan veteen. Vallitseva käsitys on, että kristillinen kaste oli alun perin upotuskaste; erimielisyys koskee sitä, onko upottaminen välttämätöntä. Upotuskastekäytäntö on yleisempi niin sanotun uskovien kasteen yhteydessä. Aikuiskaste on käytössä esimerkiksi helluntailaisuuden, baptismin, adventismin, vapaakirkon, useiden itsenäisten seurakuntien sekä uuskarismaattisuuden piireissä.^lähde?

Kastekysymys on ekumeniassa keskeinen ongelma, mutta se ei yleensä estä ekumeniaa (kristittyjen yhteyttä), koska kastetta ei pidetä pelastuksen edellytyksenä. Kastamattomia lapsia on estelty tai kehotettu ainakin helluntaiseurakunnissa osallistumasta ehtoolliseen ilmoittamalla, että se kuuluu vain kastetuille.^lähde?

Kahden kastekäytännön historiaa

Konstantinuksen kaste. Rafaelin oppilaiden maalaus (1520–1524).

Ennen kastekäytännön kahtia jakautumista kasteelle menijä saattoi lausua alkuperäisen Apostolisen uskontunnustuksen ilmaisuna uskostaan, mutta se ei ollut pakollista. Siinä kasteelle menevä ilmaisi uskonsa kristinuskon Jumalaan, Jeesuksen Jumalisuuden, uskovien yhteyden, syntiensä tunnustamisen, ruumiin ylösnousemisen ja muun muassa iankaikkisen elämän. Lyhyempänä tunnustuksena oli myös käytössä ”Jeesus on Herra” tai ”Jeesus on Kristus” sekä ”Jeesus on Jumalan Poika.” Tapana tämä oli yleistynyt käytäntö varhaisessa kristillisyydessä ennen kuin muita uskontunnustuksia oli edes tai niiden nykyinen käyttö vakiintui kasteen ulkopuolella käytettäväksi tunnustukseksi, kuten Apostolisen tunnustuksen kävi vuonna 325.

Antiikin ajan lopulla, uskovien kaste käytäntönä harvinaistui läntisen Rooman valtakunnan tuhouduttua ja kristinuskon virallisten vainojen loputtua 400-luvulla. Vasta 1500-luvulta lähtien sen suosio jälleen yleistyi Euroopassa voimakkaasti pian, kun Raamattua alettiin kääntämään kielelle, jota kansa ymmärsi. Reformaation aikaan henkilöt, jotka vastustivat uskovien kastetta, alkoivat kutsumaan heitä anabaptisteiksi eli uudelleenkastajiksi.^lähde?

Siitä, kastoivatko alkuaikojen kristityt sylilapsia, on kiistelty. Kirkkoisä Tertullianuksen kirjoituksesta De baptismo (Kasteesta) noin vuodelta 200 ilmenee, että lapsikaste ja kummius olivat kirjan kirjoittamiseen mennessä vakiintuneet käyttöön. Tertullianus kuitenkin vastusti lapsikastetta, mutta päinvastaisesta syystä kuin sitä vastustavat kristityt nykyään sitä enimmäkseen vastustavat. Tertullianus kehotti siirtämään pienten lasten kastehetken myöhemmäksi, jotteivät kastetut tekisi syntiä tai luopuisi Herrasta kastetuksi tulemisen jälkeen. Teoksessaan De anima Tertullianus kirjoittaa, että hengenvaarassa oleva lapsi on kastettava heti. Hän myös sanoo, että lapset tulevat todella pyhiksi vasta kasteessa sen mukaan, mitä Jeesus sanoo vedestä ja Hengestä syntymisestä.

1500-luvun reformaatiossa syntyi luterilaisten ja anglikaanisten kirkkokuntien lisäksi anabaptistit, joiden vakaumus oli kastaa henkilöt, joka itse ilmoitti tahtovansa saada kasteen. Uudelleenkastaminen ei ollut itsetarkoitus tai tavoite vaan se, että henkilö kastetaan kerran kun hän sen tahtoo. Tämä tapahtui, kun ihminen oli tehnyt tietoisen uskonratkaisun ja omasta pyynnöstä sai kasteen. Anabaptistien vakaumuksen mukaan uskonratkaisu edellytti omaa tietoista tahdon ilmaisua, joten he kyseenalaistivat sen, että sylivauvan uskoa, uskonratkaisua tai tahtoa kasteelle voisi joku toinen ilmaista tämän puolesta tai että siitä olisi vauvalle jotakin hyötyä. Anabaptistit eivät hyväksyneet vauvojen kastamista vaan ryhtyivät kastamaan ihmisiä uudelleen heidän sitä tahtoessaan, mistä nimitys uudestikastajat. Anabaptistit eivät hyväksyneet tätä nimitystä vaan pitivät sitä loukkaavana.^lähde?

Uskovien kasteen kannattajat perustavat vakaumuksensa Jeesuksen sanoihin ”Se joka uskoo ja kastetaan pelastuu” ja Pietarin sanoihin, ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.” Bysantin ajan alussa melkoinen osa kristityista uskoi, että kasteessa ihminen saa anteeksi kastetta edeltäneet synnit ja tämä johti siihen, että oli hyvinkin yleistä kastaa vanhuksia. Muun muassa Rooman ensimmäinen kristitty keisari Konstantinus Suuri sai kasteen vasta kuolinvuoteellaan.^lähde?

Vuoden 1900 tienoilla syntyneen helluntailaisuuden piirissä otettiin käyttöön uudelleenkastaminen.^lähde?

Kaste sylilapsia kastavissa kristillisissä yhteisöissä

Luterilainen kastemalja (Sjögestan kirkko, Linköping, Ruotsi).

Lapsikasteen (sylilapsikasteen) katsotaan suuntauksesta riippuen joko olevan toimitus, jossa ymmärtäväisessä iässä vielä olematon lapsi saa uskon (kuten katolisuudessa ja luterilaisuudessa) tai olevan toimitettava koska ymmärtämättömässä iässä vielä olemattomalla lapsella jo on usko (kuten metodismissa ja vanhoillislestadiolaisuudessa).

Sylilapsikasteeseen fyysisenä toimituksena saattaa symbolisessa mielessä liittyä jonkin kolminkertaisuus, esimerkiksi luterilainen pappi lapsen kastaessaan valaa lapsen päähän vettä yleensä kolme kertaa ja ortodoksipappi lapsen kastaessaan yleensä käyttää tämän kokonaan veden alla kolmesti.

Sylilasten kastamista perustellaan muun muassa sillä, ettei kastekäsky ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää” rajaa pikkulapsia ulkopuolelle, ja sillä, että apostolit kastoivat ihmisiä perhekunnittain, ja myös sillä käsityksellä, että kastaminen tuli ympärileikkaamisen tilalle ja ympärileikkaus oli säädetty tehtäväksi pojille jo vauvaiässä.^lähde?

Katolisen, ortodoksisen, luterilaisen, anglikaanisen, kalvinistisen ja metodistisen käsityksen mukaan kaste on armoa välittävä salaisuus eli sakramentti. Kaikki nämä mainitut suuntaukset tunnustavat toistensa kasteen päteväksi ja ortodoksisuutta lukuun ottamatta niin kaikki muutkin kristilliset kasteet paitsi ne, jotka on toimitettu kristillisen kasteen jo saaneille henkilöille. Siten näissä suunnissa ei ortodoksisuutta lukuun ottamatta kasteta kristillisen kasteen jo saanutta.^lähde?

Kasteessa ihmisen katsotaan tulevan osalliseksi Jumalan armosta ja hän saa sen omakseen. Ihmisen uskon tehtävänä on ottaa tämä pelastuksen lahja vastaan. Nikaian uskontunnustuksen mukaan kristityt uskovat ”yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi”. Näin ollen kasteen katsotaan välittävän anteeksiannon eli pelastuksen. Epäuskoista kaste ei kuitenkaan hyödytä, sillä epäuskoinen joutuu kadotukseen. Paavalin ajatusta seuraten kasteen ajatellaan liittävän ihmisen Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, antavan yhteyden Kristuksen ikuiseen elämään ja välittävän uskovaan ihmiseen Pyhän Hengen.

Kasteen toimittaminen on periaatteessa vain papin tehtävä, mutta luterilaisuudessa myös muu kristitty voi toimittaa hätäkasteen, jos pappia ei ole saatavilla. Tällöin pappi toimittaa kasteen vahvistamisen, joka tarkoittaa sitä, että se kirkon nimissä julkisesti tunnustetaan kristilliseksi kasteeksi.

Lapsikaste suoritetaan nykyään yleensä valelemalla lapsen päätä vedellä, mutta aiemmin sylivauvatkin kastettiin — ks. esimerkiksi Lutherin Iso katekismus — upottamalla. Tästä syystä vanhojen kirkkorakennusten kastemaljat ovat hyvin suuria. Myös aikuiskaste voidaan suorittaa valelemalla. Upotuskaste on edelleen käytössä esimerkiksi ortodoksikirkossa. Hyvin vanhan kristillisen tavan mukaan kristitty otti uuden kasteessa saamansa elämän merkiksi uuden nimen kasteessa, mistä johtuen vauvallekin alettiin antaa nimi lapsikasteen yhteydessä. Ortodoksit kastavat lapset edelleen upottamalla, mikäli mahdollista.

Kaste toimitetaan usein kirkossa, mutta voidaan toimittaa myös muualla. Toisin kuin monissa muissa maissa, Suomessa lapsikaste toimitetaan useimmiten lapsen kotona. Toisinaan on kuitenkin Suomessakin kirkon yhteydessä erityinen kastekappeli. Lapsen kastetilaisuuden yhteydessä vietetään tavallisesti perhejuhlaa, jota sanotaan ristiäisiksi.^lähde?

Evankelis-luterilainen kirkko

Evankelis-luterilaisen kirkon
kasteet Suomessa

Vuosi	Kastettujen %-osuus syntyneistä
2000	88,7
2001	88,2
2002	87,1
2003	87,0
2004	86,0
2005	85,6
2006	84,2
2007	84,0
2008	82,4
2009	80,2
2010	79,3
2011	77,9
2012	75,3
2013	75,2
2014	72,2
2015	69,8
2016	69,3
2017	67,1
2018	64,9
2019	62,2
2020	53,6
2021	53,9
2022	55,7
2023	50,7

Luterilainen oppi määritellään niin kutsutuissa Tunnustuskirjoissa. Niiden mukaan kaste on toimitus, jossa kastettava tulee kristityksi ja liitetään Kristuksen ruumiiseen eli universaaliin kristittyjen yhteisöön. Luther kirjoittaa Vähässä Katekismuksessa ”kaste vapauttaa synnistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta, antaa pääsyn Kristuksen valtakuntaan ja iankaikkiseen elämään hänen kanssaan”. Enimmäkseen tämä on edelleen luterilaisten kirkkojen käsitys kasteen merkityksestä – luterilainen kasteoppi ei olennaisesti poikkea katolisesta. Kasteen pelastavan vaikutuksen ei katsota johtuvan itse vedestä, vaan siihen liittyvästä Jumalan sanasta.^lähde?

Markuksen evankeliumissa Jeesus sanoo kasteesta: ”Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” Luterilaisen käsityksen mukaan tämä tarkoittaa, että usko ja kaste liittyvät yhteen ja että epäämällä lapselta kaste evätään häneltä samalla usko. Usko ymmärretään lahjaksi, joka syntyy aina evankeliumin varmoista armonlupauksista milloin ja missä Pyhä Henki hyväksi näkee. Luterilaisen opin mukaan sakramentit vaativat uskoa. Tämä tarkoittaa, ettei pelkkä kaste tekona pelasta, vaan ihmisellä pitää olla henkilökohtainen usko Jeesukseen.^lähde?

Evankelis-luterilainen kirkko ei virallisesti ota kantaa, kuinka kastamattomille lapsille tai uskoville ihmisille käy. Vanhan kristillisen, myös luterilaisen, käsityksen mukaan kastamaton ei voi kuulua seurakuntaan. Lähetyskäskyn (Matt. 28:18–20) mukaan ihmiset tehdään Jeesuksen opetuslapsiksi opettamalla ja kastamalla.^lähde?

Martti Luther korosti, että lähetyskäsky velvoittaa kastamaan kaikkia ihmisiä ja että kaste on Jumalan lahja eikä ihmisen ansiota, joten lapsetkin tulee kastaa. Luterilaiset puolustavat lapsikastetta Jeesuksen sanoilla, sillä Jeesus sanoi heidän mielestään lasten ottavan vastaan taivasten valtakunnan sekä kielsi aikuisia estämästä lapsia tulemasta Hänen luoksensa. Luterilaiset katsovat lasten taivasten valtakunnan vastaanottamisen osoittavan sen, että lapset, ainakin pienet lapset, uskovat itsestään ja luonnostaan. Lutherin mukaan aikuisen usko ei ole välttämättä oikeaoppista, vaikka heille tulisi hyvinkin tutuksi Jumalan sana Raamatun kautta tai kasteessa, jolloin he joutuvat kadotukseen, mutta juuri lapsi ottaa vastaan taivasten valtakunnan eli uskoo (Luuk. 18:17). Luterilaisen opin mukaan siksi juuri lapsikasteessa usko on varmimmin läsnä.^lähde?

Kolmiyhteinen Jumala on tosiasiallinen kastaja, ihminen on vain välikäsi, mitä osoittaa kastaminen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.^lähde?

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa alle 15-vuotiaan kaste on määritelmällisesti lapsikaste, joka voidaan toimittaa ennen rippikoulun käymistä. Kaste jakaantuu teologiseen ja juridiseen sopimukseen, jossa lapsi liitetään seurakunnan jäseneksi ja samalla vanhemmat sitoutuvat yhdessä seurakunnan kanssa lapsen kristilliseen kasvatukseen. Tällöin vanhemmille ja kummeille esitetään kysymykset tai kehotus kristillisestä kasvatuksesta. Yli 15-vuotiaan kaste toimitetaan ”nuoren tai aikuisen kasteen” kaavan mukaisesti. Tällainen kaste edellyttää rippikoulun käymistä ensin, ja on samalla myös konfirmaatio. Kun kaste toimitetaan rippikoulun yhteydessä, tavallisesti käytetään soveltaen nuoren tai aikuisen kasteen kaavaa iästä riippumatta, ja kastettava osallistuu usein konfirmaatioon muiden nuorten kanssa. Luterilainen kirkko saattaa kastaa uudelleen tai heidän näkökulmastaan ensimmäisen kerran ne henkilöt, jotka se katsoo, että heitä ei ole kastettu oikein.

Kari Enqvistin mukaan lapsikaste on evankelis-luterilaiselta kirkolta moraalitonta toimintaa, jolla pyritään ylläpitämään mahdollisimman korkea jäsenmäärä kirkossa ja varmistamaan verotuksellinen ansaintalogiikka tulevaisuudessakin, jollaista ei ole muilla uskonnollisilla yhteisöillä.

Kasteen kaava Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa

Lapsen kaste

Luterilaiset ristiäiset eli kastejuhla.

• Johdanto
  • Virsi
  • Alkusiunaus
  • Vuorotervehdys (voi jäädä pois)
  • Johantosanat
  • Psalmi
  • Kysymykset tai kehotus
  • Ristinmerkki
  • Rukous
• Sana
  • Raamatunluku
  • PuheVirsi^selvennä (voi jäädä pois)
• Kastaminen
  • Kastekäsky
  • Uskontunnustus
  • Kaste
  • Virsi (voi jäädä pois)
  • Rukous
  • Herran rukous (Isä meidän)
• Päätös
  • Siunaus
  • Virsi

Nuoren tai aikuisen kaste eroaa lapsen kasteesta siten, että kastelysymys on ”kastaminen-osassa” uskontunnustuksen jälkeen.

Suomessa evankelis-luterilaisen kirkon kasteosuus syntyneistä lapsista on ollut selvässä laskussa. Vuonna 2019 evankelis-luterilaiseen kirkkoon kastettujen lasten osuus kaikista syntyneistä oli koko maassa 62,2 prosenttia, kun vuonna 2010 osuus oli 79,3 prosenttia. Helsingissä evankelis-luterilaiseen kirkkoon vuonna 2019 kastettiin 35,5 prosenttia kaikista syntyneistä. Reaktiona laskeviin tilastoihin pääkaupunkiseudun luterilaiset seurakunnat ovat alkaneet järjestää erityisiä kastepäiviä, joissa kaste on tehty kastettavalle ja hänen perheelleen mahdollisimman helpoksi.

Ortodoksinen kirkko

Ortodoksisessa kirkossa ihminen kastetaan upottamalla Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Ortodoksisessa kirkossa kaste on Jumalan yhteyteen tulemista, uudeksi ihmiseksi tulemista ja vanhasta elämästä luopumista. Kasteessa vanha ihminen kuolee ja uusi ihminen syntyy, elääkseen Kristuksessa. Kaste tapahtuu ortodoksisessa kirkossa upottamalla kastettava kolmesti, samalla kastajan lausuen ”Kastetaan Jumalan palvelija (nimi) Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.” Kasteen kaava on sama niin aikuista kuin lasta kastettaessa, mutta lasta kastettaessa hänen puolestaan lupaukset ja uskontunnustuksen lausuu kummi.^lähde?

Kasteen kaava ortodoksisessa kirkossa

1. Katekumeeniksi eli kasteoppilaaksi ottaminen
   1. Eksorkismirukoukset
   2. Saatanan kieltäminen
   3. Kristuksen tunnustaminen
   4. Uskon tunnustaminen, joko kummi tai kastettava
2. Kasteen sakramentti
   1. Suuri ektenia ja vedenpyhitysrukoukset
   2. Kastettavan voiteleminen iloöljyllä
   3. Kastaminen upottamalla Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
   4. Psalmin 32 laulaminen
   5. Kastettavan pukeminen kastepukuun
3. Mirhavoitelun sakramentti
4. Juhlasaatto kasteastian ympäri
5. Raamatunlukukappaleet (Room. 6:3–11, Matt. 28:16–20)
6. Kastetun hiuksien leikkaaminen
7. Loppusiunaus

Lapsikaste ortodoksisessa kirkossa

Ortodoksisessa kirkossa ei ole kiistelty lapsi- ja aikuiskasteen paremmuudesta, koska ortodoksisessa kirkossa uskoa ei ole rajattu henkilökohtaiseksi valinnaksi. Alexander Schmemannin mukaan:

»Ortodoksinen kirkko ei ole koskaan pannut ymmärtämistä kasteen edellytykseksi, ja tässä se radikaalisti eroaa joistakin järkeen vetoavista lahkoista. Kirkko pikemminkin sanoo, että kaste tekee mahdolliseksi sen oikean ymmärtämisen, joka on pikemminkin tulos ja hedelmä kuin ehto. Olemme hyvin kaukana siitä latteasta ajatuksesta, että kastetta ei voi ottaa vastaan, jos sitä ei ensin ymmärrä ja hyväksy, ja että se siksi voidaan toimittaa vain aikuisille. Ehkä kasteen lopullinen ja suurin armolahja on juuri se, että se tekee meidät lapsiksi, palauttaa meille sen lapsenkaltaisuuden, jota ilman on Kristuksen sanojen mukaan mahdotonta saada omakseen Jumalan valtakuntaa. (Matt. 18:3)»
(Alexander Schmemann: Vedestä ja hengestä )

^lähde?

Metodismi

Metodistikirkossa on käytössä lapsikaste. Kaste on uudestisyntymisen merkki, joka erottaa kristityn kastamattomasta. Kaste yksin ei kuitenkaan riitä pelastukseen, vaan kirkko korostaa persoonallisesti koetun uudelleensyntymisen merkitystä ja sitä seuraavaa pyhityselämää. Hyväksyttyjä kastamistapoja ovat pirskottaminen, valelu ja upottaminen.

Aikuiskaste kristillisissä yhteisöissä

Pääartikkeli: Uskovien kaste

Kaste Jordanjoessa Israelissa.

Suuntia, jotka kastavat vain uskoon tulleita henkilöitä, ovat muun muassa helluntailaiset, vapaakirkko, baptistit, adventistit ja Herran Kansa. Monissa näissä piireissä vauvan kastamista ei pidetä pätevänä, ei ylipäätään kasteena. Siksi lapsikasteen saanutta saatetaan kehottaa menemään kasteelle tai henkilö itse ymmärtävät asian niin. Suunnat, jotka kastavat vain uskonsa tunnustaneita, kastavat edelleen yleensä upottamalla.^lähde? Nämä ryhmät saattavat pitää lapsikastetta paavillista alkuperää olevana harhana samaan tapaan kuin esimerkiksi anekauppaa.^lähde?

Kastetta usein edeltää rukous ja todistuspuheenvuoro, jossa kasteelle menijät kertovat oman vapaamuotoisen todistuksensa uskoontulostaan ennen kastetta. Tälle omalle todistukselle oli alkuseurakunnassa valinnaisena vaihtoehtona apostolinen uskontunnustus. Kaste toimitetaan yleensä ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” ja sen jälkeen upottamalla kastettava henkilö hetkeksi kokonaan veden alle joko kastealtaassa, virtaavassa vedessä tai järvessä. Yleisen käsityksen mukaan kasteen suorittajan tulee olla itse kastettu ja elävässä uskossa. Usein kastaja on pastori, mutta myös evankelistat, vanhimmat ja maallikkoseurakuntalaiset voivat suorittaa uskovien kasteen (eri herätysliikkeillä on eri käytäntöjä).^lähde?

Melko yleinen käsitys helluntailaisten mukaan on, että uudestisyntyminen ei tapahtuisi kasteessa. Uudestisyntymä ja elämän uudistus alkaa kastetta ennen, niin sanotun parannuksen teon (syntien katumisen ja Kristukselle antautumisen) perusteella.

Kaste-sana itsessään on joidenkin suuntausten peruste upotuskasteelle: upottaa, painaa veden sisään, pestä, kastaa (kreikaksi baptizo tai baptizein). Upotuskastekäytäntöä monesti perustellaan myös Raamatusta ilmenevillä seikoilla, kuten UT:n veteen astuminen ja sieltä nouseminen tai UT:n kaste paikassa koska siellä oli paljon vettä. Käytännössä kaste merkitsee yleensä kastettavan seurakuntaan liittymistä, Jumalan tekoa, uskon julkista tunnustamista ja kuuliaisuudentekoa. Kaste tapahtuu usein pohjautuen omaan pyyntöön ottaa kaste.

Adventtikirkko

Adventtikirkkoon liitytään uskovien kasteen kautta. Kaste suoritetaan upottamalla. Kaste suoritetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kaste on ihmiselämän tärkein hetki koska silloin yksilö vihkiytyy Kristuksen kanssa. Ihminen antaa itsensä ja elämänsä Jumalalle. Kaste on ulkoinen symboli siitä, mitä ihmisen sisällä on tapahtunut. Raamatun kielikuvien mukaan ”vanha ihminen” haudataan kasteveteen ja kun ihminen nostetaan vedestä hän on ”uusi ihminen”. Synnit on pesty pois, anteeksianto on tapahtunut, entinen elämä on haudattu ja yksilö aloittaa uuden elämän yhdessä Jeesuksen kanssa. Useimmissa adventtikirkoissa on kasteallas, jossa veden lämpötila voidaan säätää miellyttäväksi. Kaste voidaan toimittaa kesällä myös järvessä. Kastettaville ei ole asetettu ikärajaa. Edellytyksenä kuitenkin on, että henkilö tunnustaa uskonsa Jeesukseen henkilökohtaisesti ja on saanut kasteopetusta ja ymmärtää omalla ikätasollaan uskon ja kasteen merkityksen. Kastejuhla on yksi seurakunnan tärkeimpiä tilaisuuksia.

Baptismi

• Baptismissa kaste suoritetaan veteen upottamalla Uuden testamentin esimerkin mukaisesti. (Room. luku 6)
• Ainoastaan uskonsa tunnustaneet henkilöt kastetaan. Kaste suoritetaan vain kastettavan omasta pyynnöstä ja sen kautta liitytään paikallisseurakuntaan.
• Raamatussa ei mainita perisyntiä, jonka tähden lapset pitäisi kastaa. Lapset kelpaavat Jumalalle sellaisenaan.
• Vauvoja ei kasteta, mutta usein pidetään nimenantotilaisuus ja lasten puolesta rukoillaan ja siunataan Jeesuksen antaman esimerkin mukaisesti.
• Mitään ikärajaa ei kasteelle ole seurakunnissa annettu, vaan olennaista on vain, että sen tulee aina tapahtua omasta tahdonilmaisusta.

Helluntaiherätys

Helluntaiherätyksen kastekäytäntö:

Uudestisyntymiseen kuuluu erottamattomasti kaste. Kun ihminen on saanut lahjaksi vanhurskauden uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, hänen tulee saada kaste Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kaste kuvaa Kristukseen uskovan liittymistä Jeesuksen kuolemaan, jossa vanha minämme tai vanha Aatami haudataan ja uskovan pukeutumista Kristukseen. Raamattu kuvaa kastetta hautaamisena, ja kaste tapahtuukin upottamalla kastettava kokonaan veteen tuon esikuvan mukaan. Sana myös tarkoittaa alkukielessä upottamista. Kasteessa uskova liitetään paikalliseen seurakuntaan. Helluntailaisten mukaan kaste ei ole ihmisen teko, vaan Jumalan Pyhän Hengen välityksellä synnyttämä kuuliaisuuden osoitus eli Jumalalähtöinen teko.

Vapaakirkko

Vapaakirkon kastekäytäntö:

Vapaakirkon yhdyskuntajärjestyksen mukaan kristillinen kaste toimitetaan uskoville veteen upottamalla Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Jumala todistaa kasteessa Pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta, pelastuksesta ja iankaikkisesta elämästä, joka on mahdollinen Jeesuksen kärsimisen ja kuoleman takia. Kasteessa uskova tulee puetuksi Kristukseen. Kasteessa ihminen tunnustautuu Kristuksen seuraajaksi. Ihmisen usko ei ole kasteen peruste, vaikka kaste suoritetaankin vain uskoville. Kaste perustuu Kristuksen sovitustyöhön, jonka lähtökohtana on Jumalan armo ja rakkaus. Ilman ihmisen henkilökohtaista uskoa ei kasteella katsota olevan merkitystä eikä se pelkkänä suorituksena voi pelastaa ihmistä. Kaste on rajana maailman ja Jumalan valtakunnan välillä. Sen asema on merkittävä juuri tästä syystä. Uskovalle ja seurakunnalle kaste on ilon ja voiton juhla, koska se todistaa sovituksen voimasta.

Kaste kristillisperäisissä yhteisöissä

Myös eräissä kristillisperäisissä kolminaisuusopin kiistävissä uskonnollisissa yhteisöissä on käytössä kasteeksi kutsuttava toimitus. Kyseessä ovat kristillisvaikutteiset uskonnolliset yhteisöt, jotka käsittävät itsensä kristillisiksi mutta joita niiden ulkopuolella ei tavallisesti lasketa kristillisiksi. Ulkoisesti nämä toimitukset ovat samantapaisia kuin pelkästään uskonsa tunnustaneita kastavien kristillisten yhteisöiden kasteet. Mitkään kristilliset yhteisöt eivät silti pidä kolminaisuusopin kiistävien yhteisöjen kasteita pätevinä.^lähde?

Jehovan todistajat

Jehovan todistajien tunnustamisen yhteydessä seurakunnan jäsen kastetaan. Jehovan todistajat edustavat niin sanottua baptistista kastenäkemystä, jonka mukaan kaste on jo uskoon tulleen henkilön ulkoinen uskonsa tunnustaminen. Jäsenen edellytetään ennen kastetta vihkiytyvän Jehovalle. Se tarkoittaa, että hän antaa henkilökohtaisessa rukouksessa itsensä ja elämänsä Jumalalle ja lupaa noudattaa Jumalan tahtoa elämässään. Tämän henkilökohtaisen vihkiytymisen kastettava tunnustaa ennen kastettaan julkisesti vastaamalla myöntävästi kahteen kastekysymykseen, jotka ovat nykyään seuraavat:^lähde?

• Oletko Jeesuksen Kristuksen uhrin perusteella katunut syntejäsi ja vihkiytynyt Jehovalle tehdäksesi hänen tahtonsa?
• Ymmärrätkö, että vihkiytymisesi ja kasteesi osoittavat sinun olevan yksi Jehovan todistajista Jumalan hengen ohjaaman järjestön yhteydessä?

Kaste suoritetaan upottamalla kastettava hetkeksi kokonaan veden alle. Järjestössä ei käytetä kastekaavaa kuten kristillisissä kirkoissa. ”Kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” perustuu Matteuksen evankeliumin 28. luvun jakeeseen 19. Jehovan todistajien mukaan nämä sanat selventävät kristillisen kasteen merkitystä, mutta niitä ei ole tarkoitettu lausuttavaksi kasteen yhteydessä. Kastaa voi heidän käsityksensä mukaan missä ja milloin vain, mutta yleensä kaste suoritetaan nykyään suurten konventtien yhteydessä.^lähde?

Vuoteen 1972 asti henkilö saattoi kastattaa itsensä yksinkertaisesti menemällä kasteelle konventissa ilman ennakkovalmisteluja. Nykyisin kuitenkin edellytetään, että kastettava tuntee kasteensa merkityksen ja sen, mitä häneltä liikkeen jäsenenä edellytetään. Tämän takia kastettava osallistuu yleensä seurakunnan kokouksiin ja sananpalvelustyöhön jo ennen kastetta niin sanottuna kastamattomana julistajana. Samoin hän on tutkinut liikkeen julkaisuja niin sanotuissa raamatuntutkistelussa jonkun kastetun todistajan kanssa. Ennen kastetta kastettava käy läpi kastekysymykset tulevan seurakuntansa kahden vanhimman kanssa. Näiden keskustelujen yhteydessä varmistetaan, että kastettavan hengelliset näkemykset vastaavat liikkeen raamatuntulkintaa ja että hänen elämäntapansa noudattaa sen määrittelemiä moraalikäsityksiä. Mikäli ehdot eivät täyty, ei ehdokasta lasketa kasteelle. Vanhimpien tehtävänä on tällöin tarjota kastettavalle apua, niin että hän voisi olla kastekelpoinen myöhemmin.^lähde?

Vaikka lapsikaste ei ole käytössä, kastettavalta ei edellytetä täysi-ikäisyyttä. Nuorimmat kastettavat ovat toisinaan alle kymmenvuotiaita. Järjestö ei tunnusta muiden kristillisten kirkkojen kasteita, vaikka kaste olisi otettu aikuisiällä baptistisen käsityksen mukaan.^lähde?

Mormonismi

Pääartikkeli: Kaste mormonismissa

Kaste kuuluu Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkossa sekä muissa myöhempien aikojen pyhien liikkeeseen kuuluvissa yhteisöissä harjoitettuihin pyhiin toimituksiin. Se on mormonismin mukaan pelastukseen välttämätön mutta sellaisena kelpaa myös toiselle ihmiselle toisen puolesta toimitettava kaste. Kyseessä on sama toimitus kuin kristillisissä kirkoissa yleensä harjoitettu kaste, jos kohta sen teologinen tulkinta on osittain toinen. Mormonistinen teologia korostaa, että kirkossa harjoitettu kaste on sama kuin raamatullisina aikoina harjoitettu kastetoimitus. Mormonistisen käsityksen mukaan kaste ei tullut käyttöön vasta Uuden testamentin aikana, vaan se on tunnettu jo Aadamin ajoista saakka.

Mormonismissa katsotaan, että kaste on pelastukseen välttämätön. Se on osa pelastussuunnitelmaa, joka on taivaallisen Isän suunnitelma ihmisten saattamiseksi takaisin hänen välittömään läsnäoloonsa eli ”korotukseen”. Kaste kuuluu yhdessä parannuksen, uskon ja konfirmaation kanssa ”evankeliumin ensimmäisiin periaatteisiin” eli pelastussuunnitelman ytimeen.

Mormonistisissa yhteisöissä torjutaan sylilapsikaste. Sen sekä Mormonin kirja (Moroni 8:4–23) että Oppi ja liitot (68:27) mainitsevat pätemättömäksi. Mormonismin teologian mukaan kaste edellyttää kastettavalta ”vastuullista ikää”, mikä liikkeessä on määritelty kahdeksan vuoden iäksi.^lähde? Vastuullinen ikä katsotaan iäksi, jolloin henkilö on kykenevä erottamaan oikean väärästä ja näin ollen myös katumaan väärintekojaan. Samoin kastettavalta edellytetään uskoa Jeesukseen Kristukseen ja hänen lunastusuhriinsa. Ennen kastetta seurakunnan piispa pitää kastettavalle kastepuhuttelun. Siinä hän pyrkii selvittämään, ymmärtääkö kastettava kasteen merkityksen, onko hän tehnyt parannuksen synneistään ja uskooko hän Jeesukseen Kristukseen ihmiskunnan vapahtajana ja syntiensä sovittajana. Kastekeskustelun kysymykset muotoillaan eri tavalla kastettavan iän ja elämänkokemuksen mukaan, mutta selvitettävät asiat ovat periaatteessa samat.

Mormonismissa kasteen katsotaan pesevän pois kastettavan synnit ja samalla olevan hänen uskonsa ja katumuksensa näkyvä merkki. Koska mormonismi ei tunnusta perisyntiä, katsotaan kasteen pesevän pois vain kastettavan henkilökohtaiset synnit.

Mormonismin mukaan pätevä kaste edellyttää, että se toimitetaan Jumalan antamalla valtuudella. Tämän valtuuden katsotaan liittyvän pappeuteen, jonka täyteys on vain mormonismissa. Kasteen valtuuden katsotaan kuuluvan alempaan eli Aaronin pappeuteen, sen pappeuden asteeseen. Mormonismin mukaan Johannes kastaja palautti Aaronin pappeuden valtuuden ja sen myötä myös valtuuden kastaa pätevästi Joseph Smithille ja Oliver Cowderylle keväällä 1829, minkä jälkeen nämä kastoivat toisensa New Yorkin osavaltiossa virtaavassa Susquehanna-joessa. Koska mormonismin mukaan vain sillä on oikeus kastaa pätevästi, ei muissa kirkoissa toimitettuja kasteita pidetä pätevinä. Ne uusitaan, vaikka ne olisi suoritettu muodollisesti oikein ja jo vastuullisen iän saavuttaneelle. Mormonistiset yhteisöt eivät yleensä tunnusta liioin toistensa kasteita.

MAP-kirkossa kaste toimitetaan yleensä kappelien yhteyteen sijoitetuissa kastealtaissa, vaikka kastaminen onkin mahdollista missä tahansa, missä on riittävästi vettä. Muissa mormonistisissa yhteisöissä kaste toimitetaan usein luonnollisessa vedessä, siis purossa, joessa tai järvessä. Kastetoimitus on muodoltaan yksinkertainen. Kastaja ja kastettava astuvat yhdessä veteen, minkä jälkeen kastaja upottaa kastettavan veden alle lausuen tämän koko nimen sekä sanat ”Jeesuksen Kristuksen antamalla valtuudella kastan sinun Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”. Paikalla on oltava vähintään kaksi todistajaa, jotka todistavat toimituksen sekä sen, että kastettava upotetaan kokonaan veden alle. Mikäli jokin osa hänestä jää kastamatta, toimitus uusitaan. Yleensä kastetilaisuuteen liittyy myös rukous sekä kastepuhe.

Mormonismin teologian mukaan kaste ei anna kastettavalle Pyhän Hengen lahjaa, vaan tämä välitetään vasta konfirmaatiossa, jossa kaksi Melkisedekin pappeuden haltijaa, yleensä vanhinta siunaa kastetun kätten päällepanemisella. Vasta konfirmaatio liittää kastetun kirkon täyteen yhteyteen.

Koska kaste on pelastukseen ehdottomasti välttämätön eikä Jumala halua kenenkään jäävän osattomaksi pelastuksen mahdollisuudesta, on mormonismi kehittänyt opin sijaiskasteesta.^lähde? Sen mukaan elävät voivat kastattaa itsensä edesmenneiden puolesta. Mormonismin mukaan tämä oli myös alkukirkossa harjoitettu käytäntö (vrt. 1. Kor. 15:29). Tämä pyhä toimitus voidaan toimittaa vain temppeleissä, joissa on niitä varten Salomon temppelin vaskimeren mukaan laadittu, yleensä kahdentoista härän kannattama kasteallas. Sijaiskaste muistuttaa muodoltaan elävien kastetta, mutta siinä mainitaan sen edesmenneen nimi, jonka hyväksi kaste toimitetaan. Mormonismin opin mukaan Jeesus sekä edesmenneet apostolit saarnaavat henkimaailmassa pelastusta niille, joilla ei ole ollut mahdollisuutta kuulla evankeliumia maan päällä eläessään. Henkimaailmassa heillä on mahdollisuus nöyrtyä parannukseen ja uskoa evankeliumi, mutta heitä ei voida kastaa eikä konfirmoida. Tämän takia elävien on suoritettava nämä toimitukset heidän puolestaan. Mormonismin mukaan nämä sijaistoimitukset eivät hyödytä kuolleita, elleivät he ota niitä henkimaailmassa vastaan.

Mormonismin mukaan viikoittain nautittava sakramentti eli ehtoollinen merkitsee kasteen uudistamista. Siinä kastettu uudistaa kasteen liittonsa ja siinä antamansa lupaukset sekä tekee parannuksen synneistään. On myös mahdollista kastaa ihminen uudestaan, mikäli tämä on langennut syntiin, tullut aikoinaan kastetuksi ilman oikeaa uskoa ja katumusta tai haluaa muuten uudistaa kasteen liittonsa. Esimerkiksi vuosien 1856–1858 mormonireformaation aikana lähes kaikki MAP-kirkon aktiiviset jäsenet kastettiin uudelleen. Nykyään MAP-kirkko kastaa yleensä uudelleen vain ne, jotka kasteensa jälkeen ovat eronneet kirkosta tai jotka on erotettu siitä. Muissa yhteisöissä uudelleen kastaminen on yleisempää.

Vaikka mormonistinen kaste on ulkoisesti yhtenäinen kristillisten kirkkojen kasteen kanssa (se toimitetaan vedellä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen), eivät muut kirkot tunnusta sitä yleensä päteväksi kristilliseksi kasteeksi. Tämä johtuu siitä, ettei mormonismi tunnusta opetusta Jumalan kolminaisuudesta. Tämän vuoksi katsotaan, ettei mormonistisen kasteen yhteydessä käytetty trinitaarinen muotoilu viittaa kristinuskon kolmiyhteiseen Jumalaan.

Henkikaste

Pääartikkeli: Pyhän Hengen kaste

Henkikaste on tapahtuma, jossa kristitty saa Pyhän Hengen. Tapahtumaa saattaa seurata ulos päin näkyviä merkkejä tai näkyvää muutosta ihmisen elämässä sekä ihminen saattaa itse kertoa kokemuksistaan, sisäisistä sielun tai hengen tilan muutoksistaan. Raamatun mukaan Johannes Kastaja sanoi, että Jeesus kastaa uskovat Pyhällä Hengellä ja tulella. Profeetta Jesaja kirjoitti Jumalan Hengestä seuraavasti:

»Näin on hamaan siihen asti, kunnes meidän päällemme vuodatetaan Henki korkeudesta. Silloin erämaa muuttuu puutarhaksi, ja puutarha on metsän veroinen. Ja erämaassa asuu oikeus, ja puutarhassa majailee vanhurskaus. Silloin vanhurskauden hedelmä on rauha, vanhurskauden vaikutus lepo ja turvallisuus iankaikkisesti.»
(Jesajan kirja 32:15–17)

Rovasti Lars Levi Laestadius sanoi Pyhällä Hengellä täyttimisestä sekä sen vaikutuksesta ihmisiin muun muassa seuraavasti:

»Niin käsittämätön on Jumalan työ ihmisessä, kun hän tulee liikutetuksi Pyhältä Hengeltä, että luonnollisen ihmisen täytyy hämmästyä voimatta käsittää asiaa. Mutta myös meidän päivinämme on yksi ja toinen, joka puhuu aivan vierasta kieltä ilman, että olisi käynyt mitään koulua. On olemassa, sanon minä, yksi ja toinen, joka osaa puhua kieltä, jota kukaan ei ymmärrä, vaikkakin on harvinaista tavata semmoisia. Mutta niin kuin maailman joukko otti vastaan Pyhän Hengen vaikutuksia helluntaipäivänä pilkalla, niin vastaanotetaan Pyhän Hengen vaikutukset vielä tänään pilkalla maailman joukon taholta. Sillä jos joku kristitty liikutetaan Pyhältä Hengeltä ja alkaa puhua uutta kieltä parannuksesta, kääntymisestä, uudestisyntymisestä, uskosta ja pyhityksestä, niin on suruton joukko valmis pilkkaamaan semmoista. Meidän Vapahtajamme sanoo: ”Kun Pyhä Henki tulee, niin hän nuhtelee maailmaa synnin tähden, vanhurskauden tähden ja tuomion tähden.” Pyhän Hengen virka on niin muodoin nuhteluvirka, jonka saattaa kuulla profeettain, Johannes Kastajan, Vapahtajan ja Pietarin nuhdesaarnasta helluntaipäivänä. Mutta juuri tästä nuhtelemisesta maailma ei pidä. Se oli juuri tämä nuhteleminen, jonka tähden profeetat tulivat aikalaistensa vihaamiksi ja vainoamiksi. Saman nuhtelemisen tähden hakattiin Johannes Kastajan kaula, ja nuhdesaarnojensa tähden tuli Vapahtaja ristiinnaulituksi, koska omavanhurskaat fariseukset eivät kärsineet semmoisia nuhtelemisia ja rankaisemisia, jotka Vapahtaja julisti heille erityisesti elämänsä loppuaikana.”»
(Laestadius, 1860)

Suomen Raamattuopiston perustaja Urho Muroma arvioi, että alkuseurakunnan aikana Pyhällä Hengellä oli se asema kristikunnassa, jonka Jeesus sille antoi. Muroman sanoi Jeesuksen tunnusmerkiksi sitä, että hän antaa jokaiselle omallensa Pyhän Hengen eli henkikasteen. Eikä kukaan ole Jumalan lapsi, ellei hän ole saanut Pyhää Henkeä vaan hän on ”kristillismielinen uskonnollinen ihminen”, mutta hän ei ole uudestisyntynyt Jumalan lapsi. Muroman mukaan Johannes Kastaja tahtoi sanoa toiminnallaan, ”minä eroitan teidät ulkonaisesti näistä parannuksen tekemättömistä juutalaisista parannuksen tehneitten juutalaisten joukkoon ja merkkinä on tämä minun vesikasteeni, mutta kun Messias saapuu hän tekee paljon syvällisemmän työn”. Henkikaste on paljon syvällisempi työ kuin vesikaste. Henkikaste on se tapahtuma, jossa henkilö erotetaan maailman hengen vallasta Jumalan hengen valtaan, ja sitä nimitetään kautta Raamatun henkikasteeksi, Muroma sanoi. Raamattu käyttää Pyhästä Hengestä pronominia, ”hän”. Tämä on Muroman mukaan tärkeä ihmisten ymmärtää. Kun ihminen saa Pyhän Hengen, hän saa henkilön, jolla on persoona. Toisella ihmisellä ei voi olla enemmän tätä personaa kuin toisella koska Pyhän Hengen saanut on saanut kokonaisen persoonaan eikä jotakin osaa vain siitä. Muroman mukaan hän, joka tuntee Pyhän Hengen läsnäolon, tuntee myös Jeesuksen läsnäolon.

Teologia

Vedestä ja Hengestä

Kristinuskoon kastettujen osuus maittain (2008).

Kasteesta baptistisaarnaaja David Pawson kirjoitti raamatunkohdasta ”Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan”, että se voidaan ymmärtää kolmella erilaisella tavalla:

• Kaksi syntymää, yksi ruumiillinen ja yksi hengellinen;
• Yksi syntymä, puhtaasti hengellinen;
• Yksi syntymä, jossa molemmissa ruumiillinen ja henkinen muoto.

Johanneksen kaste

Helluntaiherätyksen suunnissa vaikuttaneen Seppo Paldaniuksen mukaan Raamatussa Johannes kastoi ”syntien anteeksisaamiseksi”, koska hänen kasteensa tähtäsi syntien anteeksiantamiseen. Kastettava tunnusti syntinsä ja Johannes kastoi hänet upottamalla – ainoastaan aikuisia juutalaisia kastettiin Paldanius toteaa. Hänen mielestään on hyvä muistaa myös se seikka, että Jeesuksen opetuslapset kastoivat samaan aikaan kuin Johannes ja hänen seuraajansa. Monet Jeesuksen opetuslapsista olivat olleetkin aikaisemmin Johanneksen opetuslapsia.

Kristillinen kaste

Juhani Kuosmanen vertaa Johanneksen kastetta ja kristillistä kastetta muun muassa seuraavasti: ”Jeesuksen asettama kaste erosi Johanneksen kasteesta, joka sekin oli taivaasta. Johanneksen kaste oli parannuksen kaste, jonka tunnustus viittasi tulevaan Jeesukseen (Apt. 19:4). Kristillisessä kasteessa uskottiin ja tunnustauduttiin jo tulleeseen Jeesukseen. Kasteet eroavat toisistaan sekä sisältönsä että tunnustuksensa puolesta.”

Luopuminen paholaisesta

Vanhaan kristilliseen perinteeseen, niin ortodoksiseen, katolilaiseen ja luterilaiseen kastejärjestykseen kuului niin sanottu luopuminen paholaisesta eli abrenuntiatio diaboli. Kastettavalta kysyttiin: ”Luovutko Perkeleestä? Luovutko kaikista hänen teoistaan? Luovutko kaikista hänen petoksistaan?” Lapsikasteen ollessa kyseessä yleensä näihin kysymyksiin vastasivat lapsen kummit. Tarkoituksena oli ilmeisesti opettaa läsnäolijoita kasteen tarkoituksesta, jottei kastetta pidettäisi ainoastaan nimenantoseremoniana, sillä ainakin luterilaisessa opissa lasten sanotaan uskovan itse. Kaste siirtää vanhojen kirkkojen opetuksen mukaan uskovan ihmisen saatanan valtakunnasta Jumalan valtakuntaan ja edellyttää myös uutta uskonkuuliaisuutta, eli se ei ole vain nimenantoseremonia. Vielä 1800-luvulla Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa kasteen yhteydessä toimitettiin abrenuntiatio. Tästä käytännöstä luovuttiin vuonna 1886. Jäänteenä abrenuntiatiosta luetaan nykyäänkin ristinmerkin tekemisen yhteydessä rukous, jossa rukoillaan vapautumista ”pahan vallasta” tai vaihtoehtoisesti voimaa ”kuolla pois synnistä”. Ortodoksisessa kirkossa abrenuntiatio kuuluu edelleen kasteeseen. Abrenuntiatio on eri asia kuin paholaisen häätäminen eli eksorkismi.^lähde?

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kaste Wikimedia Commonsissa

• Uro, Jarkko: Kasteen kahdet kasvot. Vau.fi 15.2.2010.

Kristinuskon suuntausten kastenäkemyksiä:

• Katolinen kirkko
  • The Sacrament of Baptism Catechism of the Catholic Church (englanniksi)
• Luterilaisuus
  • Kaste (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen evankelis-luterilainen kirkko
  • Luther, Martti: Kaste (Arkistoitu – Internet Archive) Iso katekismus
• Ortodoksinen kirkko
  • Ortodoksinen kaste. Ortodoksi.net.
• Vapaat suunnat
  • Helluntaipastori Matti Kankaanniemen kirjoituksia kasteesta (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Raamatullinen kaste (Arkistoitu – Internet Archive) Upotuskasteesta
  • Alkukirkon historia (Arkistoitu – Internet Archive) Lapsikasteen isä Augustinus

Kasteen historia:

• Hujanen, Jari: Baptidzoo ja kasteen muoto, lainaten Matti Väisästä (Arkistoitu – Internet Archive)
• Poutiainen, Raimo: 1500-luvun kastajaliike ja alkuseurakunnan kasteopetus.