Pelastus (uskonto)
| Osa artikkelisarjaa |
| Kristinusko |
|---|
 |
Uskonnollinen pelastus tarkoittaa toimintoa tai tapahtumaa, jossa ihminen pelastuu rangaistuksesta, joka on langetettu hänelle Jumalan tai jumalien asettamien sääntöjen rikkomisen tähden. Siten pelastus antaa pääsyn taivaaseen tai Jumalan yhteyteen. Uskonnosta ja sen tulkinnasta riippuen pelastusta voidaan pitää ihmisen omana aikaansaannoksena tai ihmisen ulkopuolelta tulleena asiana tai näiden yhdistelmänä.
Pelastus kristinuskossa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Soteriologia
Kristillisen opin mukaan ihminen on synnistä johtuen nykyisessä luonnollisessa olotilassaan matkalla kohti ikuista tuhoa tai kärsimystä, jota nimitetään kadotukseksilähde?, mutta hän voi pelastua uskomalla Jeesukseen Kristukseen, joka on valmistanut pelastuksen ilmaisena lahjana kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan.lähde?
Populaarissa kristinuskon tulkinnassa pelastuksen katsotaan yleensä koskevan ihmisen aineetonta sielua tai henkeä. Raamatun terminologiassa sielu viittaa kuitenkin – myöhemmästä kielenkäytöstä poiketen – ihmiseen kokonaisuutena. Kristilliseen pelastusoppiin kuuluukin usko ruumiin ylösnousemukseen.
Tunnettuja pelastusta koskevia kristillisiä oppeja ovat
- yleiskristillinen sola gratia (yksin armosta)
- protestanttinen sola fide (yksin uskon kautta)
- protestanttinen solus Christus (yksin Kristuksen tähden)[1]
- katolinen kiirastulioppi
- ortodoksinen pelastusoppi
Pelastus juutalaisuudessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toisin kuin myöhemmässä kristillisessä teologiassa, juutalaisuuden näkökulmasta Vanhan testamentin pelastuskäsitys ei ole hengellinen, tuonpuoleinen eikä individualistinen; pelastuksella tarkoitetaan pikemminkin Israelin kansan olemassaoloon ja hyvinvointiin kohdistuvien uhkien poistumista. Tärkeimpänä historiallisena pelastustapahtumana juutalaiset muistelevat Egyptin orjuudesta vapautumista, jota juhlitaan pääsiäisenä (pesah).
Pelastus islamissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kristinuskon tavoin islam on pelastususkonto. Historia päättyy Viimeiseen tuomioon, jossa Jumala tuomitsee ihmiset joko Helvettiin tai Paratiisiin. Ainoastaan muslimit voivat päästä Paratiisiin, ja ihmisestä tulee muslimi, kun hän lausuu islamilaisen uskontunnustuksen (šahada). Muslimin tuomitseminen Viimeisellä tuomiolla ei enää tapahdu hänen uskonsa lujuuden perusteella vaan hänen tekojensa perusteella. Tässä suhteessa islam on ortopraktinen (tekoihin keskittyvä) uskonto eikä ortodoksinen (uskoon keskittyvä), kuten kristinusko.[2] Mikä tahansa synti voidaan korvata hyvillä teoilla lukuun ottamatta kuolemansyntiä (shirk), joka tarkoittaa vertaisen asettamista Jumalalle.
Pelastuminen ei puhtaasti matemaattisen laskutoimituksen tulos hyvien ja pahojen tekojen välillä, sillä islamissa Jumala tekee mitä tahtoo, eikä hän ole antanut sitovia lupauksia. Tuomioon voivat vaikuttaa myös esirukoukset. Sunnalaisuudessa Jumala kuuntelee Muhammadin esirukouksia, šiialaisuudessa myös Alin ja hänen äitinsä.
Kuolleet elävät välitilassa, jossa tapahtuu eräänlainen alustava Viimeinen tuomio, sillä hautaan astuvat kiduttajaenkelit Munkar ja Nakir, jotka kuulustelevat kuollutta hänen uskostaan. Uskottomien kidutus alkaa jo haudassa. Oikein toimineiden muslimien hauta sen sijaan avarretaan, ja he saavat kokea aavistuksen Paratiisin ilmasta.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Viisi "solaa" - tuhlattu perintö?
- ↑ a b Sookhdeo, Patrick: ”5: Judgement”, Understanding Islamic Theology. McLean, Virginia: Isaac Publishing, 2013. ISBN 978-0-9892905-1-7 (englanniksi)