Vihreä liitto

Vihreä liitto
Gröna förbundet (ruotsiksi) Ruoná lihttu (pohjoissaameksi)
Perustettu	1987
Puheenjohtaja	Sofia Virta
Puoluesihteeri	Anna Moring
Varapuheenjohtajat	Oras Tynkkynen Silja Keränen Bella Forsgrén
Johto	Puoluevaltuuston puheenjohtajisto Riina Lumme Allu Pyhälammi Iiris Suomela
Ideologia	vihreä liike sosiaaliliberalismi EU-myönteisyys
Poliittinen kirjo	keskusta
Toimisto	Mannerheimintie 15b A, 4. krs 00260 Helsinki
Jäsenmäärä	9 000 (2024)
Värit	vihreä
Kansanedustajia	13 / 200 (2023)
Europarlamentaarikkoja	2 / 15 (2024)
Kunnanvaltuustot	433 / 8 859 (2021)
Aluevaltuustot	90 / 1 379 (2022)
Kansainväliset jäsenyydet	– Vihreät / Euroopan vapaa allianssi -ryhmä – Euroopan vihreä puolue – Global Greens
Naisjärjestö	Vihreät Naiset
Nuoriso- ja opiskelijajärjestö	Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto
Kotisivu	www.vihreat.fi
Infobox OKNimi-testi OK

Vihreä liitto (ruots. Gröna förbundet, pohjoissaameksi Ruoná lihttu), lyhyemmin vihreät (lyhenne Vihr.) on suomalainen sosiaaliliberalistinen poliittinen puolue, joka on erikoistunut ympäristökysymyksiin. Vihreä liitto rekisteröitiin yhdistykseksi vuonna 1987 ja puolueeksi vuonna 1988. Puolueen jäseniä saapui Liberaalisesta Kansanpuolueesta, Suomen Kommunistisesta Puolueesta ja 1990-luvun Nuorsuomalaisista. Vihreä liitto pääsi Lipposen I hallitukseen vuonna 1995.

Puolue näkee juuriensa olevan ”1980-luvun alun vihreässä liikehdinnässä, jossa oli mukana ympäristöaktivisteja, feministejä, vammaisjärjestöjen edustajia sekä ’vaihtoehtokulttuurien’ ihmisiä”. Ympäristökysymyksissä puolue on painottanut erityisesti ilmastonmuutosta ja luontokatoa. Puolueen päihdepolitiikka on vapaamielinen. Suomalaisista poliittisista puolueista puolueen kannatusprofiili on verrattain nuorta.

Kesällä 2024 vihreillä oli noin 9 000 jäsentä. Puolueella on eduskunnassa 13 kansanedustajaa. Euroopan parlamentin jäseniä kaudella 2024–2029 on kaksi.

Historia

Vihreän liiton synty ja alkuvaiheet

Koijärven padonrakentajien leiri keväällä 1979. Kuvassa toinen ja kolmas oikealta ovat Ville Komsi ja Irina Krohn.

Vihreää liittoa edeltäneen vihreän liikkeen voi konkreettisesti sanoa saaneensa alkunsa Koijärveltä ja Helsinki-liikkeestä 1970- ja 1980-luvuilla. Molempiin osallistui merkittävä määrä vihreiden perustajajäseniä ja nykyisiä vaikuttajia, kuten Osmo Soininvaara, Pekka Sauri ja Heidi Hautala.^lähde?

Osmo Soininvaara on myöhemmin muistellut, että vihreän liikkeen synnyn taustalla oli suuressa määrin Suomessa 1970-luvulla vallinnut henkinen ilmapiiri. Opiskelijanuorisolla oli halua yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, mikä olisi luonnollisesti kanavoitunut yliopistojen ylioppilaskuntien kautta. Tuolloin elettiin kuitenkin suomettumisen synkimpiä aikoja, ja voimansa tunnossa olleet taistolaiset olivat solutustaktiikallaan vallanneet ylioppilaskunnat ja lukuisat kansalaisjärjestöt ja Soininvaaran mukaan tällä tavoin merkittävästi tukahduttaneet keskustelua yhteiskunnallisista epäkohdista. Soininvaara itse oli toiminut Luonto-Liitossa ja Liberaalisen kansanpuolueen nuorisojärjestössä Nuorliberaaleissa. Soininvaaran mukaan varsinainen vihreän liikkeen perustamiseen johtanut verkosto syntyi nimenomaan Koijärvellä kevään ja kesän 1979 aikana.

Vihreä liike toimi aluksi verkostona ja liikkeenä, eikä sillä ollut yhtä organisaatiota. Tässä muodossa se onnistui myös saamaan kaksi kansanedustajaa vuoden 1983 vaaleissa: Kalle Könkkölän ja Ville Komsin.

Huomattavan moni vihreisiin siirtyneistä vaikuttajista, kuten Koijärven toimintaan osallistuneet Terhi Nieminen ja Anneli Kivitie, oli vaikuttanut aikaisemmin Liberaaleissa; toisaalta vihreiden syntyminen ajoittui osuvasti aikaan, jolloin Liberaalit yhdistyi Keskustapuolueeseen. Moni liberaali siirtyi vähitellen tämän vuoksi kannattamaan myöhemmin vihreitä, muiden muassa oikeusministeri Paavo Nikula.^lähde?

Ensimmäiset vuodet puolueena

1980-luvun puolivälissä kasvoi halu ja tarve organisoitua. Vuonna 1987 perustettiin Vihreä liitto useiden järjestöjen kattojärjestöksi, mutta siitä ei ollut tarkoitus tehdä puoluetta. Puolueeksi järjestäytymisellä oli kuitenkin tukea, ja erityisesti tiukat, niin sanotut ekovihreät alkoivat perustaa puoluetta, joka keskittyisi puhtaasti ekologisiin asioihin. Tämä johti maltillisempien toimijoiden järjestäytymiseen ja jopa kilpailevien yhdistysten perustamiseen samoille paikkakunnille. Vihreän liiton kokouksessa Tampereella helmikuussa 1988 päätettiin rekisteröitymisestä puolueeksi, ja Vihreä liitto merkittiin oikeusministeriön puoluerekisteriin 9. elokuuta samana vuonna.

Vaikka monet ekovihreät palasivat lopulta vuonna 1988 puolueeksi muuttuneeseen Vihreään liittoon, riitely aiheutti vihreille vaalitappion vuoden 1988 kunnallisvaaleissa. Nykyisin Vihreässä liitossa toimii valtakunnallinen ympäristöasioihin keskittynyt jäsenjärjestö Ekovihreät ry, joka perustettiin vuonna 1994.

Puolue kuitenkin toipui sisäisistä riidoistaan, ja eduskuntavaalit 1991 ja kunnallisvaalit 1992 olivat menestys. Esko Ahon hallituksen kaudella puolueesta muodostui lopullisesti yleispuolue: 1990-luvun alun lama siirsi ihmisten huomion arkisiin huoliin, joihin vihreidenkin oli otettava kantaa, kun kansakunta oli itsenäisyyden ajan pahimmassa talouskriisissä. Laman keskellä vuonna 1994 Osmo Soininvaara kirjoitti teoksensa Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi ja puheenjohtajana toiminut psykologi Pekka Sauri nosti esille muita aiheita ympäristöasioiden lisäksi.^lähde?

Kysymys Euroopan unionin jäsenyydestä jakoi puoluetta selvästi. Eduskuntaryhmä, puolueen johto, äänestäjät ja jäsenet jakautuivat asiassa kahtia. Osa vihreistä vastusti ympäristösyistä kasvuhakuista Euroopan unionia, kun taas toiset kannattivat rajatonta ja yhteistyötä lisäävää EU:ta. Kiihkeimmissä puheenvuoroissa uhkailtiin puolueen hajoamisella, jos puolue ottaisi virallisesti myönteisen kannan Euroopan unioniin. Suomessa EU:n kannatus vihreiden keskuudessa oli kuitenkin suurempaa kuin Itävallan ja Ruotsin vihreissä, jotka pohtivat jäsenyyttä samaan aikaan. Vuonna 1994 puoluekokous päätti kannattaa sitovaa kansanäänestystä EU-jäsenyydestä ja että puolue ei ota virallista kantaa asiaan. Yhdeksän kymmenestä vihreiden kansanedustajasta lupasi ennen vaaleja noudattaa kansanäänestyksen tulosta, ja he äänestivät lopulta jäsenyyden puolesta.

Suomen EU-kansanäänestyksen jälkeen puoluehallitus määritteli vihreiden EU-periaatteita, joihin kuuluivat kansanvaltaisuuden ja kansalaisjärjestöjen vaikutusmahdollisuuksien turvaaminen, pohjoismaisen julkisuusperiaatteen käyttöönotto, tuki EU:n laajenemiselle Keski- ja Itä-Eurooppaan sekä ympäristöpolitiikan tukeminen talouden ja markkinoiden keinoin. Vihreät vaati Suomelle ympäristökomissaarin salkkua ja esittivät komissaariksi Sirpa Pietikäistä tai Matti Wuorta. Paavo Lipposen ensimmäisessä hallituksessa vihreät hyväksyi hallitusohjelman mukaisesti Suomen jäsenyyden Euroopan talous- ja rahaliitossa, vaikka kannattajien enemmistö oli kyselytutkimusten mukaan sitä vastaan.

Vuosina 1995–2011

Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa vihreät koki lievän tappion menettäessään yhden kansanedustajan. Pääministeriksi noussut SDP:n Paavo Lipponen kokosi kuitenkin laajan sateenkaarihallituksen, jossa vihreät oli mukana. Ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeri Pekka Haavistosta tuli Euroopan ensimmäinen vihreä ministeri.^lähde?

Vuoden 1999 vaalit eivät heilauttaneet hallituksen asemaa, ja vihreät sai kaksi lisäpaikkaa. Puolue jatkoi Lipposen II hallituksessa kahdella ministerillä, jotka olivat Osmo Soininvaara ja Satu Hassi. Soininvaaran pesti kesti kaksi vuotta, sillä salkkujaossa vihreät jakoi peruspalveluministerin pestin puoliksi RKP:n kanssa.

Eduskunta hyväksyi 24. toukokuuta 2002 viidennen ydinvoimalan lupahakemuksen, minkä seurauksena vihreät päätti erota hallituksesta. Puolueen mukaan ydinvoimapäätös oli kestävän kehityksen vastainen, moraaliton ja riskialtis, kun uusiutuvaan energiaan perustuvat vaihtoehdot olisivat olleet turvallisempia ja ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta tehokkaampia. Eropäätöksen seurauksena vihreitä syytettiin yhteistyökyvyttömyydestä. Puolueen mukaan hallituksesta lähtemättä jättäminen olisi kuitenkin antanut puolueesta kansainvälisen ”ekomerkin” ydinvoimalle. Ydinvoimakiistan pohjalla oli se, ettei hallitusohjelmassa ollut tarkkaa linjausta ydinvoiman lisärakentamisen suhteen.

Eduskuntavaaleissa 2003 vihreiden kannatus jatkoi nousuaan, ja puolue sai 14 kansanedustajaa mutta jäi oppositioon. Eduskuntavaaleissa 2007 vihreiden vaaliteemoina olivat ilmastonmuutos, köyhyys ja perustulo. Puolue nosti edelleen paikkamääräänsä eduskunnassa, kun valituksi tuli 15 vihreää. Pohjois-Karjalan vaalipiiristä ehdolle asettunut puheenjohtaja Tarja Cronberg ei kuitenkaan päässyt eduskuntaan. Vihreät oli Vanhasen II hallituksessa, jossa oikeusministerinä toimi Tuija Brax ja työministerinä Tarja Cronberg. Helmikuussa 2008 puolue menetti yhden kansanedustajan Merikukka Forsiuksen loikattua kokoomukseen. Vuonna 2010 hallitus teki päätöksen kahden ydinvoimalaitosluvan esittämisestä eduskunnassa, mutta vihreät päätti tällä kertaa jäädä hallitukseen, mikä sai aikaan kritiikkiä puolueen kannattajien keskuudessa.

Vuoden 2011 vaalien jälkeen

Vihreiden kannatus kunnittain kunnallisvaaleissa 2017.

  0 %

  0–2 %

  2–4 %

  4–6 %

  6–8 %

  8–10 %

  10–12 %

  12–14 %

  14–16 %

  16–20 %

  20–30 %

  yli 30 %

Vuoden 2011 eduskuntavaaleihin Vihreät lähti ”Uusi Suomi” -sloganilla ja vihreälle pohjalle sijoitetulla vaakunaleijonalla. Lisäksi puolue korosti tiedemyönteisyyttään Tiedepuolue-sivustolla. Vaaleissa puolue menetti kolmanneksen paikoistaan ja sai 10 edustajaa. Vihreät osallistui Kataisen hallitukseen, jossa kehitysministerinä toimi alun perin Heidi Hautala ja ympäristöministerinä Ville Niinistö.^lähde?

Kesäkuussa 2011 vihreät valitsivat ensimmäistä kertaa puheenjohtajan jäsenäänestyksen perusteella. Puoluekokous vahvisti yksimielisesti jäsenäänestyksen voittaneen Ville Niinistön valinnan puolueen uudeksi puheenjohtajaksi ja äänesti Panu Laturin jatkamaan puoluesihteerinä. Entinen puheenjohtaja Sinnemäki hävisi saatuaan alle viidenneksen kannatuksen. Puoluekokous äänesti myös mallista, jossa seuraavasta puoluekokouksesta lähtien vihreillä olisi kaksi puheenjohtajaa, ja ravintoloiden oikeudesta myydä viiniä kotiin vietäväksi, joista kumpikaan ei kuitenkaan toteutunut tiukoissa äänestyksissä.

Vuoden 2012 presidentinvaaleissa puolueen ehdokkaana ollut Pekka Haavisto sai ensimmäisellä kierroksella 18,7 %:n kannatuksen ja onnistui pääsemään toiselle kierrokselle. Haavisto hävisi toisen kierroksen kokoomuksen Sauli Niinistölle saatuaan 37,4 % äänistä.^lähde?

Vihreiden puoluekokous hyväksyi 20. toukokuuta 2012 puolueelle uuden periaateohjelman, jonka mukaan puolueen toimintaa ohjaavat vastuu ympäristöstä ja tulevaisuudesta, vapaus kaikille sekä välittäminen muista ihmisistä.

Vihreät päätti lähteä Stubbin hallituksesta 18. syyskuuta 2014 Fennovoiman ydinvoimalaluvan myöntämisen takia.

Puolueen puheenjohtajaksi valittiin kesällä 2017 Touko Aalto. Aalto jäi sairauslomalle syyskuussa 2018 ja ilmoitti jättävänsä puheenjohtajan tehtävän 24. lokakuuta 2018. Aallon sijaisena toimi ensimmäinen varapuheenjohtaja Maria Ohisalo. Pekka Haavisto valittiin 3. marraskuuta 2018 Aallon seuraajaksi kesään 2019 asti. Kesäkuun 2019 puoluekokouksessa Ohisalo valittiin puheenjohtajaksi ilman vastaehdokkaita. Huhtikuussa 2023 Ohisalo kertoi luopuvansa vihreiden puheenjohtajuudesta. Puolueen puheenjohtajaksi valittiin kesäkuussa 2023 Sofia Virta.

Vihreän liikkeen äänenkannattaja oli vihreiden enemmistöomistuksessa oleva Vihreä Lanka -lehti, jolle puolue maksoi vuonna 2012 lähes 500 000 euroa kaikkiaan 900 000 euron puolueavustuksesta. Lehti lakkautettiin joulukuussa 2019.

Nimi ja tunnukset

• 
  Vihreän liiton tunnus vuosina 1994–1998.
• 
  Vihreän liiton tunnus vuosina 1998–2006.
• 
  Vihreän liiton tunnus vuosina 2006–2022.
• 
  Vihreän liiton tunnus vuodesta 2022 alkaen.

Rakenne ja organisaatio

Puolueen toimielimet

Puolueen johto on kahdeksanhenkinen ja koostuu puoluevaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajistoista ja puoluesihteeristä.

Puolueen puheenjohtaja valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Jos ehdokkaita puheenjohtajaksi on useampi kuin yksi, järjestetään puheenjohtajasta jäsenäänestys, joka oli vuoteen 2023 asti neuvoa-antava. Vuodesta 2023 lähtien puheenjohtajaksi on voitu valita sama henkilö korkeintaan neljä kertaa peräkkäin, jota ennen vuodesta 2004 lähtien kolme kertaa ja tätä ennen kaksi kertaa peräkkäin. Pekka Haavisto oli ensimmäinen puolueen puheenjohtaja, joka oli myös kansanedustaja. Aikaisemmin oli pidetty parempana jakaa valtaa niin, että kansanedustaja ei voisi olla myös puheenjohtaja.

Puheenjohtajan lisäksi puoluekokous valitsee 12-jäseniseen puoluehallitukseen kolme varapuheenjohtajaa sekä kahdeksan muuta jäsentä ja varajäsenet. Vuoden 2023 puoluekokouksessa hallituksen kokoonpano muutettiin 12 varsinaiseen jäseneen, joilla ei ole lainkaan varajäseniä. Muutos tullee varsinaisesti voimaan vuonna 2025.

Lisäksi puoluekokous valitsee puoluesihteerin ja puoluevaltuuston (vuoteen 2022 asti puoluevaltuuskunnan), jossa on 40 jäsentä. Puoluevaltuusto on puoluekokouksen jälkeen puolueen korkein päättävä taho. Puoluevaltuustoa johtaa kolmejäseninen puheenjohtajisto, jotka kuuluvat myös koko puolueen johtoon.

Muista puolueista poikkeava puoluevaltuuskunta-nimi johtui siitä, että alun perin yhdistykseksi perustetulla Vihreällä liitolla oli hallituksena toiminut puoluevaltuuskunta, joka edusti laajaa jäsenyhdistyskenttää. Myöhemmin yhdistys rekisteröityi puolueeksi ja valitsi erillisen puoluehallituksen, mutta puoluevaltuuskunnan nimi vaihdettiin puoluevaltuustoksi vasta vuoden 2022 puoluekokouksessa päätetyssä sääntömuutoksessa.

Eduskuntaryhmä

Pääartikkeli: Vihreä eduskuntaryhmä

Vihreää liittoa eduskunnassa edustaa Vihreä eduskuntaryhmä. Eduskuntaryhmä toimii Vihreän liiton kansanedustajien yhteistyöelimenä. Eduskuntaryhmän merkitys eduskuntatyössä on keskeinen: kokouksissa keskustellaan ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä ja muodostetaan kantoja eduskunnan käsittelyssä olevaan asiaan. Vihreän eduskuntaryhmän valtiopäiväkaudella 2023–2027 muodostaa 13 kansanedustajaa.

Lähijärjestöt

Tieteen ja teknologian vihreät

Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ry perustettiin 29. marraskuuta 2008 tarkoituksenaan tarjota jäsenistönsä asiantuntemusta vihreiden päätöksenteon tueksi, tukea vihreille tärkeiden aiheiden tutkimusta sekä kohottaa vihreiden profiilia tieteen ja teknologian asiantuntijoiden parissa. Jäsenistössä on paljon jäseniä korkeakouluista ja tutkimuslaitoksista. Yhdistys hyväksyttiin Vihreän liiton jäseneksi huhtikuussa 2009. Sen puheenjohtajana toimii vuonna 2023 Hanna Holopainen.

Vihreä miesliike

Vihreä miesliike ry on maaliskuussa 2009 perustettu puoluepoliittinen miesliike, jonka tavoitteena on tasa-arvon ajaminen ja miesliikkeessä koettujen epäkohtien esille nostaminen yhteiskunnassa ja niihin vaikuttaminen vihreiden kautta. Yhdistys julkaisi huhtikuussa 2010 miespoliittisen ohjelman, jonka tavoitteena on sukupuolten tasa-arvon edistäminen miesten tasa-arvo-ongelmia korjaamalla.

Vihreän miesliikkeen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin tutkija ja kolumnisti Jukka Relander.

Maaseutu- ja erävihreät

Kuopion puoluekokouksen yhteydessä 12. kesäkuuta 2011 perustettiin uusi valtakunnallinen järjestö, Maaseutuvihreät, joka sittemmin rekisteröityi nimellä Maaseutu- ja erävihreät ry. Yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Anne Bland Huittisista, ja yhdistyksen pyrkimys on tavoittaa vihreästä maaseudusta kiinnostuneet sekä kehittää Vihreän liiton maaseutupolitiikkaa. Maaseutu- ja erävihreät ilmoittavat tavoitteekseen toiminnan ”hyvinvoivan ja monimuotoisen maaseudun puolesta.”

Armon vihreät

Loppuvuodesta 2011 käynnisti toimintansa kristinuskoon ja kirkkoon myönteisesti suhtautuvien jäsenyhdistys Armon vihreät. Aloitteellisia asiassa olivat Heikki Hiilamo, Kirsi Ojansuu ja Jukka Relander. Armon vihreät ilmoittaa haluavansa edistää positiivista suvaitsevaisuutta suhteessa uskontoihin. Kirkon pitää yhdistyksen mielestä varjella luomakuntaa oikeilla ympäristöteoilla. Evankelis-luterilaisen kirkon tulee Armon vihreiden mukaan edelleen pitää esillä ihmisoikeus- ja demokratiakysymyksiä.

Kansainväliset jäsenyydet

Vihreä liitto kuuluu Global Greens -järjestöön ja Euroopan vihreään puolueeseen. Euroopan parlamentissa puolueen edustajat kuuluvat Vihreät / Euroopan vapaa allianssi -ryhmään. Vuonna 1993 Vihreä liitto oli perustamassa Euroopan Vihreät -puolueliittoa, jonka perustava kokous pidettiin Kirkkonummella. Vuonna 2003 Euroopan Vihreät muutti nimensä Euroopan vihreäksi puolueeksi. Liiton puheenjohtajana toimi vuosina 1994–1997 Pekka Sauri ja 2000–2006 Pekka Haavisto.

Ideologia ja arvot

Sijoittuminen vasemmisto–oikeisto-ulottuvuudella

Vihreiden vaaliteltta Isolla Roobertinkadulla Helsingissä.

Vihreä liitto ei ole halunnut määritellä itseään perinteisen vasemmisto–oikeisto-jaottelun mukaisesti vaan käyttää Saksan vihreiden ajatusta, jonka mukaan ”vihreät eivät ole vasemmalla eivätkä oikealla vaan edellä”. Tampereen yliopistossa vuonna 2009 tehdyn, ehdokkaiden vaalikonevastauksia koskevan tutkimuksen mukaan vihreät ja kommunistit olivat tietyissä poliittisissa linjauksista ympäristönsuojelussa ja talouden säätelystä lähellä toisiaan, mutta esimerkiksi SDP ja Vasemmistoliitto olivat kumpaakin edellä mainittua jyrkempiä markkinatalouden vastustajia. Ville Niinistö kiisti tulkinnan. Hän on itse kuvaillut vihreitä vasemmistoliberaaliksi tai sosiaaliliberaaliksi liikkeeksi. Nykyinen puheenjohtaja Sofia Virta on kuitenkin kuvaillut vihreitä vahvasti keskipuolueeksi.

Periaateohjelmassaan vihreät on kritisoinut sekä markkinataloutta että sosialismia, koska puolueen mielestä kumpikaan talousjärjestelmä ei ota huomioon ympäristöä, kehitysmaita ja tulevia sukupolvia taikka aineettomia, henkisiä arvoja, vaan keskittyy liiaksi rahatalouden kasvuun. Periaateohjelmassaan vihreät asettuu kannattamaan kohtuutaloutta, jossa huomioidaan ympäristö ja joka toimii kestävästi sukupolvelta toiselle. Vuosien 2010–2014 poliittisessa ohjelmassaan vihreät ei pidä monikulttuurisuutta ideologiana vaan tapahtuneena tosiasiana. Lisäksi puolueen ohjelmassa korostuu kaikille maksettava perustulo. Vuoden 2006 periaateohjelmassaan Vihreä liitto julistautui feministiseksi ja monikulttuurisuutta kannattavaksi puolueeksi.

Poliittisia linjauksia ja tavoitteita

Vuonna 2008 vihreiden eduskuntaryhmä esitti, että isot automarketit pidettäisiin kiinni ympäristösyistä sunnuntaisin joulunalusaikaa lukuun ottamatta.

Vuoden 2018 keväällä puolue esitti äänestysikärajan laskemista 15 ikävuoteen.

Vihreiden mukaan laittomien päihteiden käytöstä ja pienten määrien hallussapidosta ei pidä rangaista. Vihreät esimerkiksi tukee kansalaisaloitetta kannabiksen käytön rangaistuksen poistamiseksi. Sen sijaan huumekaupan tulee olla rangaistavaa.

Rahoitus

Vihreä liitto on vastaanottanut puoluerahoitusta yksityishenkilöiltä, järjestöiltä ja yrityksiltä. Tuen antajia ovat olleet muun muassa Ammattiliitto Pro, Finanssialan Keskusliitto, Suomen Ekonomit, Tekniikan akateemiset TEK, Uusi työ, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta, Itä-Helsingin Vihreät, Porvoon Vihreät, Vihreä Pohjois-Karjala, Vihreä Sivistysliitto, Varsinais-Suomen Lääkäripalvelu, Pro Markkinatalous sekä markkinointitoimistot Huikee Marketing ja N2 Helsinki.

Kannattajakunta

Jäsenet

Vuosi	Jäsenmäärä
1995	1 000
2004	2 000
2008	3 100
2011	4 600
2013	8 000
2016	6 951
2017	8 755
2018	8 818
2021	7 800
2023	8 079

Kesällä 2023 vihreillä on jäseniä 8 079.

Kunnallisalan kehittämissäätiön vuonna 2017 julkaiseman tutkimuksen mukaan vihreiden jäsenet erottuvat muiden puolueiden jäsenistä usealla saralla. Selvä enemmistö (63 %) vihreiden jäsenistä oli naisia, jäsenten keski-ikä oli noin 43 vuotta, lähes 70 % heistä oli työssäkäyviä ja jäsenet olivat myös selvästi korkeimmin koulutettuja. Korkeakoulututkinto oli noin 75 prosentilla, ja suurin osa heistä oli suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon. Yli puolet vihreiden jäsenistä asui Uudellamaalla. Lisäksi vihreät oli ainoa puolue, jonka jäsenistä yli 10 prosenttia oli opiskelijoita, yhteensä lähes 15 prosenttia. Työssäkäyvät vihreät olivat selkeästi useimmiten ylempiä toimihenkilöitä, joita oli kaikkiaan 64 prosenttia. Työläisiä ja yrittäjiä oli alle 10 prosenttia. Vihreiden jäsenten kotitalouden mediaanitulot ovat 3 500 euroa kuukaudessa.

Demografia

Vihreiden peruskannattaja on verrattain nuori, korkeasti koulutettu ja kaupungissa asuva nainen. Vihreät oli syyskuussa 2017 naisten keskuudessa selvästi suosituin puolue: 26,7 % naisista äänestäisi Yleisradion mukaan vihreitä. Kunnallisalan kehittämissäätiön vuonna 2017 julkaiseman tutkimuksen mukaan vihreiden kannattajista yhteensä 71 prosenttia on naisia. Saman tutkimuksen mukaan vihreät on suosituin puolue opiskelijoiden keskuudessa, sillä 17 prosenttia puolueen kannattajista on opiskelijoita.

Poliittinen nelikenttä

Vihreät Helsinki Pride -kulkueessa vuonna 2016.

Turun yliopistossa vuonna 2008 tehdyn tutkimuksen mukaan puolueen kannattajat ovat keskimäärin vasemmiston suuntaan kallellaan, jopa aavistuksen enemmän kuin SDP:n kannattajat. Kun puolueet asetettiin vasemmisto–oikeisto-skaalalle niiden kannattajien ideologisten itsearvioiden perusteella, Vihreä liitto oli toiseksi vasemmistolaisin eduskuntapuolue Vasemmistoliiton jälkeen. Kunnallisalan kehittämissäätiön vuonna 2015 julkaisemassa tutkimuksessa vihreiden kannattajista 59 prosenttia sijoitti itsensä vasemmistoon, 14 prosenttia keskelle ja 12 prosenttia oikeistoon. Arvoliberaalisuus–arvokonservatiivisuus-ulottuvuudella arvoliberaaleja oli 68 prosenttia, arvokonservatiiveja 0 prosenttia ja keskelle asettuvia 20 prosenttia. Tutkimuksen mukaan kiteytyksenä puolueen kannattajien kannoista voidaan todeta vihreiden olevan vasemmistopuolue.

Anna Kontulan vuonna 2004 valmistuneen kyselytutkimuksen mukaan entiset taistolaiset äänestivät usein vihreitä (45 % vastaajista) ja entisten taistolaisten keskuudessa vihreät olivat suositumpi valinta kuin Vasemmistoliitto.

Vuonna 2012 tehdyn kyselyn mukaan ylivoimaisesti suosituin puolue toimittajien keskuudessa oli Vihreä liitto, jota 26 % kyselyyn vastanneista toimittajista kertoi kannattavansa.

Kannattajien mielipiteitä

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) mukaan vuonna 2012 vihreiden kannattajista 33 % tuki valikoivuuden lisäämistä asevelvollisuusjärjestelmässä ja 20 % kannatti asevelvollisuudesta luopumista ja ammattiarmeijaan siirtymistä. Myös puolueen virallinen kanta tukee asevelvollisuusjärjestelmän uudistamista valikoivampaan suuntaan.

Vuonna 2013 vihreät ja RKP olivat Ylen teettämässä kyselyssä ainoat eduskuntapuolueet, joiden äänestäjien enemmistö kannattaa pakkoruotsia.

Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran tulevaisuusbarometri vuodelta 2019 kertoo, että verrattuna muihin puolueisiin vihreiden äänestäjistä suurempi osa uskoo, että ”meidän on mahdollista vaikuttaa siihen, millaiseksi tulevaisuus muodostuu”. Vihreiden äänestäjistä useammat pitävät maapallon kantokykyyn sopeutumista ja elinympäristömme tulevaisuuden turvaamista tärkeänä kuin muiden puolueiden kannattajista.

Vaalihistoria

Kuntakohtaiset tulokset vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.

Vihreiden kannatus eri vaaleissa.

Eduskuntavaalit

Vuosi	Edustajat	Äänet
1983	2 / 200	43 754	1,47 %
1987	4 / 200	115 988	4,03 %
1991	10 / 200	185 894	6,82 %
1995	9 / 200	181 198	6,52 %
1999	11 / 200	194 846	7,27 %
2003	14 / 200	223 564	8,01 %
2007	15 / 200	234 429	8,46 %
2011	10 / 200	213 172	7,25 %
2015	15 / 200	253 102	8,53 %
2019	20 / 200	353 654	11,49 %
2023	13 / 200	217 795	7,04 %

Kuntavaalit

Vuosi	Valtuutetut	Äänet
1984	101	76 441	2,83 %
1988	94	61 581	2,34 %
1992	343	184 787	6,94 %
1996	291	149 334	6,28 %
2000	338	171 707	7,72 %
2004	314	175 933	7,37 %
2008	370	227 999	8,94 %
2012	323	213 100	8,55 %
2017	534	320 235	12,46 %
2021	433	259 104	10,59 %

Europarlamenttivaalit

Vuosi	Mepit	Äänet
1996	1 / 16	170 670	7,59 %
1999	2 / 16	166 786	13,43 %
2004	1 / 14	172 844	10,43 %
2009	2 / 13	206 439	12,40 %
2014	1 / 13	161 263	9,33 %
2019	3 / 14	292 512	16,00 %
2024	2 / 15	206 332	11,27 %

Presidentinvaalit

Vuosi	Ehdokas	Äänet 1. kierros		Äänet 2. kierros
2000	Heidi Hautala	100 740	3,29 %
2006		105 248	3,49 %
2012	Pekka Haavisto	574 275	18,76 %	1 077 425	37,41 %
2018		371 254	12,40 %
20241		836 712	25,80 %	1 476 634	48,38 %

¹ Vihreiden tukema valitsijayhdistyksen ehdokas

Aluevaalit

Vuosi	Valtuutetut	Äänet
2022	90	137 221	7,38 %

Merkittäviä poliitikkoja

Puoluejohto

Toimikausi	Puheenjohtaja	Puoluesihteeri
1987	Kalle Könkkölä
1987–1991	Heidi Hautala	liittosihteerit Tarja Helanen ja David Pemberton (1988–1990) puoluesihteeri Pekka Sauri (1990–1991)
1991–1993	Pekka Sauri	David Pemberton
1993–1995	Pekka Haavisto	Katariina Poskiparta
1995–1997	Tuija Brax	Sirpa Kuronen
1997–2001	Satu Hassi	Ari Heikkinen
2001–2005	Osmo Soininvaara
2005–2007	Tarja Cronberg
2007–2009		Panu Laturi
2009–2011	Anni Sinnemäki
2011–2013	Ville Niinistö
2013–2017		Lasse Miettinen
2017–2018	Touko Aalto
2018–2019	Pekka Haavisto
2019–2023	Maria Ohisalo	Veli Liikanen
2023–	Sofia Virta	Anna Moring

Nykyiset kansanedustajat

• Alviina Alametsä (2024–)
• Fatim Diarra (2023–)
• Tiina Elo (2019–)
• Bella Forsgrén (2019–)
• Pekka Haavisto (1987–1995, 2007–)
• Atte Harjanne (2019–)
• Hanna Holopainen (2019–)
• Inka Hopsu (2019–)
• Saara Hyrkkö (2019–)
• Krista Mikkonen (2015–)
• Jenni Pitko (2019–)
• Oras Tynkkynen (2004–2015, 2023–)
• Sofia Virta (2019–)

Europarlamentaarikot

• Heidi Hautala (1995–2003, 2009–2011, 2014–2024)
• Matti Wuori (1999–2004)
• Uma Aaltonen (2003–2004)
• Satu Hassi (2004–2014)
• Tarja Cronberg (2011¹–2014)
• Ville Niinistö (2019–)
• Alviina Alametsä (2020²–2024)
• Maria Ohisalo (2024–)

¹ Nousi europarlamenttiin Hautalan aloittaessa Kataisen hallituksen kehitysministerinä.
² Nousi europarlamenttiin Britannian erottua EU:sta.

Ministerit

Lipposen I hallitus:

• Pekka Haavisto, ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeri 1995–1999

Lipposen II hallitus:

• Osmo Soininvaara, peruspalveluministeri 2000–2002
• Satu Hassi, ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeri 1999–2002

Vanhasen II hallitus:

• Tuija Brax, oikeusministeri 2007–2010
• Tarja Cronberg, työministeri 2007–2009
• Anni Sinnemäki, työministeri 2009–2010

Kiviniemen hallitus:

• Tuija Brax, oikeusministeri 2010–2011
• Anni Sinnemäki, työministeri 2010–2011

Kataisen hallitus:

• Ville Niinistö, ympäristöministeri 2011–2014
• Heidi Hautala, kehitysministeri 2011–2013
• Pekka Haavisto, kehitysministeri 2013–2014

Stubbin hallitus:

• Ville Niinistö, ympäristöministeri 2014
• Pekka Haavisto, kehitysministeri 2014

Rinteen/Marinin hallitus:

• Pekka Haavisto, ulkoministeri 2019–2023
• Maria Ohisalo, sisäministeri 2019–2021, ympäristö- ja ilmastoministeri 2022–2023
• Krista Mikkonen, ympäristö- ja ilmastoministeri 2019–2021, sisäministeri 2021–2023
• Emma Kari, ympäristö- ja ilmastoministeri 2021–2022

Presidenttiehdokkaat

• Heidi Hautala (2000, 2006)
• Pekka Haavisto (2012, 2018; 2024¹)

¹ Vihreiden tukema valitsijayhdistyksen ehdokas

Entiset kansanedustajat

• Touko Aalto (2015–2019)
• Outi Alanko-Kahiluoto (2007–2023)
• Janina Andersson (1995–2011)
• Ulla Anttila (1991–2007)
• Tuija Brax (1995–2015)
• Tarja Cronberg (2003–2007)
• Merikukka Forsius (1999–2008¹)
• Satu Haapanen (2011–2015)
• Hanna Halmeenpää (2015–2019)
• Satu Hassi (1991–2004, 2015–2023)
• Heidi Hautala (1991–1995, 2003–2009)
• Mari Holopainen (2019–2023)
• Timo Juurikkala (2009–2011)
• Heli Järvinen (2007–2011, 2015–2023)
• Emma Kari (2015–2023)
• Johanna Karimäki (2007–2019)
• Jyrki Kasvi (2003–2011, 2015–2019)
• Ville Komsi (1983–1987)
• Noora Koponen (2019–2023)
• Irina Krohn (1995–2006)
• Kalle Könkkölä (1983–1987)
• Hannele Luukkainen (1991–1995)
• Rosa Meriläinen (2003–2007)
• Rauha-Maria Mertjärvi (1998–2003)
• Ville Niinistö (2007–2019)
• Paavo Nikula (1991–1998²)
• Maria Ohisalo (2019–2024)
• Kirsi Ojansuu (1999–2011)
• Eero Paloheimo (1987–1995)
• Olli-Poika Parviainen (2015–2019)
• Pirkka-Pekka Petelius (2019–2023)
• Erkki Pulliainen (1987–2011)
• Tuija Maaret Pykäläinen (1991–1999)
• Pekka Räty (1991–1995)
• Anni Sinnemäki (1999–2015)
• Mirka Soinikoski (2019–2023)
• Osmo Soininvaara (1987–1991, 1995–2007, 2011–2015)
• Johanna Sumuvuori (2006–2011, 2015)
• Iiris Suomela (2019–2023)
• Jani Toivola (2011–2019)
• Antero Vartia (2015–2019)
• Ozan Yanar (2015–2019)

¹ Siirtyi Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmään.
² Siirtyi oikeuskansleriksi.

Kritiikki

Vuonna 2020 julkaistussa teoksessa Kertomuksen vaarat – Kriittisiä ääniä tarinataloudesta ja lokakuussa 2020 Touko Aalto kritisoi Vihreää puoluetta politiikanteon viestinnällisestä lähestymistavasta, jossa sisällöt eli asiakysymykset ovat toissijaisia ja jossa tavoitellaan ensisijaisesti mahdollisimman suurta suosiota ihmisten kiinnostuksenkohteita luotaavilla segmenttianalyyseillä ja lifestyle-viestinnällä. Aallon mielestä järjestys on nurinkurinen.

Lähteet

• Mickelsson, Rauli: Suomen puolueet: Historia, muutos ja nykypäivä. Tampere: Vastapaino, 2007. ISBN 978-951-768-217-6
• Remes, Tanja & Sohlstén, Jemina (toim.): Edellä! Vihreä liitto 20 vuotta. Helsinki: Vihreä sivistysliitto, 2007. ISBN 978-952-5078-24-4
• Salo, Marja-Leena: Kahleissa Koijärvellä. Helsinki: Edita, 2009. ISBN 978-951-37-5421-1
• Tiitta, Allan (toim.): Mitä missä milloin – kansalaisen vuosikirja 1989. Helsinki: Otava, 1988. ISBN 951-1-10120-X
• Välimäki, Pauli & Brax, Anne (toim.): Vihreä ABC-kirja. Vihreä liitto, 1991. ISBN 951-95840-1-3

Kirjallisuutta

• Aalto, Sari: Vaihtoehtopuolue: Vihreän liikkeen tie puolueeksi. Helsinki: Into, 2018. ISBN 978-952-264-885-3
• Pulkkinen, Marja: Vihreiden vastahistoria. Helsinki: Into, 2019. ISBN 978-952-264-670-5
• Remes, Tanja & Sohlstén, Jemina (toim.): Edellä! Vihreä liitto 20 vuotta. Helsinki: Vihreä sivistysliitto, 2007. ISBN 978-952-5078-24-4
• Sauri, Pekka: Parempaa kuin seksi. (Avainromaani) Kaiku Books, 2014. ISBN 978-952-67680-7-6

Aiheesta muualla

• Vihreä liitto
• Vihreä eduskuntaryhmä Eduskunta.
• Ohjelmalistat - Vihreä liitto Pohtiva – Poliittisten ohjelmien tietovaranto.
• Suomalaiset puolueet: Vihreä liitto Yle Areena. 2011.