Tämä on lupaava artikkeli.

Anni Sinnemäki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Anni Sinnemäki
Sinnemäki toukokuussa 2014
Sinnemäki toukokuussa 2014
Suomen työministeri
Vanhasen II hallitus
26.6.2009–22.6.2010
Kiviniemen hallitus
22.6.2010–22.6.2011
Edeltäjä Tarja Cronberg
Seuraaja Lauri Ihalainen
Kansanedustaja
24.3.1999–13.1.2015
Ryhmä/puolue vihreä eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Helsingin vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt20. heinäkuuta 1973 (ikä 51)
Helsinki
Puoliso Kerkko Koskinen (1996–2001)
Anton Monti (2012–)
Tiedot
Puolue Vihreä liitto
Koulutus Humanististen tieteiden kandidaatti (2001)
Tutkinnot Helsingin yliopisto
Aiheesta muualla
annisinnemaki.net

Anni Milja Maaria Sinnemäki (s. 20. heinäkuuta 1973 Helsinki) on suomalainen poliitikko ja runoilija. Hän toimi vihreiden kansanedustajana vuosina 1999–2015 ja puolueen puheenjohtajana[1] ja työministerinä vuodet 2009–2011. Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen hän oli vuosina 2005–2015.[2] Tammikuussa 2015 Sinnemäki aloitti Helsingin kaupunkisuunnittelusta vastaavana apulaiskaupunginjohtajana. Helsingin hallinnonuudistuksen jälkeen hän oli Vihreiden pormestariehdokas kevään 2017 kuntavaaleissa, ja valtuustokauden 2017–2021 hän toimi kaupunkiympäristön apulaispormestarina. Sama toistui kuntavaaleissa 2021, jolloin hänet valittiin kaupunginvaltuustoon ja uudelleen Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestariksi.

Ennen poliittista uraansa Sinnemäki tuli tunnetuksi Ultra Bra -yhtyeen sanoittajana. Sanoituksistaan hän on saanut Juha Vainio -palkinnon. Sinnemäki on julkaissut kaksi runokokoelmaa: Sokeana hetkenä (2003) ja Aleksis Kiven katu (2009). Hän on opiskellut Venäjän kirjallisuutta Helsingin yliopistossa ja on humanististen tieteiden kandidaatti.

Henkilöhistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anni Sinnemäki on asunut koko elämänsä Helsingissä. Hänen vanhempansa ovat valtiotieteiden lisensiaatti Aino Sinnemäki (o.s. Telkkä) ja taistolaisessa liikkeessä mukana ollut[3] toimittaja Anssi Sinnemäki,[2] ja hänellä on nuoremmat sisarukset Sanna, Pentti sekä Erkki.[4] Sinnemäen isoisä Jussi Sinnemäki oli lapualainen rovasti, joka oli aktiivinen lapuanliikkeessä, IKL:ssä ja kokoomuksessa.[5]

Sinnemäki aloitti peruskoulun Suomalais-venäläisessä koulussa, mutta vaihtoi myöhemmin Itäkeskuksen peruskouluun. Sinnemäki opiskeli Kallion ilmaisutaidon lukiossa, jossa painotettiin kirjallista ilmaisua.[6] Hänen kanssaan samalla luokalla olivat muun muassa Maija Vilkkumaa ja Anna Tulusto, jotka ovat edelleen Sinnemäen ystäviä.[7][8][9]

Sinnemäki sai tyttärensä Siirin 16-vuotiaana keväällä 1990.[10] Hän oli puoli vuotta poissa koulusta, tentti kurssit ja kirjoitti ylioppilaaksi samaan aikaan luokkatovereidensa kanssa keväällä 1992.[2][9] Sinnemäki kirjoitti viisi laudaturia ja magnan pitkästä matematiikasta.[9] Siiri Sinnemäki on näytellyt muun muassa televisiosarjassa Kotikatu.[11]

Lukiossa Anni Sinnemäki tapasi myös tulevan puolisonsa, säveltäjänä tunnetun Kerkko Koskisen.[12] He menivät naimisiin vuonna 1996, mutta erosivat vuonna 2001.[9]

Lukion jälkeen Sinnemäki meni Helsingin yliopistoon opiskelemaan Venäjän kirjallisuutta, filosofiaa ja yleistä kielitiedettä.[13][4] Hän teki kandidaatintyönsä muistelmakirjallisuudesta, käytti siinä esimerkkeinä Ilja Ehrenburgin, Valentin Katajevin ja Nadežda Mandelštamin teoksia ja valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi vuonna 2001.[4]

Helmikuussa 2012 Sinnemäki meni naimisiin tietokirjailija Anton Montin kanssa.[14] Vuotta aiemmin hän oli toiminut keulahahmona Naimalakko-kampanjalle, jonka jäsenet lupasivat, etteivät mene naimisiin ennen kuin Suomessa avioliitto on mahdollinen samaa sukupuolta oleville.[15] Pari sai lapsen kesällä 2012.[16]

Poliittinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Europarlamenttivaalit
Vuosi Vaalipiiri Äänet Tulos
2014 Suomi 19 847[17] ei valittu
Eduskuntavaalit
Vuosi Vaalipiiri Äänet Tulos
1999 Helsinki 4 781[18] valittiin
2003 Helsinki 4 154[19] valittiin
2007 Helsinki 7 694[20] valittiin
2011 Helsinki 7 513[21] valittiin
Kunnallisvaalit
Vuosi Kunta Äänet Tulos
2004 Helsinki 2 090[22] valittiin
2008 Helsinki 3 557[23] valittiin
2012 Helsinki 2 609[24] valittiin
2017 Helsinki 8 841[25] valittiin
2021 Helsinki 7 137[26] valittiin

Kansanedustajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen kausi (1999–2003)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Vihreiden puheenjohtaja Otto Lehtipuu oli houkutellut 25-vuotiaan Anni Sinnemäen ehdolle eduskuntavaaleihin 1999.[27] Sinnemäki oli jo ennestään tunnettu Ultra Bran sanoittajana ja Helsingin Sanomien Nyt-liitteen kolumnistina.[27] Hän oli aina äänestänyt vihreitä ja ollut kiinnostunut ympäristöasioista ja globalisaation vaikutuksista.[27][28][29] Vaaleissa hän sai 4 781 ääntä[18] ja tuli valituksi – eduskunnan ulkopuolelle jäi muun muassa ympäristöministeri Pekka Haavisto.[28][30]

Ensimmäisellä eduskuntakaudellaan Sinnemäki oli jäsenenä työasiainvaliokunnassa ja puolustusvaliokunnassa[2] ja esitti muun muassa siviilipalvelusajan lyhentämistä.[31] Vuonna 2000 Sinnemäki aloitti valtiovarainvaliokunnassa.[2] Sinnemäki oli vihreän eduskuntaryhmän toinen varapuheenjohtaja 2001–2003.[2]

Sinnemäki aiheutti kohua näyttämällä keskisormea valtiovarainministeri Sauli Niinistölle, kun tämä äänesti hallitusryhmissä sovitun vastaisesti, ja sai nuhteet puhemies Riitta Uosukaiselta.[32][33]

Toinen kausi (2003–2007)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eduskuntavaaleissa 2003 Sinnemäki sai 4 154 ääntä.[19] Hän jatkoi valtiovarainvaliokunnan jäsenenä ja valittiin sen hallinto- ja tarkastusjaoston puheenjohtajaksi.[2] Hän oli myös verojaoston ja kauppa- ja teollisuusjaoston jäsen.[2] Osana oppositiokansanedustajan työtä valtionvarainvaliokunnassa Sinnemäki on valmistellut eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjetteja. Hän oli ajamassa läpi parisuhdelakia ja kannatti hedelmöityshoitojen antamista itsellisille naisille ja naispareille.[34]

Kolmannella kaudella (2007–2011) työministeriksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinnemäki sai vuoden 2007 eduskuntavaaleissa 7 694 ääntä.[20] Sinnemäki oli vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Lisäksi hän toimii sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ja varajäsenenä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa.[2] Hän on myös Kansaneläkelaitoksen valtuutettu.[2]

Tultuaan valituksi vihreiden puheenjohtajaksi Sinnemäki nousi Tarja Cronbergin tilalle Vanhasen II hallituksen työministeriksi 26. kesäkuuta 2009, ja jatkoi samassa toimessa myös Kiviniemen hallituksessa. Cronbergin valtiosihteerinä toiminut Katariina Poskiparta jatkoi myös Sinnemäen valtiosihteerinä.[35] Työministerinä Sinnemäki jatkoi puolueensa ja edeltäjänsä linjaa ajaessaan uusiutuvien energianlähteiden tutkimukseen perustavaa teknologiaa.[36] Eduskunnan kyselytunnilla 15. huhtikuuta 2010 hän yllätti vastatessaan vasemmiston Paavo Arhinmäen kysymykseen työnantajien lakonaikaisesta rikkurivärväyksestä: Sinnemäki ilmoitti pitävänsä toimintaa erittäin valitettavana ja haittaavan neuvotteluilmapiiriä ja asettui näin samalle kannalle palvelualojen ammattiyhdistyksen PAM:n puheenjohtaja Ann Selinin kanssa.[37]

Neljäs kausi (2011–2015)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Anni Sinnemäki vuonna 2011.

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Sinnemäki sai 7 513 ääntä ja valittiin näin neljännelle kaudelleen.[38] Sinnemäki ilmoitti vaalikampanjansa kuluiksi 42 912 euroa, joista hänen omia varojaan on yhteensä 41 000 euroa. Puolueeltaan hän sai 412 euroa ja yksityishenkilöiltä 1 527,86 euroa.[39]

Sinnemäki oli neljännellä kaudellaan jäsen ympäristövaliokunnassa ja suuressa valiokunnassa.[2] Hän oli poissa eduskuntatyöstä äitiysloman vuoksi syksyn 2013.[2][40] Tammikuussa 2015 Sinnemäki jätti eduskunnan siirryttyään Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi. Hänen tilalleen nousi Johanna Sumuvuori.[41]

Kunnallispolitiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinnemäki oli ehdolla ensi kertaa Helsingin kaupunginvaltuustoon kunnallisvaaleissa 2004. Hän sai vaaleissa 2 090 ääntä ja tuli valituksi.[22] Hän aloitti kirjasto- ja kulttuurilautakunnan varapuheenjohtajana niin ikään vuoden 2005 alussa.

Sinnemäki on muun muassa edistänyt Sipoonkorven kansallispuiston perustamista ja kampanjoinut Helsingin keskustakirjaston puolesta.[42] Toimiessaan kirjasto- ja kulttuurilautakunnan varapuheenjohtajana kirjastojen kirjojen, elokuvien ja musiikin hankintaan varatut määrärahat ovat nousseet joka vuosi.[42]

Sinnemäki valittiin toiselle valtuustokaudelle vaaleissa 2008. Hän sai 3 557 ääntä, yhdeksänneksi eniten Helsingissä ja 13. eniten koko maassa.[43] Kaudella 2009–2012 hän toimi kulttuuri- ja kirjastolautakunnan puheenjohtajana.[44]

Vuoden 2012 vaaleissa Sinnemäki tuli valituksi kolmannelle valtuustokaudelleen 2 609 äänellä, joka oli jälleen yhdeksänneksi suurin äänimäärä Helsingissä ja 15. suurin koko maassa.[45] Kaudella 2013–2016 hän on Helsingin Leijona Oy:n varapuheenjohtaja[46] ja Uudenmaan maakuntavaltuuston varajäsen[47].

Marraskuussa 2014 vihreät ehdotti Sinnemäkeä Helsingin kaupunkisuunnittelusta vastaavaksi apulaiskaupunginjohtajaksi.[48] Hänen vastaehdokkaansa oli SDP:n Hannu Penttilä. Helsingin kaupunginvaltuusto valitsi Sinnemäen tehtävään ääniin 49–34.[49] Sinnemäki aloitti tehtävässä tammikuussa 2015 ja hänen toimikautensa kesti kesäkuun 2017 loppuun.[50] Hänet valittiin tammikuussa 2017 vihreiden pormestariehdokkaaksi Helsinkiin.[51]

Sinnemäki valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon vuoden 2017 kuntavaaleissa 8 841 äänellä. Äänisaalis oli kaupungin ja koko maan toiseksi suurin kokoomuksen pormestariehdokas Jan Vapaavuoren jälkeen.[25] Hän toimi vaalikauden ajan kaupunkiympäristön apulaispormestarina, kaupunkiympäristölautakunnan puheenjohtajana ja kaupunginhallituksen jäsenenä.

Viidennen kerran Sinnemäki valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon vuoden 2021 kuntavaaleissa 7 137 äänellä[52]. Äänisaalis oli koko maan kuudenneksi suurin. Hän toimii toista kautta kaupunkiympäristön apulaispormestarina sekä kaupunkiympäristölautakunnan puheenjohtajana ja kaupunginhallituksen jäsenenä.

Toiminta vihreissä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Anni Sinnemäki 2005.

Sinnemäki valittiin Vihreän liiton varapuheenjohtajaksi yllättäen puoluekokouksessa toukokuussa 2003. Hän ei ollut asettunut ehdolle, mutta häntä ehdotettiin kokouksessa tehtävään. Keväällä 2005 Sinnemäki oli ehdolla puolueen puheenjohtajaksi. Hänen puolestaan tehtiin mittava kampanja, mutta puoluekokouksessa äänestyksessä hän jäi kymmenen äänen päähän Tarja Cronbergista. Sinnemäki valittiin tällöin toiselle kaksivuotiskaudelle varapuheenjohtajaksi.[53]

Sinnemäki on toiminut yhdessä Ville Niinistön kanssa vihreiden periaateohjelmatyöryhmän puheenjohtajana. ”Tehtävänä reilu muutos” -niminen ohjelma hyväksyttiin puoluekokouksessa 2006.[54] Sinnemäki on ollut myös puolueen kehitysmaaryhmän puheenjohtaja 2003–2005 ja palveluiden tuottamistyöryhmän puheenjohtaja 2006. Lisäksi hän on ollut jäsenenä muun muassa ympäristöpoliittisessa, vanhus- ja eläkeläispoliittisessa, turvallisuuspoliittisessa ja kansainvälisten asioiden työryhmässä.[55] Sinnemäki toimi vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajana huhtikuusta 2007 kesäkuuhun 2009.[2]

Toukokuun 2009 puoluekokouksessa Sinnemäki valittiin Tarja Cronbergin seuraajaksi vihreiden puheenjohtajana; hänelle ei ollut vastaehdokasta.[56][57] Hän oli ehdolla puheenjohtajaksi toiselle kaudelle mutta hävisi kesäkuussa 2011 vihreiden jäsenäänestyksessä Ville Niinistölle.[58]

Sinnemäki oli ehdolla europarlamenttivaaleissa 2014,[59] muttei 19 847 äänellä tullut valituksi.[17]

Poliittinen ohjelma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinnemäki on nimennyt poliittisen uransa suurimmaksi pettymykseksi vuoden 2002 ydinvoimapäätöksen[60] ja suurimmaksi voitoksi parisuhdelain voimaantulon.[61] Eduskunnan budjettikeskusteluissa Sinnemäki on puolustanut kehitysyhteistyömäärärahojen nostoa 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta[62], joukkoliikennettä[63], kuntarahoja ja vankeinhoidon määrärahoja[64]. Muita Sinnemäelle tärkeitä poliittisia teemoja ovat metsien suojelu[65], lasten luokkayhteiskuntakehityksen purkaminen[66], maahanmuuttopolitiikka[67] ja veropolitiikka[68].

Sinnemäki on ajanut kilometrikorvauksien pienentämistä vastaamaan todellisia kuluja. Hän on perustellut asiaa sanomalla muun muassa että autojen keskikulutus on laskenut.[69]

Virkarikosepäily

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yle julkisti kuntavaalien alla kesäkuussa 2021 tiedon, että Sinnemäki on epäiltynä virkarikoksesta. Hänen epäiltiin rikkoneen virkavelvollisuutensa Helsingin Meilahden huvila-alueen poikkeamislupapäätöksessä.[70] Huhtikuun alussa 2022 syyttäjä ilmoitti ratkaisunaan, että ”Ei ole todennäköisiä syitä sen tueksi, että Sinnemäki olisi syyllistynyt asiassa virkavelvollisuuden rikkomiseen tai sen tuottamukselliseen tekomuotoon toimimalla esteellisenä tässä asiakokonaisuudessa”. Jo aiemmin lokakuussa 2021 Korkein hallinto-oikeus katsoi ratkaisussaan, että Sinnemäki ei ole ollut asiassa esteellinen.[71]

Runoilijana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinnemäki oli ensimmäinen nainen, joka sai arvostetun Juha Vainion sanoittajapalkinnon (2002).[72] Sinnemäki on maininnut suurimmaksi kirjoittajaesikuvakseen venäläisrunoilija Anna Ahmatovan.[6]

Sinnemäen tekstejä pidettiin aluksi poliittisen kantaa ottavina, mutta myöhemmin ne ovat olleet lähinnä pienten arkisten asioiden havainnointia. Häntä pidetään sanoittajana sukupolvensa tulkkina.[30][73]

Ultra Bra

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
” Jossain kaupungissa
on maailma näytteillä.
Mitä täällä on?
Aina samoja pieniä ilmiöitä
eikä vieläkään tuulivoimaa. 		”

– Ilmiöitä. 1999

Sinnemäki kirjoitti ensimmäiset sanoituksensa (”Sankaritar” ja ”Ken Saro Wiwa on kuollut”) vuonna 1995 Ultra Bralle.[74] Yhtyeeseen kuului hänen ystäviään ja hänen puolisonsa Kerkko Koskinen sävelsi kappaleet.[74][75]

Sinnemäen sanoituksia on julkaistu kaikilla Ultra Bra -yhtyeen albumeilla: Vapaaherran elämää (1996), Kroketti (1997), Kalifornia (1999), Vesireittejä (2000) ja Sinä päivänä kun synnyin (2001). Sinnemäen sanoittamia kappaleita ovat muun muassa Ultra Bran singlet ”Savanni nukahtaa”, ”Ken Saro-Wiwa on kuollut”, ”Kahdeksanvuotiaana”, ”Sinä lähdit pois”, ”Tyttöjen välisestä ystävyydestä”, ”Ilmiöitä”, ”Heikko valo”, ”Itket ja kuuntelet” ja ”Rubikin kuutio”.[76]

Muut sanoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ultra Bran lopetettua Sinnemäki ja Koskinen ovat jatkaneet yhteistyötä: Sinnemäen sanoittamia kappaleita on Koskisen molemmilla sooloalbumeilla, Rakkaus viiltää (2002) ja Lolita (2005). Rakkaus viiltää -albumin kappaleista yli puolet on Sinnemäen sanoittamia, ja useiden kappaleiden teemana on ero.[77] Lolitalla Sinnemäen runoihin tehtyjä sävellyksiä on vain kaksi. Vuonna 2012 julkaistulla Kerkko Koskinen Kollektiivi -albumilla on yksi Sinnemäen sanoittama kappale (”Vuodet”)[78] ja vuonna 2014 julkaistulla Kerkko Koskinen Kollektiivin toisella albumilla kaksi kappaletta (”Kavahda minua” ja ”Hämeentie”)[79].

Sinnemäki on tehnyt sanoitukset myös Milja Aholan lyhytelokuvan Kaksonen (1997) lauluihin. Hän on myös tehnyt tekstit Hanna Brotheruksen kolmeen tanssiteokseen, Väki (1997), Pieni hyvä (1999) ja Kukaan ei tiedä (2005).[80][81][82] Onnen varjot -elokuvan (2005) Terhi Kokkosen esittämä ja Kerkko Koskisen säveltämä nimikappale on myös Sinnemäen sanoittama.[83] Maria Ylipään ja Emma Salokosken albumilla Omani uni (2010) on Sinnemäen sanoitus ”Minä rakastan sinua mutten toimiasi”, jonka on säveltänyt Lauri Salokoski.[84]

Runot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
” Mitä sitten tehdään
kun kaikki haaveet ovat toteutuneet?

Olen rakastanut kahta miestä
pettänyt äidin odotukset
saanut kiharatukkaisen lapsen
ja merkittävät tekijänoikeustulot. 		”

– Omakuva. 2003

Sinnemäki on julkaissut runoteoksen Sokeana hetkenä (2003). Se oli ehdolla parhaasta esikoisteoksesta myönnettävän Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon saajaksi 2003.[85] Valokuvaaja Milka Alanen on kuvittanut runot kirjaan. Se sisältää kaikki Ultra Bran albumeilla sekä Koskisen ensimmäisellä albumilla olevat sanoitukset. Lisäksi siinä on kahdessa ensimmäisessä Hanna Brotheruksen tanssiteoksissa olleet tekstit ja muutamia aiemmin julkaisemattomia runoja.[86]

Anni Sinnemäen toinen runokokoelma Aleksis Kiven katu ilmestyi helmikuussa 2009.[87]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Sinnemäki odotetusti Vihreiden johtoon Taloussanomat. 16.5.2009. Viitattu 16.5.2009.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m Anni Sinnemäki Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 19.7.2008.
  3. ↑ Olli Waris: Minä en väisty!. Iltalehti, 2011, nro 30.4..
  4. ↑ a b c Sinnemäki, Anni: Anni Sinnemäki annisinnemaki.net. Viitattu 12.10.2013.
  5. ↑ Villa, Janne: Sinnemäen kapinasukupolven sovinto. Hengellinen kuukauslehti, 1999, nro 7. Arkistoitu sivu. Viitattu 7.9.2015.
  6. ↑ a b Laitinen, Kikka: Anni Sinnemäki – mestarisnaisia. Selvis, 2002, nro 3. Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.9.2015.
  7. ↑ Anni Sinnemäen lukupiirin keskustelu Jonathan Franzenin Alkuvoimista (Arkistoitu sivu) 15.6.2006. WSOY. Arkistoitu 30.12.2006. Viitattu 19.11.2013.
  8. ↑ Sinnemäki, Anni: Hyvä 18-vuotias Anni. Trendi, 2007, nro 11, s. 56.
  9. ↑ a b c d Kemppainen Jouni K. & Miettinen, Anssi: Viimeistä päivää. Kuukausiliite, kesäkuu 2005, s. 48–53. Helsingin Sanomat.
  10. ↑ Leppä, Asta: ”En ole menettänyt mitään lapsen vuoksi”. Anna, 31.7.2003, nro 31, s. 28.
  11. ↑ Kaartamo, Outi: Lukiolaisäiti Anni Sinnemäen Siiri-tytär on jo yliopisto-opiskelija Kuukausiliite. 7.9.2013. Helsingin Sanomat. Viitattu 12.10.2013.
  12. ↑ Knuuti, Samuli: Kuningas Koskinen. City-lehti, 1999, nro 5. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.7.2008.
  13. ↑ Grahn, Malin & Lönnblad, Antti: Haastattelussa Anni. Minervan pöllö, 2003, nro 2. Dilemma ry. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.7.2008.
  14. ↑ Kun Orimattilassa ammuttiin aktivisteja, Anton Monti heräsi toimimaan – Anni Sinnemäen nykyinen mies laati vuosien ajan strategioita suomalaisille suoran toiminnan liikkeille Helsingin Sanomat. 3.2.2018. Viitattu 3.2.2018.
  15. ↑ Anni Sinnemäki naimisiin: "Naimalakko katkesi mun osalta! Iltalehti. 8.3.2012. Viitattu 5.3.2014.
  16. ↑ Anni Sinnemäki kertoi Facebookissa saaneensa vauvan Iltasanomat.fi. 24.7.2012. Viitattu 29.7.2012.
  17. ↑ a b Ehdokkaiden äänet – Koko maa Vaalit. 30.5.2014. Viitattu 4.6.2014.
  18. ↑ a b Luettelo ehdokkaista vaalipiireittäin ja puolueittain, myös heidän äänimääränsä ja vertauslukunsa (Tilastokeskus 1999)
  19. ↑ a b Uusi eduskunta HS Verkkoliite. 2003. Helsingin Sanomat. Viitattu 2.2.2009.
  20. ↑ a b Vahvistettu tulos. Kaikkien ehdokkaiden äänimäärät ja vertausluvut vaalipiireittäin ja puolueittain eduskuntavaaleissa 2007 (Tilastokeskus 28.3.2007)
  21. ↑ Valitut ehdokkaat Helsingin vaalipiiri Vaalit. 13.5.2011. Viitattu 11.10.2013.
  22. ↑ a b Kunnallisvaalit 2004 – Tulospalvelu HS Verkkoliite. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 29.10.2008. Viitattu 19.7.2008.
  23. ↑ Valitut ehdokkaat Helsinki Vaalit. 17.11.2008. Viitattu 11.10.2013.
  24. ↑ Valitut ehdokkaat Helsinki Vaalit. 14.6.2013. Viitattu 11.10.2013.
  25. ↑ a b Valitut - Helsinki 13.4.2017. Oikeusministeriö. Viitattu 29.4.2017.
  26. ↑ https://tulospalvelu.vaalit.fi/KV-2021/fi/val091.html | Nimeke = Valitut - Helsinki | Ajankohta = 13.6.2021 | Julkaisija = Oikeusministeriö | Viitattu = 22.6.2021}}
  27. ↑ a b c Kemppainen, Jouni K.: Anni. Kuukausiliite, 2001, nro 2, s. 51–54. Helsingin Sanomat.
  28. ↑ a b Luoma, Marja-Terttu: Anni yllättyi itsekin. Seura, 1999.
  29. ↑ Yliluoma, Susanna: Anni Sinnemäen särmät koetuksella. Iltalehti, 15.4.2000.
  30. ↑ a b Valkama, Heikki: Mitä Anni ajattelee tänään. Ylioppilaslehti, 28.5.1999, nro 10. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.11.2013.
  31. ↑ Lakialoite 134/2000: Laki siviilipalveluslain muuttamisesta 10.10.2000. Eduskunta. Viitattu 19.11.2013.
  32. ↑ Kallioniemi, Eija: Puhemies Uosukainen nuhteli Sinnemäkeä puhelimitse. Ilta-Sanomat, 16.–17.12.2000.
  33. ↑ Sormimerkki toi nuhteet Sinnemäelle. Aamulehti, 16.12.2000.
  34. ↑ Hedelmöityshoitoa myös lesbopareille Ilta-Sanomat. 13.10.2006. Viitattu 12.10.2013.
  35. ↑ Anni Sinnemäki aloitti työministerinä (Arkistoitu sivu) HS.fi. 26.6.2009. Arkistoitu 29.4.2013. Viitattu 26.6.2009.
  36. ↑ Tutkimus: Bioenergiassa merkittävät työllistämismahdollisuudet Työ- ja elinkeinoministeriö. 16.2.2010. Viitattu 11.10.2013.
  37. ↑ Sinnemäki lakonaikaisesta työstä: "Hyvin valitettavaa" Yle Uutiset. 15.4.2010. Viitattu 11.10.2013.
  38. ↑ Koko maa - Uusi eduskunta 20.4.2011. Yle. Viitattu 24.6.2011.
  39. ↑ Baraka, Josefiina: Anni Sinnemäeltä jättisijoitus vaalikassaan: Yli 40 000 euroa omasta pussista Iltalehti. 15.4.2011. Viitattu 19.11.2013.
  40. ↑ Varpela, Valtteri: Näillä kansanedustajilla on eniten sairauspoissaoloja Ilta-Sanomat. 4.10.2012. Viitattu 11.10.2013.
  41. ↑ Cortés, Sanna: Johanna Sumuvuori palaa eduskuntaan Sinnemäen tilalle Yle Uutiset. 26.11.2014. Viitattu 27.11.2014.
  42. ↑ a b Heinonen, Riikka: Anni Sinnemäki – Kulttuuri tekee kaupungista viihtyisän Avaalehti. 18.9.2008. Viitattu 2.2.2009.
  43. ↑ Helsinki – Helsinki – Ehdokkaat äänimäärän mukaan Yle.fi – Vaalit 2008 tulospalvelu. 30.10.2008. YLE. Viitattu 10.12.2008.
  44. ↑ Helsingin vihreät luottamushenkilöt valittu 16.12.2008. Helsingin Vihreät. Viitattu 12.10.2013.
  45. ↑ Yle: Helsingin vaalipiiri - ääniharavat Yle.fi. 1.11.2012. Viitattu 3.11.2012.
  46. ↑ Säätiöissä ja osakeyhtiöissä Helsingin Vihreät. Viitattu 11.10.2013.
  47. ↑ Maakuntavaltuuston jäsenet 2013–2016 Uudenmaan liitto. 11.10.2013. Viitattu 11.10.2013.
  48. ↑ Laitinen, Joonas: Vihreiden yllätysehdokas Anni Sinnemäki pyrkii Helsingin kakkospomoksi HS.fi. 7.11.2014. Viitattu 7.11.2014.
  49. ↑ Laitinen, Joonas: Politiikka ratkaisi Anni Sinnemäen valinnan HS.fi. 26.11.2014. Viitattu 27.11.2014.
  50. ↑ Nironen, Saija: Helsingin uusi apulaiskaupunginjohtaja on Anni Sinnemäki: "Minulla on hyvä yhteistyömaine" Yle Uutiset. 26.11.2014. Viitattu 26.11.2014.
  51. ↑ Anni Sinnemäki valittiin vihreiden pormestariehdokkaaksi Helsingissä iltalehti.fi. Viitattu 2.2.2017.
  52. ↑ https://tulospalvelu.vaalit.fi/KV-2021/fi/val091.html
  53. ↑ Kuka? Anni Sinnemäki (Arkistoitu sivu) HS.fi. 30.1.2009. Arkistoitu 15.10.2013. Viitattu 7.9.2015.
  54. ↑ Tehtävänä reilu muutos Vihreät – De Gröna. Viitattu 12.10.2013.
  55. ↑ Vihreän liiton työryhmät (Työryhmät kaudella 2005–2007) Vihreät – De Gröna. Viitattu 19.7.2008.
  56. ↑ Anni Sinnemäki valittiin vihreiden puheenjohtajaksi HS.fi. 16.5.2009. Helsingin Sanomat. Viitattu 16.5.2009.
  57. ↑ Puheenjohtajaehdokas Sinnemäki: Vihreille 20 eduskuntapaikkaa HS.fi. 29.1.2009. Helsingin Sanomat. Viitattu 29.1.2009.
  58. ↑ Ville Niinistö: Ympäristöministerin salkku kiinnostaa HS.fi. 11.6.2011. Helsingin Sanomat. Viitattu 24.6.2011.
  59. ↑ Vihreiltä nimekäs lista: Kasvi ja Cronberg eurovaaleihin Uusi Suomi. 29.10.2013. Viitattu 29.10.2013.
  60. ↑ Anni Sinnemäki Megapolis 2021. 2006. Dodo. Viitattu 2.2.2009.
  61. ↑ Sirén, Juhani & Karhunen, Anna: Nuoret suuret suomalaiset top 50. (3. Anni Sinnemäki, 32, Vihreiden kansanedustaja, runoilija) City, 2006, nro 12. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 5.2.2009.
  62. ↑ Täysistunnon pöytäkirja PTK 28/2003 vp 27.5.2003. Eduskunta. Viitattu 7.9.2015.
  63. ↑ Täysistunnon pöytäkirja PTK 49/2007 vp Eduskunta. 18.9.2007. Viitattu 11.10.2013.
  64. ↑ Täysistunnon pöytäkirja PTK 133/2006 vp Eduskunta. 14.12.2006. Viitattu 11.10.2013.
  65. ↑ Sinnemäki, Anni: Avainsana-arkisto: metsät Anni Sinnemäen verkkosivut. Viitattu 11.10.2013.
  66. ↑ Sinnemäki, Anni: Lasten luokkayhteiskunta on purettava Vihreät De Gröna. 2.6.2006. Viitattu 11.10.2013.
  67. ↑ Sinnemäki, Anni: Avainsana-arkisto: maahanmuutto Anni Sinnemäen verkkosivut. Viitattu 11.10.2013.
  68. ↑ Sinnemäki, Anni: Avainsana-arkisto: verotus Anni Sinnemäen verkkosivut. Viitattu 11.10.2013.
  69. ↑ Kilometrikorvaus on korvaus, ei palkan lisä. Kaleva, 10.8.2010. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 10.8.2010.
  70. ↑ https://yle.fi/uutiset/3-11977069
  71. ↑ https://www.uusisuomi.fi/uutiset/apulaispormestari-anni-sinnemaelle-ei-syytetta/31a62170-7876-4cde-a51e-2fb80127447c
  72. ↑ Sokeana hetkenä Nemo. Viitattu 7.9.2015.
  73. ↑ Kervinen, Elina: Anni Sinnemäki: Hittilistoilta eduskuntaan. Ylioppilaslehti, 10.12.2004, nro 18. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.7.2008.
  74. ↑ a b Paakkulainen, Erkki: Kohtaaminen kellon alla (osa 1). Kumppani, 1999, nro 2. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 11.10.2013.
  75. ↑ Kartastenpää, Tero: Naisten mies. Image, 2012, nro 8. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 11.10.2013.
  76. ↑ Sinnemäki Anni Milja Maaria Suomen äänitearkisto. Viitattu 11.10.2013.
  77. ↑ de Camp, Walter: Kerkko ja Anni! City-lehti, 2002, nro 8. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.7.2008.
  78. ↑ Järvinen, Jami: Kerkko Koskinen Kollektiivi: Kuin raaempi, brutaalimpi ja seksikkäämpi Ultra Bra Rumba. 25.8.2012. Viitattu 11.10.2013.
  79. ↑ Kollektiivi 2 Fono.fi – Äänitetietokanta. Viitattu 11.10.2014.
  80. ↑ Räsänen, Auli & Backström, Nico: Miehille, rakkaudella Miesväki sai koreografi Hanna Brotherukselta vinhan pystin. Helsingin Sanomat, 20.10.1997. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 12.10.2013.
  81. ↑ Räsänen, Auli: Hanna Brotheruksen tanssiraportti vanhusten hoidosta. Helsingin Sanomat, 4.9.1999. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 12.10.2013.
  82. ↑ Yli-Honko, Karoliina: Kukaan ei tiedä (Hanna Brotherus), ensi-ilta 3.3.2005, Zodiak, Helsinki Liikekieli.com. 9.3.2005. Viitattu 12.10.2013.
  83. ↑ Musiikkia elokuvasta Onnen varjot Kansallisen audiovisuaalisen arkiston kirjaston tietokanta. Viitattu 11.10.2013.
  84. ↑ Minä rakastan sinua mutten toimiasi Fono.fi – Äänitetietokanta. Viitattu 11.10.2013.
  85. ↑ Uimonen, Anu: Haaveista on tullut totta. Helsingin Sanomat, 8.11.2003. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.7.2008.
  86. ↑ Sokeana hetkenä. Nemo, 2003. ISBN 952-5180-17-4
  87. ↑ Kuosmanen, Ilkka: Runoilijan Helsinki on hauraita idyllejä ESS.fi. 4.2.2009. Viitattu 12.10.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Anni Sinnemäki.
Edeltäjä:
Tarja Cronberg 		Vihreän liiton puheenjohtaja
2009–2011 		Seuraaja:
Ville Niinistö
Edeltäjä:
Tarja Cronberg 		Suomen työministeri
2009–2011 		Seuraaja:
Lauri Ihalainen
Vihreän liiton kansanedustajat
Helsingin vaalipiirin kansanedustajat 2007–2011
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Anni_Sinnemäki&oldid=22757365”