Karjalan tasavalta

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Venäjän-Karjala)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Karjalan tasavalta
Республика Карелия
Karjalan tazavaldu
Karjalan tazovaldkund
Lippu
Lippu		 Vaakuna
Vaakuna
Karjalan tasavallan sijainti Venäjän federaatiossa
Karjalan tasavallan sijainti Venäjän federaatiossa

Koordinaatit: 63°49′N, 33°00′E

Valtio Venäjä Venäjä
Autonominen tasavalta 13. marraskuuta 1991
Hallinto
 – hallinnollinen keskus Petroskoi (261 987 as.)[1]
 – suurin kaupunki Petroskoi
 – presidentti Artur Parfjontšikov v.t.[2]
 – pääministeri Aleksandr Tšepik
Pinta-ala  ([3]) 180 500 km²
Väkiluku (2010)  ([1]) 643 548
 – väestötiheys 3,6 as./km²
BKT (2010) 127 733,8 milj. RUB[4]
 – asukasta kohti 198 484 RUB,
noin 4 862 EUR[5]
Aikavyöhyke UTC+3 (MSK)[6][7]
Symbolit
 – lippu Karjalan tasavalta Karjalan tasavallan lippu
 – vaakuna Karjalan tasavallan vaakuna
 – kansallislaulu Kotimaamme Karjala!
Lyhenteet
 – rekisterikilven tunnus 10
 – ISO 3166 RU-KR
gov.karelia.ru/gov/index_f.html

Karjalan tasavalta (ven. Респу́блика Каре́лия, Respublika Karelija, karjalaksi Karjalan tazavaldu, vepsäksi Karjalan Tazovaldkund, lyydiksi Karjalan tazavald) on Venäjän federaatioon kuuluva autonominen tasavalta Luoteis-Venäjällä, Suomen itäpuolella. Tasavallasta voidaan käyttää myös nimitystä Venäjän Karjala.[8]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Karjalan historia, Karjalan työkansan kommuuni, Karjalan autonominen sosialistinen neuvostotasavalta ja Karjalais-suomalainen sosialistinen neuvostotasavalta

Karjalaisen kansan asuttama alue oli keskiajalta saakka Novgorodinmaan sekä sittemmin Venäjän tsaari- ja keisarikunnan hallinnassa. Laatokan pohjois- ja länsipuolinen osa (Käkisalmen lääniä) kuului Ruotsiin vuosina 1580–1595 ja 1617–1710.

Keväällä 1917 Nikolai II luopui Venäjän keisarin vallasta. Kun hänen seuraajansa ei ottanut tehtävää vastaan, siirtyi keisarinvalta Venäjän valtiopäiville, valtakunnanduumalle, mitä edusti toimeenpanovaltana Venäjän väliaikainen hallitus. Vuonna 1920 vallan kaappasivat bolševikkien johtama Venäjän sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta, mikä Pohjois-Venäjän interventiosta johtuvien taistelujen jälkeen perusti kesällä 1920 Aunuksen ja Arkangelin kuvernementtien karjalaisten asuttamalle seudulle Karjalan työkansan kommuunin.

Karjalan työkansan kommuuni oli ensimmäinen nimenomaan Itä-Karjalan käsittänyt hallintoyksikkö Venäjän historiassa. Työkommuunin nimeksi tuli vuonna 1923 Karjalan autonominen sosialistinen neuvostotasavalta.[9][10] Vuonna 1923 käynnistyivät myös pakkotyöleirit, joista suurimmalla, esimerkiksi Vienanmeren–Itämeren kanavan rakennustyön toteuttaneella ojennustyöleirillä (Belomoro-Baltiski ITL, vuodet 1931–1941) oli samanaikaisesti jopa 107 900 vankia.[11][12][13] Nimessä autonominen tarkoitti sitä, että se ei ollut 30. joulukuuta 1922 perustetun Neuvostoliiton täysjäsen, vaan osa Venäjän sosialistista federatiivista neuvostotasavaltaa bolshevikkien yleisen kansallisuuspolitiikan toteuttajana Venäjällä.

Suomalaisten heimosodat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tätä ennen vuonna 1918 osana heimosotia suomalainen vapautusretkikunta johtajanaan everstiluutnantti Carl Wilhelm Malmi ylitti joukkoineen rajan Raatteen kylässä 21. maaliskuuta. Rajakylissä ja Vuokkiniemellä he kohtasivat hämmentyneen kansan, joka otti aseiden kanssa saapuneet vapauttajat vastaan epäluuloisena. Alueella pidettiin kyläkokouksia, joissa heimosoturien valistusupseerit julistivat heimoveljeyttä. Odotettua karjalaisten kansannousua ei tapahtunut.[14]

Karjalais-suomalainen sosialistinen neuvostotasavalta 1940

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodassa Suomelta luovutetun Karjalan mukaan liittämisen seurauksena alue muutettiin vuonna 1940 Karjalais-suomalaiseksi sosialistiseksi neuvostotasavallaksi. Jatkosodan jälkeen vuonna 1944 tämän neuvostotasavallan rajoja muutettiin niin, ettei se ulottunut enää Suomenlahdelle. Karjalais-suomalainen SNT muutettiin Venäjän sosialistiseen federatiiviseen neuvostotasavaltaan kuuluneeksi Karjalan autonomiseksi neuvostotasavallaksi vuonna 1956.[9][15] Näin tavallaan mitätöityi talvisodasta alkanut ajatus, että Suomen tasavalta voidaan yhdistää Karjalais-suomalaiseen sosialistiseen neuvostotasavaltaan, mikä oli vuosina 1940–1956 täysivaltainen Neuvostoliiton jäsen, liittovaltiosubjekti.

Neuvostoliiton purkautumisen myötä 1991 autonominen sosialistinen neuvostotasavalta muuttui nimeltään Karjalan tasavallaksi, mikä on yksi Venäjän federaation osista, liittovaltiosubjekteista.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan 24. helmikuuta 2022 alkoi Karjalassa ilmetä pienimuotoista itsenäisyysliikehdintää siinä toivossa, että Venäjä hajoaa.[16]

Maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Näkymä Paanajärven kansallispuistosta: Pääjärveä 499 metriä korkealta Kivakkatunturilta katsoen.
Petroskoi, taustalla Ääninen
Lumivaara

Karjalan tasavalta rajoittuu idässä Vienanmereen ja Arkangelin alueeseen, etelässä Vologdan alueeseen, Ääniseen, Pietaria ympäröivään Leningradin alueeseen ja Laatokkaan, lännessä Suomeen sekä pohjoisessa Murmanskin alueeseen. Tasavallan pääkaupunki on Petroskoi.[3][17] Karjalan tasavaltaan kuuluvat Vienan Karjala ja Aunuksen Karjala.[8]

Pinta-alaltaan Karjalan tasavalta kattaa 180 500 neliökilometriä eli 1,06 % Venäjän federaation alueesta.[3] Tämä vastaa runsaan puolen Suomen kokoista aluetta. Tasavallan mitat ovat 660 kilometriä etelästä pohjoiseen ja 424 kilometriä lännestä itään. Tasavallalla on 723 kilometriä yhteistä rajaa Suomen kanssa. Sillä on noin 630 kilometriä rantaviivaa Vienanmerellä.[3]

Karjalan tasavaltaa kutsutaan toisinaan kallioiden, järvien ja metsien maaksi. Sanonta kuvaa hyvin tasavallan luonnon pääpiirteitä.[18] Tuntureista huomattavimpiin kuuluvat Nuorunen (576 m tai 576,7 m, tasavallan korkein huippu), Mäntytunturi (550 m), Sieppitunturi (537 m) ja Kivakkatunturi (499 m).[19][20][21] Metsät peittävät 54,5 %, vesistöt 23,2 % ja maatalousmaana on 1,1 % tasavallan alueesta. Metsävarojen kokonaismääräksi arvioidaan 933,7 miljoonaa kuutiota. Maaperän rikkauksia on paikallistettu 510 löydösalueelta, ja näiltä on löydetty 31 erilaista hyötymineraalia.[18]

Järviä tasavallassa on yli 60 000 ja jokia 27 000. Järvistä suurimmat ovat Laatokka (17 700 km²) ja Ääninen (9 900 km²), jotka ovat myös koko Euroopan suurimmat järvet.[3] Karjalan tasavaltaan luetaan 80 % Äänisen ja 40 % Laatokan vesipinta-alasta.[18] Joista suurimpiin kuuluvat Ääniseen laskevat Suoju, Suunujoki ja Vodla sekä Vienanmereen laskevat Koutajoki, Uikujoki ja Vienan Kemijoki.[3][18]

Karjalan tasavallan pääosan muodostavat etelässä Aunuksen ja pohjoisessa Vienan Karjalan maantieteellis-historialliset alueet. Näistä käytetään yhteisnimitystä Itä-Karjala. Tosin aivan pohjoisin Viena ja eteläisin Aunus eivät kuulu tasavallan alueeseen. Lisäksi tasavaltaan kuuluu kaakossa Äänisen itäpuolella sijaitseva Puudožin piiri. Lounaassa on Suomen toisessa maailmansodassa luovuttama Laatokan Karjala ja sen pohjoisosa Raja-Karjala ja luoteessa luovutettuihin alueisiin kuuluva Sallan–Kuusamon alueen eteläosa.[22][23][24]

Ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Syksyä Karjalan tasavallassa lokakuussa 2021

Karjalan tasavallan ilmastossa näkyy yhtäältä mantereisen ja toisaalta lauhkeamman atlanttisen ilmaston yhteisvaikutus.[25] Tasavallan vuotuinen keskilämpötila vaihtelee yli 50 vuoden (1951–2009) tarkastelussa pohjoisosien noin 0 celsiusasteesta eteläosien +2,6–+2,8 asteeseen, ja oli korkein Laatokan äärellä Sortavalassa +3,0 ja Valamossa +3,3.[26] Hieman lyhyemmän kauden 1961–1990 tilastoissa lounaisosan Sortavalan keskilämpötila oli +3,1, Petroskoin +2,5 ja Vienameren Kemin sataman +1,0 celsiusastetta. Keskimääräinen vuosisademäärä on enimmäkseen 400–650 millimetriä. Tasavallan eteläosassa sataa keskimäärin enemmän ja kylmemmässä pohjoisosassa vähemmän. Lisäksi sekä Laatokan että Äänisen koillispuolella on paikallinen runsaamman sateen vyöhyke.selvennä Esimerkiksi Sortavalan keskimääräinen vuosisademäärä oli 608,3, Petroskoin 585,2 ja Vienan Kemin 434,7 millimetriä.[27][28][29]

Vuosien 1951–2009 aikana tasavallan ilmaston arvioidaan lämmenneen 0,2–0,3 celsiusastetta.[26]

Petroskoin ilmasto Tam Hel Maa Huh Tou Kes Hei Elo Syy Lok Mar Jou Vuosi
Keskimääräinen päivälämpötila (°C)[30] −8,3 −6,8 −1,0 5,3 13,3 18,4 20,6 18,2 12,5 5,9 −0,4 −4,8
Vuorokauden keskilämpötila (°C)[28] −11,5 −9,9 −4,4 1,4 8,3 13,5 16,0 14,0 8,8 3,3 −2,5 −7,6 2,5
Keskimääräinen yölämpötila (°C)[30] −15,0 −13,1 −7,9 −2,2 3,6 8,8 11,6 10,3 5,6 0,8 −4,9 −10,8
Sademäärä (mm)[28] 30,4 23,2 32,0 35,3 40,5 59,9 70,5 83,5 70,3 54,0 44,6 41,2 585,2
Lähteet: 1) Gidromettsentr Rossii. Tiedot kaudelta 1961–1990.[30] 2) NOAA. Tiedot normaalikaudelta 1961–1990 sääasemalta 22820 Petrozavodsk.[28]

Tärkeimmät luonnonsuojelualueet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yli viisi prosenttia Karjalan tasavallan pinta-alasta on suojeltu. Tiiviimmin suojeltuja luonnonpuistoja ovat Kivatsun luonnonpuisto ja Kostamuksen luonnonpuisto sekä pieneltä osaltaan Kantalahden luonnonpuisto. Alueen kansallispuistoja ovat Paanajärven kansallispuisto, Vodlajärven kansallispuisto ja vuonna 2006 perustettu Kalevalan kansallispuisto. Muista suojelualueista keskeisimpiin lukeutuvat Valamon saariston luontopuisto, Kižin suojelualue ja Aunuksen rauhoitusalue.[31][32][33][34] Tammikuussa 2018 uutisoitiin Laatokan saariston kansallispuiston perustamisesta.[35][36][37]

Talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Lenta-kauppaketjun myymälä Petroskoissa.
    Lenta-kauppaketjun myymälä Petroskoissa.
  • Ruskealan marmorilouhos.
    Ruskealan marmorilouhos.
  • Suomen Petroskoin konsulaatti.
    Suomen Petroskoin konsulaatti.

Tasavallan bruttokansantuote

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän tilastokeskus Rosstatin vuoden 2010 tilastojen mukaan Karjalan tasavallasta kertyi 127,7 miljardia ruplaa eli 0,34 prosentin osuus Venäjän federaation bruttokansantuotteesta. Laskennallisesti jokainen Karjalan tasavallan asukas kerrytti bruttokansantuotetta 198 500 ruplaa eli noin 4 862 euroa vuodessa, mikä on 76 % Venäjän keskiarvotasosta.[1][4][5] Vuonna 2010 keskimääräinen kuukausipalkka oli 19 860 ruplaa eli 487 euroa.[5][18]

Vaikka Karjalan tasavallan talous on kasvanut, alueen suhteellinen merkitys Venäjän taloudelle pieneni vuosien 2000 ja 2010 välillä huomattavasti, koska vuonna 2000 tasavallan osuus oli 0,49 % Venäjän sen ajan BKT:stä (28,2 miljardia silloista ruplaa).[4]

Lokakuussa 2013 Helsingin Sanomat uutisoi, että Karjalan tasavallan talous heikentyy koko ajan, ja tasavalta elää käytännössä valtion tuella. Valtiolta saatujen lainojen määrän kerrottiin nousseen kesällä 2013 kaikkien aikojen ennätykseen, 11 miljardiin ruplaan eli yli 250 miljoonaan euroon.[38]

Luonnonvarat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tasavallan alueella on runsaasti metsävaroja ja maaperästä on löydetty monia mineraali- ja malmiesiintymiä. Maaperän mineraali- ja malmivarojen kehittämiseksi oli vuoden 2008 alkuun mennessä paikallistettu yhteensä 827 esiintymää, joista löytyi 27 erilaista hyötykaivannaista.[3][25][39]

Teollisuus ja elinkeinorakenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alueen teollisuus nojautuu metsä- ja kaivosteollisuuteen, koneenrakennukseen, sähköntuotantoon ja elintarviketeollisuuteen. Teollisuustuotannon määrä nousi 18,3 % vuosina 2005–2010. Erityisesti kasvoivat vuosina 2006–2010 kaivosteollisuus, paperimassan ja paperin tuotanto, liikennevälineiden ja laitteiden tuotanto, elintarviketuotanto ja sähkön, kaasun ja veden tuotanto.[18]

Tasavallan teollisuustuotannosta kaksi kolmasosaa menee vientiin. Eniten viedään massa- ja paperituotteita, puuta ja puunjalostustuotteita, alumiinia ja rautamalmia. Vuonna 2010 tasavallan ulkomaankaupan kokonaismäärä oli 1 823 miljardia USD. Suomen osuus on yli 20 % Karjalan tasavallan ulkomaankaupasta.[18]

Elinkeinorakenteessa merkittävimmät alat ovat tukku- ja vähittäiskauppa (32 %), prosessiteollisuus (21 %), energian, kaasun ja veden tuotanto ja jakelu (12,1 %) ja kaivosteollisuus (9,5 %).[18]

Karjalan tasavallassa on useita yhden tehtaan varassa eläviä kaupunkeja kuten Kontupohja ja Segeža. Molempien kaupunkien sellu- ja paperitehtaat ovat talousvaikeuksissa.[38]

Kansainvälisiä investointeja 2010-luvulla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karjalan tasavallassa toimii joitakin suomalaisia yrityksiä. Uistinvalmistaja Rapalalla on tuotantoa Sortavalan Helylässä. Stora Ensolla on saha Impilahdella.

2013 Petroskoihin avattiin brittien perustama Park Inn -hotelli.[38]

Väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katunäkymä Petroskoista
Vuokkiniemi
Karjalaista Spasskaja Guban kylää myöhäisellä marraskuussa

Vuoden 2013 alun asukasluvuksi Karjalan tasavallassa on arvioitu 636 932.[40] Alueen väestön katsotaan siis loivasti supistuneen vuoden 2010 väestönlaskennan jälkeen, jolloin asukasluku oli 643 548.[1]

Etniset ryhmät ja väkiluvun kehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karjalan työkommuuni oli perustamisensa jälkeen vuonna 1920 väestöltään (146 553 henkeä) vahvasti suomalais-karjalaisvoittoinen alue. Karjalaiset ja suomalaiset muodostivat yhteensä 61,4 prosenttia työkommuunin väestöstä, venäläisiä oli 37,4 prosenttia ja muita vain 1,2 prosenttia.[41]

Väestö kasvoi voimakkaasti ja väestösuhde muuttui jo 1920-luvulla venäläisvaltaiseksi. Oheinen taulukko esittää Karjalan tasavallassa ja sitä edeltäneessä Karjalan ASNT:ssa asuneen väestön etnisen jakauman kehityksen vuosien 1926–2010 väestönlaskentojen valossa. Prosenttiosuudet on laskettu kaikista väestönlaskentaan osallistuneista. Neuvostoliitossa harjoitettu kansallisuuspolitiikka karkotuksineen, sotavuodet ja sitä seurannut uudelleenasutus vaikuttivat myös Karjalan väestörakenteeseen merkittävästi. Esimerkiksi vuoden 1939 väestönlaskennan alueellisessa tarkastelussa näkyy vahvasti Belomoro-Baltiski ITL ja muiden ojennusleirien vaikutus seudulla. Suuri enemmistö Belomorskin ja Karhumäen piirien (sis. nykyinen Segežan piiri) asukkaista oli tätä perua, mikä muutti voimakkaasti alueen etnistä jakaumaa.[13][42][43]selvennä Vuosien 1939 ja 1959 välillä tehtiin laskentatuloksen vertailtavuuteen vaikuttavia aluemuutoksia. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuoden 2002 ja 2010 laskennoissa etnisen taustansa (kansallisuutensa) salanneiden määrä kasvoi suuresti neuvostoaikaan verrattuna.

Etninen ryhmä 1926 [44] 1939 [45] 1959 [46] 1970 [47] 1979 [48] 1989 [49] 2002 *** [50] 2010 [51][52]
Lkm % Lkm % Lkm % Lkm % Lkm % Lkm % Lkm % Lkm %
venäläiset 153 967 57,1 296 529 63,2 412 773 63,4 486 198 68,1 522 230 71,3 581 571 73,6 548 982 76,6 507 654 78,9
karjalaiset 100 781 37,4 108 571 23,2 85 473 13,1 84 180 11,8 81 274 11,1 78 928 10,0 65 651 9,2 45 570 7,1
valkovenäläiset 555 0,2 4 263 0,9 71 900 11,0 66 410 9,3 59 394 8,1 55 530 7,0 37 681 5,3 23 345 3,6
ukrainalaiset 708 0,3 21 112 4,5 23 569 3,6 27 440 3,8 23 765 3,2 28 242 3,6 19 248 2,7 12 677 2,0
suomalaiset 2 544 * 0,9 8 322 1,8 27 829 4,3 22 174 3,1 20 099 2,7 18 420 2,3 14 310 2,0 8 577 1,3
vepsäläiset 8 587 3,2 9 388 2,0 7 179 1,1 6 323 0,9 5 864 0,8 5 954 0,8 4 870 0,7 3 423 0,5
tataarit 198 0,1 3 088 0,7 2 692 0,4 2 603 0,4 2 609 0,4 2 992 0,4 2 629 0,4 1 888 0,3
puolalaiset 413 0,2 3 345 0,7 7 254 1,1 5 200 0,7 4 540 0,6 4 077 0,5 3 022 0,4 1 849 0,3
Muut kansallisuudet 1 981 0,7 14 280 3,0 12 658 1,9 12 878 ** 1,8 12 413 1,7 14 426 1,8 15 227 2,1 12 685 2,0
Kansallisuutensa ilmoittaneet 269 734 100,0 468 898 100,0 651 327 100,0 713 404 100,0 723 188 100,0 790 140 100,0 711 620 99,3 617 668 96,0
Ei ilmoittanut kansallisuuttaan - 0,0 - 0,0 19 0,0 47 ** 0,0 5 0,0 10 0,0 4 886 0,7 25 880 4,0
Tasavallan väestö yhteensä 269 734 --- 468 898 --- 651 346 --- 713 451 --- 732 193 --- 790 150 --- 716 281 --- 643 548 ---

*   Vuoden 1926 väestönlaskennan suomalaisiin on sisällytetty 2 327 suomalaista ja 217 "Leningradin seudun" suomalaista. 
**  Vuoden 1970 väestönlaskennan kohtaan "Ei ilmoittanut kansalaisuuttaan" on tässä merkitty 47 henkilöä, vaikka lähteessä luku sisälsi ihmisiä, joiden kansalaisuus oli jokin muu kuin valittavana olleet kansallisuudet.
***Vuoden 2002 laskennassa joihinkin taulukon luokkiin on sisällytetty joitain edustajia läheisistä etnisistä ryhmistä: esim. venäläisiin 28 kasakkaa ja 13 pomori, suomalaisiin 154 inkeriläisalueiden suomalaista ja tataareihin 1 siperian tataari.

Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan Karjalan tasavallassa asui 643 548 henkeä.[1] Kansallisuutensa kertoneista asukkaista venäläisiä 82,2 % ja karjalaisia 7,4 % eli 45 570 henkeä. Tasavallan väkiluku pieneni edelliseen, vuoden 2002 väestönlaskentaan nähden lähes 50 000, sillä edellisessä laskennassa asukkaita oli 716 281.[50] Erityisen paljon väheni kansallisuudeltaan karjalaisten määrä, joka putosi 20 081 hengellä.[52]

Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan Venäjän Karjalan asukkaista lähes kaikki eli 99,3 % osasi venäjää. 35 100 henkeä (4,9 %) osasi tuolloin karjalaa, 22 800 (3,2 %) suomea ja 2 300 (0,3 %) vepsää. Karjalaisista 31 800 (48,4 %) puhui karjalaa, suomalaisista 5 800 (40,8 %) suomea ja vepsäläisistä 1 800 (38,0 %) vepsää. Suomea taisi myös 9 200 karjalaista ja 7 000 venäläistä.[50][53]

Aleksanteri Nevskin katedraali (1828–1832) Petroskoissa on Venäjän ortodoksisen kirkon Petroskoin ja Karjalan hiippakunnan pääpyhäkkö.

Joillakin Vienan alueilla karjalaisia on melkein sata prosenttia väestöstä.selvennä Siellä puhuttava varsinaiskarjalan kieli eroaa huomattavasti aunuksenkarjalan kielestä. Aunuksen väestöstä on noin kuusikymmentä prosenttia karjalaisia.lähde?

Uskonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2012 julkaistun laajan, Venäjän uskontoja kartoittaneen Arena-tutkimuksen mukaan Karjalan tasavallan väestöstä oli:[54][55][56]

Kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[34]

Kieli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karjalan kielen hajanaisuuden, eri murteiden ja jopa eri kieliksi laskettavien muotojen vuoksi yhteisen kirjakielen luomisessa ei ole onnistuttu, ja vuonna 1998 laki karjalan kielen virallistamisesta hylättiin täpärästi. Venäjän federaation laki vuodelta 2004 takaa oikeuden ”karjalan, vepsän ja suomen kielen vapaaseen valintaan ja käyttämiseen kanssakäymisessä, kasvatuksessa, opetuksessa ja luomistyössä”. Karjalan tasavallassa karjalan kieltä opiskelee noin 2 000–3 000 lasta, ja suomea noin 10 000. Tasavallassa on käyty keskustelua suomen kielen käytön lisäämisestä, karjalan rinnalla tai jopa sen kustannuksella.lähde? Karjala on ainoa Venäjän tasavalta, jossa alkuperäiskansan kielellä ei ole virallista asemaa.[57]

Media

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Karjalan tasavallan joukkotiedotusvälineet

Petroskoissa ilmestyy viikoittain suomenkielinen sanomalehti Karjalan Sanomat, jonka päätoimittaja on Mikko Nesvitski[41], sekä kulttuuriaikakauslehti Carelia, jonka päätoimittaja on Armas Mašin. Osa Carelia-lehden aineistosta on karjalan ja vepsän kielellä ja inkerin murteella. Lehtiä kustantaa Periodika-kustantamo. Lisäksi kustantamo julkaisee Vienan Karjala -lehteä, karjalan- ja vepsänkielistä Oma Mua -lehteä, vepsänkielistä Kodima-lehteä ja lastenlehti Kipinää.[58]

Karjalan TV- ja radioyhtiöllä (GTRK Karelija) on sekä venäjän että suomen-, karjalan- ja vepsänkieliset toimitukset, jotka tuottavat ohjelmia näillä kielillä. Karjalan TV:n lähetykset ovat nähtävissä Rossija 1- ja Rossija 24 -televisiokanavilla. Vastaavasti Karjalan Radion lähetykset ovat kuultavissa Radio Rossii -radiokanavalla.

Paikallisia TV-ohjelmia lähettää myös Respublika-uutistoimistoon kuuluva Sampo TV 360°-televisiokanava OTR-kanavalla (Obštšestvennoje Televidenije Rossii).[59] Sekä Karjalan TV:n että Sampo TV 360°:n lähetykset tapahtuvat Karjalan tasavallan laajuisesti digi-tv:n ykköskanavanipussa (RTRS-1).

2000-luvun alussa sananvapautta rikottiin kaikkialla Venäjällä, mutta tilanne vaihteli suuresti alueittain. Heikointa se oli suomalais-ugrilaisissa tasavalloissa, myös Karjalan tasavallassa.[60]

Maailmanperintökohde Kižin pogosta vetää tuhansia matkailijoita vuosittain
Vepsäläisen kulttuurin kansatieteellinen museo, Soutjärvi
Santtu Karhu & Talvisovat soittaa karjalaista etnorockia

Maailmanperintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulttuurihistoriallisia kohteita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjastoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teattereita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kansallinen teatteri, Petroskoi
  • Venäläinen draamateatteri, Petroskoi
  • Luova Paja, Petroskoi
  • Valtiollinen nukketeatteri, Petroskoi
  • Valtiollinen musiikkiteatteri, Petroskoi
  • Čičiliusku

Museoita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulttuuriryhmiä, yhtyeitä, taiteilijoita, tutkijoita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maastohiihdon olympiavoittajat Fjodor Terentjev, Jevgenija Medvedeva-Arbuzova ja Larisa Lazutina syntyivät Karjalan tasavallan alueella. Muita tasavallassa syntyneitä olympiamitalisteja ovat telinevoimistelija Tamara Manina, ampumahiihtäjä Vladimir Dratšov, soutaja Nikolai Aksjonov ja pikaluistelija Sergei Hlebnikov, ja muita alueella syntyneitä urheilijoita ovat muun muassa käsipalloilija Timur Dibirov, jalkapalloilija Denis Zubko, keihäänheittäjä Andrei Morujev ja telinevoimistelija Aleksandr Balandin.lähde?

Petroskoilainen jalkapalloseura Karjala pelaa Venäjän 2. divisioonan länsilohkossa.lähde?

Hallinto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tasavaltaa johtaa Karjalan tasavallan päämies ja pääministeri. Tasavallan lakia säätävä elin on nimeltään Lainsäädäntökokous. Siihen kuuluu 57 vaaleilla valittua kansanedustajaa. Lainsäädäntökokous on kaksikamarinen, osia kutsutaan nimellä Tasavallanhuone ja Edustajainhuone. Tasavallanhuoneen edustajat ovat päätoimisia kansanedustajia, eivätkä he saa tehdä muuta työtä. Edustajainhuoneen jäsenet ovat puolestaan vapautettuja päätoimestaan vain istuntojen ajaksi.lähde?

Paikallishallinnollinen jako

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Karjalan tasavallan hallinnollinen jako

Karjalan tasavalta on jaettu paikallishallinnon ylemmällä tasolla 18 piiriin, joista kaksi on kaupunkipiiriä ja 16 kunnallispiiriä.[63][64] Piirit on pääsääntöisesti nimetty hallintokeskuksensa mukaan. Piirien rajat ja hallintokeskukset on esitetty oheisessa kartassa. Poikkeuksena nimeämisessä on Äänisen länsirannalla ja Petroskoin ympärillä sijaitseva Äänisenrannan piiri, jonka hallintokeskuksena toimii Petroskoi. Tasavallan piirit ovat:

Kaupunkiasutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Karjalan tasavallan kaupungit ja piirit
Karjalan tasavallan kartta.

Suurin osa Karjalan tasavallan väestöstä, noin 75 prosenttia, asuu nykyisin kaupungeissa tai kaupunkiasutuksissa. Näiden taajamien asukasluku vuodelta 2010 ja sijainti käyvät ilmi oheisesta taulukosta ja kartasta. Omana kaupunkipiirikuntansa muodostavat kaupungit eli Petroskoi ja Kostamus on esitetty vahvennettuna.[63][64][65]:

Kaupunki tai kaupunkiasutus Nimi kyrillisenä, venäjäksi Piiri Asukkaita
Petroskoi Петрозаводск, Petrozavodsk Petroskoin kaupunkipiiri 263 540
Kontupohja Кондопога, Kondopoga Kontupohjan piiri 32 978
Segeža Сегежа, Segeža Segežan piiri 29 660
Kostamus Костомукша, Kostomukša Kostamuksen kaupunkipiiri 28 433
Sortavala Сортавала, Sortavala Sortavalan piiri 19 215
Karhumäki Медвежьегорск, Medvežjegorsk Karhumäen piiri 15 536
Kemi Кемь, Kem Kemin piiri 13 061
Pitkäranta Питкяранта, Pitkjaranta Pitkärannan piiri 11 484
Belomorsk Беломорск, Belomorsk Belomorskin piiri 11 217
Suojärvi Суоярви, Suojarvi Suojärven piiri 9 763
Puudosi tai Puutoinen Пудож, Pudož Puudožin piiri 9 698
Aunuksenkaupunki tai Aunus Олонец, Olonets Aunuksen kansallinen piiri 9 060
Vojatšu Надвоицы, Nadvoitsy Segežan piiri 8 380
Lahdenpohja Лахденпохья, Lahdenpohja Lahdenpohjan piiri 7 818
Louhi Лоухи, Louhi Louhen piiri 4 778
Pinduinen Пиндуши, Pinduši Karhumäen piiri 4 599
Uhtua (Kalevala) Калевала, Kalevala Kalevalan kansallinen piiri 4 529
Prääsä Пряжа, Prjaža Prääsän kansallinen piiri 3 675
Mujejärvi Муезерский, Mujezerski Mujejärven piiri 3 328
Värtsilä Вяртсиля, Vjartsilja Sortavalan piiri 3 081
Tšuuppa Чупа, Tšupa Louhen piiri 2 923
Helylä Хелюля, Heljulja Sortavalan piiri 2 793
Poventsa Повенец, Povenets Karhumäen piiri 2 209
Pääjärvi Пяозёрский, Pjaozerski Louhen piiri 2 099

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki (Venäjän federaation tilastovirasto), www.gks.ru: Vserossijskaja perepis naselenija 2010. Tom 1. Tšislennost i razmeštšenije naselenija. (Koko Venäjän kattava väestönlaskenta 2010. Osa 1. Väestön lukumäärä ja jakauma. Taulukko 11 (MS Excel-taulukko)) 2012. Moskva: ИИЦ «Статистика России». Arkistoitu 15.3.2013. Viitattu 28.1.2010. (venäjäksi)
  2. ↑ Päämies, Virallinen Karjala (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. ↑ a b c d e f g Republic of Karelia – General information 2004. ZAO Kommersant Publishing House, kommersant.com. Viitattu 11.5.2013. (englanniksi)
  4. ↑ a b c Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki (Venäjän federaation tilastovirasto), www.gks.ru: Valovoi regionalnyi produkt po subjektam Rossijskoi federatsii v 1998-2010 gg. (v tekštših tsenah; millionov rublei) (Venäjän federaation eri subjektien aluellinen BKT (MS Excel-taulukko)) 12.4.2012. Moskova: ИИЦ «Статистика России». Arkistoitu 19.6.2012. Viitattu 28.1.2013. (venäjäksi)
  5. ↑ a b c Euro exchange rates RUB (Euroopan keskuspankin vaihtokurssi 40,8200 RUB/EUR) Kurssimuunnos käyttäen vuoden lopun kurssia 2010-12-31. European Central Bank, ecb.int. Viitattu 28.1.2013. (englanniksi)
  6. ↑ Nurminen, Jussi: Venäjä siirtyy ikuiseen talviaikaan Yle uutiset. 1.7.2014. Yleisradio. Viitattu 26.10.2014.
  7. ↑ Vladimir Putin signed the Federal Law On Amendments to the Federal Law "On the calculation of time" 22.7.2014. worldtimezone.com. Viitattu 26.10.2014. (englanniksi)
  8. ↑ a b Karjala – kieli, murre ja paikka Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 12.6.2024.
  9. ↑ a b Karelskaja Avtonomnaja Sovetskaja Sotsialistitšeskaja Respublika (Suuren neuvostotietosanakirjan (BSE) (1969—1978) artikkelin verkkoversio) dic.academic.ru. Viitattu 13.5.2013. (venäjäksi)
  10. ↑ Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 895. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2
  11. ↑ Karta GULAGa (GULAG-leirien klikattava sijaitikartta Arkangelin, Murmanskin ja Vologdan alueilla, Karjalassa, Nenetsiassa ja Komissa (1923–60). Memorial-järjestön sivustolla on vastaavia karttoja muista entisen Neuvostoliiton osista.) Neuvostoliiton vankileirien hakemisto. Ihmisoikeusjärjestö Memorial, memo.ru. Viitattu 13.5.2013. (venäjäksi)
  12. ↑ Solovetsski ITL OGPU (NKVD:n vuosina 1923–1931 toimineen Solovetsski ITL OGPU (Solovetskije lagerja osobogo naznatšenija, Solovetski lager prinuditelnyh rabot osobogo naznatšenija OGPU, SLON, Solovetskije i Karelo–Murmanskije lagerja, SKMITL) -ojennustyöleirin tietoja. Tällä leirillä oli aluksi (09/1923) yhteensä 3049 vankia, mutta 01/1931 heitä oli 71 800 henkeä.) Neuvostoliiton vankileirien hakemisto. ihmisoikeusjärjestö Memorial, memo.ru. Viitattu 5.3.2013. (venäjäksi)
  13. ↑ a b Belomoro–Baltiski ITL (NKVD:n vuosina 1931–1941 toimineen Belomoro–Baltiski ITL (Belomorsko–Baltiski ITL, BelBaltlag, BBL) -ojennustyöleirin tietoja. Tällä Solovetski ITL OGPU:n jatkeeksi perustetulla Vienanmeren–Itämeren leirillä oli jopa 107 900 vankia (12/1932). Vuoden 1939 alussa leirillä oli 86 567 henkeä.) Neuvostoliiton vankileirien hakemisto. ihmisoikeusjärjestö Memorial, memo.ru. Viitattu 5.3.2013. (venäjäksi)
  14. ↑ Vaara, Pekka: Miksi Viena ei noussut vuonna 1918? Uutisčuppu - Uudisčuppu. 29.5.2022. Viitattu 18.6.2023.
  15. ↑ 16. heinäkuuta 1956 heninen.net. Viitattu 18.1.2022.
  16. ↑ Stasevskij, Justas: Hajoaako Venäjä? Näin uskoo Suomessa asuva mies, joka ajaa itsenäistä Itä-Karjalaa Yle Uutiset. 17.6.2023. Viitattu 18.6.2023.
  17. ↑ Natsionalnyi Atlas Rossii v tšetyreh tomah. Tom 1. Obštšaja harakteristika territorii. DVD, OOO MediaHauz, Moskva, 2006.
  18. ↑ a b c d e f g h Economic development of the Republic of Karelia 2012. epublic of Karelia for investors, kareliainvest.ru/. Arkistoitu 1.9.2013. Viitattu 11.5.2013. (englanniksi)
  19. ↑ Paanajarvi national park – Nature European Commission & parks.karelia.ru. Arkistoitu 1.3.2012. Viitattu 23.5.2013. (englanniksi)
  20. ↑ Kivakkatunturi i Nuorunen 10online.ru. Viitattu 23.5.2013. (venäjäksi)
  21. ↑ topografinen karttalehti Q-36-XIII-2.htm (Kartalta löytyvät tuntureista Nuorunen, Mäntytunturi ja Kivakka) Karjalan tiedekeskus, Biologian instituutti, biology.krc.karelia.ru. Arkistoitu 22.12.2013. Viitattu 23.5.2013. (venäjäksi)
  22. ↑ Päätoim. Hakala, Matti: Suomalainen tietosanakirja 3, s. 297–298. Weilin+Göös, 1990. ISBN 951-35-4647-0
  23. ↑ Toim. Kuosmanen, Riitta-Liisa & Halinen, Ari: Facta Tietosanakirja, s. 455-456. WSOY, 2006. ISBN 951-0-31930-9
  24. ↑ Tietojätti 2000, s. 360 & 946. Helsinki: Gummerus, 1999. ISBN 951-20-5809-X
  25. ↑ a b General information about the Republic of Karelia (pdf) 2012. Republic of Karelia for investors, kareliainvest.ru/. Arkistoitu 22.12.2013. Viitattu 11.5.2013. (englanniksi)
  26. ↑ a b Regional Climate Chaneg (Karelia, Russia) (Lariza Nazarova) Environment. Technology. Resources, Proceedings of the 8th International Scientific and Practical Conference. Volume I1 ISBN 978-9984-44-071-2. 2011. Arkistoitu 22.12.2013. Viitattu 12.5.2013. (englanniksi)
  27. ↑ Station Name: Sortovala, WMO Station Number: 22802 noaa.gov. Viitattu 12.5.2013. (englanniksi)
  28. ↑ a b c d Station Name: Petrozavodsk, WMO Station Number: 22820 noaa.gov. Viitattu 12.5.2013. (englanniksi)
  29. ↑ Station Name: Kem (Port), WMO Station Number: 22522 (Säätilastot normaalikaudelta 1961–1990) noaa.gov. Viitattu 12.5.2013. (englanniksi)
  30. ↑ a b c Srednemesjatšnyje klimatšnyje dannyje dnja g. Petrozavodska Gidromettsentr Rossii, meteoinfo.ru. Viitattu 11.5.2013. (venäjäksi)
  31. ↑ OOPT Severo-Zapadnogo okruga (Luoteisen federaatiopiirin luonnonsuojelualueiden dynaaminen sijaintikartta) Venäjän suojelualueiden sivusto, oopt.info. Viitattu 11.5.2013. (venäjäksi)
  32. ↑ Kalevalan kansallispuisto Karjalan tasavalta, gov.karelia.ru/. Viitattu 11.5.2013. (suomeksi)
  33. ↑ Reserves, national and nature parks Karjalan tasavallan turismiportaali, ticrk.ru. Arkistoitu 16.1.2013. Viitattu 11.5.2013. (englanniksi)
  34. ↑ a b Karjalan tärkeimpiä nähtävyyksiä Karjalan tasavalta, gov.karelia.ru. Viitattu 11.5.2013. (suomeksi)
  35. ↑ Huotari, Veikko: Venäjä perusti kaksi uutta suojelualuetta Suomen rajan läheisyyteen (Arkistoitu kopio) 15.1.2018. Karjalainen, karjalainen.fi. Arkistoitu 25.2.2018. Viitattu 25.2.2018.
  36. ↑ Ladožskije šhery – Karta (Ладожские шхеры – Карта) (Suojelualueen zoomattava kartta. Huom. OOPT:n sivulla kuvataan noin 1000 km2 laajempaa ehdotettua tai suojavyöhykkeellistä tms suojelualuetta kuin mistä 15.1.2018 Suomessa uutisoitiin) OOPT Rossii (Venäjän suojelualueiden sivusto), oopt.aari.ru. Viitattu 25.2.2018. (venäjäksi)
  37. ↑ Ladožskije šhery – Ustanovotšnyje svedenija (Ладожские шхеры – Установочные сведения) (Suojelualueesta. Huom. OOPT:n sivulla kuvataan noin 1 000 km2 laajempaa ehdotettua tai suojavyöhykkeellistä tms suojelualuetta kuin mistä 15.1.2018 Suomessa uutisoitiin) OOPT Rossii (Venäjän suojelualueiden sivusto), oopt.aari.ru. Viitattu 25.2.2018. (venäjäksi)
  38. ↑ a b c Salovaara, Outi: Tausta (maksumuuri) Helsingin Sanomat. 4.10.2013. Viitattu 26.7.2020.
  39. ↑ Nature and Resources Potential 2012. epublic of Karelia for investors, kareliainvest.ru/. Arkistoitu 22.12.2013. Viitattu 11.5.2013. (englanniksi)
  40. ↑ Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki (Venäjän federaation tilastovirasto), www.gks.ru: Predvaritelnaja otsenka tšislennosti postojannogo naselenija na 1 janvarja 2013 goda i v srednem za 2012 god (tšelovek) 2013. Moskva: ИИЦ «Статистика России». Arkistoitu 25.12.2018. Viitattu 9.5.2013. (venäjäksi)
  41. ↑ a b Karjalan Sanomat / Yhteystiedot Karjalan Sanomat, www.karjalansanomat.ru. Viitattu 13.3.2020.
  42. ↑ Sorokski ITL (Soroklag, Soroko-Obozerski ITL) (Vuosina 1938-1942 toimineen Sorokski ITL (Soroklag, Soroko-Obozerski ITL) -ojennustyöleirin tietoja. Tällä myös Arkangelin alueella toimineella työleirillä oli vuoden 1939 alussa 17 458, mutta 1941 alussa jopa 52 379 vankia.) Neuvostoliiton vankileirien hakemisto. ihmisoikeusjärjestö Memorial, memo.ru. Viitattu 23.5.2013. (venäjäksi)
  43. ↑ Suni, L.V. et al.: Nationality composition of the population of Karelia by the census data of 1939 (Vertaa myös 1926 ja 1933 jakaumiin) Ethnic Demographic Atlas of the Baltic Finnish Peoples of the Republic of Karelia. 1998. soros.karelia.ru. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 23.5.2013. (englanniksi)
  44. ↑ demoscope.ru: Vsesojuznaja perepis naselenija 1926 goda. Natsionalnyi sostav naselenija po regionam RSSR (Koko Neuvosto-Venäjän kattava väestönlaskenta 1926. Väestön kansallisuus ja jakautuminen maaseutu- tai kaupunkiasukkaisiin. Karjalan ASSR) Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 11.5.2013. (venäjäksi)
  45. ↑ demoscope.ru: Vsesojuznaja perepis naselenija 1939 goda. Natsionalnyi sostav naselenija po regionam Rossii (Koko Neuvostoliiton kattava väestönlaskenta 1939. Väestön kansallisuus Venäjän alueilla) Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 11.5.2013. (venäjäksi)
  46. ↑ demoscope.ru: Vsesojuznaja perepis naselenija 1959 goda. Natsionalnyi sostav naselenija po regionam Rossii (Koko Neuvostoliiton kattava väestönlaskenta 1959. Väestön kansallisuus Venäjän alueilla. Karjalan ASSR) Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 9.5.2013. (venäjäksi)
  47. ↑ demoscope.ru: Vsesojuznaja perepis naselenija 1970 goda. Natsionalnyi sostav naselenija po regionam Rossii (Koko Neuvostoliiton kattava väestönlaskenta 1970. Väestön kansallisuus Venäjän alueilla. Karjalan ASSR) Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 9.5.2013. (venäjäksi)
  48. ↑ demoscope.ru: Vsesojuznaja perepis naselenija 1979 goda. Natsionalnyi sostav naselenija po regionam Rossii (Koko Neuvostoliiton kattava väestönlaskenta 1979. Väestön kansallisuus Venäjän alueilla. Karjalan ASSR) Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 9.5.2013. (venäjäksi)
  49. ↑ demoscope.ru: Vsesojuznaja perepis naselenija 1989 goda. Natsionalnyi sostav naselenija po regionam Rossii (Koko Neuvostoliiton kattava väestönlaskenta 1989. Väestön kansallisuus Venäjän alueilla. Karjalan ASSR) Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 9.5.2013. (venäjäksi)
  50. ↑ a b c Naselenije po natsionalnosti i vladeniju russkim jazykom po subjektam Rossijskoi Federatsii perepis2002.ru. Arkistoitu 10.10.2008. Viitattu 17.1.2009. (venäjäksi)
  51. ↑ Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki (Venäjän federaation tilastovirasto), www.gks.ru: Natsionalnnyi sostav naselenija po subjektam Rossijskoi federatsii / Vserossijskaja perepis naselenija 2010. (Koko Venäjän kattava väestönlaskenta 2010. Osa 1. Väestön lukumäärä ja jakauma. Taulukko 7 (MS Excel-taulukko)) 2012. Moskva: ИИЦ «Статистика России». Arkistoitu 1.6.2012. Viitattu 9.5.2013. (venäjäksi)
  52. ↑ a b Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki (Venäjän federaation tilastovirasto), www.gks.ru: Vserossijskaja perepis naselenija 2010. Tom 4. Natsionalnyi sostav i vladenije jazykami, graždanstvo. Nazvanije publikatsionnoi tablitsy= 4. Naselenije po natsionalnosti i vladeniju russkim jazikom po subjektam Rossijskoi federatsii (Koko Venäjän kattava väestönlaskenta 2010. Osa 4. Julkaisu 4. Väestön kansallisuus ja venäjänkielen taito Venäjän federaation subjekteissa. Taulukko 4 (MS Excel-taulukko) Ajankohta = 2012) Moskova: ИИЦ «Статистика России». Arkistoitu 3.5.2013. Viitattu 9.5.2013. (venäjäksi)
  53. ↑ Vladenije jazykami (krome russkogo) naselenijem otdelnyh natsionalnostei po respublikam, avtonomnoi oblasti i avtonomnym okrugam Rossijskoi Federatsii (vuoden 2002 väestönlaskennan tietoja) perepis2002.ru. Arkistoitu 8.10.2007. Viitattu 17.1.2009. (venäjäksi)
  54. ↑ Geografija Vybor Duha 27.8.2012. Kommersant, kommersant.ru. Arkistoitu 20.3.2017. Viitattu 28.1.2013. (venäjäksi)
  55. ↑ Arena. Atlas Religi i Natsionalnostei Rossijskaja Federatsija (Laaja, 56900 henkilölle tehtyyn kyselyyn pohjautuva atlas siitä, mihin Venäjä uskoo. Karjalan tasavallan yhteenveto s. 179. Tämä 240-sivuinen teos ladattavissa pdf-tiedostona (84,1 MB)) 21.12.2012. sreda.org. Viitattu 28.1.2013. (venäjäksi)
  56. ↑ Arena. Atlas Religi i Natsionalnostei Rossijskaja Federatsija (Laajan, 56900 henkilölle tehdyn Venäjän uskontokartoituksen kotisivut. Sisältää linkin videoon (1 h 22 min) hankkeen esittelytilaisuudesta Ria Novostissa) 18.12.2012. sreda.org. Viitattu 28.1.2013. (venäjäksi)
  57. ↑ Karpov, Sergei: Karjala toiseksi valtionkieleksi Karjalan Sanomat. 8.4.2015. Arkistoitu 3.8.2020. Viitattu 26.7.2020.
  58. ↑ Главная Omamedia - мультиязычный портал Карелии. Viitattu 18.1.2022. (englanniksi)
  59. ↑ Paikallisia ohjelmia jokaiseen kotiin 13.12.2019. Karjalan Sanomat. Arkistoitu 27.12.2019. Viitattu 13.3.2020.
  60. ↑ Junttila, Santeri: Tiedotusvälineet kamppailevat suomalais-ugrilaisten sieluista. Alkukoti, 2001 (nro 2). Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan sukukansavaliokunta.
  61. ↑ Kizhi Pogost UNESCO World Heritage Centre, whc.unesco.org. Viitattu 8.5.2013. (englanniksi)
  62. ↑ Karjalan tasavallan kansalliskirjasto fulr.karelia.ru. Viitattu 15.1.2018.
  63. ↑ a b Karjalan Tasavallan Päämiehen kanslia: Paikalliset itsehallintoelimet Karjalan tasavallan virallinen palvelin, http://gov.karelia.ru.+Arkistoitu 10.5.2012. Viitattu 12.2.2012. (suomeksi)
  64. ↑ a b Karjalan Tasavallan Päämiehen kanslia: Karjalan Tasavallan hallinto-alueellinen jako Karjalan tasavallan virallinen palvelin, http://gov.karelia.ru.+Arkistoitu 10.5.2012. Viitattu 12.2.2012.
  65. ↑ Федеральная служба государственной статистики (Venäjän federaation tilastovirasto), www.gks.ru: Предварительные итоги: всероссийской переписи населения 2010 года. Статистический сборник (pdf) (Alustavat tulokset: Koko Venäjän kattavan väestönlaskenta 2010. Tilastollinen yhteenveto) ISBN 978-5-902339-98-4. 2011. Moskova: ИИЦ «Статистика России».. Viitattu 12.2.2012. (venäjäksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Forss, Timo & Lintunen, Martti: Karjala edestakaisin. Helsinki: Like, 2010. ISBN 978-952-01-0504-4
  • Karjalan ASNT:n asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1926 väestönlaskun ainehiston mukaan). Petroskoi: KASNT:n tilastohallinto, 1928.
  • Karjalan Autonominen Sosialistinen Neuvosto-Tasavalta: Asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1933 väestönlaskun ainehiston mukaan). Petroskoi: KASNT:n KTLH, Sojusorgutshet, 1935.
  • Karjalan tasavalta vuonna 1997. Jyväskylä: Yrityspalvelu Karelski, 1997. ISBN 952-90-8324-6 (suomeksi, venäjäksi)
  • Ojanen, Paavo ym. (toim.): Marjatan marjamailla: matka pohjoisen Karjalan luontoon ja kulttuuriin. Helsinki: Helsingin yliopiston metsäekologian laitos, 2006. ISBN 952-10-2951-X
  • Ojanen, Paavo ym. (toim.): Kultakäkösen kukuntakunnailla: matka eteläisen Karjalan luontoon ja kulttuuriin. Helsinki: Helsingin yliopiston metsäekologian laitos, 2008. ISBN 978-952-10-4656-8
  • Ojanen, Paavo ym. (toim.): Lehtikuusen alla: matka itäisen Karjalan luontoon ja kulttuuriin. Helsinki: Helsingin yliopiston metsätieteiden laitos, 2010. ISBN 978-952-10-4530-1
  • Paškov, Aleksandr: Karjalan vaakunat ja liput. Petroskoi: Kareko, 1994. ISBN 5-88129-010-0 (suomeksi, venäjäksi)
  • Röyhkä, Kauko ja Metso, Juha: Rajantakainen Karjala. Helsinki: Johnny Kniga, 2011. ISBN 978-951-0-37488-7

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Karjalan_tasavalta&oldid=22843618”