Saksan kulttuuri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Saksan kulttuuri ja kulttuuripolitiikka on vahvasti alueellista, osavaltiohallitusten johtamaa ja paikallisia ominaispiirteitä korostavaa. Liittovaltion hallituksessa on ollut kulttuuri- ja mediaministeri vasta vuodesta 1998 alkaen.[1]

Kirjallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Saksankielinen kirjallisuus

Saksalaiset kutsuvat itseään kirjojen kansakunnaksi tai ”runoilijoiden ja ajattelijoiden maaksi” (”Das Land der Dichter und Denker”).[2] Maailman suurin vuosittainen kirja-alan tapahtuma, Frankfurtin kirjamessut, järjestetään Saksassa. Saksassa ilmestyy vuosittain noin 95 000 kirjaa[1]. Kymmenen saksalaista kirjailijaa on palkittu Nobelin kirjallisuuspalkinnolla: Theodor Mommsen (1902), Rudolf Eucken (1908), Paul Heyse (1910), Gerhart Hauptmann (1912), Thomas Mann (1929), Hermann Hesse (1946), Nelly Sachs (1966), Heinrich Böll (1972), Günter Grass (1999) ja Herta Müller (2009).[3]

Teatteri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksassa pienissäkin kaupungeissa on oma teatteri; kaiken kaikkiaan maassa lasketaan olevan 300 teatteria[1]. Tunnetuimpia niistä ovat Deutsches Theater Berliinissä, Münchner Kammerspiele Münchenissä ja maan vanhin paikallisteatteri Nationaltheater Mannheim Mannheimissa. Monien teatterien yhteydessä toimii ooppera, joskus myös baletti. Berliinissä sijaitseva Volksbühne on puolestaan profiloitunut yhtenä nykyteatterin ja kokeilevan draaman keskuksista Euroopassa[4].

Saksan teatterihistorian suurimpiin hahmoihin kuuluu Bertolt Brecht, yksi 1900-luvun merkittävimpiä teatteriteoreetikoista, näytelmäkirjailijoista ja ohjaajista. Hänen teoreettinen pääteoksensa on Aikamme teatterista: epäaristotelisestä dramatiikasta, jossa hän esittelee oma teatterikäsityksensä, eeppisen teatterin peruspilarit.[5] Toinen merkittävä teatterin ja näytelmäkirjallisuuden uudistaja oli Heiner Müller (1929–1995), jonka pääteos Germania – Kuolema Berliinissä purkaa jakautuneen Saksan aikaa 1900-luvulla yhdistäen sitä maan varhaishistoriaan[6].

Nykyisistä teatterintekijöistä nimekkäimpiä on Volksbühnen johtaja ja pääohjaaja Frank Castorf[7]. Saksassa vaikuttaa myös useita nykyhetken kansainvälisesti tunnetuimmista nykydramaatikoista, heistä ehkä tunnetuimpana René Pollesch[8], jonka näytelmiä on esitetty Suomessakin[9].

Musiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ludwig van Beethoven

Saksan maine musiikkimaana perustuu ennen kaikkea taidemusiikin säveltäjiin. Maassa toimii 130 sinfoniaorkesteria; niistä kuuluisin on Berliinin filharmonikot, jota johtaa tällä hetkellämilloin? brittiläinen Sir Simon Rattle.

Barokin jättiläinen oli saksalainen Bach. Omana aikanaan Bachia suositumpia olivat kuitenkin maanmiehet Händel ja Telemann. Klassismin ja romantiikan vaihteen nero oli Beethoven, joka luetaan Bachin ja itävaltalaisen Mozartin ohella usein kolmen suurimman säveltäjän joukkoon. Ystävykset Schumann ja Mendelssohn olivat täysromantiikan suurimpia nimiä. Myöhemmän romantiikan konservatiivisempaa siipeä edusti Brahms, josta Schumann oli povannut uutta Beethovenia. Romantiikan suurin saksalainen oopperasäveltäjä oli uudistushenkinen Wagner, jonka jalanjäljissä kulki myöhäisromantiikan suurmies, oopperoistaan ja sävelrunoistaan tunnettu Richard Strauss. Nykymusiikin vahvoista saksalaisnimistä suurimpana on pidetty Karlheinz Stockhausenia.[1]

Jo 1960-luvulta asti on puhuttu ”krautrockista” viitaten saksalaiseen rockiin. Saksalainen Can oli 1970-luvun taiderockin kärkinimiä. Selvästi merkittävämpi panos populaarimusiikin kehitykseen oli kuitenkin 1970-luvun alussa pinnalle tulleilla esittäjillä, Kraftwerk, Tangerine Dream ja Klaus Schulze, jotka ovat kaikki olleet keskeisiä pioneereja elektronisen musiikin alalla. Saksassa on ollut myös vahva teknokulttuuri, joka näkyi esimerkiksi Love Parade -tapahtumien kautta. 1970-luvulla perustettu rock-yhtye, Scorpions, on maailmalla eniten suosiota saanut saksalainen ryhmä. Myöhempiä tunnettuja saksalaisyhtyeitä ovat esimerkiksi 1990-luvulla tunnetuksi tullut metalliyhtye Rammstein sekä 2000-luvulla rock-yhtye Tokio Hotel.

Suosittua maassa on myös saksankielinen schlager-musiikki, joka vastaa Suomen iskelmämusiikkia.

Elokuva

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalainen elokuva sai kansainvälistä suosiota jo mykkäelokuvan aikana: muun muassa Fritz Lang sekä itävaltalaissyntyinen, mutta Saksassa useita uransa merkittävimmistä teoksista ohjannut F. W. Murnau kuuluvat lajin suurten mestareiden joukkoon. Langin merkittävimpiin Saksassa tekemiin elokuviin kuuluvat innovatiivinen, taloudellisesti flopannut mutta sittemmin klassikon asemaan noussut tieteiseepos Metropolis[10] sekä lastenmurhaajasta kertova jännityselokuva M – kaupunki etsii murhaajaa[11]. Murnaun elokuvista kenties parhaiten muistetaan vampyyrielokuva Nosferatu. Sekä Lang että Murnau siirtyivät sittemmin ohjaamaan Yhdysvaltoihin.[12][13]

1920–1930-luvulla saksalaisessa elokuvassa vaikutti vahvasti ekspressionistinen suuntaus. Lajin elokuvista kenties suurimmaksi klassikoksi Murnaun Nosferatun lisäksi on noussut Robert Wienen Tri Caligarin kabinetti. 1920-luvulla myös realistisesti yhteiskunnallisia teemoja käsittelemään pyrkinyt Neue Sachlichkeit -suuntaus nousi merkittäväksi erityisesti Georg Wilhelm Pabstin myötä. Ensimmäinen saksalainen äänielokuva, itävaltalaisen Josef von Sternbergin ohjaama Sininen enkeli (1930), puolestaan esitteli tulevina vuosikymmeninä legendaksi nousseen saksalaisen elokuvatähden, Marlene Dietrichin.

Kansallissosialismin aikana useat saksalaiset elokuvantekijät lähtivät maanpakoon. Aikakauden propagandan sävyttämistä elokuvista Leni Riefenstahlin teokset, kuten Tahdon riemuvoitto ja Olympia, ovat jääneet ennen kaikkea visuaalisten ansioidensa vuoksi elokuvahistoriaan. 1950-luvulla saksalaisen elokuvan kansainvälinen suosio hiipui. Aikakaudella tuotettiin erityisesti melodraamoja, komedioita ja musikaaleja. Ajan merkittävimpiin saksalaisiin elokuviin kuuluu Oscar-ehdokkaana ollut Bernhard Wickin Silta (1959).

Berlinale Palast Berliinin elokuvajuhlien aikaan helmikuussa 2007.

Rainer Werner Fassbinderin sukupolvea (1960-luvulta 1970-luvulle) kutsutaan nimellä Uusi saksalainen elokuva. Fassbinderiä pidetään yhtenä elokuvahistorian merkittävimmistä ohjaajista. Hänen laajan tuotantonsa tunnetuimpiin töihin kuuluvat muun muassa Alfred Döblinin romaaniin perustuva televisiosarja Berlin Alexanderplatz sekä elokuvat Veronika Vossin kaipuu, Maria Braunin avioliitto, Pelko jäytää sielua ja Kauppias kaiken aikaa.[14]

Sekä dokumentteja että fiktiota ohjannut Werner Herzog on elävistä saksalaisista ohjaajista merkittävimpiä. Kenties tunnetuimpia hänen töistään ovat näyttelijä Klaus Kinskin kanssa tehdyt elokuvat sekä palkittu dokumentti Grizzly Man.[15] Saksalainen elokuva on ollut uudessa nousussa 2000-luvulla: Caroline Link sai vuonna 2002 parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin elokuvallaan Jossain Afrikassa ja vuonna 2006 Florian Henckel von Donnersmarck elokuvalla Muiden elämä.

Elokuvamaailman tunnetuimpiin tapahtumiin kuuluvia Berliinin elokuvajuhlia on järjestetty vuodesta 1951.

Kuvataiteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalainen kuvataide on jäänyt maailmalla kirjallisuuden ja musiikin varjoon. Maassa on kuitenkin 500 taidemuseota, ja tunnettuja taiteilijoita sekä hyvin varhaiselta ajalta (Albrecht Dürer, Hans Holbein nuorempi) että modernimmilta aikakausilta (Paul Klee, Max Liebermann, Caspar David Friedrich, Max Ernst, Joseph Beuys). Kasselissa on järjestetty vuodesta 1955 lähtien viiden vuoden välein laaja nykytaiteen näyttely documenta[1]. Arkkitehdit Walter Gropius, joka perusti Bauhaus -liikkeen ja Ludwig Mies van der Rohe, jonka tunnetuimmat työt on toteutettu Yhdysvalloissa, ovat olleet 20. vuosisadan merkittävimpiä saksalaisen arkkitehtuurin tekijöitä.

Media

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksassa ilmestyy päivittäin 350 sanomalehteä, joista kymmenen leviää koko maahan. Niistä ehdottomasti suurin on Bild, jonka levikki on 3,6 miljoonaa maan kaikkien lehtien yhteenlasketusta 24 miljoonasta[1]. Suurimpia aikakaus- ja sanomalehtiä ovat Bild, Focus, Frankfurter Allgemeine Zeitung, Frankfurter Rundschau, Handelsblatt, Der Spiegel, Stern, Süddeutsche Zeitung, Der Tagesspiegel, Die Welt ja Die Zeit.

Suurimpia julkisia televisioyhtiöitä ovat ARD ja ZDF, yksityisiä RTL, Sat1 ja ProSieben.

Urheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheilulla on merkittävä asema saksalaisten elämässä. Urheiluseuroissa on 27 miljoonaa jäsentä ja lisäksi 12 miljoonaa harrastaa liikuntaa omatoimisesti[16]. Jalkapallo on Saksassa suosittu urheilumuoto. Jalkapallon harrastajia on jalkapalloliitossa 6,3 miljoonaa. Bundesliiga on maailman toiseksi suurin urheilun ammattilaisliiga. Tunnettuja saksalaisia jalkapalloilijoita ovat Rudi Wöller, Franz Beckenbauer, Gerd Müller, Jürgen Klinsmann, Miroslav Klose, Lothar Matthäus ja Oliver Kahn. Saksa on voittanut jalkapallon arvokisaturnauksissa MM- ja EM-kisoissa useita mestaruuksia ja mitaleita. Saksa on voittanut jalkapallon maailmanmestaruuden 1954, 1974, 1990, 2014 ja jalkapallon Euroopan mestaruuden 1972, 1980 ja 1996. Autourheilussa saksalaiset ovat menestyneet hyvin Formula-luokassa. Muita suosittuja urheilulajeja ovat käsipallo, lentopallo, koripallo, jääkiekko ja tennis.

Tiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gottlieb Daimler

Heidelbergin yliopisto on perustettu 1386. Se on siten Saksan vanhin yliopisto ja yksi Euroopan vanhimmista. Maan opiskelijamäärältään suurin yliopisto on Hagenin etäyliopisto. Saksassa toimii yhteensä 376 korkeakoulua.[17]

Tunnettuja yliopistoja ovat muun muassa:

Tunnettuja teknillisiä yliopistoja ovat muun muassa:

Lukuisat saksalaiset tutkijat ovat saaneet Nobel-palkinnon. Tunnetuimpia heistä olivat Max Planck (fysiikka, 1918), Albert Einstein (fysiikka, 1921), Werner Heisenberg (fysiikka, 1932) ja Otto Hahn (kemia, 1944).[18]

Muu kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalainen keittiö kattaa joukon paikallisia ja alueellisia erikoisuuksia, mutta myös koko saksankieliselle alueelle tyypillisiä yhteisiä piirteitä on. Monet historialliset henkilöt, jotka eivät varsinaisesti olleet saksalaisia, elivät saksalaisen kulttuurin vaikutuspiirissä ja jättivät siihen jälkensä.

Saksan kieli on noin sadalla miljoonalla puhujallaan Euroopan unionin yleisin äidinkieli vastaten noin 18 prosenttia väestöstä. Saksa on myös englannin jälkeen toiseksi yleisin vieras kieli, noin 14% EU:n väestöstä osatessa sitä. Saksa oli ennen lingua franca Keski-, Itä- ja Pohjois-Euroopassa sekä pitkään tärkeä kieli myös tiedemaailmassa. Saksa on virallinen pääkieli Saksassa, Itävallassa ja Liechtensteinissa sekä virastokieli Belgiassa, Luxemburgissa, Sveitsissä ja Italian Etelä-Tirolissa.

Unescon Maailmanperintöluettelossa on Saksasta yli kolmekymmentä kohdetta.[19]

Kölnin tuomiokirkko vuonna 2007.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Saksan_kulttuuri&oldid=21577307”