Tämä on lupaava artikkeli.

Yhdistynyt kuningaskunta

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Iso-britannia)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä artikkeli käsittelee valtiota. Täsmennyssivulla on sanan Yhdistynyt kuningaskunta muita merkityksiä.
Hakusanat ”Iso-Britannia” ja ”Britannia” ohjaavat tänne. Sanojen muista merkityksistä katso Britannia (täsmennyssivu).
Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta
United Kingdom of Great Britain and Northern Ireland
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu
lippu vaakuna

Valtiomuoto parlamentaarinen monarkia
Monarkki Charles III
Pääministeri Keir Starmer
Pääkaupunki Lontoo (15 010 000 as.)[1]
Muita kaupunkeja

Birmingham (3 683 000 as.)
Manchester (2 556 000 as.)
Leeds (2 302 000 as.)
Liverpool (2 241 000 as.)
Glasgow (1 861 315)
Newcastle (1 599 000 as.)
Asukasluvut esikaupunkeineen.[1]

[2]
Pinta-ala
– yhteensä 243 610 km² [3] (sijalla 79)
– josta sisävesiä 0,7 %
Väkiluku (2022) 67 791 000[3] (sijalla 22)
– väestötiheys 278,3 as. / km²
– väestönkasvu 0,53 %[3] (2022)
Viralliset kielet englanti (de facto)2
Valuutta Englannin punta (£) (GBP)
BKT (2022)
– yhteensä 3 198 miljardia USD[4]  (sijalla 9)
– per asukas 47 320 USD[4]
HDI (2019) 0,932 [5] (sijalla 13)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 0,9 %
– teollisuus 22,1 %
– palvelut 77,1 %
Aikavyöhyke UTC
– kesäaika UTC+1
Itsenäisyys
 – Vapautuminen Rooman vallasta (Etelä-Britannia)
 – Englannin yhtenäistyminen
 – Unionisopimus (Englannin ja Skotlannin yhdistyminen)
409


927

1. toukokuuta 1707
Lyhenne UK
– ajoneuvot: UK
– lentokoneet: G
Kansainvälinen
suuntanumero		 +44
Tunnuslause Dieu et mon droit (ranskaa: Jumala ja oikeuteni)
Kansallislaulu ”God Save the King”

Edeltäjä(t)  Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta

1 Maan virallinen nimi muilla tunnustetuilla vähemmistökielillä: Teyrnas Unedig Prydain Fawr a Gogledd Iwerddon (kymri)
An Rìoghachd Aonaichte na Breatainn Mhòr agus Eirinn mu Thuath (gaeli)
Ríocht Aontaithe na Breataine Móire agus Thuaisceart Éireann (iiri)
Unitit Kinrick o Great Breetain an Northren Ireland (skotti)
2 Walesissä myös kymri, Pohjois-Irlannissa myös iiri ja tunnustettuna ulsterinskotti, Skotlannissa tunnustettuina gaeli ja skotti.

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta (engl. United Kingdom of Great Britain and Northern Ireland, United_Kingdom_pronunciation.ogg kuuntele ääntämys (ohje)), virallisesti myös Iso-Britannia ja Pohjois-Irlanti tai Yhdistynyt kuningaskunta,[6] on saarivaltio Länsi-Euroopassa. Se muodostuu Englannista, Skotlannista ja Walesista, jotka sijaitsevat Ison-Britannian saarella, sekä Irlannin saarella sijaitsevasta Pohjois-Irlannista. Tämän lisäksi Yhdistynyt kuningaskunta hallitsee eräitä näiden lähellä sijaitsevia saaria ja saaristoja sekä muutamia kaukaisia meren­takaisia alueita.

Yhdistyneen kuningaskunnan pinta-ala on 243 610 neliökilometriä ja asukasluku noin 67,8 miljoonaa.[3]

Brittiläinen imperiumi oli pitkään ainoa supervalta.[7] Se alkoi Englannin siirtomaista Pohjois-Amerikassa ja hallitsi parhaimmillaan 1900-luvun alkupuolella yli neljäsosaa maailman väestöstä ja pinta-alasta. Falklandinsaaria ja Gibraltaria Britannia hallitsee vieläkin.[8] Britannian asevoimat olivat aikanaan maailman suurimmat ja sen laivasto hallitsi maailman kaikkia meriä.[9] Britannia saavutti asemansa monien suurien sotien kautta, varsinkin kun se oli niissä voittajien puolella johtavassa asemassa. Tällaisia sotia olivat esimerkiksi seitsenvuotinen sota, Napoleonin sodat sekä ensimmäinen ja toinen maailmansota.

Maailmansotien jälkeinen suuri velka aiheutti brittiläisen imperiumin lopun ja siirtokuntien rauhallisen itsenäistymisen. Britannia menetti supervalta-asemansa vuoden 1956 Suezin kriisissä. Britannia on kuitenkin tänäkin päivänä suurvalta[10] ja on YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen. Valtiolla on maailman neljänneksi suurin ydinase-arsenaali,[11][12] ja myös sen asevoimat ovat budjetiltaan neljänneksi suurimmat.[13] Britannian talous oli vuonna 2019 maailman kuudenneksi suurin.[14]

Maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Iso-Britannia ja Pohjois-Irlanti satelliittikuvassa huhtikuussa 2002
Englantilaista maaseutua
Britannian korkein vuori Ben Nevis

Yhdistynyt kuningaskunta koostuu Ison-Britannian saaresta ja Pohjois-Irlannista Irlannin saarella, sekä noin tuhannesta pienemmästä saaresta, joita on etenkin Skotlannin rannikolla. Sitä ympäröi Atlantin valtameri, sen osat Pohjanmeri, Irlanninmeri ja Englannin kanaali. Rannikon rikkonaisuuden vuoksi mistään kohtaa maata ei ole yli 125 kilometriä merelle. Ison-Britannian saaren erottaa mantereesta Doverin kohdalla kapeimmillaan 35 kilometrin levyinen Englannin kanaali. Doverista kulkee meren ali Kanaalin tunneli Ranskaan. Irlannin tasavallan vastaista maarajaa on 360 kilometriä.[3]

Suurin osa Englannista on kumpuilevaa alankoa. Suurimmat joet ovat Lontoon läpi virtaava Thames ja Severn, joka laskee länteen Bristolin kanaaliin.[15] Englannin rannikolla ovat Scillynsaaret ja Isle of Wight. Wales on enimmäkseen vuoristoista, ja sen korkein huippu Snowdon ulottuu 1 085 metriin.[16]

Skotlannissa pinnanmuodot vaihtelevat, etelässä ovat Alamaat ja pohjoisessa sekä lännessä Ylämaat, kuten myös Skotlannin korkein huippu, 1 343 metriä korkea Ben Nevis. Sisämaahan ulottuu monia vuonoja (firth) ja niiden suuntaisena kulkee syviä järviä (loch). Näistä kuuluisin lienee Loch Ness, joka sijaitsee koko Skotlannin poikki ulottuvassa Glen Moren laaksossa.[17] Skotlannin rannikolla on useita saaria ja saariryhmiä, joista huomattavimmat ovat Hebridit, Orkneysaaret ja Shetlandinsaaret.[18]

Englannin suurimmat kaupungit ovat pääkaupunki Lontoo (7,6 miljoonaa asukasta vuonna 2008), Birmingham (1,0 miljoonaa ja metropolialueella 2,4 miljoonaa asukasta) ja Manchester (466 000, metropolialueella 2,3 miljoonaa asukasta). Skotlannissa suurimmat kaupungit ovat Glasgow (637 000 asukasta) ja Edinburgh (452 000). Walesin suurin kaupunki on Cardiff (311 000) ja Pohjois-Irlannin Belfast (268 000).[19]

Ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Britannian ilmasto tunnetaan vaihtelevana. Sää on yleisesti viileää tai lauhkeaa, pilvet ja sade ovat yleisiä, mutta poutajaksojakin esiintyy kaikkina vuodenaikoina. Alueelliset erot ovat pieniä. Suurimmat sademäärät saadaan Skotlannin, Walesin ja Pohjois-Englannin vuorilla, yli 1 500 millimetriä, paikoin jopa 5 000 millimetriä vuodessa. Lähes kaikki asutus on kuitenkin alle 300 metrin korkeudella merenpinnasta, ja siellä sateet ovat vähäisempiä. Idässä on kuivempaa kuin lännessä.[20]

Sumua esiintyy yleisesti varsinkin talvipuolella vuotta. Lunta voi sataa missä tahansa, mutta alavilla mailla se harvoin pysyy muutamaa päivää pitempään.[20]

East Angliassa maan kaakkoisosassa kylmimpien kuukausien eli tammi- ja helmikuun keskimääräinen vuorokauden alin lämpötila on noin yksi aste, kun taas heinä- ja elokuussa päivän ylin on keskimäärin 22 astetta.[21] Pohjois-Skotlannissa kylmimpien kuukausien eli tammi- ja helmikuun keskimääräinen vuorokauden alin lämpötila on hiukan pakkasen puolella, kun taas heinä- ja elokuussa päivän ylin on keskimäärin 16 astetta.[22]

Korkein Britanniassa koskaan mitattu lämpötila oli 38,5 °C Faveshamissa elokuussa 2003. Alin lämpötila, −27,2 °C, on mitattu Skotlannissa useita kertoja: 1895, 1982 ja 1995.[23]

Luonto ja luonnonsuojelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luonnontilassa suurin osa Britanniasta olisi tammipitoisen sekametsän peitossa. Metsiä on kuitenkin raivattu maanviljelyksen tieltä pronssikaudesta alkaen. Puut on hakattu myös rakennusten tarpeisiin ja poltettavaksi puuhiileksi metallien sulatusta varten. Lähes koko maa-ala soveltuu maanviljelykseen korkeimpia ylänköjä ja joitakin suoalueita lukuun ottamatta.[24]

Britanniassa elää noin 65 luonnonvaraista nisäkäslajia[25] ja 259 lintulajia.[26]

Britanniassa on viisitoista kansallispuistoa: kymmenen Englannissa, kaksi Skotlannissa ja kolme Walesissa. Puistoja on perustettu 1950-luvulta alkaen, ja ne suojelevat luonnon lisäksi maalaismaisemaa ja kulttuuriperintöä. Niinpä niiden alueella asutaan ja harjoitetaan maanviljelystä. Puistojen maa on pääosin yksityisessä omistuksessa, jonkin verran kuuluu säätiöille kuten National Trust.[27]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Yhdistyneen kuningaskunnan historia

Varhaiset vaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Esihistoriallinen Stonehengen monumentti sijaitsee Wiltshiressa

Ennen roomalaisaikaa Britanniassa asui walesilaisia kansoja, skotlantilaisia piktejä ja Britannian omaa kantaväestöä. Julius Caesar aloitti brittien valloituksen 55–54 eaa., ja Britannian provinssi, joka käsitti nykyisen Englannin ja Walesin, oli osa Rooman valtakuntaa 400-luvulle asti.[28] Roomalaisten valloitettua Britannian saaret britit joutuivat tiiviiseen yhteyteen Manner-Euroopan kanssa. Roomalaisten jälkeen maahan hyökkäsivät anglit, saksit ja juutit 500-luvulla ja normannit 1066. Normannivallan aikana Englantiin alkoivat kehittyä nykyiset ominaispiirteet, kuten Lontoon asema talouden, kulttuurin ja politiikan keskuksena, kirkon vahva mutta erillinen asema, edustuksellinen hallinto ja vahva yliopistolaitos.[29]

Henrik VIII

Skotlanti ajautui Englannin vallan alle, ja 1100-luvulla Henrik II valloitti myös Irlannin. Häntä seuranneet kuninkaat joutuivat yhteenottoihin papiston ja aateliston kanssa, minkä seurauksena Juhana Maaton joutui tekemään myönnytyksiä ja julkaisemaan säädöskokoelma Magna Cartan. Robert Bruce palautti Skotlannin itsenäisyyden 1314, ja Tudorit nousivat Englannin hallitsijaksi ruusujen sodan (1455–1485) jälkeen. Tudor-hallitsija Henrik VIII perusti Englannin kirkon ja liitti Walesin virallisesti osaksi Englantia.[28] Henrik otti vuonna 1541 tittelin Irlannin kuningas, jonka jälkeen voidaan puhua Irlannin kuningaskunnasta.[29] Englanti aloitti siirtomaavalloituksensa Elisabet I:n kaudella.[28]

Keskiaikainen Bodiamin linna East Sussexissa

Englannissa oli lyhyt tasavaltalaiskausi 1600-luvun puolivälissä sisällissodan jälkeen. Se päättyi 1660, kun Kaarle II nousi Englannin kuninkaaksi.[28] Englanti ja Skotlanti olivat saman hallitsijan hallitsemia vuodesta 1603, ja ne liittyivät pysyvästi Ison-Britannian kuningaskunnaksi 1707.[29]

Suurvalta-aika ja maailmansodat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1801 voimaan tullut unionilaki yhdisti Irlannin kuningaskunnan ja Ison-Britannian kuningaskunnan, jolloin muodostui Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta. Vuonna 1922 Irlannin 26 kreivikuntaa muodostivat Irlannin vapaavaltion, kuuden jäädessä liittoon, jonka nimeksi vaihdettiin Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta 1927.[3][30]

Yhdistynyt kuningaskunta oli 1800-luvun merkittävin teollisuus- ja sotilasmahti ja siirtomaavalta, joka laajimmillaan käsitti noin 30 miljoonaa neliökilometriä ja lähes neljäsosan maapallon väestöstä. Silloin syntyi sanonta, ettei Aurinko koskaan laske Brittiläisen imperiumin yltä.[31] Teollisena vallankumouksena tunnettu muutos käynnistyikin Britanniassa 1700- ja 1800-lukujen taitteessa, mikä nosti maan maailmanjohtavaksi talousmahdiksi. Lisäksi Britannian siirtomaavalta oli suurimmillaan Viktorian aikana (1837–1901).[28] 1900-luvun alkuun mennessä muut maat olivat saavuttaneet teollistumisessa brittien etumatkan. 1920-luvun aikana imperiumi alkoi hajota, kun Irlanti itsenäistyi 1921,[29] vaikkakin kuusi Ulsterin provinssia pysyivät emämaassaan ja muodostivat Pohjois-Irlannin.[28] Vuonna 1926 Australia, Kanada ja Uusi-Seelanti saivat itsenäisyyden, mutta liittyivät Brittiläiseen kansainyhteisöön. Siirtomaavallan purkautuminen jatkui toisen maailmansodan jälkeen, alkaen Intian ja Pakistanin itsenäistymisestä 1947.[29]

Ensimmäisessä maailmansodassa Yhdistynyt kuningaskunta oli yksi ympärysvalloista Venäjän, Ranskan ja Yhdysvaltain rinnalla Saksaa vastaan. Yhtenä voittajavaltioista se oli solmimassa Versailles’n rauhaa.[32] Sodassa kuoli satoja tuhansia brittejä.[33]

Churchill, Truman ja Stalin Toisen maailmansodan rauhanneuvotteluissa 1945

Toisessa maailmansodassa Yhdistynyt kuningaskunta oli yksi liittoutuneista, jälleen yhdessä Ranskan ja Yhdysvaltain sekä Neuvostoliiton kanssa Saksaa vastaan. Kun Saksa hyökkäsi Puolaan, Yhdistynyt kuningaskunta julisti antamiensa turvatakuiden mukaisesti Saksalle sodan 3. syyskuuta 1939. Sodan levitessä Belgiaan britit onnistuivat evakuoimaan suuren osan joukkojaan Dunkerquesta kanaalin yli. Saksalaiset kävivät brittejä vastaan kiivasta ilmasotaa, mutta taistelu Britanniasta ei onnistunut eikä Adolf Hitler miehittänyt Britanniaa.[33] Pohjois-Afrikassa britit torjuivat italialaiset Egyptissä, ja joutuivat taistelemaan myös avuksi tulleita saksalaisia vastaan.[34] Sota Välimerellä käsitti myös laajaa laivastosodankäyntiä, ja lentokoneet operoivat lentotukialuksilta.[35]

Maailmansotien jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan jälkeen Britannia luopui siirtomaistaan Intiassa, ja maahan alettiin rakentaa hyvinvointivaltiota ilmaisen terveydenhoidon ja koulutuksen myötä.[33]

Vuonna 1956 Britannia yritti vielä harjoittaa suurvaltapolitiikkaa pääosin brittiläisessä omistuksessa olleen Suezin kanavan kansallistanutta Egyptiä vastaan, ja hyökkäsi maahan Ranskan ja Israelin tuella. Epäonnistunut operaatio johti konservatiivipääministeri Anthony Edenin eroon. Britannian siirtomaat Saharan eteläpuolisessa Afrikassa itsenäistyivät pääasiassa 1960-luvulla alkaen Ghanan itsenäisyydestä 1957. Vuonna 1973 Britannia liittyi Euroopan yhteisöön.[33] Pohjois-Irlannin tilanne kärjistyi 1972 verisen sunnuntain jälkeen. Irlannin tasavaltalaisarmeija aloitti tämän jälkeen terrorikampanjan, jonka uhreja oli myös lukuisia Englannin maaperällä.[28]

Margaret Thatcherin johtamien konservatiivien hallitus vuosina 1979–1990 teki monia radikaaleja uudistuksia, yksityisti suuren osan valtion yrityksiä ja nujersi ammattiliitot. Thatcherin suosio oli huipussaan Argentiinaa vastaan käydyn vuoden 1982 voittoisan Falklandin sodan jälkeen. Vuonna 1990 hänet kuitenkin syrjäytti John Major. Vuonna 1997 Tony Blairin johtama Työväenpuolue saavutti suuren vaalivoiton, ja Blair nousi pääministeriksi.[33] Vuonna 1998 solmittiin Pitkäperjantain sopimus rauhan saamiseksi Pohjois-Irlantiin. Seuraavana vuonna Walesiin ja Skotlantiin perustettiin omat parlamentit.[33] Blair asettui 2003 Yhdysvaltain tueksi Irakin sodassa, etsimään ja tuhoamaan Irakin väitettyjä joukkotuhoaseita. Vuonna 2004 Blair myönsi olleensa väärässä joukkotuhoaseista, mutta piti sotaa edelleen oikeutettuna. Työväenpuolue voitti vuonna 2005 Blairin johdolla kolmannet peräkkäiset parlamenttivaalit. Vuonna 2007 Britannia alkoi vetää joukkojaan Irakista ja Gordon Brown nousi pääministeriksi ja työväenpuolueen johtoon 10 vuotta pääministerinä olleen Tony Blairin seuraajana.[33]

Vuosina 2008–2009 Britannia oli pahan pankkikriisin kourissa. Keskuspankki laski koron 1,5 prosenttiin, mikä on alin luku sen 315-vuotisessa historiassa. Valtio tuki pankkeja voimakkaasti, ja työttömyysluvut nousivat.[33] Vuosina 2009–2010 useat kansanedustajat jäivät kiinni kulukorvausten väärinkäytöstä. Vuoden 2010 parlamenttivaaleissa konservatiivit saivat eniten paikkoja mutta eivät määräenemmistöä. David Cameron perusti koalitiohallituksen yhdessä liberaalidemokraattien kanssa.[33] 43-vuotias uusi pääministeri Cameron oli Britannian nuorin pääministeri melkein 300 vuoteen ja kyseessä oli maan ensimmäinen koalitiohallitus vuoden 1945 jälkeen.[36]

23. kesäkuuta 2016 pidetyssä kansanäänestyksessä 51,9% äänesti Britannian EU:sta eroamisen puolesta. Pääministeri David Cameron ilmoitti eroavansa sen jälkeen.[37] Heinäkuussa 2016 uudeksi pääministeriksi ja konservatiivijohtajaksi Cameronin tilalle tuli Theresa May, jonka hallitukseen tuli ulkoministeriksi konservatiivien Brexit-siiven näkyvin hahmo Boris Johnson.[38] Mayn julistamien ennenaikaisten parlamenttivaalien tulos kesäkuussa 2017 oli konservatiiveille pettymys, sillä odotettua suurmenestystä ei tullut. Puolue pysyi juuri ja juuri suurimpana, mutta menetti parlamentissa enemmistöasemansa.[39] Toukokuussa 2019 pääministeri May erosi, koska hän ei saanut parlamenttia hyväksymään neuvottelemaansa EU-erosopimusta.[40] Heinäkuussa 2019 Boris Johnsonista tuli Britannian uusi pääministeri ja konservatiivipuolueen johtaja.[41] Joulukuussa 2019 pidetyissä ennenaikaisissa Britannian parlamenttivaaleissa pääministeri Boris Johnsonin konservatiivit ottivat murskavoiton. Vaalitulos antoi Johnsonille vahvan mandaatin jatkaa EU-eron ajamista.[42]

Britannian ero Euroopan unionista (Brexit) toteutui lopulta 31. tammikuuta 2020. Eroa seurasivat kauppaneuvottelut EU:n kanssa. Unionin kanssa käytävässä kaupassa Britannia joutuu edelleen noudattamaan EU:n sääntöjä, joista maa ei ole enää päättämässä.[43] Yhteiseen sopimukseen sisältyy siirtymäaika, joka kestää vuoden 2020 loppuun. Siirtymäaikana EU-oikeuksia sovelletaan Britanniassa normaalisti.[44]

Irlannin tasavaltalaisarmeija IRA lopetti rikollisen ja aseellisen toimintansa vuonna 2006.[45] Britanniassa on tehty useita terrori-iskuiksi luokiteltuja rikoksia vuosituhannen vaihteen jälkeen. Osa rikoksista on kohdistunut yksittäisiin ihmisiin, toisilla on pyritty saamaan aikaan mahdollisimman paljon tuhoa siviileille. Tuhoisimpia näistä iskuista ovat olleet Lontoon pommi-iskut vuonna 2005 ja Manchesterin isku vuonna 2017.[46]

Yhdistynyttä kuningaskuntaa 70 vuoden ajan hallinnut kuningatar Elisabet II kuoli 8. syyskuuta 2022.[47][48]

Politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
kuningas Charles III
pääministeri Keir Starmer

Yhdistynyt kuningaskunta on parlamentaarinen monarkia, jonka hallitsijana on kuningas Charles III. Monarkilla on periaatteessa laajat valtaoikeudet, mukaan lukien oikeus julistaa sota ja valita pääministeri. Teoriassa koko Yhdistyneen kuningaskunnan hallinto on olemassa monarkin suopeudesta. Käytännössä hallitsija ei käytä suurta valtaa, vaan valtaa käyttää monarkin nimissä demokraattisesti valittu parlamentti ja pääministeri.[29][49]

Yhdistynyt kuningaskunta on harvoja maita maailmassa, jolla ei ole virallista perustuslakia, vaan kaikkia maan lakeja voidaan periaatteessa muuttaa yksinkertaisella parlamentin enemmistöllä. Käytännössä kuitenkin 700-vuotinen perinne estää niiden vaihtelemisen päähänpistojen mukaan.[29] Maassa puhutaan kuitenkin kirjoittamattomasta perustuslaista, joka ohjaa valtioelinten toimintaa ja jonka mukaan esimerkiksi hallitsija pysyttelee poliittisten päätösten ulkopuolella ja tälle lain mukaan kuuluvaa ylintä toimeenpanovaltaa käyttää pääministeri.

Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentti on kaksikamarinen. 650-jäseniseen alahuoneeseen (engl. House of Commons) jäsenet valitaan vaalilla ja ylähuoneeseen (engl. House of Lords) nimitetään. Ylähuoneen jäseninä ovat noin 700 elinikäisen henkilökohtaisen aateluuden saanutta ja Englannin kirkon piispat. Vuoden 1999 Lords Act lopetti ylähuoneen periytyvän jäsenyyden, mutta sen 92 elossa olevaa paikkansa perinyttä saivat jäädä jäseniksi. Alahuoneen jäsenet valitaan yhden edustajan vaalipiireistä. Alahuoneen vaalit on pidettävä vähintään viiden vuoden välein, mutta usein ne järjestetään ennen määräaikaa.[3]

Pääministeri on yleensä alahuoneen suurimman puolueen johtaja, vuodesta 2024 Keir Starmer.

Pääpuolueet ovat 1920-luvulta lähtien olleet konservatiivipuolue ja työväenpuolue. Yhden ehdokkaan vaalipiirien vaalijärjestelmä suosii kaksipuoluejärjestelmää, ja jompikumpi puolueista on yleensä hallitusvastuussa. Kolmanneksi suurin puolue on liberaalidemokraattinen puolue, joka muodostettiin vuonna 1988 vanhan liberaalipuolueen ja sosiaalidemokraattisen puolueen yhdistyessä. Se kannattaa vaalijärjestelmän muuttamista ja kaksipuoluejärjestelmästä luopumista.[50] Vuoden 2010 vaaleissa liberaalidemokraatit saivat 23 prosenttia äänistä, mutta alle kymmenen prosenttia paikoista.[3]

Vuonna 2010 valitussa alahuoneessa konservatiiveilla on 305 paikkaa, työväenpuolueella 258, liberaalidemokraateilla 57 ja muilla 30.[3]

Vuonna 1999 perustettiin Skotlannin parlamentti ja Walesin parlamentti, joista Skotlannin parlamentilla on lainsäädäntövaltaa. Pohjois-Irlannilla on vuodesta 2003 oma 108-jäseninen kansalliskokous ja lisäksi 18 paikkaa Westminsterin parlamentissa. Vallan siirto Belfastiin jäädytettiin vuonna 2003, mutta vietiin loppuun vuonna 2010.[29]

Skotlannin kansanäänestyksessä syyskuussa 2014 Skotlanti torjui itsenäisyyden ja päätti säilyä osana Yhdistynyttä kuningaskuntaa.[51]

Eri maissa toimivat muun muassa nationalistiset Walesin Plaid Cymru, Skotlannin kansallispuolue ja Cornwallin Mebyon Kernow, jotka kannattavat joko autonomian lisäämistä tai maiden itsenäisyyttä.[52]

Vuoden 2019 parlamenttivaalien jälkeen parlamentin alahuoneessa konservatiiveilla on 364 paikkaa, työväenpuolueella 203 paikkaa, Skotlannin kansallispuolueella 48 paikkaa ja liberaalidemokraateilla 12 paikkaa. Tämä tarkoittaa, että konservatiiveilla on suurin parlamentaarinen enemmistö sitten pääministeri Margaret Thatcherin vuoden 1987 vaalivoiton.[53]

Ulkopolitiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistynyt kuningaskunta on jäsenenä Kansainyhteisössä ja Natossa. Sillä on pysyvä paikka YK:n turvallisuusneuvostossa ja veto-oikeus sen päätöksiin. Vuoteen 2003 mennessä se oli käyttänyt oikeuttaan 32 kertaa, 23 kertaa tukeakseen Yhdysvaltoja ja yksin Zimbabwea koskevissa kysymyksissä.[54]

Vuosina 1973–2020 Iso-Britannia kuului Euroopan unioniin. Britannian hallitus aloitti kesäkuussa 2016 pidetyn Brexit-kansanäänestyksen jälkeen prosessin, jonka seurauksena valtio erosi unionista 31. tammikuuta 2020 ensimmäisenä EU:sta eronneena valtiona.[55]

Yhdistynyt kuningaskunta on yksi harvoista ydinasevaltioista. Sen pelotteeseen kuuluu neljä Vanguard-luokan ballistista ohjussukellusvenettä, jotka on kukin aseistettu kuudellatoista Trident II -ohjuksella ja 48 ydinkärjellä. Järjestelmä otettiin käyttöön 1994 korvaamaan vuonna 1968 käyttöön otetut Resolution-luokan sukellusveneet ja Polaris-ohjukset.[56] Ilmavoimat luopui WE.177-ydinaseista 1998 ja laivasto 1992.[57] Trident-ohjusten suunniteltu käyttöikä päättyy 2024. Vuonna 2006 pääministeri ilmoitti Britannian suunnittelevan sukellusveneiden ja Trident-ohjusten uusimista mikä jatkaisi niiden käyttöaikaa 2040-luvulle asti.[58]

Yhdistyneellä kuningaskunnalla on perinteisesti ollut läheinen suhde (special relationship) Yhdys­valtoihin. Ilmauksen muotoili jo Winston Churchill, mutta sen jatkuminen on kyseenalaistettu 2010-luvulla.[59]

Osat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhdistyneen kuningaskunnan kartta
Pääartikkeli: Yhdistyneen kuningaskunnan osat

Yhdistyneen kuningaskunnan osat:

lippu maa väkiluku (2021)[60] pinta-ala väestötiheys
Englanti Englanti 56 536 000 (84,3 %) 130 395 km² (53,42 %) 433,6 as./km²
Skotlanti Skotlanti 5 480 000 (8,2 %) 78 782 km² (32,28 %) 69,6 as./km²
Wales Wales 3 105 000 (4,6 %) 20 779 km² (8,51 %) 149,4 as./km²
Pohjois-Irlanti Pohjois-Irlanti 1 905 000 (2,8 %) 14 139 km² (5,79 %) 134,7 as./km²
Yhdistynyt kuningaskunta Yhdistynyt kuningaskunta 67 026 000 244 095 km² 274,6 as./km²

NUTS-järjestelmän ylimmällä tasolla Yhdistynyt kuningaskunta jakaantuu 12 alueeseen: yhdeksän aluetta (region), Skotlanti, Wales ja Pohjois-Irlanti.[61]

Englannissa on yhdeksän aluetta jaettu edelleen 34 kreivikuntaan (county) ja 47 yhtenäishallintopiiriin. Tämän aluejaon ulkopuolella on 36 metropolialuetta ja 33 Lontoon osa-aluetta. Skotlannissa on 32 paikallisneuvoston johtamaa aluetta. Walesissa on 22 kuntaa, joista 10 on kaupunkipiirikuntia (county borough), yhdeksän kreivikuntia ja kolme kaupunkeja. Pohjois-Irlannissa on 26 kuntaa.[61]

Yhdistyneellä kuningaskunnalla on brittiläisen imperiumin jäänteinä myös joukko erillisalueita. De jure nämä brittiläiset merentakaiset alueet (entiset kruununsiirtomaat) eivät ole Yhdistyneen kuningaskunnan osia, mutta Yhdistynyt kuningaskunta hoitaa niiden ulkopolitiikan. Näitä ovat:[62]

Näihin verrattavassa asemassa ovat myös Britannian läheisyydessä sijaitsevat itsehallinnolliset saaret Mansaari (engl. Isle of Man) sekä Jersey ja Guernsey. Lisäksi Yhdistyneellä kuningaskunnalla on sotilastukikohdat Akrotiri ja Dhekelia Kyproksella.[63]. Se on vaatinut 1 709 400 neliökilometrin kokoista aluetta Antarktikselta.[64]

Valtion nimitykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kielessä koko valtiosta käytetään yleiskielessä nimitystä Britannia, Iso-Britannia tai Englanti.[6] Tosiasiassa Englanti on kuitenkin vain yksi Yhdistyneen kuningaskunnan osa. Britit, varsinkin walesilaiset, skotit ja pohjoisirlantilaiset, voivat pitää loukkaavana nimen käyttöä koko valtiota tarkoittavana.[65][66] Suomen kielen lautakunta suosittelee mieluiten käyttämään nimeä Britannia, mutta hyväksyy myös nimen Englanti koko valtiolle.[67]

Vuodesta 1801, jolloin Irlanti tuli osaksi kuningaskuntaa, vuoteen 1921, jolloin Irlanti itsenäistyi, valtion nimenä oli Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta. Tämän edeltäjänä oli Ison-Britannian kuningaskunta, joka muodostui vuonna 1707 Englannin ja Skotlannin kuningaskuntien yhdistyessä.

Talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Britannian talous
Englannin keskuspankki, Bank of England, Lontoossa

Yhdistyneen kuningaskunnan bruttokansantuote on maailman suurimpia. Ostovoimakorjattuna (arviolta 3,93 biljoonaa dollaria vuonna 2023) se on maailman yhdeksäs ja Euroopan toinen (Saksan jälkeen) vuonna 2023. Euroopan maista Ranska on bruttokansantuotteella mitattuna suunnilleen samaa tasoa Britannian kanssa, myös asukasta kohden laskettuna.[68] Inflaatio, korot ja työttömyys (4,4 % vuonna 2017) ovat pysyneet matalina.[3]

Iso-Britannia oli teollisen vallankumouksen kehto, mutta nykyisin teollisuus tuottaa enää viidenneksen bruttokansantuotteesta (vuonna 2017 19 %). Kivihiilen louhinta on lähes täysin loppunut. Teollisuuden osuus taloudesta on edelleen vähentymässä. Pohjanmeren öljy- ja kaasuvarat ovat loppumassa, ja maa on ollut energian nettotuoja vuodesta 2005.[3]

Sähköstä 80 % tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla, mikä teki Yhdistyneestä kuningaskunnasta 2008 maailman kahdeksanneksi suurimman hiilidioksidipäästöjen tuottajan.[69] Vuonna 2010 47 % sähköstä tuotettiin kaasulla, 28 % kivihiilellä, 16 % ydinvoimalla ja 7 % uudistuvista energianlähteistä. Uudistuvien energialähteiden osuus aiotaan nostaa 30 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.[70] Loppuvuodesta 2024 Yhdistyneesta kuningaskunnasta tuli ensimmäinen G7-maa, joka sulki viimeisen hiilivoimalansa. Kivihiiltä oltiin käytetty maassa 142 vuotta.[71][72][73]

Maatalous on tehokasta ja pitkälle koneistettua, ja se tuottaa 60 % kulutetusta ruoasta alle 2 %:lla työvoimasta.[3] Maatalous on kokenut takaiskuja hullun lehmän taudin ja vuoden 2001 laajan suu- ja sorkkatautikriisin vuoksi.[74]

Palveluala, erityisesti pankkitoiminta sekä vakuutus- ja yrityspalvelut tuottavat suurimman osan BKT:sta, ja ne työllistävät yli 80 % työvoimasta.[3] Lontoon City on globaali talouskeskus ja Lontoon pörssi maailman suurimpia.[75][76]

Matkailu on myös tärkeä tulonlähde, ja maassa vieraileekin yli 30 miljoonaa matkailijaa joka vuosi,[77] mikä tekee siitä maailman kuudenneksi suosituimman matkailukohteen. Laman myötä matkailijoiden määrä ja heidän kuluttamansa rahamäärä ovat vähentyneet.[78]

Tärkeimpiä vientituotteita ovat teollisuustuotteet, polttoaineet, kemikaalit, elintarvikkeet, juomat ja tupakka. Viennin suurimpia kohdemaita ovat Yhdysvallat, Saksa, Ranska, Irlanti ja Belgia.[3]

Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus on jättänyt liittymättä euroalueeseen, ja mielipidetiedustelujen mukaan kansa tukee päätöstä.[3]

Liikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
West Coast Main Line -rautatie ja M1-moottoritie Northamptonshiressa.

Britanniassa on 505 lentokenttää, joista yhdeksällä on yli kolme kilometriä pitkä kiitotie.[3] Vuonna 2011 vilkkaimmat kentät olivat Heathrow, Gatwick, Manchester, Stansted, Luton, Edinburgh, Birmingham, Glasgow ja Bristol.[79]

Rautateitä on 16 454 kilometriä.[3] Vuonna 2010 rautateillä tehtiin 1 353 miljoonaa matkaa, yhteensä 65 miljardia kilometriä. Junaliikenne kasvoi edellisvuoteen verrattuna noin 6–7 prosenttia. Junista 90,9 prosenttia kulki ajallaan.[80]

Kansainvälinen junayhteys tulee Eurotunnelia pitkin Kanaalin ali, ja sitä kulkevat junat tuovat myös autoja.[81]

Rahtisatamia ovat Dover, Felixstowe, Immingham, Liverpool, Lontoo, Southampton ja Teesport Englannissa, Forth Ports Skotlannissa ja Milford Haven Walesissa.[3] Matkustajalautat liikennöivät Holyheadista Irlantiin, Doverista Ranskaan, Harwichistä ja Hullista Hollantiin ja Belgiaan, Portsmouthista Espanjaan ja Newcastlesta Norjaan ja Ruotsiin.[81]

Britanniassa on vasemmanpuoleinen liikenne.

Väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Britannian väestö
Väestötiedot
vuonna 2013 (arvio)[3]
Lontoo ilmakuvassa
Lontoo ilmakuvassa
Väestönkasvu 0,55 %
Syntyvyys 12,26 / 1 000 henkilöä
Kuolleisuus 9,33 / 1 000 henkilöä
Elinajanodote 80,29
Lapsikuolleisuus 4,5 / 1 000 syntymää
Nettomaahanmuutto 2,57 / 1 000 henkilöä
HIV:n levinneisyys
aikuisväestössä		 0,2 (2009 arvio) %
Lukutaitoisia 99 % väestöstä
Ikärakenne
Mediaani-ikä 40,3 vuotta
0–14-vuotiaat 17,3
15–64-vuotiaat 65,4

Heinäkuussa 2011 Yhdistyneessä kuningaskunnassa arvioitiin olevan 62 698 362 asukasta. Etnisesti jaoteltuna englantilaiset muodostavat 81,5 %, skotit 9,6 %, iiriläiset 2,4 %, walesilaiset 1,9 %, pohjoisirlantilaiset 1,8 % sekä länsi-intialaiset, intialaiset, pakistanilaiset ja muut 2,8 % väestöstä.[3]

Vuoden 2011 väestönlaskennassa 59,5 prosenttia väestöstä ilmoitti itsensä kristityiksi.[3] Vuonna 2018 tehdyssä kyselyssä näin vastasi enää 38 prosenttia.[82] Vuoden 2007 tilaston mukaan kymmenen prosenttia väestöstä kävi viikoittain kirkossa, eniten säännöllisiä kirkossa kävijöitä oli Pohjois-Irlannissa, vähiten Walesissa.[83] Englannin kirkko on virallinen valtiokirkko.[84] Katolisella kirkolla on noin viisi miljoonaa jäsentä.[85]

Valtakieli on englannin kieli. Yli puoli miljoonaa walesilaista puhuu kelttiläisiin kieliin kuuluvaa kymriä, jolla on virallisen kielen asema Walesissä[86] ja jolla myös lähetetään radio- ja televisio-ohjelmia. Gaelia puhuu noin 58 000 ihmistä Skotlannissa, enimmäkseen Hebrideillä. Pohjois-Irlannissa 95 000 ihmistä puhuu iiriä. Kaikkiaan maassa puhutaan Ethnologuen määritelmien mukaan 12:ta alkuperäistä kieltä. Suurimpia maahanmuuttajien kieliä ovat punjabi (itä- ja länsipunjabilla yhteensä 574 000 puhujaa), urdu ja bengali (400 000 molempia) sekä joskus bengalin murteeksi laskettava sylheti (300 000 puhujaa)[87]

Yhdistyneeseen kuningaskuntaan muuttaa paljon ihmisiä muista maista. Esimerkiksi Lontoon metropolialueen asukkaista 40 prosenttia on syntynyt ulkomailla. Maahanmuutto kasvattaa pikavauhdilla koko Britannian väestöä. Maan väkiluvun ennustetaan kasvavan 2021–2036 noin 6,6 miljoonalla hengellä eli lähes 10 prosentilla. Väestön kasvuvauhti on nopeampaa kuin aiemmin uskottiin, mikä on johtanut asuntopulaan. Maahanmuutto ei ole kuitenkaan ratkaissut maan työvoimapulaa 2020-luvulla.[88]

WHO:n vuonna 2004 tekemän selvityksen mukaan Britannian alkoholinkulutus on maailmassa 22. sijalla, puhtaaksi alkoholiksi muunnettuna hiukan yli kymmenen litraa aikuista kohti. Suomen, Belgian ja karibialaisen Saint Lucian kulutus on likimain samalla tasolla.[89]

Koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koulutus on pakollista viiden ja kuudennentoista ikävuoden välillä, mutta tammikuussa 2007 hallitus ilmoitti pidentävänsä pakollisen koulutuksen 18 ikävuoteen asti. Suurin osa lapsista käy ilmaista julkista koulua. Yhdenteentoista ikävuoteen asti käydään primary schoolia, sen jälkeen secondary schoolia. Neljäntoista ja kuudentoista ikävuoden välillä opiskellaan GCSE-kokeeseen. Kuudennentoista ikävuoden jälkeen oppilas voi valita sixth form collegen, joka päättyy A-tason (Advanced Level) kokeeseen, jossa kirjoitetaan 2–5 ainetta, ja jonka jälkeen voi pyrkiä yliopistoon. Skotlannissa kokeiden nimet ovat Standards Grades ja National Qualifications. Pohjois-Irlannin järjestelmä eroaa jonkin verran edellä kuvatusta.[90]

Suurimmat kaupunkialueet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maan toiseksi suurin kaupunki Birmingham tunnetaan lukuisista kanavistaan.

Britanniassa on 12 metropolialuetta, joiden väkiluku ylittää miljoonan:[91]

Kaupunki Väkiluku
Lontoo 15 010 295
Birmingham 3 683 000
Manchester 2 556 000 (Suur-Manchester)
Leeds 2 302 000
Liverpool 2 241 000
Newcastle 1 599 000
Sheffield 1 569 000
South-Hampshire 1 547 000
Nottingham 1 543 000
Glasgow 1 395 000
Cardiff 1 097 000
Bristol 1 097 000

Kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Piccadilly Circus lienee yksi Ison-Britannian tunnetuimmista maamerkeistä.
Big Benin kellotorni Lontoossa.
Pääartikkeli: Brittiläinen kulttuuri

Yhdistynyt kuningaskunta muodostuu neljästä toisiinsa sitoutuneesta kansakunnasta, ja vaikka elämäntapa on laajalti samankaltainen, kulttuurissa on eroja niin näiden kansakuntien välillä kuin paikallisella ja alueellisella tasolla. Skotlannin kansallispuolueen keskeinen kysymys on talous, etenkin Pohjanmeren öljytulojen jakautuminen, kun taas Walesin kansallispuolue on kiinnostunut kielen ja kulttuurin säilyttämisestä. Murre ja puhetapa kertovat usein ihmisen taustasta ja kotiseudusta. Oman jalkapallojoukkueen kannattamisesta on tullut monille tärkeä ylpeyden aihe.[24]

Merkittävimpiä matkailukohteita suurimpien kaupunkien lisäksi historialliset kohteet kuten Oxford, Cambridge, St Andrews, York ja Bath. Kuuluisia luonnonnähtävyyksiä ovat Doverin valkoiset kalliot, Giant's Causeway Pohjois-Irlannissa ja Loch Ness Skotlannissa. Maisemistaan ovat tunnettuja Walesin ja Skotlannin vuoristot, Englannin järvialue Lake District ja Peak District.[92]

Kristittyjen juhlapäivien ja uudenvuoden lisäksi vietetään Guy Fawkesin yötä 5. marraskuuta.[93]

Yhdistyneessä kuningaskunnassa on lukuisia kuuluisia yliopistoja ja korkeakouluja, joista vanhimmat ovat Cambridgen ja Oxfordin yliopistot. Britanniassa on syntynyt monta maailmankuulua tutkijaa, kuten Sir Isaac Newton, James Watt, Charles Darwin, Michael Faraday, Charles Babbage, Alexander Fleming, Alan Turing, Tim Berners-Lee, Richard Dawkins ja Stephen Hawking.[94].

Kirjallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Charles Dickens

Brittiläinen kirjallisuus kuuluu eurooppalaisen kulttuurin keskeisimpiin. Sillä on pitkä historia ja suuri kulttuurinen vaikutus koko länsimaalaiseen kirjallisuuteen.

Ensimmäinen merkittävä englanninkielinen kirjallinen tuotos oli Geoffrey Chaucer'n 1300-luvulla kirjoittama Canterburyn tarinoita. Tapauksesta tekee merkittävän se, että suurin osa hovirunoilijoista käytti tuohon kulttuurin valtakieltä latinaa.[95]

Elisabet I:n ajan kuuluisin brittiläinen hahmo oli William Shakespeare, jota pidetään eräänä kaikkien aikojen merkittävimmistä kirjailijoista ja etevimmistä englannin kielen taitajista. Shakespearen kirjallinen tuotanto on laajaa sisältäen näytelmiä, sonetteja ja runoja. Erityisen tunnettu hän on juuri näytelmistään, joista kuuluisimpia ovat Kesäyön uni, Romeo ja Julia, Hamlet ja Othello.[96]

Romaaneja alettiin kirjoittaa suuremmissa määrin 1700-luvulta alkaen. 1800-luvun alussa kirjallisuutta hallitsi romantiikan aikakausi, jolloin runouden saralla vaikuttivat William Blake, John Keats ja Lordi Byron. Viktoriaaninen aikakausi oli englantilaisessa kirjallisuudessa realismin kulta-aikaa. Sitä edustivat Jane Austen, Brontën sisarukset (Charlotte, Emily ja Anne), Charles Dickens, George Eliot ja Thomas Hardy.[97] Näistä erityisesti Charles Dickensin töillä sanotaan olevan merkittävä vaikutus brittiläiseen kulttuuriin, muun muassa jouluperinteen virkoamiseen 1800-luvun Englannissa Joulutarinan myötä. Ensimmäisen maailmansodan myötä nousi sotakirjallisuuden ja -runouden suosio. Romaanikirjallisuudesta kehittyi pian suosituin kirjallisuuden muoto ja se on sitä nykyäänkin.

Muita maineikkaita brittiläisiä romaanikirjailijoita ovat muun muassa Sherlock Holmesin luoja Arthur Conan Doyle, Mary Shelley (Frankenstein), J. R. R. Tolkien (Taru sormusten herrasta), Rudyard Kipling (Viidakkokirja), D. H. Lawrence, George Orwell (Eläinten vallankumous, Vuonna 1984), Salman Rushdie, Zadie Smith, Agatha Christie, Virginia Woolf ja J. K. Rowling (Harry Potter).

Runoilijoista mainittavia ovat esimerkiksi T. S. Eliot, Ted Hughes, John Milton, Alfred Tennyson ja Rudyard Kipling.[98]

Nobelin kirjallisuuspalkinnon ovat brittikirjailijoista saaneet Rudyard Kipling vuonna 1907, John Galsworthy 1932, T. S. Eliot 1948. Bertrand Russell 1950, Winston Churchill 1953, Elias Canetti 1981, William Golding 1983, V. S. Naipaul 2001, Harold Pinter 2005 ja Doris Lessing 2007.[99]

Teatteri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brittiläisellä teatterilla on pitkät perinteet Shakespearen ajoista asti. Nykyään Lontoon West End on teatterimaailman keskus.[100] Sir Andrew Lloyd Webber on hallinnut West Endiä monta vuotta, valloittanut myös Broadwayn ja hänen musikaaleistaan on tehty suosittuja elokuvia.[101] Maailmankuulu Royal Shakespeare Company toimii Shakespearen kotikaupungissa Stratford-upon-Avonissa ja esiintyy myös muualla.[102] Merkittäviä nykyisiä näytelmäkirjailijoita ovat Alan Ayckbourn, John James Osborne, Harold Pinter, Tom Stoppard ja Arnold Wesker.[103]

Musiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
The Beatles

Musiikilla on keskeinen merkitys Britanniassa, jossa on tehty paljon merkittävää ja maailmanlaajuisesti tunnettua popmusiikkia. Britanniaa pidetään länsimaisen populaarimusiikin supervaltana Yhdysvaltojen ohella. Kaikkien aikojen suosituin brittiläinen yhtye on The Beatles joka on myös maailman kaikkien aikojen menestyksekkäin yhtye. Yhtyeeltä on myyty maailmanlaajuisesti yli miljardi äänitettä.[104] Muita tunnettuja ja suosittuja brittiläisiä yhtyeitä ovat 1960-luvulta lähtien olleet muun muassa The Rolling Stones, Queen, The Who, The Kinks ja kitaristi Eric Claptonista tunnettu Cream sekä walesilainen Tom Jones. Näiden ja monien muidenkin 1960-luvulla toimineiden brittiyhtyeiden saavuttamaan maailmanmenestykseen on viitattu englanninkielisellä käsitteellä "the British Invasion".[105] Britanniasta ovat lähtöisin myös muun muassa Led Zeppelin, Pink Floyd, Elton John, David Bowie, Dire Straits, The Police, Deep Purple, Sex Pistols, Genesis, Saxon, Phil Collins, Black Sabbath, Iron Maiden, Def Leppard, George Michael, The Smiths, Judas Priest ja monet uudemmatkin jättimenestykset kuten One Direction, Depeche Mode, The Wanted, Oasis, Radiohead, Spice Girls, Coldplay ja Robbie Williams.[106][107]

Kuuluisia brittisäveltäjiä ovat esimerkiksi Henry Purcell, Edward Elgar, Ralph Vaughan Williams, Benjamin Britten ja Andrew Lloyd Webber (muun muassa Oopperan kummitus). Britanniassa on monia korkeatasoisia orkestereita kuten BBC:n sinfoniaorkesteri ja Royal Philharmonic Orchestra. Lontoo on yksi maailman musiikkikeskuksista, siellä sijaitsevat monet tärkeät konserttisalit ja Royal Opera House, yksi maailman tärkeimmistä oopperataloista.[108]

Elokuva ja televisio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alfred Hitchcock

Vuonna 1999 Brittiläinen elokuva-instituutti kutsui tuhat asiantuntijaa arvioimaan maan kaikkien aikojen parhaita elokuvia.[109] Eniten ääniä saivat Kolmas mies (1949), Lyhyt onni (1945) ja Arabian Lawrence (1962).[110] Sadasta parhaasta brittiläisestä elokuvasta Alec Guinness on yhdeksän, Michael Caine on seitsemän ja Julie Christie kuuden pääosassa. David Lean ohjasi niistä kuusi.[109] Brittiläissyntyiset Alfred Hitchcock ja Charles Chaplin tekivät suuren osan urastaan Yhdysvalloissa.[111][112]

Britannian television kulmakivi on valtion omistama yleisradioyhtiö BBC, jolla on useita kanavia televisiossa ja radiossa. BBC:n televisiokanavat ovat julkisen palvelun kanavia, joilla ei esitetä mainoksia. Se toimii myös televisiosarjojen ja ohjelmien tuottajana. BBC:n tuotanto on valtavan laajaa ja käsittää niin draamaa, komediaa (britcom), dokumentteja kuin pitkiä elokuviakin. Suomalaisille tuttuja sarjoja BBC:ltä ovat muun muassa komediasarjat Pokka pitää, Monty Pythonin Lentävä Sirkus, dekkarisarjat Neiti Marple ja Uusi Sherlock. BBC:n ohjelmistoon kuuluu myös kaikkien aikojen pitkäikäisin tv-sarja Doctor Who. BBC omistaa myös oikeudet useisiin suurenluokan urheilutapahtumiin, muun muassa olympialaisiin, jalkapallon EM- ja MM-kisoihin sekä F1-sarjaan (vuosina 2008–2015, vuodesta 2016 alkaen oikeudet ovat Channel 4 -kanavalla). BBC myös edustaa Britanniaa Euroopan Yleisradioyhtiön jäsenenä myös Eurovision laulukilpailuissa.

BBC:llä on merkittävä rooli televisiotekniikan ja radioviestinnän kehityksen historiassa. Se oli toisen maailmansodan aikana yksi tärkeimmistä joukkoviestimistä maailmassa ja sen radiolähetyksiä kuunneltiin ympäri Eurooppaa. Se myös otti ensimmäisenä eurooppalaisena tv-yhtiönä käyttöön säännölliset värilähetykset BBC Two -kanavalla vuonna 1967.

Mr. Bean liikkuu brittiläisvalmisteisella Minillä.

Kaupallisia kanavia toimii Britanniassa useita, joista suurimmat (ja samalla ainoat koko maan kattavat) ovat julkisomisteinen, mutta mainosrahoitteinen Channel 4 ja kaupallinen ITV (ent. Channel 3). Näistä ITV on pitkäikäisempi ja luotiin aikoinaan useiden tv-alan toimijoiden yhteenliittymänä tuomaan kilpailua BBC:lle. ITV omistaa nykyään tv-toimijat Granada Televisionin ja Yorkshire Televisionin ja on siksi kasvanut selkeästi britannian toiseksi suurimmaksi mediayhtiöksi. ITV on lähettänyt kanavillaan monia brittiläisen television klassikoita, muun muassa Sherlock Holmesin seikkailut, Mr. Bean ja pitkäikäisiä draamasarjoja Emmerdale ja Sydämen asialla (Heartbeat). Channel 4 esittää etupäässä nuorille suunnattuja amerikkalaisia ohjelmia ja on kehittänyt kansainvälisesti tunnetun Big Brother-formaatin.

Britannia on myös hyvin tunnettu koomikoistaan, joista kuuluisimpiin lukeutuvat John Cleese ja Monty Python -huumoriryhmä, Rowan Atkinson sekä Sacha Baron Cohen.

Suomen katsoituimpien televisiosarjojen joukossa on useita brittisarjoja kuten Emmerdale, Neiti Marple, Midsomerin murhat ja Avaran luonnon näyttämät David Attenboroughin juontamat BBC:n luontodokumentit.[113]

Lehdistö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurimpia sanomalehtiä:

Julkaisu Puoluekanta Tyyppi Ilmestyy Kytkös Levikki (10/ 2023)
The Sun oikeistolainen[114] keltainen lehdistö 717 714 (arvio)[115]
Daily Mail oikeistolainen[116][114] The Mail on Sunday 722 650[117]
The Mail on Sunday Daily Mail 620 622[117]
The Sun on Sunday 600 870 (arvio)[115]
The Sunday Times 383 848 (arvio)[115]
Daily Mirror vasemmistolainen[114][118] 6 päivänä viikossa[119] Sunday Mirror[119] 248 035[117]
Sunday Mirror vasemmistolainen[119] viikoittain[119] Daily Mirror[119] 186 453[117]
The Times oikeistolainen[120] 216 859 (arvio)[115]
The Daily Telegraph oikeistolainen[120] 188 371 (arvio)[115]
Daily Express oikeistolainen[114] 6 päivänä viikossa[121] Sunday Express[121] 156 388[117]
Daily Star oikeistolainen[122] 139 822[117]
Sunday Express viikoittain[123] Daily Express[123] 137 776[117]
The Sunday Telegraph 147 161 (arvio)[115]
i[124] keskustavasemmisto[125] joka päivä[126] 128 494[117]
Financial Times poliittinen keskusta[127] tai keskustaoikeisto–liberaali[128] arvovaltainen sanomalehti[129] 6 päivänä viikossa[130] 112 139[117]
The Guardian vasemmistolainen[131][114] arvovaltainen sanomalehti[132][133][134] joka päivä[135] 74 183 (arvio)[115]
The Observer 96 424 (arvio)[115]

Radio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suosituimmat radiokanavat:[136]

Kuvataiteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kelttiläinen risti.

Vanhimmat Britteinsaarilta löytyneet taide-esineet ovat kivikauden hautalöytöjä. Pronssikaudella käytettiin kuparia, tinaa ja Wessexissä myös kultaa. Keltit toivat uusia taideperinteitä, metallien rinnalla käytettiin kiveä ja puuta. Roomalaisten valtakaudella alettiin tehdä patsaita, rintakuvia ja hautamonumentteja. Uusina materiaaleina he toivat lasin ja mosaiikit.[137]

1800-luvulla kehittyi englantilaiseksi koulukunnaksi kutsuttu maalauksen tyylisuunta muotokuviin ja maisemamaalauksiin. Sen kärkinimiä olivat Joshua Reynolds, George Stubbs ja Thomas Gainsborough. 1700-luvun lopulla ja 1800-luvulla brittiläinen taide oli radikaaleimmillaan, ja sitä edustivat William Blake, John Constable, William Hogarth ja William Turner.[138] Ennen kaikkea Turnerin lähes abstraktit maisemat vaikuttivat myöhemmin suuresti impressionismin kehitykseen.[139]

Thomas Gainsborough: Sininen poika, 1770

1840-luvulta alkaen vaikuttivat brittiläiset prerafaeliitit, jotka maalasivat värikkäitä ja yksityiskohtaisia maalauksia usein uskonnollisista aiheista. William Morrisin perustama arts and crafts -liike tuotti Viktorian aikakaudelle tyypillisiä tapetteja ja kaakeleita.[138] Beatrix Potterin kuvittamat lastenkirjat ovat ihastuttaneet vuodesta toiseen. 1900-luvun merkittäviin brittitaiteilijoihin kuuluvat Henry Moore, Lucian Freud, Barbara Hepworth, Frank Auerbach ja Francis Bacon.[140]

Reaktiona abstraktin ekspressionismin syntyi 1950-luvulla pop-taide, jota edustivat Richard Hamilton, Eduardo Paolozzi, Peter Blake, Allen Jones ja David Hockney. 1980-luvun lopulla Young British Artists -liikkeeseen kuuluivat Damien Hirst ja Tracey Emin.[138] 2000-luvulla esillä ovat olleet myös Mark Wallinger, Chris Ofili, Gilbert & George, Mike Nelson ja Steve McQueen.[140]

Vuodesta 1984 alle 50-vuotiaalle brittiläiselle taiteilijalle on myönnetty suuri Turner-palkinto. Maan suurimpia taidelaitoksia ovat Allied Artists Association, Royal College of Art, Royal Society of Arts, Royal Academy of Arts, Tate Britain ja Tate Modern.

Ruoka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Brittiläinen keittiö
Englantilainen aamiainen.
Kalaa ja ranskalaisia.

Brittiläisen ruokakulttuurin tunnetuin ilmentymä on tukeva englantilainen aamiainen. Siihen kuuluu usein makkaroita, munia keitettyinä, paistettuina tai munakokkelina, paistettua pekonia, paahtoleipää, herkkusieniä, paistettuja tomaatteja ja papuja.[141]

Toinen tärkeä ateria on fish and chips, joka on uppopaistettua leivitettyä kalaa ja ranskalaisia perunoita. Fish and chips -annoksia myydään nakkikioskia vastaavissa kojuissa sekä pubeissa oluen kanssa. Sunnuntailounaalla briteillä on ollut kautta aikojen tapana syödä paahtopaistia ja Yorkshire puddingia. Sen lisäksi ympäri Britanniaa on useita suosittuja alueellisia ruokia, kuten Skotlannissa haggis (täytetty lampaan mahalaukku) ja Walesissa Welsh Rarebit (paahtoleipä, jossa on runsaasti munaa ja juustoa).[142][143]

Britit ovat erittäin suuria teen ja oluen ystäviä. Iltapäivätee kehittyi käsitteenä brittikulttuuriin 1840-luvulla, ja nykyään viidesosa maailman teestä kulutetaan Britanniassa.[144] Teetä tarjotaan usein kahviloissa höystettynä erilaisilla lisukkeilla.[145] Olut on Britannian kansallisjuoma, ja sitä tuotetaan maassa 1 200 eri merkkiä.[144] Olutta juodaan myös isoista kolpakoista, mutta tarkoituksena ei ole humaltuminen. Nuoret juovat ns. limuviinoiksi kutsuttuja sekoituksia nopeasti humaltumistarkoituksessa.[146] Skotlantilainen viski on puolestaan merkittävä vientituote.[144]

Yhteiskuntaluokat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Britanniassa yhteiskuntaluokilla on suurempi merkitys kuin etnisellä taustalla. Monet määrittelevät itsensä työväenluokan tai keskiluokan edustajiksi. Harvat myöntävät kuuluvansa yläluokkaan, mutta siihen määritellään yleensä maaomaisuutta perineet aateliset. Työväenluokkainen tausta on kunniallinen mutta vähävarainen. Koulutus on vähäistä, asunto on vuokralla ja palkkaa saadaan viikoittain, tyypillisesti teollisuustöistä. Työväenluokka liitetään työväenpuolueen ja ammattiliittojen arvoihin, mutta tosielämässä luokkarajat eivät ole niin suoraviivaisia kuin luokkajärjestelmän arvostelijoiden ja poliitikkojen puheissa.[24] Vaikka luokkajärjestelmää pidetään vanhakantaisena, esimerkiksi lasten koulumenestys on edelleen voimakkaasti sidoksissa yhteiskuntaluokkaan.[147]

Urheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Isossa-Britanniassa kehitettyjä urheilulajeja
Jalkapallo
Snooker
Kriketti
Rugby

Ison-Britannian suosituin laji on jalkapallo, ja laji onkin kehitetty Englannissa. Englannin jalkapalloliitto on maailman vanhin jalkapalloliitto. Englannilla, Skotlannilla, Walesilla ja Pohjois-Irlannilla on omat jalkapallon maajoukkueensa. FIFA:n rankingissa tammikuussa 2012 Englanti oli viides, Skotlanti 48, Wales 49 ja Pohjois-Irlanti 87. Englanti on voittanut kertaalleen maailmanmestaruuden kotikisoissaan 1966, ja kaikki muutkin ovat pelanneet vähintään kertaalleen MM-kilpailuissa.[148][149] Jalkapallon lisäksi muun muassa rugby ja kriketti ovat suosittuja joukkuelajeja Isossa-Britanniassa. Niiden juuret ovat Britanniassa, ja Englannissa, Skotlannissa ja Walesissa pelataan sekä rugby leagueta että rugby unionia.[149]

Suosituimpia yksilölajeja ovat uinti, snooker, tennis, yleisurheilu, moottoriurheilu, golf ja nyrkkeily.[150] Merkittäviä britannialaisia urheilutapahtumia ovat muun muassa Britannian avoin golfturnaus, Wimbledonin tennisturnaus ja Royal Ascot -laukkakilpailu.[149] Wimbledon on tennismaailman tärkein kilpailu, joka on järjestetty jo 125 kertaa.[151] Silverstonen radalla ajettiin vuonna 1950 ensimmäinen maailmanmestaruuden osakilpailu moottoriurheilulajissa, jonka nimeksi tuli Formula 1.[152]

Vaikka monissa lajeissa Englannilla ja Skotlannilla on omat joukkueet, olympialaisiin Iso-Britannia on osallistunut aina yhteisellä joukkueella. Nykyisin se lähettää kesäolympialaisiin noin 300, ja talviolympialaisiin 30–50 urheilijaa.[153] Lontoo on isännöinyt olympialaisia vuosina 1908, 1948 ja 2012.[154] Mitaleita britit ovat saaneet satoja, ja maa on pärjännyt erityisesti yleisurheilussa, tenniksessä, soudussa, purjehduksessa ja taitoluistelussa.[149] Viisissä perättäisissä olympiakisoissa kultaa voittanutta soutajaa Steve Redgravea on kutsuttu Britannian suurimmaksi olympiaurheilijaksi.[155]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b British Urban Pattern: Population data (Epson)
  2. ↑ Population on 1 January by age groups and sex - functional urban areas Eurostat. Arkistoitu 20 December 2020. Viitattu 31.12.2020.
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u United Kingdom The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  4. ↑ a b Download World Economic Outlook database: October 2022 (.html) International Monetary Fund. Viitattu 21.1.2023. (englanniksi)
  5. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  6. ↑ a b Britannia, Iso-Britannia vai Englanti? (Ison-Britannian eri nimien selvennystä) Kielitoimiston ohjepankki. 2015. Kotimaisten kielten keskus (www.kotus.fi). Viitattu 26.5.2015.
  7. ↑ Eliot A. Cohen: History and the Hyperpower Foreign Relations. 2004. Council on Foreign Relations, Inc.. Viitattu 29.3.2015.
  8. ↑ Niall Ferguson: Empire: The Rise and Decline of the British World Order and the Lessons for Global Power. Basic Books, 2003. ISBN 0-465-02328-2.
  9. ↑ Imperial retreat Norton anthology of English literature. W.W. Norton and Company.
  10. ↑ Robert B. Louden: The World We Want : How and Why the Ideals of the Enlightenment Still Elude Us, s. 187. Oxford University Press, 2007. ISBN 9780198043379 Teoksen verkkoversio.
  11. ↑ Nuclear weapons and treaties Comprehensive Nuclear-Test-Ban Treaty (CTBT).
  12. ↑ North Korea: Examining Where Crisis Goes From Here RFERL.
  13. ↑ Databy country SIPRI – military database.
  14. ↑ 5. Report for Selected Countries and Subjects IMF – kansainvälinen valuuttarahasto.
  15. ↑ Amelia Du Plessis: Major Rivers of England england.org.za. Arkistoitu 4.8.2011. Viitattu 22.1.2012. (englanniksi)
  16. ↑ Snowdonia National Park Visit Wales. Viitattu 22.1.2012. (englanniksi)
  17. ↑ Geology of Glen Mor and the area around Loch Ness. Loch Ness. (englanniksi)
  18. ↑ The Hebrides, Orkney and Shetland Embrace Scotland. Viitattu 22.1.2012. (englanniksi)
  19. ↑ Cities and Towns UK Citypopulation. Viitattu 22.1.2012. (englanniksi)
  20. ↑ a b United Kingdom Country Guide BBC Weather. Viitattu 20.2.2011. (englanniksi)
  21. ↑ East Anglia 1971–2000 averages Met Office. Viitattu 22.1.2012. (englanniksi)
  22. ↑ North Scotland 1971–2000 averages Met Office. Viitattu 22.1.2012. (englanniksi)
  23. ↑ Weather Extremes Met Office. Viitattu 7.11.2018. (englanniksi)
  24. ↑ a b c Reginald F. Byron (toim.): Culture of United Kingdom Countries and their cultures. Viitattu 3.1.2012. (englanniksi)
  25. ↑ UK Mammals 2005. BBC. Viitattu 22.1.2012. (englanniksi)
  26. ↑ Guide to UK birds Royal Society for Protection fo Birds. Viitattu 22.1.2012. (englanniksi)
  27. ↑ What is a National Park ? National Parks UK. Viitattu 3.1.2012. (englanniksi)
  28. ↑ a b c d e f g Historia formin.finland.fi. 28.12.2011. Ulkoasiainministeriö. Viitattu 25.1.2012.
  29. ↑ a b c d e f g h Background Note: United Kingdom 2011 (arkistoitu). US Department of State. Viitattu 22.1.2012. (englanniksi)
  30. ↑ Act of Union Encyclopedia Britannica. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  31. ↑ Was it true that the sun never set on the British Empire? The National Maritime Museum. Viitattu 20.2.2011. (englanniksi)
  32. ↑ Versailles and Peacemaking British Broadcasting Company BBC. Viitattu 15.1.2012. (englanniksi)
  33. ↑ a b c d e f g h i Timeline United Kingdom BBC News. Viitattu 22.1.2012. (englanniksi)
  34. ↑ World War II: The North African Campaign 4.9.2011. The Atlantic.
  35. ↑ The Attack in Taronto Naval war College. Arkistoitu 18.11.2011. Viitattu 22.1.2012. (englanniksi)
  36. ↑ Britannian koalitiohallitus kiirehtii säästökuuria Keskisuomalainen. Viitattu 1.3.2020.
  37. ↑ Britannian pääministeri David Cameron eroaa Yle Uutiset. Viitattu 21.2.2020.
  38. ↑ Boris Johnsonista Britannian ulkoministeri Yle Uutiset. Viitattu 21.2.2020.
  39. ↑ Britannian pääministerin Theresa Mayn "hirviöneuvonantajille" kenkää Ylen uutiset, viitattu 10.6.2016
  40. ↑ Britannian pääministeri Theresa May ilmoitti erosta kyynelehtien – seuraajaksi povattu Boris Johnson: Lähdemme EU:sta diilillä tai diilittä Yle Uutiset. Viitattu 21.2.2020.
  41. ↑ Boris Johnsonista Britannian konservatiivien uusi johtaja ja pääministeri – seurauksena ministerieroja ja brexit-epävarmuutta Yle Uutiset. Viitattu 21.2.2020.
  42. ↑ Konservatiivit ottivat vaalivoiton Britanniassa, Boris Johnson: "Panen pisteen hölynpölylle" – Tämä tiedetään vaalituloksesta nyt Yle Uutiset. Viitattu 21.2.2020.
  43. ↑ Analyysi: Vapauden hurmaan herännyt brexit-Britannia voi pian kaivata EU-kahleitaan – maailmankaupan jätit voivat tarjota yksinäiselle kylmää kyytiä Yle Uutiset. Viitattu 21.2.2020.
  44. ↑ Verneri Aalto: Britannia erosi EU:sta – siirtymäaika vuoden 2020 loppuun ETK. Viitattu 24.2.2020.
  45. ↑ IRA lopettanut aseellisen toimintansa Yle Uutiset. Viitattu 13.3.2020.
  46. ↑ Terrorismi on koetellut Britanniaa kovalla kädellä Yle Uutiset. Viitattu 13.3.2020.
  47. ↑ Kuningatar Elisabet II on kuollut is.fi. Viitattu 14.9.2022.
  48. ↑ Kuningatar Elisabet on kuollut yle.fi. Viitattu 14.9.2022.
  49. ↑ Charles is the new King BBC News. 8.9.2022. Viitattu 8.9.2022. (englanti)
  50. ↑ Political Reform libdems.org.uk. Viitattu 4.1.2012. (englanniksi)
  51. ↑ Skotlantilaiset torjuivat itsenäisyyden Yle Uutiset. Viitattu 15.3.2020.
  52. ↑ UK Politics: Devolving England 1999. BBC. Viitattu 22.1.2012. (englanniksi)
  53. ↑ Johnson returns to power with big majority BBC News. 13.12.2019. Viitattu 21.2.2020. (englanti)
  54. ↑ The veto and how to use it 2003. BBC News. Viitattu 22.1.2012. (englanniksi)
  55. ↑ UK government's preparations for a 'no deal' scenario gov.uk. 24.8.2018. Viitattu 7.11.2018. (englanniksi)
  56. ↑ The Current System The Future of United Kingdom’s Nuclear Deterrent. Ministry of Defence. Viitattu 8.1.2012. (englanniksi)
  57. ↑ History of the British Nuclear Arsenal Britain's Nuclear Weapons. 2002. Viitattu 23.1.2012. (englanniksi)
  58. ↑ UK nuclear weapons plan unveiled 2006. BBC. Viitattu 22.1.2012. (englanniksi)
  59. ↑ Special relationship between UK and US is over, MPs say 28.3.2010. BBC News. Viitattu 22.1.2012. (englanniksi)
  60. ↑ Population estimates for the UK, England, Wales, Scotland and Northern Ireland: mid-2021 Ons.gov.uk. Office for National Statistics. Viitattu 21.1.2023. (englanniksi)
  61. ↑ a b Divisions of the United Kingdom Statoids. Viitattu 22.1.2012. (englanniksi)
  62. ↑ Overseas Territories Commonwealt Secretariat. Viitattu 15.1.2012. (englanniksi)
  63. ↑ Polly Lyssiotis & Vasiliki Kokoti (toim): About Cyprus. Nikosia, Kypros: Press and Information Office, 2007. ISBN 978-9963-38-499-0 (englanniksi)
  64. ↑ British Antarctic Territory The National Archives. Arkistoitu 17.11.2011. Viitattu 9.3.2011. (englanniksi)
  65. ↑ Väärien käsitysten sanakirja: artikkeli Englanti ja Iso-Britannia
  66. ↑ What are the National identities of the people living in Britain? British Life and Culture. Woodlands Junior School. Viitattu 6.8.2009. (englanniksi)
  67. ↑ Paikkala, Sirkka: Saarivaltakunnan nimi Kielikello. 3/1996. Viitattu 25.3.2022.
  68. ↑ Download World Economic Outlook database: October 2022 (.html) International Monetary Fund. Viitattu 21.1.2023. (englanniksi)
  69. ↑ Each Country's Share of CO2 Emissions Union of Concerned Scientists. Viitattu 15.1.2012. (englanniksi)
  70. ↑ How Electricity is Generated Association of electricity Producers. Viitattu 15.1.2012. (englanniksi)
  71. ↑ Britain to become first G7 country to end coal power as last plant closes Reuters. 29.9.2024. Viitattu 4.10.2024. (englanniksi)
  72. ↑ In a climate milestone, the U.K. — 1st to harness coal power — is among 1st to quit it NPR. 30.9.2024. Viitattu 4.10.2024. (englanniksi)
  73. ↑ UK to close last coal power station after 142 years BBC News. 30.9.2024. Viitattu 4.10.2024. (englanti)
  74. ↑ Crisis in UK agriculture and British farming UK Agriculture. Viitattu 15.1.2012. (englanniksi)
  75. ↑ A World Financial and Business City City of London. Viitattu 22.1.2012. (englanniksi)
  76. ↑ World’s Largest Stock Exchanges Loans & Credit. Viitattu 15.1.2012. (englanniksi)
  77. ↑ UK Tourism Guide – Come and explore the treasures of UK with us UK Tourism Guide. Viitattu 22.1.2012. (englanniksi)
  78. ↑ Tourist numbers fall by a million BBC Scotland 2009. Viitattu 22.1.2012. (englanniksi)
  79. ↑ Size of Reporting Airports November 2010 – October 2011] CAA. Viitattu 23.1.2012. (englanniksi)
  80. ↑ National Rail Trend Yearbook 2010–2011 rail-reg.gov.uk. Viitattu 23.1.2012. (englanniksi)
  81. ↑ a b Getting There Lonely Planet. Viitattu 23.1.2012. (englanniksi)
  82. ↑ British Social Attitudes Survey 2018 / Religion The National Centre for Social Research 2019
  83. ↑ 'One in 10' attends church weekly 2007. BBC. Viitattu 24.1.2012. (englanniksi)
  84. ↑ Church of England 2011. BBC. Viitattu 24.1.2012. (englanniksi)
  85. ↑ How many Catholics are there in Britain? 2010. BBC. Viitattu 24.1.2012. (englanniksi)
  86. ↑ The Welsh Language Measure welshlanguagecommissioner.wales. Viitattu 3.3.2023. (englanniksi)
  87. ↑ Languages of United Kingdom Ethnologue: Languages of the World. 2009. SIL International. Viitattu 23.1.2012. (englanniksi)
  88. ↑ Kolumni | Jo yli 40 prosenttia Lontoon asukkaista on ulkomailla syntyneitä – Britannia on liian vetovoimainen. Helsingin Sanomat. 3.2.2024. Viitattu 6.2.2024.
  89. ↑ Total recorded alcohol per capita consumption (15+), in litres of pure alcohol (World Drink Trends 2003) WHO Global Status Report on Alcohol 2004. Viitattu 15.1.2012. (englanniksi)
  90. ↑ Studying and living in the United Kingdom British Council. Viitattu 23.1.2012. (englanniksi)
  91. ↑ British urban pattern: population data (pdf) ESPON project 1.4.3 Study on Urban Functions. March 2007. European Spatial Planning Observation Network. Viitattu 22.2.2010.
  92. ↑ 10 of the most beautiful places to visit in the United Kingdom Global Grasshopper. Viitattu 24.1.2012. (englanniksi)
  93. ↑ Guy Fawkes Day in United Kingdom Time and Date. Viitattu 24.1.2012. (englanniksi)
  94. ↑ The Britannica Guide to the 100 Most Influential Scientists Encyclopedia Britannica. Viitattu 24.1.2012. (englanniksi)
  95. ↑ Petri Liukkonen: Geoffrey Chaucer (1342/43-1400) 2008. Authors Calendar. Viitattu 18.1.2012. (englanniksi)
  96. ↑ Petri Liukkonen: William Shakespeare (1564-1616) 2008. Authors Calendar. Viitattu 18.1.2012. (englanniksi)
  97. ↑ The Classical Fiction Writers: Biographies Blue Pete. Viitattu 23.1.2012. (englanniksi)
  98. ↑ Major British Poets 1660-Present University of Pennsylvania, Department of English. Viitattu 24.1.2012. (englanniksi)
  99. ↑ All Nobel Prizes in Literature Nobel.org. Viitattu 23.1.2012. (englanniksi)
  100. ↑ Theatreland History Official London Theatre. Viitattu 18.1.2012. (englanniksi)
  101. ↑ Lloyd Webber rules West End LA Times. Viitattu 18.1.2012. (englanniksi)
  102. ↑ Royal Shakespeare Company (RSC) Stratford-upon-Avo
  103. ↑ Modern theatre: The explosion of new writing Victoria & Albert Museum. Viitattu 18.1.2012. (englanniksi)
  104. ↑ Susan Young: British Beatlemania We Didn't Start The Fire. Viitattu 24.1.2012. (englanniksi)
  105. ↑ The 1960s British Music Invasion The 60s Official Site. Arkistoitu 15.1.2012. Viitattu 24.1.2012. (englanniksi)
  106. ↑ England's Culture : Britpop Anglobilia. Viitattu 24.1.2012. (englanniksi)
  107. ↑ Stephen Thomas Erlewine: Robbie Williams Biography All Muesic. Viitattu 24.1.2012. (englanniksi)
  108. ↑ London Orchestras Visit London. Viitattu 24.1.2012. (englanniksi)
  109. ↑ a b The BFI 100 – A selection of the favourite British films of the 20th century British Film Institute. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  110. ↑ The BFI 100 British Film Institute. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  111. ↑ Alfred Hitchcock Biography The Biography Channel. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  112. ↑ Charlie Chplin Biography The Biography Channel. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  113. ↑ Katsotuimmat TV-ohjelmat HS.fi / Finnpanel Oy. Arkistoitu 25.4.2010. Viitattu 15.1.2011.
  114. ↑ a b c d e How left or right-wing are the UK’s newspapers? | YouGov yougov.co.uk. Viitattu 28.12.2022. (englanti)
  115. ↑ a b c d e f g h Bron Maher: DMGT acquisition of Telegraph could give it 50% daily newspaper market share Press Gazette. 12.6.2023. Viitattu 15.11.2023. (englanti)
  116. ↑ Daily Mail Media Bias Rating AllSides. 5.1.2017. Viitattu 28.12.2022. (englanniksi)
  117. ↑ a b c d e f g h i Reports & Data Analysis - ABC | Audit Bureau of Circulations www.abc.org.uk. Viitattu 15.11.2023. (englanti)
  118. ↑ About Us - Mirror Online mirror. Viitattu 28.12.2022. (englanniksi)
  119. ↑ a b c d e About Us - Mirror Online mirror. Viitattu 28.12.2022. (englanniksi)
  120. ↑ a b How left or right-wing are the UK’s newspapers? | YouGov yougov.co.uk. Viitattu 15.11.2023. (englanti)
  121. ↑ a b About us Express.co.uk. Viitattu 28.12.2022. (englanniksi)
  122. ↑ https://www.theguardian.com/media/2018/oct/28/fallen-daily-star-tabloid-sun-fell-grace-newspaper
  123. ↑ a b About us Express.co.uk. Viitattu 28.12.2022. (englanniksi)
  124. ↑ https://inews.co.uk/
  125. ↑ Oxford Royale: Black and White and Read All Over: A Guide to British Newspapers Oxford Royale. 28.3.2018. Viitattu 15.11.2023. (englanti)
  126. ↑ Subscribe Offer inews.co.uk. Viitattu 15.11.2023. (englanniksi)
  127. ↑ Financial Times Media Bias Rating AllSides. 30.3.2018. Viitattu 28.12.2022. (englanniksi)
  128. ↑ Christina Schaeffner: Political Discourse, Media and Translation. Cambridge Scholars Publishing, 14.12.2009. ISBN 978-1-4438-1793-6 Teoksen verkkoversio (viitattu 10.8.2023). (englanti)
  129. ↑ Ines Perkovic: McMaster LibGuides: How Do I Find News?: Newspapers of Record libguides.mcmaster.ca. Viitattu 10.8.2023. (englanniksi)
  130. ↑ Financial Times subs.ft.com. Viitattu 10.8.2023. (englanti)
  131. ↑ The Guardian Media Bias Rating AllSides. 10.12.2013. Viitattu 28.12.2022. (englanniksi)
  132. ↑ Greg Barton, Paul Weller, Ihsan Yilmaz: The Muslim World and Politics in Transition: Creative Contributions of the Gülen Movement. A&C Black, 18.12.2014. ISBN 978-1-4411-5873-4 Teoksen verkkoversio (viitattu 10.8.2023). (englanti)
  133. ↑ Ines Perkovic: McMaster LibGuides: How Do I Find News?: Newspapers of Record libguides.mcmaster.ca. Viitattu 10.8.2023. (englanniksi)
  134. ↑ Corey Frost, Karen Weingarten, Doug Babington, Don LePan, Maureen Okun: The Broadview Guide to Writing: A Handbook for Students - Sixth Edition. Broadview Press, 30.5.2017. ISBN 978-1-77048-583-9 Teoksen verkkoversio (viitattu 10.8.2023). (englanti)
  135. ↑ The Guardian Newspaper Subscription | Subscription Card and Home Delivery support.theguardian.com. Viitattu 10.8.2023. (englanniksi)
  136. ↑ RAJAR www.rajar.co.uk. Viitattu 28.5.2023.
  137. ↑ Technology and the Arts in Roman Britain 2007. York Archaeological Trust. Arkistoitu 19.2.2012. Viitattu 24.1.2012. (englanniksi)
  138. ↑ a b c An introduction to British Art and British Artists Red Rag Gallery. Viitattu 18.1.2012. (englanniksi)
  139. ↑ Joseph Mallord William Turner Artble. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  140. ↑ a b Mike Nelson to make history at the British Pavilion for 2011 Venice Biennale British Council. Viitattu 24.1.2012. (englanniksi)
  141. ↑ Fuller, s. 125.
  142. ↑ British Food British Culture. Viitattu 24.1.2012. (englanniksi)
  143. ↑ Top 10 British Clinary Delights List Verse. Viitattu 24.1.2012. (englanniksi)
  144. ↑ a b c Fuller, s. 129.
  145. ↑ Hit the young with alcopop tax guardian.co.uk. 2006. Viitattu 24.1.2012. (englanniksi)
  146. ↑ Afternoon tea – A very British tradition UK Culture. Viitattu 24.1.2012. (englanniksi)
  147. ↑ Social class 'determines child's success' 18.9.2008. Independent. Viitattu 24.1.2012. (englanniksi)
  148. ↑ FIFA/Coca-Colaranking FIFA. Arkistoitu 8.7.2013. Viitattu 19.1.2012. (englanniksi)
  149. ↑ a b c d Sports and recreation Britannica. Viitattu 19.1.2012. (englanniksi)
  150. ↑ Sport Tracker MORI. Viitattu 19.1.2012. (englanniksi)
  151. ↑ Championship History Wimbledon. Viitattu 23.1.2012. (englanniksi)
  152. ↑ The 1950s Silverstone. Viitattu 23.1.2012. (englanniksi)
  153. ↑ Great Britain in Olympics Sport reference. Arkistoitu 3.8.2016. Viitattu 23.1.2012. (englanniksi)
  154. ↑ Olympic heritage London 2012. Arkistoitu 23.2.2012. Viitattu 23.1.2012. (englanniksi)
  155. ↑ Queen honours Redgrave BBC News. BBC. Viitattu 24.1.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Itsenäiset valtiot
Kiistanalaiset valtiot
1Lasketaan kuuluvaksi myös Aasiaan.
Jäsenvaltiot
Rakenne
Kahdenväliset suhteet
Tunnukset
Jäsenvaltiot
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Yhdistynyt_kuningaskunta&oldid=22718205”