Phil Collins

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Phil Collins
Collins vuonna 2017
Collins vuonna 2017
Henkilötiedot
Syntynyt30. tammikuuta 1951 (ikä 73)
Ammatti laulaja
laulunkirjoittaja
näyttelijä
Muusikko
Aktiivisena 1968–2011, 2015–
Tyylilajit progressiivinen rock
rock
pop
jazz rock
Soittimet laulu
rummut
piano
koskettimet
säkkipilli
kitara
basso
Yhtyeet Genesis
Brand X (entinen jäsen)
Flaming Youth
Phil Collins Big Band
Levy-yhtiöt Virgin
Atlantic
WEA
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Palkinnot
Aiheesta muualla
www.philcollins.com
Collins Italiassa vuonna 1996.

Philip David Charles ”Phil” Collins (s. 30. tammikuuta 1951 Lontoo, Britannia) on brittiläinen rock- ja popmuusikko. Hän tuli tunnetuksi 1970-luvulla progressiivista rockia soittavan Genesis-yhtyeen rumpalina ja myöhemmin myös laulajana. Sen lisäksi hän soitti fuusiojazzia Brand X -yhtyeessä. Hänen läpimurtonsa oli kuitenkin vuonna 1981 ilmestynyt kappale ”In the Air Tonight”.

Collins on yksi kolmesta artistista (muut ovat Paul McCartney ja Michael Jackson), joka on onnistunut myymään yli 100 miljoonaa levyä maailmanlaajuisesti sekä soolourallaan että lisäksi yhtyeen jäsenenä. Hänellä on Billboardin mukaan lukumääräisesti eniten top-40-hittejä Billboard-listalla 1980-luvun aikana, kun lasketaan mukaan sekä Genesis- että hänen soolotyönsä.

Collins on voittanut soolourallaan seitsemän Grammy-palkintoa, yhden Oscarin (Academy Award), ja kaksi Golden Globe -palkintoa. Hän pääsi Genesiksen mukana Rock and Roll Hall of Fame -jäseneksi vuonna 2010.

Musiikillisen uran rinnalla Collins on esiintynyt muutamassa elokuvassa ja tv-sarjassa sekä tehnyt cameoroolin videopelissä Grand Theft Auto: Vice City Stories.

Levyt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Collins liittyi Genesis-yhtyeeseen 1970 ja oli mukana sen kolmannella albumilla Nursey cryme ja sitä seuraavilla albumeilla. Vuonna 1975 Peter Gabriel siirtyi soolouralle ja Collins siirtyi Genesiksen laulajaksi. Samalla yhtyeen musiikillinen ilmaisu alkoi muuttua ja muutaman vuoden kuluessa siitä katosivat kaikki 'progressiiviseksi' luokiteltavat piirteet. Lopputuloksena oli täysiverinen popyhtye, joka nautti kasvavasta kaupallisesta menestyksestä. [1]

Vuonna 1981 Collins aloitti menestyksekkään soolouransa, kun häneltä ilmestyi läpimurtoalbumi Face Value. Kyseiseltä levyltä ilmestyi muun muassa ”In the Air Tonight”, joka on edelleenkin yksi Collinin tunnetuimmista kappaleista. Vaikka Face Value oli suurmenestys; sen yksikään single ei noussut listaykköseksi Amerikassa tai Isossa-Britanniassa. Collins saavutti ensimmäisen listaykkösensä Amerikassa toisella studioalbumillaan Hello, I Must Be Going. Kyseiseltä albumilta ilmestyi single ”You Can’t Hurry Love”, joka oli ensimmäinen Collinsin listaykkönen. Albumi ei kuitenkaan ylittänyt Face Valuen myyntiä.

Vuonna 1984 Collins julkaisi yhden suosituimman ja tunnetuimman kappaleensa ”Against All Odds (Take a Look at Me Now)”, joka nousi Yhdysvalloissa kolmeksi viikoksi listaykköseksi sekä saavutti sijan kaksi brittilistalla. Tämän kappaleen Collins myös esitti vuonna 1985 Live Aidissa. Vuonna 1985 Collinsin kolmas sooloalbumi No Jacket Required oli suurmenestys, ja nousi kaksi Yhdysvaltojen listaykköstä ”One More Night” ja ”Sussudio”. Myös ”Don’t Lose My Number” saavutti Yhdysvalloissa listasijan neljä. Albumin viimeisenä singlenä julkaistiin ”Take Me Home”, joka saavutti listasijan 7 Yhdysvalloissa ja sijan 19 Britanniassa. Albumi myi timanttilevyn verran (yli 10 miljoonaa kappaletta), maailmanlaajuisesti sen myynti on ylittänyt 33 miljoonaa kappaletta. Vuonna 1989 ilmestyi ...But Seriously -albumi, jolta nousi viimeinen Yhdysvaltojen listaykkönen, suuriin Phil Collins klassikoihin kuuluva Another Day in Paradise.

Vuonna 1993 julkaistiin hitaita kappaleita sisältänyt albumi Both Sides, jolta ei tullut suuria menestyksiä. Siltä julkaistiin vain kolme singleä Euroopassa ja kaksi Yhdysvalloissa. Ensimmäinen single, albumin nimikappale, ylsi Britannissa sijalle seitsemän mutta saavutti Yhdysvalloissa vain sijan 25. Toinen single ”Everyday” nousi Britanniassa sijalle 15. Viimeinen single ”We Wait and We Wonder” epäonnistui Britanniassa täysin ja saavutti vain sijan 45. Both Sidesin huonosta menestyksestä oppineena vuonna 1996 julkaistiin nopeampi albumi Dance Into The Light, mutta sekään ei nostanut albumin myyntiä. Nimikappale julkaistiin singlenä, mutta kuten muutkin albumilta otetut singlet, se jäi Yhdysvaltojen top-40 listan ulkopuolelle. Vaikka albumilta ei tullut listamenestyksiä, levy myi kultaa Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Collinsin 1990-luvun menestyneimmäksi kohosi vuonna 1999 julkaistu Tarzan-animaatioon tehty kappale ”You’ll Be in My Heart” joka nousi sijalle 21 Yhdysvalloissa ja sijalle 19 Britannissa. Parhaiten se menestyi Australiassa, jossa se nousi yhdeksänneksi. Hän sai siitä myös Parhaan kappaleen Oscarin vuonna 2000.[2]

Vuonna 2002 julkaistu seitsemäs studioalbumi Testify ei ollut menestys, vaikka kappale ”Can’t Stop Loving You” saavuttikin sijan 76 Yhdysvaltojen singlelistalla. Kyseessä on myös ainoa Collinsin studioalbumi, joka ei noussut top-10:een Britannian albumilistalla. Amerikassa se sijoittui korkeimmillaan albumilistalla sijalle 30. Phil Collinsin soololevyjä on myyty koko maailmassa noin 155 miljoonaa, mihin sisältyy myös studio-, live- ja kokoelma-albumijulkaisut.

Vuonna 2010 Collins ilmestyi Collinsin kahdeksas studioalbumi, joka koostui Motownin cover-kappaleista.[3]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Phil Collins on ollut kolme kertaa naimisissa: vuodesta 1975 Andrea Bertorellin kanssa viisi vuotta, sen jälkeen Jill Tavelmanin kanssa 12 vuoden ajan. Collinsilla on näistä liitoistaan yksi poika ja näyttelijä-tytär Lily Collins, sekä ottotytär Joely Collins, joka on tehnyt nyttemmin uraa Kanadassa näyttelijänä. Vuodesta 1999 tammikuuhun 2007 Collins oli naimisissa Orianne Ceveyn kanssa. Liitosta on syntynyt kaksi lasta Nicholas ja Matthew. Eron jälkeen Collins seurusteli CBS:n ankkurin Dana Tylerin kanssa[4], mutta palasi uudelleen yhteen ex-vaimonsa Orianne Ceveyn kanssa vuonna 2016[5], josta kuitenkin erosi jälleen vuoden 2020 heinäkuussa, kun Cevey oli löytänyt uuden miehen, jonka kanssa hän avioitui.[6]

Syyskuussa 2009 Collins ilmoitti, ettei kykene enää soittamaan rumpuja tai pianoa. Vuosien rumpujen soittaminen on painanut Collinsin niskanikamia selkäydintä vasten.[7] Toisaalta 12. syyskuuta 2010 julkaistulla Motown-kappaleita versioivalla levyllä Going Back hänet mainitaan muusikkotiedoissa myös rumpalina.[8]

Studioalbumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esiintymiset Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Phil Collins.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Phil_Collins&oldid=22710081”