Espanjan historia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Espanjan historia alkaa ajasta, jolloin nykyihminen astui Pyreneiden niemimaalle pohjoisesta yli 35 000 vuotta sitten. Rooman tasavalta valloitti alueen noin vuonna 200 eaa., jonka jälkeen tulivat visigootit ja vuonna 711 arabit ja pohjoisafrikkalaiset berberit. Muslimien hallussa ollut alue tunnettiin nimellä Al-Andalus. Kristityt valtiot valloittivat koko niemimaan takaisin vuoteen 1492 mennessä. Tänä aikana muodostuivat Kastilian ja Aragonian kuningaskunnat, jotka yhdistyivät Espanjan kuningaskunnaksi.

Vuonna 1492 lähti myös Kristoffer Kolumbus tutkimaan uutta maailmaa, josta alkoi Espanjan imperiumin rakentaminen, jota seuraavien vuosisatojen aikana Espanjasta tuli maailmanvalta. Vuonna 1588 Englantiin maihinnousua yrittänyt Voittamaton armada kärsi tappion, mikä heikensi merkittävästi Espanjan mahtia merillä. Habsburg-suku nousi valtaan vuonna 1516 ja hallitsi noin kahdensadan vuoden ajan. Bourbon-suku on hallinnut Espanjaa vuodesta 1701 tähän päivään asti, joskin välissä on ollut keskeytyksiä. Kuningaskunnan valta hiipui vähitellen taloudellisten vaikeuksien vuoksi ja 1800-luvun lopussa ranskalaismiehitys, siirtokuntakapinat ja varsinkin tappio sodassa Yhdysvaltoja vastaan olivat vieneet sen kaikki suuret siirtomaat.

1900-luvun alussa anarkistiset ja fasistiset liikkeet olivat nousussa ja vuonna 1936 alkoi sisällissota, jonka arvioidaan vaatineen yli miljoona kuolonuhria. Sota päättyi Francisco Francon johtamaan diktatuuriin, joka jatkui vuoteen 1975, jolloin Bourbon-monarkia palasi valtaan Juan Carlos I:n johtamana. Espanja on Euroopan yhteisön jäsen.

Esihistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Esihistoriallinen Iberia

Atapuercan kylän lähettyvillä sijaitsevista luolista on löydetty Euroopan vanhimmat ihmislajien fossiilit.[1] Altamíran luolamaalaukset on ajoitettu noin 15 000 vuoden päähän.[2]

Kansa, joita kreikkalaiset myöhemmin kutsuivat iberialaisiksi, saapui niemimaalle noin 3 000 vuotta eaa. Keltit tulivat pohjoisesta Pyreneiden yli 900-luvulla ja 700-luvulla eaa.[3] Rooman laajentuessa käytiin paikallisten heimojen ja legioonien välillä keltiberisotia.

Osana Rooman valtakuntaa (200 eaa. – 400)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Hispania

Rooman tasavalta hyökkäsi Hispaniaan vuonna 218 eaa., ja vuonna 19 eaa. keisari Augustus saattoi valloituksen päätökseen. Rooman valtakunnan rappeuduttua visigootit hyökkäsivät Hispaniaan 400-luvulla ja perustivat oman kuningaskuntansa, jonka pääkaupunki sijaitsi Toledossa.[4] Tänä aikana areiolaisuus sai jalansijaa Iberiassa. Vuonna 587 Rekared I kääntyi katoliseen uskoon ja yhtenäisti kulttuuria.

Arabivalloitus ja reconquista (700–1400-luvut)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Al-Andalus

Arabeista ja berbereistä koostuva armeija ylitti Gibraltarinsalmen myyttisen Tariq ibn Ziyadin johdolla vuonna 711 ja voitti visigoottien kuninkaan Roderikin Guadaleten taistelussa.[5][6] Pohjoisen osan kristityt kuningaskunnat alkoivat 800-luvulta lähtien edetä Iberian niemimaalla, kunnes neljäsataa vuotta myöhemmin eli vuoteen 1250 mennessä koko Iberian niemimaa oli kristittyjen valtioiden hallussa lukuun ottamatta islaminuskoisille maureille kuulunutta Granadan emiraattia. Siitä tuli 300 vuoden ajaksi Kastilian vasallivaltio, jonka itsenäisyys lopulta lakkautettiin vuonna 1492. Arabien hitaasti sujuneesta karkottamisesta alettiin vasta 1800-luvulla käyttää nimitystä reconquista eli takaisinvaltaus.

Keskiaikainen Leónin kuningaskunta muodostui Iberian luoteisosaan. Sen ja maurien väliselle puskurivyöhykkeelle rakennettiin linnoituksia (castillos), joista koostuva Kastilia itsenäistyi vuonna 981 ja julistettiin kuningaskunnaksi vuonna 1004. Aragonian kuningaskunta kehittyi lännemmäksi ja ulottui lopulta Välimerelle asti.[7]

Suurvalta-aika (1500–1600-luvut)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Espanjan siirtomaaimperiumi
Punaisella on merkitty Espanja ja sen siirtomaat laajimmillaan.

Vuonna 1469[8] Aragonian ja Kastilian kuningaskunnat yhdistyivät, kun hallitsijat kuningas Ferdinand ja kuningatar Isabella avioituivat. Yhdessä katoliset kuningaskunnat lakkauttivat Granadan emiraatin 2. tammikuuta 1492 ja liittivät sen Aragoniaan ja Kastiliaan. Samana vuonna Kristoffer Kolumbus löysi Amerikan. Vuonna 1512 kuningas Ferdinand valloitti osan Navarran kuningaskunnasta ja koko Espanja yhdistyi. Kirkon tueksi perustettiin inkvisitio ja juutalaiset ja islaminuskoiset käännytettiin tai karkotettiin maasta.

Espanjasta tuli 1500-luvulla ensimmäisiä maailmanlaajuisia imperiumeja. Portugalin kanssa Espanja lähetti useita tutkimusmatkailijoita ympäri maailmaa, minkä seurauksena kauppa kukoisti. Konkistadorit syrjäyttivät asteekien, inkojen ja mayojen korkeakulttuurit ja valloittivat suuria maa-alueita Pohjois- ja Etelä-Amerikasta.

Valtakuntaan liitettiin Filippiinit vuonna 1564 ja Portugali vuonna 1580, mutta Englannin valloitus epäonnistui vuonna 1588 Espanjan Voittamattoman armadan hävittyä Englannin laivastolle. Huolimatta Amerikoista tuodusta kullasta Filip II:n aikana 1556–1578 valtiontalous romahti lukuisien sotien ja suunnattomien rakennushankkeiden vuoksi. Seuraavien hallitsijoiden aikana rappeutuminen jatkui ja monia alueita menetettiin. Portugali irtosi unionista vuonna 1640 ja katalonialaiset kapinoivat.[9]

Perimyssodasta sisällissotaan (1700–1800-luvut)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1701–1714 sodittiin Espanjan perimyssota (Espanja, Ranska ja Baijeri vastaan Itävalta, Preussi, Englanti ja Katalonia). Sota päättyi Ranskan johtaman liittokunnan voittoon ja Habsburgien hallitsijasuku vaihtui Bourbon-sukuun. Espanja menetti loputkin ulkomaiset alueensa Euroopassa: Itävallalle alueet Italiassa ja Belgian, Savoijille Sisilian ja Gibraltar joutui Englannille.[10]

Ferdinand VII.

Englannin laivasto voitti vuonna 1805 Trafalgarin taistelussa Horatio Nelsonin johtama Ranskan ja Espanjan laivastot Atlantin rannikolla Andalusian eteläkärjessä. Napoléon asetti veljensä Joseph Bonaparten Espanjan valtaistuimelle 1808, mutta englantilaisten tukemina miehitysjoukot ajettiin pois, Napoleonin joutuessa vaikeuksiin Venäjällä ja vuonna 1814 Bourbonit nousivat uudelleen valtaistuimelle.

Vuonna 1830 Ferdinand VII muutti kruununperimysjärjestyksen tyttärensä Isabellan hyväksi. Kaikki espanjalaiset eivät tunnustaneet tätä ja tukivat Molinan kreivin, Ferdinandin veljen Don Carlosin (1788–1855) oikeutta kruunuun. Maa ajautui vuosina 1834–1839 sisällissotaan, jossa vastakkain olivat Isabella II:n kannattajat ja karlistit (joita tukivat Katalonian nationalistit). Sota päättyi Isabellan voittoon. Ranskan miehityksen aikana siirtomaat Etelä-Amerikassa olivat itsenäistyneet ja taloudellinen tilanne oli heikko. Käytiin lukuisia sisällissotia eri kansallisuuksien ja monarkistien sekä tasavaltalaisten välillä. Vuonna 1898 Espanjalais-amerikkalaisessa sodassa Espanja menetti siirtomaansa Filippiinit, Kuuban, Puerto Ricon ja Guamin Yhdysvalloille. Ensimmäisessä maailmansodassa vuosina 1914–1918 Espanja oli puolueeton, eikä osallistunut taisteluihin.

Sisällissota 1936–1939

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Espanjan sisällissota

17. heinäkuuta 1936 kenraali Francisco Franco johti Marokosta hyökkäystä pohjoiseen sillä aikaa, kun kenraali Sanjurjo hyökkäsi Navarrosta etelään. Franco pyrki mahdollisimman nopeaan vallankaappaukseen, mutta tasavaltalaiset kykenivät onnistuneeseen vastarintaan Madridissa, Barcelonassa ja Baskimaalla. Viimeiset tasavaltalaiset antautuivat 1. huhtikuuta 1939.

Francon valtakausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan jälkeen Francisco Franco tuli Espanjan diktaattoriksi, jonka virallinen kunnianimi oli Caudillo. Tässä asemassa hän pysyi kuolemaansa, vuoteen 1975 saakka.

Toiseen maailmansotaan 1939–1945 Espanja ei osallistunut. Espanjalaisten vapaaehtoisten joukko kuitenkin taisteli akselivaltojen joukoissa itärintamalla Neuvostoliittoa vastaan. Sodan aikana ja sen jälkeen liittoutuneet suhtautuivat Francon hallitukseen kielteisesti. Yhdistyneet kansakunnat kehotti vuonna 1946 jäsenvaltioitaan katkaisemaan diplomaattiset suhteensa Espanjaan. Vuonna 1949 Espanja liittyi Natoon. Kylmän sodan aikana, etenkin 1950–1960 -luvuilla, länsi­valtojen suhtautuminen kuitenkin vähitellen muuttui, sillä Yhdysvallat totesi maassa olevat lento- ja laivasto­tukikohdat itselleen tarpeellisiksi ja alkoi myöntää Espanjalle taloudellista tukea. Neuvottelut Yhdysvaltojen ja Espanjan välillä lento- ja laivastotukikohtien perustamisesta Espanjan alueelle aloitettiin vuonna 1951. Neuvottelut johtivat vuonna 1953 puolustussopimukseen.[11][12] Vuonna 1954 Espanja hyväksyttiin Yhdistyneiden kansakuntien jäseneksi.

Vuonna 1947 Franco pani toimeen kansan­äänestyksen, jonka nojalla Espanja julistettiin kuningas­kunnaksi, toistaiseksi kuitenkin ilman kuningasta.[11] Espanja jäi taloudellisesti jälkeen muusta Länsi-Euroopasta Francon 20 ensimmäisen vallassaolovuoden aikana. Talouspolitiikka sai kuitenkin uuden käänteen vuonna 1957, kun sen johto annettiin katolisen veljeskunnan Opus Dein käsiin. Seuraavina vuosina Opus Dein valta Espanjassa kasvoi. Vuonna 1959 aloitettiin taloudellisen vakauttamissuunnitelman toteuttaminen. Suunnittelukomissariaatti perustettiin vuonna 1963 ja modernisoimissuunnitelma laadittiin vuosiksi 1964–1967. Työläisten lakko-oikeus palautettiin vuonna 1965. Seuraavana vuonna kumottiin lehdistön ennakkosensuuri ja julistettiin yleinen armahdus sisällissodan aikana rikoksiin syyllistyneille. Kansantulo kaksinkertaistui 1960-luvun aikana.[12] Vuonna 1969 kruununperilliseksi ja Espanjan prinssiksi nimitettiin Bourbon-sukuinen Juan Carlos,[11] joka tuli kuninkaaksi Francon kuoltua vuonna 1975.

Viimeiset siirtomaat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1956 Espanja luopui Pohjois-Marokosta, joka palautettiin tuolloin uudelleen itsenäistyneelle Marokolle.[11] Vuonna 1969 Marokko valloitti myös Espanjan hallinnassa olleen Ifnin. Espanjalle jäivät kuitenkin edelleen rannikolla sijaitsevat Ceuta ja Melilla. Espanjan Guinea itsenäistyi vuonna 1968 ja sai nimen Päiväntasaajan Guinea. Espanjan viimeiseksi siirtomaaksi jäi Espanjan Sahara, jonka Marokko ja Mauritania jakoivat keskenään Francon kuoltua vuonna 1975, huolimatta alueella toimineesta Polisario itsenäisyysliikkeestä.

Vuodesta 1975 nykypäivään

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espanjan yhteiskunnan ja politiikan tapahtumia 1970-luvulta 2020-luvulle

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuningas Juan Carlos ohjasi maan demokratiaan 1970-luvun puolivälistä alkaen. Hän antoi vuonna 1976 pääministerin tehtävän Adolfo Suárezille. Vuonna 1978 uusi perustuslaki määritteli Espanjan parlamentaariseksi monarkiaksi[13] ja ensimmäiset vapaat vaalit pidettiin kesällä 1977.[14][12]

Espanjan pääministerinä oli vuosina 1982–1996 Espanjan sosialistista työväenpuoluetta (PSOE) edustanut Felipe González. Hänen pitkän hallituskautensa aikana Espanja liittyi vuonna 1982 Naton ja vuonna 1986 EEC:n (myöhemmin EU) jäseneksi sekä pidettiin Barcelonan kesäolympialaiset vuonna 1992.

José María Aznar nousi pääministeriksi vuonna 1996, kun hänen puolueensa oikeisto-konservatiivinen Kansanpuolue (PP) sai niukan vaalivoiton maltillisten baskinationalistien tuella. PP uusi voittonsa vuonna 2000 murskaluvuin. Aznarin kausi kesti vuodet 1996-2004, sillä pian Madridin tuhoisten pommi-iskujen jälkeen maaliskuussa vuonna 2004 pidetyissä vaaleissa voitti oppositiossa ollut sosiaalidemokraattinen Espanjan sosialistinen työväenpuolue (PSOE), joka nousi valtaan ja Jose Luis Rodriguez Zapaterosta tuli pääministeri. Hänkin pääsi toiselle kaudelle vuoden 2008 voiton jälkeen.[13]

Vuonna 2005 Espanja laillisti samaa sukupuolta olevien avioliiton kolmantena maana maailmassa, Alankomaiden ja Belgian jälkeen. Vuonna 2010 työttömyys nousi yli 20 prosenttiin. Heinäkuussa 2011 viisi espanjalaista pankkia reputti Euroopan keskuspankin stressitestissä. Vuoden 2011 parlamenttivaalien jälkeen valtaan nousi taas PP ja Mariano Rajoy nousi pääministeriksi. Hän jatkoi pääministerinä vuoden 2015 vaalien jälkeenkin, kaikkiaan vuodesta 2011 vuoteen 2018.

Vuonna 2014 kuningas Juan Carlos luopui kruunustaan oltuaan Espanjan valtionpäämies vuodesta 1975 lähtien yli 38 vuotta. Kruununprinssistä tuli Espanjan uusi kuningas Felipe VI. Kesäkuussa 2018 pääministeriksi tuli sosialistien Pedro Sánchez sen jälkeen, kun pääministeri Rajoyn hallitus oli hävinnyt luottamuslauseäänestyksen.[15]

Heinäkuussa 2019 Pedro Sánchezin vähemmistöhallitus hävisi puolestaan luottamuslauseäänestyksen. Sosialistipuolue PSOE oli voittanut huhtikuun lopussa 2019 järjestetyt vaalit, muttei saanut enemmistöä parlamenttiin. Pääministeri ei onnistunut löytämään hallituskumppaneita. Espanjassa ajauduttiin taas enneaikaisiin parlamenttivaaleihin, jotka olivat jo neljännet vaalit neljän vuoden aikana.[16] Marraskuussa 2019 sosialistit onnistuivat säilyttämään asemansa suurimpana puolueena maan ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa. Sosialistit saivat äänistä 28 prosenttia. Kannatus putosi hieman huhtikuun vaaleista ja puolue menetti kolme paikkaa parlamentissa. Nyt se sai 120 paikkaa. Kaikkiaan jaossa parlamenttiin oli 350 paikkaa.

Toiseksi suurimpana puolueena jatkoi toinen vanha valtapuolue konservatiivinen PP. Se sai vajaat 21 prosenttia äänistä, mikä antoi puolueelle 88 paikkaa. Puolue paransi asemaansa selkeästi kevään vaaleista. Suurin voittaja oli kuitenkin äärioikeistolainen Vox, joka nousi parlamentin kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Se sai äänistä 15 prosenttia ja yli tuplasi paikkamääränsä parlamentissa saaden 52 paikkaa. Puolue nousi ensimmäistä kertaa parlamenttiin huhtikuun 2019 vaaleissa.

Vuonna 2015 vasemmistolainen vaaliliitto Unidas Podemos ja keskustaoikeistolainen Ciudadanos nousivat järisyttämään PP:n ja sosialistien vuosikymmeniä kestänyttä hegemoniaa. Nyt tilannetta mutkisti vielä Voxin nousu. Marraskuun 2019 vaaleissa sekä Unidas Podemos että Ciudadanos kärsivät tappion. Unidas Podemos putosi kevään 42 paikasta 35:een. Unidas Podemos on vasemmistolainen vaaliliitto, jossa Podemos-puolueen kumppanina on pieni Yhdistynyt vasemmisto. Ciudadanos romahti kevään 57 paikasta kymmeneen. Katalonian tasavaltalainen vasemmistopuolue Esquerra Republicana de Catalunya, ERC sai 13 paikkaa.[17][18]

Tammikuussa 2020 pääministeri Pedro Sánchez sai parlamentin luottamuksen uudelle hallitukselleen. Parlamentin äänestyksen myötä Espanja sai demokratian ajan ensimmäisen koalitiohallituksen. Sánchezin sosialistipuolue PSOE oli sopinut hallitusyhteistyöstä vasemmistolaisen Podemos-puolueen kanssa. Hallitus muodostettiin Katalonian tasavaltalaisen vasemmistopuolueen ERC:n avulla. Se lupasi äänestää tyhjää luottamusäänestyksessä ja vastineeksi Sánchez lupasi istua samaan neuvottelupöytään Katalonian separatistien kanssa (Katalonian kriisi 2017).[19]

Terrorismi Espanjassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2004 terroristit räjäyttivät Madridissa lähiliikennejunissa useita pommeja surmaten 191 ihmistä muutamia päiviä ennen 14. maaliskuuta pidettyjä parlamenttivaaleja, millä arvellaan olleen vaikutusta sosialistipuolueen José Luis Rodríguez Zapateron vaalivoittoon. Pääministeri Aznarin hallituksen koettiin johdatelleen kansalaisia aluksi uskomaan, että baskijärjestö ETA olisi ollut iskujen takana. Hallitus oli toteuttanut tiukkaa linjaa ETA:a kohtaan ja kytkös ETA:n ja Madridin veristen terrori-iskujen välillä olisi todennäköisesti lisännyt hallituksen valitseman linjan suosiota. Iskujen takana oli kuitenkin ääri-islamistit ja terroristinen Al-Qaida -verkosto, mikä taas mahdollisesti nosti esiin epäilyksiä iskujen olleen jollain tavalla kosto Espanjan hallituksen päätöksestä osallistua Yhdysvaltojen rinnalla Irakin sotatoimiin. Tämä kansalaisten laaja kokemus hallituksen vilpillisyydestä vaikutti osaltaan siihen, että oppositio voitti vaaleissa vastoin aikaisempia ennusteita.[20]

Baskien separatistijärjestö ETA julisti tulitauon 2006-2007 ja uudelleen 2010. Hallitus kieltäytyi neuvotteluista kunnes järjestö luovuttaa aseensa.[13] Huhtikuussa 2017 baskien terroristijärjestö ETA ilmoitti luopuvansa kokonaan aseistaan ja luovuttavansa ase- ja räjähdevarastonsa Baskien kansalaisyhteiskunnan edustajille. Aseelliset iskunsa ETA oli lopettanut vuonna 2011 julistettuaan pysyvän tulitauon.[21]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ The first Europeans - one million years ago BBC Science & Nature
  2. ↑ The Altamira cave (Arkistoitu – Internet Archive) Deutsches Museum
  3. ↑ Iberia Spain: A Country Study. Library of Congress 1988.
  4. ↑ Hispania Spain: A Country Study. Library of Congress 1988.
  5. ↑ Al Andalus Spain: A Country Study. Library of Congress 1988.
  6. ↑ Collins, R.: The Arab Conquest of Spain 710–797. Blackwell, 1989/1998.
  7. ↑ Castile and Aragon 'Spain: A Country Study. Library of Congress,1988.
  8. ↑ Geschichte - Spanien Lexikon 1888. Viitattu 1.2.2008. (saksaksi)
  9. ↑ Charles V and Philip II Spain in Decline Spain: A Country Study. Library of Congress 1988.
  10. ↑ War of the Spanish Succession Spain: A Country Study. Library of Congress 1988.
  11. ↑ a b c d Otavan iso Fokus, 2. osa (Em-Io), s. 706, art. Espanja. Otava, 1973. ISBN 951-1-00272-4
  12. ↑ a b c Bjøl, Erling: Kansojen historia. Osa 23. Rikas länsi, s. 449-453. WSOY, 1985. ISBN 951-0-09751-9
  13. ↑ a b c Spain - Timeline BBC News
  14. ↑ Juan Lalaguna: Espanja. Traveller´s History, s. 213–221. (Suomennos Ritva Sneck ja Kirsi Kankaansivu) Unipress, 2015. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
  15. ↑ Spain profile BBC News. 14.10.2019. Viitattu 24.2.2020. (englanti)
  16. ↑ Espanjan hallitus ei saanut luottamusta – maa on ollut ilman hallitusta huhtikuusta asti Yle Uutiset. Viitattu 24.2.2020.
  17. ↑ Espanjan vaaleissa sosialistit säilyttivät niukan johdon Yle Uutiset. Viitattu 24.2.2020.
  18. ↑ Sam Jones: Spain's ruling socialists strike coalition deal with Podemos The Guardian. 12.11.2019. Viitattu 24.2.2020. (englanti)
  19. ↑ Espanjan parlamentilta niukka tuki pääministeri Pedro Sánchezille – maa saa ensimmäisen koalitiohallituksen Francon diktatuurin jälkeen Yle Uutiset. Viitattu 24.2.2020.
  20. ↑ Steven J. Woehrel: March 11 Terrorist Attacks in Madrid and Spain's Elections: Implications for U.S. Policy [October 5, 2004]. https://www.hsdl.org/?abstract&did=450390, 5.10.2004. Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  21. ↑ ETA luopuu aseistaan lopullisesti Yle Uutiset. Viitattu 24.2.2020.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Espanjan historia
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Espanjan_historia&oldid=22774352”