Urheiluvuosi 1991

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Urheiluvuodet
1981198219831984198519861987 •   
198819891990 1991 199219931994
   1995199619971998199920002001
Vuodet
1988198919901991199219931994

Urheiluvuosi 1991 käsittelee vuoden 1991 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.

Moottoripyöräurheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ammattinyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestaruutta piti hallussaan yhdysvaltalainen Evander Holyfield. Hän voitti 19.4. Atlantic Cityssä 1970-luvulla maailmanmestarina olleen 42-vuotiaan George Foremanin 12-eräisessä ottelussa pistein.[23]
  • Amatöörinyrkkeilyn maailmanmestaruuskilpailut 14.–24.11. Sydneyssä, Australiassa. Kilpailut käytiin 12 painoluokassa 48-kiloisista yli 91 kilon luokkaan. Kuuba sai neljä kulta-, kaksi hopea- ja kolme pronssimitalia. Kaikkiaan mitaleille ylsi 20 maata. Raskaimman sarjan mestaruuden voitti Kuuban Roberto Balado.[24]

Pohjoismaiset hiihtolajit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Pitkän radan maailmanmestaruuskilpailut 3.–13.1. Perthissä, Australiassa. Menestynein maa oli Yhdysvallat, joka voitti 17 kultamitalia ja sai kaikkiaan 34 mitalia. Maailmanennätyksiä paransivat unkarilainen Norbert Rózsa 100 metrin rintauinnissa (1.01,45), yhdysvaltalainen Mike Barrowman 200 metrin rintauinnissa (2.11,23), yhdysvaltalainen Melvin Stewart 200 metrin perhosuinnissa (1.55,69), saksalainen Jörg Hoffmann 1 500 metrin vapaauinnissa (14.50,36) sekä unkarilainen Tamás Darnyi 400 metrin sekauinnissa (4.12,36) ja 200 metrin sekauinnissa uimalla ensi kertaa alle kahden minuutin (1.59,36). Kiinalainen Fu Mingxia voitti naisten kerroshypyt ja hänestä tuli 12-vuotiaana uintiurheilun nuorin maailmanmestari.[38]
  • Pitkän radan Euroopan-mestaruuskilpailut 18.–25.8. Ateenassa, Kreikassa. Menestynein maa oli Neuvostoliitto, jonka 16 kultamitalista yhdeksän tuli ratauinnista, neljä uimahypyistä ja kolme taitouinnista. Unkarilainen Krisztina Egerszegi ui maailmanennätyksen 100 metrin (1.00,31) ja 200 metrin selkäuinnissa (2.06,62).[39]
  • Sprinttiuinnin Euroopan-mestaruuskilpailut 6.–8.12. Gelsenkirchenissä, Saksassa. Saksa voitti kisojen 14 kultamitalista seitsemän.[40]
  • Maailmanmestaruuskilpailut 23.8.–1.9. Tokiossa, Japanissa. Kisoihin osallistui 168 maata ja 1 705 urheilijaa. Yhdysvallat voitti kymmenen kultamitalia ja Neuvostoliitto yhdeksän. Kaikkiaan mitaleille ylsi 29 maata. Saksalainen pikajuoksija Katrin Krabbe voitti kaksi henkilökohtaista kultamitalia. Yhdysvaltalainen pikajuoksija Carl Lewis voitti kaksi kultaa maailmanennätyksillä: 100 metrin juoksussa ajalla 9,86 ja 4 × 100 metrin viestijuoksussa ajalla 37,50. Pituushypyssä yhdysvaltalainen Mike Powell ylitti Bob Beamonin lähes 23 vuotta vanhan maailmanennätyksen voittotuloksellaan 895, ja myös Lewis pääsi vanhaa ennätystä pidemmälle tuloksellaan 891 mutta hänen hypyssään oli myötätuulta yli sallitun määrän.[41]
  • Sisäratojen maailmanmestaruuskilpailut 8.–10.3. Sevillassa, Espanjassa. Neuvostoliitto voitti seitsemän kultamitalia ja Saksa kuusi. Mitaleille ylsi 25 maata.[42]
  • Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut 24.3. Antwerpenissa, Belgiassa. Miesten henkilökohtaisen maailmanmestaruuden voitti marokkolainen Khalid Skah ja naisten yhdysvaltalainen Lynn Jennings.[43]
  • Naisten maantiejuoksun maailmanmestaruuskilpailut 13.10. Nieuwegeinissa, Alankomaissa. Mestaruuden voitti romanialainen Iulia Negura.[44]
  • Vuoden ensimmäiset uudet maailmanennätykset teki meksikolainen Arturo Barrios 30.3. La Flèchessä, jossa hän juoksi 20 000 metriä aikaan 56.55,6 ja jatkoi tunnin juoksun ennätykseen 21 101 metriä.[45][46][47] Seppo Räty heitti Sandvikin karheapintaisella Champion-keihäällä 6.5. Shizuokassa maailmanennätyksen 91,98 ja paransi 2.6. Punkalaitumella lukemiin 96,96.[48] Kauden päätteeksi sääntöjä tiukennettiin ja karheilla keihäillä heitetyt tulokset poistettiin ennätystilastoista, joten maailmanennätykseksi kirjattiin britti Steve Backleyn tulos 89,58 vuodelta 1990.[49] Neuvostoliittoa edustava Serhi Bubka paranteli seiväshypyn maailmanennätystä kuukausittain sentti kerrallaan: hän hyppäsi 6.5. Shizuokassa tuloksen 607, 9.6. Moskovassa tuloksen 608 ja 8.7. Formiassa tuloksen 609 sekä päätyi 5.8. Malmössä tulokseen 610.[50] Naisten tuoreessa lajissa kolmiloikassa Neuvostoliiton Inesa Kravets paransi 10.6. Moskovassa maailmanennätystä 41 senttimetriä tulokseen 14,95.[51] Leroy Burrell juoksi 14.6. New Yorkissa Yhdysvaltain-mestaruuskilpailuissa 100 metrin maailmanennätyksen 9,90, mutta 25.8. Tokion MM-kilpailuissa Carl Lewis otti ennätyksen takaisin itselleen ajalla 9,86 Burrellin jäätyä aikaan 9,88.[52] Santa Monica Track Clubin yhdysvaltalaismiehistö sivusi 3.8. Monacossa miesten 4 × 100 metrin viestijuoksun maailmanennätystä 37,79. Neljä päivää myöhemmin Zürichin GP-kilpailuissa Yhdysvaltain nelikko vei ennätyksen kokonaan nimiinsä ajalla 37,67. Yhdysvallat paransi vielä 1.9. Tokion MM-kilpailuissa ennätysajaksi 37,50.[53] Tokiossa parannettiin 30.8. myös lähes 23 vuotta vanhaa pituushypyn maailmanennätystä, kun Yhdysvaltain Mike Powell hyppäsi tuloksen 895.[54]
  1. Siukonen & Ahola 1991, s. 153, 157, 161
  2. Siukonen & Ahola 1992, s. 70, 199–200
  3. Siukonen & Ahola 1992, s. 149–150, 245
  4. Siukonen & Ahola 1992, s. 140, 244–245
  5. a b Pihlaja, s. 152
  6. a b Pihlaja, s. 151
  7. Siukonen & Ahola 1992, s. 216
  8. Siukonen & Ahola 1992, s. 95, 215
  9. Siukonen & Ahola 1992, s. 94, 215
  10. Siukonen & Ahola 1992, s. 93, 215
  11. Siukonen & Ahola 1992, s. 88–90, 222–223
  12. Siukonen & Ahola 1992, s. 133–134, 223
  13. Siukonen & Ahola 1992, s. 74, 225–226
  14. Siukonen & Ahola 1992, s. 94, 223
  15. Siukonen & Ahola 1992, s. 101, 233
  16. Siukonen & Ahola 1992, s. 103, 233
  17. Siukonen & Ahola 1992, s. 100, 233
  18. Siukonen & Ahola 1992, s. 134, 237
  19. Siukonen & Ahola 1992, s. 237
  20. a b c Siukonen & Ahola 1992, s. 246
  21. Siukonen & Ahola 1992, s. 246–247
  22. a b Siukonen & Ahola 1992, s. 247
  23. Siukonen & Ahola 1992, s. 21, 82
  24. Siukonen & Ahola 1992, s. 251–252
  25. Siukonen & Ahola 1992, s. 252–253
  26. Siukonen & Ahola 1991, s. 163, 182–184
  27. Siukonen & Ahola 1991, s. 152, 238–239
  28. Siukonen & Ahola 1992, s. 49–50
  29. a b Pihlaja, s. 605
  30. Pihlaja, s. 739–740
  31. Siukonen & Ahola 1992, s. 56
  32. Pihlaja, s. 739
  33. Pihlaja, s. 736–737
  34. Pihlaja, s. 738
  35. a b Pihlaja, s. 740
  36. Siukonen & Ahola 1992, s. 113, 282
  37. Siukonen & Ahola 1992, s. 151, 282
  38. Siukonen & Ahola 1992, s. 50–52, 285–286, 292–293
  39. Siukonen & Ahola 1992, s. 286–287
  40. Siukonen & Ahola 1992, s. 287
  41. Siukonen & Ahola 1992, s. 33, 43–47
  42. Siukonen & Ahola 1992, s. 69–70, 302
  43. Siukonen & Ahola 1992, s. 76, 304
  44. Siukonen & Ahola 1992, s. 304
  45. Siukonen & Ahola 1992, s. 76, 312–313
  46. World Record Progression of One Hour World Athletics. Viitattu 8.2.2024. (englanniksi)
  47. Juck, Alfons: Gebrselassie to make One Hour World record attempt in Ostrava worldathletics.org. 14.6.2007. Viitattu 8.2.2024.
  48. Siukonen & Ahola 1992, s. 90, 92, 96
  49. Siukonen & Ahola 1992, s. 97, 148
  50. Siukonen & Ahola 1992, s. 92, 100, 105, 115
  51. Siukonen & Ahola 1992, s. 100
  52. Siukonen & Ahola 1992, s. 100, 121
  53. Siukonen & Ahola 1992, s. 114, 116, 128
  54. Siukonen & Ahola 1992, s. 125–126

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.