Svartholman merilinnoitus

Svartholman merilinnoitus Gavril Sergejevin ikuistamana vuonna 1809.

Svartholman merilinnoitus on Loviisan edustalla sijaitseva merilinnoitus, jota rakennettiin Ruotsin laivaston tukikohdaksi sekä Venäjän vastaisen rajan turvaksi. Eversti Augustin Ehrensvärd suunnitteli sen säännölliseksi bastionilinnoitukseksi neljäsataa metriä pitkälle saarelle. Svartholman rakennustyöt aloitettiin vuonna 1748, ja se valmistui keskeisiltä osiltaan 1760-luvulla, mutta täysin valmiiksi se ei tullut koskaan.

Linnoitus näytteli merkittävää roolia Ruotsin laivaston tukikohtana Kustaa III:n sodassa vuosina 1788–1790. Svartholma antautui lähes taistelutta Venäjän joukoille Suomen sodassa vuonna 1808. Sotilaallisen merkityksensä menettänyttä linnoitusta käytettiin myöhemmin myös vankilana. Englantilainen laivasto-osasto räjäytti linnoituksen käyttökelvottomaksi Krimin sodan aikana vuonna 1855.

Museovirasto on restauroinut linnoitusta 1960-luvulta. Nykyisin linnoitus on suosittu matkailukohde.

Uuden itärajan turvaksi

Svartholman merilinnoitus

Ruotsin ja Venäjän välinen raja siirtyi hattujen sodan (1741–1743) jälkeen solmitussa Turun rauhassa Kymijokeen. Ruotsi menetti rauhansopimuksessa entiset rajalinnoituksensa Haminan, Lappeenrannan ja vanhan Olavinlinnan Savonlinnassa. Uuden vaikeammin puolustettavan rajan tuntumaan piti ryhtyä rakentamaan uusia linnoituksia.^lähde?

Uuden rajan tuntumaan vuonna 1745 perustettuun rajakaupunkiin Loviisaan suunniteltiin rakennettavaksi Loviisan linnoitus. Laaja kuudesta bastionista ja etuvarustuksista muodostuva linnoitus vartioisi rannikkoa pitkin kulkevaa Kuninkaantietä. Maalinnoituksen pariksi suunniteltiin rakennettavaksi Loviisan lahden suulle Svartholman merilinnoitus. Linnoitusten tehtävänä oli estää venäläisten pääsy rannikkoa pitkin Ruotsin hallitsemaan Suomeen sekä tarjota tukeutumispaikka ja huoltotukikohta Ruotsin laivastolle. Svartholman merilinnoitus toimisi myös samaan aikaan Helsingin edustalle rakennettavan Viaporin eli Suomenlinnan merilinnoituksen sisarlinnoituksena ja etuvartioasemana.^lähde?

Vanhin tunnettu Svartholman linnoitussuunnitelma on Suomen linnoitusprikaatin päällikön, päämajoitusmestariluutnantti A. J. Nordenbergin vuonna 1744 laatima hahmotelma. Rakennustöihin ryhdyttiin kuitenkin Viaporinkin rakentamisesta vastanneen Augustin Ehrensvärdin suunnitelmien pohjalta. Svartholman merilinnoitus suunniteltiin rakennettavaksi tuolloin vallalla olleen bastionijärjestelmän mukaisesti, jolloin linnoituksen eri osat saattoivat tukea toisiaan tykkitulella taistelutilanteessa. Neljästä bastionista ja linnoitussaarta kiertävästä etuvarustuksesta koostuva merilinnoitus valmistui jokseenkin suunnitellussa muodossa. Sen sijaan Loviisan maalinnoituksen rakennustyöt jäivät lopullisesti kesken Pommerin sodan vuoksi vuonna 1757. Linnoituksesta ehti valmistua vain Kuninkaantien kahden puolen rakennetut bastionit, Ungern ja Rosen, jotka ovat edelleen nähtävissä Loviisan keskustan itäpuolella.^lähde?

Linnoituksen rakennustyöt

Svartholman rakennustöiden johdossa oli Augustin Ehrensvärd, jolla oli kuitenkin johdettavanaan myös Suomenlinnan rakennustyömaa. Rakennustöiden johto jäi käytännössä aina jollekin luutnantin tai kapteenin arvoiselle upseerille. Työvoimana saarella käytettiin jalkaväen ruotusotilaita ja laivamiehiä sekä rangaistusvankeja, mutta joukkoon oli palkattu myös ammattimiehiä: muurareita, kirvesmiehiä ja puuseppiä. Ensimmäisenä rakennuskesänä Loviisan ja Svartholman linnoitustyömaiden työläisten määrä nousi 1 500 sotilaaseen ja käsityöläiseen, ja suurimmillaan työntekijämäärä oli vuonna 1752, jolloin rakennustyömailla työskenteli 4 500 sotilasta, käsityöläistä ja vankia.

Työpäivät olivat 12-tuntisia ja töitä tehtiin kuutena päivänä viikossa kuuden äyrin päiväpalkalla. Rakennustöitä pystyttiin tekemään pääasiassa kesäisin, huhtikuusta syyskuuhun, ja valtaosa kotimaisista joukko-osastoista kotiutettiin yleensä talven ajaksi. Talvisin pystyttiin kuitenkin ajamaan saareen rakennustarpeita ja työskentelemään linnoitustyömaan pajoissa ja verstaissa.^lähde?

Rakennustyöt Svartholman linnoitustyömaalla alkoivat tammikuussa 1748. Saaren lähivedet luodattiin turvallisen satamapaikan löytämiseksi ja linnoituksen pohjakaava mitattiin maastoon. Kevättalven aikana saarelle nousi rakennustöissä tarvittavia rakennuksia: pajoja, varastorakennuksia ja kasarmi. Kesällä roudan sulettua ryhdyttiin varsinaisiin linnoituksen rakennustöihin. Rakennustyöt etenivät ripeästi, ja 1750-luvulla ehdittiin saada kutakuinkin valmiiksi sekä neljästä bastionista koostuva harmaakivinen keskuslinna, jonka muurit nousivat seitsemästä yhdeksään metriin, että linnoituksen pääporttia suojaava pohjoinen rantavarustus eli tenalji. Bastionit, linnoituksen pääpuolustusasemat, nimettiin niiden rakennustöitä johtaneiden upseereiden mukaan.^lähde?

Pommerin sota katkaisi kuitenkin työt vuonna 1757. Töiden päästyä uudelleen jatkumaan vuonna 1762 valmistuivat nopeaan tahtiin komendantintalo, rantavarustukselle sijoitettu vartiotupa sekä itäinen ja pohjoinen kasarmi. Kurtiineihin holvatut kasarmirakennukset olivat kaksikerroksisia, ja niiden kattoina toimivat linnoituksen kurtiinivallien ampumatasanteet rintavarustuksineen. Katot osoittautuivat kuitenkin ongelmallisiksi, sillä avoimia ampumatasanteita ei saatu täysin vesitiiviiksi. Vuotavat ja vetoiset kasarmit varustettiin 1770- ja 1780-lukujen vaihteessa ullakkokerroksilla ja vedenpitävillä katoilla. Samaan aikaan rakennettiin myös läntinen kasarmi, joka katettiin.^lähde?

Työmaan rakennustarpeita koottiin Loviisan lähistöltä. Alueen sahat sekä tiili- ja rautaruukit toimittivat tuotteitaan rakennustyömaalle, hiekkaa rahdattiin Svartholmaan lähisaarilta. Kaupungin porvarit toimittivat työmaalle paperia, kynttilöitä, heinää, hevosia sekä muita tarvikkeita, mitä töissä tarvittiin. Sen sijaan kaikki rakennustöissä käytetty kiviaines saatiin itse linnoitussaaresta louhintatöiden yhteydessä.^lähde?

Linnoituksen kasarmeissa olivat niin varuskunnan sotilaiden majoitustilat kuin laivaston huoltoon tarvittavia tiloja. Pohjoinen kasarmi toimi erityisesti laivaston varastotiloina, ja läntiseen kasarmiin oli sijoitettu suuri leipomo alusten ruokatäydennyksiä varten. Linnoituksen piha-alue viimeisteltiin rakentamalla kivettyjä kulkuteitä kasarmien välille sekä pääportilta rantaan.^lähde?

Svartholman linnoitus oli saatettu 1780-luvun alkuun mennessä siihen asuun, mihin se sittemmin ruotsalaisten linnoituskauden jälkeen jäi. Linnoitus ei kuitenkaan ollut vielä valmis. Alkuperäisestä suunnitelmasta jäivät uupumaan linnoituksen itäisen ja läntisen porttien suojaksi suunnitellut ravelliinit, joiden rakennustöistä oli ehditty vasta osittain louhia varustusten perustukset sekä rakentaa muutamia muurien osia. Myös linnoitussaarta kiertävät rantavarustukset, joiden tehtävänä oli estää maihinnousu saarelle, olivat monin paikoin keskeneräiset. Vuonna 1788 tehdyn komendantin vaihdoksen yhteydessä täytetty pöytäkirja osoittaa, millaisessa kunnossa linnoitus oli Ruotsin vallan loppupuolella.

• Bastionit: von Röök, von Schantz, Qveckfeldt ja Nordenskiöld, joissa yhteensä 22 kappaletta harmaakivimuurattua- sekä 19 kappaletta tiilirevetoitua kasemattia.
• Kivikasarmi: viisi parakkihuonetta pomminkestävine holveineen.
• Makasiinirakennus: kuusi varastohuonetta pomminkestävine holveineen.
• Leipomo: kolme leipomohuonetta ja viisi keittiöhuonetta, kahdeksan salia sekä kaksi kirkkohuonetta.
• Ruutivarasto: kaksi kappaletta, varustettu palotikkailla, vintti sekä varastohuone.
• Lastauslaituri: 70 kyynärää pitkä ja 10 leveä.
• Laivalaituri: 78 kyynärää pitkä ja 10 leveä.

Keskeneräisyys heikensi linnoituksen taistelukykyä sekä Kustaa III:n sodan että Suomen sodan aikana, vaikka saarta pyrittiin varustelemaan kummallakin kerralla pikavauhtia ennen vihollisen saapumista.^lähde?

Ruotsalaisten ja venäläisten linnoitus

Svartholman merilinnoituksessa ehti toimia ruotsalainen ja venäläinen varuskunta yhteensä vuosisadan ajan, mutta linnoitus ei voi silti juuri kerskua sotilaallisilla saavutuksillaan. Linnoitus ei käynyt kertaakaan historiansa aikana todellista taistelua. Kahdesti vihollinen pääsi kolkuttamaan linnoituksen porttia, Venäjän armeija Suomen sodan aikana ja englantilainen laivasto-osasto Krimin sodassa. Molemmilla kerroilla linnoitus antautui nopeasti. Krimin sodan aikana se jopa tyhjennettiin ennen vihollislaivaston ilmestymistä.^lähde?

Sotilaallisesti linnoitusta pidettiin jo pian valmistumisensa jälkeen liian heikkona kestämään täysimittaisen hyökkäyksen. Linnoituksen muureille ei yksinkertaisesti pystyttäisi sijoittamaan riittävän voimakasta tykistöä estämään täysimittaista maihinnousua.^lähde?

Kustaa III:n sota (1788–1790)

Kunniakkaimmat hetkensä linnoitus koki Kustaa III:n sodassa (1788–1790), jolloin Venäjän laivastoa vastaan taisteleva Ruotsin laivasto saattoi tukeutua Svartholman linnoitukseen. Svartholmassa täydennettiin taisteluun lähtevien laivojen varastoja, ja sen turviin saattoi vetäytyä taistelun jälkeen nuolemaan haavojaan. Linnoituksella oli suuri merkitys esimerkiksi Ruotsinsalmen meritaisteluihin valmistauduttaessa.^lähde?

Suomen sota (1808–1809)

”	Erityinen komentajan käsky Kello 1/29 huomisaamuna varuskunta järjestäytyy linnan pihalle asentoon; Kunink. tykistö kahden jaostykin kanssa on oikealla siivellä -Kunink. Uudenmaan jalkaväki muodostaa etuvartion; Kunink. Uudenmaan jääkärit ja varamiehet taisteluryhmityksen sekä Kunink. Jägerhornin jalkaväkirykmentti jälkijoukon -ja kun käsky ulosmarssiin annetaan, marssitaan palavin luntuin, liehuvin lipuin ja musiikin soidessa ulos Pohjoisen Rantavarustuksen Portista jäälle osoitetulle paikalla, jossa Varuskunta luovuttaa aseensa ja julistetaan sotavangeiksi. Asianomaiset katsokoot että majoitetut puhdistavat asuinhuoneensa ja kasarminsa.	”
– Gustaf von Schoultz. Linnoituksen päiväkirja

Suomen sodassa (1808–1809) Svartholma joutui ensimmäisen kerran vihollisen tulituksen kohteeksi. Sodan alkaessa linnoituksen kunnosta on ristiriitaisia kuvauksia. Linnaa varustanut kenraalimajuri Johan Fredrik Aminoff kertoi saattaneensa linnoituksen hyvään puolustuskuntoon. Myöhemmin puolustajien antamien selvitysten mukaan aseistus oli kunnossa, mutta puutetta oli ennen kaikkea muonasta, lääkkeistä sekä juomavedestä.

Helmikuussa 1808 hyökkäykseen lähtenyt Venäjän keisarikunnan armeija saavutti pian rajan pinnassa sijaitsevan Loviisan ja ryhtyi piirittämään linnoitusta. Venäläisiä johtanut Friedrich Wilhelm von Buxhoevden näki, että suora hyökkäys jään yli aiheuttaisi liian suuria tappioita. Hän päätyikin katkaisemaan linnoituksen huoltoyhteydet ja ryhtyi piirittämään linnaketta. Buxhoevden lähetti 22. helmikuuta jäälle neuvottelijat. Neuvottelijoiden esittämän antautumisvaatimuksen linnoituksen apulaiskomentaja kapteeni C. G von Schoultz kuitenkin torjui. Venäläiset olivat löytäneet itäpuolelta kohdan, mihin linnoituksen tykistö ei puutteellisten sektorien vuoksi voinut ampua. Venäläisten tulituksessa henkilövahingot olivat pieniä, mutta tulitus tuhosi majoitus- ja varastotiloja. Kapteeni Schoultz neuvotteli venäläisten kanssa aselevon ajalle 11.–14. maaliskuuta.^lähde?

Aselevon jälkeen linnoituksessa oli jäljellä 19 upseeria, 27 aliupseeria sekä 499 sotilasta. Sairastuvalla oli 135 henkilöä ja linnoituksen muonavarasto oli ehtymässä. Linnoituksen komentaja majuri Karl Magnus Gripenberg ehdotti upseerikunnalle antautumista. Gripenbergin laatimien antautumisehtojen mukaan varuskunta sai marssia ulos täysissä aseissa, musiikin soidessa. Jäällä miehistö luovutti aseensa, upseeristo sai pitää miekkansa. Sotavangit saivat lähteä kotiinsa ja sairaille järjestettiin hoitoa venäläisessä sotasairaalassa.

Piiritys kesti ainoastaan 24 vuorokautta ja venäläistykistö ampui linnoitusta vain harvakseltaan. Pitkään piiritykseen varautunut Kamenskin divisioona vapautui muihin tehtäviin, lisäksi venäläiset huomasivat, että tuleva vastustaja ei olisikaan niin sisukas kuin etukäteen oli arvioitu. Linnoituksen piiritys lienee vaikuttanut tapaan, millä venäläiset käsittelivät myöhemmin Viaporia. Yhden arvion mukaan puolustajia ei kaatunut sotatoimien aikana lainkaan taisteluissa.

Venäläisenä vankilana

Suomen siirryttyä Venäjän valtaan Suomen sodan jälkeen Haminan rauhansopimuksella vuonna 1809 Svartholman rajalinnoitus joutui kauaksi Tornionjokeen siirtyneestä valtakunnan rajasta. Linnoituksen sotilaallinen merkitys hiipui, ja sitä ryhdyttiin osittain riisumaan aseista. Venäläinen varuskunta majaili linnoituksessa kuitenkin vuoteen 1853. Kutistuneen varuskunnan seuraksi saareen muutti 1830-luvulla vankila. Kotimaisten rangaistusvankien lisäksi linnoituksen vanhassa vartiotuvassa oli joukko venäläisiä poliittisia vankeja. Linnoitusta käytettiin varsinaisesti rangaistusvankien vankilana 1839–1852.

Svartholma soveltui varsin huonosti vankilaksi. Jatkuvien valitusten vuoksi vankila lakkautettiin, ja jäljelle jääneet vangit siirrettiin vuonna 1847 Suomenlinnaan. Svartholman vankila pyrittiin kuitenkin avaamaan uudelleen vielä muutaman vuoden kuluttua, mutta lopullisesti vankilakausi päättyi Krimin sotaan, jolloin Svartholman vangit evakuoitiin sodan jaloista Hämeen linnaan.^lähde?

Krimin sota (1854–1856)

Lähinnä vankilana toiminut linnoitus oli päässyt pahasti rapistumaan Venäjän vallan ajan ensimmäisinä vuosikymmeninä. Krimin sodan uhatessa Suomen rannikon puolustusta ryhdyttiin elvyttämään, ja Svartholmaakin varten tehtiin korjaussuunnitelma. Tehtävä koettiin kuitenkin ylivoimaiseksi, ja linnoitus päätettiin tyhjentää kokonaan. Aseistus purettiin ja puurakennukset, kivirakennusten puiset ovet ja ikkunat evakuoitiin mantereen puolelle.

Englantilainen laivasto-osasto saapui tyhjilleen jätetyn linnoituksen edustalle 4. heinäkuuta 1855. Osastoon kuuluivat fregatti HMS Arrogant (kapt. HR. Yelverton), korvetti HMS Magicienne (kapt. Vansittort) sekä tykkivene HMS Ruby (kapt. Lovden). Aluksista siirrettiin tuhansia kiloja ruutia linnoitukseen, joka räjäytettiin käyttökelvottomaksi.

Merilinnoituksen arkea

Svartholman varuskunnan rauhanajan vahvuudeksi oli määrätty 300–400 miestä. Miehistön arkipäivän täyttivät harjoitukset ja vartiopalvelus sekä linnoituksen ja sen aseistuksen ylläpitotyöt. Silloin tällöin miehiä työllistivät myös mittavammat rakennustyöt.^lähde?

Elämä linnoitussaarella ei ollut herkkua. Linnoituksen kasarmit olivat etenkin ennen 1770- ja 1780-lukujen vaihteessa tapahtunutta kattamistaan varsin kylmiä ja kosteita, sillä kasarmien katoilla olevia ampumatasanteita ei ollut saatu vesitiiviiksi. Miehistöä vaivasivatkin monet taudit, kuten punatauti, kolera ja vilustumistaudit. Myös keripukki vaivasi yksipuolisella ruokavaliolla toimeen tulevia sotilaita. Sairastuneita sotilaita hoivasi linnoituksen välskäri läntiseen kasarmiin sijoitetussa sairastuvassaan.^lähde?

Sotilaiden ateriat koostuivat lähinnä leivästä ja puuroista. Toisinaan ruokalistalla oli myös herneitä, lihaa, kalaa ja silavaa, joista loihdittiin erityisesti erilaisia keittoja. Juomaksi sotilaille tarjottiin viinietikkaan sekoitettua vettä ja viinaa. Linnoituksessa asustaneet vangit saivat tyytyä pelkkään kuivaan leipään. Monipuolisempi ruoka täytyi ostaa linnoitustöistä saadulla vähäisellä palkalla. Linnoituksen ruokahuolto tarjosi varman tulonlähteen lähiseudun talonpojille ja kalastajille sekä Loviisan porvareille. Kaupunkiin perustettiin vuonna 1754 oma tupakkakehräämö, ja anniskeluravintoloiden määrä nousi 1700-luvun jälkimmäisellä puoliskolla yli kahdenkymmenen.^lähde?

Linnoituksen upseeristo seurusteli mielellään lähiseudun aateliskartanoiden herrasväen kanssa ja osallistui innolla kaupungin seurapiiritapahtumiin. Linnoituksen upseeristo ja kaupungin porvarit perustivat myös veljeskiltoja ja salaseuroja. Svartholmassa kokoontui esimerkiksi salaperäinen juomaseura Hypotenus, joka kunnioitti toiminnallaan roomalaista viininjumalaa Bacchusta. Myöskään Helsinki ja Viaporin linnoitus eivät olleet liian kaukana seurapiiririentojen kohteina.^lähde?

Linnoituksen restaurointi

Englantilaisten vierailun jälkeen Svartholman merilinnoitus unohdettiin. Raunioista purettua rakennusjätettä käytettiin tulipalossa tuhoutuneen Loviisan kaupungin jälleenrakennukseen. Esimerkiksi Loviisan raatihuoneen ja kirkon rakennustyömaille tuotiin tiiliä linnoituksen raunioista. Kivitaloja rakentavat porvarit saivat hakea saaresta vapaasti tiiliä ja kiviä rakennusmateriaaliksi. Muut maksoivat tuhannesta tiilestä rupla 50 kopeekkaa. Purkutöitä seuranneina vuosikymmeninä saarta käytettiin lähinnä vain Suur-Sarvilahden kartanon karjan laidunmaana.^lähde?

Linnoituksen räjäytetyt, puretut sekä kosteuden ja pakkasen runtelemat muurit hautautuivat purkujätteen ja kasvillisuuden alle. 1900-luvun alussa linnoituksesta oli tunnistettavissa enää osa rantavarustuksista ja bastioneista.^lähde?

Vuosikymmenten unohduksen jälkeen Museoviraston edeltäjä muinaistieteellinen toimikunta alkoi tutkia Svartholman raunioita ensimmäisen kerran jo vuonna 1911, ja Loviisan kaupunki suoritti linnoituksessa raivaustöitä 1930-luvun alussa. Varsinaisiin restaurointitöihin ryhdyttiin kuitenkin vasta sotien jälkeen. Restaurointi rahoitettiin heinämaiden vuokratuloilla sekä metsän myynnistä saaduilla voitoilla.

Vuonna 1948 suoritettuja pienimuotoisia muurien korjaustöitä lukuun ottamatta laajemmat restaurointityöt Svartholmassa aloitettiin vasta Museoviraston vuosina 1963–1964 toteutettujen kaivausten yhteydessä. Ensimmäisten kaivausten yhteydessä paljastettiin linnoituksen sisäpihaa sekä itäisessä ja läntisessä kurtiinissa sijainneita kasarmeja. Kaivausten vuoksi linnoituksen muurit kärsivät talvisia lisävaurioita, sillä esiin kaivettuja muurinosia ei suojattu heti sateelta ja jäätymiseltä.^lähde?

Varsinainen suunnitelmallinen restaurointityö aloitettiin 1968 arkkitehti Esko Vormalan suunnitelmien mukaan, jolloin myös bastionikehän muurirakenteita vahvistettiin ja muurattiin osittain uudelleen. Maan uumenista paljastuneen pohjoisen kasarmin suojaksi rakennettiin katos.^lähde?

Linnoituksen tutkimuksen ja entistämisen viimeisin vaihe käynnistyi vuonna 1994, jolloin loputkin linnoitusalueesta pääsivät restaurointityön piiriin. Samalla suojattiin pohjoisen ja läntisen kurtiinirakennuksen rauniot yhtenäisellä katoksella. Työt valmistuivat vuonna 1998, jolloin vietettiin linnoituksen 250-vuotisjuhlavuotta.

Osa linnoituksesta on edelleen jätetty kaivamatta esiin, sillä vaurioituneet rakenteet säilyvät parhaiten maakerroksen peitossa. Linnoitus hahmottuu vierailijalle kuitenkin hyvin jo tällä hetkellä esiin kaivettujen osien avulla. Muurien entistämistyöt, linnoituksen sisäpihan korjattu kivetys ja 1700-lukulaisittain rakennettu hirsiarkkulaituri kruunaavat kokonaisuuden.^lähde?

Svartholman merilinnoitus on nykyisin Metsähallituksen hallinnoima muinaismuistolain suojaama muinaisjäännös.^lähde?

Matkailukohde

Linnoitussaaressa sijaitsee Museoviraston tuottama Svartholman historiasta kertova näyttely. Näyttely kertoo linnoituksen rakentamisvaiheesta, sen palveluksesta sotilaskäytössä sekä pitkästä restaurointiprojektista. Näyttelyssä on esillä linnoituksesta löytynyttä esineistöä sekä linnoituksen pienoismalli. Saareen ja linnoitukseen voi tutustua myös opastetuilla kävelykierroksilla. Lisäksi saaressa on museomyymälä, ravintola ja vierasvenesatama. Osassa linnoituksen raunioista on sortumavaara, joten muureilla tulee liikkua varovaisesti.^lähde?

Svartholman saarelle pääsee kesällä päivittäin Loviisan keskustasta lähtevällä reittilaivalla. Matka-aika on 45 minuuttia.^lähde?

Kuvia

• 
  Etualalla linnoituksen pääporttia suojaavan tenaljin kulma ja taustalla bastioni Nordenskiöld.
• 
  Linnoituksen pohjoinen kurtiini ja pääportti bastioni Qveckfeltin ampumatasanteelta kuvattuna. Taustalla bastioni Nordenskiöld.
• 
  Oikealla bastioni Röökin terävä kärki ja taustalla bastioni Nordenskiöld.
• 
  Bastioni Nordenskiöldin taidokkaasti holvattua muuria.
• 
  Svartholman linnoitussaarta kiertää lähes suoraan merestä nouseva rantavarustus.
• 
  Linnoituksen sisäpiha. Kuvassa vasemmalla läntisen kasarmin rauniot ja oikealla restauroitu pohjoinen kasarmi.
• 
  Museovirasto on restauroinut linnoituksen rakenteita 1960-luvulta lähtien.

Lähteet

• Maailman ja Suomen Suuratlas. Helsinki: WSOY, 1985. ISBN 951-0-12598-9
• Lappalainen, Wolke, Pylkkänen: Suomen sodan historia 1808–1809. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura / Karttakeskus, 2008. ISBN 978-951-593-197-9
• Suomalaiset linnoitukset. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011. ISBN 978-952-222-275-6

Kirjallisuutta

• Sampo Ahto: Suomenlahden rauniolinnat. Helsinki: Sotasokeat ry, 1977. Sivut 71–98.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Svartholman merilinnoitus Wikimedia Commonsissa

• Svartholman ravintola (Arkistoitu – Internet Archive)
• Svartholman merilinnoitus; Luontoon.fi, Metsähallitus